Metsästysturismi on maailmanlaajuinen elinkeino, jota harjoitetaan niin Suomessa kuin Zimbabwessa ja Etelä-Afrikassa. Suomessa metsästysmatkailu nousi otsikkoihin perjantaina, kun neljä suomalaista turistia kuoli lento-onnettomuudessa Zimbabwessa.

Suomen Jahtimatkat -yrityksen Tero Kantelo sanoo, että Etelä-Afrikassa, jonne yritys järjestää metsästysretkiä, metsästysturismi keskittyy pääsääntöisesti yksityisten maatilojen alueella olevan riistan metsästykseen.

– Homma menee niin, että näillä eteläafrikkalaisella tiloilla on perinteisiä tuotantoeläimiä ja riistaa tai pelkästään riistaa. Luonnon ja riistaeläinten kannalta parasta on, että tilallinen saa enemmän tuloja riistasta kuin niistä lehmistä, vuohista tai lampaista. Silloin eläinten suojelu tapahtuu automaattisesti – sen hoitavat tilalliset ja metsästäjät, Kantelo sanoo.

Kantelo pitää laillista metsästystä tehokkaimpana luonnonsuojelumetodina.

– Paljon suurempia eläinsuojelijoita ei olekaan kuin lailliset metsästäjät. Kun joku eläinlaji suojellaan ja sen metsästys kielletään kokonaan, kaikki intressi suojella sitä katoaa muilta kuin eläinsuojelujärjestöiltä, ja niillä ei ole tarpeeksi resursseja. Suojeluun tarvitaan paikalliset mukaan. Se että eläimiä kaadetaan laillisesti edes pieniä määriä vie salakaadolta pontta pois.

Kantelo kritisoi kovasanaisesti kuvaa metsästysturismista toimintana, jossa mässäillään verellä ja ilma on suolenpätkiä täynnä.

– Itse kaato on vain pieni osa matkaa. Enemmän ihmiset hakevat luontoelämystä, johon kuuluu myös metsästystapahtuma.

Kantelo sanoo, että yrityksellä on ollut asiakkaita opiskelijoista pörssiyhtiön johtajiin, sekä Suomesta että enenevässä määrin ulkomailta.

Eniten matkoilla metsästetään runsaslukuisia eläimiä kuten erilaisia antilooppeja.

"Leijonan ja kirahvin salametsästys on lisääntynyt"

WWF:n kansainvälisen kehityksen ohjelmapäällikkö Anne Tarvainen ei suhtaudu yhtä positiivisesti metsästysturismiin Afrikassa. Hänen mukaansa luonnolle suotuisa metsästysmatkailu vaatisi, että toiminta on hyvin säädeltyä ja valvottua, ja tämä on harvinaista.

– On joitain hankkeita esimerkiksi Namibiassa, jossa paikallisyhteisöt hyötyvät metsästysturismista. Tarvainen sanoo, että suunnitelmat tulee tehdä paikallisasukkaiden kanssa niin että he sitoutuvat alueen suojeluun ja saavat tulojaan matkailusta. On hyvin poikkeuksellista, että koko konsepti on rakennettu yhteisöpohjaiseen malliin, ja vielä niin, että riistakanta kestää metsästyksen.

– Yleinen fakta on, että suurten riistaeläinten kuten norsujen ja sarvikuonojen tilanne on erittäin huono ja salametsästys räjähtänyt eteläisessä ja itäisessä Afrikassa. Myös muiden ikonisten lajien kuten leijonan ja kirahvin metsästys ja salametsästys on valitettavasti lisääntynyt.

Kv. luonnonsuojeluliitto tukee kestävää metsästysturismia

Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Heli Siitari katsoo, että metsästysturismi on hyvä tapa tutustua Afrikkaan ja tukea paikallista toimeentuloa.

Hän huomauttaa, että esimerkiksi joissain Itä-Afrikan maissa metsästysmatkailu voi olla vähemmän järjestäytynyttä ja siinä voi esiintyä epäkohtia, kuten ylimitoitettua metsästystä.

– Namibia on loistava esimerkki, miten metsästys hyödyttää paikallisia yhteisöjä. Metsästysmatkailun avulla on saatu elvytettyä useiden uhanalaisten lajien kantoja.

Siitari sanoo, että esimerkiksi Etelä-Afrikassa toiminta on myös yleensä eettistä. Ennen kaikkea kansainvälien paine on lähes lopettanut niin kutsutun canned lion shootingin, jossa leijonia ammutaan pienehköillä aidatuilla alueilla.

– Metsästys suurissa riistapuistoissa on kantaa ylläpitävää toimintaa. Metsästysturismin avulla voidaan Siitarin mukaan säilyttää elinympäristöjä, joissa uhanalaiset lajit elävät.

– Kun metsästyksestä virtaa rahaa paikalliseen yhteisöön siellä ei ole tarvetta muuntaa maata esimerkiksi viljelykäyttöön. Se suojelee luonnon monimuotoisuutta.

Kestävällä metsästysturismilla Afrikassa on Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN:n tuki.

Yhden roska on toisen aarre. Mäntsäläläisen Eero Lehtisen aarre löytyi kirpputorilta muutama vuosi sitten: haljennut ja kulahtanut punainen arkku maksoi vain kymmenen euroa, mutta Lehtinen nappasi sen matkaansa.

Arkku päätyi uusiokäyttöön samaan tapaan kuin suurin osa Lehtisen kirpputorilöydöistä: hän harrastaa soittimien rakentamista erilaisia kierrätysmateriaaleja käyttäen.

Mahonkisesta arkusta syntyi ensin kaiutinkaappi, ja muut palat Lehtinen käytti kitaroiden ja muiden kielisoittimien runkoihin. Tärkein osa oli kuitenkin sahatessa syntynyt ylijäämäpalanen, joka muistutti jonkinlaista henkiolentoa.

Lehtinen ripusti palan suojelusenkeliksi verstaansa seinälle.

– Sillä oli niin jännä muoto, että päätin ripustaa sen tuohon roikkumaan. Se suojelee esimerkiksi tulipaloa vastaan, ja samalla se toi myös tietynlaisen mielenrauhan.

Yrittäminen ei sopinut taiteilijalle

Lehtinen oli 2000-luvun alussa opiskellut huonekalukonservaattoriksi ja perustanut oman yrityksen autotalliinsa. Hän kunnosti erilaisia huonekaluja ja rakasti työtään, mutta ei koskaan saanut yritystoimintaa kunnolla kannattavaksi.

– Olisi pitänyt osata arvioida tarkemmin työtuntien määrä ja toimia järjestelmällisemmin, hän tuumii.

Taiteilijasielulle tämä ei ollut niin helppoa. Lopulta Lehtinen uupui ja työstä täytyi jäädä sairauslomalle.

Verstas oli kuitenkin valmiina ja soittimet vetivät puoleensa. Kirpputoreilta alkoi tarttua matkaan patinoituneita purkkeja, tarjottimia, kanistereita ja muita vanhoja esineitä.

Puu oli tuttu materiaali jo edellisestä ammatista, ja jossain vaiheessa palaset loksahtivat kohdalleen: vanha työkalupakki sai kylkeensä kuusesta tehdyn kitarankaulan virityskoneistoineen, ja vanha Marabou-konvehtirasia muuttui kolmikieliseksi pikkukitaraksi.

Mahonkinen suojelusenkeli verstaan seinällä muistutti, että luovalla työllä on arvoa ja hommaa kannattaa jatkaa.

– Olin silloin alkuun huonommassa kunnossa enkä ollut ihan varma, onko minulla oikeutta tehdä tällaista, siis rakentaa vain jotain soittimia ilman, että siitä ansaitsee juuri mitään. Pidin itseäni vähän hulluna. Tähän hahmoon jotenkin peilasin sitä hommaa, että tämä on arvokasta ja siinä on jotain suojeltavaa.

Kiasman kattopelti plektrasuojaksi

Eero Lehtisen verstaalla Mäntsälän Hirvihaarassa on uusiosoittimia joka puolella: Marimekon unikkokuvioinen peltipurkki sai uuden elämän nelikielisenä pikkukitarana. 50-luvun nojatuolista tuli basso, ja viiden kilon kurkkupurkki muuttuu parhaillaan tynnyrimalliseksi sähkökitaraksi.

Lehtinen on opetellut soitinrakentamisen perusteita kirjoista ja netistä, ja huonekalukonservaattorin tutkinnon vuoksi monet puuhun liittyvät perusasiat olivat tuttuja jo entuudestaan.

Kirpputorit ovat tee-se-itse-soitinrakentajalle loputon inspiraationlähde. Verstaan virkaa toimittavan autotallin seinillä roikkuu muun muassa italialaisesta tarjottimesta tehty mandoliini, paistorasvakanisterista tehty kolmikielinen basso sekä sikarilaatikosta tehty ukulele.

Yhden sähkökitaran plektrasuojuksena kiiltelee pala nykytaiteen museo Kiasman entistä kattopeltiä.

– Satuin kävelemään ohi, kun rakennuksessa tehtiin kattoremonttia. Siinä oli roskalava, jossa lojui pellinpaloja. Nappasin siitä palasen reppuuni, ja tähän se sitten päätyi.

Lehtisen kierrätysmateriaalisoittimia on parhaillaan nähtävissä Helsingin Kalliossa sijaitsevan UralTone-musiikkiliikkeen ikkunassa. Soittimet ovat myös myytävänä, mutta rahan tekeminen ei ole Lehtisen mukaan itseisarvo. Tärkeintä on, että tekemisellä on jokin merkitys.

– Varsinaisesti mielenrauha alkoi löytyä tuon suojelusenkelihahmon myötä. Mutta olennaista on ollut myös se, että on saanut jotain ulkopuolista tunnustusta ja hyvää palautetta. Siinä tilanteessa, josta tämä alkoi, oli todella yksin.

Puolitoistavuotias Ringa Manner istui pystypianon takana ja alkoi lauleskella. Se varmaankin tuntui luontevalta, sillä huoneessa harjoitteli kuoro, jossa äitikin lauloi.

Kuoronjohtaja oli tilanteen tasalla ja alkoi varovasti säestää pianolla Mannerin tapailemaa sävelmää, jota äiti oli joskus tyttärelleen laulanut. Pian myös kuoro hymisi mukana.

Kivaa, totesi Manner, kun kappale päättyi.

– Tuntuu, että sitä samaa teen ja elän yhä edelleen. Olen nyt kolmekymmentä, Manner nauraa.

Ihon rypistyminenkin on liikettä

Mannerin maailmankuvaa määrittelee liike. Sitä on kaikkialla.

Liikettä on niissä kahdeksassakymmenessä kasvissa, jotka Manner adoptoi pistokkaina 24,5 neliömetrin kotiinsa, ja jotka nyt kiipeilevät seinillä ja ikkunalaudoilla.

Liikettä on myös pyrkimys parantaa maailmaa.

– Pyrin olemaan katalyytti jollekin hyvälle. Se ohjaa minua, kun teen musiikkia.

Liikettä ovat käsivarteen tatuoidut matkamuistot ja se, että ennen kuvia oli paljon vähemmän kuin nykyään.

Vanheneminenkin on liikettä.

– Lopulta sitä on joko vanha ja ryppyinen ilman tatuointeja, tai sitten on vanha ja ryppyinen tatuoinneilla.

– Pitäisi enemmän keskittyä siihen, miten ihmiset käyttäytyvät toisiaan kohtaan, eikä vetää johtopäätöksiä siitä, miltä he näyttävät, Manner sanoo.

Liikettä on anekdootti, esimerkiksi kertomus puolitoistavuotiaasta Ringasta. Äiti kertoi tarinan Mannerille viikko sitten, kun tämä lauloi Lauri Porran säveltämässä Aineen ja ajan messussa. Vantaan Viihdeorkesterin 70-vuotiskonsertin tilausteoksessa Finlandia-talon lavalla nähtiin Mannerin lisäksi avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja. Äiti oli tullut kuuntelemaan tyttärensä poikkeuksellista esitystä.

Musiikki saa mennä sinne, minne se haluaa asettua

Kaikkein luontevinta liikettä Mannerille on musiikki. Melodia, rytmi, soundit ja sanat sulautuvat toisiinsa ja etenevät aaltoina. Siinä on jotain luontevaa ja kaunista.

Sanoilla Manner alkoi leikkiä seitsemäsluokkalaisena. Syntyi dramaattisia runoja ihastuksista.

– Oivalsin, kuinka sanoja voi järjestää paperille. Sen, kuinka liike syntyy sanoihin, kun ne ovat fyysisesti näkyvillä, tai kun ne sanoo ääneen. Niihin saa kuljetuksia ja rytmin tuntua.

Säveltäminen alkoi, kun Manner perusti kavereidensa kanssa Pintandwefall-yhtyeen vuonna 2006. Vantaan Vaskivuoren musiikkilukion viimeisellä luokalla syntyi idea, että kukin valitsisi soittimen, jota ei osannut soittaa.

Bändi on yhä pystyssä. Työn alla on kuudennen levyn viimeistely ja julkaisu.

– Olemme päättäneet olla Suomen Rolling Stones siinä mielessä, että emme koskaan hajoa. Saa nähdä, mitä tulee, kun vietämme aikanaan bändin viisikymppisiä.

Vuonna 2011 käynnistynyt sooloprojekti The Hearing on herättänyt ihastusta Suomessa ja ulkomailla. Syntetisaattorit, luupperit, samplerit ja efektilaitteet ovat luonteva osa Mannerin muusikkoutta.

Yksin tehty musiikki saa liikettä, kun sitä rakentaa kerros kerrokselta. Keikoilla jokainen elementti on omassa kontrollissa.

The Hearing työstää parhaillaan kolmatta levyään, jolta julkaistaan single tulevalla viikolla.

– Jos iso levy-yhtiö olisi ehdottanut minulle nuorempana, että tehdäänkö sinusta suomenkielinen sooloartisti Ringa, niin voisin tänä päivänä olla aika hukassa, Manner arvioi.

Manner arvostaa sitä, että oma näkemys on saanut kypsyä rauhassa.

– Siinä mielessä olen saanut kehittyä ihanteellisessa ympäristössä. Minulla on ollut mahdollisuus löytää oma ääneni.

Musiikkibisneksen toinen puoli on Mannerin mielestä teollinen. Suomessa riittää hyviä sanoittajia ja ammattibiisinkirjoittajiakin löytyy.

– Kun tekee sellaisten kanssa musiikkia, niin kysymys ei ole yksittäisestä artistista vaan brändistä, joka työllistää useita ihmisiä. Silloin on suuremmat paineet pitää yllä kovaa julkaisutahtia ja menestyä kaupallisesti.

Ruusuja rakastetaan ja vihataan

Monille Mannerin nimi on tullut tutuksi vasta tänä vuonna. Hän laulaa Ruusut-yhtyeessä, joka julisti jo ennen elokuussa julkaistua esikoislevyä tekevänsä popvallankumouksen.

Bändin omintakeista ja ennakkoluulotonta musiikkia rakastetaan ja vihataan intohimoisesti, mikä on merkki onnistumisesta.

Kuinka ollakaan, myös Ruusujen ytimessä Manner näkee liikettä.

Loppukesästä julkaistu levy syntyi tunnustelemalla ja kuulostelemalla. Bändin viides jäsen, kirjailija Lauri Levola, hahmotteli sanoitusten ympärille kokonaisen taustatarinan. Sen avulla ryhmä sai kiinni yhteisestä punaisesta langasta.

Metodi on käytössä myös seuraavalla levyllä, jonka tekemisen Ruusut aloittaa pian.

– Meillä on jo nyt aihioita ja tunnelmia, mutta kulkemamme polku voi poiketa täysin siitä, mitä alun perin suunnittelimme. Mielellämme annamme musiikin mennä sinne, minne se haluaa asettua.

Yksin, yksin, yksin

Liikkeen merkitys korostuu matkoilla. Manner arvioi tehneensä elämänsä aikana noin 1500 keikkaa, joista pari–kolmesataa hän on tehnyt yksin.

Silloin Manner kuluttaa aikaa kaupungilla kävellen. Joskus mukana on vihko, johon hän kirjoittaa ylös ajatuksia ja tunnelmia. Toisinaan usko meinaa loppua kesken.

– Sisäinen kertojanääneni ei ole itselleni kovin ystävällinen. Pahimmillaan yksin oleminen on väärällä tavalla yksinäisyyttä.

Kaikista keikoista noin neljä on ollut sellaisia, jotka olisi voinut jättää tekemättä.

Yksi niistä oli showcase-festivaalilla Britanniassa. Tapahtumassa artistit esittäytyvät musiikkialan vaikuttajille, esimerkiksi levy-yhtiöiden edustajille ja festivaalien järjestäjille.

– He eivät pääsääntöisesti ole vakuuttuneita mistään. Lisäksi reissusta taisi tulla taloudellisesti vähän takkiin. Hyvää promoa, Manner toteaa sarkastisesti.

Sillä kertaa kaikki oli päin helvettiä. Takahuone oli kooltaan pari neliömetriä ja aikaa soitinpöydän rakentamiseen oli liian vähän. Laitteistonsa Manner oli raahannut paikan päälle matkalaukussa soratietä pitkin verkkoaitojen välissä puikkelehtien. Edellinen ilta ja matkustuspäivä painoivat päälle.

Hätäinen keikka oli ohi neljän kappaleen jälkeen. Sitten piti kiittää ja poistua yleisön sekaan. Oikeasti Manner olisi halunnut piiloutua jonnekin, mistä häntä ei hetkeen löytäisi.

Piiloutuminen oli mahdotonta, sillä Manner oli jumissa festivaalilla. Hänen syntetisaattorinsa oli lainassa seuraavalla bändillä, eikä yksityistä tilaa ollut tarjolla.

Oli kaksi pitkää tuntia kulutettavana aidatulla alueella, jossa eri lavoilta kantautuva musiikki sekoittui kakofoniaksi. Tyhjänpanttina vaeltelu ahdisti, ja puhelimestakin oli akku loppu.

Sitten välähti. Manner näki ihmisiä jonottamassa bajamajoihin. Hän meni letkan hännille ja oli tyytyväinen, kun omaa vuoroa piti odottaa puoli tuntia.

Bajamajajonossa oli hyvä olla, sillä olemisella oli tarkoitus.

– Halusin, että minulla oli jotain tekemistä, joku funktio. Siinä tilanteessa se oli sitä liikettä, Manner naurahtaa.

– Opin reissusta ainakin sen, että jokaista keikkatarjousta ei ole pakko ottaa vastaan.

Kokemus oli Mannerille poikkeuksellinen, sillä useimmiten keikka pelastaa, vaikka matka olisi muuten hankala.

– Lähes aina se menee niin, että olet lentokoneessa tai junassa yksin, menet syömään yksin, teet sound checkin yksin, käyt majapaikassa yksin. Keikan jälkeen menet nukkumaan yksin. Lähdet kotiin yksin.

Mutta siinä kaiken keskellä on palkinto.

– Keikka, jee! On mahtava tunne elää se hetki ihmisten kanssa. Siinä tulee yhteenkuuluvuuden tunne.

Menestyksen orastava mahdollisuus

Mannerin ura on ollut loivasti nousujohteinen. Marginaalista on pilkahduksia valtavirtaan paitsi Ruusujen myötä myös muun muassa Paperi T:n feattaajana.

– Tuntuu, että rakennan vankalle pohjalle, joka kiistattomasti perustuu faktoihin. Ihmiset ovat törmänneet ensin musiikkiini ja saaneet vasta sen jälkeen tekijälle kasvot. Tähän mennessä saavutettua ei minulta voi ottaa pois.

Mannerin ura on pisteessä, jota hän kutsuu menestyksen orastavaksi mahdollisuudeksi.

– Jos menestystä tulee asioilla, jotka ovat minulle omia ja totta, niin tervetuloa vaan.

Iranin presidentti Hassan Rouhani kehotti lauantaina kaikkia maailman muslimeja yhteisvoimin vastustamaan Yhdysvaltoja. Samalla hän kutsui saudeja iranilaisten veljiksi, joiden ei tarvitse pelätä Irania.

Yhdysvallat vetäytyi Iranin ydinsopimuksesta toukokuussa ja määräsi myöhemmin uudelleen voimaan yksipuolisia pakotteita.

– Yhdysvallat haluaa tänä päivänä orjuuttaa Lähi-itää, Rouhani sanoi Islamistisessa konferenssissa Teheranissa.

Shiiajohtoisen Iranin presidentti Rouhani kehotti sunnikilpailijaansa Saudi-Arabiaa katkaisemaan riippuvuutensa Yhdysvaltain sotilasavusta.

– Me olemme valmiita puolustamaan Saudi-Arabian kansan etuja terrorismia ja suurvaltojen vastaan kaikin keinoin. Emme pyydä 450:tä miljardia dollaria siitä emmekä solvaa teitä, Rouhani sanoi.

Riad rikkoi diplomaattiset siteet Tehranin kanssa tammikuussa 2016, kun iranilaiset mielenosoittajat hyökkäsivät Saudi-Arabian suurlähetystön Teheranissa. Konfliktin syynä oli se, että Saudi-Arabia oli teloittanut yhden shiia-johtajan.

Presidentti Rouhani kutsui Islamilaisessa konferenssissa pitämässään puheessa Israelia syöpäkasvaimeksi, jonka länsimaat ovat perustaneet edistääkseen etujaan Lähi-idässä.

Lue myös:

Trumpin pakotteet sekoittivat iranilaisperheen raha-asiat – "Nyt meillä ei ole varaa edes korjauttaa jääkaappia"

Trumpin mukaan Iran on sekasortoisessa tilassa

Trump ja Iranin presidentti räikeässä sanasodassa – uhkailevat toisiaan sodalla ja kärsimyksellä

Trump saattoi pelata Iranin vanhoillisten pussiin – "Vanhoillisten mielestä USA:n lähtö ydinsopimuksesta oli siunaus"

– Kuinka pitkä aika meillä oli vielä yhdessä? Vaikeaa ei silloin ollut niinkään hyväksyminen, vaan oman perspektiivin muokkaaminen.

Elämä tuntui pysähtyvän, kun Annikki Mattssonin avopuolison sairaus oli edennyt niin pitkälle, ettei mitään ollut enää tehtävissä.

Yhdessä pari päätti, että normaaliarkea yritetään elää niin pitkään kuin mahdollista. Avopuolison ehdoton toive oli saada olla kotona, ja Annikki Mattsson oli suostuvainen toteuttamaan kumppaninsa toiveen.

Muistan elävästi hetken, kun ymmärsin kuoleman olevan kotimme sisällä. Annikki Mattsson

Vaikeuksiakin oli odotettavissa, sillä pariskunnan koti sijaitsi Saimaan rannalla, Puumalassa, lauttamatkan takana. Lähimpään terveyskeskukseen kertyi matkaa 20 kilometriä, keskussairaalaan sata.

Saimaan kaunis luonto ja lähimetsät olivat kuitenkin valtava voiman lähde. Vielä viimeisenä syksynä he kävivät kalassa ja poimivat puolukoita.

Annikki Mattsson muistelee, miten päiväkävelyillä oli aikaa pohtia asioita yhdessä.

– Kävimme niin syvällisiä keskusteluja kuin vain käydä voi. Kävimme läpi elämää ja kuolemaa. Esitimme molemmat näkökulmiamme siihen, mitä on kuoleman jälkeen. Avopuolisoni toive oli: ”Muistele minua sitten hyvällä”.

Hoidon saatavuus sattumanvaraista

Ennen varsinaista saattohoitoa, kun parantavaa hoitoa ei ole enää tarjolla, potilaan elämänlaatua voidaan parantaa moninkin tavoin. Hoitopalapelin osasten pitää vain loksahtaa paikalleen.

– Elämän loppuvaiheeseen menee paljon rahaa, mutta hoito on kuitenkin aika heikkolaatuista, sanoo professori Tiina Saarto Helsingin yliopistollisesta keskussairaalasta.

Mahdollisimman hyvien elämän viimeisten aikojen puolesta puhuu myös ylilääkäri Juho Lehto Tampereen yliopistollisesta sairaalasta.

– Jos esimerkiksi jatketaan syöpähoitoa, joka ei enää hoida eikä jarruta syöpää mitenkään, se aiheuttaa sivuvaikutuksia ja heikentää ihmisen elimistöä ja vointia. Pahimmillaan teemme loppuajasta paljon huonomman kuin mitä se olisi ollut vain hoitamalla oireita ja vaalimalla elämänlaatua, Lehto sanoo.

On eettisesti äärimmäisen tärkeää nostaa palliatiivinen hoito ja saattohoito viralliseksi osaksi terveydenhuoltoa. Ylilääkäri Juho Lehto

Kehitystä on kuitenkin tapahtunut aivan viime vuosikymmenenkin aikana. Oireiden mukaista eli palliatiivista hoitoa on tarjolla, mutta kovin epätasaisesti eri puolilla maata.

– Se on sattumanvaraista. Jos alueella on innokkaita ihmisiä, he ovat kehittäneet erittäin hyvää hoitoa, mutta jos tällaisia henkilöitä ei ole, organisaatio ei sellaista tarjoa, toteaa Tiina Saarto.

Syöpäpotilaiden elämänlaatuun erikoistunut Saarto Hyksin Palliatiivisesta keskuksesta huomauttaa, että hoidon saatavuus ei välttämättä ole kiinni paikkakunnan koosta. Toki harvaan asutuilla alueilla resurssien järjestäminen on haastavampaa.

Hyvä saattohoito on ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa

Suurimmaksi puutteeksi professori Tiina Saarto nimeää sen, ettei palliatiivista hoitoa ole nivottu osaksi terveydenhoitojärjestelmää. Samaa sanoo hänen tamperelaiskollegansa.

– On eettisesti äärimmäisen tärkeää nostaa palliatiivinen hoito ja saattohoito viralliseksi osaksi terveydenhuoltoa. Elämme yhä pidempään, ja paradoksaalisesti kuolemme yhä sairaampina, koska ehdimme saamaan sairauksia. Sen tähden hoitonäkökulma täytyy osata kääntää, toteaa ylilääkäri Juho Lehto Taysista.

Esimerkiksi Ruotsissa, Norjassa ja Islannissa ollaan tässä asiassa Suomea edellä. Alan koulutuksessakin on meillä yhä aukkopaikkoja.

Sosiaali- ja terveysministeriö antoi viime talvena suosituksen palliatiivisen hoidon ja saattohoidon alueellisesti tasapuolisesta järjestämisestä.

Kun viikonloppuisin tiesin, ettei ammattilaista saa paikalle, pidin vain kädestä kiinni ja katsoin silmiin. Annikki Mattsson

Parhaillaan asiantuntijatyöryhmä selvittää elämän loppuvaiheen hyvää hoitoa, itsemääräämisoikeutta sekä saattohoitoa ja eutanasiaa koskevia sääntelytarpeita. STM:n asettama työryhmä antaa tarvittaessa eduskunnalle ehdotuksia lainsäädännön muuttamiseksi.

– Kartoituksen jälkeen teemme laskelmia, mitä palveluita missäkin pitäisi olla, jotta saamme joka puolelle Suomea hyvät palvelut. Hoitoketjumallinnusten pitäisi valmistua keväällä, ja suunnitelmien toteuttamiseen on aikaa ensi vuosi, kertoo ryhmään kuuluva Saarto.

Käytännön toteutustakin yksiköiden perustamista myöten valmistellaan jo kuntien ja sairaanhoitopiirien suuntaan. Professori Saarron mukaan sote-uudistuksen takkuilu ei vaikuta työn etenemiseen.

– Yritämme miettiä asiaa niin, että tuli millainen sote tahansa, tämä malli voidaan siirtää suoraan siihen. Nyt puhumme sairaanhoitopiireistä, ensi syksynä ehkä maakunnista, mutta siinä ei ole kauhean isoa eroa.

Ajatuskulkuuni ei käynyt, että olisin surrut hänen nähtensä. En halunnut tuoda surua kotiimme. Annikki Mattsson

Tiina Saarto huomauttaa, että hyvä palliatiivinen hoito maksaa, mutta koska se vähentää muun muassa päivystysten ja erikoissairaanhoidon käyttöä, se myös säästää. Hänen tamperelaiskollegansa muistuttaa, että hoidon hedelmiä kannetaan vielä pitkään sen päättymisen jälkeen.

– Olen aina sanonut, että hyvä saattohoito on ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa. Vaikka se kuulostaa ensin ihan hassulta, se tulee läheisten selviämisestä, toteaa ylilääkäri Juho Lehto Taysista.

Erityisen vaikea kysymys on silloin, kun kuoleva on lapsi tai nuori. Saarron mukaan näissä tilanteissa vaadittavan osaamisen ulottamista koko maahan pohtii kokonaan oma työryhmänsä.

Koulutusta kehitettävä

Palliatiivista lääketiedettä opetetaan tällä hetkellä ainoastaan Helsingin ja Tampereen yliopiston lääketieteellisissä tiedekunnissa. Muissa yliopistoissa koulutus on vähemmän järjestelmällistä.

Professori Tiina Saarto sanoo, että kaikkien terveydenhuollon ammattilaisten on saatava koulutus saattohoidon perusteisiin. Vaikeiden tapausten hoitoon keskittyy erityisosaava taso, joka Saarron mukaan myös konsultoi ja kouluttaa perustason lääkäreitä ja hoitajia.

– Emme voi odottaa, että asia ratkeaa perusopetuksen kautta, se on liian hidas tie. Tässä välissä täytyy kiireesti järjestää täydennyskoulutusta. Tarvitsemme myös erikoistumisopinnot, jotta saamme palliatiivisen saattohoidon asiantuntijoita, sanoo Saarto.

Koulutuksen kehittämistä valmistellaan opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa hankkeessa.

Ympärivuorokautinen tuki tarpeen

Avopuolisoaan kotona hoitanut Annikki Mattsson kaipasi raskaina aikoina enemmän tukea. Hän kyllä ymmärtää, että tapaus oli laatuaan ensimmäisiä. Puumalassa ei vielä ollut karttunut tietotaitoa oireiden mukaisen hoidon järjestämisestä kotioloissa, haja-asutusalueella.

Kotisairaanhoitaja kyllä kävi viikoittain apuna, mutta Annikki koki joutuvansa olemaan osin myös hoitajan tukena ja opastajana. Kuolemaa tekevän kohtaaminen kuvastui Mattssonin mukaan kauhuna nuoren hoitajan kasvoilta.

– Välillä tuntui, että olen ihan yksin kaikkien asioiden kanssa. Jos potilaalle tulee yhtäkkiä vaikka joku kummallinen pelko kipulääkettä kohtaan ja hän kieltäytyy nielemästä sitä lääkärin ohjeen mukaan, niin mitäs sitten tehdään, kuvailee Mattsson.

Turvallisuuden tunne oli koetuksella etenkin viikonloppuina ja juhlapyhinä.

– Viikonloppuisin, kun tiesin, ettei ammattilaista saa paikalle, pidin vain kädestä kiinni ja katsoin silmiin. Kesti pitkään saada selville edes puhelinnumeroita, mistä voi kysyä. Eikä sekään taannut, että sieltä joku ihminen tulee apuun. Saatoin saada jonkun puhelinneuvon, mutta eihän se aina riitä, miettii Annikki Mattsson.

Ilman jaksavaa omaista harva loppuvaiheen potilas pärjäisi kotona. Erikoislääkäri Outi Hirvonen

Professori Tiina Saarto Hyksistä kertoo, että suunta on kohti kotisairaaloiden kattavaa verkostoa.

– Esimerkiksi noin 50 000:tä asukasta kohti olisi asiantuntijaryhmä, joka liikkuu potilaan luokse ja auttaa perustason toimijoita. Näin pystyisimme viemään hyvää palliatiivista hoitoa myös syrjäseuduille.

Myös Annikki Mattssonin kaipaama jatkuva tavoitettavuus on tärkeässä osassa STM:n asettaman työryhmän kaavailuissa.

– Se on iso haaste, mutta olemme järjestäneet tarvittavat resurssit kaikilla muillakin erikoisaloilla. Miksi palliatiivinen hoito ja saattohoito olisivat vähempiarvoisia? Toki meillä tällä hetkellä on pulaa osaajista, joilla saamme päivystysrenkaat pystyyn, mutta se asia korjataan pikaisesti, professori Saarto sanoo.

Ei sittenkään kotona loppuun asti

Annikki Mattssonilla oli sovittuna paikallisen terveyskeskuksen kanssa, että avopuolisolle on aina vuode tarpeen vaatiessa. Kuoleman lähestyessä mieli kotona olemisesta muuttui, mutta luvattua vuodetta ei löytynytkään.

Professori Tiina Saarto Hyksistä sanoo jämäkästi, että kotisairaalan oheen täytyy aina löytyä tukivuodepaikka. Tämäkin on yksi STM:n toimeksiannon selvitettäviä asioita.

– Potilas ei aina tahdokaan olla viimeisinä hetkinä kotonaan. Siinä meillä on haaste, kun terveyskeskusten vuodeosastoverkostoa puretaan. Mistä saadaan vuodepaikkoja niin, että myös ikääntyvä, huonosti liikkuva puoliso pääsee katsomaan kuolevaa läheistään, kysyy Saarto.

Sekä oireita lievittävän, palliatiivisen hoidon että saattohoidon antaminen perustuu hyvissä ajoin tehtyyn ennakoivaan hoitosuunnitelmaan. Usein sellainen laaditaankin, mutta parantamisen varaa on yhä.

– Meillä on paljon hoivakoteja, joissa ennalta sovitaan, mitä ihminen toivoo ja miten on hyvä hoitaa kuoleman lähestyessä. Syöpäpuolella tehdään suunnitelmia ja sovitaan hoitoketjuja, kun sairautta ei voi enää hidastaa. Mutta aukkokohtia on. Se ei ole systemaattisesti järjestelmässämme, toteaa ylilääkäri Juho Lehto Tampereen yliopistollisen sairaalan Palliatiivisesta yksiköstä.

Salattu suru

Annikki Mattsson hoiti avopuolisoaan puolitoista vuotta. Vaikka he olivat pääasiassa kaksistaan kotona, piti kuolema hyväksyä kolmanneksi pyöräksi elämään. Hän kuvailee kuoleman vallanneen koko ajan enemmän kodin tunnelmaa.

– Aluksi se oli kodin ulkopuolella, kun halusimme pitää ajatusta vähän kauempana. Sitten se läheni ja läheni, tuli kuistille. Muistan elävästi hetken, kun ymmärsin kuoleman olevan kotimme sisällä.

Mattsson sai puoli vuotta ennen lopullista hetkeä saattohoito-oppaan, mutta siihen perehtyminen jäi ensin selailuun ja kansikuvan tuijotteluun. Vielä ei tarvitse. Annikki lykkäsi lukemista, laittoi oppaan hyllyyn.

– Vasta ihan loppuvaiheessa muistin, että oppaassa puhuttiin lähestyvän kuoleman merkeistä. Halusin varmistaa, muistinko oikein.

Annikki Mattsson lukitsi itsensä vessaan lukemaan opasta salaa kuolevalta kumppaniltaan. Hän itki yksin, ja tullessaan ulos hymyili urheasti.

– Halusin suojella puolisoani. Koin tehtäväkseni olla myönteinen, luoda positiivista henkeä. Ajatuskulkuuni ei käynyt, että olisin surrut hänen nähtensä. En halunnut tuoda surua kotiimme.

Jos kuolemaa ja surua olisi voinut käsitellä asiantuntijoiden kanssa jo aiemmin, olisi tilanne voinut Mattssonin mielestä olla toinen.

Omaistakin on huomioitava

Omaisten osuus hoidossa on ratkaiseva, myös heidän hyvinvointiinsa pitäisi kiinnittää huomiota.

Syöpätautien erikoislääkäri Outi Hirvonen Turun yliopistollisesta keskussairaalasta laskeskelee, että 60 prosenttia saattohoidosta on potilaan hoitoa, loput on omaisten hoitoa.

