Britannian parlamentti kokoontuu tänä iltana päättämään, järjestetäänkö maassa uudet vaalit, ja jos, niin milloin.
Voit tämän sivun kautta seurata parlamenttikeskustelua alkaen kello 16.30 Suomen aikaa.
Pääministeri Boris Johnson avasi keskustelun kertomalla, että hän vahvisti virallisesti lisäajan brexitille kirjeessä Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tuskille. Johnson kertoo myös kehottaneensa EU:ta hylkäämään mahdollisuuden lykkäyksen jatkosta tammikuun 31. päivän jälkeen.
Parlamentille puhunut Johnson sanoo pelkäävänsä, että parlamentti ei koskaan hyväksy erosopimusta, jos sillä on mahdollisuus lisäajalle tammikuun lopun jälkeen.
Tunteet kävivät kuumina parlamentissa ennen äänestystä vaaleista.
– Tässä on pääministeri, johon ei voi luottaa, oppositiojohtaja Jeremy Corbyn sanoi ja listasi perättömiä lupauksia.
Hän muistutti Johnsonin luvanneen, ettei hän koskaan hakisi EU-erolle lykkäystä. Perätön oli hänen mukaansa myös lupaus siitä, ettei Pohjois-Irlannin ja muun Britannian välille tulisi tarkastuksia.
Työväenpuolue yhtyy Corbynin mukaan arvioon, että uudet vaalit tarvitaan. Puolue on vaatinut, että sopimuksettoman brexitin riski on ensin suljettava pois. Corbyn sanoi myös tukevansa vaaleja opiskelijoille sopivana ajankohtana.
Vaalien ajankohta pöydällä
Johnson haluaisi järjestää parlamenttivaalit 12. joulukuuta, mikä hänen mukaansa antaisi parlamentille aikaa hyväksyä brexit-sopimus ennen vaaleja.
Johnsonin esitys vaatii taakseen kaksi kolmasosaa parlamentin jäsenistä. Hänen vähemmistöhallituksensa tarvitsee siis paljon tukea oppositiopuolueilta.
Suurin oppositiopuolue, työväenpuolue on ilmoittanut, että se tukee esitystä vain, jos ilman sopimusta toteutuva ero EU:sta on poistettu vaihtoehtojen joukosta. Puolueen ennustetaan pidättäytyvän äänestämästä, jolloin Johnsonin esitys kaatuu.
Apua pienpuolueilta?
Jos parlamentti hylkää ensimmäisen äänestysesityksen, Johnsonin hallitus saattaa kääntyä pienpuolueiden suuntaan.
Brexitiä vastustavat liberaalidemokraatit ja Skotlannin kansanpuolue SNP ovat laatineet yhdessä suunnitelman, jonka mukaan parlamenttiin tuotaisiin esitys vaalien ajankohtaa käsittelevän lain muuttamiseksi niin, että se sallisi ennenaikaiset vaalit jo 9. joulukuuta.
Varsinkin liberaalidemokraatit ovat tähän asti vaatineet brexitistä uutta kansanäänestystä. Liittyminen uusia vaaleja koskevaan lakiesitykseen merkitsee käytännössä, että vaatimus kansanäänestyksestä on jätetty taka-alalle.
Hallitus voisi tuoda tämän lakiesityksen käsittelyyn jo huomenna tiistaina. Se olisi pitkälti samansisältöinen kuin tämänpäivänen lakiesitys. Se voitaisiin hyväksyä yksinkertaisella enemmistöllä.
Jos kumpi tahansa vaalipäivämäärä hyväksytään, Britannia voisi saada uuden parlamentin juuri joulun alla.
Tuolloin kysymykseen tulee, milloin maalle saataisiin uusi hallitus. Todennäköisesti sitä ei saataisi ennen tammikuun puoliväliä, jolloin EU-erosopimuksen käsittelyyn jäisi taas kerran hyvin niukasti aikaa.
Liberaalidemokraattien heilastelu konservatiivihallituksen kanssa on jo ehtinyt suututtaa työväenpuolueen edustajia.
Lue lisää:
The Guardian: Brexit: Parliament to blame, says No 10, as EU extension offer confirms PM to break October promise – live news

Brexit-jatkoaika tammikuun loppuun
Euroopan unioni myönsi tänään Britannialle uuden jatkoajan EU-erolleen. Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk kertoi brexitin uudesta takarajasta Twitterissä.
Ranskan kerrottiin aiemmin kannattaneen lyhyempää lykkäystä Britannialle, mutta EU-maat löysivät yhteisen linjan, eli brexitin uusi takaraja on tammikuun lopussa 2020. Britannia voi erota EU:sta myös aiemmin, jos erosopimus hyväksytään Britannian parlamentissa.
Lue lisää: Eurooppa-kirje: Toimittajan tyhjä olo – Entä jos Britannian ero toteutuu?