Kun Saara Nevala, 36, astelee aamukasteiselle pellolleen Etelä-Pohjanmaalla Kuortaneella, Pienen kukkafarmin tuhannet kasvit raottelevat vasta terälehtiään.
Kukkiinsa ihastunut nuori nainen on tehnyt elämässään rohkeita päätöksiä: hän irtisanoutui vakituisesta työstään kukkakaupasta ja päätti kokeilla sellaista, mitä Suomessa ei juuri kukaan tee.
Kaupungissa aikuisikänsä asunut puutarhuri ja floristi viljelee avomaalla leikkokukkia.
Unelma ei romutu
Kun kukat kasvavat omassa pellossa, floristin ei tarvitse nuukailla, mitä kimppuun malttaa laittaa.
– Tämä on floristin unelma. Kukkapellolle paistaa ihanasti ilta-aurinko. Melkein itkua tihrustan, kun nämä ovat niin kauniita.
Eikö unelma romutu silloinkaan, kun kukkapellolle levitetään lehmänlantaa, paarmat kiertävät, selkä on mutkalla tuhansien taimien istuttamisesta, kun kastelua jatkuu viikkotolkulla tai kun rikkaruoho toisensa perään huutaa kitkijäänsä?
– Ei, se on todellisuutta. Sitten ollaan kurassa ja mäkäräisten syötävänä. Tiedän, mitä odottaa.
Tampereen keskustassa asuvalla Saara Nevalalla on kuitenkin aina pakomahdollisuus, kun maalaiselämä painaa liikaa päälle.
– Voin lähteä välillä muutamaksi päiväksi kaupunkilomalle ötököitä pakoon, floristi virnistää.
“Kasvaako täällä mitään”
Kukat kietoutuivat Saara Nevalan elämään jo peruskouluikäisenä. Hän teki koulun työelämään tutustumisjakson kukkakaupassa ja sille tielle hän jäi. Hän valmistui ensin puutarhuriksi ja saman tien myös floristiksi.
Saara Nevala työskenteli 15 vuotta kukkakaupassa, jossa floristi sai käyttää luovuuttaan ja asiakkaat antoivat työstä runsain mitoin kiitosta.
Siitä huolimatta esteetikko ja kukkien ammattilainen kaipasi jotain uutta. Häntä harmitti se, että kimput täytyy sitoa kaukana kasvaneilla tuontikukilla.
Saara Nevala oli seurannut jo pitkään sosiaalisessa mediassa, miten paikalliset, pienet kukkafarmarit tuottavat lähikukkia muualla päin maailmaa.
– Anopin kanssa juttelimme, pitäisikö meidänkin kokeilla, kasvaako täällä Suomessa jotain.
Puoliso, anoppi, torppa ja tyhjä pelto
Kahden lapsen äiti oli vuosia aiemmin tavannut nykyisen avopuolisonsa. Puolison vanhemmat kasvattavat lihakarjaa ja marjoja Kuortaneella. Ja kuinka ollakaan, myös anoppi Johanna Kangastie on innostunut kukista. Hän on kouluttautunut hiljattain puutarhuriksi ja floristiopinnot ovat työn alla.
Saaralla ja puolisollaan on Kuortaneella kesämökki, jota he kutsuvat torpaksi. Torpan vieressä oli joutilaana tuhannen neliön pelto. Siihen Saara Nevala iski kyntensä anoppinsa kanssa. Tuo pelto kukkii nyt toista kesää.
– Viime kesänä emme uskaltaneet mainostaa, että kukkia olisi tulossa. Emme tienneet, kasvaako täällä yhtään mitään.
Miniän ja anopin riemu on ollut suuri. He huomasivat, että Etelä-Pohjanmaalla kasvavat ja menestyvät aivan samat kukat, mitä Suomeen tuodaan Hollannin kautta aina Afrikan ja Väli-Amerikan maista saakka.
– Suomen suvessa riittää kaikenlaisia uhkatekijöitä ja erilaisia sääilmiöitä on ollut nytkin, mutta olemme onnistuneet. Satoa on tullut molempina kesinä.
Pientä kiinnostusta näkyvissä
Suomessa käytettävistä leikkokukista 99 prosenttia tulee ulkomailta. Kauppapuutarhaliiton mukaan leikkokukkien kasvihuoneviljely on maassamme hyvin vähäistä. Tulppaania saadaan kotimaasta talven sidontoihin ja ruusua tulee yhdeltä puutarhalta.
Muutamat rohkeat ovat enemmän tai vähemmän tosissaan kokeilleet leikkokukkien avomaaviljelyä, mutta pinta-alat ovat häviävän pieniä.
– Viime vuosina Suomessa on ollut nähtävissä hyvin pientä kiinnostuksen heräämistä avomaan leikkokukkaviljelyyn, arvioi Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtaja Jyrki Jalkanen.
Saara Nevala laskee, että kiinnostuneita on tällä hetkellä kymmenkunta. Viljelijät pitävät sosiaalisessa mediassa yhteyttä toisiinsa.
Satoa yöpakkasiin saakka
Kuluttaja haluaa kimppunsa hehkuvan mahdollisimman pitkään. Saara Nevala astelee kukkatarhalta toiselle ja leikkaa materiaalia tuleviin kimppuihin. Hän tietää, että kukat pitää leikata pellosta juuri oikealla hetkellä, että kimppu kestää asiakkaan maljakossa. Ei liian hentoisina, eikä liian myöhään.
– Pitää ehtiä ennen pölyttäjiä. Pölytyksen jälkeen poimittu kukka kuihtuu maljakossa muutamassa päivässä. Meidän tavoitteena on, että leikkokukkamme loistavat maljakossa viikon ajan.
Kukkapelto alkaa olla juuri nyt tuottoisimmillaan. Elokuu on paras kuukausi, mutta satoa leikataan pellosta aina ensimmäisiin yöpakkasiin saakka. Saara Nevala toivoo, että pakkaset tulisivat vasta lokakuussa. Viime vuonna ne tulivat jo syyskuun puolessa välissä.
Omalla pellolla kasvatetun leikkokukan eteen pitää paiskia töitä. Ensin tilataan siemenet ja maaliskuussa ne kylvetään.
– Sitten hoitelemme ja kastelemme pikkutaimia. Ne tarvitsevat paljon valoa, ja niitä on meillä esikasvatuksessa joka paikassa: osa anopin omakotitalossa ja osa on minulla Tampereella etelän puoleisella parvekkeella.
Kesäkuun alussa Saara Nevala apujoukkoineen istutti mökkipellolleen noin 3 000 tainta. Yksivuotisten kukkien lisäksi pellolla kasvaa myös monivuotisia perennoja, joiden satoa pitää vielä odottaa muutama vuosi.
Kukkien kauneus tallentuu myös valokuviksi
Pienen kukkafarmin sato on päässyt ilahduttamaan heitäkin, jotka eivät onnistu saamaan kimppua suoraan omalle pöydälleen.
Saara Nevala on aina rakastanut valokuvaamista, ja kameran kanssa hän kiertää kukkapeltoaan nytkin. Kuvat päätyvät Facebookiin ja Instagram-tilille. Siellä Pienestä kukkafarmista tuli nopeasti some-ilmiö.
Kukat vietäisiin nyt käsistä – tai pikemminkin pellosta.
– Näin on käynyt muillekin avomaan leikkokukkaviljelyä kokeileville. Näistä tuli some-ilmiöitä, tietää Jyrki Jalkanen Kauppapuutarhaliitosta.
Appiukon pellolle olisi käyttöä!
Mökkipellon kukat päätyvät etupäässä perhejuhliin tilattavien töiden sidontaan, ennen kaikkea morsiuskimppuihin ja hääjuhlien koristeluun. Myös kukkakaupat pääkaupunkiseudulta saakka ovat soitelleet kotimaisen leikkokukan perään, mutta Saara Nevala ja Johanna Kangastie eivät ole lähdössä mukaan tukkutoimintaan.
Naiset haluavat käyttää floristin taitojaan ja sitovat itse tilaustyönsä. Viikonlopuiksi he vievät lähikukista sidottuja kukkakimppuja myyntiin naapuripitäjän markettiin.
– Jos lähtisimme tukkukauppaan eli myisimme leikkokukkia kukkakaupoille, tämä viljelyala ei riittäisi mihinkään. Innostamme kuitenkin viljelijöitä, sillä kotimaiselle kukalle olisi todella kysyntää.
Eikä Saara Nevala sulje pois sitä, että kukkia kasvaisi lähivuosina myös torpan toisella puolella.
– Appiukolla on vieressä iso heinäpelto. Jos kysyntä kovasti vielä kasvaa, pitää varmaan keskustella hänen kanssaan, jotta saisiko heinältä lohkaista osan kukille, floristi suunnittelee.
Pitkä matka ilmiöstä kaupalliseksi toiminnaksi
Mutta voiko Suomessa elää leikkokukkia kasvattamalla?
Kauppapuutarhaliiton Jyrki Jalkanen on tyytyväinen siihen, että maassamme on herännyt keskustelua ja intoa kokeilla leikkokukkien avomaaviljelyä. Hän ei kuitenkaan oikein jaksa uskoa, että se lyö leiville.
– Kukkaviljelmistä on tullut ilmiöitä, mutta matka kaupalliseksi toiminnaksi on pitkä, Jalkanen sanoo.
Saara Nevala tietää, mikä työmäärä ja mitkä riskit pellolla viljelyyn liittyvät. Hän on päättänyt yrittää. Hän haluaa sitoa kukkakimppunsa kotimaisista kukista niin usein kuin mahdollista.
– Puutarha- ja kukkakauppa-ala ovat matalapalkka-aloja. Olen aina tottunut tulemaan toimeen pienillä tuloilla.
Kunnes hiiret tulevat tupaan
Kukkapelto pitää tamperelaisen kiinni Kuortaneella lähes puolen vuoden ajan.
– Huhtikuussa tullaan ja lokakuussa lähdetään, kun hiiret alkavat tulla sisälle torppaan.
Saara Nevala poimii pellollaan kukkia sieltä ja kukkia täältä. Mukaan lähtee myös erilaisia vihreitä oksia ja heiniä sidontatarpeiksi. Vaikka unikon kukat riemastuttavat kukkapenkissä, maljakossa ne tiputtavat terälehtensä aivan liian nopeasti. Saara Nevala kasvattaakin niitä niiden kauniiden siemenkotien vuoksi.
Miniä ja anoppi viljelevät kukkapellollaan myös sellaisia kukkia, joita voi käyttää talvella kuivakukkina. Maatilan metsistä haetaan kävyt, oksat ja muut materiaalit talven koristeisiin ja kursseille.
Kaikilla aisteilla
Monissa väreissä loistavat hajuherneet lumoavat paitsi kauneudellaan myös tuoksullaan.
Saara Nevala tykkää, kun kukat tuoksuvat. Tänään hän kuitenkin astelee hajuherneiden ohi ja kumartuu tummana kukkivan kosmoskukan puoleen.
– Se tuoksuu suklaalle, floristi nuuhkaisee.
Totta tosiaan. Ainakin kaakaolle.
Mutta mikä on rohkeaan leikkokukkien avomaaviljelyyn ryhtyneen floristin oma lempikukka?
– Tänään se voi olla suklaakosmos ja huomenna joku muu, joka sattuu silloin kukkimaan. Kaikki mitä olemme tänne laittaneet kasvamaan, ovat minun ja anoppini lempikukkia!
