Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 101719

Viranomaiset valvovat ravintoloita tehostetusti viikonloppuna – Avin päällikkö: toiminta voidaan keskeyttää välittömästi, jos ohjeita ei noudateta

$
0
0

Ravintolat ovat nyt ensimmäistä viikonloppua auki koronaepidemiasta aiheutuneen sulkemisen jälkeen. Aluehallintovirasto on kuitenkin antanut ravintoloille useita ohjeita, miten koronatartuntojen riskiä tulee ehkäistä ravintolatoimintaa pyöritettäessä.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston alkoholihallinnon päällikön Riku-Matti Lehikoisen mukaan esimerkiksi asiakaspaikat on rajoitettu ravintoloiden ulkotiloja lukuunottamatta puoleen tavanomaisesta, jotta lähikontakteja ei syntyisi.

– Jokaisella asiakkaalla pitää kuitenkin olla oma istumapaikka myös terassilla ja ravintolan ulkotiloissa, Lehikoinen täsmentää.

Lehikoisen mukaan lähikontaktien välttämisen lisäksi ravintoloiden tulee huolehtia siitä, että asiakkaat voivat huolehtia käsihygieniastaan.

– Asiakkailla pitää olla mahdollisuus käsienpesuun tai vaihtoehtoisesti käyttää käsihuuhdetta.

Avi: toiminta voidaan keskeyttää välittömästi, jos ohjeita ei noudateta

Lehikoinen muistuttaa, että viranomaiset voivat keskeyttää ravintolan toiminnan välittömästi, jos ohjeita ei noudateta.

– Seuraukset voivat olla ankaria. Liiketoiminta voidaan keskeyttää jopa kuukaudeksi, jos ohjeita ja säädöksiä ei noudateta, Lehikoinen sanoo.

Aluehallintoviraston viranomaiset työskentelevät tänä viikonloppuna tehostetusti eri puolilla Suomea. Lehikoisen mukaan pääpaino on Etelä-Suomessa, jossa tautitapauksiakin on ollut eniten.

– Tarkoituksena on iskeä tarkastuksilla viikonlopun aikana, Lehikoinen kertoo.

Aluehallintovirastosta ei kommentoida montako tarkastajaa on viikonlopun aikana on liikenteessä.

– Tässä tehdään yhteistyötä tarvittaessa myös poliisin kanssa, Lehikoinen sanoo.

Lue myös:

Kansa ryntäsi terassille ja unohti koronarajoitukset – katso täältä, kuinka sinun tulee nyt käyttäytyä


Viewing all articles
Browse latest Browse all 101719

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>