Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all 101786 articles
Browse latest View live

Osassa maakuntia ei enää lainkaan uusia koronatartuntoja – maakuntajohtaja vaatii vapauksia rajoituksiin: "Kyllä nyt täytyy järkeä käyttää"

$
0
0

Etelä-Karjalan maakuntajohtaja Matti Viialainen seisoo hiljentyneen kauppakeskuksen käytävällä Lappeenrannassa. Suuri osa liikkeistä on kiinni koronaviruksen takia tehtyjen rajoitusten takia.

– Onhan se niin, että tämä kauppakeskus on aivan liian hiljainen. Kun ei ole asiakkaita, liikkeitä on pakko sulkea, Viialainen sanoo.

Etelä-Karjala on tartuntatilastojen perusteella selvinnyt koronaepidemiasta vähällä. Testeillä on todettu yhteensä alle 20 tartuntaa.

Lue lisää: Koko maakunnassa ei todettu lähes kuukauteen yhtään koronatartuntaa, vaikka siitä odotettiin Pandoran lipasta – selvitimme, miksi

Epidemia on edennyt eri puolilla Suomea eri tavalla. Etelä-Karjalan ohella monissa muissakin Suomen maakunnissa tilanne on rauhallinen ja edelleen rauhoittumassa.

Suomessa 11 sairaanhoitopiirin alueella oli raportoitu toukokuussa kuun puoliväliin mennessä enimmillään viisi tartuntaa. Pohjois-Karjalassa, Itä-Savossa ja Ahvenanmaalla tartuntoja ei oltu toukokuussa paikannettu lainkaan.

Lue lisää: Valtaosassa Suomea koronatartuntoja on hyvin vähän tai ei lainkaan – kartta näyttää, miten korona hiipuu eri puolilla maata

Etelä-Karjalan maakuntajohtajan mielestä koronan takia säädettäviä rajoituksiakin olisi syytä tehdä alueellisesti. Näin olisi hänen mielestään voinut tehdä alun alkaenkin, kun virus rantautui Suomeen.

– Eli toimia ripeämmin ja tehokkaammin siellä, missä epidemiaa esiintyy. Siellä, missä sitä ei esiinny, olisi voitu elää lievempien rajoitusten puitteissa, Viialainen sanoo.

Esimerkiksi yli 70-vuotiaiden velvoite olla kotioloissa ampui maakuntajohtajan mielestä yli väljästi asutussa Etelä-Karjalassa. Samoin koulut, museot ja kirjastot olisi Viialaisen mukaan mahdollisesti voitu avata maakunnassa aiemmin.

Koulut palasivat lähiopetukseen koko maassa 14. toukokuuta. Kirjastot avautuivat osittain toukokuun alussa ja museot saavat avata ovensa kesäkuun alussa.

Lue lisää: Näiden rajoitusten purkamisesta ja jatkamisesta hallitus päätti – katso koko lista tästä

Alueet voisivat päättää itse

Maakuntajohtaja Matti Viialainen peräänkuuluttaa Suomeen tehokasta aluehallintoa, joka voi toimia vastaavissa epidemiatilanteissa nopeastikin kyseisellä alueella.

– Kieltää tai päästää. Nyt me joudumme noudattamaan samaa sääntöä koko Suomessa. Sen aiheuttaa ennen kaikkea Helsingin, Vantaan ja Espoon tilanne. Tämä ei ole järkevää.

Tällä hetkellä aluetasolla on Viialaisen mielestä täysin päällekäinen ja sekava johto.

– Se pitää korjata. Olisi yksi toimivaltainen vahva maakuntahallinto, joka huolehtii terveydestä ja elinvoimasta.

Tämänhetkiseen koronavirustilanteeseen tällaista suoraviivaista alueellista päätöksentekoa ei toki saada. Mutta ehkä vastaisuudessa.

– Tästä pitää oppia se, että meillä on joustoa toisaalta kireämpään ja toisaalta lievempään. Paikallisesti ja alueellisesti päättäen.

Viialaisen mukaan entisaikaiset läänit ja maaherrat olivat tehokkaita toimimaan.

Pääministeri Marin: Rajoitukset tarpeen koko maassa

Pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoi perjantaina 15. toukokuuta hallituksen tiedotustilaisuudessa ymmärtävänsä pohdinnan siitä, pitäisikö rajoituksissa edetä alueellisesti eri tavoin. Samalla hän kuitenkin totesi, että monien rajoitusten täytyy koskea koko Suomea.

– Yksikin tautitapaus voi tartuttaa muita ja ilmaantuvuutta voi tulla enemmän ja tautitapauksia voi tulla enemmän. Sen takia lähtökohtamme on ollut se, että koko Suomessa pitää noudattaa näitä rajoitustoimenpiteitä, Marin sanoi.

Suomessa on pitkään valmisteltu uudistusta, jossa maakunnille annettaisiin enemmän päätösvaltaa.

Juha Sipilän (kesk.) hallitus valmisteli maakunta- ja soteuudistusta, jossa maakunnat olisivat järjestäneet sote- ja pelastuspalvelut sekä ottaneet hoitaakseen joukon kuntien ja valtion tehtäviä. Lisäksi aluehallintoviraston, elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen sekä työ- ja elinkeinopalvelujen tehtävät olisi jaettu maakunnille.

Uudistus ei kuitenkaan toteutunut. Tällä hetkellä valmistellaan sote-maakuntia, joiden lakisääteisinä tehtävinä olisivat sosiaali- ja terveyspalvelujen ja pelastustoimen järjestäminen. Eli niiden tehtäväkenttä olisi huomattavasti suppeampi kuin Sipilän hallituksen esityksessä.

Asukkailla ristiriitaisia ajatuksia

Lappeenrantalaisesta kauppakeskuksesta tavoitetun Niko Parsukovin mielestä koronan takia asetettuja rajoituksia voisi hieman lieventää Etelä-Karjalassa, mutta ei paljoa.

– Asumme kuitenkin niin lähellä Venäjän rajaa. Vaikka rajat ovat kiinni, ihmisiä tulee jonkin verran. Se kasvattaa riskiä, Parsukov sanoo.

Venäjällä koronavirusepidemia on tällä hetkellä voimakas. Suomen ja Venäjän välisen rajan yli sallitaan tällä hetkellä välttämätön liikenne, kuten tavarakuljetukset.

Myöskään lappeenrantalainen Nanna Vaara ei purkaisi rajoituksia Etelä-Karjalassa nopeammin kuin muualla maassa.

– Ei pitäisi lähteä keulimaan, vaikka tilanne ei ole niin paha kuin Uudellamaalla, sanoo Vaara.

Lappeenrantalaisen Hannu Ripatin mukaan rajoituksia olisi hyvä purkaa hallitusti.

– Pääsisi kaupankäynti alkuun ja tilanne normalisoitumaan. Liikkumisrajoituksia voisi purkaa ja ravintoloiden aukioloa helpottaa, Ripatti pohtii.

Kahvila Kafiinan yrittäjä Noona Hänninen.
Lappeenrantalaisen Kafiinan yrittäjä Noona Hänninen toivoo, että kahvila saisi avata terassinsa kesäkuun alussa.Kalle Purhonen / Yle

Ravintoloiden aukiolon helpottamista odottaa myös yrittäjä Noona Hänninen. Hänellä on Kafiina-niminen kahvila Lappeenrannan satamatorilla.

Kahvila myy tällä hetkellä tuotteita mukaan otettaviksi.

– Toivon, että kesäkuun alussa saataisiin avata terasseja ja olla turvallisin välein ulkona. Asiakkaat osaavat pitää turvavälit ja kaikki yrittäjät ovat huolellisia asian suhteen, Hänninen kertoo.

Kafiinan pöytiä voitaisiin sijoittaa terassille tarvittaessa tavallista vähemmän ja harvempaan.

Hännisen mukaan kahvilan asiakasmäärä on pudonnut tavanomaisesta, mutta take away -palvelu on kuitenkin toiminut hyvin.

– Uskoakseni he, jotka ovat olleet kioskimaisesti auki, ovat pärjänneet. Kyllä tämä on kuitenkin aika haasteellista ollut.

Lue lisää: Itärajan sulkeminen kurittaa Etelä-Karjalaa – matkailutulot vähenevät noin 25 miljoonaa kuukaudessa

Kahvilat ja ravintolat auki mahdollisimman monelle asiakkaalle

Etelä-Karjalan maakuntajohtaja Matti Viialainen näkee nyt erityisesti ravintoloiden toiminnassa helpotuksen varaa Etelä-Karjalassa.

– Kyllä nyt täytyy järkeä käyttää, että saadaan tuo ravintola- ja kahvilatoiminta käyntiin tietysti turvavälejä ja hygieniaa noudattaen, Viialainen sanoo.

Tällä hetkellä ravintolat saavat myydä ainoastaan take away -annoksia. Rajoitukset ovat voimassa koko maassa toukokuun loppuun asti. Niiden purkamisesta odotetaan vielä hallitukselta lisätietoja.

Myös Etelä-Karjalan sosiaali ja terveyspiirin Eksoten toimitusjohtajan Timo Sakselan mukaan koronarajoitusten voimakkaampaa lieventämistä voitaisiin harkita.

– Tautitilanne on ollut Etelä-Karjalassa jo kuukauden rauhallinen, Saksela sanoo.


Kakkostyypin diabetes yleistyy nuorilla – Tutkija: "Varoitussignaali elintapojen muutoksen seurauksista"

$
0
0

Tyypin 2 diabetesta sairastavien määrä on kasvanut tasaisesti 2000-luvulla.

Tähän niin sanottuun aikuistyypin diabetekseen sairastuu vuosittain runsaat 20 000 suomalaista. Suuri enemmistö heistä on keski-ikäisiä.

Nuorten, alle 20-vuotiaiden, määrä on kuitenkin kasvussa.

Kun vuonna 2000 tyypin 2 diabetekseen sairastui 43 alle 20-vuotiasta, oli määrä yli kaksinkertaistunut 98:aan vuonna 2017.

– Tämä on varoitussignaali nuorten elintapojen muutosten seurauksista, sanoo THL:n tilastotutkija Martti Arffman.

– Ruutuajan lisääntyminen, liikunnan vähentyminen ja ruokailutottumukset ovat yhteydessä painon nousuun ja sitä kautta tyypin 2 diabeteksen puhkeamiseen.

Ylipaino, erityisesti keskivartalolihavuus, lisäävät riskiä sairastua kakkostyypin diabetekseen.

Vastaavasti taudin hoitokeino on painonhallinta liikunnan ja oikean ruokavalion avulla.

Jos tyypin 2 diabetes todetaan varhaisvaiheessa, voi siitä parantua kokonaan.

Ongelmana on se, että sairaus on usein pitkään oireeton, eikä sitä sen vuoksi havaita ajoissa.

Munuaissairaudet huolestuttavassa kasvussa

Toinen diabetekseen liittyvä hankaluus ovat sen aiheuttamat lisäsairaudet.

THL:n mukaan diabeteksesta johtuvat sydän- ja aivoinfaktit sekä sepelvaltimotauti ovat kuitenkin vähentyneet 2000-luvun aikana.

Huolestuttavana THL pitää munuaisten vajaatoimintaan liittyvien sairauksien yleistymistä.

