Sisäministeriö kertoo, että hallitus on sopinut haavoittuvassa asemassa olevien turvapaikanhakijoiden auttamisesta Välimeren alueelta.
Käytännössä tämä tarkoittaa ensisijaisesti lapsia ja yksinhuoltajaperheitä, joilla on todennäköisesti perusteet saada kansainvälistä suojelua ja jotka tulevat erityisen heikon turvallisuustilanteen maista, kuten Syyriasta ja Afganistanista.
Ministeriön mukaan Suomi voi vastaanottaa enintään 175 turvapaikanhakijaa Kreikasta, Kyprokselta, Maltalta ja Italiasta.
Ministeriön mukaan kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien hakijoiden vastaanotosta aiheutuvat kustannukset voidaan kattaa EU:n maahanmuuttorahaston (AMIF) kautta.
Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) kommentoi hallituksen päätöstä vihreiden puoluevaltuuskunnan kokouksen aluksi Helsingissä.
– Meidän pitää auttaa näitä ihmisiä ja ennen kaikkea lapsia. Tämä on inhimillinen päätös ja osoittaa, että Suomi kunnioittaa ihmisoikeuksia, Ohisalo sanoo.
Ohisalon mukaan turvapaikanhakijoiden ottamisesta tehdään poliittinen päätös valtioneuvoston istunnossa ensi viikolla. Hän ei ottanut tarkemmin kantaa siihen, milloin ensimmäiset näistä turvapaikanhakijoista voisivat saapua Suomeen.
Ohisalon mukaan sisäministeriö, Maahanmuuttovirasto ja suojelupoliisi tekevät yhdessä arvion, miten ihmisiä tulee Suomeen Välimeren alueelta.
– Tämä on ihan tavanomainen turvapaikkaprosessi. Tässä yhteydessä ei ole päätetty mistään muutoksista suomalaiseen maahanmuuttopolitiikkaan muuten kuin siinä, että nyt turvapaikanhakuprosessiin tulee nämä 175 ihmistä, Ohisalo sanoi.
Ohisalon mukaan Kreikka oli esittänyt Suomelle pyynnön 150 turvapaikanhakijan ottamisesta. Hallituksen päättämä määrä nousi tästä vielä 25 turvapaikanhakijalla.
– Siinä on ajateltu mukana myös Kyproksen pyyntö ja Italian ja Maltan vaikea tilanne, hän kertoi.
Iltalehti kertoi perjantaina, että hallituspuolueet pääsivät sopuun siitä, miten Suomi toimii Välimeren alueella pakolaisleireillä haavoittuvassa asemassa olevien turvapaikanhakijoiden suhteen.
"Leireillä kaoottinen tilanne"
Kreikka on aiemmin pyytänyt muita EU-maita ottamaan vastaan pakolaisleireillä olevia lapsia ja nuoria.
Pelastakaa Lapset ry:n vaikuttamistyön asiantuntijan Tapio Laakson mukaan tilanne Kreikan saarten pakolaisleireillä on erittäin huono.
– Siellä on kaoottinen tilanne ja lapset ovat hyvin turvattomissa oloissa. On hyvä, että Suomi osallistuu tilanteen hoitamiseen, Laakso sanoo.
Laakso sanoo, että suurimman vastuun maailman pakolaisista kantavat Suomea köyhemmät. Esimerkiksi Libanonissa on noin miljoona pakolaista Syyriasta ja muista alueen valtioista.
Myös Lapsiasiainvaltuutetun toimiston ylitarkastaja Sanna Koulu pitää hallituksen päätöstä oikean suuntaisena ratkaisuna. Koulun mukaan Suomi olisi tosin voinut ottaa vastaan enemmänkin turvapaikanhakijoita.
– Määrä ei ole erityisen korkea ottaen huomioon, että Migrin tietojen mukaan vuosina 2015–2016 Suomi oli sitoutunut ottamaan käsittääkseni 2 000 henkilöä suorilla siirroilla, Koulu sanoo.
Juttua muokattu 22.2.2020 kello 9.38: Lisätty Pelastakaa Lapset ry:n asiantuntijan ja Lapsiasiainvaltuutetun toimiston ylitarkastajan kommentit.
Lue aiheesta lisää:
Niinistö turvapaikanhakijoista: Suomen autettava erityisesti pienimpiä lapsia ja tyttöjä