Etelä-Ranskassa Trèbesin pikkukaupungissa Carcassonnen lähellä panttivankeja ottanut henkilö on kuollut turvallisuusjoukkojen rynnäkössä.
Asian vahvistaa Ranskan sisäministeri Gérard Collomb Twitterissä. Collomb on tapahtumapaikalla ja piti tiedotustilaisuuden.
Sisäministeri vahvisti, että panttivankien ottaja tappoi kolme henkilöä. Lisäksi hän haavoitti kahta muuta eri puolilla Carcassonnen kaupunkia, turvallisuuslähteet kertovat uutistoimisto AFP:lle.
Mies kaappasi ensin auton Carcassonnessa perjantaina aamulla. Hän tappoi auton matkustajan ja haavoitti kuljettajaa.
Ampuja otti myöhemmin panttivankeja Super U -supermarketissa Trèbesissä. Hyökkääjä päästi reilun kolmen tunnin kuluttua panttivangit poistumaan ja hyökkääjän kanssa kauppaan jäi vain yksi santarmi. Santarmi haavoittui hyökkääjän luodeista.
Kuultuaan laukauksia turvallisuusjoukot tekivät rynnäkön supermarkettiin ja tappoivat hyökkääjän.
Oulun poliisi sai perjantaina puolen päivän jälkeen ilmoituksen epäilyttävästä miehestä, joka väitti pitävänsä hallussa ampuma-asetta. Mies liikkui Teuvo Pakkalan koulun läheisyydessä.
Ylikomisario Arto Autio Oulun poliisista kertoo, että alue on eristetty. Mahdollista epäiltyä henkilöä ei ole vielä löydetty. Häntä etsitään.
– Epäilty oli sanonut, että hänellä on repussaan ase, Arto Autio kertoi noin kello 13.40 Yle Oululle.
Oulun ammattikorkeakoulun Teuvo Pakkalan kampus on tyhjennetty ihmisistä noin kello 15.30.
Oulun ammattikorkeakoulun sisäisessä intrassa tiedotettiin noin kello 12.30, että oppilaiden ja opettajien on suojauduttava luokkatiloihin. Poliisi on paikalla. Lisäksi kehotettiin noudattamaan poliisin ohjeita.
Noin tunti myöhemmin koulun sisäisessä intrassa tiedotettiin, että poliisi kerää ihmisiä tiloista alakertaan sitä mukaa, kun kiertää koulussa.
Poliisi tarkastaa Raksilan aluetta
Paulus Markkula / Yle
Paikalla on parhaillaan Yle Oulun toimittaja Marko Pinola. Hänen mukaansa liikenne Teuvo Pakkalan kadulla toimii, mutta koulurakennuksen lähistöllä on muun muassa risteyksissä poliisin partioautoja.
– Poliiseilla on yllään luotiliivit ja varusteena raskaampaa aseistusta, Marko Pinola kertoi. Poliisilla on erityissuojavarusteet, johon kuluvat muun muassa luotisuojakilvet ja kypärät.
Poliisi ryhtyi noin kello 13.55 tarkastamaan lähialuetta kävellen ja partioautoilla.
– Poliisi kiersivät tarkastamassa pesäpallostadionin katsomo- ja kenttäalueen ja siirtyivät sieltä Raksilan jäähallin lähistölle, Marko Pinola kertoi.
Noin kello 14 poliisin koirapartio lähti kiertämään Raksilan jäähallia ja tarkastamassa tiloja.
Yle Uutisgrafiikka
Yleisöä pyydetään välttämään liikkumista Teuvo Pakkalan kadulla tai sen läheisyydessä.
Sinisten puheenjohtaja Sampo Terho otti jälleen lauantaina etäisyyttä hallituskumppaneihinsa kokoomukseen ja keskustaan. Kyytiä sai etenkin Suomen pitkäaikainen EU-linja.
– Vanhat puolueet pyrkivät miellyttämään muita, eivätkä puolustamaan Suomen kansallista etua, Terho sanoi Helsingissä sinisten puoluevaltuustossa.
Hetken päästä Terho täsmensi, että hän puhuu Suomen pitkästä linjasta ja "nykyinen hallitus tekee pitkään aikaan parasta EU-politiikkaa".
Käänteinen tulovero käyttöön
Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo ehdotti lauantaina, että Suomi yhdistäisi eri sosiaalietuudet. Kun tulot nousisivat, etuudet pienenisivät automaattisesti. Uudistus saa kannatusta myös sinisiltä.
– Olemme tehneet samansuuntaisia linjauksia, kannatamme esimerkiksi käänteistä tuloveroa, Terho sanoo.
Järjestelmä on käytössä esimerkiksi Britanniassa, jossa valtio maksaa työssäkäyville, mutta pienipalkkaisille työntekijöille sen verran, että kokonaisansiot nousevat tasolle, jolla on mahdollisuus selviytyä.
Köyhät eivät voi maksaa vuorineuvosten lasten kirjoja
Siniset teki lauantaina pesäeroa myös oppositioon ja etenkin vasemmistoon. Suurin oppositiopuolue SDP on ajanut toisen asteen koulutuksen muuttamista maksuttomaksi. Tämä ei Terholle sovi.
– Sosialistit vaativat toisen asteen opiskelun muuttamista verorahoitteiseksi. Toisin sanoen he haluavat laittaa köyhät maksamaan vuorineuvoston lasten oppikirjat.
Terho ilmoitti, että puolue on valmis maksamaan pienituloisten perheiden opiskelijoille materiaalitukea. Sitä voisi saada esimerkiksi oppikirjoihin.
Aloite päivässä
Siniset on tehtaillut viime aikoina uusia aloitteita. Blogissaan puheenjohtaja Sampo Terho ilmoitti, että tavoitteena on tehdä maaliskuussa yksi aloite päivässä.
Perjantaina Terho ilmoitti, ettei aio luovuttaa Jussi-palkintoa elokuvaohjaaja Aki Louhimiehelle. Kulttuuri- europpa- ja urheiluministeri Sampo Terho kertoi myös haluavansa selvityksen elokuva-alan työoloista.
Sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila selvittää, pitäisikö kaikilla olla oikeus ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan riippumatta siitä, kuuluuko työttömyyskassaan vai ei.
ISTANBUL On lauantai-ilta ja baarissa on tungosta. Istanbulilainen Gamze Koba seisoo pienessä dj-kopissa ja valitsee levyjä hörppien olutta pullonsuusta.
Koba on tatuoitu, mustiin pukeutunut nuori nainen. Rockbaarissa tatuoinnit tai lyhyet hameet eivät kohota kulmia, mutta konservatiiviseen kotinaapurustoonsa palatessaan hän käyttää taksia.
– Maksan siitä mielummin 100 liiraa (21 euroa) kuin käytän joukkoliikennettä. Tunnen oloni joukkoliikenteessä uhatuksi, hän sanoo.
Koban mukaan syy tähän on hänen pukeutumistyylinsä ja ilmiö nimeltään mahalle baskisi. Suoraan käännettynä se tarkoittaa suomeksi "naapuruston painetta".
Mahalle baskisi on monimutkainen ilmiö. Yleensä termillä viitataan siihen, miten naapuruston mielipiteet saavat ihmisen muuttamaan käytöstään.
– Mahalle baskisi on ennen kaikkea vapauksien rajoittamista, Koba sanoo.
Mahalle baskisi voi käytännössä tarkoittaa kommentointia, pahoja katseita ja valtavirrasta poikkeavien ihmisten kiusaamista. Äärimmillään se voi olla myös väkivaltaa.
Suomeksi ilmiöstä voisi puhua naapurikyttäyksenä, mutta Turkissa kyse on aidosta paineesta, joka voi vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen.
Naapurin mies uhkasi helvetin liekeillä
Tapaamme Koban vapaamielisessä Kadiköyn kaupunginosassa, jonne hän on tullut vetämään dj-keikkaansa. Naisilla on minihameita, miehillä pitkiä hiuksia ja tatuointeja. Alueen lukuisista baareista kaikuu rockmusiikkia. Yhdessä baarissa roikkuu jopa sateenkaarilippu.
Mielessä käy, että juuri tähän naapurustoon ensi kertaa eksyvän ihmisen voisi olla vaikea uskoa koko mahalle baskisin olemassaoloa.
Monelle turkkilaiselle nuorelle ilmiö on kuitenkin tuttu, jopa arkipäiväinen asia. Istanbulin konservatiivisilla alueilla tai vaikkapa Anatolian niemimaan keskisuurissa kaupungeissa tilanne on erilainen kuin Kadiköyn baarikaduilla.
Koba itse kasvoi konservatiivisessa kaupunginosassa, jossa minihameisiin pukeutuvaa nuorta tyttöä ei katsottu hyvällä.
– Naapurustossani oli miesten kahvihuone. Kun olin teini, aloin pukeutua minihameisiin ja sukkahousuihin. Joka kerta kun ohitin kahvilan, miehet sanoivat, että tulen palamaan helvetissä.
– Vuosien jälkeenkään en ole unohtanut tuota kommenttia. Nämä miehet eivät tienneet mitään minusta, elämänarvoistani, uskostani. He olivat silti varmoja, että joudun pukeutumiseni vuoksi helvettiin, hän sanoo.
Koban mukaan äiti yritti saada hänet vaihtamaan pukeutumistyyliään, koska tämä pelkäsi tytön joutuvan vaikeuksiin.
– Hän pelkäsi myös, että isäni joutuisi vielä tappeluun naapuruston miesten kanssa, Koba sanoo.
Tytär ei kuitenkaan suostunut muuttamaan pukeutumistaan.
Elif Pınarın kotinaapurustossa ei juuri sekaannuta ihmisten elämään. Joukkoliikenteessä hän kuitenkin pohtii joskus pukeutumistaan.Emily Mahringer
Toiselle nuorelle istanbulilaisnaiselle Elif Pinarille mahalle baskisi tarkoittaa vakavimmillaan seksuaalisen tai muun fyysisen väkivallan pelkoa. Hiljattain yliopistosta valmistuneen Pinarin mielestä ilmiö on pahentunut Turkissa viime vuosina ja kohdistuu erityisesti naisiin.
– Turkissa on viime vuosina raportoitu tilanteista, jossa esimerkiksi minihametta käyttävien päälle on hyökätty. Se totta kai huolestuttaa, Pinar sanoo.
Vapaamielisessä perheessä ja naapurustossa kasvanut Pinar sanoo, ettei ole juurikaan kohdannut mahalle baskisia. Hänestä turkkilaiset kuitenkin oppivat lukemaan eleitä ja tiedostamaan tilanteet, jotka voivat aiheuttaa ongelmia.
– Mutta tunnistan ilmiön esimerkiksi joukkoliikenteessä. Se on esimerkiksi sitä, että joku katsoo sinua pahasti, kun pukeudut kesämekkoon helteillä.
Valtavirrasta poikkeaminen aiheuttaa ongelmia
Osa turkkilaisista ajattelee, että mahalle baskisia ei ole olemassa, vaan maassa voi elää miten haluaa.
Ilmiötä on kuitenkin tutkittu Turkissa yliopistotasolla asti. Käsitteen lanseerasi Turkin tunnetuimpiin yhteiskunnallisiin ajattelijoihin kuuluva sosiologi Şerif Mardin 2000-luvun alussa. Termi politisoitui nopeasti.
– Valtapuolue AKP oli tuolloin noussut valtaan, ja puolueen islamilaisista juurista käytiin kovaa poliittista vääntöä. Mardin ei kuitenkaan tarkoittanut ylhäältä tulevaa vaan ruohonjuuritasolta nousevaa painetta, sanoo turkkilainen politiikan kommentaattori ja toimittaja Sezin Öney.
Turkkilaisen yhteiskuntatieteilijän ja nykyisen oppositiokansanedustajan Binnaz Toprakin johtama tutkimusryhmä julkaisi vuonna 2009 ilmiöstä raportin, joka herätti paljon huomiota mediassa.
Olla erilainen Turkissa -nimisessä laajassa raportissa käytiin läpi erilaisia tilanteita, joita nuoret olivat joutuneet sietämään valtavirrasta poikkeavan elämäntyylin takia.
Miehet taas olivat kohdanneet esimerkiksi nimittelyä korvakorujensa tai pitkien hiustensa takia, joskus jopa väkivaltaa. Raportissa kerrottiin myös naapurustoista, jossa naisia oli kielletty syömästä shortseissa parvekkeella, koska se häiritsee muita.
Gamze Koba kertoo saaneensa nuorempana osakseen aggressiivista huutelua vaatteidensa vuoksi.Emily Mahringer
Myös Koballe vastaavat kokemukset ovat tuttuja.
– Ystäväni asui poikaystävänsä kanssa ennen avioliittoa. He eivät koskaan uskaltaneet kävellä kaduilla käsi kädessä, koska pelkäsivät, että se ärsyttää naapureita, hän sanoo.
Muunlaisia ongelmia ovat syrjintä työmarkkinoilla, naapuruston halveksunta tai ikävät juorut. Kollektiivisessa kulttuurissa tätä painetta on Suomea vaikeampi ohittaa olankohautuksella. Turkissa yksilön maine vaikuttaa helposti koko perheeseen.
Toprakin tutkimusryhmän mukaan valtavirrasta poikkeava käytös voi esimerkiksi vaikeuttaa työnsaantia konservatiivisissa kaupungeissa.
– Joskus saatan esimerkiksi pukeutua peittävämmin tietyille alueille mennessäni, vaikka samalla yritän taistella aktiivisesti taistella tätä vastaan. Meidän ei pitäisi joutua muuttamaan pukeutumistamme, Pinar sanoo.
Virallisesti Turkissa ihmisillä on oikeus elää mielensä mukaan. Mahalle baskisi ei ole yhtä voimakasta kaikissa naapurustoissa, ja paljon riippuu myös ihmisen perheestä ja esimerkiksi koulutustaustasta.
– Joissain naapurustoissa alkoholin juominen ja naimattomien parien yhdessäolo on hyväksyttyä, kertoo Pinar.
Painostusta ollut aina, mutta kohde on osin vaihtunut
Turkissa maallistuneen väestön yleinen, yhteinen pelko on, että konservatiivinen, uskontoon nojaava valtapuolue AKP haluaa rajoittaa heidän elämäänsä. Asia on hyvin kiistelty ja politisoitunut.
Osa AKP:ta vastustavista syyttää nykyhallintoa etenkin naisia koskevan sosiaalisen painostuksen pahenemisesta. Presidentti Recep Tayyip Erdoğan on esimerkiksi kehottanut naisia hankkimaan vähintään kolme lasta ja kutsunut lapsettomia naisia "ei-kokonaisiksi". Hiljattain hän sanoi, että Turkki oli tehnyt virheen, kun ei ollut kriminalisoinut aviorikosta.
Öneyn mukaan hallinto on voinut voimistaa mahalle baskisia, mutta ei ole kokonaan syypää ilmiön olemassaoloon.
– Hallinto on voinut tietoisesti tai ei-tietoisesti vahvistaa mahalle baskisia, mutta sitä on ollut aina olemassa Turkissa, hän sanoo.
Kun Koba ja Pinar tuskailevat minihameiden käytön kanssa, monet päähuivia käyttävät naiset taas kokevat elämäntyylinsä vapautuneen.
Toprakin tutkimusryhmän mukaan uskonnollinen väestö koki tulevansa syrjityksi AKP:n valtaannousua edeltävänä aikana. Valtionjohto esimerkiksi kielsi päähuivin käytön julkisissa viroissa.
Uskonnollisen väestön kokema syrjintä on tutkimusryhmän mukaan vähentynyt AKP:n valtakaudella, mutta syrjintää kohdistuu sen sijaan maallistuneeseen kansanosaan.
– Ennakkoluulot eivät ole uusi ilmiö Turkissa. Sen sijaan uskontoaan seuraamattomien, maallistuneiden ihmisten syrjintä on kasvava ja uusi ilmiö. Siihen kuuluu esimerkiksi ihmisten painostaminen paastoamaan tai osallistumaan perjantairukouksiin, tutkijat totesivat raportissa vuonna 2009.
Gamze Koban mielestä mahalle baskisi tarkoittaa ennen kaikkea vapauksien rajoittamista. Tutkijoiden mukaan kyse on myös Turkin sosiaalisista jakolinjoista.Emily Mahringer
"Turkissa vallitsee sosiaalinen apartheid"
Sezin Öneyn mukaan mahalle baskisi liittyy myös Turkin kasvaviin jakolinjoihin.
– Ihmiset puhuvat nykyisin "meidän naapurustostamme" ja "heidän naapurustoistaan". Naapurustot mielletään tiettyjen ihmisten asuinalueiksi. Se on vastakkainasettelun merkki, hän sanoo.
Istanbulilaisen Bilgin yliopiston hiljattain julkaiseman tutkimuksen mukaan lähes 70 prosenttia turkkilaisista ei haluaisi naapurikseen ihmisiä, jotka ovat politiikasta eri mieltä. 80 prosenttia taas ei haluaisi lastensa avioituvan politiikasta eri tavalla ajattelevien kanssa.
– Turkissa vallitsee lähes sosiaalinen apartheid. Siitä yli pääseminen vaatisi dialogia ja moniarvoisen yhteiskunnan hyväksymistä, Öney sanoo.
Kansan pitkälle edennyt kahtiajakautuminen ja viime vuosien poliittiset myllerrykset voivat estää yhteiskunnallista keskustelua. Turkin hallinnon tiukka suhtautuminen kriitikoihin ei ole parantanut tilannetta. Jokainen hallituksen kriitikko maalataan nykyisin herkästi terroristiksi tai maanpetturiksi.
Öney näkee tilanteessa kuitenkin yhä mahdollisuuksia dialogiin. Turkki on perinteisesti ollut eri väestöryhmien, uskontojen ja kielten sekoitus, vaikka valtio onkin puskenut vuosikymmeniä ideaa yhdestä kansasta ja kielestä.
– En halua maalata ruusunpunaista kuvaa esimerkiksi vähemmistöjen kokemasta sorrosta, mutta turkkilaisessa kulttuurissa on ollut ja on myös yhä olemassa "elä ja anna toisten elää" -asenne. Tulevaisuudessa näemme, voittaako tämä vai muiden elämää kontrolloiva asenne, hän sanoo.
Tieto siitä, että pian syntyvä lapsi on vammainen, on vanhemmille yleensä järkytys. Orimattilan Luhtikylässä asuvalle Leena Katajalle tieto Aino-tyttären down syndroomasta ei kuitenkaan ollut järkytys, ei edes yllätys.
– Minulle tuli jo 30 vuotta sitten vahva tunne, että joskus minulla on jollain tavalla erityinen lapsi. Kun sitten puoli vuotta ennen Ainon syntymää saimme tietää, että vauvalla on downin syndrooma, se ei tullut järkytyksenä eikä oikeastaan yllätyksenäkään. Minä olin siihen jo valmistautunut.
Vauva-arkea helpotti jo etukäteen saatu tieto siitä, että Ainolla ei ole down-lapsille tyypillistä sydänvikaa. Muutenkin Aino oli äitinsä mukaan kaikin puolin terve tyttö. Kävelemään Aino lähti puolitoistavuotiaana ja puhumaankin tyttö oppi melko aikaisin. Aivan tavallista lapsiperheen arkea siis, Leena Kataja toteaa.
Ainon elämässä tukena ja turvana ovat olleet myös vanhemmat sisarukset. Ainolla on kolme isoveljeä ja kaksi isosiskoa. Leena Katajan mukaan vanhemmat lapset ovat aina leikkineet Ainon kanssa ja ottaneet vastuuta pienemmästään.
– Me emme ole koskaan ottaneet Ainon olemista ja elämistä mitenkään isona haasteena. Hän menee tässä joukon jatkona.
Tyypillistä teinielämää – ovet paukkuvat ja välillä itketään
Aino Kataja on nyt 15-vuotias ja äidin mukaan aika tyypillinen teinityttö. Huone ei aina ole ihan tiptop ja välillä paiskotaan ovia, kun asiat eivät mene niin kuin Aino haluaa. Perusolemus ja ilme ovat kuitenkin iloisia ja Aino itse sanoo, että elämässä on paljon asioita, jotka tekevät hänet onnelliseksi.
– Minut tekee onnelliseksi musiikki, leikkiminen ja tanssiminen. Ja vitsit, listaa Aino tärkeinä pitämiään asioita.
Elämässä on myös asioita, jotka kiukuttavat Ainoa. Leena Katajan mukaan tyttö antaa tunteiden näkyä ja välillä pistetään vanhemmille hanttiin, niin kuin teineillä tapana on.
– Minua suututtaa se, että Kolli raapii mattoja. Ovien paiskominen taas on sitä, että on tylsää eikä keksi mitään, kertoo Aino.
Riitaa Katajan perheessä tulee useimmiten ruutuajasta. Ainon mielestä sitä on liian vähän, äidin mielestä vähempikin riittäisi. Äidin mukaan Aino kuitenkin leppyy nopeasti, joten kovin pitkään ei perheessä mykkäkoulua pidetä. Suruun Aino hakee helpotusta musiikista.
– Kun itkettää, laulaminen ja siivoaminen helpottaa. Rauhoitun samalla kun siivoan ja kuuntelen musiikkia.
Ainon valoisa persoona antaa huutia asenteille
Yhdenvertaisuusvaltuutettu teetti kaksi vuotta sitten laajan kyselyn vammaisten kohtaamasta syrjinnästä. Yli puolet kyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, että asenneilmapiiri vammaisia kohtaan on Suomessa huono tai erittäin huono.
Kyselyn yhteenvedossa todetaan, että asenteet vammaisuutta ja vammaisia ihmisiä kohtaan ovat osin peräisin edellisiltä vuosikymmeniltä. Joillakin ihmisillä kyseessä ovat tiedostetut ja tarkoituksellisesti kielteiset asenteet, kun taas toisilla on kyse tiedon ja ymmärryksen puutteesta.
Hanski Kinnunen / Yle
Leena Kataja sanoo olevansa siinä mielin onnekkaassa asemassa, että hän ei ole törmännyt ennakkoluuloihin tai kielteisiin asenteisiin. Aino on kulkenut perheensä mukana aina ja kaikkialla, eikä kukaan ole koskaan tehnyt numeroa hänen vammaisuudestaan.
– Aino on aina saanut olla ihan oma itsensä. Meillä on onneksi lähipiirissä niin fiksua porukkaa, ettei ole ollut ennakkoluuloja tai tuijottamista. Aino on omalla persoonallaan voittanut ihmiset puolelleen ja hänet on aina otettu ihanasti vastaan.
Minut tekee onnelliseksi musiikki, leikkiminen ja tanssiminen. Ja vitsit! Aino Kataja
Downin syndrooma näkyy ihmisen ulkonäössä ja kehityksessä. Monet heistä voivat kuitenkin elää täysin itsenäistä elämää ja tehdä töitä. Suomessa palkkatöissä on vain noin 500 kehitysvammaista, vaikka huomattavasti useammat pystyisivät tekemään töitä. Kehitysvammaliitto kerää parhaillaan varoja Palkkaa mut -hankkeeseen, jolla tuetaan kehitysvammaisten nuorten työllistymistä.
Katajan perheessäkin tulevaa mietitään jo kuumeisesti, sillä Ainolla on pian edessään tärkeä valinta: mitä tehdä peruskoulun jälkeen? Vielä muutama vuosi sitten Leena Kataja uskoi, että jonain päivänä Aino voisi jopa asua itsenäisesti. Ykköstyypin diabetes muutti kuitenkin kaiken.
"Ainosta ei tule mitään peräkammarin tyttöä"
Aino Katajalla todettiin diabetes reilu kolme vuotta sitten. Sairauden hoito vaatii tarkkuutta, joten itsenäiseen elämään Aino ei pysty. Vielä on epäselvää sekin, haetaanko Ainolle peruskoulun jälkeen eläkettä vai koulutusrahaa. Leena Kataja on kuitenkin varma, ettei Ainosta tule mitään peräkammarin tyttöä.
– Vielä vuosi peruskoulua ja sitten katsotaan. Toivottavasti koulu löytyy tästä läheltä, ei mihinkään sisäoppilaitokseen. Ei ole kuitenkaan helppo päästä ammatikouluun, paikoista on kova pula.
Ainolla itsellään on tässä vaiheessa sangen selvät sävelet tulevan suhteen. Jos kaikki toiveet toteutuvat, Ainosta tulee monen eri alan osaaja.
– Minusta tulee isona tanssija ja muotisuunnittelija. Aion tehdä kaikille ihmisille uusia vaatteita. Ja taidemaalari minusta tulee myös.
Tulevaisuuden haaveiksi Aino Kataja listaa myös oman avoauton ja lisää jalokiviä. Lähiaikojen haaveet liittyvät lähestyvään kesään.
– Unelmoin, että tulisi kesäloma ja kaverit pääsisivät yökylään. Pitäisimme tyttöjen bileet!
Etelä-Savon pelastuslaitoksen päivystävän palomestarin Eero Ahon mukaan noin 100-neliöinen omakotitalo paloi asuinkelvottomaksi. Palopaikalla on useita pelastuslaitoksen yksiköitä. Pelastuslaitos sai hälytyksen puoliltapäivin, ja yksiköiden tullessa paikalle talo oli jo ilmiliekeissä. Sammustustöiden arvellaan kestävän useiden tuntien ajan.
Pelastuslaitos kehottaa välttämään tilannepaikan ympäristöä vilkkaan hälytysajoneuvoliikenteen ja savun vuoksi.
Lentokonekaappari. Muotoilija Tauno Tarna tuijottaa ilmaisjakelulehden etusivulta omaa kuvaansa ja huomaa kaksi asiaa: Parta näyttää kannessa kauniin punaiselta, ja kuvatekstissä Tarnaa todella verrataan lentokoneen kaappaajaan.
Eletään 1970-luvun alkua: kaappari on aikansa tehokas solvaus. Epämairitteleva maininta juontaa Tarnan kohdalla vanhojen arvorakennusten hyväksi tehdystä, kaupungin kaavoitusta jarruttaneesta suojelutyöstä. Se ei ole miellyttänyt päättäjiä sen paremmin kuin Tampereen lehtimiehiäkään.
Julkinen mielipide on vahvasti vanhan puolustamista vastaan. Aamulehden pakinoitsija kirjoittaa pilkallisesti ”hössöttelijöistä”, ja poliittinen paine tuntuu suojelijoiden lähipiirissä saakka.
– Jossain kohtaa jopa vaimoni työpaikka opettajana oli vaakalaudalla vain siksi, että hänen miehensä oli kamala rakennusten suojelija, joka estää kaupunkia kehittymästä. Aika oli kyllä hankalaa, Tauno Tarna muistaa.
Museolausunnot suoraan roskiin
Tamperetta oli vielä 1900-luvun alkupuolella saattanut kutsua jugendkaupungiksi. 1970-luvulle tultaessa kaupungin siluetti oli kuitenkin muuttunut roimasti. Vanhanaikaista keskustaa oli pistetty surutta matalaksi.
Uudistaminen jatkui reipasta tahtia. Historiallisen kaupunkikuvan arvon ymmärtäjät seurasivat urakkaa toisensa jälkeen kauhulla ja alkoivat lopulta järjestäytyä.
– Kun joka puolella purettiin, asialle haluttiin tehdä jotain, Tarna muistaa.
"Vaimoni ei koskaan ihmetellyt kun kannoin talojen palasia kotiin. Hän sanoi vain, että ihania."Anna Sirén / Yle
Rakennuslaista löytyi määräys, jonka mukaan varta vasten perustettu yhdistys voi paikkakuntakohtaisesti esittää suojelua jollekin rakennukselle. Tarna hengenheimolaisineen päätyi perustamaan Pirkanmaan perinnepoliittisen yhdistyksen.
Perustamiskokouksessa tuli selvästi alleviivatuksi, kuinka vähän vaikutusmahdollisuuksia kaupungissa oli siihen asti ollut. Puheenjohtajana toimi Martti Helin, joka ei päivätyössään kaupunginmuseon johtajana tullut koskaan kuulluksi suojeluasioissa.
– Hän oli mukana, koska hänellä ei ollut virkateitse mitään valtaa. Museolausunnot pistettiin päättävissä elimissä aina suoraan roskiin. Se oli siihen aikaan arkipäivää, Tauno Tarna sanoo.
Kun joka puolella purettiin, asialle haluttiin tehdä jotain. Tauno Tarna
Yhdistys osoitti voimansa heti ja osui inhana piikkinä kaavoittajien kupeeseen. Ensimmäinen erävoitto tuli kun Tampereen kauppahallin purkuyritys saatiin estettyä viime metreillä.
– Kaivinkoneiden piti tulla paikalle seuraavana aamuna, mutta saimme edellisenä päivänä päätöksen lääninhallituksesta. Siitä se taistelu sitten alkoi.
Kymmenen vuotta myöhemmin halli uhattiin taas purkaa.
– Silloin opiskelijat puolestaan olivat niin valveutuneita, että laittoivat itsensä kettingeillä kiinni pattereihin, Tarna kehaisee.
"Ensimmäinen uuni, mikä purettiin, oli Tammelassa. Talo oli jo kaadettu ympäriltä ja uunit seisoivat pystyssä savupiipun kanssa. Minä menin kaverin kanssa sinne, ja räntäsateessa karvalakit päässä me hakkasimme ja liotimme palat irti. Siitä se lähti."Anna Sirén / Yle
Modernismihuuma vie vanhan
Erityisen tehokkaana purkuvuotena Tampereen historiankirjoihin jäi 1971. Helsingissä ihasteltiin uutuuttaan hohtavaa Finlandia-taloa. Sama modernismin ihannointi pyyhki yli koko maan ja monen yksittäisen talon.
Keskieurooppalainen traditio, jossa vanhallakin rakennuskannalla nähtiin arvoa, ei yltänyt Suomeen saakka.
– Arkkitehtialan yleinen henki oli se, että kaiken piti olla uutta. Olisi jonkun akateemisen tutkimuksen paikka, miksi juuri modernismi oli ainoa suuntaus, jota 1970-luvulla pystyttiin ajattelemaan, Tarna pohtii.
Tamperelaislähtöinen ja kaupunkiin muun muassa stadionin suunnitellut arkkitehti Timo Penttilä kirjoitti sittemmin professorina Arkkitehti-lehdessä suorasanaisesti, että vanhojen rakennusten suojeleminen on täysin turhaa. Tämä vankka ja lähes kautta linjan yhtenäinen asenne hiljensi alan toisinajattelijoita Tauno Tarnankin lähipiirissä.
– Esimerkiksi vanhan verkatehtaan asioissa nuoremmat arkkitehdit eivät uskaltaneet olla nimillään esillä. He olisivat menettäneet työpaikkansa heti. Minulla oli vakipaikka Sarviksella, eikä minun tarvinnut pelätä potkuja.
Tauno Tarna toivoo, että ladon aarteille löytyy vielä jonakin päivänä oikeaa käyttöä.Anna Sirén / Yle
Aina ruuvimeisseli taskussa
Monia purkupäätöksiä onnistuttiin jarruttamaan, mutta kaikkeen perinnepoliittisen yhdistyksenkään vaikutusvalta ei riittänyt. Se, mitä ei saatu suojeltua, koetettiin kuitenkin jollain tavoin tallentaa.
Tarnan puoliso Liisa kulki pitkin puu-Tammelaa ja kuvasi purkutuomion saaneita kortteleita. Kuvia kertyi satoja. Kotona aviomies oli tietämättään kaukaa viisas, kun merkitsi vaimon negatiivien reunaan missä ja milloin kuvat oli otettu.
Pariskunta myös keräsi purettavista taloista osia talteen. Yhdessä tuli lioteltua ja nakuteltua paloiksi useampikin kaakeliuuni, ja mukaan tarttui monenlaisia yksityiskohtia purkutyömailta.
– Liikuin tuohon aikaan aina ruuvimeisseli mukanani, Tauno Tarna virnistää.
Olisi jonkun akateemisen tutkimuksen paikka, miksi juuri modernismi oli ainoa suuntaus, jota 1970-luvulla pystyttiin ajattelemaan. Tauno Tarna
Tampereen katukuvasta kadonneet talot jatkavat nyt pieninä osina elämäänsä esimerkiksi Tarnojen Kangasalan-kodissa. Vanhan rakennuksen kuisti on rakennettu Kaukajärven kartanon kaari-ikkunoiden ympärille. Pienet yksityiskohdat on kerätty mikä mistäkin.
– Tämänkin talon muistan tarkkaan, se oli Satakunnankadulla, isäntä sanoo tarttuessaan etuoven komeaan messinkiseen ovenkahvaan.
Lato täynnä talonkappaleita
Varsinainen aarreaitta löytyy pihan toiselta puolelta ladosta. Kevätaurinko siivilöityy lautojen välistä lukemattomille kaakeliuunien koristetiilille, vanhoille oville, huonekaluille ja ovilaseille. Jokaisen alkuperäinen osoite on muistissa.
Talonkappaleiden keskellä herää kysymys, mikä on antanut tarmoa purkutyömaiden kiertämiseen. Miksi Tarna on halunnut pelastaa yksittäisiä palasia menneestä?
– Minun kävi yksinkertaisesti sääliksi kun jonkun ammattilaisen hieno työ ja vaivannäkö oli menossa tuosta noin vaan hukkaan.
Pelastettuja todisteita ammattitaidosta on röykkiöissä.
– Kyllä näille pitäisi joku käyttö vielä löytää. Tyhjän panttina ne täällä ladossa ovat, Tauno Tarna sanoo pyyhkäistessään pölyjä koristeellisen tiilen päältä.
Kaikkea ei voinut ottaa talteen, joten Tauno Tarna päätyi tallettamaan varastoonsa purkutyömailta sellaisia talojen osasia, joista näkyy käsityömestareiden taituruus.Anna Sirén / Yle
Parjattu saa kiitosta
Osalle kaakeleista, kankaista ja ikkunaluukuista ja etenkin Liisan valokuville tuli arvoistaan käyttöä syksyllä 2017, kun Tampereella museokeskus Vapriikissa avattiin puretuista taloista kertova Kadonneet kaunottaret -näyttely.
Näyttelyn avajaisissa Tauno Tarna viihdytti ja kauhistutti yleisöä kertomalla lentokonekaapparin tittelistään ja pirkanmaalaisesta rakennussuojelutyöstä vuosikymmenten mittaan.
Valokuvien edessä äimisteltiin avoimesti arvokkaan rakennuskannan kadottamista. Näyttelyvieraiden tapaan myös Tarna itse hämmentyy yhä purettujen talojen kuvien edessä.
– Yhteiskunnan arvot olivat silloin ennen niin ketkallaan. Kyllä näitä kuvia katsoessa tulee paha mieli siitä, miten hölmöjä on oltu, mies pohtii.
Yhteiskunnan arvot olivat silloin ennen niin ketkallaan. Tauno Tarna
Paljon parjattuja rakennusten suojelijoita voi kiittää siitä, ettei näyttelyyn ole tarvinnut ripustaa esimerkiksi Tampereen kauppahallin kuvia. Yksi kaupungin nykyisistä turistivetonauloista ja paikallisten rakkaimmista kahvittelupaikoista säilyi vain, koska säilymisen eteen tehtiin näkyvää työtä – siitä huolimatta, että rapaa lensi.
– Olen todella iloinen, että se säästyi. Tampereella saatiin ajoissa korkki pulloon ja paljon arvokasta jäi pystyyn, Tauno Tarna sanoo.
Kadonneet kaunottaret -näyttelyssä museokeskus Vapriikissa on esillä Tarnan pariskunnan ottamia valokuvia ja puretuista taloista pelastamia yksityiskohtia.Saana Säilynoja / Vapriikki
Kaupungin nykyinen rakennuskanta on iältään nuorta: kolme neljäsosaa kaupungin taloista on rakennettu viime sotien jälkeen. Pääsääntöisesti Tampere on vanhoja taloja rakastavan miehenkin mielestä kaunis kaupunki.
– Keskustori on säilynyt hyvin, ja esimerkiksi Finlaysonin ja Tampellan tehdaskokokonaisuudet kosken molemmin puolin ovat jopa eurooppalaisittain huippukohde.
Yksityiskohdat suojelukseen
Nykyään vanhan arvo tunnustetaan entistä avoimemmin ja kulttuurihistoriallisesti merkittäviä rakennuksia suojellaan tehokkaammin. Tähän vuoteen asti arvorakennusten sisätilat ovat olleet lainsuojattomia, mutta uusi laki ulottaa suojelumääräykset myös seinien sisäpuolelle.
Sitä niin helposti pyydetään pieni rakennuslupa tänne ja toinen tuonne. Tauno Tarna
Vanhojen talojen puolestapuhujien työ ei silti ole koskaan valmis. Kaupungit kasvavat ja muuttuvat, mutta yksityiskohtia pitää vaalia.
– Sitä niin helposti pyydetään pieni rakennuslupa tänne ja toinen tuonne, ja yhtäkkiä huomataankin, että kokonaisuus on mennyttä. Inventoiminen ja luetteloiminen on tärkeää, koska vain siten virkamiehillä on käytössään tiedot, joilla estetään tärveleminen, Tauno Tarna sanoo.
Jos tärvelemisajatuksia kuitenkin alkaa esiintyä, Kangasalta ponkaisee barrikadeille kovissa liemissä keitetty suojelijakettu.
– Lähden yhä taistelemaan, jos tarvetta on.
Kadonneet kaunottaret -näyttely on avoinna museokeskus Vapriikissa 8.4.2018 saakka.
Aula nostaa hattua elokuva-alan naisille, jotka kertoivat maanantaina Ylen jutussa ohjaaja Aku Louhimiehen nöyryyttävästä ja alistavasta kohtelusta elokuvien kuvauksissa. Eilisessä Jussi-gaalassa Louhimiehen Tuntematon sotilas palkittiin neljällä Jussi-patsaalla, ja Louhimies pyysi jälleen anteeksi niiltä ihmisiltä, joita on loukannut.
Aula ei ota kantaa yksittäiseen tapaukseen, vaan puhuu asiasta yleisellä tasolla viestinnän näkökulmasta ja siitä, mistä tässä ilmiössä on oikein kyse.
Laajemmassa kuvassa tapahtunut kytkeytyy Aulan mukaan Yhdysvalloista alkaneeseen maailmanlaajuiseen #metoo-kampanjaan.
Aulan mielestä näyttää siltä, että ollaan jonkin uuden kynnyksellä kun ihmiset nousevat esiin menneiden kipeiden kokemuksien varjosta kertomaan kohtelustaan.
– Tässä on pohdittava, ollaanko siirtymässä johonkin uuteen aikakauteen, rohkeaan avoimuuden kulttuuriin, jossa vastoin some-kohun pelkoa ihmiset omalla nimellään ja puheillaan nousevat esiin ja sanovat, että nyt riittää.
Yhteiskunnan ja jonkun tietyn alan kannalta tämä on erinomainen asia. Mutta Aula varoittaa siitä, että pahimmillaan ollaan yhtä aikaa syyttäjiä, rangaistulaitoksia ja tuomioistuimia.
– Tämä pätee kaikkiin osapuoliin. Väärintekijään tai syytettyyn, mutta se pätee myös niihin, jotka tuovat asiat esille. Syytökset ja rangaistukset halutaan kohdentaa molempiin osapuoliin. Siksi kaikkien pitää ottaa hattu päästä, että ihmiset omalla kokemuksellaan tuovat nämä esiin.
Läpivalaisun aikakaudella ollaan siirtymässä yksilöihin
Some-viestinnän kikkapaketeilla ei ole enää mitään tekemistä sen kanssa, mitä nyt näyttää olevan tapahtumassa. Läpinäkyvyyden aikakaudella esimerkiksi yritysten kohdalla ovat paljastuneet maailman takapihoilla tehdyt vaatteet ja muut vastuuttomuudet. Nyt valokeila on siirtymässä enenevässä määrin yksilöihin uudenlaisen läpivalaisun aikakaudella.
– Turhanpuhujat ja väärintekijät joutuvat tilille helpommin kuin ennen ja sosiaalisella medialla on tässä valtava vipuvoima. Yksilöt ja heidän historiansa kauas taaksepäin joutuvat valtavan ruodinnan kohteeksi ja menneisyyden teot tuodaan nykypäivään ja samalla paljastuu piilossa olleita valtarakenteita.
Valtarakenteiden tuominen päivänvaloon on Aulan mielestä tärkeää, jotta asiat voiva muuttua. Kun todellisuus on nyt aiempaa monimutkaisempaa, syy-seuraussuhteet yhä epäselvempiä ja tekojen motiivit voivat olla peitossa, skandaaleissa asetelma muuttuu herkästi hyvin mustavalkoiseksi – varjopuolena on, että oikea ja väärä menettävät merkitystään.
Vaarana ovat häpeäroviot yhteisen hyvän nimissä
On tärkeä pohtia, onko julkisesta keskustelusta muodostumassa jonkinlainen kansantribunaali eli kansan tuomioistuin.
– Pahimmassa tapauksessa ollaan sellaisessa juupas–eipäs-tilanteessa ja kiistan kohde ei voi oikeastaan mitään muuta kuin hävitä. Jos maailma muuttuu tuohon suuntaan tarpeeksi pitkälle, oikea ja väärä menettävät merkitystään ja tykkäyksistä ja peukutuksista tulee totuuden mittari.
Sosiaalinen media jauhaa hyvää kansakunnalle turbokoneiston lailla, mutta Aula muistuttaa, että rajankäynti valon ja pimeyden välillä on syytä käydä jossain vaiheessa.
– Voidaan ajautua tilanteeseen, jossa teko ei ole missään suhteessa rangaistukseen.
Keskeistä on, että lupaa muuttua ja muuttuu.
Kyse on myös oheisvahinkojen sietämisestä, siitä missä määrin siihen ollaan valmiita. Vaarana on, että sytytetään häpeärovioita yhteisen hyvän nimissä.
– Voidaanko uhrata yksi tai kaksi jonkin yhteisen hyvän eteen?
Joku voi myös brändätä omaa henkilöään toisten mokilla, kun vaan peukuttaa sopivassa kohdassa ”oikein”.
Yritykset ovat muuttuneet myös herkäksi reagoimaan maineeseen. Esimerkiksi Nordea kehotti rahastojaan lopettamaan kolmeksi kuukaudeksi sijoitukset Facebookiin, koska sen tietoja on päätynyt vääriin käsiin. Aulan mielestä yritysten toiminnassa on edelleen osittain kaksinaismoralismia ja viherpesun elementtejä, mutta siitä jää nykyään kiinni.
– Jos et ole aito teoissasi, hyvä teko muuttuu äkkiä maineriskiksi.
"Jos pyydät vaikutuksia anteeksi, et ole aito"
Eilisessä Jussi-gaalassa Louhimies pyysi puheessaan jälleen kerran anteeksi kaikilta heiltä, joita oli loukannut. Myös A-studion maanantain lähetyksessä Louhimies esitti anteeksipyynnön useampaan kertaan.
Aula puhuu haastattelussa edelleen yleisellä tasolla anteeksipyynnön merkityksestä viestinnän asiantuntijana, ei Louhimiehestä.
Hän pohtii, että anteeksipyynnöstä on tullut hygieniatekijä, joka saatetaan tehdä varmuuden vuoksi. Se on menettänyt merkityksen, mikä sillä joskus oli.
– Joskus tuntuu, että on nöyrästi pyydettävä anteeksi, vaikkei kokisikaan tehneensä mitään väärin - vähän niin kuin varmuuden vuoksi, koska sitä vaaditaan.
Nyt ei enää ruodita sitä, pyytääkö joku anteeksi vai ei, vaan mistä hän pyytää anteeksi ja miten hän pyytää anteeksi. On olemassa kaksi anteeksipyynnön tyyppiä: pyydetään anteeksi sitä, että on aiheuttanut jollekin jotain mielipahaa tai pyydetään anteeksi omaa väärin tekemistään. On eri asia pyytää anteeksi tekojaan kuin tekojensa vaikutuksia.
Anteeksipyyntö tehoaa heihin, jotka ovat jo omalla puolella.
– Jos pyydät vain aiheuttamaasi harmia anteeksi, et ole aito. Joissakin tapauksissa kummatkin ovat oikein, joskus taas vaikutusten anteeksi pyytäminen on väärä tapa, Aula sanoo.
Vallitsevassa kohussa anteeksipyyntö tehoaa heihin, jotka ovat jo omalla puolella. Se voi kuitenkin myös kääntyä anteeksipyytäjää vastaan. Herkästi syntyy toisen potenssin kohu eli kohutaan siitä, miten joku pyytää anteeksi.
"Hyvä alku toipumiselle on asian omistaminen heti"
Kohusta toipuminen ja maineen palauttaminen riippuu paljolti siitä, mistä kohussa ja kohun syyssä on kyse. Kertaluontoisesti väärin tekeminen on aivan eri kuin järjestelmällinen toimintamalli pitkältä ajalta.
– Jos on ihmisellä on hyvä historia ja tehnyt asioita hyvin pitkän aikaa, ihmisen ja yrityksen on helppo toipua. Ihmiset antavat helpommin anteeksi. Jos paljastuu pitkään kestänyt systemaattinen väärin tekeminen, silloin ollaan tosi pulassa.
Hyvä alku toipumiselle on, että otetaan asian omistajuus heti ja pyydetään vilpittömästi anteeksi omia tekoja, jos aihetta on. Vastapuolta ei myöskään saa mitätöidä tai vähätellä.
– Keskeistä on, että lupaa muuttua ja muuttuu. Se pitäisi vielä jotenkin pystyä todentamaan. Mitä vakavampia henkilökohtaisen elämänpiiriin kuuluvia asioita käsitellään, sitä enemmän vastuuta täytyy ottaa tulevista teoista.
On virhe miettiä liian pitkään, mitä tehdä
Mainekriisin hoidossa huono ratkaisu on liian pitkään miettiminen. Toinen selkeä viestintäerhe on se, että ollaan pahoillaan vain siitä, jos jollain on tullut jostain paha mieli.
Polttavassa valokeilassa oleva ihminen voi saada hyviä neuvoja kriisiviestintään, mutta sellaisista neuvoista ei ole juuri apua, jos haetaan vain maineen kultaisen reunuksen säilyttämistä.
– Kun puhutaan vakavista väärin tekemisistä, jotka menevät ihmisen ihon alle, siinä ei paljon kikkakakkoset auta. Puhutaan aivan muista asioista kuin maineenhallinnan viestinnän perussäännöistä.
Silloin on Aulan mukaan kyse tilanteiden, tunteiden ja tekojen välisestä vuoropuhelusta.
Henkilöitä koskevissa kohuissa mielikuvia syntyy jokaisessa kohtaamisessa, tapahtui se sitten somessa, mediassa tai yksityisissä keskusteluissa. Maineen palauttaminen on Aulan mukaan todella vaikeaa, jos paljastuu skandaali, joka on todellinen, pitkäaikainen, dramaattinen ja vahingollinen.
– Jos on pystynyt tekemään väärin valokeilan ulkopuolella vuodesta toiseen, niin siinä ei ole enää paljon tehtävissä. Tai ainakin kyse on pitkästä prosessista, pystyykö muuttumaan ja pystyykö vakuuttamaan muut siitä, että on muuttunut.
Jos ihmisen maine on riittävän hyvä ja ihmisen historia kestää läpivalaisun, hyvä maine ei katoa pieniin virheisiin ja epäonnistumisiin.
Jos Suomen viranomaiset tavoittavat Katalonian entisen aluejohtajan Carles Puigdemontin, Suomen tehtäväksi jää pohtia hänen luovuttamistaan – ja se voisi kestää melko pitkään, ehkä pari kuukauttakin. Näin arvioi maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen Helsingin yliopistosta.
– Todennäköisesti se olisi Suomen viranomaispiireissä ja Suomen hallituksessa joidenkin mielestä kiusallista ja hankalaa, Teivainen sanoo.
Teivainen moderoi perjantaina Puigdemontin vierailuesitelmän Helsingin yliopistolla.
Hänen mukaansa Espanjan valtio on osoittanut olevansa herkkä asioissa, jotka liittyvät Kataloniaan. Luovutuspyynnöstä kieltäytyminen todennäköisesti aiheuttaisi "sentyyppistä vääntöä, jota Suomen viranomaiset ja hallitus mitä ilmeisimmin haluaisivat välttää".
Puigdemontin syyteprosessi on kesken Espanjassa, joten vielä ei ole tiedossa, millaiset syytteet häntä odottaisivat mahdollisen luovutuksen jälkeen.
– Mutta aika vahvasti spekuloidaan sillä, että uhkana saattaisi olla jopa kymmenien vuosien vankeustuomio, Teivainen kertoo.
Hän sanoo, että Puigdemontia uhkaavan rangaistuksen kohtuullisuus vaikuttanee poliittisen harkinnan tasolla siihen, mitä luovutuspyyntöön vastattaisiin.
Asianajaja: Puigdemont aikoo ilmoittautua poliisille
Luovutuspyyntöön vastaaminen on oikeuslaitoksen tehtävä, eikä poliittinen harkinta periaatteessa saisi vaikuttaa siihen, luovutetaanko joku, huomauttaa Teivainen. Hänen mukaansa tämä tuskin toteutuisi käytännössä.
– Todennäköisesti esille nousisivat sellaiset kysymykset kuin että missä määrin ne teot, joista Puigdemontia syytettäisiin Espanjassa, ovat sellaisia, joista Suomessa langetettaisiin rangaistus rikoksesta. Tulisi monenlaista poliittista ja juridista harkintaa.
Puigdemontin asianajaja Jaume Alonso Cuevillas on katalonialaisten medioiden mukaan sanonut, että Puigdemont aikoo ilmoittautua poliisille Suomessa, kuten hän teki Belgiassakin. Asiasta kertoo muun muassa sanomalehti La Vanguardia.
Rasismi on lisääntynyt Joensuussa hälyttävästi, arvioivat paikalliset viranomaiset ja järjestöt. Esimerkiksi kadulla huutelu, rasistinen kielenkäyttö ja somessa kiusaaminen ovat yleistyneet, kertoo Joensuun seudun rasisminvastaisen työryhmän puheenjohtaja Tiina Sotkasiira. Työryhmään kuuluu muun muassa kaupungin ja lähikuntien, poliisin ja järjestöjen edustajia.
– Kyseessä on kulttuurinen muutos. Rasistinen puhe on arkipäiväistynyt, arvioi Tiina Sotkasiira. Hän on ammatiltaan yhteiskuntatieteiden tutkija ja tarkastelee rasismia myös päivätyössään.
Rasisminvastaisen työryhmän tietoon on tullut kasvava määrä tapauksia. Viime syksystä lähtien työryhmä on selvitellyt kymmeniä tilanteita. Monet ihmiset joutuvat kokemaan rasismia julkisissa tiloissa ja kaupungilla liikkuessa. Kymmenille ihmisille on huudeltu ja useamman ihmisen päälle on jopa syljetty. Ilkivaltatapauksista on ollut käsittelyssä esimerkiksi autonrenkaiden puhkominen. Muutamia lapsiperheitä on uhkailtu, ja riidat ovat kärjistyneet joissakin taloyhtiöissä.
"On todella pelottavaa, että aikuiset käyttäytyvät noin"
Haastattelimme maahanmuuttajataustaisia nuoria heidän kokemuksistaan. Somaliasta kotoisin oleva 22-vuotias Ayaan Moowliid käveli Joensuun keskustassa, kun vastaan pyöräilevä mies sylkäisi Ayaanin ja hänen pikkusiskonsa päälle.
– Jouduin selittämään siskolleni, että maailmassa on olemassa pahoja ihmisiä, ja niitä kannattaa vältellä.
– On todella pelottavaa, että aikuiset ihmiset käyttäytyvät noin.
Myös Joensuuhun muutama vuosi sitten muuttaneella 13-vuotiaalla irakilaisella tytöllä on kokemusta aikuisten miesten rasistisesta käyttäytymisestä. Hän esiintyy jutussa nimettömänä yksityisyydensuojan vuoksi.
Jouduin selittämään siskolleni, että maailmassa on olemassa pahoja ihmisiä, ja niitä kannattaa vältellä. Ayaan Moowliid
– Olimme äitini ja pikkuveljeni kanssa Prismassa, kun vieras mies ja nainen tulivat meidän luo ja sanoivat, että mitä te täällä teette, menkää meidän maasta pois.
– Sitten se mies vielä tarrasi pikkuveljestäni kiinni, mutta joku vartija tuli ja keskeytti tilanteen. Sen jälkeen en uskaltanut mennä mihinkään kauppaan varmaan kuukauteen. Olin vain kotona. Pelkäsimme, että sama mies tulee taas tekemään meille jotakin.
Tyttö on myös kaivannut poliisin apua joutuessaan rasismin kohteeksi.
– Kerran joku mies lähti ajamaan autolla meitä kohti ja yritti ajaa minun ja ystäväni päälle. Juoksimme kauppaan ja pyysimme soittamaan poliisit. Kun poliisit tulivat, oli mies jo lähtenyt pois.
Näkyy arjessa, mutta ei poliisin tilastoissa
Joensuun rasisminvastaisessa työryhmässä on mukana eri alojen työntekijöitä. Heistä useampi vahvistaa ilmapiirin kiristyneen. Esimerkiksi nuorisotyöntekijä sekä lähiö- ja monikulttuurisuustyötä tekevien järjestöjen työntekijät ovat kertoneet Ylelle huomioistaan.
Joensuun rasisminvastainen työryhmä pyrkii konkreettisesti ratkaisemaan tietoonsa tulleita tapauksia. Työryhmässä on käsitelty esimerkiksi rikostapauksia ja sovitteluun johtaneita tapauksia. Käsittelyssä on ollut myös työsyrjintää ja tilanteita, joita on selvitetty yhdessä kaupungin nuorisotyön kanssa. Tarkoituksena on löytää ihmiset, jotka työnsä tai vapaaehtoisroolinsa puolesta voivat osallistua kunkin tapauksen selvittämiseen. Työryhmä on perustettu vuonna 2009, ja sen toiminta on laajentunut vuosien varrella.
Peli Poikki! – Rikotaan hiljaisuus -mielenosoitus Kansalaistorilla Helsingissä 24. syyskuuta.Jarno Kuusinen / AOP
Poliisin tilastoissa ilmapiirin kiristyminen ei vielä näy, kertoo rikoskomisario Kimmo Wetterstrand Joensuun poliisista.
Epäiltyjen viharikosten määrä nousi Suomessa rajusti vuonna 2015. Koko maan tuoreimmat tilastot ovat vuodelta 2016. Niiden mukaan Itä-Suomessa tehdään enemmän viharikoksia suhteessa ulkomaalaisten määrään kuin esimerkiksi Uudellamaalla.
Rikostilastot paljastavat vain osan rasismista, sillä läheskään kaikki syrjintä ei täytä viharikoksen tunnusmerkkejä eikä kaikista tapauksista tehdä rikosilmoitusta.
"Todella raju muutos puolessa vuodessa"
1990-luvun skiniongelma näkyi Joensuussa erityisesti nuorisossa. Nyt nuorisotyössä ollaan jälleen huolissaan.
– Ilmapiiri on mennyt todella rajusti negatiiviseen suuntaan puolessa vuodessa, arvioi nuoriso-ohjaaja Eija Westerman.
Nuorisotalon arjessa syrjivään puheeseen ja konflikteihin joudutaan puuttumaan jatkuvasti. Westerman on pistänyt merkille, että ulkomaalaisvastainen ajattelu on vahvistunut myös nuorten vanhemmilla.
– Voi olla, että yleinen näköalattomuus, toimeentulon ongelmat ja työttömyys purkautuvat näin, sanoo joensuulaisessa lähiössä työskentelevä Westerman.
Westermanin mukaan rasismille on nuorisotyössä nollatoleranssi ja tilanteisiin ei epäröidä puuttua.
Kaikkialla näin ei ole, arvioivat rasismin vastaisessa työssä Joensuussa mukana olevat. Juttua varten haastatellut eri alojen ammattilaiset eivät osaa yksiselitteisesti vastata kysymykseen, miksi rasismi vaikuttaa nyt yleistyneen. Yksi syy voi olla rasismin arkipäiväistyminen, joka on valtakunnallinen ilmiö.
Kyse ei ole vain Joensuusta
Yhdistelmä Joensuu ja rasismi soittaa hälytyskelloja monen päässä. Valtakunnallisen Ei rasismille -hankkeen vetäjä ei kuitenkaan usko, että nyky-Joensuu on sen rasistisempi kaupunki kuin muutkaan.
– Kyse on samanlaisesta kehityksestä koko Suomessa. Rasismi on arkipäiväistynyt erityisesti sosiaalisessa mediassa, sanoo koordinaattori Janette Grönfors SPR:n keskustoimistosta Helsingistä.
Grönfors on tehnyt töitä suvaitsevaisuuskasvatuksen kanssa vuosikymmeniä. Hän muistuttaa, että rasismia on ollut aina. Kuitenkin vuoden 2015 jälkeen on tapahtunut hänen mukaansa valtava murros, jossa vihapuhe on ryöpsähtänyt ja normaalit käytössäännöt unohtuneet.
Joensuu leimautui voimakkaasti 1990-luvun lopun skiniongelman vuoksi. Tuolloin Joensuussa tehtiin määrätietoisesti rasisminvastaista työtä. Tiina Sotkasiira arvioi, että työ on edelleen vakiintunutta ja järjestäytyneempää kuin monessa muussa kaupungissa. Silti ilmapiirin kiristyminen hätkähdyttää asiantuntijoita.
Rasismista tuli normaalia
– Yhteiskunta ei riittävän selkeästi tuomitse rasismia, eivätkä ihmiset välttämättä osaa puuttua tilanteisiin arjessa; kaupan jonossa, bussissa tai kadulla, Joensuun rasisminvastaisen työryhmän puheenjohtaja Tiina Sotkasiira sanoo.
Hiljainen enemmistö hyväksyy vaikenemalla arkipäivän rasismin. Sotkasiira kertoo tapauksesta, jossa joku on lisännyt työpaikan virallisiin ohjeistuksiin rasistisia kommentteja, mutta työnantaja tai kukaan muukaan ei ole puuttunut asiaan.
Rasisminvastaisen mielenosoituksen kulkue Jyväskylässä vuonna 2015Matti Myller / Yle
– Rasismia voi olla vaikea tunnistaa omassa perheessä, kaveriporukassa tai työpaikalla, toteaa yhteisötyöntekijä Ilkka Ryhänen Joensuun Setlementistä. Järjestö tekee muun muassa nuoriso- ja monikulttuurisuustyötä eri puolilla kaupunkia.
– Ja jos rasismia ei tunnisteta, siitä tulee normaalia, Ryhänen lisää.
Osa hänen työtään on naapuruussovittelu, jossa taloyhtiön riitoja pyritään ratkomaan neuvottelemalla, syyllisiä etsimättä. Ryhänen on huomannut, että konflikti kovenee heti, jos toisena osapuolena on maahanmuuttajia.
– Hyvin tyypillisiä ovat esimerkiksi riidat pyykkituvan käytöstä, Ryhänen sanoo.
Iso osa jää piiloon
Rasismin muodot ovat nykyisin erilaisia kuin 1990-luvulla, jolloin skinijengit kulkivat Joensuun kaduilla. Tiina Sotkasiiran mielestä rasismiin pitäisi pystyä puuttumaan mahdollisimman varhain ja arkisissa tilanteissa.
Asiantuntijat arvioivat, että valtaosa rasismista jää piiloon. Sotkasiira muistuttaa, että rasismista ilmoittaminen eteenpäin on erityisen tärkeää, olitpa rasistisen käytöksen kohde tai todistaja. Asiat, joihin liittyy rikos, kuuluvat poliisin selvitettäväksi. Joensuussa monikulttuuriyhdistys JoMoni kerää kokemuksia rasismista, johon ei liity varsinaista rikosta. Ilmoituksen voi tehdä nettilomakkeella.
Suomi siirtyy huomenna sunnuntaina kesäaikaan, kun kelloja siirretään tunnilla eteenpäin kolmelta aamuyöllä. Vaikka monet laitteet siirtyvät kesäaikaan automaattisesti, kannattaa siirtyminen varmistaa itse.
Myös julkisen liikenteen aikataulujen muutokset kannattaa tarkistaa, jos on liikkeellä kellojen siirtämisen aikaan. Talviaikaan palataan lokakuun viimeisenä sunnuntaina.
Suomi on ajanut EU:ssa kesäajasta luopumista. Asiaa käsiteltiin EU-parlamentissa helmikuun alussa, mutta toistaiseksi aloite ei ole saanut virallista tukea muilta jäsenmailta. Komission on kuitenkin määrä tehdä EU-parlamentin vaatimuksesta perusteellinen arvio kesäajasta luopumisen vaikutuksista. Arvioinnin aikataulusta ei ole vielä tarkempaa tietoa.
Ota ympäristövaikutukset huomioon, kun suunnittelet lomiasi.
Käytä joukkoliikennettä, vaikka sinulla olisi mahdollisuus käyttää omaa autoa.
Suosi kasvisruokaa ja huomioi ruuan alkuperä ostopäätöstä tehdessäsi.
Suomalaistutkimuksen mukaan tämänkaltaiset kestävät teot lisäävät ihmisen tyytyväisyyttä ja oman elämän kokemista merkitykselliseksi.
Metropolia Ammattikorkeakoulun tutkimusjohtajan Arto O. Salosen mukaan taustalla vaikuttaa se, että kestäviä valintoja tehdessään ihminen kokee itsensä aktiiviseksi toimijaksi. Ihminen ei jää muiden mukana valujaksi, vaan tekee sen, minkä omista lähtökohdistaan pystyy, hän sanoo.
Tyytyväisyys ja vastuulliset valinnat näyttävät olevan kytköksissä myös toisin päin: tyytyväinen ihminen tekee kestäviä tekoja. Salonen kuvailee sitä hyvän kehäksi.
Mitkä ovat hyvän elämän ainekset?
Metropolia Ammattikorkeakoulun tutkimuksessa selvitettiin, millaisista aineksista hyvä elämä ihmisten mielestä muodostuu. Kestävät elämäntavat nousivat selkeästi yhdeksi sen osaksi. Tästä näkökulmasta niitä ei aiemmin ole juurikaan tutkittu.
Tutkimuksen alustavien tulosten mukaan erityisen tärkeää suomalaisille on se, kuinka rahojen koetaan riittävän.
– Huomiota herättävää on se, että kyse on rahojen riittämisestä eikä esimerkiksi siitä, kuinka suuret kuukausitulot ovat, Arto O. Salonen sanoo.
Myös elämänvaiheella ja läheisillä ihmissuhteilla on hyvin suuri vaikutus siihen, miten hyväksi suomalaiset elämänsä kokevat. Elämän merkityksellisyyttä tuntevat eniten lapsiperheissä elävät aikuiset. He eivät kuitenkaan ole kaikkein tyytyväisimpiä. Siihen joukkoon kuuluvat puolison kanssa ilman lapsia elävät aikuiset. Yksin asuvat kokevat tutkimuksen alustavien tulosten mukaan muita vähemmän sekä tyytyväisyyttä että elämän merkityksellisyyttä.
Vaivannäkö lisää tyytyväisyyttä
Metropolian tutkimuksessa kestävien elämäntapojen yhteyttä hyvään elämään selvitettiin arkisten tekojen kautta.
– Sellaisten arkisten rutiinien, jotka varmistavat meidän jälkeemme elävien elämän edellytykset. Ne liittyivät siihen, kuinka liikumme paikasta toiseen, mitä syömme ja kuinka kulutamme, minkä verran haluamme materiaalista tavaraa lisää, Arto O. Salonen luettelee.
Kestävät teot lisäävät tyytyväisyyttä ja merkityksellisyyden kokemista silloin, kun ihmisellä on vaihtoehtoja. Jos on vaikkapa mahdollista vaihtaa omalla autolla kulkeminen bussikyytiin.
Ihmisen tyytyväisyys kasvaa silloin, kun kestävät teot vaativat hiukan vaivannäköä. Esimerkiksi jätteiden lajittelu alkaa olla niin arkipäiväistä, ettei se tutkimuksen mukaan enää hetkauta ihmisiä.
– Valtavirtatavat, joista on jo tullut normeja ja automatisoituneita, eivät niinkään tuota tyytyväistä mieltä ja elämän mielekkyyttä. Tällä hetkellä sen sijaan esimerkiksi liikkumisen kysymykset näyttävät olevan asia, joka tuottaa syvää tyytyväisyyttä tai tyytymättömyyttä niille, joilla vaihtoehtoja on olemassa, Arto O. Salonen sanoo.
Myös aktiivisuus ruokavalinnoissa lisää tyytyväisyyttä selvästi.
Syyllistäminen lamauttaa, mutta oma hyvinvointi voi innostaa
Eettiset ja ympäristöystävälliset ratkaisut voisivat Arto O. Salosen mielestä lyödä läpi nykyistä paremmin, jos niistä puhuttaisiin omaa tyytyväisyyttä lisäävinä asioina eikä niinkään vaatimuksina.
– Mukana on ollut syyllistämisen sävyä ja vaatimusta, jotka ovat omiaan lamauttamaan ihmisen. Sellaista niukkuus- ja luopumispuhetta, Arto O. Salonen sanoo.
Viime päivinä hyvän elämän ainekset ja suomalaisten onnellisuus ovat olleet esillä, sillä YK:n raportin mukaan Suomi on maailman onnellisin maa.
Metropolia Ammattikorkeakoulun tutkimuksen aineistona oli Sitran rahoittama kysely, johon vastasi viime vuonna runsaat kaksituhatta suomalaista. Aineisto edustaa suomalaisia aikuisia.
Enontekiöllä linja-auton ja henkilöauton kolarissa on kuollut yksi ja loukkaantunut yksi ihminen.
Molemmissa ajoneuvoissa oli vain kuljettajat, kertoo päivystävä palomestari Pekka Väliheikki Lapin pelastuslaitokselta. Hänen mukaansa ajokeli onnettomuuspaikalla on hyvä ja tie on ollut lähes sula. Poliisi tutkii onnettomuuden syytä.
Onnettomuus sattui aamupäivällä puoli yhdentoista maissa. Liikenneviraston mukaan onnettomuuspaikka on tiellä 93 noin puoli kilometriä lentoaseman risteyksestä Enontekiön suuntaan.
Tie on ajoittain suljettu liikenteeltä, ja Väliheikki arvioi onnettomuuden raivaustöiden kestävän vielä useiden tuntien ajan.
Sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) kertoo olleensa iltapäivällä yhteydessä poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaiseen liittyen Carles Puigdemontin tapaukseen.
– Espanja on täydentänyt luovutuspyynnön asiakirjoja, ja nyt se johtaa automaattisesti siihen, että Suomen poliisi on velvollinen pidättämään Puigdemontin tavattaessa, Mykkänen kommentoi asiaa kokoomuksen työelämäristeilyllä lauantaina.
Keskusrikospoliisi kertoi tänään, että Katalonian entisestä johtajasta Puigdemontista käynnistetään Suomessa normaali luovuttamisprosessi, jos hänet tavoitetaan. Espanja on tehnyt kansainvälisen luovutuspyynnön Puigdemontista.
Mykkänen kertoo, että tällä hetkellä Puigdemontin olinpaikka ei ole täsmällisesti poliisin tiedossa, mutta on todennäköistä, että hän on Suomessa.
– Jos hänet tavataan Suomessa ja pidätetään, niin sen jälkeen asia siirtyy oikeusministeriön harkintaan, joka päättää luovutuksesta Espanjaan.
Tullaanko häntä etsimään?
– Hänestä on jätetty Suomessa etsintäkuulutus myös normaalilla menettelyllä.
Miten ikävässä välikädessä Suomessa ollaan tässä asiassa?
– Tämä ei ole täysin tavatonta. Esimerkiksi Turkkiin on jouduttu harkitsemaan viime vuosina vastaavia luovutusmääräyksiä. EU-maiden kesken tämä on tietysti harvinaista.
Maija Mattila on 20-vuotias nuori nainen, joka haaveilee omasta kodista kämppiksen kanssa ja New Yorkin catwalkeista. Hän harrastaa tanssia ja on ison Bella-koiran omistaja. Maijalla sattuu myös olemaan yksi ylimääräinen kromosomi.
Pari vuotta mallin töitä tehnyt Maija on haastanut ehkä jopa pölyttyneiksikin muotoutuneita perinteisiä kauneusihanteita.
– Haluan olla esimerkkinä, hän sanoo.
Ja juuri tämän myös BBC Africa kertoi uutisessaan pari viikkoa sitten. Uutinen levisi ympäri maailmaa. Haastattelupyyntöjä, kommentteja ja otsikoita on tulvinut ovista ja ikkunoista aina Kanadasta Ruotsiin.
Hullunmyllyn keskellä Maijan rinnalla seisoo äiti, Anna-Erika Mattila. Hän toivoo tyttärensä inspiroivan muita unelmoijia ympäri maailman.
– Vastaanotto on ollut pääsääntöisesti aivan mahtavaa. Välillä itku silmässä luen ihmisten viestejä. Ihmisten hyväntahtoinen kannustaminen on ollut aivan mieletöntä – ja kannustanut meitä jatkamaan eteenpäin. On tullut fiilis, että ihmiset ovat innoissaan, kun Suomessa joku yrittää jotain erilaista ja rohkeaa.
Mutta miten oikein tähän tilanteeseen päädyttiin?
"Minulla ei ollut oikeutta torpata tätä juttua"
Pieni Maija rakasti glitteriä ja vaatteita. Olohuoneen lattia noudatti välillä catwalkin virkaa. Myöhemmin televisiosta katsottiin tarkkaan malliohjelmia ja YouTubesta harjoiteltiin kävelyä.
– Pidin sitä nuoren tytön unelmana ja leikkinä, Anna-Erika sanoo muistellen.
Vaan vähänpä äiti tiesi – tai muukaan maailma.
Kun teininä oli aika pohtia vakavissaan ammatteja, kelpasi vain yksi: mallin työ. Äiti kertoo, että toivoi tuolloin tyttärellään olevan realistisempia tavoitteita.
– Mietin, miten sanoittaisiin ”tämä ei ole realistista – unohda”, mutta sillä tavalla, ettei muserra itsetuntoa.
Netissä tuli vastaan aloittelevan mallin, australialaisen Madeline Stuartin kuva. Nykyään häntä tituleerataan maailman ensimmäiseksi supermalliksi, jolla on Downin syndrooma.
– Se tuli kuin tilauksesta. Tajusin, että nyt kannattaa olla ihan hiljaa ja katsoa mihin tie vie. Koin, että minulla ei ole oikeutta torpata tätä juttua.
– Hän on suloinen ja kiva ihminen. Olen katsonut hänen kuvia ja videoita – hän on niin upea ihminen ja kaunis, Maija kuvailee idoliaan Stuartia.
Äiti päätti auttaa tytärtään kurkottelemaan kohti unelmia. Ja unelmat alkoivatkin hiljalleen toteutua, kun Maijan 18-vuotissyntymäpäivä tuli.
Perheystävä kertoi Maijan malliunelmasta Yle Kioskille. Maija yllätettiin, ja hän vietti syntymäpäivänsä mallina ammattilaiskuvaaja Aki-Pekka Sinikosken kameran edessä.
– Siitä se oikeastaan kaikki lähti liikkeelle. Eli ystävämme ja Ylen ihana synttärilahja Maijalle mahdollisti tällaisen tien hänelle.
Tähän päivään mennessä Maijalla on ollut useita kuvauksia – suurin asiakas on Kalevala Koru. Maija antoi Mimosan hetki -korulle kasvonsa.
Tuorein työ on Oon upee! -kampanjassa, jossa Maija on yksi malleista. Kampanjan viesti on selkeä: Älä näe vain Downin syndroomaa – näe kokonaisuus. Kehitysvammaliiton kampanja haluaa siis kiinnittää huomiota jokaisen vahvuuksiin ja voimavaroihin pelkän oireyhtymän sijasta.
Ei pelkkää glitteriä ja nousukiitoa
Vaikka Maijan elämä saattaa nyt kuulostaa hohdokkaalta, niin takana on kipeitä asioita ja raakaa työtä.
Maijaa kiusattiin edellisessä koulussa hänen ihonvärinsä takia – Maijan isä on nigerialainen.
– Maija ihmetteli kovasti miksi on erivärinen kuin muut, ja siitä keskusteltiin paljon, äiti kertoo.
Äiti pohti, miten saisi tyttärensä näkemään asian positiivisemmin. Keino löytyi leikin kautta.
– Sanoin, että kun monet makoilevat auringossa kaikki kesät tullakseen saman väriseksi kuin Maija, niin kehiteltiin kilpailuja: se kuka on ruskein voittaa. Ja Maija voitti aina. Sillä tavalla aihe pikkuhiljaa kääntyi positiiviseksi asiaksi ja Maija oppi rakastamaan ihonväriään, äiti kertoo.
Maija on erittäin kiinnostunut juuristaan Nigeriassa ja rakastaa myös paikallista musiikkia.
– Minusta on hyvä olla suomalais-nigerialainen, Maija sanoo.
Maija MattilaAki-Pekka Sinikoski
Ulkonäköasiat ovat mietityttäneet myös vanhemmalla iällä. Kun haaveet mallin työstä alkoivat kyteä yhä vahvempina, päätti Maija pudottaa painoa. Hän pudotti äidin arvion mukaan noin 14 kiloa.
– On mukavaa syödä terveellisesti, mutta himottaa karkit ja sipsit, Maija toteaa.
Maija urheilee säännöllisesti. Kuntosalilla on ammattilainen auttamassa.
– Aika rankkaa, mutta pitää syödä terveellisesti ja liikkua. Pitää pitää itsestään huolta. Mutta kyllä minä syön välillä herkkuja.
Siltikin mieleen tulee, kokeeko Maija ulkonäköpaineita ja onko hänellä stressiä näyttää tietynlaiselta.
– Ei ole. Minä vain olen tällainen, Maija sanoo.
Äidin mukaan tyttären kohdalle on myös osunut hyviä yhteistyökumppaneita, jotka eivät aseta ylimääräisiä paineita. Hän uskoo, että painonhallinta on hyvissä kantimissa eikä pelkoa "överiksi menemisen" kanssa ole.
– Tavoitteet oman kehon muokkauksesta ovat tulleet Maijalta itseltään. Hän on myös ollut kovin kriittinen itseään kohtaan. Ehkä se on enemmän niin, että hän vaatii itseltään enemmän kuin muut, äiti sanoo.
Tasapainoilua huolien ja haaveiden keskellä
Malliunelmien keskellä keskitytään myös tavalliseen arkeen.
Maija käy Lyhty ry:n oppimisyksikössä Lampussa opiskelemassa yleisiä kouluaineita ja itsenäistymiseen kohdistavia taitoja.
Maija haaveilee, että joskus tulevaisuudessa voisi itsenäistyä ja muuttaa omilleen jonkinlaiseen asumisyksikköön.
Siihen voi mennä vielä tovi.
– Kehitysvammaisten asiat eivät ole läheskään niin hyvällä tolalla Suomessa kuin ihmiset kuvittelevat. Maijan kohdalla esimerkiksi koulutuksen jatkuminen on suuri kysymysmerkki. Samoin asuminen tulevaisuudessa – hän on ollut kuusi vuotta Helsingin kaupungin asuntojonossa.
Ei myytävänä! -kansalaisaloite jätettiin tässä kuussa eduskunnalle, se keräsi yli 70 000 ääntä. Kansalaisaloite haluaa, että vammaisten henkilöiden koko elämän mittaisia, välttämättömiä palveluja, ei kilpailutettaisi hankintalain mukaan. Näitä palveluja ovat esimerkiksi asuminen.
– Huoli tulevaisuudesta on suuri, ja kyllä nämä asiat koskettavat Maijaa ihan niin kuin ketä tahansa muutakin kehitysvammaista. Tästä meillä paljon keskustellaan, ja se mikä on surullista, niin Maija ei välttämättä aina ymmärrä, mitä nämä kilpailutukset hänen kohdallaan tarkoittavat.
Äiti kokee, että kehitysvammaisia kohdellaan päättäjien puolelta huonosti.
– Välillä hävettää, että me muka olemme hyvinvointivaltio. Tuntuu, että monet päättäjät eivät oikeasti tiedä, mitä kehitysvammaisten ja heidän perheiden elämä on. Minä “teen Sipilät” ja avaan ovet päättäjille: Tervetuloa meille katsomaan, millaista se arki on!
Äiti ei kuitenkaan halua arjen tunkeutuvan tummina pilvinä Maijan unelmien eteen.
– Nämä asiat stressaavat kehitysvammaisia ja heidän perheitään todella paljon. Siksi on ihanaa, että Maija saa keskittyä tällä hetkellä positiivisiin asioihin ja siihen, että hän on onnistunut unelmassaan. Se tuo uskoa tulevaisuuteen ja tähän "minä pystyn ja osaan" -ajatteluun.
– Olen tosi kiitollinen että saan olla malli. Olen kiitollinen faneille, että saan hienoja kommentteja. Ihan mahtavaa, tulee ihana olo. Paljon sydämiä kaikille!Aki-Pekka Sinikoski
Vaikka tulevaisuus huolettaa, yksi asia on selvä: Maija ei ole ikinä epäillyt, ettei voisi olla malli.
– Olen aina ollut ihan varma, että pystyn tähän.
Maijalla on myös mielipide ympärillään pyörivään julkisuuteen.
– Ei aina tarvitse vain siitä Downista puhua – olen vaan Maija ja malli!
Maijalla on myös pari vinkkiä kaikille muillekin unelmoijille:
– Pitää treenata paljon, eikä saa luovuttaa!
Maija ja Anna-Erika olivat myös Ylen aamu-tv:ssä vieraina – katso haastattelu Yle Areenasta tästä tai videolta alla.
Jo parikymmentä vuotta lastenhoitajana työskennellyt Monica Naukkarinen auttaa rukkasia pienen tytön käsiin Roihuvuoren päiväkodin eteisessä. Pukeminen on osa päivittäisiä rutiineja, joita päiväkodeissa harjoitellaan jatkuvasti.
– Pedagogiikka ja hoiva ovat meidän arjessa läsnä yhdessä koko ajan. Kysymys on siitä, että kokonaisvaltaisesti valmistellaan näitä pieniä elämässä eteenpäin, sanoo Naukkarinen.
Lastenhoitajien parissa on seurattu tarkasti viimeaikaista keskustelua esimerkiksi lastentarhanopettajien palkoista. Varhaiskasvatuksen suurimpana ammattiryhmänä lastenhoitajat kokevat jääneensä julkisessa keskustelussa korkeammin koulutettujen varjoon.
– Eihän se mukavalle ole kuulostanut, että yhtä henkilöstöryhmää nostetaan jalustalle. Tämä on kuitenkin moniammatillista työtä, jossa tarvitaan kaikkien osaamista, sanoo Naukkarinen.
Monica Naukkarinen on työskennellyt lastenhoitajana Helsingin kaupungilla jo kaksi vuosikymmentä.Saija Nironen / Yle
Lastenhoitajat kokevat jääneensä purkin pohjalle myös uuden varhaiskasvatuslain valmistelussa. Esityksen mukaan päiväkotien henkilöstöstä vähintään kahdella kolmasosalla tulisi vuoteen 2030 mennessä olla korkeakoulututkinto.
Käytännössä päiväkodeissa työskentelisi jatkossa siis huomattavasti enemmän lastentarhanopettajia.
Lastenhoitajista tuntuu, ettei heidän työtään arvosteta
JHL:n laskelmien mukaan uudistus tarkoittaisi sitä, että jopa joka toinen ammattitaitoinen lastenhoitaja kävisi vuoden 2030 jälkeen tarpeettomaksi. Samalla osa AMK-koulutetuista sosionomeista jäisi vaille tehtäviä.
– Luvut joihin ministeriö mallinsa pohjaa, eivät näytä pitävän paikkaansa. Jos tällä suunnitelmalla mennään eteenpäin, niin jopa 8 000 ammattilaista on vaarassa menettää työpaikkansa. Lisäksi nyt on jo nähty se, etteivät yliopistotaustaiset lastentarhanopettajat tahdo sinne päiväkoteihin jäädä, sanoo puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine JHL:stä.
Suomessa työskentelee tällä hetkellä noin 20 000 lastenhoitajaa, joista useimmilla on takana lähihoitajan koulutus. Heiltä kantautuu liitoille tällä hetkellä viesti: “onko meidät nyt kokonaan unohdettu?”.
– Ilmassa alkaa olla jo nähtävissä katkeruutta. Lastenhoitajista tuntuu, ettei heidän työtään arvosteta. He ovat kuitenkin se ryhmä, joka on aina koko päivän lapsien kanssa ja läsnä joka hetkessä, sanoo Lastenhoitoalan liiton puheenjohtaja Minna Leppäkorpi.
” Ei ole mitään järkeä aliarvioida toisen ammattiryhmän ammattitaitoa”
Moni näkee, että nyt esitetyt lakimuutokset pohjautuva liian yksipuoliseen näkemykseen pedagogiikasta. Päiväkodin arjessa kasvatus ja hoito nivoutuvat tiiviisti yhteen.
– Varsinkin pienten lasten kohdalla monien kognitiivisten taitojen opettaminen on kasvattamista, jota lastenhoitajat tekevät päivittäin. Ei ole mitään järkeä aliarvioida toisen ammattiryhmän ammattitaitoa, sanoo Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola.
Paavola myös muistuttaa, että lähihoitajat ovat tällä hetkellä päiväkodeissa ainoa ammattiryhmä, joilla on terveydenhoidon koulutus.
Emilia Malin / Yle
Henkilöstörakenteen muutosta perustellaan sillä, että se vahvistaa varhaiskasvatuksen laatua nostamalla henkilöstön koulutustasoa.
Nyt suunniteltujen uudistusten pelätään kuitenkin luovan päiväkoteihin ennemminkin turhaa keinotekoista porrastusta ja lisäävän esimerkiksi sijaisuuksia.
– Tähän mennessä päiväkodeissa asioita on tehty yhdessä, mutta nyt työyhteisöissä aletaan miettiä, kuka tässä on se paras kasvattaja. Meidän mielestä ammattiryhmiä ei pitäisi asettaa vastakkain taistelemaan siitä, kenellä on pätevyyttä tehdä mitäkin asioita, sanoo Niemi-Laine JHL:stä.
Suuri huoli päiväkotien arjen sujuvuudesta
Arki monissa päiväkodeissa on tällä hetkellä uuvuttavaa ja moni lastenhoitaja tekee paljon töitä yksin lapsiryhmän kanssa. Suurin huoli kentällä onkin se, kuinka arki päiväkodeissa saadaan jatkossa rullaamaan lastenhoitajien vähentyessä.
– Lastentarhanopettajat ovat paljon poissa lapsiryhmän luota, koska hoitavat muita tehtäviä. Nyt täytyisi tosissaan miettiä, kuinka saadaan henkilökunta riittämään niin, että päiväkodeissa on jatkossakin turvalliset olosuhteet, sanoo Eila Seppälä-Vessari Suomen lastenhoitoalan liitosta.
– Tietenkään meillä ei ole mitään laadun nostamista vastaan, mutta jotenkin tuntuu, että tässä on nyt kuunneltu vain yhtä ammattiryhmää. Me nähdään, että turvalliset ihmissuhteet, ja se että päiväkodeissa on riittävästi ammattitaitoista väkeä, on varmasti yhtä tärkeää, jatkaa Seppälä-Vessari.
Varhaiskasvatuslakiestys palasi lausuntokierrokselta viime sunnuntaina. Uuden varhaiskasvatuslain pitäisi tulla voimaan tämän vuoden elokuussa.
Kulttuuriministeri Sampo Terho kieltäytyi luovuttamassa Jussi-gaalassa yleisöpalkintoa elokuvaohjaaja Aku Louhimiehelle, kertoo Ilta-Sanomat.
– Syy on mielestäni täysin itsestään selvä. Minun mielestäni tässä tilanteessa ei ole oikein, että kulttuuriministeri jakaa sellaisen viestin, että tämmöinen käyttäytyminen elokuvaohjauksessa on hyväksyttävää, ministeri kommentoi.
Terho sanoo, että se, mitä ohjauksessa on tapahtunut, on ollut väärin.
Terhon korvasi gaalassa MTV:n entinen ohjelmajohtaja Jorma Sairanen. Ministerin mukaan tuotantoyhtiöllä oli aikaa etsiä hänen tilalleen korvaaja.
– Meidän suunnitelmamme menivät aika nopealla tahdilla uusiksi. Onneksi löytyi hyvä jakaja, kommentoi tilannetta IS:llä tuotantoyhtiö Solarin Samuli Norhomaa.
Yleisö valitsi Louhimiehen Tuntemattoman sotilaan viime vuoden parhaaksi elokuvaksi. Kiitospuheessaan Louhimies pyysi vielä kerran nöyrästi anteeksi kaikilta, joita hän on työssään loukannut.
Kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk.) vahvistaa Ylelle, että Katalonian entinen aluejohtaja Carles Puigdemont on lähtenyt Suomesta eilen illalla Belgiaan. Kärnä kertoo asiasta myös tiedotteessa.
Kärnä kertoo keskustelleensa Puigdemontin kanssa mahdollisesta pidätysmääräyksestä perjantaina järjestetyllä lounaalla. Lounaan jälkeen he totesivat, että mikäli pidätysmääräys annettaisiin, on Puigdemontinlla vaihtoehtona joko ilmoittautua Suomen viranomaisille tai poistua Suomesta Belgiaan, jossa luovutusprosessi on jo käynnissä.
– Presidentti [Puigdemont] valitsi jälkimmäisen vaihtoehdon ja mielestäni järkevästi. Luovutusprosessi Suomessa olisi kestänyt pitkään ja se olisi estänyt häntä jatkamasta demokratian, ihmisoikeuksien ja väkivallattomuuden sanoman levittämistään maailmalla. Presidentti myös vahvisti minulle tänään, että Belgiassa hän tulee toimimaan täydellisessä yhteistyössä paikallisten viranomaisten kanssa, Kärnä kertoo.
Espanja on tehnyt kansainvälisen luovutuspyynnön Puigdemontista. Luovutuspyyntö tuli Suomeen yöllä. KRP olisi aloittanut Puigdemontista normaalin luovuttamisprosessin, jos poliisi olisi tavoittanut hänet ennen maasta poistumista.
Poliisilla ei ollut tiedossa Puigdemontin olinpaikkaa. Puigdemont saapui vierailulle Suomeen torstaina. Vierailun oli määrä kestää lauantaihin saakka.
Etelä-Ranskassa eilen tapahtuneessa terrori-iskussa haavoittunut poliisiupseeri on kuollut, kertoo Ranskan sisäministeriö.
Poliisimies ehdotti supermarkettiin linnoittautuneelle terroristille, että tämä päästäisi vankinaan pitämän ja haavoittuneen naisen vapaaksi ja poliisimies tulisi itse tämä tilalle ihmiskilveksi.
Santarmiupseeri jätti puhelimensa kaupan pöydälle, jotta muut poliisit saattoivat kuulla, mitä sisällä tapahtui. Kun kaupan sisältä kuului laukauksia, kauppaan tehtiin rynnäkkö, jossa terroristi ammuttiin.
Panttivangiksi jäänyt poliisimies sai vakavia vammoja, ja hän menehtyi niihin aamuyöstä.
Sisäministeri Gérard Collomb on ylistänyt miehen "sankarillisuutta ja rohkeutta". Poliisiupseeri "kuoli maansa puolesta", ministeri sanoi.
Ranskan presidentti Emmanuel Macron on todennut, että mies "pelasti henkiä ja teki kunniaa hänen kollegoilleen ja maalleen".
Terroristi ampui poliisimiehen lisäksi kolme
Marokkolaissyntyinen 25-vuotias terroristi aloitti iskunsa läheisessä Carcassonnen kaupungissa, missä hän varasti auton ampumalla kahta sisällä istunutta ihmistä. Toinen heistä kuoli, toinen vammautui.
Seuraavaksi hän ampui juoksulenkillä olleita poliiseja, joista yksi haavoittui lievästi.
Terroristi ajoi viereiseen Trebes'n pikkukaupunkiin, missä hän tunkeutui Super U -supermarkettiin, ammuskeli ympäriinsä ja otti joukon ihmisiä panttivangeiksi. Osa ihmisistä pääsi pakenemaan.
Silminnäkijät kertoivat myöhemmin, että hyökkääjä huusi sisään tullessaan "Allahu akbar" ja sanoi olevansa Isis-järjestön sotilas ja valmis kuolemaan Syyrian puolesta.
Hän vaati "veljiensä", vapauttamista vankiloista.
Terroristi, jolla oli Ranskan kansalaisuus, oli otettu mukaan poliisin ylläpitämälle listalle mahdollisesti radikalisoituvista henkilöistä. Mieheen ei kuitenkaan kohdistettu erityistä seurantaa. Hänellä oli muutama tuomio pikkurikoksista, kuten laittoman aseen hallussapidosta ja huumausaineen käytöstä.
Oli vuosi 2011 ja ensimmäisen raskauden jälkeen tamperelaisen Ulla-Riitta Koskisen vatsassa navan päällä oli pahasti revennyt nahka, missä oli iso raskausarpi. Vatsan sai paidalla piiloon, mutta se häiritsi häntä päivittäin.
Tuolloin 27-vuotias nainen meni kysymään yksityiseltä plastiikkakirurgilta, voisiko ylimääräisen nahan poistaa vatsasta siten, että leikkausarpi jäisi navan sisäpuolelle. Koskinen halusi, että leikkausarpea ei juuri huomaisi ja plastiikkakirurgi vakuutti sen olevan mahdollista.
– Hyväuskoisena kuvittelin, että leikkauksesta tehdään sellainen kuin sovittiin.
Kauneusleikkaus suoritettiin paikallispuudutuksessa ja kun puudutus lakkasi muutaman tunnin sisällä, kipu oli valtava.
– Tuntui, että minulla oli puukko mahassa. Sitä kesti muutaman päivän.
Kipu tai vatsan turvotus ei kuitenkaan tullut yllätyksenä Koskiselle. Hän ihmetteli sitä, että leikkausarpea ei tehtykään navan sisäpuolelle.
Kun Koskinen ensimmäisen kerran avasi haavasiteen, hän järkyttyi näystä.
– Kolme senttiä navan yläpuolella oli todella ruma kaari ja vatsan arpi oli punainen. Jokainen kysyi minulta esimerkiksi rannalla, mitä vatsalleni oli tapahtunut.
Koskisen mukaan vatsa oli lisäksi ommeltu siten, että vatsanahka meni ruttuun. Jälki ei näyttänyt siistiltä.
Ulla-Riitta Koskinen on kokeillut vatsansa arpiin myös fibroblast-käsittelyä, joka näkyy vatsan pinnassa. Kuva on otettu muutama kuukausi sitten.Ulla-Riitta Koskinen
Sata korjausleikkausta
Helsingissä, Jyväskylässä ja Fuengirolassa toimivan yksityisen Sairaala KL:n plastiikkakirurgi Asko Salmi ei ota kantaa yksittäiseen tapaukseen, eikä Ulla-Riitta Koskisen leikkausta tehty kyseisellä klinikalla. Hän on toiminut Potilasvahinkolautakunnan asiantuntijalääkärinä ja on käynyt läpi tapauksia, joissa on ollut arpiongelmia.
Salmen mukaan kauneusleikkauksesta kehoon jäävä arpi ei vielä tarkoita virhettä, sillä leikkauksesta jää aina arpi kehoon. Arpeutuminen on kuitenkin yksilöllistä.
– Vatsan ympärille voi tulla levinnyt ruma arpi, jota joudutaan korjaamaan. Kyseessä on aina iso asia.
Tyypillinen asiakas on yli 30-vuotias nainen, vaikka julkisuudessa usein Salmen mukaan puhutaankin parikymppisistä. Asiakkaissa on myös niitä, jotka katuvat nuorena ottamiaan rintaimplantteja ja haluavat eroon niistä kymmenen vuotta myöhemmin.
Salmi kertoo, että klinikalla tehdään eniten rintaimplantteja sekä rintojen kohotuksia, yläluomileikkauksia ja vatsan korjauksia.
– Ihokudokset kestävät muutoksia vanhetessa eri tavoin. Esimerkiksi yksi raskaus voi pilata mahan. Vatsa saattaa olla miljoonalla rutulla tai roikkua.
Ongelma on se, että alaa ei valvota tarpeeksi. Sairaala KL:n plastiikkakirurgi Asko Salmi
Suomessa ei ole tilastoa siitä, kuinka paljon kauneusleikkauksia joudutaan vuositasolla korjaamaan. Sairaala KL:ssä on Salmen mukaan tehty 9–10 vuoden aikana noin 100 korjausleikkausta, mikä tekee kymmenen korjausta vuodessa. Hän arvioi, että Suomessa suoritetaan vuosittain ainakin 50–100 kauneusleikkauksen korjausta. Tämä käsittää vain yksityisen puolen eli todellisuudessa luku on suurempi.
Salmi sanoo, että esteettisen kirurgian puolella riskit pitää minimoida ja niistä pitää kertoa asiakkaalle ennen leikkausta. Ammattitaitoinen plastiikkakirurgi ei tee myöskään epärealistista kauneusleikkausta ja korjaa epäonnistuneen leikkauksen. Alalla kuitenkin toimii myös muitakin kuin plastiikkakirurgeja.
– Joku voi mainostaa, että on erikoistunut tähän ja tähän, vaikka todellisuus on ihan muuta. Tämä on turhauttavaa. Ongelma on se, että alaa ei valvota tarpeeksi.
Akuutit tapaukset hoidetaan julkisella puolella
Kun esteettisestä kauneusleikkauksesta tulee komplikaatio eli esimerkiksi infektio, se hoidetaan akuuttina tapauksena julkisen puolen sairaalassa.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) plastiikkakirurgian ylilääkäri, professori Hannu Kuokkanen kertoo, että infektiot, verenvuodot, ihon vaurioitumiset ja kuoliot voivat olla akuutteja asioita, jotka vaativat kiireellistä hoitoa.
– Implantti-infektio ei tahdo parantua lääkehoidolla. Suljetussa tilassa mahdollinen tulehdus voi muodostua erittäin pahaksi. Hoidamme sairauden ja terveyttä uhkaavan tilan.
Kuokkasen mukaan ongelma on se, että kaikki potilaat eivät välttämättä ymmärrä riskejä, jotka liittyvät kaikkiin leikkauksiin.
– Vaikean infektion takia voi joutua jopa tehohoitoon. Jos on vaikea komplikaatio ja joudutaan poistamaan kudosta voi olla, että tarvitaan useampia leikkauksia.
Pelkästään HUS:ssa on Kuokkasen mukaan kauneusleikkauksista johtuvien infektioiden takia hoidossa noin kymmenen potilasta vuodessa.
Infektioiden ja muiden akuuttien tilanteiden lisäksi julkisella puolella korjataan toiminnallisia vaivoja. Esimerkiksi raskaudesta voi tulla vatsalihasten erkauma, jolloin vatsa pullottaa eteenpäin, ja potilaalla voi olla vaikeita alaselkäkipuja. Korjausleikkauksia tehdään myös lihavuusleikkauksen jälkeen, jolloin jäljelle jääneestä ihoylimäärästä on potilaalle toiminnallista haittaa.
Korjausleikkaukseen vuonna 2012
Ulla-Riitta Koskinen koki kauneusleikkauksen jälkeen vuonna 2011, ettei hän uskaltanut valittaa vatsansa ulkonäöstä.
– Olin silloin nuori ja minua hävetti, miksi menin ylipäätään tekemään tällaista turhamaista juttua. Kadun koko leikkausta. Ehkä sitä nahanpalaa olisi voitu parantaa kevyemmillä toimenpiteillä.
Koskisella oli aikaisemmin kehossa arpia, jotka muuttuivat ajan kanssa. Siksi hän toivoi, että arven punoitus katoaisi myös tällä kertaa. Kun vatsa toipui leikkauksesta, jäljet ja punoitus korostuivat.
– Arpi pysyi punaisena ja näytti siltä pitkään. Kokeilin erilaisia mikroneulaushoitoja, mutta niilläkään en pystynyt korjaamaan pilalle mennyttä ommelta.
Nyt jälkeenpäin Koskinen ajattelee, että hänen olisi pitänyt pyytää ennen leikkausta kuva valmiista lopputuloksesta.
– Jos se ei olisi vastannut toiveitani, en olisi mennyt leikkaukseen.
Itsellä oli olo, että samalle plastiikkakirurgille en mene uudestaan. Ulla-Riitta Koskinen
Vatsan ulkonäkö vaivasi ja vuonna 2012 Koskinen päätti matkustaa vatsan korjausleikkaukseen Tallinnaan.
– Siellä minusta tuntui, että toiveitani kuunneltiin ja lopputulokseksi luvattiin sellainen, mikä oli siinä tilanteessa mahdollisuus tehdä.
Koskista eivät arveluttaneet korjausleikkaukseen liittyvät riskit ulkomailla, vaan hän koki, ettei uskaltanut tehdä huonon kokemuksen takia korjausleikkausta Suomessa.
– Itsellä oli olo, että samalle plastiikkakirurgille en mene uudestaan.
Tältä Ulla-Riitta Koskisen vatsa näyttää nyt.Ulla-Riitta Koskinen
Hyväksyy nyt kehonsa
Ulla-Riitta Koskisen, 34, vatsassa näkyy edelleen arpi Tallinnan onnistuneesta korjausleikkauksesta huolimatta. Jäljet eivät kuitenkaan enää häiritse niin kuin ennen.
Tähän on vaikuttanut asennemuutos. Vielä vuonna 2011 Koskinen kilpaili SM-tasolla bikini fitneksessä. Kehon muutoksia oli ensimmäisen raskauden jälkeen vaikeaa hyväksyä ja samalla piti näyttää rasvattomalta, mutta lihaksikkaalta.
Kauneusleikkauksiin pitäisi olla 30 vuoden ikäraja. Realismi omasta ulkonäöstä on hakusessa monella. Ulla-Riitta Koskinen
– Näin muutokset virheinä. Aikaisemmin minun oli vaikea liikkua ilman rajuja tavoitteita, mutta nyt minulla on tärkeämpää oma hyvinvointi, eikä kilpaileminen enää kiinnosta.
Koskinen työskentelee kampaamoalan yrittäjänä ja lisäksi hän kirjoittaa Prime life by Umppu -blogia, jossa hän pyrkii antamaan elämästään kolmen lapsen äitinä realistisen kuvan.
– Esimerkiksi bloggaajien elämä saattaa näyttäytyä sellaisena, että elämässä ei tehdä muuta kuin matkustellaan, ostetaan hienoja käsilaukkuja ja syödään kahvilassa macaron-leivoksia. Synnytyksen jälkeen mennään salille ja ollaan pian samoissa mitoissa kuin aikaisemmin. Se on todella kaukana todellisuudesta.
Ulla-Riitta Koskinen sanoo, että kauneusleikkauksia ei kannata tehdä ympäristöstä tulevien ulkonäköpaineiden takia.Henrietta Hassinen / Yle
Hän kehottaa kauneusleikkausta harkitsevaa odottamaan, kunnes lapsiluku on täynnä. Koskinen uskoo, että moni leikkelee kehoaan, koska haluaa olla jotakin muuta kuin mitä todellisuudessa on.
– Sitten tulee näitä tilanteita, että pakaraimplantit mädäntyvät. Kauneusleikkauksiin pitäisi olla 30 vuoden ikäraja, ettei ole nuori ja epävarma, vaan on kasvanut aikuiseksi. Realismi omasta ulkonäöstä on hakusessa monella.
Koskinen uskoo, että kun elämässä tapahtuu jokin käännekohta, voi oppia hyväksymään kehonsa. Hänelle se on ollut lasten saaminen.
– Nyt mietin, ovatko lapseni terveitä. En anna ajatusta sille, että olisin parempi ihminen, jos minulla olisi vaikkapa pyöreämpi pylly.