Diabetekseen ja sen aiheuttamiin lisäsairauksiin liittyy merkittävää alueellista vaihtelua. Tyypin 2 diabetesta on enemmän Itä- ja Pohjois-Suomessa kuin eteläisissä sairaanhoitopiireissä.

– Tähän vaikuttavat elintavat ja ikärakenteen muutokset sekä resurssit, joita alueilla on laittaa taudin ennaltaehkäisyyn ja hoitoon, Arffman sanoo.

Tyypin 2 diabetesta sairastaa noin 400 000 suomalaista. Elintavoista riippumatonta tyypin 1 diabetesta sairastavia on reilu 50 000.

THL selvitti FinDM-aineiston avulla diabeteksen ja sen lisäsairauksien ilmaantuvuutta ja esiintyvyyttä vuosina 2000-2017.

Lue myös:

Diabetes onkin viisi eri sairautta – Tutkija: "Olemme yksioikoisesti ajatelleet, että jos sokerit ovat kohollaan, kaikilla on sama syy"

Näin Turkki varautuu lomakauteen: suomalaisturisteillekin aiotaan tehdä koronatesti lentokentällä, hotelleissa mitataan kuume ja pidetään turvavälit

$
0
0

Turkki yrittää pelastaa edes osan matkailutuloistaan koronaviruksen lykätessä turistisesonkia.

Turkki on ilmoittanut kotimaanlentojensa alkavan kesäkuussa ja heti tämän jälkeen avaavansa asteittain lennot ulkomailta.

Suomesta lennot voisivat alkaa heinäkuussa, Suomen Ankaran-suurlähetystö arvioi Ylelle maanantaina lentoyhtiöiltä ja viranomaisilta saamiensa tietojen perusteella.

Hotellien buffetteihin lasisuoja

Lentokentillä maahan saapuville tehtäisiin alle tunnissa tuloksen antava pikakoronatesti. Turkin matkailuministeriö laati myös tarkat ohjeet siitä, kuinka lomahotellit järjestetään korona-aikana.

Hotellille saapuessa matkailijoilta mitataan kuume ja heille jaetaan maskit, jos niitä ei ole jo entuudesta mukana. Myös muu oleminen olisi tarkkaan säädeltyä.

Ihmisiä rantakadulla Istanbulissa.
Istanbulissa ei ole tällä hetkellä juuri turisteja. Paikalliset asukkaat nauttivat toukokuun alussa kesän merkeistä hengityssuojaimet kasvoilla.Sedat Suna / EPA

Koronaohjeistus saapui myös Turkissa jo 18 vuotta asuneelle Minna Rautiainen-Cimrinille, joka pyörittää miehensä Şükrün kanssa Alanyassa ylellistä yli 160-huoneista hotellia. Rautiainen-Cimrin saatetaan muistaa Suomessa myös entisenä Värttinä-yhtyeen laulajana.

– Ohjeissa mainitut muutokset näyttäisivät olevan aika helppoja toteuttaa meidän hotellissa. Olemme valmiita avaamaan sitten, kun rajoja avataan ja kun Turkki päättää ottaa matkailijoita maahan, Rautiainen-Cimrin sanoo Ylelle puhelimitse Alanyasta.

Alanyassa ranta on toistaiseksi kiinni, vaikka kesähelteet ovat jo alkaneet. Jotkut ovat tosin käyneet salaa uittamassa lapsiaan, Rautiainen-Cimrin kertoo.

Lomalla maskit päällä

Korona-ajan järjestelyt vaativat henkilökunnalle lisäkoulutusta ja erilaista asennoitumista myös lomailijalta.

Hotelleissa vajaa puolet huoneista on määrätty pidettäviksi tyhjinä koko ajan. Lähteneiden vieraiden huoneet tulee desinfioida ennen luovuttamista uusille tulokkaille.

Hotellien ravintoloissa lautasen täyttäminen itse buffettipöydästä – lomapäivän kohokohta monelle – ei enää onnistu. Nyt henkilökunta jakaa ruoan.

Mausteet, servietit ja muut pöytävälineet kehotetaan yksittäispakkaamaan.

– Minua surettaa tämä kertakäyttöjäte, jota tulee väkisinkin olemaan enemmän. Meidänkin hotellissa olemme pyrkineet vähentämään roskaa ja panostamaan luontoa vähemmän rasittavaan lomailuun, Rautiainen-Cimrin sanoo.

Rantalomailua Turkin Alanyassa
Onko tähän paluuta? Rantalomailua Turkin Alanyassa. Arkistokuva.AOP

Hotelleissa myös kaikkia yhteisiä tiloja väljennetään. Uima-altaiden veteen lisätään enemmän klooria ja rantatuolien väliin jätetään reilummin tilaa.

Hotelleihin varataan lisäksi karanteenialue, jonne sairastuneita eristetään tarvittaessa ennen mahdollista sairaalaan siirtämistä.

Onko tällainen varoen lomailu sitten mukavaa?

Rautiainen-Cimrinin mukaan lomailu voi tavallaan olla myös "ylellisempää", kun vieraita on paljon vähemmän.

– Meidän on pakko käyttää kertakäyttöisiä maskeja ja muita. Eihän se tietenkään mukavaa ole, mutta se on tämän hetken tilanne, Rautiainen-Cimrin sanoo.

Liian aikaista avautua?

Viime viikolla Turkin ulkoministeriö lähetti kirjeen kymmeniin maihin, myös Suomeen, toivottaen niiden kansalaiset tervetulleiksi.

– Odotamme ensimmäisiä tulokkaita entisen Neuvostoliiton alueen maista. Viimeiseksi tulevat eurooppalaiset elokuussa ja ehkä myös syyskuussa, sanoi Turkin matkailutoimistojen liiton Türsabin puheenjohtaja Firüz Bağlikaya maanantaina Ylelle.

Venäläiset ovat Turkin suurin matkailijaryhmä, mutta Venäjällä on nyt maailman toiseksi pahin koronatilanne. Erään kyselyn mukaan alle viidesosa venäläisistä haluaa tänä vuonna matkustaa ulkomaille.

Arvostelijoiden mukaan Turkin onkin aivan liian aikaista suunnitella rantalomia. Turkissakin on todettu yli 140 000 koronatartuntaa ja yli 4 000 ihmistä on kuollut.

Stadionin penkkejä desinfioidaan Istanbulissa
Turkissa aiotaan sallia jalkapallo-ottelut. Jatkuvalla desinfioinilla pyritään estämään koronaviruksen leviäminen. Myös hotellihuoneita tullaan desinfioimaan asukkaiden vaihtuessa.Erdem Sahin / EPA

Koronapiikki näyttää virallisten lukujen valossa kuitenkin nyt taittuneen eikä Turkin sairaaloissa ole syntynyt paniikkitilannetta missään vaiheessa.

Viime päivinä Turkki on alkanut höllentää rajoituksia. Ostoskeskukset, parturit ja kampaamot on avattu.

Viikonloppuisin määrätään yhä laajamittaisia ulkonaliikkumiskieltoja ja koulut ovat edelleen kiinni, mutta samalla esimerkiksi jalkapallo-ottelut aiotaan aloittaa.

– Mihin tietoon perustaen näitä päätöksiä tehdään? Mikä on syy kiirehtimiseen? ihmetteli Turkin lääkäriliiton pääsihteeri, lääkäri Bülent Nazim Yilmaz Evrensel-lehdessä.

Turismi toipuu edellisistä kriiseistä

Koko maailmassa matkailu kutistuu koronan takia 45–70 prosenttiyksikköä, Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö OECD arvioi huhtikuussa. Lopullinen vaikutus riippuu siitä, kauanko pandemia jatkuu.

Turkissa moni matkailuyritys ehti vasta hieman toipua edellisvuosien kriiseistä ja niiden aiheuttamasta turistikadosta.

Turkin-matkailua ravistelivat naapurimaassa Syyriassa alkaneen sodan jälkeen lukuisat terrori-iskut, kesän 2016 vallankaappausyritys sekä 2018 valuuttakriisi.

Atatürkin lentoasema Istanbulissa
Turkin turistivirrat ovat tyrehtyneet koronapandemian seurauksena. Kun lentoliikenne aikanaan palautuu, matkailijaa odottaa lentokentällä koronatesti.Erdem Sahin / EPA

Viime vuonna Turkki rauhoittui hieman ja maahan saapui tilastokeskuksen mukaan ennätysmäärä turisteja, yli 50 miljoonaa matkailijaa.

– Pääsemme palaamaan menneiden vuosien matkailulukemiin taas ensi vuonna, arvioi Turkin matkailutoimistojen liiton Türsabin puheenjohtaja Firüz Bağlikaya.

Monella matkailualan yrityksellä on kuitenkin vielä velkaa edellisvuosien kriisien jäljiltä.

Rautiainen-Cimrin kertoo saaneensa Turkin valtiolta apua palkkojen maksamiseen.

Jonkin verran menetyksiä voi myös korvata pitämällä hotellia auki pitkälle syksyyn, ehkä myös talven yli, hän arvelee.

– Kun lueskelee noita Alanyan keskustelupalstoja, niin siellä monet suomalaiset odottavat lähtökuopissaan, että 'milloin pääsee Alanyaan'. Varmaan kun on nököttänyt karanteenissa nyt monta viikkoa, tekee mieli lähteä muille maille, Rautiainen-Cimrin miettii.

Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon kello 23:een saakka.

Lue lisää:

Kesälomat lähestyvät, mutta rajat pysyvät vielä pääosin kiinni – Etelä-Euroopassa kaivataan turisteja

Turismi korona-aikaan – tässä sinulle muistilista suosituksista, jos pohdit kesämatkailua Euroopassa

"Koeta nyt pitää murrosikäiset erillään toisistaan"– rehtorin mukaan turvavälit ovat yläkouluissa sula mahdottomuus

$
0
0

Yhdeksäsluokkalaiset keinuvat lähekkäin suuressa rengaskeinussa auringon paisteessa Jyväskylässä.

Lähes 600 oppilaan Palokan yhtenäiskoulussa osa koululaisista on välitunnilla oman luokan kesken rajatuilla alueilla.

Välitunteja on porrastettu niin, että kaikilla luokilla on yksi pitkä välitunti aamupäivällä ja toinen iltapäivällä.

Jokainen ryhmä pysyttelee kuuliaisesti välitunnilla omalla rajatulla alueellaan. Opettaja valvoo oppilaita vieressä.

– On harmi, kun ei pääse tapaamaan rinnakkaisluokan kavereita, sanoo 9C-luokan oppilas Samuel Käyhkö.

Samuel ja Eetu välitunnilla koulun pihassa.
Samuel Käyhkö opiskelisi mieluummin etänä kotona kuin koulussa turvaohjeilla. Eetu Juvonen on tyytyväinen paluusta kouluun.Jarkko Riikonen / Yle

Luokkatoveri on samaa mieltä.

– Muuten näiden turvaohjeiden noudattaminen ei haittaa, mutta ei ole kivaa, kun ei näe muita kuin oman luokkalaisia, sanoo Eetu Juvonen.

Ryhmät pysyvät erillään

Palokan yhtenäiskoulussa on päädytty pitämään ryhmät erillään, mutta ryhmän sisällä oppilaiden toisistaan erossa pitäminen on käytännössä ollut mahdotonta.

Alaluokilla ryhmää opettaa oma luokanopettaja ja yläluokilla ryhmä pysyy omassa luokassa, mutta opettaja vaihtuu pari kertaa päivässä tiimeittäin.

Esimerkiksi välitunneilla oppilaita ei pystytä pitämään koko ajan erillään toisistaan.

– On porrastettu kaikkea: kouluun tuloa, ruokailua ja välitunteja. Teemme parhaamme. Ryhmät pysyvät erillään, mutta ei oppilaita pysty koko ajan vahtimaan. Alakoululaiset unohtavat turvavälit ja yläkoululaiset eivät kaikki välitä, sanoo rehtori Tuija Permikangas-Seppänen.

Palokan yhtenäiskoulun rehtori Tuija Permikangas-Seppänen koulun pihalla.
Rehtori Tuija Permikangas-Seppänen pelkää oppilaiden väsyvän armeijan kuriin kouluissa.Jarkko Riikonen / Yle

Mikkelin Lyseon koulussa, 460 oppilaan yläkoulussa turvavälien noudattaminen on ollut yhtä hankalaa.

– Koeta nyt pitää murrosikäiset erillään toisistaan. Huikea haaste. Nuoret ovat huolettomia ja taustalla on vuosien tottumukset koulusta, sanoo rehtori Jari Luukkonen.

Myös Lyseon koulussa on onnistuttu noudattamaan hyvin muita turvaohjeita. Oppilaat pesevät käsiään ahkerasti ja esimerkiksi ruokailun porrastaminen on onnistunut erinomaisesti.

Armeijan kuriin väsytään

Palokan yhtenäiskoulun koriskentällä 9C-luokan puolen tunnin välitunti alkaa olla ohi. Oppilaat lähtevät kulkemaan kohti ulko-ovea opettajan patistelemana.

Osa tytöistä kaulailee toisiaan matkalla.

– Toivottavasti ei tarvitse enää syksyllä näitä turvaohjeita noudattaa. Vaikka tämä ei ole ole hankalaa, ei tämä ole kivaa. Tavallinen koulu on paljon rennompaa, kertoo Samuel Käyhkö.

Palokan koulun rehtori on huolissaan oppilaiden jaksamisesta.

– Yllättävän hyvin ovat alkupäivät menneet. Yläkoululaisetkin pesevät ja desinfioivat käsiään hienosti, mutta kyllähän oppilaat väsyvät tällaiseen armeijan kuriin. Eivät varmasti tule jaksamaan tätä enää syksyllä, arvelee Tuija Permikangas-Seppänen.

Myös opettajat ovat kovilla, kun heillä ei ole mahdollisuutta pitää taukoja. Oppilaita on vahdittava jatkuvasti, myös ruokalassa ja välitunneilla.

– On aika kuluttavaa. Ei jakseta syksyllä enää samaa menoa, kun nyt ei aina ehdi pitämään edes ruokataukoa. On saatava jotenkin tauotus järjestettyä, jos tätä jatketaan syksyllä, sanoo Opetusalan Ammattijärjestö, OAJ:n Jyväskylän paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Johanna Kämäräinen.

Kämäräinen muistuttaa myös rittävien taukojen olevan työsuojeluasia.

Johanna Kämäräinen kurkistaa koulun ulko-ovelta.
Opettaja Johanna Kämäräisen mielestä koulussa on rauhallinen tunnelma. Yleensä keväisin on koulujen viimeisillä viikoilla ollut villimpää menoa.Jarkko Riikonen / Yle

Koulujen avaaminen on vaatinut rehtoreilta paljon järjestelyjä ja pitkiä päiviä. Oliko lähiopetukseen paluu järkevä ratkaisu, siihen Palokan yhtenäiskoulun rehtori ei halua suoraan vastata.

– Kiva on nähdä oppilaita ja opettajia, mutta kun miettii tätä työmäärää, voi jokainen päätellä, että oliko tämä järkevä ratkaisu, sanoo Tuija Permikangas-Seppänen.

Takaisin kouluun ristiriitaisin tuntein

Oppilaat siirtyvät Palokassa luokkiinsa. Vierailijoita ei päästetä koronaohjeistuksen mukaisesti sisätiloihin.

Osa oppilaista palasi takaisin kouluun ristiriitaisin tuntein.

– On kiva nähdä kavereita, mutta koronan tarttumisriski jännittää. Minä tykkäsin etäopiskelusta, mielestäni sitä olisi voitu jatkaa loppukevät. Ei täällä koulussa enää paljoa mitään ehdi oppia, sanoo Samuel Käyhkö.

Mikkelin lyseon koulun yhdeksäsluokkalaisia viettämässä välituntia paikassa, joka on heidän luokalleen määrätty koronapandemian ajaksi. Keskellä Kiia Kuparinen.
Kiia Kuparinen on iloinen päästyään takaisin kouluun. Turvavälit unohtuvat hänen mukaansa helposti.Esa Huuhko / Yle

Toiset tulivat mielellään kouluun.

– Minun mielestä oli tosi kivaa palata kouluun. Täällä oppii paremmin ja motivaatio on nyt tauon jälkeen korkealla, sanoo mikkeliläinen Kiia Kuparinen Lyseon koulun 9B-luokalta.

Käyhkö sen sijaan jatkaisi etäopiskelua edelleen myös syksyllä mieluummin kuin opiskelua koulussa tiukoilla turvaohjeilla.

Ei paluuta etäopetukseen

Jyväskylässä Palokan yhtenäiskoulun rehtori suhtautuu epäillen lähiopetuksen onnistumiseen samoilla turvaohjeilla syksyllä.

– Alakoululaisten opettaminen sujuu näillä ohjeistuksilla ihan hyvin. Yläkoululaisilla on aineopettajat, ja näissä puitteissa ei opettaminen pitemmän päälle käytännössä onnistu, sanoo Tuija Permikangas- Seppänen.

Myös Mikkelissä Lyseon koulun rehtori on samoilla linjoilla.

– Jos näillä samoilla ohjeilla jatketaan syksyllä, miten opetussuunnitelman tavoitteet saadaan täytettyä, jos yläkoululaiset eivät esimerkiksi pääse vaihtamaan fysiikan ja kemian luokkaan, kysyy Jari Luukkonen.

Mikkelin lyseon koulun rehtori Jari Luukkonen työskentelee tietokoneella.
Rehtori Jari Luukkonen on huolissaan aineopetuksen onnistumisesta samoilla turvaohjeistuksilla syksyllä.Esa Huuhko / Yle

Opetushallituksesta ymmärretään, että täsmällisten turvavälien noudattaminen on kouluissa vaikeaa. Aiotaanko koulujen turvaohjeistuksia syksyä varten höllätä, siihen ei osata vielä vastata.

– Tilannetta seurataan ja ohjeistuksia tehdään sen mukaisesti. Etäopetukseen ei peruskouluissa olemassa olevan lainsäädännön (Opetushallitus) puitteissa voida normaalioloissa palata, sanoo opetusneuvos Marjo Rissanen Opetushallituksesta.

Opetusministeri Li Andersson kertoi 12. toikokuuta pitämässään tiedotustilaisuudessa, että Opetus- ja kulttuuriministeriö valmistelee perusopetuslakiin väliaikaista muutosta, joka tarvittaessa mahdollistaisi etäopetuksen syksyllä.

Herätys: Hallitus päättää ravintoloiden ehdoista, rottaongelma siirtyi lähiöihin, toimeentulotuen uudistus takkuaa edelleen pahasti

$
0
0

Millä tavalla ravintolat saavat avata ovensa?

Hallitus päättää tänään, millaisia ehtoja ravintoloiden aukioloon tulee kesäkuun alussa. Koronaviruksen vuoksi suuri osa ravintoloista on voinut myydä vain noutoruokaa. Yle näyttää ministereiden mahdolliset kommentit suorana kello 9.30 alkaen, kun ministerit menevät Säätytalon neuvotteluihin.

Rottaongelma hyppäsi keskustoista lähiöihin

Rotta juurakossa.
Rottia esiintyy nyt paljon.Vesa Marttinen / Yle

Leuto talvi ja aikainen kevät ovat olleet suotuisat rottien lisääntymiselle. Rottien esiintymiseen vaikuttaa osaltaan myös koronaviruspandemia. Ihmiset ovat enemmän kotonaan, ja ravintoloiden sulkeuduttua rottien on haettava ruokansa kauempaa lähiöistä. Ilmoituksia rotista on tullut suurimmista kaupungeista ennätysmäärin.

Neljä tarinaa köyhyydestä Suomessa

Sossun asiakkaat pääkuva
Toimeentulotuen käsittely siirrettiin kolme vuotta sitten kunnilta Kelalle.Matti Kurkela / Yle

Toimeentulotuen uudistus takkuaa edelleen pahasti, ilmenee Ylen selvityksestä. Tuen käsittely siirrettiin kolme vuotta sitten kunnilta Kelalle ja tarkoituksena oli tiivistää etuudet yhdelle luukulle. Uudistuksen jälkeen heikoimmassa asemassa oleville etuuksien hakeminen kuitenkin vaikeutui. Yle tapasi neljä tukien varassa elävää ihmistä eri puolilta Suomea.

Turkki yrittää pelastaa edes osan turismituloistaan

Ilmakuva ihmisist' uimarannalla.
Turkkiin saapuville matkailijoille aiotaan muun muassa tehdä pikakoronatesti lentokentällä.Erdem Sahin & EPA

Turkki sallii kesäkuussa asteittain lennot ulkomailta, ja Suomesta lennot alkanevat heinäkuussa. Matkailijoille aiotaan tehdä pikakoronatesti lentokentällä. Hotellilla mitataan ruumiinlämpö ja jaetaan kasvomaski. Alanyassa turkkilaisen miehensä kanssa viiden tähden hotellia pitävä Minna Rautiainen-Cimrin uskoo, että rajoitukset eivät hyydytä suomalaisten matkustusintoa.

Lue uusimmat tiedot koronaviruksesta.

Vettä, rakeita ja ukkosta

Tiistain sääkartta.
Sää on tiistaina vaihtelevaa.Yle

Sää on enimmäkseen pilvistä, lähinnä aamulla voi tilapäisesti olla selkeää. Päivällä sadekuurot yleistyvät jälleen, pohjoisessa tulee myös lumikuuroja. Rakeita ja ukkostakin esiintyy satunnaisesti. Päivälämpötila vaihtelee 8 ja 13 asteen välillä, pohjoisessa jäädään paikoin 5 asteen vaiheille. Ruohikkopalovaroitus on voimassa Meri-Lapissa.

Lue lisää säästä Ylen sääsivuilta.

Tutkimus: Joka kymmenes nuori koukussa someen – suomalaiset kokevat koulutyön kuormittavana

$
0
0

Noin joka kymmenes nuori täyttää some-addiktion kriteerit, selviää laajasta WHO-Koululaistutkimuksesta.

Addiktio on yläkouluikäisillä suomalaisnuorilla yleisempää kuin kansainväliseen vertailuun osallistuneissa maissa keskimäärin. Some-addiktio suomalaisnuorilla on yhtä yleistä tytöillä ja pojilla.

WHO-Koululaistutkimus on osa Maailman terveysjärjestö WHO:n kansainvälistä tutkimusta. Kyselyssä selvitetään 11-, 13- ja 15-vuotiaiden terveyden kokemuksia, terveyskäyttäytymistä, sosiaalisia suhteita ja mielen hyvinvointia.

Lähes 230 000 nuorta yli 40 maasta osallistui kyselyyn. Suomessa tutkimuksen toteutti Jyväskylän yliopisto.

Koulutyö koetaan kuormittavaksi Suomessa

Suomalaisnuoret kertovat kuormittuvansa koulutyöstä hieman yleisemmin kuin kyselyyn osallistuneiden maiden nuoret keskimäärin.

Suomalaistytöillä eri syistä johtuva psykosomaattinen oireilu on poikia yleisempää. Esimerkiksi 15-vuotiaista tytöistä kolmasosa ilmoittaa olevansa alakuloinen useammin kuin kerran viikossa, kun 15-vuotiaista pojista vastaava osuus on 15 prosenttia.

Nuoret kuitenkin kokevat helpoksi vaikeiden asioiden jakamisen vanhempiensa kanssa. 11-vuotiaista nuorista lähes kaikki pitivät omista asioista puhumista helppona sekä äidin että isän kanssa.

Pojat pitivät vanhemmille puhumista yleisemmin helppona kaikissa ikäryhmissä ja sijoittuivat kansainvälisessä vertailussa keskiarvon yläpuolelle.

Tytöt pitävät itseään lihavana poikia useammin

Tutkimuksen mukaan 11- ja 13-vuotiaat suomalaisnuoret liikkuvat päivittäin yleisemmin kuin nuoret useimmissa muissa maissa.

Silti merkittävä osa ei saavuta päivittäisiä liikuntasuosituksia: 15-vuotiaista pojista joka viides ja tytöistä joka kymmenes ylsi suosituksiin. Pojat liikkuvat päivittäin tyttöjä enemmän jokaisessa ikäryhmässä.

Noin joka neljäs poika ja kuudes tyttö on ylipainoinen, ja Suomen tulokset ovat lähellä kansainvälisiä keskiarvoja.

Ylipainoisten poikien osuus on tyttöjä suurempi, mutta tytöt pitävät itseään lihavana poikia yleisemmin. Lihavana itseään pitävien osuus on lisääntynyt 11-vuotiaiden keskuudessa.

Floridan lentotukikohdassa amerikkalaisia ampuneella saudilla oli ollut vuosien ajan kytkökset al-Qaidaan

$
0
0

Yhdysvaltain laivaston lentotukikohdassa Floridassa joulukuussa kolme ihmistä surmanneella saudimiehellä oli yhteyksiä terrorijärjestö al-Qaidaan, kertoo oikeusministeri William Barr.

Liittovaltion poliisin FBI:n mukaan 21-vuotias Saudi-Arabian ilmavoimien luutnantti oli suunnitellut iskua huolellisesti ja hänen sanotaan radikalisoituneen jo viisi vuotta ennen Yhdysvaltoihin saapumistaan.

Mies avasi tulen viime joulukuussa laivaston lentotukikohdassa Pensacolassa ja surmasi kolme ihmistä. Poliisi ampui asemiehen. Kahdeksan ihmistä loukkaantui iskussa.

FBI kertoo saaneensa tiedot saudimiehen terrorismiyhteyksistä onnistuttuaan purkamaan tämän puhelimen salauksen. Samalla FBI moitti Applea siitä, ettei yhtiö auttanut poliisia salauksen purkamisessa. Apple on torjunut FBI:n arvostelun ja sanonut avustaneensa tutkinnassa niin paljon kuin mitä yhtiön teknologia salli.

FBI:n mukaan saudimies oli ollut radikalisoitumisestaan lähtien toistuvasti yhteydessä al-Qaidan AQAP eli "al-Qaida in the Arabian Peninsula" -jaostoon. Sitä on pitkään pidetty al-Qaidan vaarallisimpana yksikkönä.

Ampuja oli saapunut Yhdysvaltoihin osana Saudi-Arabian kanssa tehtävää sotilaskoulutusyhteistyötä. Iskun jälkeen Yhdysvalloissa heräsi laaja keskustelu siitä, miten hyvin kouluttautumaan tulevien ulkomaisten sotilaiden taustat tarkastetaan.

Tammikuussa Yhdysvallat päätti keskeyttää saudiarabialaisten sotilaskoulutuksen maassa sekä passittaa heidät takaisin Saudi-Arabiaan.

Lue myös:

Al-Qaida otti nimiinsä Floridassa tapahtuneen joukkoampumisen

Uutistoimisto AP: Yhdysvallat keskeyttää joidenkin saudioppilaiden sotilaskoulutuksen Floridan joukkoampumisen vuoksi

Yhdysvallat tutkii ulkomaisten sotilaiden seulonnan

Trump uhkaa lopettaa Maailman terveysjärjestön rahoituksen pysyvästi: "USA harkitsee eroa, jos parannuksia ei tapahdu"

$
0
0

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump uhkaa lopettaa Maailman terveysjärjestön WHO:n rahoituksen pysyvästi.

Trumpin mukaan Yhdysvallat lopettaa WHO:n rahoittamisen ja harkitsee järjestöstä eroamista, jos WHO ei merkittävästi paranna toimintaansa kuukauden aikana.

Trump julkaisi Twitterissä WHO:n pääjohtajalle Tedros Adhanom Ghebreyesusille lähettämänsä kirjeen.

Yhdysvallat keskeytti rahoituksen WHO:lle huhtikuun puolivälissä. Presidentti Trump syyttää WHO:ta epäonnistumisesta koronakriisiin vastaamisessa.

Trumpin mukaan WHO reagoi tilanteeseen liian hitaasti. Lisäksi Trump syyttää WHO:ta Kiinan puolella olemisesta.

Huippukokous alkoi riitaisasti

Trumpin ilmoitus tuli kesken eilen alkanutta WHO:n huippukokousta. Virtualisesti järjestettävä kokous alkoi Kiinan ja Yhdysvaltojen riitelyllä.

Yhdysvallat syytti Kiinaa huomion kääntämisestä toisaalle, kun Kiina ilmoitti kokouksen aluksi lahjoittavansa kaksi miljardia dollaria eli 1,85 miljardia euroa koronaviruksen vastaiseen taisteluun. Lisäksi Kiina aikoo lähettää lääkäreitä ja lääkintätarvikkeita kehitysmaihin.

Yhdysvallat vaatii tutkimusta siitä pimittikö Kiina tietoja, kun epidemia alkoi Wuhanissa. Useiden Yhdysvaltojen edustajien mielestä Kiina pyrkii lahjoituksella estämään tutkinnan.

Kahden vuoden aikana maksettava kahden miljardin dollarin lahjoitus on yli kaksi kertaa suurempi kuin mitä Yhdysvaltojen tuki oli WHO:lle ennen rahoituksen keskeyttämistä.

Maanantaina alkanut Maailman terveyskokous on WHO:n ylin päättävä elin. Kiinan presidentti Xi Jinping ilmoitti lahjoituksesta kokouksen aluksi. Trump ei puhunut virtuaalikokouksessa.

Xi sanoi Kiinan saaneen viruksen kuriin ja maan onnistuneen pelastamaan ihmishenkiä.

WHO: Selvitys tehdään

Yhdysvaltain puheenvuoron käyttänyt terveysministeri Alex M. Azar puolestaan arvosteli Kiinaa ja WHO:ta. Azarin mukaan Kiinan ja WHO:n toiminnan takia maailmassa on menetetty ihmishenkiä.

– Tämä järjestö epäonnistui maailman tarvitsemien tietojen hankkimisessa, epäonnistuminen maksoi monia ihmishenkiä, Azar sanoi The New York Timesin mukaan.

Kiinaa Azar syytti tietojen pimittämisestä.

Presidentti Donald Trump puolestaan kutsui WHO:ta Kiinan sätkynukeksi. Trumpin mukaan WHO on antanut huonoja ohjeita ja ollut aina Kiinan puolella.

WHO:n pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus sanoi, että järjestön toimintaa tullaan selvittämään heti kun siihen on mahdollisuus.

Monissa puheenvuoroissa arvosteltiin sitä, ettei pandemian vastaisessa työssä ole saatu aikaiseksi yhtenäisyyttä. Saksan liittokansleri Angela Merkel totesi, ettei mikään valtio voi ratkaista ongelmaa yksinään.

Maailman terveyskokouksessa keskusteltiin myös tarkkailijan aseman antamisesta Taiwanille. Päätös siirrettiin tehtäväksi myöhemmin tänä vuonna.

Yhdysvallat vaatii Taiwanille tarkkailijan asemaa, mutta Kiina vastustaa sitä tiukasti.

Lue lisää:

Trump kertoo syövänsä malarialääke hydroksiklorokiinia pillerin päivässä – USA:n lääkevirasto on varoittanut lääkkeen vaaroista

Uusimmat tiedot koronaviruksesta


Pahoinpitely kuvattiin vidolle Imatralla – poliisi vetoaa nuoriin: älkää jakako videota

$
0
0

Imatralla tapahtui maanantaina 18. toukokuuta pahoinpitely, joka kuvattiin ja videota levitettiin verkossa.

Kaakkois-Suomen poliisi ja Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote toivovat, että videota ei jaettaisi eteenpäin.

Videolla näkyy alaikäisiä henkilöitä, jotka ovat tunnistettavissa.

Kaakkois-Suomen poliisi sekä Eksoten sosiaali- ja kriisipäivystys hoitavat tilannetta.

Lapset tai aikuiset, jotka ovat nähneet videon ja järkyttyneet sen sisällöistä, voivat ottaa yhteyttä Eksoten sosiaali- ja kriisipäivystykseen ympäri vuorokauden.

Imatran kaupunki kertoo tiedotteessaan, että asiasta on luvassa lisää tietoa tänään tiistaina.

USA:n ulkoministeriä tutkittiin saudiasekauppojen vuoksi – lisäksi Pompeon väitetään laittaneen alaisensa ulkoiluttamaan koiraansa

$
0
0

Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo kiistää, että ulkoministeriön ylitarkastajan Steve Linickin potkuissa olisi kyse kostosta.

Washington Postille asiaa kommentoinut Pompeo korosti, että hän ei edes tiennyt, että ylitarkastaja tutki häneen liittyviä valituksia.

Pompeon mukaan Linickin eron taustalla oli se, että tämä heikensi ulkoministeriön toimintaa. Tarkemmin ulkoministeri ei vastaustaan selventänyt.

Muun muassa Guardianin mukaan ylitarkastaja Linick selvitti Donald Trumpin hallinnon hyväksyntää myydä 8,1 miljardin dollarin arvosta aseita Saudi-Arabialle, Arabiemiirikunnille ja Jordanialle. Hallinto käytti hätätilavaltuuksia kongressin kiertämiseen asiassa, koska se piti Irania uhkana Lähi-idän vakaudelle.

Kongressissa asekauppoja vastustettiin muun muassa siksi, että niiden katsottiin vain kiihdyttävän Jemenin sotaa.

Lisäksi kongressi katsoi, ettei aseita tule myydä Saudi-Arabialle, joka oli toteuttanut vuonna 2018 Washington Postin kolumnistin Jamal Khashoggin murhan.

Aiemmin nimettömänä asiaa kommentoiva demokraattiavustaja on kertonut ylitarkastaja Linickin lisäksi tutkineen valituksia, joiden mukaan Pompeo oli teettänyt julkishallinnon työntekijöillä henkilökohtaiseen elämäänsä liittyviä töitä sekä itselleen että vaimolleen. Näihin tehtäviin oli lähteen mukaan kuulunut muun muassa parikunnan koiran ulkoiluttamista ja pyykkien hakemista pesulasta.

Pompeo ei suostunut kommentoimaan Washington Postille sitä, oliko hän teettänyt valtion työntekijöillä henkilökohtaiseen elämäänsä liittyviä töitä.

Pompeo vahvisti kuitenkin haastattelussa sen, että hän oli ehdottanut presidentti Donald Trumpille Linickin erottamista.

Kongressin demokraatit vaativat nyt Valkoiselta talolta ja ulkoministeriöltä asiakirjoja Pompeo-tutkintaan ja Linickin erottamiseen liittyen.

Lue myös:

Yhdysvaltain demokraatit käynnistävät tutkinnan Trumpin päätöksestä erottaa ulkoministeriön ylitarkastaja – potkujen takana ulkoministeri Pompeon pyyntö

Presidentti Trump erotti ylitarkastajan, joka tutki ulkoministeri Pompeon toimia

Ylen selvitys: toimeentulotuen uudistus on epäonnistunut kaikkein heikompiosaisten kohdalla – lue Jaron, Sirpan, Ilmin ja Johannan tarinat köyhyydestä

$
0
0
Toimeentulotuen uudistus takkuaa edelleen pahasti, ilmenee Ylen selvityksestä. Sosiaali- ja terveysministeriössä myönnetään ongelmat, ja valmistellaan jo lakiin muutoksia.

Rottaongelma hyppäsi lähiöihin – etätyön lisääntyminen muutti rottien ruoka-apajat uusille alueille

$
0
0

Leuto talvi ja aikainen kevät ovat olleet otolliset rottien lisääntymiselle. Runsaaseen esiintymiseen vaikuttaa osaltaan myös koronaviruspandemia. Ihmiset ovat enemmän kotonaan, jolloin siellä syntyy rotille kelpaavaa jätettä enemmän kuin aiemmin.

Sen sijaan ravintoloiden liepeillä rottien ruokailumahdollisuudet ovat vähentyneet ja se on pakottanut muuttamaan uusiin paikkoihin, arvioi Helsingin kaupungin rottaprojektin vetäjä, tutkijatohtori Tuomas Aivelo Helsingin yliopistosta.

Aivelon tiedossa on, että rottia on ollut paljon ainakin Pietarsaaressa, Jyväskylässä, Kouvolassa, Lahdessa, Tampereella ja pääkaupunkiseudulla.

Riihimäen kaupungin terveystarkastaja Riitta Bagge
Terveystarkastajan tehtävä on neuvoa ja jakaa ohjeita rottien torjumiseksi, sanoo Riitta Bagge.Timo Leponiemi / Yle

Riihimäen kaupungin terveystarkastaja Riitta Bagge sanoo, että Riihimäellä kuluva kevät on pahin hänen 30-vuotisen työuransa aikana.

Kysely selvittää rottaongelman laajuuden

Koneen säätiön rahoittamassa Helsingin kaupungin rottaprojektissa Tuomas Aivelo lähetti maaliskuussa kaikkien kuntien “rottavastaaville” kyselyn rottien esiintymisestä. Osa kunnista on jo ehtinyt vastata kyselyyn.

Alustavien tietojen perusteella moni kunta arvioi, että rottatilanne on vuosien mittaan pahentunut. Pääosa kunnista kuitenkin katsoo, että tilanne on ainakin vielä hallinnassa.

Kyselyyn vastanneiden kuntien mielestä suurimmat ongelmat liittyvät lintujen ruokintaan ja jätehuoltoon.

Riihimäellä terveystarkastaja Riitta Bagge on saanut yhteydenottoja rotista enemmän kuin koskaan aiemmin.

– Pahimpia alueita meillä ovat Otsola, Ilomäki ja Sipusaari, mutta ne tuskin ovat ainoita alueita, Bagge ennakoi.

Viisas rotta välttää loukut

Viisaana ja varovaisena eläimenä rotta jää harvoin loukkuun. Eija Sahlman asuu Riihimäellä alueella, jossa on tehty paljon rottahavaintoja. Itse hän on saanut kotipihastaan loukulla yhden rotan, mutta naapurit ovat saaneet kiinni paljon enemmän. Naapurit ovat nähneet myös riistakameralla, missä päin rotat liikkuvat, kertoo Sahlman.

– Kaunishan se oli auringonpaisteessa, kun pihalla juoksenteli, mutta en kyllä niitä halua enempää, Eija Sahlman toteaa.

Rottien tuhoaminen kuuluu kiinteistölle

Terveystarkastaja Riitta Bagge on tehnyt katselmuksia Riihimäen pahimmilla rotta-alueilla etsien muun muassa mahdollisia pesäpaikkoja. Jyrsijäongelmaa lisäävät etenkin lintujen ruokintapaikat.

Terveystarkastajan tehtävä on antaa ohjeita rottien torjuntaan. Tuhoeläinten torjunta on ensisijaisesti kiinteistön omistajan vastuulla. Rotanmyrkyn käyttö on nykyisin sallittu vain ammattimaisille tuholaistorjujille.

Bagge toteaa, että ihmisille rottien esiintyminen tulee usein yllätyksenä, eivätkä kaikki edes usko siihen. Merkkejä rotista ei useinkaan huomata.

Tehokas synnyttäjä kävelee kadulla klo 22

Rotta on tehokas lisääntyjä.

– Se tulee sukukypsäksi jo kahden kuukauden iässä ja voi synnyttää 8–12 poikasta 21 päivän välein, selittää Tuomas Aivelo.

Ei siis ihme, että rottaongelma voi syntyä nopeasti, jos olosuhteet ovat kohdallaan.

Riihimäellä rottasodasta on jo pidetty neuvonpitoa terveysvalvonnan, ympäristönsuojelun, rakennusvalvonnan sekä vesi- ja viemärilaitoksen kesken.

Yleensä rotat liikkuvat vasta pimeässä, mutta kun eläimiä on paljon, niitä nähdään päivälläkin. Etätöiden lisäännyttyä ihmisillä on ollut enemmän aikaa katsella ikkunasta ulos. Voidaan sanoa, että korona paljasti rottaongelman, Riitta Bagge toteaa.

– Kello 22 jälkeen ne voivat kävellä kadulla vastaan, eivätkä pelkää mitään.

Kotka tekee tutkintapyynnön entisestä kaupunginjohtajasta – kaupungille tuli 700 000 euron yllätyslasku

$
0
0

Kotkan kaupunki on ryhtynyt selvittämään kesällä 2017 tehtyihin Kymenlaakson Sähkön osakekauppoihin liittyvää välityspalkkiota.

Kaupunki on saanut tänä keväänä noin 700 000 euron laskun asiantuntijapalveluista, jotka liittyvät osakekauppojen järjestelyihin.

Asiantuntijapalveluista on 7.10.2016 päivätty toimeksiantosopimus, jonka silloinen kaupunginjohtaja Henry Lindelöf on allekirjoittanut Kotkan kaupungin puolesta.

Alustavassa tarkastuksessa on havaittu, ettei kyseisestä hankinnasta ole löytynyt hankintapäätöstä. Kaupungin mukaan hankinta olisi pitänyt tuoda kaupunginhallituksen ratkaistavaksi. Sopimus oli tehty ilman kaupunginhallituksen siihen antamaa valtuutusta tai hyväksyntää.

Kotkan kaupunginhallitus päätti maanantaina valtuuttaa kaupunginjohtaja Esa Sirviön tekemään viipymättä tutkintapyynnön poliisille osakekaupppoihin liittyvistä toimeksiantosopimuksista. Kaupunginjohtaja pyytää poliisia tutkimaan, onko sopimuksen allekirjoittajalla ollut oikeus solmia sopimus toimivaltansa puitteissa.

Kaksi sopimusta

Kaupunginhallitus epäilee, että entinen kaupunginjohtaja Henry Lindelöf on syyllistynyt virkarikokseen solmiessaan kaksi lähes samansisältöistä ja kaupunginhallituksen käsityksen mukaan päällekkäistä sopimusta kahden eri yrityksen kanssa, joita on edustanut sama henkilö.

Kaupunginhallitus pyytää poliisia tutkimaan, onko asiassa syyllistytty virheelliseen menettelyyn, kun sopimusta ei ole valmisteltu kaupunginhallituksen päätettäväksi.

Sähkökaupat vuonna 2017

Kymenlaakson Sähkö osti Kotkan kaupungin ulos sähköyhtiöstä kesällä 2017. Osakekauppoihin liittyvät neuvottelut eri osapuolien kanssa käytiin vuosina 2015–2016, ja sopimuksista päästiin ratkaisuun vuoden 2017 alussa.

Kaupunki sai kaupassa yhteensä noin 70 miljoonaa euroa.

Kotkan kaupunki sai vasta tänä keväänä osakekauppoihin liittyvän noin 700 000 euron laskun.

Kaupungin talousyksikkö on selvittänyt sopimuksen taustaa sekä laskun lähettäjältä että toiselta asiantuntijapalveluita toimittaneelta taholta. Lisäksi kaupunki on käynyt keskusteluja entisen kaupunginjohtajan Henry Lindelöfin kanssa.

Kaupungin mukaan laskun taustasta ei ole saatu riittävästi tietoa, jotta lasku voitaisiin riidattomasti maksaa. Tämän vuoksi kaupunki on varautunut riitauttamaan laskun ja ryhtymään sen mukaisiin tarvittaviin toimenpiteisiin laskun suhteen. Kaupunki on varautunut palkkaamaan kaupungin ulkopuolisen lakimiehen hoitamaan asiaa.

Lasku tuli vuosien jälkeen

Laskussa viitatulla toimeksiantosopimuksella on sovittu välityspalkkiosta tai järjestelypalkkiosta, jonka arvo on sidottu sähkökaupasta saatavaan kauppahintaan ja joka toteutuu riippumatta siitä, kenelle osakkeet myydään sopimuksen voimassaoloaikaan.

Sopimus on ollut voimassa 30.9.2017 asti, ja lasku on lähetetty vasta nyt. Kaupungin mukaan asiaan tuo epäselvyyttä se, Kotkan kaupunki on jo maksanut asiantuntijapalveluista korvauksen eräälle toiselle yritykselle heti osakekauppojen jälkeen.

Kaupunginhallitus on päättänyt varata osakekauppaneuvotteluissa mukana olleille kaupunginvaltuuston puheenjohtajalle Jari Elomaalle ja entiselle kaupunginvaltuuston puheenjohtajalle Nina Braskille tilaisuuden antaa selvityksen asian johdosta.

Trump kertoo syövänsä malarialääke hydroksiklorokiinia pillerin päivässä – USA:n lääkevirasto on varoittanut lääkkeen vaaroista

$
0
0

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoo syövänsä päivittäin malarialääke hydroksiklorokiinia, vaikka se ei asiantuntijoiden mukaan sovellu koronaviruksen aiheuttaman taudin hoitoon.

Trump kertoo syöneensä lääkettä viimeisen puolentoista viikon ajan siltä varalta, että hän sairastuisi koronaan.

– Otan pillerin päivittäin, totesi presidentti ja lisäsi, että käyttää lisäksi sinkkiä ennaltaehkäisevästi.

Trump tähdensi, ettei Valkoisen talon lääkäri ollut suositellut lääkkeen käyttöä, vaan hän oli itse pyytänyt sitä.

Kun toimittaja tiedusteli Trumpilta syytä tähän, vastasi Trump:

– Koska uskon että se on hyvästä ja olen kuullut siitä paljon hyviä tarinoita.

CNN:n mukana presidentti ja tämän lääkäri olivat tulleet siihen tulokseen, että lääkityksen mahdolliset edut ylittäisivät sen riskit.

Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA varoitti huhtikuussa hydroksiklorokiinin vaaroista koronaviruksen aiheuttaman covid-19-taudin hoidossa.

FDA:n mukaan lääke saattaa aiheuttaa sydämen rytmihäiriöitä tai vaarallisen nopeaa sydämen rytmitiheyttä. Viraston mukaan lääkettä ei tulisi käyttää missään muissa tilanteissa kuin sairaalaolosuhteissa lääkärin valvonnassa tai kliinisissä tutkimuksissa.

Trump torjui tiedot lääkeen potentiaalisesti vaarallisista sivuvaikutuksista.

– Ainoa, mitä voin siihen sanoa on, että tähän mennessä kaikki vaikuttaa hyvältä.

Trump on toistuvasti ylistänyt lääkettä käänteentekevänä ratkaisuna koronavirusta vastaan, vaikka hänen oman hallintonsa asiantuntijat ovat sanoneet, että lääke ei sovellu koronaviruspotilaille eikä sen turvallisuudesta ole takuita.

Tuoreimmat tutkimukset viittaavat siihen, ettei hydroksiklorokiinista ole hyötyä koronan ennaltaehkäisemisessä tai sen hoidossa.

Lue myös:

Yhdysvaltain lääkevirasto varoittaa Trumpin ylistämän malarialääkkeen vaaroista

Trumpin idea UV-valosta ja desinfiointiaineesta koronapotilaiden hoidossa hämmentää – Keuhkolääkäri: desinfiointiaineella tehdään itsemurhia

Asiantuntijat toimeentulotukilain uudistamisesta: Miksi vasta nyt korjataan?

$
0
0

Yle uutisoi tänä aamuna, että sosiaali- ja terveysministeriössä aiotaan käynnistää toimeentulotukilain uudistus. Järjestelmässä on vakavia puutteita eniten tukea tarvitsevien kohdalla, ja osa jää jopa kokonaan ilman tukea.

Lue seuraavaksi: Ylen selvitys: toimeentulotuen uudistus on epäonnistunut kaikkein heikompiosaisten kohdalla – lue Jaron, Sirpan, Ilmin ja Johannan tarinat köyhyydestä

Kysyimme kolmelta toimeentulotukeen perehtyneeltä asiantuntijalta, mitä he ajattelevat järjestelmästä ja miten he kehittäisivät sitä.

Ensisijaiset tuet riittäviksi

Erikoistutkija Paula Saikkonen THL:stä kommentoi uutista Ylen Aamussa. Hänestä olisi hyvä huomioida, että ongelmat eivät ole olleet mikään yllätys. Jo valmisteluvaiheessa kiinnitettiin huomiota siihen, miten kunnan ja Kelan yhteistyö toimii.

– Kun 2016 huomattiin, ettei ole riittävän hyviä IT-järjestelmiä eikä valmista mallia yhteistyöhön, uudistusta ei kuitenkaan lykätty vaan vedettiin läpi. Herää kysymys, onko se ihan riittävää, että tilannetta lähdetään korjaamaan kolme vuotta sen jälkeen, kun uudistus on tehty.

Saikkonen muistuttaa, että nykyjärjestelmä ei ole vaikeampi kaikille. Niiden kohdalla, jotka tarvitsevat pelkästään rahallista tukea, koska muut ensisijaiset tuet eivät riitä, järjestelmä on toimiva.

Eniten tukea tarvitsevien kohdalla sekä rahan että palvelun sai aiemmin yhdestä paikasta, nyt perustoimeentulotuki haetaan Kelalta mutta palvelut ovat kunnassa. Esimerkiksi siinä on kuntakohtaisia eroja, vaaditaanko Kelan perustoimeentulotukipäätös ennen kuin kunta myöntää ehkäisevää tukea.

– Ollaan saatu viitteitä siitä, että on kuntakohtaisia eroja. Osa ottaa kirjaimellisesti ohjeistuksen, osa katsoo että on parempi vaikka väärältä momentilta antaa taloudellista tukea, kuin että pallotellaan takaisin Kelaan. Pahimmassa tapauksessa tämä on hyvin haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten pallottelua luukulta toiselle.

Toimeentulotukilain uudistamisessa pitäisi Saikkosen mukaan huomioida, että ensisijaiset tuet olisivat riittävän kokoisia.

– On hyvä muistaa, että puhutaan viimesijaisesta turvasta. Se ei voi olla tasasuuruinen etuus, vaan pitää ottaa huomioon yksilöllinen elämäntilanne, eikä sitä voi myöntää täsmällisten kriteerien mukaan.

Koronalla voi olla pitkäkestoisia vaikutuksia

Myös THL:n tutkimusprofessori Heikki Hiilamo toteaa, että uudistuksessa on ollut plussia ja miinuksia. Perustoimeentulo muuttui tarveharkintaiseksi perustuloksi, ja sitä myötä yhdenvertaisuus on parantunut, tehokkuus on parantunut ja monet ovat tyytyväisiä.

Heikoimmassa asemassa olevien kohdalla, joilla on elämänhallinnan ongelmia, järjestelmä ei toimi. Ennen raha ja palvelu olivat samassa paikassa, ja voitiin neuvotella sosiaalityöntekijöiden kanssa lisätarpeista.

Hiilamo pohtii, että toimeentulotuki on nyt ilmeisesti katsottu kiireellisemmäksi uudistaa, kuin pidempään kestävä sosiaaliturvan kokonaisuudistus. Kahden luukun malli tuskin tulee poistumaan, mutta esimerkiksi mahdollisuus ohjata tietyt asiakkaat suoraan kunnan sosiaalitoimeen voisi toimia.

– Kahden eri toimijan, kuntien ja Kelan pitäisi tässä pystyä yhteispeliin. Myös kunnissa pitää ymmärtää, mitä Kela voi tehdä. Kelassa toimitaan tiukkojen sääntöjen mukaan, ja harkinnanvaraisuutta ja joustavuutta ei oikein voi olla.

Hiilamo arvioi, että koronatilanteen vuoksi toimeentulotuen tarve tulee kasvamaan, mutta tämä näkyy suuremmalla viiveellä kuin esimerkiksi työttömyysturvan puolella.

– Esimerkiksi vuoden 2008 talouskriisi näkyi toimeentulotuen puolella pitkään, ja sama dynamiikka tulee todennäköisesti näkymään nytkin.

Lain olisi voinut päivittää jo aiemmin

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen kattojärjestö Soste ry:n edunvalvontapäällikkö Anne Perälahti tunnistaa Ylen esiin nostamat ongelmat. Perälahden mukaan Kela-siirto tehtiin nopealla aikataululla ja lakia muutettiin tuolloin vain pakollisilta osin.

Soste ry:n keräämissä Sosiaalibarometreissä on seurattu uudistusta ja niissä ollaan havaittu että yhteistyö Kelan ja kuntien välillä ei aina toimi toivotulla tavalla. Erilaisia kehityshankkeita on kyllä käynnistetty, mutta kunnollista kaksisuuntaista yhteydenpitokanavaa ei ole onnistuttu luomaan.

Perälahti olisi toivonut, että jo Kela-siirron yhteydessä toimeentulotukilakiin tarvittavia muutoksia olisi pohdittu syvemmin.

– Sääli kun Kela-uudistus lähdettiin tekemään niin, että toimeentulotukilakiin tehtiin vain pieniä muutoksia. Sitä ei ole aikoihin päivitetty kunnolla, ei huomioida esimerkiksi nykypäivän teknologiaa ja siihen liittyviä laitekuluja.

Laki ei kuitenkaan itsessään sääntele kuntien ja Kelan yhteistyötä. Jos jatkossakin toimeentulotukea haetaan kahdelta luukulta, niin järjestelmää tulisi selkiyttää niin, että ihmisiä pompotettaisiin mahdollisimman vähän kahdella luukulla.

Perälahti toivoisi avointa hyvää vuoropuhelua kuntien ja Kelan kesken. Erityisesti tulisi pyrkiä parantamaan heikoimmassa asemassa olevien asiakkaiden tilannetta, jotka tarvitsevat henkilökohtaista tukea ja neuvontaa.

Perälahti pohtii tulossa olevia uudistuksia. Toimeentulotukilaki ja laaja sosiaaliturvan uudistamishanke vaikuttavat toisiinsa ja ovat tiiviisti sidoksissa. Suuri muutos on myös, jos sote-uudistuksessa toimeentulotuki siirtyy kunnilta maakunnille.

– Kuitenkin etuusviidakkoa pitäisi miettiä ensisijaisesti asiakkaan näkökulmasta mahdollisimman selkeäksi. Ja pyrkiä varmistamaan, että etuudet olisivat sillä tasolla, että toimeentulotuki olisi viimesijainen tuki. Niin, että mahdollisimman monen ei tarvitsisi siihen turvautua pitkäaikaisesti.


Seitsemänkymppiset iloitsevat uusista ohjeista – Saa tavata jälkikasvua ulkona, liikkua muutenkin kuin sohvan ja vessan väliä

$
0
0

Toukokuinen kevätpäivä Hakaniemen torilla Helsingissä on saanut ihmiset liikkeelle. Torielämä alkaa elpyä talvihorroksen jälkeen.

Koronakevät on ollut monille ikäihmisille apeaa aikaa. Maaliskuussa valtioneuvosto kehotti yli 70-vuotiaita välttämään lähikontakteja ja liikkumista kodin ulkopuolella.

Monelle kehotus oli kova pala. Kodista tuli yksinäinen paikka. Yle kertoi maanantaina, että sosiaali- ja terveysministeriö on hyväksynyt yli 70-vuotiaille uudet ohjeet.

Uusissa ohjeissa yli 70-vuotiaille suositellaan ulkoilua ja muiden ihmisten tapaamista turvavälein. Sosiaali- ja terveysministeriö muistuttaa yhä kuitenkin siitä, että ikä on riski sairastua koronavirustautiin.

Muuten ikäihmisiä suositellaan seuraamaan samoja ohjeita kuin muutkin, pestä käsiä ja välttää kaupoissa käyntiä ruuhka-aikoina. Lääkäriaikoja ei kannata perua eikä pitkäaikaissairauden hoitamisesta luopua.

Raija Linste Hakaniemen torilla.
Raija Linste odottaa kesäkeiton lisäksi vierailua sukuloimaan Ruotsiin. Kunto on mennyt huonoksi, kun liikkuminen on keskittynyt sohvan ympärille.Eleni Paspatis / Yle

Raija Linste kertoo poistuneensa kotoa, kun aurinko pilkahti pilven takaa. 75-vuotias Linste toivottaa uudet ohjeet tervetulleiksi.

– Alle 90-vuotiaat ovat hyvin nuorekkaita nykyään. Jopa alle 100-vuotiaatkin. Tuli sellainen matalapaine, kun sanottiin, ettei saa mennä ulos eikä saa mennä hissiin. Se on liian kovaa.

Suomessa on 880 000 yli 70-vuotiasta. Ohjeet karanteeninomaisista oloista olivat Raija Linsteelle kauhistus.

– Onhan se ikävää istua neljän seinän sisällä, mutta olen käynyt ulkona. Pitää ainakin käydä koiria katsomassa, jos ei muuta, Linste sanoo.

Paine ohjeiden muuttamiseen oli kova, koska monen ikäihmisen kuntokin on alkanut rapistua.

– En ole paljon muuten liikkunut kuin sohvan ja vessan välillä. Kyllä siinä kunto menee huonoksi. Ja liikaa olen nukkunut, se ei ole hyvä se.

Linsteellä on jo uusia haaveita. Osan niistä voi toteuttaa heti, osa saa odottaa.

– Täytyy kesäkeittoa saada! Tekisi mieli kesällä lähteä katsomaan veljeä Ruotsiin, mutta saa nähdä, onnistuuko se.

Torsti Koskinen Hakaniemen torilla.
Torsti Koskinen viihtyy omin päin kotona.Eleni Paspatis / Yle

Ihminen on laumaeläin

Myös 76-vuotias Torsti Koskinen toivottaa uuden ohjeistuksen tervetulleeksi. Yksinolo ei ole ollut hänelle ongelma, mutta Koskinen ymmärtää muita kohtalotovereita.

– Uusi ohjeistus ei vaikuta minuun, mutta se on hyvä asia niille vanhuksille, jotka ovat todella paljon yksin. Ihminen on kuitenkin pääsääntöisesti laumaeläin.

Koskinen on liikkunut ulkona, mutta vierailut ovat jääneet väliin.

Uuden ohjeistuksen mukaan riskiryhmien luona vierailut on hyvä pitää lyhyinä, eikä halailua suositella nuoremmillekaan.

– En ole käynyt kylässä. Minua tämä ei haittaa, se sopii suomalaisille, tietty etäisyys ja tietty yksinäisyys, Koskinen sanoo.

Kari Saksanen Hakaniemen torilla.
Lapsia ja lapsenlapsia on ollut ikävä. Kari Saksanen kertoo pesevänsä kätensä 30 kertaa päivässä.Eleni Paspatis / Yle

Lapsia ja lapsenlapsia on ikävä

Kari Saksanen uskoo, että ikäihmisillä riittää harkintakykyä paremmin kuin nuorilla. 66-vuotias Saksanen on ollut tänä keväänä tarkkana.

– Olen valinnut kaupat, joissa on leveät käytävät. Pesen kädet 30 kertaa päivässä. En liiku julkisilla, vaan omalla autolla ja kaksipyöräisellä.

Saksanen kaipaa kipeästi jälkikasvuaan.

– Aion tavata lapset ja lapsenlapset ensi viikonloppuna ulkoilmassa. Tähän mennessä on tavattu vain lasin läpi. Ikävä on ollut! Eikä vieläkään päästä halaamaan.

Hakaniemen toriparlamentissa keskusteltiin myös ravintoloiden avaamisesta kesäkuun alussa.

– Rajoitusten poistaminen on riskaabelia. Kahden paukun jälkeen halaaminen on iso riski, Saksanen sanoo

Uudet ohjeet eivät koske hoivakoteja

Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi perjantaina uudet ohjeet myös vanhusten hoivakodeille. Vierailut ympärivuorokautisen hoivan yksiköihin ovat edelleen pääsääntöisesti kiellettyjä.

Tästä voidaan kuitenkin tehdä poikkeuksia.

Oireettomat vanhusten läheiset voivat vierailla vakavasti sairaiden asiakkaiden ja saattohoidossa olevien luona.

Tapaamisia varten voidaan perustaa suojattuja tapaamispaikkoja tai huoneita, joissa yhteydenpito läheisten kanssa voidaan toteuttaa turvallisesti.

Niitä voivat olla esimerkiksi irralliset tapaamiskontit tai moduuli, jotka voidaan sijoittaa esimerkiksi aulatiloihin, tai yksikön ulkopuolelle.

Hoivakoteja kehotetaan myös pohtimaan, miten läheisten tapaamisia voidaan yhdistää ulkoiluun. Kesällä tapaamisia voi järjestää esimerkiksi pihalla turvavälein.

Sosiaali- ja terveysministeriön ohjeet

Ikääntymisen asiantuntija pitää hyvänä, että rajoituksia löysätään: ”Mitä pitempään kuluu aikaa, sen hankalammaksi käyvät sivuvaikutukset”

Yli 70-vuotiaat saavat vihdoin lisää vapautta: "Nyt kun on kesä, menkää ulos, mutta pitäkää turvavälejä"

Jälleen koronavirustartunta koulussa: Sipoossa 13 oppilasta karanteeniin altistumisen takia

$
0
0

Sipoon Gumbostrands skolassa on todettu yhdellä henkilökuntaan kuuluvalla koronavirustartunta.

Altistuksen takia koulun 13 oppilasta on asetettu varotoimena karanteeniin tänään tiistaina. Altistuneet oppilaat ovat samasta opetusryhmästä.

Koulun muut oppilaat eivät ole altistuneet tartunnalle ja jatkavat lähiopetuksessa normaalisti. Kaikkien altistuneiden oppilaiden huoltajat ovat saaneet tiedon asiasta.

Etelä-Sipoossa sijaitsevassa Gumbostrands skolassa on noin 50 oppilasta.

Lisäksi Sipoossa on jo aiemmin suositeltu Söderkulla skolan 4.–6. luokka-asteen oppilaita siirtymään tilapäisesti etäopetukseen.

Merkittävä osa Söderkulla skolan opettajista ja koulunkäynninohjaajista on karanteenissa oltuaan kontaktissa koronavirustartunnan saaneeseen henkilöön. Söderkulla skolan oppilaat eivät ole altistuneet.

Uudellamaalla useissa kouluissa altistumisia

Aiemmin tiistaina Mäntsälä tiedotti, että myös sen koulussa henkilökunnan jäsenellä oli todettu koronatartunta ja 11 oppilasta oli asetettu karanteeniin.

Viikonloppuna kerrottiin, että Porvoossa Linnajoen koulun oppilaalla on todettu koronavirustartunta. Tartunnalle altistuneet 17 oppilasta ja neljä koulun opettajaa määrättiin kotikaranteeniin.

Lisäksi eilen maanantaina uutisoitiin koronavirustartunnoista Helsingissä Itäkeskusken ja Kannelmäen peruskouluissa. Itäkeskuksen peruskoulussa karanteeniin määrättiin yksi oppilas ja kaksi koulun henkilökuntaan kuuluvaa, Kannelmäellä puolestaan 14 oppilasta ja neljä koulun henkilökuntaan kuuluvaa.

Lue lisää:

Uusimmat tiedot koronatilanteesta Uudellamaalla

Uusimmat tiedot koronatilanteesta Suomessa ja ulkomailla

Tampereelle saapuu historiallinen erikoiskuljetus, jota osa vihaa ja osa odottaa vimmatusti: Lajinsa ensimmäinen ratikka pysyy aluksi piilossa

$
0
0

Tampereelle saapuu viikonloppuna historiallinen erikoiskuljetus. Harvasta asiasta on "Mansessa" puhuttu yhtä paljon kuin tulevasta ratikasta. Ratikka on totuttu näkemään Tampereella puhujasta riippuen milloin tulevaisuuden tuojana milloin kaupungin alijäämän syypäänä.

Viikonloppuna tämä lajinsa ensimmäinen, Kajaanin Otanmäen tehtaassa valmistettu Tampereen ratikka tulee vihdoin Tampereelle.

Vaunu tuodaan Tampereelle osittain keskeneräisenä. Ratikan kuljetus tapahtuu hiljaisen liikenteen aikana ja vaunu suojataan sen ajaksi. Katuverkolla Ratikka nähdään ensimmäistä kertaa kesäkuun lopussa. Muhkea paketti on lähes 40 metriä pitkä, 4 metriä korkea ja 3 metriä leveä ja se painaa lähes 60 tonnia.

– Koska Ratikan käyttöönotto tullaan suorittamaan loppuun Tampereella, on vaunu monilta osin vielä keskeneräinen ja siitä puuttuu mm. joitain panelointeja niin ulkopuolelta kuin sisältä. Tämän vuoksi se suojataan kuljetuksen ajaksi. Kuljetus tulee olemaan kokonsa vuoksi vaikuttava, mutta itse vaunusta ei nähdä vielä tässä vaiheessa kovin paljon, Tampereen Raitiotie Oy:n toimitusjohtaja Pekka Sirviö kertoo.

ratikkavaunu
Saksasta tuodulla, käytetyllä, raitiovaunulla on tehty koeajoja.Tampereen raitiotie

Liikennöinti alkaa ensi vuoden elokuussa. Tampereella on jo päästy suorittamaan ensimmäisiä koeajoja Saksasta tuodulla, käytetyllä, raitiovaunulla. Ratikan ensimmäisen vaunun kuljetukselle on varattu runsaasti aikaa ja se tapahtuu muun liikenteen ehdoilla, hiljaisen liikenteen aikana.

Korona vaikutti rakentamiseen

Škoda Transtech Oy paitsi suunnittelee ja valmistaa Tampereen ratikat, se myös pitää huolta siitä, että alihankkijayritykset saavat järjestelmät toimimaan saumattomasti yhteen. Koronaviruspandemian vuoksi järjestelmien käyttöönotto on hoidettu etäyhteyksien avulla, sillä vieraiden pääsyä tehtaalle on rajoitettu maaliskuun alusta saakka. Monet asiantuntijat eivät ole päässeet rajoitusten takia matkustamaan Suomeen.

– Olemme siirtyneet vallitsevan koronatilanteen takia vaunujen käyttöönottoon etänä niin, että ohjelmistotiimi Tšekin Plzenissä on etäyhteydessä käyttöönotossa olevaan vaunuun, ja Tampereella paikallinen tiimi sähkömekaanisia asentajia koekäyttää vaunun järjestelmiä ja suorittaa käyttöönottoon liittyviä kytkentöjä ja kokeita, Škoda Transtech Oy:n toimitusjohtaja Juha Vierros sanoo.

Otanmäen tehtaalla ei ole Tampereen vaunulle soveltuvaa koeajorataa, joten osa kokeista pitää tehdä Tampereella. Osa verhoiluosista on järkevää asentaa paikalleen vasta sähkölaitteiden käyttöönoton jälkeen, jotta ne eivät ole tiellä mittauksia ja säätöjä tehtäessä

Protovaunun käyttöönotto ja säätäminen kestää raitiotievarikolla noin kuukauden. Vaunulla aloitetaan kokeet varikon ulkopuolella näillä näkymin kesäkuun lopulla.

Useita vaunuja jo nyt valmistuksessa

Tampereen ensimmäiseen raitiovaunuun on saatu juuri telit asennettua ja sen teknisten järjestelmien käyttöönotto on aloitettu Otanmäen tehtaalla. Tehtaan varustelulinjassa on tällä hetkellä neljä Tampereen raitiovaunua ja korivalmistuksessa on menossa seitsemäs vaunu. Tampereen raitiovaunujen valmistus jatkuu Otanmäen tehtaalla läpi kesän ilman taukoa.

Seuraava vaunu saadaan Tampereelle syyskuussa, minkä jälkeen suoritetaan kahdella raitiovaunulla tehtäväksi suunnitellut kokeet. Tampereen ratikka tulee saamaan tyyppihyväksynnän kaikkien testien hyväksytyn suorittamisen perusteella loka-marraskuun vaihteessa.

Tampereelle toimitettava raitiovaunu on pisin ja levein versio tehtaan valikoimassa, joten yritys uskoo Tampereen Artic-vaunun sopivan myös vientituotteeksi. Helsingin Artic-vaunun eri versioita on myyty ulkomaille yhteensä 83 kappaletta, Zdenek Majer, Škoda Transtech Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja Škoda Transportation Groupin Senior Vice President of Sales kertoo tiedotteessa.

Mikäli koronavirustilanne sallii, Tampereen Raitiotie Oy tulee järjestämään tamperelaisille vuoden lopulla mahdollisuuden päästä tutustumaan valmiiseen ratikkaan ja raitiotievarikkoon.

– Liikkuvan vaunun kyytiin päästään vajaan vuoden päästä, mutta haluamme tarjota jo tämän vuoden puolella mahdollisuuden päästä näkemään, millaisen ratikan olemme yhdessä tamperelaisten kanssa saaneet aikaiseksi. Vaunuissa on otettu huomioon mm. makettikatselmuksien aikana kaupunkilaisilta saatuja parannusehdotuksia ja tuolloin nähdään myös, millainen kuosi ratikan penkkeihin tulee, Sirviö kertoo.

Lue lisää:

Tampereen ratikan kaksoisraiteista puuttuu enää 822 metriä – testivaunulla ajettu jo täyttä vauhtia: "Ratapölkyt välkkyvät vaan alla"

Ratikkatestit jatkuvat taas Tampereella – nyt vaunu liikkeellä öisinkin

Yllätyskäänne: Tampereelle tuleekin käytetty 39-vuotias saksalainen raitiovaunu testivaunuksi – tältä se näyttää

Helsingin keskustassa ravintoloiden avautumista odotetaan jo kuumeisesti: "Ne jotka haluavat elää ja nauttia elämästä, lähtevät liikenteeseen"

$
0
0

Hallitus päätti tänään tiistaina, millaisilla ehdoilla ravintolat voivat laajentaa palvelujaan kesäkuun alussa.

Ravintolat voivat esimerkiksi olla auki kello 6–23, anniskelun saa aloittaa kello 9 ja se on mahdollista kello 22:een asti. Sisään voi ottaa puolet ravintolan normaalista asiakasmäärästä, mutta asiakaspaikkarajoite ei koske terasseja. Lisäksi asiakkaille on varattava näkyvä mahdollisuus käsien pesuun tai desinfiointiin liikkeeseen saavuttaessa. Koonnin kaikista ehdoista voit lukea tästä.

Atro Linnavirta.
Atro Linnavirta aikoo mennä terassille kesäkuussa.Kristiina Lehto / Yle

Helsinkiläinen Atro Linnavirta näkee ravintoloiden palveluiden laajenemisen hyvänä asiana, mutta huomauttaa, että aikarajoitus tuntuu hassulta.

– En usko, että sillä on suurta merkitystä. Osa jää kuitenkin kotiin, ja ne jotka haluavat elää ja nauttia elämästä, lähtevät liikenteeseen. En näe, miten ne illan viimeiset tunnit radikaalisti voisivat vaikuttaa mahdolliseen epidemian pahentumiseen.

Linnavirtaa ei huoleta mennä ravintoloihin kesäkuun alussa. Hän toteaa, että maalaisjärjellä pystyy vaikuttamaan siihen, altistuuko taudille vai ei.

– Tietenkin kun on paljon ihmisiä pakkautuneena suljettuun tilaan, siinä on aina lisääntynyt tartuntariski. Jokaisen oma valinta. Ja jokainen voi pohtia, jos on viikonloppuna baarissa, meneekö seuraavalla viikolla tapaamaan riskiryhmään kuuluvaa läheistä.

Espoolainen Elina Nykvist on odottanut, että ravintolat aukeaisivat laajemmin.

– Varmasti uskallan mennä. Luotan, että ravintolat pitävät huolen säädöksistä: ettei ole liikaa porukkaa ja turvavälit ovat kunnossa. Kansalaisiltakin tarvitaan rohkeutta, jotta saadaan palvelut toimimaan.

Elina Nykvist.
Elina Nykvist pitää hyvänä asiana, että ravintolat pääsevät avautumaan.Kristiina Lehto / Yle

Ravintolaan meneminen ei pelota myöskään helsinkiläisiä Stella ja Luna Korpikuusta. Molemmat ovat tyytyväisiä siitä, että ravintoloiden palvelut laajenevat.

– Mielenkiinnolla jään odottamaan, että miten ravintolat huolehtivat esimerkiksi turvaväleistä, Stella Korpikuusi toteaa.

Ravintolakonserni: luottavaisin mielin

Ravintolakonserni NoHo Partners Oyj:n toimitusjohtaja Aku Vikström kertoo, että yrityksen ravintoloista noin 70 prosenttia aukeaa kesäkuun alussa. Yökerhot jäävät odottamaan vielä seuraavaa vaihetta, Vikström ei arvioi milloin niiden aukeaminen voisi tapahtua.

Vikström näkee hallituksen päätöksissä sekä hyviä että huonoja puolia.

– Hyvä, että ravintolat saavat anniskella 22:een saakka, sillä on iso merkitys sen suhteen, että ruokaravintolat voidaan aukaista. Lisäksi se on hyvää, että asioita tarkastellaan kahden viikoin sykleissä.

– Huonompaa on puolestaan esimerkiksi se, että asiakasmäärä voi olla vain puolet normaalista asiakasmäärästä. Yritimme saada 75 prosenttia. Osalle tuo puolet on riittävä määrä, osalle ei, Vikström jatkaa.

Noho Partnersin toimitusjohtaja Aku Vikström.
Ravintolakonsernin toimitusjohtaja Aku Vikström näkee sekä hyviä että huonoja puolia hallituksen päätöksissä.Kristiina Lehto / Yle

NoHo Partners on avannut Norjassa jo ravintoloitaan. Sieltä saatujen kokemusten perusteella Vikström on luottavaisin mielin, että esimerkiksi hygienia- ja turvaväliasiat saadaan toimimaan asiakkaiden kanssa hyvin.

– Norjassa on metrin turvavälit, eikä ole ollut järjestyshäiriöitä. Asiakkaat ovat kiinnostuneita omasta terveydestään, on yhteinen intressi saada asiat toimimaan. Toivon, että näin on myös täällä Suomessa.

Vikström myös muistuttaa, että lähtökohtaisesti ravintoloissa on korkea hygieniataso, joten niissä uskaltaa käydä samalla tavalla kuin ruokakaupassakin.

Yökerhoketju: liiketoiminnasta auki alle 5 prosenttia

Yökerhojen osalta aukeneminen ei siis ole tapahtumassa vielä. Esimerkiksi Night People Groupin osalta tämän päiväiset päätökset tarkoittavat sitä, että yrityksen liiketoiminnasta voidaan aloittaa alle 5 prosenttia 1. kesäkuuta.

– Näkymää yökerhojen suhteen on hankala sanoa. Nyt hallitus lupasi tarkastella aktiivisesti tilannetta. Jos katsotaan, että voi avata, toivon että toimittaisiin mahdollisimman nopeasti, sanoo toimitusjohtaja Antti Raunio.

Night People Groupin toimitusjohtaja Antti Raunio.
Yökerhot eivät avaudu kesäkuun alussa, mutta toimitusjohtaja Antti Raunio toivoo sen tapahtuvan pian.Kristiina Lehto / Yle

Raunio kritisoi hallituksen tämän päiväisiä päätöksiä siitä, ettei niissä hänen mukaansa kuunneltu asiantuntijoita aikarajoitusten suhteen.

– Alan asiantuntijat ovat sanoneet, että anniskelu kello 23:een saakka olisi hyvä. Hallitus puolestaan on korostanut, että kuuntelee asiantuntijoita. Kuka on se asiantuntija, joka sanoi, että kello 22 on parempi?

Yökerhoissa on tehty jo suunnitelmia sen suhteen, kuinka esimerkiksi turvavälejä voitaisiin niissä noudattaa. Raunio myös muistuttaa, että yökerhojen asiakaskunta on valtaosin 18–30-vuotiaita, eikä kyseisessä ikäryhmässä ole vielä ainuttakaan koronasta johtuvaa kuolemantapausta.

Voit keskustella aiheesta 20.5. kello 23:een saakka.

Vantaan vankilan henkilökuntaa epäillään virkavelvollisuuden rikkomisesta – lapsensa tappanut nainen kuoli tutkintavankeudessa

$
0
0

Poliisi epäilee Vantaan vankilan henkilökuntaa virkavelvollisuuden rikkomisesta tapauksessa, jossa tutkintavankina ollut nainen kuoli vankilassa helmikuussa. 35-vuotias nainen vangittiin, kun hän tukehdutti kaksivuotiaan lapsena tyynyllä kuoliaaksi Espoossa ja poliisi epäili häntä murhasta.

Nyt poliisi epäilee, että vankilan henkilökunta ei olisi valvonut naista tarpeeksi hyvin. Poliisi selvittää, miten on mahdollista, että kuolemantapaus on päässyt tapahtumaan, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Timo Luoto Itä-Uudenmaan poliisista STT:lle.

– Tutkitaan, ovatko vankilan henkilökuntaan kuuluvat mahdollisesti toimineet jollakin lailla väärin, Luoto kertoo.

Luoto ei kommentoinut sitä, onko epäiltyjä yksi vai useampi.

Luodon mukaan poliisi kirjaa rikosilmoituksia tutkintavankeudessa tapahtuneista kuolemantapauksista matalalla kynnyksellä.

– Se, johtaako rikosilmoitus syytteeseen, on taas eri asia, Luoto sanoo.

Luodon mukaan vankilasta on saatu selvitykset ja materiaali on muutoinkin kasassa, eikä tutkinta vie enää kauaa. Mitään aika-arviota tutkinnan valmistumiselle hän ei vielä anna.

Kuulustelussa nainen kertoi yrittäneensä tappaa itsensä lapsen tappamisen jälkeen

Tutkintavankeudessa ollutta brittinaista ehdittiin kuulustella poliisilaitoksella useita kertoja ennen kuin hän kuoli. Naisen mukaan kaikki alkoi käräjäoikeuden päätettyä, että lapsi on hänen luonaan kahtena yönä viikosta ja loput yöt isänsä luona.

Nainen kertoi hakeneensa lapsen päiväkodista tammikuisena perjantaina, jolloin oikeuden päätös tuli. Hän sanoi ottaneensa yöllä tyynyn ja painaneensa sen lapsen kasvoille sekä käyttäneensä tukahduttamisen jälkeen vielä veistä. Kuulustelussa nainen kertoi yrittäneensä tämän jälkeen tappaa itsensä eri tavoilla.

Iltalehti kertoi hieman ennen naisen kuolemaa, että tämä oli tutkintavankeuden aikana ollut sairaalahoidossa itsemurhayrityksen takia. Poliisi ei ole kertonut naisen kuoleman olosuhteista tai kuolinsyystä, koska kyseessä on kuolemansyyntutkinta eli naisen ei epäillä kuolleen rikoksen seurauksena.

Lisää aiheesta:

Espoossa lapsensa murhasta epäilty äiti kuoli tutkintavankeudessa

Viewing all 101786 articles
Browse latest View live


<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>