Pakkanen on purrut 14-vuotiaan Aini Rantasen posket punaisiksi. Häntä palelee kovasti. Hyytävä ilma tulee iholle itse tehdyn villapaidan lävitse. Hameen alle nillkoihin puhaltaa pohjoistuuli.
Nuori tyttö haluaa kuitenkin pysytellä pihamaalla.
On loppiainen vuonna 1940. Aini Rantanen tarkkailee mummolansa pihalta Haminan Metsäkylässä, kuinka suomalainen hävittäjälentäjä Jorma Sarvanto taistelee taivaalla seitsemän neuvostokoneen kanssa.
Aini Rantasen mielestä näky on kuin elokuvasta. Hän ei tiedä, että mukana on ainoastaan yksi suomalainen lentäjä.
Tuona päivänä neuvostoliittolaiset DB3-koneet olivat palaamassa Kuopiosta, jossa ne olivat aiemmin pommittaneet kaupunkia.
Kouvolan Utista lentoon lähtenyt Sarvanto ajoi takaa neuvostokoneita yksin. Sarvanto otti moottoristaan kaiken irti ja hänen onnistui päästä jäykässä muodostelmassa lentäneiden pommikoneiden taakse ja avata tuli.
Kymenlaakson yllä Sarvanto ampuu Fokker-hävittäjänsä siipikivääreillä lyhyitä sarjoja ensi neuvostokoneiden taka-ampujiin, jotka istuvat koneissa pilottien kanssa. Taka-ampujien hiljennyttyä Sarvanto jatkaa tulittamista kohti neuvostokoneiden moottoreita. Taistelua käydään 3000 metrin korkeudessa.
Aini Rantanen seuraa kuulaalla pakkastaivaalla käytävää yhteenottoa kädet puuskassa, sormet jäässä. Sisälle hän ei halua kuitenkaan mennä, jännittävä näytelmä on liian kiinnostava.
Ilmataistelu on äänetön. Sitten neuvostokoneet alkavat ujeltaa matalasti. Rantanen pelästyy ja nostaa kädet korvilleen.
Enolle valmistui sotakäsineet
Nyt Aini Rantanen on 94-vuotias. 80 vuoden takainen talvisota on edelleen Rantasen mielessä hyvin. Hän ei asu enää maatilalla Haminassa, vaan kerrostalokolmiossa Kouvolan Inkeroisissa.
– Nykyisin olen enemmän sisäruokinnassa, toisin oli ennen, Rantanen naurahtaa tuolissaan.
Talvisodan aikana vilkkaan 14-vuotiaan tytön päivät sisälsivät runsaasti kotitöitä.
– Ei silloin osannut edes kaivata muuta. Kaikki senikäiset lapset auttoivat kotona. Minulle annettiin tehtäviä, joita osasin.
Rantanen saattoi talvella lypsää talon neljä lehmää itse aamuisin ja iltaisin. Tämän lisäksi tytön työnkuvaan saattoi kuulua juomaveden hakeminen karjalle puolen kilometrin päässä virtaavalta joelta.
– Se oli työlästä, kun sinä talvena oli hirmuinen pakkanen. Vesiastioiden kannet aina ehtivät jäätyä reessä mennen tullen. Oli työlästä avata astioita ja joskus ne kaatuivatkin. Sitten vai uudelle reissulle.
Kylmältä säältä suojauduttiin tuolloin pukeutumalla hyvin. Rantasen mukaan 14-vuotiaana tyylillä ei ollut tuolloin väliä. Hame, villapaita, pellavahuivi ja paksut sukat olivat tuolloin tavanomainen asukokonaisuus. Paljaat nilkat eivät tulleet kuuloonkaan.
– Vaatteita tehtiin paljon itse. Olin itsekin varsin innokas neuloja jo tuolloin.
Rantasen mieleen on jäänyt päivä, kun hänen tätinsä oli pyytänyt häntä tekemään hansikkaat. Aikaa oli yksi päivä, koska käsineiden oli ehdittävä lomalta palaavan sotamiehen mukaan, joka kuljettaisi ne Rantasen enolle.
