Pirkko Saisio siemailee helsinkiläisellä terassilla tulikuumaa kahvia, maistelee voileipäänsä ja huitelee välillä kauemmaksi sitä himoavia, pörheitä ja pelottomia varpusia. Tällä viikolla hän on ollut hämmästynyt ja hämmentynyt, pettynytkin.
Useaan otteesen palkittua Saisiota on aiemmin kutsuttu työläiskirjailijaksi, lesboikoniksi ja ihmisoikeustaistelijaksi, nyt häneen on liitetty hyvin toisenlaisia attribuutteja.
– Äärinationalisti, äärioikeistolainen, madeiralainen kukkahattutäti, puolinatsi – ei sentään kokonainen. Kaikkein pahimpia en viitsi tässä edes mainita. Viimeiseksi on tullut tämä tolkun ihminen. Missä ihmeen vaiheessa tolkullisuudesta on tullut kirosana? Ja täytyy muistaa, että kaikki tämä on tullut niiltä sivuilta, joilla vastustetaan vihapuhetta.
Mistä moinen? Helsingin Sanomat julkaisi 13.5. haastattelun, jossa Saisio puhui väritetyistä faktoista, maahanmuutosta ja punavihreästä kuplasta. Haastattelu on aiheuttanut kiivasta sananvaihtoa etenkin kulttuuriväen keskuudessa, jossa tunnetusti on paljon punavihreää näkemystä.
– Odotin pienimuotoista myrskyä. Sanoin kotonakin puolisolleni Pirjo Honkasalolle, että nyt taitaa tulla lunta tupaan sekä oikealta että vasemmalta, mutta enemmän sitä on kyllä tullut vasemmalta.
– Olen saanut paljon kannustavaa palautetta, myös yksityisviestien kautta. Yksityisviesteissä loppulause on kuitenkin ollut aina sama: en jaksa tulla julkisuuteen kokemaan sitä paskamyrskyä.
Maahanmuutto on kuuma peruna
Pirkko Saision mukaan Suomessa on edelleen valtava määrä tabuja, joista ei voi keskustella sivistyneesti ja rauhallisesti.
– Tosiasiassa maahanmuuttokeskustelu on jumiutunut täysin paikoilleen – argumentit ovat yhdellä puolella yhdenlaisia ja toisella puolella toisenlaisia.
– Maahanmuuttoon liittyy ongelmia kuten monikulttuurisuuteenkin. Näistä ongelmista olisi kiva käydä keskustelua ilman, että se koetaan hyökkäykseksi. Olisi mukava saada punnittua faktaa siitä, kuinka paljon pakolaisia tai maahanmuuttajia on mahdollista ottaa ja onko olemassa jonkinlaisia resurssirajoja. Valitettavasti tämä on kielletty kysymys.
Maailmaa on helpompi hallita kun kuuluu johonkin leiriin, jossa on humaanit ja hienot ja ryhdikkäät mielipiteet. Pirkko Saisio
Toisaalta punnittua faktaa olisi Saision mukaan toivottavaa saada esimerkiksi Afganistanin ja Irakin tilanteesta, jonne ihmisiä ei saisi palauttaa. Hänen mielestään humanitääriseen maahanmuuttoon ei pitäisi ehtoja liittää.
– Ulko- ja sisäministeriö antavat esimerkiksi Afganistanin tilanteesta täysin ristiriitaisen kuvan. Ulkoministeriön mukaan se on kantasuomalaisille korkean riskin maa, eikä sinne ole mitään syytä matkustaa. Samaan aikaan sisäministeriö toteaa Afganistanin turvalliseksi maaksi sinne palautettaville ihmisille, myös raskaana oleville naisille ja lapsille.
Kadonneen keskustelun metsästäjät
Suomalaisen yhteiskunnan mielipideilmapiirin polarisoitumiseen löytyy Saision mukaan selvä syy.
– Maailmaa on helpompi hallita kun kuuluu johonkin leiriin, jossa on humaanit ja hienot ja ryhdikkäät mielipiteet. Tarkentavien kysymysten esittäminen tällaisissa leireissä koetaan uhkaavaksi. Tämä johtuu siitä, että maailman tilanteeseen halutaan yksinkertaisia vastauksia.
Jos jostakin väitteestä ollaan eri mieltä, on se hyökkäys toisen ihmisen identiteettiä kohtaan. Pirkko Saisio
Saision mielestä kirjailija Elina Hirvonen toi äskettäin esille erittäin oleellisen kommunikointiin liittyvän näkökulman, nimittäin keskustelun ja neuvottelun merkittävän eron. Keskustella pitää ihan kaikkien kanssa ja mahdollisimman avoimesti jotta saa tietää, miksi toinen ihminen ajattelee niin kuin ajattelee.
– Suomalaisen keskustelun ongelma on se, että keskustelijat eivät ole tyytyväisiä, jos he eivät päädy yksimieliseen lopputulokseen. Jos jostakin väitteestä ollaan eri mieltä, on se hyökkäys toisen ihmisen identiteettiä kohtaan. Esimerkiksi Ranskassa ja monessa muussakin kulttuurissa keskustelu voi päättyä niin, että vaikka olemme eri mieltä tästä asiasta, keskustelu oli hyvä.
– Mutta neuvottelu, se on täysin eri asia. Esimerkiksi rasistien ja äärioikeistolaisten kanssa ei pidä neuvotella, koska neuvottelussa pitää tehdä myönnytyksiä. Hinnaksi voivat muodostua sananvapaus ja ihmisoikeudet.
Valkoisen heteromiehen oikeudet
Saision mukaan kotimaista keskustelua rajoittavat myös liian ahtaat käsitteet ja se, miten niitä ymmärretään – joko tahallisesti tai tahattomasti.
– Punavihreä kupla -termiä käytetään ystäväpiirissäni kevyessä ja itseironisessa mielessä. Nyt minua on opetettu lukuisten kommenttien kautta, että punavihreä kupla on loukkaava termi. Militantin keskusteluilmapiirin ensimmäiset uhrit ovat itseironia ja huumori, ne katoavat ensimmäisinä. Tämän on todennut aiemmin jo Kari Hotakainen.
Taannoin Saisio sai myös runsaasti palautetta facebook-päivityksestään, jossa hän toivoi, että edistykselliset ihmiset vapauttaisivat leimaamisen ikeestä myös sen vihonviimeisen porukan, eli valkoihoisen heteromiehen. Onko valkoinen heteromies siis pulassa?
– On, jos häntä ei kohdella ihmisenä tai yksilönä ja jos valkoisesta heteromiehestä puhutaan ihmisryhmänä, jolla ei ole kuin yksi ominaisuus. Pidän kauhean epäkorrektina ja typeränä sitä näkemystä, jonka mukaan valkoihoisen heteromiehen pitää kestää kaikenlaista ivaa ja pilkkaa vain siksi, että hän on valkoinen heteromies.
– Itseäni tosin huvittaa, että vanha lesbo nyt tässä puolustaa valkoista heteromiestä, Saisio virnistää.
Väärien termien viidakko
1970-luvulla Pirkko Saisio vaikutti aikakautensa merkittävässä keskusteluilmapiirin luojassa, taistolaisuudessa. Taistolaiset ihailivat Neuvostoliittoa ja halusivat muuttaa yhteiskuntajärjestystä.
– Niin kauan kuin sukupolveni on elossa, ei ilmapiiriä taistolaisuuden suhteen pystytä puhdistamaan. Tämä liittyy pitkälti tabuihin, joista Suomessa ei saa keskustella, ja myös terminologian ongelmallisuuteen.
Jos näin militantti kulttuuriporukka ilmestyisi nyt kuvioihin, olisin hyvin ahdistunut. Pirkko Saisio
Saision mukaan taistolaisessa liikkeessä oli käytössä “valtavan tarkka terminologia ja sanoilla oli hirveän tarkat sisällöt”.
– En haluaisi taas yhtä jengiä niskaani, mutta tämä sama ilmiö toistuu etenkin nykyisessä ultrafeminismissä. Terminologia kutistaa ajattelua ja ajatustenvaihtoa, ja sinulle tullaan opettamaan kärkkäästi, että hei, nyt olet käyttänyt ihan väärää termiä.
Militanttia kulttuuriporukkaa
Taistolaisuudessa heilui usein myös leimakirves, ja Saision mielestä tästä voi vetää suoran analogian nyky-Suomeen.
– Kuka tahansa saatettiin leimata mistä tahansa syystä neuvostovastaiseksi. Nyt sana neuvostovastainen on vaihtunut sanaksi rasisti. Ja se leimakirves heiluu tänä päivänä yhtä helposti kuin tuolloinkin.
– Olen miettinyt, että jos näin militantti kulttuuriporukka ilmestyisi nyt kuvioihin, olisin hyvin ahdistunut.
Taistolaiset eivät olleet ollenkaan niin naiiveja kuin on oletettu. Pirkko Saisio
Saisiolta tulee myös rajua kritiikkiä liikkeen ehdottomuudesta. Hän muun muassa näki suomalaisessa taistolaisuudessa mahdollisuuden terrorismiin.
– Muistan ja oletan, että liikkeessä olisi ollut valmiutta silloisessa Saksan liittotasavallassa vaikuttaneen Bader-Meinhof-ryhmän eli Punaisen armeijakunnan kaltaisiin iskuihin. Suomessa tällainen muoto peittyi kuitenkin neuvostouskollisuuden alle, onneksi.
– Taistolaiset eivät olleet ollenkaan niin naiiveja kuin on oletettu. Terävimmät keskustelut käytiin salassa ulkopuolisilta. Ja taistolaisilla oli myös parhaat neuvostovitsit.
Homous on kapitalistinen jäänne
Omien sanojensa mukaan Saisio ei varsinaisesti koskaan eronnut taistolaisesta liikkeestä, hänen mielestään se vain "kuihtui pois". Homoja liikkeessä ei hyvällä katsottu.
– Olimme teatterikoulun kanssa vierailulla DDR:ssä ja nolasin kaikki kysymällä, että millainen asema täällä on homoilla. Vastaus kuului, että meillä ei täällä ole homoja, kuten ei yleensäkään sosialistisissa maissa. Sama patenttivastaus tulee nykyisin jostakin Tšetšeniasta tai Venäjältä.
Ollaankohan me rakentamassa taloa, johon ei mahduta kuin päätä lyhyempinä. Pirkko Saisio
– Taistolaisessa liikkeessä oli mukana muitakin homoja. Heille kehittyi itseinhoa ja itsensä mitätöimistä. Homoseksuaalisuutta pidettiin kapitalistisena jäänteenä, joka ei kuulunut sosialistiseen ihanneyhteiskuntaan. Tutustuin puolisooni Pirjo Honkasaloon taistolaisaikojen loppupuolella ja muistan ensitapaamisemme oikein hyvin. Kävelimme kadulla ja Pirjo sanoi, että ollaankohan me rakentamassa taloa, johon ei mahduta kuin päätä lyhyempinä.
Saision oma seksuaali-identiteetti heräsi henkiin vasta 21-vuotiaana ja tämänkään jälkeen kaikki ei ollut ihan niin selvää, kuin olisi voinut olla.
– Ensimmäinen naissuhteeni päättyi eroon, jonka jälkeen ryhdyin seurustelemaan yhden miesparan kanssa ja sotkin hänen elämänsä. Samaan aikaan minulla oli suhde myös naiseen. Nyt täytyy sanoa, että kyseessä oli yksityinen eheytymisyritykseni.
– Nykyisin on aika luontevaa, että ovi käy kahteen suuntaan. Nuori nainen voi seurustella ensin naisen kanssa ja vaihtaa sitten mieheen ja päinvastoin. Oman sukupolveni tilanne oli yhteiskunnallisen ilmapiirin takia toisenlainen. Jos oli edes jotenkin mahdollista seurustella vastakkaisen sukupuolen kanssa, niin tehtiin ja siellä pysyttiin. Pakottava tarve ajoi sitten sinne toiselle puolelle. Nyt oman rakkauden toteuttamisella ei ole rajoja.
Homojen nykytilanteessa Saisiota pohdituttaa etenkin kirkon asema.
– Kyse pitäisi olla kirkon kohdalla lähimmäisenrakkaudesta ja toisen ihmisen kunnioittamisesta. Jos homopariskunta toivoo kirkolta siunausta, on kauhean julmaa ja sydämetöntä, ettei se sitä saa. Minusta on sääli, että tämä kysymys on mennyt lakiasiaksi.
Maskuliinisuus on valttia
Äskettäin Pirkko Saisio vieraili Pariisissa, ja jälleen kerran häntä luultiin mieheksi.
– Kävin siellä naisten vessassa, kun tultiin kiljumaan että mies, mies. Aiemmin tämä oli minusta hauskaa, mutta nyt en jaksaisi tätä enää kertaakaan.
Saision mukaan hänellä on "miehinen pää". Tästä on apua kirjoitusprosesseissa.
– Kun olen kirjoittanut näitä monologiromaaneja miehistä, minulla ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia eläytyä miesten maailmaan. Oikeastaan minun on helpompi käsitellä asioita miehen kuin naisen näkökulmasta.
Ajat ovat mielenkiintoiset
Saision tuore kirjallinen teos, Kansallisteatterin Koivu ja Tähti -juhlanäytelmä saa ensi-iltansa syksyllä. Se on eräänlainen dystopia eli tulevaisuuden kauhukuva, jonka yksityiskohdista Saisio on vielä varsin vaitonainen. Hän ripottelee varovasti joitakin näytelmän ydinkohtia.
– Teos käsittelee ihmisryhmää, jonka elämää hallitsevat voimakkaat määrittelyt niin tieteen, tutkimuksen kuin keskustelunkin tiimoilta. Vastapainoksi meissä ihmisissä vaikuttaa koko ajan hallitsematon puoli, joka ohjaa elämäämme ja valintojamme ja yllättää meidät. Ja suomalaista perimää, historiaa ja kulttuuria me kannamme sisällämme vaikka kuinka yrittäisimme sitä kieltää.