Hirvonen pyrkii ottamaan aikaa kysyäkseen myös omaisten jaksamista. Joskus näkee, että nimenomaan omainen olisi avun tarpeessa, mutta auttamiseen ei välttämättä ole aikaa eikä valmiuksia.

– Vastaanotot ovat kiireisiä, omainen jää herkästi sivuun. Ilman jaksavaa omaista harva loppuvaiheen potilas pärjäisi kotona. Heitä pitäisi pystyä ottamaan hoitoon mukaan nykyistä enemmän, Outi Hirvonen miettii.

Annikki Mattsson ei saanut avopuolisonsa kuoleman jälkeenkään varsinaista ammattiapua. Tosin henkiset valmiudetkaan eivät tuntuneet heti riittävän asian purkamiseen. Sisarukset olivat tukena surun käsittelyssä.

Univaikeudet piinasivat Mattssonia kumppanin kuoleman jälkeen vuoden ajan. Toinen vuosi meni nukahtamislääkkeistä eroon pääsemiseen. Lääkärillä ei tuntunut olevan valmiuksia kohdata juuri läheisensä menettänyttä.

– Ihan kuin olisin käynyt puhumassa kipeästä kurkusta tai flunssasta. Huomattuani lääkärin asenteen en jaksanut ruveta kertomaan, mitä kaikkea oli ollut. Hän ei selvästikään ollut kiinnostunut. Lähtiessäni lääkäriltä itkin raivosta, sanoo Annikki Mattsson.

Sairaalakulttuurissa omaiset ovat helposti vähän sivussa. Erikoislääkäri Outi Hirvonen

Ylilääkäri Outi Hirvonen Tyksistä pahoittelee, että potilaan kuoleman jälkeen omaiset voivat jäädä melko yksin. Ilman kunnollista jälkikeskustelua hoidonaikaisia asioita voi jäädä vuosikausiksi kalvamaan.

– Sairaalakulttuurissa omaiset ovat helposti vähän sivussa. Harvemmin otetaan omainen suunnitellusti jälkikeskusteluun, sanoo Hirvonen.

Annikki Matssonin kumppanin kuolemasta on nyt noin kolme vuotta. Saimaan rannat ovat vaihtuneet Tampereen maisemiin, ja elämä jatkuu.

– Kyllä tietyt asiat pistävät itkuksi vielä kolmen vuoden jälkeenkin, mutta onko se sitten paha asia, hymähtää Annikki Mattsson.

Lue lisää:

Tytär ehti hyvästellä kuolevan äitinsä, lapsi mummonsa – "Hän vastasi, että eipä tässä kummempaa, otti minua kädestä kiinni ja kuoli"

Kaikille halutaan taata oikeus hyvään kuolemaan – kotisaattohoito lisääntyy

Yle Uutisten tuoreimmat artikkelit saattohoidosta

Missä 1800-luvulla elänyt kruunupyyläinen kyläseppä kävi, kun hän palasi salaperäisiltä metsäretkiltään reppu täynnä hopeamalmia? Tämä kysymys on askarruttanut Olle Siréniä lapsesta lähtien.

Malmit ovat olleet myös miehen leipätyö. Sirén on ollut muun muassa perustamassa litiumkaivos Keliberiä Keski-Pohjanmaalle ja toimii nyt yhtiön operatiivisena johtajana. Yhtiö aikoo lähivuosina louhia litiumia Keski-Pohjanmaalla.

Vapaa-ajallaan hän samoaa metsissä vanhojen tarinoiden innoittamana, sillä hänen äitinsä valoi kertomuksillaan poikaan toivoa hopealöydöstä. Sirén innostui valtavasti, kun huomasi, että seppätarinoille löytyi vanhoista dokumenteista todellisuuspohjaa.

Kruunupyyssä 1800-luvulla elänyt taitava kyläseppä David Perälä tapasi kadota retkilleen pitkäksi aikaa. Mies samosi repun, lapion ja kirveen kanssa kauas sisämaahan. Takaisin tullessaan hänen reppunsa oli hyvin painava.

Kun seppä sitten vaivihkaa valoi itselleen hopeisia kaksimarkkaisia, ihmiset yhdistivät katoamisretket ja salaisen hopealöydön.

Tarinoita mystisistä arvometallikätköistä on maassa muitakin. Geologian tutkimuksen geologi Satu Hietala kirjoittaa kirjaa kansannäytetoiminnasta joka liittyy Suomen kaivoshistoriaan. Hän tietää, että Reisjärvellä kiertää tarina kulta-aarteesta, Pernajassa ja Sotkamossa taas on etsitty piilossa olevaa hopeaa.

Pienellä alueella ei ole voinut olla kahta eri hopeaesiintymää. Olle Sirén

Olle Sirénin lähiseudulla, Vetelin Räyringissä, on elänyt toinenkin seppä, joka katosi retkille metsään. Tämä Juho Alperi eli Alperin mestari kuuluu koristelleen valutöitään hopealla.

– David Perälä on hyvin voinut olla Alperin mestarilla sepänopissa Räyringissä ja saada samalla tietoa siitä, missä hopeajuoni sijaitsi. Pienellä alueella ei ole voinut olla kahta eri hopeaesiintymää, pohtii Sirén.

Aikalaisten ja jälkipolvien harmiksi kumpikin seppä jätti kertomatta, mistä heidän käyttämänsä hopea oli peräisin. Huhuja aiheesta on liikkunut jo yli pari sataa vuotta ainakin Vetelin Räyringissä. Odottaako jossain maaperän uumenissa valtava hopea-aarre?

Hopeaa on, mutta missä?

Olle Sirén on varma siitä, että maaperästä löytyy hopeaa. Varmuus on syntynyt vähitellen, vuosikymmenten tutkimusten kautta.

– Täällä on hopeaa. Minä uskon sen, koska tarinoiden taustalla on historiallista faktaa. Pakko se on selvittää, kun äiti on tästä minulle pienenä kertonut.

Geologi Satu Hietala Geologian tutkimuskeskuksesta kertoo, että Pohjanmaalta vietiin Tukholmaan jo 1600-luvulla malminäytteitä siinä toivossa, että kallioperän rikkauksia pystyttäisiin hyödyntämään Ruotsin suurvalta-ajalla myös valtakunnan itäisiltä alueilta. Ei ole tiedossa, että hopeaa olisi varsinaisesti siihen aikaan vielä louhittu.

Ehkä hopeajuoni todettiin tuon ajan tiedon mukaan liian pieneksi. Tutkimusmenetelmät olivat tuolloin puutteellisia, esimerkiksi dynamitti keksittiin vasta 1800-luvulla. Kovin syvälle ei siis päästy kaivamaan, vaan nuotiolouhimisella hyödynnettiin näkyviä osia kalliosta. Voihan myös olla, että näytteet unohtuivat jonnekin arkistoihin.

Hopea on voinut jäänyt kätköön ihan tarkoituksellakin. Esimerkiksi Venäjän vallan aikana rikkaudet kuuluivat lain mukaan valtiolle. Oli ymmärrettävää, että kyläseppä hyödynsi malmia mieluummin salassa, kuin kertoi kätköstä ja menetti aarteen Venäjälle.

– Sepät olivat sitä paitsi tuohon aikaan salaperäisiä, omanarvontuntoisia ja ammattiylpeitä – mitäpä he salaisuuksiaan muille kertomaan, pohtii Sirén.

Metsään

Oleellinen osa malminetsintää on kenttätyö metsässä. Äidin kertomat tarinat ovatkin kuljettaneet Olle Siréniä pitkin Keski-Pohjanmaata ja Pohjanmaata vuodesta 1982 lähtien.

Mukana on ollut metallinpaljastin ja muita tarpeellisia työkaluja. Satoihin etsintäretkiin on kulunut määräämätön määrä aikaa ja omaa rahaa.

Kun metallinpaljastin piippaa, löydöstä aletaan kaivaa esiin lapiolla. Kokenut etsijä tietää, että useimmiten on turha alkaa hihkua.

– Yleensä sieltä tulee vastaan niin sanottua kultturiittia eli pullonkorkkeja, tupakkiaskin kansia, hevosenkenkiä ja muita ihmisen hukkaamia jätteitä.

Hopean sijasta metsästä on löytynyt esimerkiksi suuri, malmirikas lohkare, jonka jääkauden jää on kuljettanut Alaveteliin. Saattaa olla, että lohkareen emäkallio paljastuu vielä jostain ja sitä aletaan hyödyntää.

Yleensä sieltä tulee vastaan niin sanottua kultturiittia. Olle Sirén

Nykytietämyksensä valossa Sirén ei enää lähtisi Alaveteliin hopeaa etsimään. Hän lähtisi etelämmäksi: Vetelin Räyrinkiin, jossa maineikas Alperin mestari aikanaan vaikutti. Kun vanhat tarinat sijoittaa kartalle, paikka vaikuttaa itsestäänselvältä.

– Räyringissä asuneen sepän retket olivat lyhyempiä kuin kauempana asuneen sepän. Siksi päättelen, että hopea löytyy arviolta 15–20 kilometrin säteellä Räyringin Alperista.

Syntyykö hopeakaivos?

Geologian tutkimuskeskuksessa tunnustetaan, että innokkaiden etsijöiden työ on Suomen kaivosalalle ensiarvoisen tärkeää. Siksi GTK palkitseekin säännöllisin väliajoin kansannäytteiden lähettäjiä.

Outokumpu, Pyhäsalmi ja Raahen Laivakangas sekä iso osa maan muista metallimalmikaivoksista ovat syntyneet kansannäytteiden perusteella.

– Suomessa on nyt noin 1500 kansannäytteiden lähettäjää. Määrä on hiukan viime vuosina pudonnut, mutta laatu on hyvää, summaa Satu Hietala GTK:sta.

Olle Sirénillä ei ole enää paljon aikaa eläkepäiviin. Odotettavissa on lisää metsäretkiä.

– Metsästä pitäisi löytää lupaava lohkare, jossa on hopeapitoisuutta tai niin sanottu anomalia moreenigeokemiassa tai itse hopeajuoni, mistä sepät aikanaan ovat sitä hyödyntäneet.

Tämän tiedon keräämiseen alkaa olla viimeiset hetket. Olle Sirén

Nyt olisi kuitenkin hyvä kuulla vielä lisää kylillä liikkuvista seppätarinoista. Voihan olla, että Vetelissä joku olisikin saanut tietää edesmenneiltä sukulaisiltaan jotain tärkeää.

– Tämän tiedon keräämiseen alkaa olla viimeiset hetket. Näillä perimätiedoilla ei todennäköisesti löydetä hopeaesiintymää, mutta mahdollista kirjaa tai elokuvaa varten voisi saada lisätietoja. Jo nyt on kasassa aivan uskomattomia juttuja, luonnehtii Sirén.

Hopean lumo on kantautunut jo Keski-Pohjanmaalta pohjoisemmaksikin. Oulun yliopiston opiskelija aikoo tehdä kandityönsä näistä salaperäisistä hopeasepistä ja -kätköstä.

Sillä aikaa Olle Sirén valmistelee etsinnöistä tutkimussuunnitelmaa ja aikoo hakea siihen myös rahoitusta. Silmissä siintää jopa ajatus hopeakaivoksesta.

Saattaa olla, että seppien kätkö paljastuu. Tai sitten ei. Voihan olla, että jossain asiasta tiedetään paljonkin, mutta ajatus kaivostoiminnasta lähitienoilla ei viehätä, eikä ratkaisevia vihjeitä siksi paljasteta.

Elettiin joulukuuta 2004. Joensuulainen Anne Repo lähti Hammaslahdesta Joensuuhun John Deeren tehtaalle töihin iltavuoroon trukkikuskiksi. Hän ajeli pakettiautollaan kahdeksaakymppiä, kun tiessä olleet urat ja polanne saivat auton heittelehtimään. Muutaman piruetin jälkeen auto meni kaksi kertaa katon kautta ympäri ja päätyi syvälle metsän puolelle. Auto vaurioitui, mutta Repo luuli selvinneensä säikähdyksellä.

– Olin varmaan sokissa, mutta ensimmäinen ajatus oli, että “hitto, myöhästyn töistä”, Anne Repo sanoo.

Repo meni lääkäriin, mutta hänen kehoaan ei kuvattu. Ensin tuli viikko sairaslomaa ja sen jälkeen toinen. Lääkäri määräsi lisää särkylääkkeitä. Lanneselän kivut olivat alkaneet.

– Jonkin aikaa meni niin, että viikko kerrallaan sairaslomaa ja särkylääkettä kipuihin, Repo muistelee.

– Sitten sain kahden kuukauden sairasloman. Sen jälkeen en enää halunnut olla sairaslomalla, vaan yritin mennä töihin.

Muutaman vuoden ajan Anne Repo yritti käydä töissä. Pisin yhtäjaksoinen työssäoloaika oli kolme kuukautta, useimmiten viikko töitä ja kaksi viikkoa sairaslomaa. Lanneselän ja niskan kivut estivät työnteon.

Vajaa kolmannes eläkehakemuksista hylätään

Anne Revon tarina on tuttu. Kohtalotovereita, ihmisiä, jotka eivät kipujen tai muiden fyysisten tai psyykkisten oireiden vuoksi pysty käymään töissä, on paljon. Monet taistelevat oikeudestaan eläkkeeseen. Vaikka useat erikoislääkärit ovat tutkineet heidät ja todistaneet heidän työkyvyttömyytensä, vakuutuslääkärit tai Kelan asiantuntijat ovat sitä mieltä, että eläkkeelle pääsyn ehdot eivät täyty.

Eläketurvakeskuksen mukaan Suomessa jätettiin 21 764 työkyvyttömyyseläkehakemusta vuonna 2017. Niistä hylättiin vajaat 30 prosenttia.

Monissa tapauksissa eläkepäätökseen vaikuttaa vakuutuslääkärin näkemys. Monessa tapauksessa eläkkeenhakija myös pettyy päätökseen.

Juuri nyt asiassa on tapahtumassa paljon. Vakuutuslääkäreiden toimintaa vastaan on tehty sekä kansalaisaloite että lakialoite. Lisäksi Korkein oikeus on huolissaan kansalaisten tasavertaisesta oikeusturvasta. KKO vaatii lakia muutettavaksi niin, että oikeusistuimen pyytäessä vakuutuslääketieteellistä lausuntoa, sen antaisi riippumaton toimielin. KKO:n mielestä tehtävä kuuluisi Valviralle.

Kipujen syytä ei löydetty

Noin vuosi kolarin jälkeen Anne Repo hakeutui yksityiselle lääkärille ja lanneselän magneettikuvauksiin. Kuvista ei löytynyt merkittäviä muutoksia. Yhdellä sairaalakäynnillä vuosia onnettomuuden jälkeen Revon luusto kuvattiin, kun nainen kertoi suvussaan esiintyvän selkärankareumaa. Reumaa ei löytynyt, ei myöskään fibromyalgiaa.

Kivut olivat kuitenkin jatkuva seuralainen Anne Revon elämässä.

– Välilllä soitin ambulanssin itselleni, kun kivut olivat niin kovat. Päädyin päivystyksen kautta sairaalaan osastolle, jossa kipua lääkittiin muutaman päivän ajan, Repo muistelee.

Aivovamma todettiin vuosia myöhemmin

Anne Repo ei jaksa muistaa kaikkia lääkkeitä, joita hänen kipuihinsa on kokeiltu. Yhteistä niille oli se, että ne eivät auttaneet kipuihin. Kipu tuntui äärimmäisen kovana lanteen kohdalla ja säteili myös toiseen jalkaan. Myös toisen jalan etureisi alkoi puutua, se vaiva on seurannut näihin päiviin saakka.

– Lääkärit määräsivät muun muassa opiaatteja. Kipuihin ne eivät auttaneet, mutta pään ne saivat sekaisin, puheestakaan ei saanut oikein selvää. Lopetin opiaattilääkkeiden käytön. Vasta noin seitsemän vuotta kolarin jälkeen sain sopivamman lääkityksen. Sen avulla pystyn nyt jopa kävelemään, Repo kertoo.

Vihdoin vuonna 2014 Anne Repo löysi tuttavan suosituksesta lääkärin, joka teki diagnoosin oireiden perusteella. Silloin selvisi, että Repo oli saanut kolarissa kaularangan retkahduksen ja aivovamman. Pää oli retkahdellut liian rajusti auton pyöriessä ympäri, ja tiettyihin aivojen osiin oli kohdistunut liian suurta painetta.

– Aivovamma on nyt virallistettu neuropsykologisella testillä, Repo sanoo.

Kansalais- ja lakialoite vakuutuslääkäreitä vastaan

Kevään aikana eduskunnan käsittelyyn on tulossa kaksi aloitetta, jotka liittyvät vakuutuslääkäreiden toimintaan.

Oululainen Pertti Latvala teki keväällä 2018 kansalaisaloitteen vakuutuslääkäreiden vallan kaventamiseksi. Kansalaisaloite keräsi melko nopeasti eduskunnan käsittelyyn vaadittavat 50 000 nimeä. Keskeinen tavoite Latvalan aloitteessa on muuttaa lakia niin, että vakuutuslääkäreiden ja muiden asiantuntijalääkäreiden lausunnot olisivat samanarvoisia. Latvalan mukaan vakuutuslääkärit mitätöivät usein monien erikoislääkäreiden potilaista antamat lausunnot, vaikka eivät itse ole nähneet potilasta.

Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkainen teki syksyllä 2017 lakialoitteen, joka niin ikään kaventaisi vakuutuslääkäreiden vaikutusvaltaa. Vakuutuspäätökset pitäisi tehdä aloitteen mukaan lähtökohtaisesti hoitavan lääkärin diagnoosin pohjalta. Lakialoite sai kannatusta kaikissa puolueissa.

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta käsittelee näillä näkymin kansalais- ja lakialoitteet vakuutuslääkäreiden toiminnasta yhdessä. Kansalaisaloite on käsiteltävä ennen kevään 2019 vaaleja, muutoin aloite raukeaa.

Korkein oikeus puolestaan kaipaa puolueetonta tahoa, joka kirjottaisi vakuutuslääketieteellisiä lausuntoja. KKO esitti syyskuussa valtioneuvostolle lainsäädännön muuttamista niin, että Valvira kirjoittaisi lausunnon, kun oikeusistuin pyytäisi sitä. Oikeus voisi siis pyytää lausuntoa päätöksensä tueksi silloin, kun kansalainen on valittanut vakuutuslääkärin tekemästä päätöksestä oikeuteen.

Asia kuului Valviran tehtäviin vuoteen 2011 asti. Sen jälkeen lausuntoja kirjoittivat yliopistolliset sairaanhoitopiirit, mutta nekin ovat ilmoittaneet etteivät pysty hoitamaan asiaa. Korkein oikeus on huolissaan kansalaisten yhdenvertaisesta oikeusturvasta.

Mieli yhteydessä kipuihin

Kolari muutti Anne Revon elämän täysin. Ennen ahkeralle ja tunnolliselle ihmiselle oli kova pala huomata, ettei kykene tekemään töitä. Matkaseuralaiseksi tulivat masennus ja ahdistus.

– Aika nopeasti uuvuin. Ajauduin ikään kuin virran vietäväksi. Yritin vain selviytyä seuraavaan päivään. Löysin itseni myös hoitojaksolta psykiatrisesta sairaalasta.

Mielenterveysongelmat ovat tilastokeskuksen mukaan suurin syy jäädä työkyvyttömyyseläkkeelle. Ne ovat taustalla 42 prosentissa eläkepäätöksistä. Toiseksi yleisin syy ovat tuki- ja liikuntaelinsairaudet, joiden osuus on 26 prosenttia. Vuonna 2017 työkyvyttömyyseläkettä sai Suomessa 144 600 henkilöä.

Nyt Anne Revolla on diagnosoitu elimellinen masennus. Aivovaurion vuoksi ennuste on, että masennus ei pääse paranemaan.

– Se vaikeuttaa jokapäiväistä elämää. On vaikea uskoa, että elämässä tulisi jotain hyvääkin vastaan. Olen muuttunut pessimistiksi. Psyykkiset oireet ja kivut kulkevat käsi kädessä. Jos kivut jostain syystä provosoituvat, niin se käy heti mielen päälle.

Eläkepapereita pyöritelty kymmeniä kertoja

Anne Repo on saanut korvauksia vakuutusyhtiöltään hyvin niukasti. Onnettomuuden jälkeen työnantajan vakuutusyhtiö maksoi noin kaksi kuukautta sairauspäivärahaa. Sen jälkeen Revolle tuli lausunto, jonka mukaan vaivat eivät johtuneet kolarista.

– Tein muutaman valituksen vakuutusyhtiöön, mutta ei se tuonut tulosta. Pian myös väsyin, enkä jaksanut taistella.

Eläkkeelle pääsy oli pitkä prosessi. Alkuvaiheessa, kun lääkäri kirjoitti sairaslomaa vuodeksi, haettiin myös eläkettä. Se taas tiesi lukuisien lausuntojen hakemista eri lääkäreiltä. Repo ei muista tarkkaa B-lausuntojen ja eläkehakemusten määrää, mutta arvioi niitä olevan kymmenestä kahteenkymmeneen.

Anne Repo oli myös Kuopion invalidisäätiön työklinikalla kahden viikon tutkimuksessa, jossa kartoitettiin työkykyä. Silloinkin hänet todettiin psyykkisin ja fyysisin syin työkyvyttömäksi. Kelan ja vakuutusyhtiö Ilmarisen mielestä Revon työkyky ei ollut alentunut.

Kymmenen vuotta onnettomuuden jälkeen, vuonna 2014, Anne Repo pääsi lopulta eläkkeelle.

Ensin romahti terveys, sitten talous

Ennen kolaria Anne Revolla oli vakituinen työ, asuntolaina ja omakotitalo. Kolarin jälkeen Repo pärjäsi taloudellisesti vielä jonkin aikaa, mutta kun ansiosidonnainen korvaus loppui, tuli eteen putoaminen Kelan peruspäivärahalle.

– Se oli kauheaa. Olin nuoresta tytöstä asti maksanut kaikki laskut ajallaan säntillisesti. Peruspäivärahalle putoamisen jälkeen laskuja jäi maksamatta. Kunhan oli katto pään päällä ja sain sähköä tulemaan. Luottotiedot menivät noihin aikoihin, Repo kertoo.

Pankki on ollut melko joustava talolainan kanssa. Tällä hetkellä Revolla on muutamia tuhansia euroja maksamattomia velkoja ja laskuja. Ulosottomiehen ja perintäfirmojen kirjeet ovat tulleet tutuksi.

– Kun pääsin eläkkeelle, ensimmäinen vuosi meni siinä, että yritin taloudellisesti päästä lähemmäksi pintaa. Missään vaiheessa en ole saanut asumistukea ja hyvin harvoin esimerkiksi toimeentulotukea, toteaa Anne Repo.

Elämässä kiinni Anne Repoa pitelevät erityisesti hänen kolme lapinkoiraansa. Tico, Tilta ja Usva ovat olleet Revolle suureksi avuksi.

– Ne ovat personal trainereita, terapeutteja, minun lapsiani. Vaikka miten kovasti koskee ja masentaa, niin nousen kuitenkin sängystä koirien vuoksi. Näitä koiria ennen minulla oli Saga-niminen koira. Kun se näki, että itken sängyssä, se tuli ja nuoli kyyneleeni. Koirat tuovat iloa ja sisältöä elämääni.

– Vakavasti sanottuna, ei ole sellaista ihmistä, jonka vuoksi jaksaisin huomiseen. Nuo koirat ovat se syy.

Vakuutuslääkäri arvioi työkykyä, ei terveyttä

Vakuutuslääkäreiden näkökulma asiaan on erilainen kuin yksittäisen eläkepäätökseensä pettyneen kansalaisen. Esitetyistä lääkärintodistuksista ei aina löydy riittäviä perusteluita henkilön työkyvyttömyydestä, toteaa Suomen vakuutuslääkäreiden yhdistyksen puheenjohtaja Janne Leinonen.

Vakuutusyhtiön lääkärillä ja hoitavalla lääkärillä on erilaiset roolit suhteessa potilaaseen. Hoitava lääkäri keskittyy potilaan hoitoon, tutkimiseen ja auttamiseen ja dokumentoi ne lausuntoihin. Asiantuntijalääkäri arvioi oikeutta etuuteen, korvaukseen tai eläkkeeseen. Hän varmistaa että perustelut haettuun asiaan löytyvät lausunnoista ja varmistaa että kaikille tehdään tasapuolisia ratkaisuja.

– Kaikki ymmärtävät, että jos eläkepäätös tehtäisiin pelkästään hoitavan lääkärin päätöksellä, se johtaisi valtavaan epäoikeudenmukaisuuteen, Leinonen sanoo.

Työkyvyn arviointi ei ole lääketieteellinen asia Leinonen muistuttaa. Työeläke-, kansaneläke-, tapaturma-, liikennevakuutuslaissa on eri määritelmät työkyvylle. Vakuutuslääkärit osaavat soveltaa lähinnä oman vakuutusalansa työkyvyttömyyden kriteerejä.

Vakuutusyhtiö kerää tietoa asiakkaastaan monipuolisemmin kuin hoitava lääkäri.

– Voi esimerkiksi syntyä tilanne, että henkilö on lääketieteellisesti työkyvytön, mutta hänelle kertyy tuloja. Silloin hän ei ole oikeutettu eläkkeeseen, Leinonen huomauttaa.

400 vakuutuslääkäriä päätösten takana

Suomessa toimii noin 400 vakuutuslääkäriä. Janne Leinonen muistuttaa, että useimmat heistä tekevät koko ajan kliinistä lääkärin perustyötä. Leinonen on sitä mieltä, että joillakin tahoilla on väärä käsitys vakuutuslääkäreiden toiminnasta. He toimivat lääkärinvalan mukaisesti ja eettisesti samalla tavalla kuin toimiessaan tavallisessa lääkärin työssäkin.

Kansalaisaloitteessa vaaditaan, että myös vakuutuslääkärit antaisivat lausuntonsa kunnian ja omantunnon kautta. Samoin toivotaan, että eläkehakemuksen lääkäreiden ja vakuutuslääkäreiden lausunnot olisivat tasavertaisia.

– Kannanotot ja arvioinnit, joita vakuutuslääkärit yhtiöille ja laitoksille antavat, eivät todellakaan ole lääkärinlausuntoja muodollisestikaan. Ne vastaavat lyhyisiin kysymyksiin ja tuottavat korvausratkaisijalle lääketieteellistä tukea. Niitä ei tarvitse vakuuttaa kunnian ja omantunnon kautta, koska ne perustuvat toisen lääkärin tai hoitajan antamiin tietoihin, vastaa Leinonen.

Vakuutuslääkärien yhdistys kannattaa Korkeimman oikeuden ehdotusta riippumattomasta tahosta, joka antaisi tarvittaessa lausuntoja oikeuskäsittelyn tueksi.

– Kannattaa huomata, ettei Korkein oikeus ole millään tavalla arvostellut vakuutuslääkäreiden toimintaa. Jos joku on tyytymätön vakuutusyhtiön päätöksiin ja lähtee ajamaan asiaansa oikeusteitse, tulisi tuomioistuimen saada puolueetonta asiantuntijatietoa, Leinonen sanoo.

Vakuutuslääkäriyhdistys siis kannattaa korkeimman oikeuden ehdotusta vielä laajennettuna niin, että se koskisi kaikkia oikeusasteita.

– Ehkä pitäisi perustaa joku uusi taho, joka tuottaisi lääketieteellisiä asiantuntijalausuntoja, Janne Leinonen toteaa.

Kivut eivät näy

Kaiken kokemansa jälkeen Anne Repo toivoo, että vastaavanlaisen onnettomuuden jälkeen potilas tutkittaisiin kunnolla. Toinen toive on, että vakuutuslääkärit ja Kela uskoisivat niitä erikoislääkäreitä, jotka ovat potilaan nähneet.

Kivut ja aivovamma hankaloittavat Revon elämää monella tavalla. Hän kärsii laaja-alaisesta vireystilan sääntelyn ongelmasta sekä muistin-, tarkkaavaisuuden-, tasapainon- ja lihastenhallintaongelmasta. Vaivat kuitenkaan näy aina päällepäin. Sen vuoksi Repo on joskus törmännyt tilanteisiin, joissa häntä ei pidetä niin vaikeasti vammaisena kuin mitä hän todellisuudessa on.

Anne Repo sai osa-aikaisen henkilökohtaisen avustajan vuonna 2015. Avustaja käy Revon luona arkisin, 25 tuntia viikossa. Kun Repo lähtee koirien kanssa lenkille, hän jaksaa kävellä ilman rollaattoria noin 200 metriä, riippuen päivästä. Sitten täytyy kääntyä takaisin kotiin.

Hän on maailman vaikutusvaltaisimpia naisia, mutta kuinka moni suomalainen tunnistaa hänet?

78-vuotias tienraivaaja. Vaarallinen liberaali. Yhdeksän lapsen isoäiti, joka selviää neljän tunnin yöunilla.

Näin kuvataan Nancy Pelosia, joka havittelee jälleen puhemiehen paikkaa Yhdysvaltain kongressin edustajainhuoneessa.

Tuleva viikko kertoo Pelosin mahdollisuuksista paljon, sillä demokraatit äänestävät johtajistaan keskiviikkona. Jännitystä tuo demokraattileirissä poriseva kapina.

Se ei kuitenkaan tunnu häiritsevän Pelosia. Päinvastoin. Hän on kutsunut haastajia kisaan.

Pelosi on ilmoittanut uskovansa, että edustajainhuoneen puhemiehen nuija palaa vuosien tauon jälkeen juuri hänelle.

Jos Pelosista jäisi historiaa varten talteen vain yksi lause, se voisi hyvin olla tämä: Nainen ei ole koskaan ennen ollut kongressissa näin korkeassa virassa.

Lause on uutistoimisto Reutersin sähkeestä loppusyksyltä 2002. Tuolloin Pelosi oli nousemassa demokraattien ryhmänjohtajaksi puolueen vaalitappion jälkeen. Neljä vuotta myöhemmin demokraatit voittivat vaalit, ja Pelosi äänestettiin edustajainhuoneen puhemieheksi.

Nyt hän on jälleen tyrkyllä samaan asemaan, sillä demokraatit nappasivat voiton marraskuun välivaaleissa. Tammikuussa kongressin edustajainhuoneessa äänestetään asiasta virallisesti.

"Nancy Pelosi on vahvasti kongressille lojaali poliitikko, jolla ei ole tiettävästi koskaan ollut haluja Valkoiseen taloon." Gregory J. Wawro, Columbian yliopiston professori

– Synnyin ja kasvoin politiikan keskellä, on Nancy Pelosi sanonut.

Pelosilla on maine länsirannikon liberaalina, mutta hänen juurensa ovat Washingtonin ja New Yorkin väliin itärannikolla jäävässä Baltimoressa, Marylandin osavaltiossa.

Isä Thomas D'Alesandro Jr. toimi Baltimoren kaupungin pormestarina ja Yhdysvaltain kongresssin edustajainhuoneen jäsenenä. Perheen lapset solahtivat sisään demokraattipiireihin.

– Pelosi kasvoi poliittisesti hyvin aktiivisessa perheessä ja oppi politiikan tekemisestä paljon kotona, valtio-opin professori Gregory J. Wawro newyorkilaisesta Columbian yliopistosta sanoo.

D’Alesandron katolilaisessa perheessä oli ennen tyttären syntymää viisi poikaa. Veljesjoukon keskellä kasvamisesta sanotaan olleen Nancy Pelosille hyötyä Capitol-kukkulalla, joka on ollut – ja on edelleen – pitkälti miesten pelikenttä.

Myös tausta työläiskaupungin tyttönä on Pelosille tärkeä ainakin mielikuvien tasolla.

Kun Nancy D'Alesandro syntyi maaliskuussa 1940, Baltimore tunnettiin teräs-, auto- ja rahtiteollisuuden tyyssijana.

Perheen pojat kävivät koulunsa Baltimoressa, mutta äitinsä Anunciatan tahdosta Nancy lähti opiskelemaan valtio-oppia Washingtoniin, arvostettuun tyttökouluun Trinity Collegeen. Washingtonissa hän tapasi puolisonsa, liikemies Paul Pelosin.

Nancy Pelosi on ollut edustajainhuoneen jäsen 31 vuotta.

Pariskunnan perheen kasvaessa Nancy Pelosi toimi demokraattien vapaaehtoisena puuhanaisena. Kun maine taitavana rahankerääjänä kiiri, hän kohosi ensin puolueen kansalliseen komiteaan ja myöhemmin Kalifornian demokraattien johtoon.

Täyspäiväiseksi poliitikoksi Pelosi ryhtyi vasta kasvatettuaan viisi lasta. Tarinan mukaan Pelosien lukioikäinen kuopus kehotti 46-vuotiasta äitiään hankkimaan omankin elämän.

Päätös asettua ehdolle syntyi, kun siihen aukesi sopiva tilaisuus. Paikastaan kongressin edustajainhuoneessa vakavan sairauden vuoksi luopunut Sala Burton testamenttasi äänensä Pelosille.

Nyt Pelosi on edustanut samaa kalifornialaista vaalipiiriä jo 31 vuoden ajan. Tänä aikana vaalipiirin numero on muuttunut useamman kerran, mutta Pelosi on pysynyt.

Professori Wawron mukaan Pelosi on vahvasti kongressille lojaali poliitikko, jolla ei ole tiettävästi koskaan ollut haluja Valkoiseen taloon.

Washingtonissa nuijaa heiluttava edustajainhuoneen puhemies on niin sanotusti kahden sydämenlyönnin päässä presidentistä.

– Jossain vaiheessa saamme naispresidentin, mutta siihen asti Pelosi on yltänyt korkeimmalle, valtio-opin professori Gregory J. Wawro toteaa.

Pelosi johti puhetta kongressin edustajainhuoneessa vuosina 2007–2011.

Washingtonissa nuijaa heiluttava edustajainhuoneen puhemies on niin sanotusti kahden sydämenlyönnin päässä presidentistä. Tehtävä on poliittisessa arvoasteikossa siis maan kolmanneksi korkein. Jos presidentti ja varapresidentti olisivat estyneitä johtamaan maata, vallankahvaan saisi tarttua edustajainhuoneen puhemies.

Suomessakin puhemies hyppää tarvittaessa presidentin saappaisiin, mutta on tehtävän arvokkuudesta huolimatta sivussa päivänpolitiikasta. Yhdysvalloissa taas edustajainhuoneen puhemiehellä on konkreettista valtaa.

– Hän voi haudata lakialoitteita tai nostaa pikakäsittelyyn niitä, joista pitää, selittää Atlantassa asuva Clayton State -yliopiston Yhdysvaltain historian professori Marko Maunula.

Edustajainhuoneen puhemiehellä on valtaa esimerkiksi tärkeiden valiokuntien asettamisessa, mutta merkittävintä vallankäyttöä on juuri lainsäädännön edistäminen. Puhemies voi siis määritellä kongressin poliittista agendaa varsin pitkälle.

Nyt, kun kongressin toista kamaria hallitsevat demokraatit ja toista republikaanit, pitää asioita edistääkseen olla valmis kompromisseihin. Tästä tuskin tulisi Pelosille ongelma.

– Pelosi on ennen kaikkea pragmaatikko, Maunula sanoo.

Mutta hänen valintaansa puhemieheksi voi mutkistaa se, että moni republikaanien leirissä vihaa Pelosia.

Republikaanien kampanjassa nimitettiin demokraattiehdokkaita "Pelosi-liberaaleiksi".

San Franciscon seurapiirirouva. Naruja heilutteleva nukkemestari. Täyskahjo.

Marraskun alun välivaalien alla demokraattijohtaja Pelosi oli republikaanien mielikuvakampanjan maalitaulu.

– Täällä Georgiassa paikalliset republikaanit käyttivät Pelosia pelotteena. He sanoivat, että jos äänestätte demokraatteja, hänestä tulee taas puhemies, professori Maunula kertoo.

Republikaanit syytivät kosolti rahaa Pelosin mollaamiseen. Kampanjassa Pelosia syytettiin muun muassa Yhdysvaltojen ajamisesta taantumaan ja nimitettiin demokraattiehdokkaita “Pelosi-liberaaleiksi”.

Valtio-opin professori Wawro selittää Pelosin edustavan monille länsirannikon eliittiä.

– Hän on helppo symboli sille, mitä kaupunkien ulkopuolella asuvat ihmiset pelkäävät.

Vaikka vain pieni ja hupeneva osa yhdysvaltalaisista asuu Keskilännessä, aluetta pidetään Wawron mukaan edelleen aidon amerikkalaisuuden tyyssijana. Ja sieltä katsottuna Pelosin kotikaupunki San Francisco Kaliforniassa on höyrypäisten liberaalien kehto.

"Jos Nancy Pelosi olisi mies, häntä pidettäisiin varmana ja määrätietoisena. Nyt hänet maalataan vihaiseksi vanhaksi naiseksi." Marko Maunula, Clayton State -yliopiston professori

Professori Maunula lisää, että poliittiset vastustajat käyttävät myös sukupuolta Pelosia vastaan.

– Jos Nancy Pelosi olisi mies, häntä pidettäisiin varmana ja määrätietoisena. Nyt hänet maalataan vihaiseksi vanhaksi naiseksi. Tämä on väärin, mutta politiikassa mielikuvat usein muuttuvat todeksi.

Maunulan mukaan Pelosin vastustus on paikoitellen suorastaan irrationaalista, tunteeseen perustuvaa, lähes Pelosi-fobiaa.

Valtio-opin professori Wawro on osin samaa mieltä.

– Kyse ei ole mistään, mitä hän on tehnyt. Uskon, että vastustajienkin olisi vaikea eritellä, miksi Pelosi ei kelpaa heille.

"Jos Pelosista tulee jälleen puhemies, veikkaan, että hän ryhtyy vahvistamaan Obamacarea." Marko Maunula, Clayton State -yliopiston professori

Kannattajilleen Pelosi on superäiti ja hyväkäytöksinen, sivistynyt nainen. Baltimoren kasvatti, joka johdattaa demokraatteja kohti keskitietä.

– Hän ei edusta mitään puolueen yksittäistä äärilaitaa, sanoo Yhdysvaltain poliittista järjestelmää tutkinut yliopistonopettaja Anna Kronlund Jyväskylän yliopistosta ja lisää Pelosin määrittelevän itsensä liberaaliksi.

Ollessaan edustajainhuoneen vähimmistöjohtaja presidentti George W. Bushin hallinnon aikaan, Pelosi vastusti voimallisesti Irakin sotaa. Hän on jo pitkään vaatinut ilmastonmuutoksen hillitsemisen puolesta toimimista. Hänen johdollaan on uudistettu finanssimarkkinoiden sääntelyä ja parannettu naisten mahdollisuuksia taistella oikeusteitse tasa-arvoisen palkan puolesta.

Terveydenhuolto on Pelosille tärkeä aihe. Moni, mukaan lukien tutkijat Maunula ja Wawro, ovat valmiita antamaan Pelosille kunnian Obamacareksi kutsutun terveydenhuoltouudistuksen läpiviemisestä.

– Jos Pelosista tulee jälleen puhemies, veikkaan, että hän ryhtyy vahvistamaan Obamacarea ja pyrkii hienosäätämään sitä niin, että vakuutettavien turva vahvistuu ja ohjelma laajenee koskemaan useampia ihmisiä, Marko Maunula sanoo.

Terveydenhuollon lisäksi puhemies-Pelosi nostaisi esityslistalle todennäköisesti kansallisen minimipalkan ja sen korottamisen.

Pelosin heti vaalien jälkeen pitämä puhe viittaa siihen, että yhteinen sävel presidentti Donald Trumpin kanssa voisi löytyä infrastruktuurin kuten teiden ja sähköverkkojen korjaamisesta.

"Nancy Pelosi ei edusta mitään puolueen yksittäistä äärilaitaa." Anna Kronlund, Jyväskylän yliopiston yliopistonopettaja

Lakien läpiviemisessä Pelosi on todistetun tehokas. Mahdollisesti tehokkain johtaja, joka demokraateilla on kongressissa ollut.

– Jos Pelosi päästää aloitteen äänestykseen asti, voi olla aika varma, että se tulee menemään läpi. Hän osaa laskea äänet ja tietää, kehen luottaa. Se on ehdoton etu, Maunula sanoo ja lisää, ettei Pelosin äänestykseen puhemiehenä päästämistä lakiesityksistä yksikään kaatunut.

Pelosilla on paitsi pitkä kokemus ja valtavat henkilökohtaiset verkostot, myös kotoa opittua politiikan tajua.

Ja se terävä laskupää. Pelosi on kuvaillut itseään numero-ihmiseksi, oli kyse sitten vaaleista, lakialoitteista tai rahasta.

Valtio-opin professorin Gregory J. Wawron mukaan kokemuksen lisäksi kiistatonta hyötyä on myös taidosta kerätä rahaa. Ja siinäkin Nancy Pelosi on hyvä. Välivaaleihin hän onnistui keräämään verkostoiltaan liki sata miljoonaa dollaria.

Etenkin nuoremmat demokraatit ovat vaatineet, että Pelosin pitäisi ymmärtää lähteä itse, jotta uusi sukupolvi pääsisi tilalle.

– Minä en ole Nancy Pelosi.

Näin kuulutti vaalikampanjassaan demokraattien riveistä kongressiin pyrkinyt Abigail Spanberger. Hän oli ehdolla Virginian osavaltiossa alueella, jolla Pelosi oli epäsuosittu.

Spanberger on eräällä tapaa esimerkki republikaanien vastakampanjan onnistumisesta ja joidenkin demokraattiehdokkaiden tarpeesta ottaa etäisyyttä Pelosiin. Vaalien jälkeen Spanberger on vannonut pitävänsä lupauksen olla äänestämättä Pelosia edustajainhuoneen johtoon.

Moni muukin demokraatti sanoi välivaalien alla, ettei aio äänestää Nancy Pelosia puhemieheksi, vaan aikoo vaatia uutta johtoa. Etenkin nuoremmat sanoivat, että Pelosin pitäisi ymmärtää lähteä itse, jotta uusi sukupolvi pääsisi tilalle.

Kun edustajainhuoneen jäsenet äänestävät puhemiehestä tammikuun 3. päivänä uuden kongressin aloittaessa työnsä, onkin teoriassa mahdollista, ettei Pelosi saa omiltaan täyttä tukea.

Jo ensi viikolla demokraattien omassa äänestyksessä nähdään, kuinka pitkälle Pelosin kannatus riittää.

Demokraattileirissä kytevä kapina on saanut paljon huomiota yhdysvaltalaismediassa. Vastarinnalla oli alkuviikosta koossa 16 nimeä. Mutta jo pari päivää julkisen ulostulon jälkeen yksi vähemmän.

Kapinaliikkeen merkittävin ongelma on tämä: Toistaiseksi kukaan ei ole ilmoittautunut haastamaan Pelosia. Edustaja Marcia L. Fudge Ohiosta kertoi julkisesti harkitsevansa Pelosin haastamista, mutta päätyi tällä viikolla antamaan tukensa Pelosille.

Yhteiskuntatieteiden tohtori Anna Kronlund sanoo, että haastajien puutetta voi selittää yksinkertaisesti se, että Pelosi on niin selvästi ilmoittanut haluavansa jatkaa.

– Toki voi olla, että haastajia vielä tulee, sillä niin moni uusista edustajista on sanonut haluavansa uutta suuntaa.

Pelosin ehdoton etu on kuitenkin hänen kokemuksensa.

Demokraatit ovat olleet oppositiossa pitkään, ja paine saada asioita aikaan on melkoinen. Presidentti Donald Trump on kova vastus ja republikaanit hallitsevat senaattia, ja siksi kokemus painaa vaakakupissa paljon.

Juuri nyt kokemus on Pelosille sekä etu että taakka, sanoo Kronlund. Maunula ja Wawro ovat samaa mieltä.

– Hän on ollut politiikassa pitkään, mikä myös toimii häntä vastaan, Wawro selittää.

Pelosin ehdoton etu on hänen kokemuksensa.

– Republikaanit käyttävät miljoonia minua vastaan, koska pelkäävät minua ja sitä, että päihitän heidät politiikan areenalla ja sitä, että olen nainen, joka pääsee istumaan tärkeän pöydän ääreen, Pelosi sanoi ennen välivaaleja.

Loanheitosta huolimatta Nancy Pelosilla tuntuu olevan varaa esiintyä itsevarmasti.

Yksi syy on se, että edustajainhuoneessa enemmistön demokraateille turvanneeseen vaalitulokseen päästiin pitkälti Pelosin työpöydältä tulleen kampanjan turvin.

Demokraattien tavoitteena oli saada välivaaleissa uurnille ne äänestäjät, jotka olisivat saattaneet jäädä kotiin. Siksi strategiaksi valikoitui terveydenhuollosta puhuminen eikä esimerkiksi presidentti Trumpin haukkuminen.

Tarkoituksena oli voittaa ääniä niin kutsutuilla violeteilla alueilla eli hyvätuloisilla, osin konservatiivisilla seuduilla. Toiveena oli, että niiden maltillisia republikaaneja voisi saada tällä kertaa demokraattien taakse. Edustajainhuoneen osalta strategia onnistui.

"Ensimmäisenä naisena edustajainhuoneen puhemiehenä aion varmistaa, etten ole viimeinen." Nancy Pelosi

Poreilevasta vastarinnasta huolimatta näyttää vahvasti siltä, että Nancy Pelosista tulee puhemies. Haastajan löytyminen voisi kuitenkin Yhdysvaltain historian professori Marko Maunulan mukaan tehdä puolueelle hyvää.

Columbian yliopiston professori Gregory J. Wawro ei pidä Pelosia ainoana vaihtoehtona demokraattien johtoon. Hän kuitenkin suhtautuu epäilevästi siihen, että Pelosi astuisi sivuun. Paitsi yhdessä tapauksessa.

– En usko, että demokraatit veisivät häntä tammikuun äänestykseen jos riskinä olisi tappio.

Siihen tuskin lähtisi Pelosi itsekään.

Wawron mukaan demokraattien täytyy nyt keksiä, miten joukot saadaan jälleen yhdistettyä.

"Puhemies on myös yksi puolueen tärkeimmistä kasvoista ulospäin." Gregory J. Wawro, Columbian yliopiston professori

Jos Pelosi valittaisiin edustajainhuoneen puhemieheksi, hän tekisi historiaa tavallaan toistamiseen. Hänen valinnassaan on kuitenkin kyse muustakin kuin edustajainhuoneen puhemiehen nuijaan tarttumisesta.

– Puhemies ei ole vain puolueen johtaja. Työ on valtavan laaja-alainen. Toki puhemies on puolueen johtaja, mutta myös yksi tärkeimmistä kasvoista ulospäin, Wawro sanoo.

Pelosin sanotaan nostaneen mukanaan politiikkaan muitakin naisia. Hänen ansiokseen luetaan jopa se, että naisia on Yhdysvaltain politiikassa koko ajan enemmän. Pelosi on nimennyt naisia valiokuntiin ja jopa niiden johtoon, mikä on auttanut heitä eteenpäin.

Kun Pelosi vuoden 2006 välivaalien jälkeen oli nousemassa edustajainhuoneen puhemieheksi, hän kuvaili rikkoneensa marmorikaton.

– Meidän pitää uskoa, että tästä eteenpäin se on helpompaa naisille kaikilla aloilla. Ensimmäisenä naisena edustajainhuoneen puhemiehenä aion varmistaa, etten ole viimeinen.

Tammikuun alussa ratkeaa lopullisesti, tasoittiko Pelosin ensimmäinen puhemieskausi tietä hänelle itselleen.

Aiheesta muualla:

The Nancy Pelosi Problem The Atlantic 1.4.2018

Opinion: Who’s Afraid of Nancy Pelosi? The New York Times 13.8.2018

Nancy Pelosi Speaks Her Mind Harpers Bazaar 16.7.2008

Oikeaoppisen syömisen ja liikkumisen ympärillä liikkuu paljon väitteitä, joiden todenperäisyydestä ei aina voi olla varma. Kysyimme ravinto- ja terveystieteiden asiantuntijoilta, mitkä ovat sitkeimpiä vääriä uskomuksia, mihin he ovat törmänneet.

1. Hiilihydraatit lihottavat

Asiantuntijoiden mukaan hiilihydraatit eivät lihota. Päinvastoin niiden syömisen on todettu tutkimuksissa liittyvän systemaattisesti parempaan painonhallintaan.

Terveystieteiden tohtori ja laillistettu ravitsemusterapeutti Reija Männikkö tosin huomauttaa, että periaatteessa mikä tahansa, mitä syödään liikaa, voi lihottaa. Esimerkiksi vaalea leipä ja sokeri lihottavat, jos niitä syö omaan energiantarpeeseen suhteutettuna liikaa.

Terveyden kannalta hiilihydraattien syömisessä oleellista on se, minkälaisia hiilihydraatteja syödään.

– Täysjyväiset viljavalmisteet ovat niitä hyödyllisiä. Ruisleipä, sataprosenttinen kauraleipä, erilaiset täysjyväiset puurot, tumma ja täysjyväinen pasta sekä riisi ovat niitä parempia vaihtoehtoja verrattuna valkoiseen pastaan tai valkoiseen riisiin, Männikkö selittää.

Hän huomauttaa, että myös nopeasti imeytyviä hiilihydraatteja, kuten makeisia, voi syödä lihomatta, kunhan pysyy kohtuudessa.

Ravitsemusasiantuntija Patrik Borg arvelee, että ajatus siitä, että hiilihydraatit lihottavat johtuu siitä, että kun vähähiilihydraattinen ruokavalio tuli trendikkääksi 10–15 vuotta sitten, moni ihminen laihtui sen seurauksena.

– Ihmiset oppivat luulemaan, että painonhallinnan avain on hiilihydraattien vähentäminen, vaikka siinä oli samanaikaisesti monia muitakin asioita, kuten esimerkiksi kasvisten lisääntyminen ja ruokavalion keventyminen, jotka oikeasti selittivät sitä, Borg pohtii.

2. Illalla ei kannata syödä paljon

Illalla syömisessä ei ole mitään pahaa. Itse asiassa on hyvä syödä yötä vasten, sillä yön aikana kehossa tapahtuu monia rakentavia prosesseja, jotka tarvitsevat ravinteita. Myös syömisen hallinnan näkökulmasta mahdollisimman tasainen ateriarytmi pitkin päivää heräämisestä nukahtamiseen on hyödyksi.

Erityisen tärkeää illalla syöminen on kuntoilijoille, jotka haluavat kasvattaa lihasta. Lihaksille kannattaa antaa proteiinia iltapalalla, niin ne pääsevät rakentumaan paremmin yön aikana, Borg neuvoo.

– Jos yöpaasto on todella pitkä, elimistö voi alkaa käyttää omia lihaksia energian saantiin, Männikkö varoittaa.

Ei ole myöskään mitään väliä syödäänkö päivällinen kello viideltä vai vasta kymmeneltä illalla.

– Mutta pitää syödä hyvin alkupäivästä, ettei illassa ole liikaa nälkää ja mielitekoja ja niiden takia syöminen mene naposteluksi, Borg huomauttaa.

Männikön mukaan myytti iltasyömisen haitallisuudesta johtuu ajatuksesta, että ihmisen aineenvaihdunta hidastuu nukkumaan mentäessä. Tämän vuoksi ennen uskottiin, että kun keho ei pysty silloin sulattamaan ja käsittelemään ruokaa, niin syöty ruoka kulkeutuu tehokkaammin kehon rasvavarastoihin. Todellisuudessa tämä ei pidä paikkaansa.

Painonhallinnan näkökulmasta ratkaisevaa on se, mikä on energian saannin ja kulutuksen tasapaino pidemmällä aikajänteellä eli vuorokausien ja viikkojen aikana.

3. Aamupala on päivän tärkein ateria

Männikkö tyrmää ajatuksen siitä, että yksi päivän aterioista olisi jotenkin tärkeämpi kuin muut.

– Kyllä päivän kaikki ateriat on yhtä tärkeitä. Aamupalakin on tärkeä, mutta jos ajatellaan, että pärjääkö pelkällä aamupalalla tai jos aamupalan syö hyvin, niin voiko sitten muut ateriat olla mitä sattuu, niin ei voi, hän sanoo.

Syömisen hallintaa tukee parhaiten rytmi, jossa syödään mahdollisimman tasaisesti ja säännöllisesti päivän mittaan.

Männikkö arvelee, että myytin taustalla saattaa olla ajatus siitä, että kun keho on yön jäljiltä paastotilassa, on hyvä alkaa saada polttoainetta heti aamusta.

Taustalla saattaa myös vaikuttaa ajatus siitä, että kun aamulla syö hyvin koululaiset jaksavat olla aamulla koulussa ja työssä käyvät ihmiset töissä, Männikkö pohtii.

4. Makeutusaineet ovat vaarallisia ja lihottavat

Asiantuntijoiden mukaan keinotekoisten makeutusaineiden terveysriskeistä ei ole olemassa kiistatonta tutkimusnäyttöä ja niitä voi ottaa ruokavalioon mukaan kohtuudella.

Männikkö huomauttaa, että esimerkiksi aspartaamin kohdalla terveyshaittoja on havaittu vasta, kun käyttömäärät ovat olleet valtavia.

– Esimerkiksi niitä aspartaamilla makeutettuja pieniä nappeja, joita voi laittaa kahvin tai teen sekaan, pitäisi syödä noin 150 kpl päivässä, jotta turvallisen käyttömäärän rajat ylittyvät, hän havainnollistaa.

Borgin mukaan joissain tutkimuksissa on havaittu, että lihavat ihmiset käyttävät paljon makeutusaineita. Tähän lopputulokseen on päästy, kun on valittu 20 000–30 000 ihmistä ja tarkasteltu asioiden yhteyksiä toisiinsa. Tästä on päätelty, että light-juomien nauttiminen on yhteydessä lihavuuteen.

– Mutta se menee oikeastaan niin päin, että ylipainoiset ihmiset käyttävät makeutusaineita, jotta he laihtuisivat tai osana painonhallintastrategiaansa, mutta koska ne ovat siinä sinällään tehottomia, niin eivät he niillä laihdu, Borg selittää.

Borg arvelee, että makeutusaineet ovat e-koodien ohella kauhutarinoille helppo saalis, koska keinotekoisista aineista on helppo ajatella, että niissä on jotakin pahaa.

Männikkö huomauttaa, että viitteitä on, että keinotekoiset makeutusaineet saattavat vaikuttaa jollain tapaa suoliston bakteerikantaan ja sitä kautta painonhallintaan. Vielä ei kuitenkaan tarkalleen tiedetä, mikä on bakteerikannan merkitys painonhallinnassa.

– Se on sellainen asia, mitä tällä hetkellä tutkitaan paljon. Mutta pitäisi rauhassa malttaa odottaa sitä tutkimusnäyttöä, jotta selviää mikä se sen todellinen merkitys oikeastaan on, Männikkö toppuuttelee.

5. Rypsiöljy on epäterveellistä

Toisin kuin jotkut uskovat, rypsiöljyn ei ole todettu olevan epäterveellistä.

Borgin mukaan myytin takana on ajatus siitä, että koska omega-3-rasvahapot ovat anti-inflammatorisia eli tulehduksellisuutta vähentäviä rasvoja, on ajateltu, että omega-6-rasvahapot olisivat puolestaan tulehdusta aiheuttavia eikä niitä pitäisi syödä.

Rypsiöljyssä on sekä omega-3- että omega-6-rasvahappoja, mutta omega-6-rasvahappoja on enemmän.

– On vedetty mutkat suoraksi ja ajateltu, että omega kutosia olisi jotenkin liikaa suhteessa omega kolmosiin. Se ei pidä paikkaansa. Pikemminkin rypsiöljyssä suhde omega kolmosten ja kutosten välillä on hyvä, Männikkö selittää.

Borg kertoo törmänneensä melko usein sellaiseen uskomukseen, että rypsiöljyä suositellaan vain siksi, että Suomessa on rypsiöljyteollisuutta.

– Sitä suositellaan siksi, että sen on tutkimuksissa todettu säännönmukaisesti edistävän terveyttä. Myös niiden omega-6-rasvahappojen. Ei tarvita mitään elintarviketeollisuuden tai maatalouden salaliittoa, vaan tutkimusnäyttö näyttää siltä, Borg sanoo.

6. Jos liikkuu viikonloppuna paljon, arkena ei tarvitse liikkua

UKK-instituutin erikoistutkija Minna Aittasalo kertoo törmänneensä uskomukseen, että liikuntaa voi harrastaa ikään kuin "varastoon".

Todellisuudessa liikunnan terveyshyödyt syntyvät nimenomaan säännöllisestä liikkumisesta, jota toistetaan useana päivänä peräkkäin tai ainakin kolmena päivänä viikossa.

Aittasalon mukaan ne akuutit terveyshyödyt, jotka pelkällä viikonloppuliikkumisella saavutetaan, pääosin häipyvät, jos viikon aikana ei tehdä mitään. Jos haluaa ylläpitää saavutettua hyötyä, pitäisi liikkua uudelleen seuraavana tai ainakin sitä seuraavana päivänä.

– Hyödyt pysyvät sitä paremmin yllä, mitä usemmin liikut, vaikka sitten pienemmissä pätkissä. Terveyden kannalta on parempi liikkua päivittäin vähän kuin kertarysäyksellä paljon, Aittasalo neuvoo.

Aittasalo arvelee, että uskomus viikonloppuliikkumisen riittämisestä liittyy ajanpuutteen tunteeseen. Koetaan, että arkena ei ehditä liikkua.

– Viikonloppuliikkujilla saattaa olla käsitys, että liikkumisen pitää olla kovatehoista, jotta siitä on hyötyä ja kun kovatehoiseen liikunnan harrastamiseen ei ole arkena aikaa, se tehdään viikonloppuna.

7. Vain kovatehoinen liikkuminen kohottaa kuntoa

Aittasalo huomauttaa, että kaikki liikkuminen edistää terveyttä verrattuna siihen, että olisi paikoillaan.

Mitä huonommassa kunnossa ihminen on, sitä pienemmällä liikkumisen määrällä ja teholla kunto kohenee. Huonokuntoiselle ihmiselle kunnon kohentamiseen voi aluksi riittää kevyt, alle puolen tunnin kestoinen päivittäinen kävelylenkki.

Aittasalo kehottaakin hyödyntämään kaikki pienen hetket arkielämässä, jolloin voi liikkua.

- Voi kävellä aina portaat eikä käyttää hissiä, kävellä tai pyöräillä osan työmatkoista, hyödyntää sellaiset pienet asiat arkielämässä, hän neuvoo.

8. Kaikki istuminen on vaaraksi terveydelle

Istumisen vaaroista puhutaan niin paljon, että välillä voi saada sen käsityksen, että kaikki istuminen olisi vaaraksi terveydelle. Näinhän ei tietenkään ole aina.

Jos ihminen tekee seisomatyötä, kävelee työkseen paljon tai tekee raskasta ruumiillista työtä, sitä on hyvä tauottaa istuen. Aittasalo huomauttaa, että esimerkiksi seisomatyön on todettu aiheuttavan haittoja tuki- ja liikuntaelimille.

– Tämä istumisen vaarallisuusteema on tullut siitä, että yhä suurempi joukko ihmisiä tekee toimistotyötä, jossa istutaan pitkiä aikoja kerrallaan.

Aittasalo muistuttaa, että edelleen on kuitenkin olemassa paljon töitä, jotka eivät ole sellaisia. Eikä sellaisissa töissä istuminen ole mitenkään erityisen vaarallista, vaan jopa suositeltavaa työssä liikkumisen tauottamiseksi.

– Teet mitä työtä tahansa, kaikkein tärkeintä on, että työasennossa tapahtuu päivän aikana vaihtelua, Aittasalo sanoo.

Juttua varten on haastateltu ravitsemusasiantuntija Patrik Borgia, terveystieteiden tohtori Reija Männikköä ja UKK-instituutin erikoistutkijaa, terveystieteiden tohtori Minna Aittasaloa.

Suomen ulkoministeriö vahvisti lauantaina, että perjantaiaamuna Zimbabwessa sattuneessa lentoturmassa kuolleet neljä matkustajaa olivat suomalaisia.

Yksi surmansa saaneista on Lassila & Tikanoja Oyj:n toimitusjohtaja Pekka Ojanpää, 52. Ojanpään oli tarkoitus lopettaa yhtiössä kuun lopussa siirtyäkseen Suomisen toimitusjohtajaksi. Toinen surmansa saaneista on metsäyhtiö UPM:n Biorefining-liiketoiminnan johtaja Heikki Vappula, 51.

STT:n mukaan ainakin Ojanpää oli Zimbabwessa lomailemassa metsästysmatkalla.

Kaikki koneessa olleet suomalaismiehet olivat viisissäkymmenissä ja Cessna S206 -koneessa oli suomalaisnelikon lisäksi lentäjä. Kaikki koneessa olleet saivat surmansa.

Kone oli noussut Chiredzin lähellä sijaitsevalta kentältä vuoristoisella seudulla Masvingon maakunnassa ja ollut matkalla Victorian putouksille. Sää oli ollut pilvinen.

Zimbabwen yleisradioyhtiön mukaan onnettomuudessa kuolleiden ruumiit on kuljetettu Masvingon kaupungin sairaalaan ruumiinavausta varten.

Otkes ei ole saanut tutkintatietoa onnettomuudesta

Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) ei ole saanut tutkintatietoa Zimbabwen viranomaisilta pienkoneturmasta, kertoi Otkesin johtaja Veli-Pekka Nurmi STT:lle lauantaina.

– Vaikuttaa siltä, ettei ainakaan tänä viikonloppuna sitä saadakaan, hän lisäsi.

Nurmen mukaan nyt näyttää siltä, että turman tutkinnan takia Otkesista tuskin lähtee väkeä paikan päälle Zimbabween. Sen sijaan jos kone on valmistettu esimerkiksi Yhdysvalloissa, tietoja Suomeen saadaan ainakin sitä kautta.

Nurmi kertoo olevan hyvin tavanomaista, että eri maiden viranomaiset auttavat toisiaan lentoturmien tutkinnassa. Hänen mukaansa rekisteri- ja operaattorivaltiolla sekä lentokoneen suunnitteluvaltiolla ja valmistusvaltiolla on oikeus nimetä edustaja tutkintaan.

– Sitten on vielä osallisvaltio, mikä tulee siitä, jos on maan kansalaisia uhreina. Tällä vaihtoehdolla on vähän rajoitetummat oikeudet päästä tietoihin. Se (oikeus) koskee erityisesti uhreihin liittyviä tietoja.

"Tyypillistä jälkeä, kun pienkone on pudonnut"

Nurmi kertoo katsoneensa turmapaikkakuvia, joita mediassa on ollut esillä. Hänen mukaansa kuvissa ei ole mitään erikoista.

– Aika tyypillistä jälkeä, kun pienlentokone on pudonnut. Tuolta se näyttää. Nurmen mukaan Cessna-koneet ovat yleisiä ja luotettavia koneita. Ratkaisevaa ilmailussa on hänen mukaansa se, miten koneita ylläpidetään ja huolletaan.

– Hyvistäkin koneista saa huonoja laiminlyömällä huollon ja toisinpäin, Nurmi sanoo.

Lassila & Tikanojan ja UPM:n johtajien kuolemasta uutisoi ensin Helsingin Sanomat.

Aiheesta aiemmin: UM vahvistaa Zimbabwen lentoturman uhrien olleen suomalaisia

11-vuotias Eric Iljin istuu olohuoneen sohvalla ja puristaa kätensä nyrkkiin. Äiti Mirta Iljin kietoo kätensä tiukemmin Ericin ympärille.

– Pelkään, että mä lyön sua, poika sanoo.

Eric vetää nyrkin taakse ja jännittää lihaksensa. Nyrkki humahtaa ilmaan. Äiti ottaa sohvatyynyllä vastaan poikansa iskut.

– Saatanan paskaperse, Eric huutaa ja huitaisee kohti kameraa.

Pojan otsa kurtistuu, silmissä välähtää kyynelten kalvo.

Kasvoilta paistaa epävarmuus. Mitä tapahtuu?

– Nyt sua harmittaa. Sulla on jumi päällä. Osaatko kertoa, mikä sua harmittaa? äiti sanoittaa tilannetta.

– No, kun en halua puhua sulle rumasti. En halua tehdä näin noille kivoille ihmisille, Eric sanoo ja osoittaa meitä, toimittajaa ja kuvaajaa.

Olohuoneen sohvannurkkaan tiivistyy Ericin koko maailma. Hänellä on Touretten syndrooma, joka pistää säpsähtämään ja huutamaan rumia.

Nyt Eric muuttui tyynestä pikkupojasta uhmaavan aggressiiviseksi hetkessä, koska yksi rakkaista leluista hajosi kesken leikin.

Eric itkee, kuten niin monet kerrat aiemminkin. Hän tekee ja sanoo asioita, joita ei haluaisi.

Ei 11-vuotias poika tahdo, että häntä pelätään. Niin vain on.

– En halua haukkua muita. Mutta kun ticsi tulee, se syöksyy takaraivosta eturaivoon enkä pysty estämään sitä. Sanatkin vain tulevat, Eric kuvailee.

Tic-oireet, eli esimerkiksi tahattomat nykimisliikkeet ja säpsähtelyt, ovat yksi näkyvimmistä Touretten oireyhtymän merkeistä.

Äiti saa Ericin aina rauhoittumaan, vaikka poika onkin jo kasvanut melkein yhtä vahvaksi kuin Mirta. Ericin rauhoittamiseksi auttavat sanat, ei voima.

– Mutta minä en ole aina Ericin rinnalla. Meidän kaikkien on vaikea hyväksyä sitä, Mirta sanoo.

Ei yhtään kaveria

Eric istuu lattialla Onni-koiran vieressä. Onni on Ericin paras ystävä.

– Ei yhtään kaveria, vain Onni. Luokkakaverit kiusasivat minua todella paljon, muy paljon, Eric korostaa vielä espanjaksi.

– Luokkakaverit ihmettelevät, mikä minua riivaa. He eivät ymmärrä, Eric lisää.

Eric kyllä tietää, miksi hän hetkittäin käyttäytyy kuin riivattu.

– Minulla on Tourette, dystonia ja dysfasia. Dystonia näkyy liikehäiriöinä, Tourette pakottaa kiroilemaan, vaikka en halua. Dysfasia on sitä, että ymmärrän jotain väärin, hän luettelee.

Mirta tahtoo, että Eric ymmärtää itse itseään ja sairauksiaan mahdollisimman hyvin. Näin Eric voi helpommin hyväksyä, miksi vieraat tuijottavat häntä marketissa tai koulunpihalla, jos Tourette tekee säpsäisyjä tai saa huutamaan.

Ilman tietoa sairauksista Eric ei tietäisi, miksi hänen käytöksensä aiheuttaa muissa hämmennystä.

– Joskus mietin, olisiko Ericin elämä lempeämpää, jos hän ei ymmärtäisi sairastavansa ja olevansa erilainen kuin muut. Ja joskus mietin, saisiko hän parempaa kohtelua ulkopuolisilta, jos hänen sairautensa olisivat näkyviä, jos hän olisi muiden silmissä selkeästi vammainen, Mirta miettii.

Ymmärrys omasta erilaisuudesta on tullut Ericille selväksi jo pienestä pitäen. Ympäristö on pitänyt siitä huolen.

– Eric sai potkut päiväkodista, koska muiden vanhempien mielestä hän oli liian erilainen, liian pelottava lapsi. Hänet laitettiin myös ensimmäiseltä luokalta sairaslomalle, ilmeisesti koska oli opettajien mielestä “liian vaikea lapsi”, Mirta kertoo.

Vielä vuosi sitten Eric ei suostunut lähtemään sisälle kauppaan. Hän käpertyi auton takapenkille ja kieltäytyi liikkumasta.

– Eric ei kestänyt sitä, että vieraat aikuiset osoittelivat tai tuijottivat jatkuvasti ja huomauttelivat minulle, että miksi et kasvata kakaraasi, Mirta kertoo.

Joinain päivinä Mirta jaksaa jaella vieraille kritisoijille lappusia, jotka kertovat Tourettesta. Toisina päivinä on vain lähdettävä paikalta ja nieltävä kyyneleitä.

– Kaikki sairaudet eivät näy päällepäin, mutta se tuntuu olevan aikuisille vaikea ymmärtää. Miksi meidän täytyy todistella, että tällä lapsella on oikeus käydä kaupassa, vaikka hän ei mahdukaan aivan samaan muottiin kuin muut?

Pahimmalla hetkellä Eric voi olla pelottava. Isokokoinen, nyrkkiään heiluttava poika, joka huutaa hävyttömyyksiä kaupan kassalle.

– Ja sitten minua itkettää. En koskaan, ikinä halua sanoa pahasti kenellekään. Katson sitä ihmistä, jolle olen huutanut ja minulle tulee paha mieli. Mutta kun en voi estää itseäni huutamasta, Eric sanoo.

Taistelu yhdestä päivästä

Mirta on poikansa omaishoitaja. Hän saa kuukaudessa kolme vuorokautta omaishoidonvapaata. Noina päivinä Eric lähtee erityislasten Päiväkeskus Patinaan, jossa on paljon samankaltaisia nuoria kuin Eric.

Patinassa Eric tuntee olevansa ihan tavallinen lapsi. Hän on tutustunut ikätovereihin ja saa Patinan hoitajilta kaipaamaansa ymmärrystä, mutta myös seuraa.

– Olemme anoneet kunnalta neljättä vapaapäivää minun jaksamiseni takia, mutta etenkin Ericin sosiaalisen elämän kannalta. Hakemus roikkuu kolmatta vuotta eri oikeus- ja valitusasteissa, vaikka erityislääkärit puoltavat sita, Mirta sanoo.

Mirta ja hänen miehensä Marco Iljin osaavat jo ulkoa kunnan puheet vammaispalvelujen tarjoamisesta. Marco hoitaa paperityöt, opiskelee lakiasiat ja lähettää hakemukset edelleen esimerkiksi hallinto-oikeuteen.

– On tehtävä ennaltaehkäisevää työtä, sillä ennaltaehkäisyllä säästetään sekä rahaa että omaishoidon perheitä, näin kuntakin sanoo. Käytännössä ennaltaehkäisy on vain sana. Sen eteen ei tehdä mitään, Marco puuskahtaa.

Mirta saa omaishoitajana noin 500 euroa kuukaudessa. Jos hän uupuisi ja Eric joutuisi laitoshoitoon, laitospaikka maksaisi Mirtan laskelmien mukaan noin 12 000 euroa kuukaudessa.

– Ja silti sitä yhtä lisäpäivää ei myönnetä, vaikka säästöt kunnalle ovat selvät ja kenen tahansa laskettavissa. Missä se ennaltaehkäisevä työ tässä näkyy? Mirta kysyy.

“Äiti, tapa mut”

Eric on elänyt koko elämänsä kipujen kanssa. Etenkin raju dystonia, eli kehon voimakas vääntyily, sattuu. Dystonia saattaa esimerkiksi retkauttaa pojan pään väärään asentoon niin, että niskoissa ja selässä virtaa kipu.

Lääkitystä joudutaan muokkaamaan jatkuvasti etenkin nyt, kun Eric kasvaa nopeasti murrosiän kynnyksellä. Kasvavan lapsen kohdalla on vaikeaa löytää sopivaa lääkitystä, ja lääkekokeiluja on ollut paljon.

Jotkut lääkkeet vievät ruokahalun niin, että lapsi kuihtuu. Toiset vievät kylläisyyden tunteen niin, ettei poika osaa lopettaa syömistä. Lääkkeet saattavat myös aiheuttaa aggressiivisuutta.

Siltikin, niin kauan kun lääkkeet voivat parantaa jokapäiväistä elämää ja helpottavat kipuja, on yritettävä löytää sopiva lääkitys, Mirta toteaa.

– Usein sanotaan, että päivääkään en vaihtaisi pois. Minä vaihtaisin. Jokaisen kivuliaan päivän, kun oma lapsi huutaa tuskissaan, että äiti, tapa mut, en kestä tätä enää, Mirta sanoo.

Vaikka Eric puhuu selkeästi, hän ei ymmärrä sanojen sävyjä tai kielikuvia. Kielellisen erityisvaikeuden lisäksi arkea vaikeuttaa sosiaalinen vuorovaikutushäiriö. Eric näkee asiat mustavalkoisina, ilman harmaan sävyjä, poikkeuksia. Hän kaipaa sääntöjä ja rakentaa elämänsä niiden varaan.

Jos joku saa poiketa säännöstä, Eric ei voi sitä ymmärtää.

– Siitä seuraa ongelmia etenkin muiden lasten kanssa. Kun yksi koululainen saa ohittaa ruokajonossa opettajan luvalla, Eric puuttuu tilanteeseen poliisina ja nostaa metakan, Mirta kertoo.

Tourettella ja kielivaikeuksilla on myös ihmeellinen puolensa. 11-vuotias Eric opiskelee 29 eri kieltä.

Eric kiljahtelee ja Tourettelle ominaiset tic-oireet pistävät kehon nytkähtelemään. Mutta kun Eric kaivaa laukustaan kielikirjat, hänen vartalonsa rauhoittuu. Myös Ericin levoton mieli tyyntyy.

Kielikirjat vievät pojan mukanaan useiksi tunneiksi. Hän piirtää arabian ja kiinan kirjaimia kolme tuntia hievahtamatta.

Poika istuu sohvalla ja latelee 16 kielellä tervehdyksen.

– Arabia ja tamilin kieli ovat suosikkini. Ne ovat tarpeeksi vaikeita, Eric selventää.

Touretten oireyhtymään ei aina kuulu koprolaliaa eli kirosanojen tahatonta huutamista. Ericillä kirosanatkin kuuluvat pakettiin. Kirosanat tulvivat suusta usein myös silloin, kun Eric on erityisen innostunut tai onnellinen jostakin.

Eric katsoo minua silmiin. On hyvästien aika.

– Saatanan paskaperse, Eric huutaa ja hymyilee leveästi.

– Se tarkoittaa touretteksi, että hän tykkää sinusta, Mirta tulkkaa.

Anni Tolonen

Yle Perjantai

Katso Ericistä kertova Perjantai-dokkari: Liian pelottava lapsi Areenassa tästä.

Lue myös:

Kansainvälinen jättitutkimus löysi yhteisiä geneettisiä riskitekijöitä vakavan masennuksen, kaksisuuntaisen mielialahäiriön, skitsofrenian ja tarkkaavaisuushäiriön taustalta

Erityislapsen äiti Sanna: Miksi et voi olla normaali?

JP:n on pakko sanoa ruma sana – elämä Touretten kanssa on jatkuvaa kipua

Kiusaamista, kipuja, häpeää – ja hyväksyntä: tätäkin on elämä Touretten kanssa

Rakennusala ajautuu luultavasti taantumaan ensi vuonna, kertoo Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla toimialakatsauksessaan. Arvio perustuu rakentamista ennakoiviin asioihin, kuten lupahakemuksiin, uusien rakennusten aloittamisiin ja suhdannekyselyihin.

Uusien asuntojen aloitukset putoavat ensi vuonna lähes 15 prosenttia, ja asuntotuotannon kasvu hidastuu merkittävästi.

Samaan aikaan maa- ja vesirakentaminen kasvaa vain hitaasti. Maa- ja vesirakentamiseen kuuluvat muun muassa ruoppaus, uusien vesiuomien kaivaminen sekä rakentamiseen liittyvä louhinta ja maansiirtäminen.

Tänä vuonna rakentamisen tuotannon arvioidaan kasvavan 3,5 prosenttia viime vuoteen verrattuna, ja uusia taloja valmistuu 6 prosenttia viimevuotista enemmän.

Teollisuudella mennyt hyvin

Suomen teollisuudella on kuitenkin mennyt hyvin kuluvana vuonna, vaikka kovista kasvuennusteista jäädään hieman jälkeen. Vielä syyskuussa Etla arvioi koko teollisuuden tuotoksen kasvavan tänä vuonna 4 prosenttia viime vuoteen verrattuna, mutta tammi–syyskuussa kasvu jäi 3,6 prosenttiin.

Kärkisijalla olevan sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotanto on kasvanut tammi–syyskuussa vuodentakaisesta 6 prosenttia eli huomattavan paljon. Yhtä koviin kasvulukuihin ei päästy edes Saksassa. Elektronisten ja optisten tuotteiden vienti Saksaan ja Yhdysvaltoihin lisääntyi tuntuvasti.

Myös kone- ja metalliteollisuuden tilauskanta on kasvanut merkittävästi etenkin uusien laivatilausten ansiosta. Koneiden ja laitteiden tuotanto oli tammi–syyskuussa jo 6 prosenttia korkeampi kuin ennen vuonna 2008 alkanutta talouskriisiä.

Metallien jalostuksessa ja paperiteollisuudessa työn tuottavuus ja arvonlisä nousi uusiin huippulukemiin.

Ikäihmisten liikuntakyky ja sen harjoittaminen on tärkeää kaatumisten ehkäisyssä. Yksi apuväline ovat liikuntalaatat, joiden avulla voi harjoittaa tasapainoa. Tanskassa kehitetty liikuntapeli, Moto Tiles, on otettu käyttöön vanhustenhoidossa eri puolilla maata tämän vuoden aikana.

Innokkaimmin liikuntapeliä käytetään Turussa, jonne on hankittu viisi laitetta. Myös ainakin Satakunnan, Kuopion, Joensuun ja Tampereen ikäihmiset ovat päässeet kokeilemaan tasapainoilua tekoälyn avustuksella.

Suomalaisyritys Meditas innostui tanskalaiskeksinnöstä ja toi sen Suomeen. Toimitusjohtaja Minna Laine kertoo, että tanskalaistutkimusten mukaan harjoituksen avulla tasapaino sekä alaraajojen kunto ja voima ovat parantuneet.

Luustoliiton mukaan vuosittain sattuu yli 6 000 lonkkamurtumaa. Yhden murtuman hoito maksaa yli 30 000 euroa. Liukkaalla kelillä tasapaino ja vartalonhallinta ovat tärkeitä, jotta haavereilta vältytään.

Turun kaupungin lääkinnällisessä kuntoutuksessa lähes 30 vuotta työskennellyt fysioterapeutti Tiina Pitkänen kokosi viisi vinkkiä, miten vältymme kaatumiselta jääkeleillä.

1. Harjoittele nopeaa askellusta

Monesti ajatellaan, että hyvä tasapaino on paikallaan seisomista ja yhdellä jalalla taiteilua. Kaatumisen ehkäisyssä on tärkeää, että siirrämme turvallisesti painoa jalalta toiselle. Kotona kannattaa ottaa askeleita eteen, taakse, ristiin ja sivulle rivakkaan tahtiin. Jos horjahtaa, otetaan askel nopeasti sivulle.

– Kun ollaan kaatumassa, tarvitaan juuri tätä nopeaa sivuaskelta. On tärkeää saada liike tulemaan automaattisesti, neuvoo fysioterapeutti Tiina Pitkänen.

2. Istumasta seisomaan kymmeniä kertoja päivässä

Jalkojen lihasvoiman harjoittaminen on tärkeää kaikille. Sitä voi tehdä nousemalla istumasta seisomaan nopeaan tahtiin. Tätä harjoitusta tehdään vanhustenhuollossa paljon. Tahdin täytyy olla nopea, sillä horjahtaminenkin tapahtuu nopeasti. Tätä voi tehdä kymmenen kertaa, pitää pienen tauon välillä ja jatkaa niin monta kertaa kuin jaksaa.

– Usein iäkkäitä neuvotaan ottamaan rauhallisesti. Tämä on virhe. Heitä pitää kannustaa opettelemaan nopeita, hallittuja liikkeitä. Voima on nopeutta ja nopeus on voimaa, sanoo fysioterapeutti Tiina Pitkänen.

3. Portaiden nousu on hyvää harjoittelua jääkelien varalle

Liukkaalla kelillä portaat ovat usein pahoja paikkoja. Asiaan kannattaa varautua ja harjoitella tasapainoa sisäportaissa tai rappukäytävässä. Alas voi tulla hissillä, sillä portaiden laskeutuminen voi tuntua polvissa.

– Me suomalaiset olemme arkoja kulkemaan porraskäytävissä. Kannattaa hyödyntää hyvä harjoittelupaikka, neuvoo Tiina Pitkänen.

4. Oikea ravinto kasvattaa lihaksia ja antaa voimia

Tarvitsemme rakennusaineita, kun kasvatamme lihaksia ja kehitämme sitä kautta tasapainoa. Rakennusaineet ovat proteiineja eli valkuaisaineita.

– Aamiaisella, välipalalla, lounaalla, päivällisellä ja iltapalalla pitäisi aina olla jotain proteiinia. Muuten lihakset eivät jaksa kasvaa, muistuttaa Tiina Pitkänen.

5. Liukuesteet myös varpaiden alle

Jääkeleissä tuskin kukaan kulkee ryhdikkäänä ja iskee koko jalkapohjaa maahan. Polvet menevät automaattisesti koukkuun, ja tukipintaa laajennetaan laittamalla jalkoja haralleen. Hyvä ohje on kävellä ulkona liukkaalla pehmein polvin.

– Nastakengät ja liukuesteet ovat suositeltavia. Kannattaa laittaa kenkien alle sellaiset liukuesteet, joissa on nastoja sekä kantapään että varpaiden alla, neuvoo Tiina Pitkänen.

Sadat Mumbain asukkaat kantavat vuoden 2008 terrori-iskujen arpia kehossaan, vielä useammat mielessään.

Kymmenen asemiehen joukko onnistui järkyttämään Intian suurimman kaupungin ja kaupallisen keskuksen arkea pahoin. Kohteet oli valittu kuukausia etukäteen ja koko operaatio suunniteltu tarkoin kulkureittejä myöten.

Häihinsä matkannut morsian haavoittui

Nirmala Ponnudurai oli matkalla omiin häihinsä Chennaissa, kun kaksi asemiestä aloitti silmittömän ammuskelun rautatieasemalla.

– Ympärillä tuntui räjähtelevän ilotulitteita. Yhtäkkiä vartaloni tuntui tulikuumalta, kasvoni olivat veren peitossa. Joku avulias sivullinen otti minut puisiin vetokärryihin ja toimitti sairaalaan.

Minuun osui useita sirpaleita, niistä yksi päähäni. Menin naimisiin kranaatinsirpale aivoissani. Minut leikattiin myöhemmin, muistelee Nirmala uutistoimisto AFP:n haastattelussa.

Nuori morsian oli onnekas, sillä rautatieasemalla kuoli 52 ihmistä.

Päärautatieasema oli kuitenkin vain yksi terroristien kohteista.

Kalastusaluksen miehistöstä ensimmäiset uhrit

Joukko saapui Mumbaihin Pakistanin Karachista pikaveneillä. Matkalla he kaappasivat kalastusaluksen, ja surmasivat neljän hengen miehistön.

Ryhmä kylvi tuhoa jo matkalla kohteisiin. Miehet sieppasivat autoja, muun muassa poliisiauton. Joukkio jakautui kolmeen ryhmään. Kokaiinilla ja steroideilla murhanhimoa vahvistanut joukko yritti surmata asiakkaita kahvilassa ja potilaita sairaalassa. Ryhmän aseistuksena oli automaattiaseita ja räjähteitä.

Iskukoulutus annettiin 24 taistelijalle Muzzafaradissa

Alunperin hyökkäystä varten koulutettiin 24 pakistanilaismiestä. He saivat muun muassa taistelukoulutusta ja opiskelivat soluttautumista. Koulutettavista kymmenen valittiin tehtävään. Suunnittelu kesti useita kuukausia.

Joukkiota seurasi suuri joukko turvallisuusviranomaisia, joilla oli myös epäonnea. Helikopterit pudottivat kommandot vahingossa yhden kohteen, Nariman Housen viereisen kiinteistön katolle.

Loistohotellin 60 tunnin kaappausta seurattiin ympäri maailman

Suurinta huomiota sai pitkän kestonsa vuoksi hyökkäys Taj Mahal Palaceen.

Sinne linnoittautui neljä hyökkääjää. He pitivät henkilökuntaa ja vieraita panttivankeinaan kolme vuorokautta. Televisiolähetyksissä seurattiin Mumbain piinaa henkeä pidätellen. Hotellivieraat pelastautuivat huoneista yhteensolmittujen lakanoiden avulla.

Yksi Taj Mahal Palace -hotellin sankareista oli pääkokki Hemant Oberoi. Oberoi onnistui johdattamaan kymmenittäin hotellivieraita turvaan. Useita hänen työtovereitaan kuoli, kun asemiehet työntyivät katkaisemaan pakoreittejä keittiöön. Kaikkiaan 300 hotellivierasta onnistuttiin kaaoksessa evakuoimaan.

– Kymmenen vuotta sitten kuljin hautajaisista toisiin. Muistoja tulee mieleen edelleen, kollegojen uhraukset eivät unohdu.

Hotellissa kuoli yli 30 ihmistä. Turvallisuusjoukot saivat hotellin hallintaansa 60 tuntia myöhemmin. Myös kahdessa muussa hotellissa hyökkäykset kestivät lähes kaksi vuorokautta.

Iskujen suunnittelusta epäillyn vapautus kiristi Yhdysvaltain ja Pakistanin suhteita

Iskujen pääsuunnittelijana pidetään pakistanilaista uskonoppinutta Hafiz Saeedia. Hänet laitettiin kotiarestiin tammikuussa 2017. Saaedin vapauttaminen viime vuoden marraskuussa herätti laajaa alueellista ja kansainvälistä huomiota. Myös Pakistanin pahamaineisen ISI-sotilastiedustelun epäiltiiin antaneen tukea terroritekojen sarjan suunnittelussa.

Yhdysvallat on vaatinut Saeedille oikeudenkäyntiä ja määrännyt 10 miljoonan dollarin palkkion hänen pidättämiseensä johtavista tiedoista. Saeedin perustaman Jamaat-ud-Dawa-hyväntekeväisyysjärjestön uskotaan olevan ääri-islamilaisen Lashkar-e-Taiban peiteorganisaatio.

Yhdysvallat on presidentti Donald Trumpin virkakaudella pyrkinyt lisäämään painetta ääriainesten kitkemiseksi Pakistanin maaperältä. Elokuussa 2017 Yhdysvaltain hallinto päätti kiristää sotilaallisen avun antamista Pakistanille ja evätä yli 250 miljoonan dollarin rahallisen tuen.

Hotelli Taj Mahal Palace suljettin iskujen jälkeen pariksi vuodeksi, kunnes se avattiin korjaustöiden jälkeen vuonna 2010. Hotellin edustalla on muistomerkki muistuttamassa tragediasta, joka on jäänyt pysyvästi Mumbain asukkaiden mieleen.

Meksikon viranomaiset aikovat karkottaa kaikki luvatonta rajanylitystä Yhdysvaltoihin yrittäneet noin 500 keskiamerikkalaista siirtolaista. Satoja siirtolaisia pyrki sunnuntaina Yhdysvaltoihin rynnäköimällä rajavyöhykkeen aitojen yli.

Yhdysvaltain viranomaiset keskeyttivät ajoneuvoliikenteen ja jalankulkijoiden rajanylityksen San Ysidron rajanylityspaikalla sunnuntaina useiksi tunneiksi.

Yhdysvaltoihin pyrkivät siirtolaiset ovat osa turvapaikanhakijoiden karavaania, joka lähti liikkeelle Keski-Amerikasta lokakuussa. Heidän päämääränään on päästä Yhdysvaltoihin. Presidentti Donald Trump on vaatinut karavaanin maahantulon estämistä.

Trumpin mukaan siirtolaiskaravaanissa, joka liikkuu Meksikosta kohti Yhdysvaltoja, on mukana rikollisia ja terroristeja. Hän ei ole kuitenkaan antanut mitään todisteita asiaan liittyen.

Yhdysvallat pysäytti siirtolaisia kyynelkaasulla

Meksikon sisäministeri Alfonso Navarrete syytti sunnuntaina siirtolaisia siitä, että osa heistä olisi käyttäytynyt väkivaltaisesti Tijuanassa ja rajavyöhykkeellä.

Ainakin 500 siirtolaista oli päässyt rajavyöhykkeelle, jossa he olivat pyrkineet rajaesteiden yli. AFP:n toimittajan mukaan Yhdysvaltojen rajaviranomaiset ampuivat siirtolaisia kohti kyynelkaasua. Tämän lisäksi Yhdysvaltojen helikopterit valvoivat rajavyöhykettä.

Maahanmuuttajat yrittivät peitellä kasvojaan suojautuakseen kyynelkaasulta. Osa heistä kääntyi pois rajavyöhykkeeltä ja luopui yrityksestä päästä Yhdysvaltoihin.

Siirtolaissopimusta ei ole

The Washington Post kertoi lauantaina, että Trumpin hallinto olisi päässyt sopimukseen Meksikon tulevan hallituksen kanssa siirtolaiskysymyksestä. Lehden mukaan siirtolaiset jäisivät odottamaan turvapaikkahakemusten käsittelyä Meksikoon.

Meksikolaiset viranomaiset ovat kuitenkin todenneet sunnuntaina, että lopulliseen sopimukseen ei ole vielä päästy amerikkalaisten kanssa.

Siirtolaiset ovat kertoneet, että he aikovat kuitenkin odottaa lupahakemustensa käsittelyä, vaikka Yhdysvallat on kiristänyt rajamuodollisuuksia ja maahanpääsyä viime päivinä.

Lue myös:

Trumpin kiinnostus siirtolaiskaravaaniin lopahti kongressivaalien jälkeen – ensimmäiset Yhdysvaltain joukot alkavat vetäytyä etelärajalta

Monen uhkarohkea rajanylitys USA:han päättyy kuolemaan, vaikka muuri puuttuu – Vapaaehtoiset täyttävät vesitynnyreitä Meksikon rajalla

Aloitetaan kulttuurisesti arveluttavalla muunnelmalla ihan toisesta musiikkigenrestä, kun on kyse Mr Pori Jazzista ja hänen nimikkoaukiostaaan. Kas näin se menee vanhaa Popeda-hittiä mukaellen. Tästä on kyse: "Kuka aukioni vei, sitä löydy ei, kuka vei Porista Jyrkin aukion, voi siansorkat..."

Aukiota ei ole tosin voitu viedä minnekään, koska sitä ei ole. Porin kaupunginhallitus päätti 70-vuotislahjanaan neljä vuotta sitten, että Jyrki Kankaalle nimetään Porissa aukio tai katu. Kangas on yksi Porin jazzfestivaalin perustajista ja hän toimi vuosikymmenten ajan Pori Jazzin taiteellisena johtajana.

Kaupunginhallituksen lahjapäätöksen mitään näkyvää ei ole tapahtunut. Kaavoituspöydillä toki aukiota on pyöritelty.

Jazzin porilaisittain omimpaan paikkaan Kirjurinluotoon – kuinkas muuten– Jyrki Kankaan aukiota on suunniteltu ja sinne se on kaavoitettu, mutta sitten tulee stoppi. Pulmana on se, että aukiolle ei ole nimetty toimeenpanijaa eikä rahaa.

Porin kaupungin virkamiehet pompottelevat asiaa toisilleen. Yhtä kaikki neljän vuoden takainen kaupunginhallituksen aukiopäätös kyllä muistetaan mutta tällä hetkellä, eikä näköjään kaupunginhallituksen päätöksen jälkeenkään, aukion toteuttaminen ei ole konkreettisesti kenenkään hyppysissä.

Kangas ei ole yllättynyt vitkuttelusta

Siispä Jyrki Kangas saa odottaa aukiotaan. Mies itse suhtautuu tilanteeseen porilaisen sarkastisesti.

– No, olen kuullut, että se liittyy tuleviin kaavoitusratkaisuihin. Se on varmaan semmoinen asia, että kun en ole oikein poliitikkojen ja virkamiesten suosiossa, aukio on sitten jäänyt lepäämään.

En ole oikein poliitikkojen ja virkamiesten suosiossa. Jyrki Kangas

Eikö tällainen vitkuttelu ihmetytä lahjansaajaa?

– Ei ihmetytä. Yleensä tämmöiset asiat tehdään sen jälkeen, kun ihminen on kuollut. Elinaikana voisi olla noloa mennä avajaisiin kunnioittamaan itseään, Kangas miettii.

– Että antaa vaan levätä, jos ei muiden mielestä ole kiirettä.

Jos kuitenkin vähän vielä rivien välistä yrittää kaivertaa, olisiko silti mukavaa mennä aukion avajaisiin?

– No, noloahan se jossakin mielessä olisi mutta toisessa mielessä kauhean ilahduttavaa ja kunnioitettavaa, Kangas myöntyy.

Joten odotellaan kuinka käy.

Tähti sai aukion asuntomessualueelle

Aukioita on Porissa aikaisemmn päätetty myöntää kunnianosoituksena myös muille kuin Jyrki Kankaalle. Parayleisurheilusankari, ratakelaaja Leo-Pekka Tähti sai aukionsa nopealla aikataululla viime kesänä Porin asuntomessualueelle.

Reposaaren loma-asuntomessualueelle puolestaan nimettiin kymmenen vuotta sitten kaksi puistoa: Kelpon puisto ja Eikan puisto sekä myös Eikan aukio. Niillä kunnioitetaan painin olympiavoittaja Kelpo Gröndahlia ja laulaja Eino Gröniä.

Porin katunimistössä näkyy entuudestaan vanhempien aikojen merkkihenkilöitä: muun muassa Gallen-Kallelankatu, Sibeliuspuisto, Selim Palmgreninkatu ja Eetun Aukio, joka muistuttaa Porissa vaikuttaneesta Eetu Salinista.

Luonnonvarakeskus ylläpitää rekisteriä Suomen pisimmistä ja tilavuudeltaan suurimmista puista. Savonlinnan yksikön asiantuntija Esko Oksa hälytetään silloin tällöin paikalle, kun eri puolelta Suomea tulee tietoa haastajista.

– Kukaan ei ole vielä ilmoittanut pidempää puuta. Mielellään me viemme tämän kyltin muualle. Vuosittain niitä ilmoituksia tulee. Usein sähköpostilla ja minä käyn työmatkojen yhteydessä sitten mittaamassa. Viimeksi kävin hiljattain Heinävedellä, mutta ei pituus riittänyt, Esko Oksa kertoo.

Savonlinnan Punkaharjulla majaansa pitävä euroopanlehtikuusi kurkottaa latvansa reilun 47 metrin korkeuteen. Puun historia tunnetaan varsin tarkasti, sillä siitä on tehty istutuskortti syksyllä 1880.

– Se oli tuotu Evon metsäoppilaitokselta kolmivuotiaana. Siellä oli aloitettu metsänhoitajakoulutus ja haluttiin tutkia, voisiko ulkomainen puulaji sopeutua Suomen oloihin, Esko Oksa sanoo.

Tilavuutta puulla on kymmenen kuutiometriä. Tavallisen hakkuuikään päätyvän puun tilavuus on kuution verran. Suomen tilavimman puun titteli on Punkaharjun hujopille toivottoman kaukana.

Tilavuudella mitattuna Suomen suurin on Heinolan rantapuistossa. Senkin Esko Oksa on käynyt mittaamassa. Ympärysmittaa tsaarinpoppelilla on seitsemän metriä ja tilavuutta komeat 30 kuutiota.

– Käytiin muutama vuosi sitten mittaamassa laserilla, joten luku on tarkka.

Kannaksella pidempiä, haastaja ehkä Elimäellä

Suomen pisimmän puun titteli pysynee Punkaharjulla vielä tovin aikaa, vaikka kasvuvauhti on pudonnut parhaiden vuosien jopa puolen metrin pyrähdyksistä noin 10 sentin tahtiin. Mahdolliset haastajat ovat vielä metrien päässä, mutta seuraava haastajaehdokas on jo tiedossa. Pikavoittoja puiden pituuskilvassa ei kuitenkaan jaeta, sillä euroopanlehtikuusi voi elää jopa 400-vuotiaaksi.

– Douglaskuusi voisi olla ehkä seuraava ennätyspuu. Se kasvaa yllättävän hyvin ja Elimäen Mustilassa ne ovat vasta 100-vuotiaita. Amerikassa on hyvin pitkiä tämän lajin puita, Esko Oksa pohtii.

Punkaharjun puut saavat elää ja huojua rauhassa. Venäjän tsaarin määräyksestä muodostetulla tutkimusmetsällä on tärkeä rooli metsäntutkimuksessa.

– Näitä puita tuskin kaadetaan. Tämä on näyteala, jota pidetään hengissä ja käytetään tutkimustarkoituksessa. Tämä on erikoinen kuvio kaikkinensa. Jos normaalimetsässä on päätehakkuuvaiheessa 400 kuutiota, niin tässä on 800 kuutiota hehtaarilla, vaikka puita on vain 200 kappaletta, Esko Oksa tuumii.

Punkaharjun puu ei ole pisin, jonka Esko Oksa on tavannut. Entisen Suomen alueelle Kannaksella, Raivolan pitäjässä on saman puulajin yksilöitä, joilla on mittaa yli 50 metriä.

– Ne ovat yli sata vuotta vanhempia. Ne istutettiin aikoinaan Pietarin laivanrakennusteollisuutta varten.

Kuulusteluhuone. Kokoa noin kymmenen neliömetriä. Vaaleat seinät. Kuulustelijan pöytä ja tietokone. Huoneen toisessa päässä kaksi lyhyillä metallivaijereilla lattiassa kiinni olevaa tuolia.

– Kuulusteltava ei pysty lyömään tuolilla poliisia päähän, kun se tuoli on lattiassa kiinni, selvittää Lappeenrannan poliisiasemalla rikosylikonstaapeli Ilkka Vainikka.

Suositussa TV-sarja Sorjosessa poliisin vakavien rikosten erikoisyksikkö VAREn huippututkija Kari Sorjonen saapuu kuulusteluhuoneeseen Lappeenrannan poliisiasemalla. Huone on reilusti isompi ja ennen kaikkea hämärämpi kuin Vainikan esittelemä Lappeenrannan poliisiaseman oikea ja aito kuulusteluhuone. Muutenkin näiden kahden tunnetun rikostutkijan poliisiarki on hyvin erilaista.

– Jos mietitään Kari Sorjosen tutkinnanjohtajuutta ja Ilkka Vainikan tutkinnanjohtajuutta, niin kyllä niissä ero on kuin yöllä ja päivällä. Sorjosen elämä on huomattavasti synkempää kuin Vainikan arkielämä poliisissa, sanoo Ilkka Vainikka.

Ei kahleita

Kaakkois-Suomen poliisilaitoksella Lappenrannassa rikosylikonstaapelina työskentelevä Ilkka Vainikka on seurannut parhaillaan Yle TV 1:ssä esitettävää TV-sarja Sorjosta suurella mielenkiinnolla. Sarjaa on kuvattu hänen työ- ja kotikaupungissaan Lappeenrannassa. Lisäksi sarja kertoo hänen työstään, joten kiinnostus on kova.

– Kyllä täytyy olla otettu. TV-sarja pyörii nyt monissa eri maissa, niin kyllähän se kivalta tuntuu.

Satoja ihmisiä kuulustellut ja yli 30 vuotta poliisina toiminut Vainikka seuraa Sorjonen-sarjaa ja muitakin rikossarjoja omasta poliisin näkökulmastaan ja pohtii samalla, miten asia oikeassa elämässä menisi. Vainikan mukaan Sorjonen-sarjassa on useita samoja tutkintamenetelmiä kuin oikeillakin poliiseilla, mutta aina hän ei toimisi samalla tavalla.

Sorjonen-sarjassa kuulusteltavat eivät olleet käsiraudoissa, mutta joissakin rikossarjoissa näin on tehty. Käsirautoja ei tosielämässä Vainikan mukaan kuulusteluissa tarvita.

– En näe mitään tilannetta, jossa tällainen kahlinta pitäisi tehdä. Tarvittaessa järjestetään niin, että kuulustelutilanteessa on useita poliiseja. Kiinni kahlitseminen on kyllä äärettömän kova toimenpide.

Ilkka Vainikka kertoo työstään yhtä rauhallisesti kuin Kari Sorjonen, mutta huomattavasti selkeämmin. Siinä missä Sorjonen on pohtiva ja arvoituksellinen, on Vainikka hyvin suoraviivainen.

– Sorjonen on enemmänkin amerikkalainen mentalisti kuin lappeenrantalainen Ilkka Vainikka. Minulle ei auta yhtään se, että laitan silmät kiinni ja sormen ohimolle. Kyllä tässä pitää mennä talonpoikaisjärjellä eteen päin.

Rannalta löytyy ruumis

Lukuisissa TV-sarjoissa poliisi on tutkinut tilannetta, jossa rannalta löytyy kuollut mies tai nainen. Näin on tapahtunut myös TV-sarja Sorjosessa, eikä tällainen tapaus ole vieras oikeallekaan poliisille.

Mitä poliisi silloin tekee?

– Pitäisi varmaan tehdä niin kuin Sorjonen tekee: laittaa sormi ohimolle, sulkea silmät ja kuvitella se tilanne, naurahtaa Ilkka Vainikka.

Kohta hän kuitenkin vakavoituu ja alkaa kertoa.

– Ensin pitää tarkistaa, onko uhri elossa vai kuollut.

Mikäli uhrissa on elonmerkkejä, yritetään hänet luonnollisesti ensin saattaa hoitoon. Mutta jos uhri selvästi on kuollut, alkaa tutkinta.

– Ennen taktisia tutkijoita siellä on ollut jo joku muu. Jokuhan on uhrin löytänyt, ja paikalla on yleensä poliisin kenttäpartio, kertoo Vainikka.

Löytöpaikka täytyy eristää ulkopuolisilta mahdollisimman nopeasti. Paikalle tulleet taktiset tutkijat kuulevat paikalla olevia kenttäpartion poliiseja, jotta saavat käsityksen tilanteesta.

– Siinä vaiheessa sanoisin taktiselle tutkijalle, että laita kädet taskuun ja soita tekniset tutkijat paikalle, sanoo Ilkka Vainikka.

Tutkinta alkaa

Teknisten tutkijoiden tehtävänä on tutkia löytöpaikka. Sieltä voi löytyä esineitä tai jälkiä, jotka auttavat rikoksen selvittämisessä. Mahdollisimman nopeasti otetaan yhteys myös oikeuslääkäriin, jotta mahdollinen kuolinsyy saataisiin selville.

Taktisten tutkijoiden tehtävänä on hoitaa kuulustelut ja puhuttamiset.

– Oleellista aivan aluksi on saada selville motiivi: miksi joltain ihmiseltä on henki riistetty. Toinen tärkeä asia on tekoväline, selvittää Vainikka.

Mikäli tekijä ei ole heti selvillä, alkaa uhrin lähipiirin puhuttelu, uhrin asunnon tutkinta ja puhelimen tutkinta.

– Uhrista tutkitaan, onko hän kuollut ennen kuin hän joutui veteen vai vasta vedessä ollessaan.

Tapahtumapaikalla tutkijat voivat olla jopa useita päiviä, mutta toisinaan selvitään myös huomattavasti lyhyemmässä ajassa. Jos tapaus ei heti selviä, perustetaan tutkintaryhmä.

– Lappeenrannassa meillä siinä on 4–5 ihmistä ja tutkinnanjohtaja.

Vainikan mukaan suurin osa rikoksista yritetään selvittää paikallisten poliisien ja tutkijoiden avulla. Kun kyseessä on erittäin törkeä rikos, voidaan myös keskusrikospoliisi pyytää mukaan.

Helsingissä toimiva keskusrikospoliisi vastaa Suomessa muun muassa ammattimaisen, kansainvälisen ja järjestäytyneen rikollisuuden tutkinnasta. Keskusrikospoliisilla on myös käytössään maan ainoa rikostekninen laboratorio.

– Kun me tarvitaan näytteistä lausuntoja, olemme aina keskusrikospoliisin avun tarpeessa, kertoo Vainikka.

Valitaan tutkintalinja

Kun rikoksen asetelma rikoksesta alkaa olla selvillä, poliisi valitsee tutkintalinjan, jota kautta uskoo ratkaisun löytyvän. Sen jälkeen alkaa työ, johon tietokoneita ei tarvita.

– Ihmisiä puhutetaan, puhutetaan ja puhutetaan. Siinä ei auta enää tietokone.

Puhuttamisessa tutkija yrittää saada selville vihjeen tai ratkaisun rikokseen. Puhuttaminen on taitolaji.

– Siinä erottuu se huippukuulustelija, että miten hyvin saa jonkun ihmisen puhumaan jostakin asiasta.

Vuosikymmenien kokemuksella Vainikka on ainakin omasta mielestään oppinut huomaamaan, kun ihminen valehtelee tai ei kerro kaikkea.

– Kyllä sen ihmisestä monta kertaa näkee tai aistii, että on joku juttu, josta ei vielä ole keskusteltu.

Rikokset selviävät

Lappeenrannassa poliisi työskentelee aivan kaupungin keskustassa hiljattain remontoiduissa tiloissa. TV-sarja Sorjosta kuvattiin Lappeenrannassa silloin, kun poliisi vielä oli remontin aikana muualla. Samoja maisemia todellisesta Lappeenrannan poliisiasemasta on siis varsin vähän.

TV-sarjassa Kari Sorjonen on tähän mennessä saanut selvitettyä kaikki rikokset. Onko myös rikosylikonstaapeli Ilkka Vainikka saanut yli 30 vuoden uransa aikana kaikki henkirikokset selvitettyä?

– Kyllä selvitysprosentti henkirikoksissa on yhtä kova kuin Sorjosella. Kaikki on selvinnyt – ennemmin tai myöhemmin.

Lue seuraavaksi: Kaikki ei ole sitä, miltä näyttää – katso, miltä suosikkisarja Sorjosen kuvauspaikat oikeasti näyttävät

Katso Sorjonen Yle TV 1:stä sunnuntaisin kello 21.05 tai Yle Areenasta vaikka heti.

Korjattu 25.11.2018 klo 17.52 Ilkka Vainikan arvoksi rikosylikonstaapeli. Aiemmin luki erheellisesti rikosylikomisario.

Kittilän Tepastosta kadonnutta miestä on etsitty viikonloppuna.

Poliisi kertoo, että 78-vuotias mies katosi lähdettyään perjantaina kello yhdeksän jälkeen aamulenkille. Hän ei saapunut takaisin kotiinsa, eikä häneen ole saatu yhteyttä.

Poliisi, muut viranomaiset ja vapaaehtoiset etsivät häntä maastosta laajoilta alueilta. Kopterit, pelastuslaitos ja pelastussukeltajat tarkastivat läheisen Ounasjoen sula- ja koskipaikkoja.

Etsinnässä on käytetty miehitettyjä ja miehittämättömiä ilma-aluksia, koiria, pintapelastajia ja hydrokopteria, kertoo poliisi.

Kadonneesta ei ole saatu minkäänlaisia havaintoja ja etsinnät lopetettiin sunnuntaina. Poliisi kiittää kaikkia etsintään osallistuneita.

Poliisi jatkaa asian tutkintaa ja jatkaa tarvittaessa etsintöjä, mikäli saa uusia tietoja tai vihjeitä.

Kadonnut mies on kalju, normaalivartaloinen ja hänellä oli päällään mustat housut ja ruskea tuulitakki.