– Enpä ole tuollaista tullut ajatelleeksi tähän mennessä.
Yrjö Kukkapuro, 87, vaikuttaa hämmentyneeltä. Häneltä on juuri kysytty, mitä hän ajattelee vanhenemisesta. Ei ole käynyt mielessä. On ollut muuta puuhaa. Tarkemmin sanottuna sitä samaa huonekalumuotoilua, jota on tullut tehtyä jo yli 60 vuotta.
Kukkapuro antaa esimerkin. Hän oli parikymmentä vuotta sitten Kiinassa ensimmäisellä luentomatkallaan. Maan halki kiitävässä makuuvaunussa hän tajusi täyttävänsä 65 vuotta.
– Se on eläkeikä, mutta silloin minulla vasta alkoi oikein rankka periodi, suomalaisen muotoilun mestari naurahtaa.
Samassa iässä, jossa muut rupeavat jäähdyttelemään, Kukkapuro otti urallaan uuden askeleen. Häntä oli pyydetty Kiinaan opettamaan muotoilua.
Kiinassa hän kävi omien laskujensa mukaan 33 kertaa, teki kokeiluja bambulla ja aloitti Shanghaissa huonekalujensa lisenssituotannon. Matkoilla oli vaikutusta: Kukkapuron muotoilusta on tehty Kiinassa jo yli 100 väitöskirjaa.
Otetaan, mitä hyllyistä löytyy
Nyt istumme kuuluisassa betoniateljeessa Kauniaisissa. Ympärillä on kymmenittäin Kukkapuron suunnittelemia tuoleja. Ja lisää on tulossa. Kukkapuro kehittelee parhaillaan uutta istuinta Habitaren Ekodesign-näyttelyyn.
– Täällä minulla on kaikenmaailman hienoja kasoja vuosien mittaan kertyneitä prototyypin osia, hän kertoo – uskaltaisiko sanoa – poikamaisen innoissaan.
Tulossa on veistosmainen kooste siitä, mitä hyllyistä löytyy. Ekologinen, kierrätetty malli siis. Kukkapuro pohtii, voisiko sitä toistaa. Luultavasti ei. Tekeillä on uniikkikappale.
Muotoilija kertoo, että hänellä on nykyisin “hirveen hyvä” assistentti, joka auttaa tietokonepiirtämisessä ja ulkomaanyhteyksissä. Tytär Isa Kukkapuro-Enbom hoitaa toimiston käytännön asiat.
– Niin kauan kuin pystyssä pysyn ja järki toimii, enköhän mä työskentele, Kukkapuro sanoo.
Futuristinen ateljee oli ihme
Haastattelupäivänä paikalla ovat myös tytär Isa ja vaimo Irmeli Kukkapuro. Isa esittelee Yrjön ja insinööri Eero Paloheimon suunnittelemaa ateljeeta, joka valmistui vuonna 1969. Se toimi pitkään kolmihenkisen perheen yhdistettynä kotina ja työhuoneena.
Yhtenäistä, avointa tilaa on parisataa neliötä. Ikkunat ovat valtavat, seinän kokoiset. Modernia, suorastaan futuristisen näköistä rakennusta kävivät aikoinaan ihmettelemässä monet bussilastilliset arkkitehteja eri puolilta maailmaa.
Ovensuussa on keittiö, jossa on yksi Suomen ensimmäisistä saarekkeista. Isa kertoo, että vasta pois muutettuaan hän havahtui siihen, ettei hänen lapsuudenkodissaan ollut koskaan ruokapöytää. Ateriat syötiin saarekkeen päällä.
Avoimen tilan toisessa päädyssä on Yrjö Kukkapuron työpiste ja toisessa taidegraafikko Irmeli Kukkapuron. Sinne Irmeli nytkin suuntaa.
– Hei, hei, Irmeli. Yritä pärjätä, Yrjö vilkuttaa vaimolleen muutaman metrin päähän.
"Hän on vasta 86"
Yrjö ja Irmeli ovat olleet yksissä kauan. He tapasivat toisensa opiskeluaikana 1950-luvulla Ateneumin aulassa.
– Odottelimme elävänmallin piirustuksen saliin pääsyä. Siinä tutustuttiin, mentiin kihloihin ja elettiin saman tien koko kouluaikakin yhdessä, Yrjö Kukkapuro kertoo.
Hän kuvailee taidegraafikko-vaimonsa merkitystä uralleen suureksi. Irmeli on toiminut “taustaopettajana”. Vaimolla on Yrjön mukaan lahjomaton silmä ja hän on siksi ollut myös kova kriitikko.
Puhe saa Irmelin puuttumaan keskusteluun.
– Saako sanoa yhden lauseen? Ilman Yrjöä en osaisi panna nastaakaan seinään.
Pariskunta on konkreettisesti toistensa tukena. Viime aikoina Yrjön selkä on osteporoosin vuoksi vihoitellut ja tehnyt liikkumisesta vaikeaa.
Ostosreissuilla muotoilija kertoo parkkeeraavansa auton kaupan eteen ja ottavansa Irmelin olkapäästä kiinni.
– Irmeli toimii minun tukenani, kunnes pääsen kiinni kaupan vaunuun. Joku joskus ihmetteli tätä. Minä osoitin Irmeliä ja sanoin, että “Hän on vasta 86”, Yrjö Kukkapuro sanoo ja hykertelee valoisaa nauruaan.
Kaikki ovat istuneet kukkapuroissa
Kukkapuron suunnittelun lähtökohta on aina ollut ergonomia. 1950-luvun puolessa välissä, vielä alaa opiskellessaan hän tutustui Ruotsista kantautuneisiin selkätutkimuksiin ja innostui.
– Löysin tarkoituksen ja motiivin. Työ ei ole pelkkää suunnittelua, piirtämistä ja muotoilua, vaan siinä on fysiologinen perusta. Siitä kehittyi ergonomia ja sen pohjalta olen kaiken aina tehnyt.
Meistä jokainen on jossain vaiheessa elämäänsä todennäköisesti istunut Kukkapuron suunnittelemassa tuolissa. Niitä on erityisesti julkisissa tiloissa Suomessa ja maailmalla: pankeissa, terveyskeskuksissa, toimistoissa, Helsingin, Lahden ja Vaasan kaupunginteattereissa, metrossa ja Kansallisoopperasssa muiden muassa.
– Mulla kävi niin hassusti, että sain heti valmistuttuani yhteyden arkkitehteihin, jotka pyysivät minua suunnittelemaan huonekaluja julkisiin tiloihin. Niitä on maailmassa todella paljon. Kymmeniätuhansia tuoleja.
Kukkapuron mielestä juuri julkisiin tiloihin suunnittelu on antanut hänelle hänen muotokielensä.
Karuselli oli Kekkosen suosikki
Toki Kukkapuroa löytyy yksityisistäkin kodeista. Myös kuuluisista. Kun presidentti Urho Kekkosen Tamminiemen edustusasunnon sisustusta uudistettiin 1970-luvulla, sinne hankittiin Kukkapuron modernia designia edustavia Saturnus- ja Ateljee-sarjan huonekaluja.
Erityisen rakas presidentille oli Karuselli. Se toimi Kekkosen tv-tuolina.
– Kun olin juuri saanut Karusellin valmiiksi, eräs kuuluisa arkkitehti sanoi, että “Tuoli on hieno, mutta miten tuo jalka on niin hirveä lötkö”.
Vähänpä tiesi se “kuuluisa arkkitehti”, jonka nimen Kukkapuro on jo autuaasti unohtanut. Karusellista tuli 1960-luvun alussa Kukkapuron kansainvälinen läpimurto. Se edusti uutta, pelkistettyä ja modernia muotoilua. Se oli jotain sellaista, jota ei ollut ennen nähty.
– Sainpa juuri tänä päivänä Sveitsistä rojaltti-ilmoituksen Karusellin myynnistä. Se jäi 1960-luvulta elämään todella rankasti, Kukkapuro sanoo.
Se on totta. Karuselli on päätynyt muun muassa Lontooseen Victoria & Albert -museon kokoelmiin.
Bukowskin huutokaupassa sille paukuteltiin kolme vuotta sitten vasarahinnaksi 4 200 euroa. Uutena se voi maksaa lähes 7 000 euroa.
Lyhyet jalat ovat plussaa
Karuselli näytti uuden aikakauden tuotteelta, mutta se oli myös ergonominen. Tuolin synnyssä kanaverkko oli oleellinen tekijä.
Kukkapuro kietoi sitä ensin ympärilleen ja istui sitten nojatuoliin, nousi, otti verkon varovasti pois ja valoi siihen tulleisiin muotoihin kipsistä muotin.
– Oli hyvä tuuri ergonomisesti, että minulla on pitkä selkä ja lyhyet jalat. Se helpottaa yleisistuinten tekoa. Monilla pojilla on valtavat jalan roikaleet ja lyhyt selkä. Hankala se olisi suunnitella, jos ei itse voisi kokeilla.
Karusellissa voivat Kukkapuron mukaan istua lähes kaikki. Istuin ei ole liian syvä ja selkänojakin on riittävän korkea.
– Tietysti ihan pienillä on vähän kököttämistä ja jättiläiset ovat erikseen.
Ergonomia on lähtökohta, mutta estetiikkakin on tärkeätä. Kukkapuro kuvaa monia tuolejaan puhtaasti taiteellisiksi, veistosmaisiksi.
– 1960-luvulla, kun muovailin muovista ja lasikuidusta, tunsin itseni välillä kuvanveistäjäksi. Ja mietinkin, että olisiko tässä mahdollisuus siirtyä kuvanveistäjäpuolelle. Mutta kysyntää riitti aina muovituoleissa, ja jatkoin muovailua.
Kun muovista tuli myrkkyä
Kukkapuro on onnistunut tiivistämään kustakin aikakaudesta oleellisen ja kulkemaan trendien etujoukoissa: ensin modernismin, sitten postmodernismin ja lopulta ekologisen ajattelun.
Materiaalit ovat aina inspiroineet muotoilijaa. 1960-luvulla hänen tuolinsa olivat uusinta uutta, muodikasta muovia ja lasikuitua. Sitten tuli öljykriisi.
– 1970-luvulla alkoi kovasti ekologinen ja kriittinen, poliittisestikin rankka vaihe. Jätin muovin pois kokonaan, koska sitä pidettiin myrkkynä.
Kukkapuro otti käyttöön vanerin ja on sillä tiellä edelleen. Koivuvanerista syntyi myös uusi Muumituolisarja, jossa on pöytä ja istuimia lapsille ja aikuisille. Pohjana toimii Kukkapuron vuonna 1997 suunnittelema Tatuoitu tuoli -mallisto.
– Tuoleissa on levymäisiä rakenneosia, joihin voi painaa suorastaan vaikka Muumikirjan. Se sopi hyvin minusta.
Tuolien kuvitukset ovat kolmesta eri Muumikirjasta. Kukkapuro kertoo aikoinaan lukeneensa niitä “pääsatuna” tyttärelleen ja tämän tyttärelle.
Tove Janssoninkin hän tapasi nuorena miehenä 1960-luvulla.
– Päiviteltiin siinä omia töitämme. Tove Jansson oli rankempi tekijä maailmassa ja minä selitin, miten tyytyväinen olin, kun sain tavata hänet.
Täydellistä, onko sellaista?
Nyt Kukkapuron ura on kestänyt yli 60 vuotta. Sitä ei oikein osaa lopettaa. Onko täydellinen muoto edellee haussa?
– Ainahan minä tietenkin yritän löytää niin harmonisen muodon kuin mahdollista, mutta täydellistä. Onko sellaista olemassakaan? Siihen se sitten aina jää, että ne on toteutettava jotenkin. Ei niitä voi loputtomiin hieroakaan.
Lue lisää:
Suomi-palkinnon saanut Yrjö Kukkapuro seikkailee Kiinassa ja uskoo uuteen tekniikkaan
Katso myös: