Hallitus on linjannut, ettei vapaajanmatkustus ulkomaille ole suositeltavaa niitä maita lukuun ottamatta, joista matkustusrajoitukset on purettu.
Suomen kansalaiset saavat kuitenkin palata kotimaahansa mistä tahansa maasta.
– Hinta siitä, että palataan esimerkiksi kakkosasunnolta Suomeen on oltava tässä tapauksessa sitten valmiina maksamaan, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen.
Salmisen mukaan on osoittautunut, että ihmiset ovat suosituksista välittämättä matkusteneet alueille, joissa epidemiatilanne on huomattavasti Suomea huonompi ja viitanneet kintaalla omaehtoiselle karanteenille.
– Karanteenisääntöjä on jouduttu tiukentamaan nyt siten, että matkustusrajoitusmaista palattaessa on pysyttävä kokonaan kotona ja sovittava asiasta työnantajan kanssa.
– Tärkein muutos on lapsia koskeva suositus eli kouluun, esiopetukseen tai päiväkotiin ei pidä mennä, jos takana on matka matkustusrajoitusten kohteena olevaan maahan, Salminen sanoo.
Perusopetuksessa tulee Salmisen mukaan karanteenitapauksissa soveltaa erityisiä opetusjärjestelyjä.
Tartuntatautiviranomainen voi määrätä myös viralliseen karanteeniin
Salmisen mukaan tartuntatautiviranomainen voi kuntakohtaisesti määrätä henkilön myös viralliseen karateeniin.
– Siten on toimittu esimerkiksi Turussa. Näin voidaan toimia, jos maahantulija ei halua käydä koronatestissä tai on epäilys siitä, että omaehtoista karanteenia ei noudateta, Salminen sanoo.
Erilaisia vaihtoehtoja karanteenisuositusten noudattamisen valvomiseksi on Salmisen mukaan pohdittu.
– Toive on kuitenkin se, että ihmiset ottaisivat suositukset vakavasti, koska vaihtoehto sille on se, että epidemia kiihtyy ja meillä on edessämme jälleen erilaiset yhteiskunnan rajoitustoimet.
Ihmiset ovat Salmisen mukaan yrittäneet kiertää karanteenisäänöstä myös vetoamalla siihen, että heillä on ollut välilasku maassa, jonne Suomesta ei ole matkustusrajoituksia.
Salmisen mukaan useampia mahdollisuuksia riskin hallintaan ulkomailta palaavien suhteen on pohdinnassa. Toistaiseksi Helsinki-Vantaan lentokentällä on testipiste, joka pohjautuu vapaaehtoisuuteen.
Perjantaina kuitenkin Helsinkiin Romaniasta saapuneen lennon kaikki matkustajat ohjattiin koronatestiin. Sosiaali- ja terveysministeriön valmiusjohtaja Pekka Tulokas sanoi tällöin, ettei toimi kuitenkaan jää ainutkertaiseksi. Lauantaina sama toistui Pohjois-Makedoniasta Turkuun saapuvan koneen suhteen.
Pohjoismaista Norja pyytää kansalaisiaan välttämään kaikkea ulkomaanmatkustusta
Norja pyysi perjantaina kansalaisiaan välttämään kaikkiin muihin maihin matkustamista. Salmisen mukaan matkustusrajoitusten muutokset kuuluvat Suomessa hallituksen linjattaviin asiohin.
– Joka tapauksessa kannattaa miettiä, onko vapaa-ajanmatkustus välttämätöntä juuri tänä vuonna, Salminen korostaa.
Valtioneuvoston yleissuositus välttää tarpeetonta matkustamista ei koske seuraavia maita: Etelä-Korea, Georgia, Irlanti, Islanti, Italia, Japani, Kreikka, Kypros, Latvia, Liechtenstein, Liettua, Malta, Norja, Ruanda, Saksa, San Marino, Slovakia, Tanska, Thaimaa, Tunisia, Unkari, Uruguay, Uusi-Seelanti, Vatikaani ja Viro. Tilannetta seurataan erityisen tarkasti Saksan ja Tanskan osalta, koska molemmissa maissa ilmaantuvuusluvut ovat kohonneet.