– Erikoisuutena oli se, että lapasiin piti tehdä paikka etusormelle. Se oli liipasinsormi, Rantanen sanoo.
Käsineet tulivat valmiiksi ajoissa.
14-vuotias ei osannut pelätä
94-vuotias Rantanen kertoo, että ei juurikaan osannut 14-vuotiaana pelätä. Ei sodan alussa, eikä sen aikana.
– Sodan alkua osattiin odottaa, kun miehiä kutsuttiin ylimääräiseen kertausharjoitukseen vuoden 1939 lopulla. Meillä kotona ilmapiiri oli rauhallinen koko ajan. En havainnut pelkoa muissakaan.
Rantasen iäkäs isä ei rintamalla palvellut. Talvisodassa oli mukana Rantasen suvusta hänen kolme enoaan, jotka kaikki palasivat takaisin.
Talvisodan aikana Rantasella ei ollut juurikaan aikaa olla ystävien kanssa. Vapaa-ajalla oltiin paljon sisätiloissa. Rantasen kotona oli aina varsin hämärää. Tämä johtui ikkunoissa pidetyistä pimennysverhoista, koska ei haluttu näyttää, että talo olisi asuttu.
– Kai se oli sellaista venäläisten pelkoa. Itse en osannut olla varuillani. En ollut tyttönä arimmasta päästä.
Sisällä oleilu sopi 14-vuotiaalle Rantaselle. Tyttö luki ahkerasti kaikenlaisia kirjoja. Yksi tuolloin luettu teos oli Mika Waltarin vuonna 1931 julkaisema Appelsiininsiemen, jota Rantanen luki vanhemmiltaan salaa.
– En varmasti olisi saanut lukea sitä sen ikäisenä, koska se oli aika rohkea kirja, hän naurahtaa.
Tyttöjen ja poikien ihailunkohde oli luutnantti
14-vuotias Rantanen ei pelkää seuratessaan loppiaisen ilmataistelua vuonna 1940. Korkeuksissa käytävä kamppailu kestää kaikkiaan noin neljä minuuttia.
Suomalaislentäjä Sarvanto on käyttänyt kaikki 2000 konekiväärin patruunaansa ja kuusi Neuvostoliiton pommikonetta on kadonnut taivaalta Sarvannon alas ampumana.
Myöhemmin lentäjäluutnantti Sarvannon omasta Fokker-hävittäjästä löydettiin kymmeniä luodinreikiä. Sarvannon on luonnehdittu olleen hyvin onnekas säilyttyään hengissä loppiaisen ilmataistelussa.
Sodasta on jo kauan
Inkeroisissa omassa kodissaan 94-vuotias kohentaa asentoaan tuolissaan.
– Talvisodan päättyminen tuntui todella helpottavalta. Tuli sellainen hyvä ja levollinen olo. Tuntui kuin pakkanenkin olisi laskenut kuin taikaiskusta. Ulkona pystyi olemaan ilman käsineitä.
Talvisota tuntuu Rantasesta hyvin kaukaiselta ajalta.
– Minustakin on jo tullut vanha, Rantanen hymähtää.
Loppiaisena vuonna 1940 talvinen taivas Haminan Metsäkylässä rauhoittuu. Nopeasti tulee aivan hiljaista. Rantanen suuntaa sisälle kotitaloonsa ja hieroo ovella vielä kylmiä sormiaan.
14-vuotiaan Aini Rantasen mieleen Jorma Sarvanto jäi sankarina.
– Hänestä puhuivat tuon taistelun jälkeen monet pojat ja tytöt.
Klo 12:13 otsikkoa korjattu. Korvattu hävittäjä-sana neuvostokoneilla.
Artikkelissa on käytetty lähteenä: Ilmailuhistorian asiantuntija Carl-Fredrik Geustin haastattelua ja Jorma Sarvannon muistelmateosta Hävittäjälentäjänä Karjalan taivaalla (WSOY, 1941).