Ruotsin syyttäjänviranomainen lopettaa Julian Assangeen liittyvän raiskausepäilyn tutkinnan.
Syyttäjä Marianne Ny kertoo käräjäoikeudelle kirjoittamassaan tiedotteessa, ettei mahdollisuutta tutkinnan jatkamiseen enää ole.
– Ottaen huomioon sen, että mahdollisuudet jatkaa tutkintaa on käytetty loppuun, [...] ei ole kohtuullista pitää yllä määräystä Julian Assangen vangitsemiseksi poissaolevana eikä hänen eurooppalaista pidätysmääräystään, Marianne Ny kirjoittaa.
Assange on Wikileaks-tietovuotosivuston perustaja. Hän on vuodesta 2012 lähtien pakoillut pidätysmääräystä Ecuadorin Lontoon-lähetystössä.
Assangea uhkaa yhä pidätys
Britannia aikoo edelleenkin pidättää Assangen, jos tämä poistuu lähetystöstä, vaikka tämä vapautuukin Ruotsin viranomaisten häneen kohdistamista rikosepäilyistä.
Britannian poliisi huomauttaa, että pidätysmääräys annettiin, kun Assange ei saapunut tuomioistuimeen kesäkuussa 2012.
Assange saattaakin edelleen pysyä lähetystön suojissa. Assange pelkää, että brittiviranomaiset ottavat hänet kiinni ja karkottavat Yhdysvaltoihin, jossa häntä saattaa odottaa syyte salaisten tietojen julkistamisesta.
Ruotsissa häneen kohdistui epäily raiskausrikoksesta, jonka Assange jatkuvasti kiisti.
Syyttäjän päätöksestä kertoo Ruotsin uutistoimisto TT, jota siteeraa mm. Ruotsin televisio SVT.