Valko-Venäjällä pidätettiin lauantaina presidentinvaalien oppositioehdokas Svetlana Tihanovskajan vaalikampanjan tukijoita.
Tihanovskajan tiedottajan mukaan pidätetyksi joutui esimerkiksi kampanjapäällikkö Maria Moroz. Pidätyksen syystä ei ollut heti tietoa. Tiedottaja arvioi, että kampanjapäällikkö pysyy pidätettynä ainakin maanantaihin, yli sunnuntain vaalien.
Lauantai-iltana pidätettiin myös Maria Kolesnikova, yksi Tihanovskajan keskeisistä tukijoista. Kolesnikova kuitenkin vapautettiin lauantai-iltana. Kampanjan tiedottajan mukaan poliisi sanoi luulleensa pidätettyä toiseksi henkilöksi.
Kolesnikova toimi aiemmin vaaleissa ehdolle pyrkineen ex-pankkiiri Viktor Babarikon kampanjapäällikkönä. Kun Babarikon osallistuminen vaaleihin estettiin, Kolesnikova siirtyi Tihanovskajan tiimiin.
Lauantaina Valko-Venäjän mellakkapoliisi otti kiinni ihmisiä myös opposition vaalitapahtumassa Minskissä.
Valko-Venäjää itsevaltaisesti hallitsevan Aleksandr Lukashenkon valintaa kuudennelle kaudelle pidetään käytännössä varmana.
Aiheesta lisää: