Kun aiemmin tuntematon koronavirustauti alkoi levitä keväällä, siitä pyrittiin saamaan tietoa kaikilla mahdollisilla tavoilla. Muun muassa ruumiinavausten avulla selvitettiin viruksen käyttäytymistä.
Patologian erikoislääkäri ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUS:n alueen obduktioista eli ruumiinavauksista vastaava lääkäri Jonas Kantonen kertoo, että melkeinpä ensimmäisiä selvitettyjä asioita oli koronaviruksen elinaika vainajissa. Sitä selvitettiin vainajilta otetuista virusnäytteistä.
– Koronavirus oli todennettavissa vielä 23 vuorokautta kuoleman jälkeen eli aika pitkään, hämmästele Kantonen itsekin.
Patologian asiantuntijat kuitenkin harmittelevat sitä, että monia tieteellisiä mahdollisuuksia on hukattu virustutkimuksessa.
– Näkisin, että me olisimme voineet oppia enemmänkin tästä sairaudesta ruumiinavausten myötä. Se olisi kuitenkin vaatinut onnistuakseen useammalta toimijalta nopeampaa toimintaa ja motivaatiota, Kantonen huomauttaa.
Suomen patologiyhdistyksen puheenjohtaja Mikko Mäyränpää on samaa mieltä.
– Tautimekanismin tuntemisen kannalta on todella sääli, että tämä ikkuna hukataan. Varsinkin keväällä viiveet olivat pitkiä, eikä avauksia kovin paljon tehty. Vaikka nyt tauti tunnetaan paremmin, tulee virukseen kuitenkin muutoksia, jotka ovat huonosti kuvattuja, Mäyränpää muistuttaa.
Lainsäädäntö laahaa vuosikymmenien takana
Tutkimusongelmat johtuvat pitkälti ruumiinavauksia koskevan lainsäädännön vanhentumisesta. Asiaa koskeva laki on peräisin 70-luvulta.
Kantonen sanoo, että tällä hetkellä suomalainen järjestelmä ei tue modernia lääketieteellistä ruumiinavaustoimintaa.
– Näin molekyylilääketieteen aikakaudella useimmat molekyyleistä, joita voitaisiin arvioida, hajoavat hyvin nopeasti kuoleman jälkeen. En tarkoita sitä, ettäkö mitään tietoa ei saataisi irti, mutta kyllä tieteen näkökulmasta katsottuna hyvin paljon informaatiota menetetään.
Kantonen sanoo, että ruumiinavauksissa pitäisi päästä alle 12 tunnin viiveisiin ja vielä sitäkin nopeampi olisi parempi.
Viivästyttäviä ongelmia on useampi. Nykyinen lainsäädäntö edellyttää esimerkiksi sitä, että lääketieteelliseen ruumiinavaukseen on aina pyydettävä omaisten lupa.
– Se on tietysti heti kuoleman yhteydessä, samaan hengenvetoon ruumiinavausluvan pyytäminen voi olla olla hankala paikka omaiselle ja lääkärillekin – minun mielestäni ainakin olisi.
Omaisten huolehdittava tahdon toteutumisesta
Muualla maailmalla on käytäntönä, että ihminen voi elinaikanaan antaa luvan oman ruumiinsa avaukseen. Suomessa lainsäädäntö ei tunne sellaista mahdollisuutta, eli omaisten täytyy vainajan toivetta kunnioittaakseen alkaa ajamaan asiaa.
– Jos ihminen toivoo, että hänen sairauttaan tutkittaisiin kuoleman jälkeen, niin se ei saisi kaatua siihen, että järjestelmät eivät tue sitä, Jonas Kantonen huomauttaa.
Lisäksi ongelmana on logistiikka, eli lääkärin pitäisi voida tilata välittömästi kuljetus siten, että ruumis saataisiin mahdollisimman nopeasti avaussaliin.
Sitten kysymyksenä tietysti on raha. Oikeuslääketieteelliset ruumiinavaukset kustannetaan valtion kassasta kun taas lääketieteelliset avaukset maksetaan kuntien pussista. Muita mahdollisuuksia laki ei määrittele.
Kantonen arvelee, että yliopistot voisivat olla mahdollisia kiinnostuneita maksajatahoja tiedettä edistääkseen.
– Yliopistot hyvin luontaisena tahona voisivat toimia potentiaalisena maksajatahona. Osana tieteellistä tutkimusta olisi rahoituksessa otettu huomioon ruumiinavausten kustannukset.
Tartuntatautilakikaan ei tue
Lainsäädännön uudistamista on valmisteltu pitkään, mutta se on jäänyt muun muassa sote-uudistuksen jalkoihin. Nyt koronan aikana lain ongelmat ovat korostuneet.
– Onhan tämä systeemi hassu. Epidemiatilanteessakaan ei saada tietoa. Ajatuksena tuntuu olevan ennemminkin niin, että hautaan vaan ja nopeasti, ja vielä mieluummin krematorioon ettei tauti leviäisi. Ei se nyt niin tarttuva ole, Mäyränpää sanoo.
Sekä Kantonen että Mäyränpää mainitsevat esimerkkinä Saksan tartuntatautilain. Se mahdollistaa tartuntatautiviranomaisille mahdollisuuden määrätä ruumiinavauksen.
– Tilanteessa, missä yhteiskunta voi hyötyä tiedosta, viranomaisella on siellä oikeus määrätä avaus. Sitähän ei Suomen lainsäädäntö tunne. Tartuntatautilääkäri ei voi vaikuttaa siihen, että jos ei ole elinaikana saatu tartuntataudeista varmuutta niin kuoleman jälkeen lisäkäsitystä ei sitten myöskään saa, Kantonen sanoo.
Kuolleisuus jopa vähentynyt
Korona on joka tapauksessa tuonut joitain muutoksia tilanteeseen. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä ruumiinavausten määrä vaikuttaisi lisääntyneen tänä vuonna.
– Meilahdessa avaus numero 600 oli viime vuonna joulukuussa. Nyt se 600 tuli täyteen lokakuussa. Tämä näyttäisi ihan aidolta kasvamiselta, Kantonen arvioi.
Ylen soittokierros yliopistosairaaloihin kuitenkin osoitti, että HUSia lukuun ottamatta koronaepidemia ei ole lisännyt lääketieteellisiä ruumiinavauksia.
– Keväällä varauduttiin ja luultiin, että avauksia tulisi enemmän, mutta epidemialla ei sittenkään ole ollut vaikutusta avauksiin, sanoo obduktioista vastaava erikoislääkäri Elina Pirinen Kuopion yliopistollisesta sairaalasta.
Paikoin lääketieteellisten ruumiinavausten määrä on jopa vähentynyt entisestään tänä vuonna. Näin on ainakin Tampereella ja Oulussa.
– Keväällä kuolleisuus jopa väheni ja avauksia tuli vähemmän kuin yleensä. Jopa sydäntapauksetkin ovat vähentyneet. En tiedä johtuuko se sitten siitä, että on oltu kotona rauhassa eikä jossain rehkimässä, pohtii Oulun yliopistollisen sairaalan ruumiinavaustoiminnasta vastaava ylilääkäri Hannu Tuominen.
Ruumiinavauksia tehdään yhä harvemmin
Ylipäätään ruumiinavausten määrä Suomessa on vähentynyt viime vuosikymmeninä huomattavasti. Kun 1970-luvulla lääketieteellisiä ruumiinavauksia tehtiin noin joka viidelle kuolleista, viime vuosina niitä on tehty noin neljälle prosentille.
Vuonna 2018 Suomessa kuoli reilut 54 000 ihmistä. Heistä noin yhdelle viidestä tehtiin ruumiinavaus. Valtaosa ruumiinavauksista oli oikeuslääketieteellisiä. Vain reilulle 2 000 ihmiselle tehtiin lääketieteellinen ruumiinavaus.
Ruumiinavausten vähentymistä selittää osittain se, että lääketieteen tutkimusmenetelmät ovat parantunut siten, että jo elinaikana kyetään toteamaan diagnoosi. Patologien mielestä ruumiinavauksia pitäisi kuitenkin tehdä enemmän.
– Ajatellaan, että elinaikana tehdyt tutkimukset riittäisivät. Tämä on yleinen harhaluulo. Ruumiinavauksissa tulee yhä merkityksellisiä löydöksiä, jotka joskus muuttavat koko arvion kuolinsyystä ja vähintään sivulöydöksinä ovat merkittäviä, muistuttaa patologiyhdistyksen Mäyränpää.
Korona lisännyt yksinäisiä kuolemia
Ruumiinavauksia on kahdenlaisia: lääketieteellisiä ja oikeuslääketieteellisiä. Oikeuslääketieteellisen ruumiinavauksen määrää poliisi.
Oikeuslääketieteellinen kuolemansyynselvitys määrätään silloin kun kuoleman ei tiedetä aiheutuneen sairaudesta tai kuoleman on aiheuttanut esimerkiksi rikos, tapaturma tai itsemurha tai on epäily niistä, tai kuolema on tapahtunut muuten yllättävästi.
Jos kuolemaan ei poliisin tutkimuksen mukaan liity epäilyttäviä piirteitä, oletetaan että kysymyksessä on sairaus.
– Silloin pallo heitetään lääkärille. Jos terveyskeskuslääkärillä ei ole tiedossa sairauksia tai muuta, että voisi kunnian ja omantunnon kautta kirjoittaa kuolintodistuksen, silloin herkästi tulee pyydettyä lääketieteellinen ruumiinavaus, HUSin Kantonen selventää.
Lääketieteellisestä ruumiinavauksesta päättää sairaalan tai terveyskeskuksen vastaava lääkäri, mutta siihen tarvitaan lisäksi omaisen suostumus.
– Lähetteiden perusteella on tullut vaikutelma, että ihminen on löytynyt kotoa tai jostain muualta kuolleena, eikä kukaan ole nähnyt mitään. Helpommin näissä olosuhteissa tulee se tilanne, kun ihmiset pyrkivät pysymään eristyksissä, Kantonen arvioi.
Kantosen mukaan ruumiinavauksen määrääminen vain kuolintodistuksen takia on kapea katsomus lääketieteellisiin ruumiinavauksiin.
Poliisin määräämistä oikeuslääketieteellisistä ruumiinavauksista vastaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. THL:n mukaan oikeuslääketieteellistenkään ruumiinavausten määrä ei ole noussut kuluvana vuonna.
Tieto toi koronapotilaiden hoitoon muutoksia
Koronapotilaiden ruumiinavauksia HUSissakin on tehty lopulta aika vähän, edellä mainituista syistä. Jotain kuitenkin viruksesta on saatu selville, yli kolmen viikon elinajan lisäksi.
Koronavirus ei tartuta enää viikkojen jälkeen, mutta useiden vuorokausien ajan virus on kuitenkin tartuttamiskykyinen.
– Yhdestä vainajasta tehtiin virusviljelyitä eli katsottiin, onko siellä lisääntymiskykyistä virusta. Kuuden vuorokauden jälkeen kuolemasta virusviljely onnistui, Kantonen kertoo.
Muutamissa tapauksissa avauslöydöksistä on ollut apua koronahoitoa suunnitellessa, varsinkin alkuvaiheessa, kun taudista tiedettiin vielä vähän.
– Ensimmäisessä tapauksessa meillä oli keuhkoembolia eli keuhkovaltimon tukkinut verihyytymä. Se herätti hoidollisesti huomioimaan verenohennuksen, hyytymisen estotarpeen ja sen, kuinka lääkityksen tarpeen arviointi on syytä ulottaa myös kotiutumisvaiheeseen.
Keuhkojen verihyytymistä tuli viitteitä myös maailmalta, ja viimeistään ruumiinavaukset toivat verihyytymät tietoon myös Suomessa. Hoitoa arvioitiin uudelleen.
Myöhemmin maailmalta kantautui tietoja myös siitä, että koronavirus vaikuttaisi muihinkin elimiin. Niitä ei ole Suomessa ruumiinavauksissa havaittu.
– Riippuu paljon myös siitä, missä vaiheessa infektiota potilas kuolee. Se vaikuttaa siihen, missä päin sitä virusta sitten voi olla todettavissa. Voi olla, että meillä on sellaisiakin potilaita ollut, mutta kun avaus on tehty, niin immuunijärjestelmä on ehkä hoitanut viruksen pois sieltä alueelta.
– Meillä ei ole tullut avaussalissa vastaan hengitysteiden ulkopuolella olleita viruslöytöjä, Kantonen päättää.
Epidemian jatkuessa on kuitenkin mahdollista, että uusia, tärkeitäkin löytöjä vielä tulee eteen ruumiinavauksissakin.
Aiheesta aiemmin: