Kun kouluampumisesta hengissä selvinneet nuoret ja ampumisissa kuolleiden ystävät nousivat puhujakorokkeelle Washingtonissa lauantaina järjestetyssä mielenosoituksessa, moni pyyhki kyyneleitä.

– Kuusi minuuttia ja 20 sekuntia AR-15:llä, eikä ystäväni Carmen koskaan enää valittaisi minulle pianotunneista, sanoi Parklandin koulun oppilas Emma Gonzalez.

Toisen historiaan jäävän puheen piti Martin Luther Kingin ja Coretta Scott Kingin 11-vuotias lapsenlapsi Yolanda Renee King.

– Minulla on unelma. Nyt riittää, hän huusi tuhansille kuulijoille.

Lue myös:

”Kyse on meidän tulevaisuudestamme” – Näistä syistä mielenosoittajat saapuivat Washingtoniin

Oletko joskus päättänyt alkaa liikkua enemmän ja syödä terveellisemmin? Mutta parin kuukauden alkuinnostuksen jälkeen salaatin popsiminen on alkanut tympiä ja uusi liikuntaharrastus on jäänyt muiden kiireiden jalkoihin.

Kuusi vuotta personal trainerina työskennellyt Anna Henriksson kutsuu asiakkaidensa elämäntapamuutoksen paria ensimmäistä kuukautta kuherruskuukausivaiheeksi. Sen jälkeen tulee pohdintavaihe, jossa ihminen alkaa miettiä, mitä oikein on tekemässä ja kuinka korkealle elämässään oikeastaan haluaa priorisoida valmennuksen, Hernriksson neuvoo.

– Siinä kohtaa moni kokee, että oma motivaatio laskee, Henriksson selittää.

Johannes Hesso, joka on toiminut personal trainerina ja fysioterapeuttina lähes kymmenen vuotta sanoo, että ensiarvoisen tärkeää innostuksen jatkumisessa on niin sanotun sisäisen motivaation löytäminen.

Kokosimme alle Henrikssonin ja Hesson vinkit treenimotivaation säilyttämiseen.

1. Löydä sisäinen motivaatiosi

Anna Henriksson kertoo kysyvänsä lähes jokaiselta asiakkaaltaan, minkä takia tämä haluaa laihduttaa tai kohottaa kuntoaan.

– Jotta me voimme motivoida itseämme, meidän täytyy ymmärtää, miksi me näitä asioita teemme. Mitä tämä liikkuminen merkitsee juuri minulle? Henriksson sanoo.

Jos Henrikssonin luo tulee asiakas, joka sanoo haluavansa laihduttaa kymmenen kiloa, Henriksson kysyy, minkä takia asiakas haluaa laihduttaa. Jos asiakas vastaa haluavansa ostaa kivempia vaatteita, Henriksson kysyy uudestaan, miksi tämä haluaa ostaa niitä kivempia vaatteita ja mitä se, että kokee näyttävänsä paremmalta tuo elämään lisää.

– Silloin yleensä ollaan siinä todellisen motivaation äärellä, että ymmärretään, mikä se on se syy tälle kaikelle, Henriksson selittää.

Johannes Hesso korostaa, että on hyvin tärkeää löytää pitkäkestoinen sisäinen motivaatio, jonka päälle aletaan rakentaa liikuntaa, syömistä ja mahdollisesti laihdutusmetodistoa.

Sisäisen motivaation sijaan motivaatio voi lähteä myös ulkopuolelta tulevista tekijöistä. Esimerkiksi työpaikan vaihtumisen tuoma sosiaalinen paine tai niin sanottu kostomotiivi voi olla laihdutuspäätöksen taustalla.

Kostomotiivilla Hesso tarkoittaa sitä, että esimerkiksi hänen asiakkaakseen tuleva nainen haluaa laihduttaa kostaakseen entiselle poikaystävälleen. Tällaiseen motiiviin Hesso kertoo törmäävänsä aina silloin tällöin.

– Kun motivaatio ei tule sisältä eli oman arvomaailman mukaisena tapana toimia, vaan ulkoa annettuna, niin se yleensä kosahtaa kuukaudessa tai parissa, kun alkuinnostus on mennyt.

Hesso huomauttaa, ettei kuitenkaan halua tuomita pinnalliseltakaan tuntuvaa motivaationkipinää. Siitäkin voi lähteä liikkeelle ja yrittää löytää kestävämpiä, itsestä lähteviä syitä elämäntapamuutokselle.

2. Kirjoita paperille, mitä oikeasti haluat

Anna Henriksson neuvoo istumaan alas ja kirjoittamaan itselleen paperille ylös, mitä oikeastaan itse haluaa.

Joku saattaa kirjoittaa lappuun, että haluaa paremman ulkonäön, löytää kumppanin tai kokea pystyvyyden tunnetta. Henriksson kehottaa kirjoittamaan vapaasti omia motiivejaan, olivat ne sitten ulkoisia tai sisäisiä, hetkellisiä tai pidempiaikaisia.

– Se yleensä tuo esille niitä omia luontaisia mielenkiinnon kohteita ja se toimii samalla myös voimavarana, Henriksson vinkkaa.

Paperi kannattaa kiinnittää jääkaapin oveen tai kalenteriin muistuttamaan, että nämä ovat minulle tärkeitä juttuja.

3. Valitse harrastus, joka sopii omaan elämäntyyliin

Hesso huomauttaa, että motivaatioon vaikuttaa myös oma elämäntilanne, kuten kiire ja mahdollisuudet.

Jos ympärillä on paljon mahdollisuuksia ja tilaisuuksia mennä liikkumaan, se vaikuttaa myös motivaatioon edullisesti.

Liikuntaharrastuksen onkin oltava sellainen, että se sopii omaan elämäntyyliin. Harrastuksen ajan ja paikan on oltava sopivia.

Myös liikkumisen treeneihin ja sieltä pois on oltava sellaista, että se koetaan lähtökohtaisesti helpoksi ja itselle sopivaksi.

4. Aseta itsellesi tavoitteita

Tavoitteeksi kannattaa asettaa jokin sellainen asia, josta on aina haaveillut. Tavoitteen ympärille voi sitten lähteä rakentamaan erilaisia lajeja ja liikuntamuotoja, jotka tukevat tavoitteen saavuttamista.

Hesso huomauttaa, että tavoitteellisuus ei tarkoita kilpailullisuutta ja stressaamista, vaan suunnitelmallisuutta oman hyvinvoinnin kehittämiseksi.

– Esimerkiksi mindfulnessissa, mitä itsekin harrastan, tavoitteena voi olla vaikka, että vuoden ajan tutkiskelee, fiilistelee ja kokeilee eri lajeja ja elää terveellisesti. Se on tavallaan tavoite, mutta loppupeleissä se on tapa elää fiksusti ja rauhallisesti yksi vuosi ja löytää jotain uutta, Hesso sanoo.

Entä sitten, kun tavoite on saavutettu?

Aseta itsellesi uusi tavoite.

– Kestävä ratkaisu tarkoittaa sitä, että löydät rakentavia osatavoitteita, joihin aina pyrit, Hesso selittää.

Tavoitteita miettiessä kannattaa pitää mielessä, että niiden täytyy olla realistiset. Silloin kokee useammin onnistumisen tunteita ja tyytyväisyyttä itseensä, mikä taas vaikuttaa positiivisesti myös motivaatioon. Jos tavoitteet ovat hyvin epärealistisia, koemme herkästi epäonnistumisen tunnetta.

– Se taas aiheuttaa paradoksaalisesti sen, että motivaatio laskee, Hesso sanoo.

Anna Henriksson neuvoo asettamaan niin pitkän kuin lyhyenkin aikavälin tavoitteita.

Tavoite voi olla myös päiväkohtainen. Jos on väsynyt, voi asettaa itselleen tavoitteeksi mennä esimerkiksi vain 20 minuutin happihyppelylle.

5. Luo itsellesi oma palkitsemisjärjestelmä

Henriksson neuvoo kehittämään itselleen oman palkitsemisjärjestelmän. Kannattaa kehittää erilaisia ja monipuolisia keinoja palkita itseään hyvästä liikuntaviikosta tai -kuukaudesta.

Palkitsemiskeinojen tulisi olla sellaisia keinoja, että ne tuovat lyhytaikaisen nautinnon lisäksi myös pitkäaikaista nautintoa.

– Voi kokeilla esimerkiksi sellaista, että aina kun tulee kotiin töistä, antaa itselleen 20 minuuttia aikaa ja löhöää sohvalla ennen kuin ryhtyy mihinkään muihin toimiin. Joidenkin mielestä esimerkiksi hieronta tai spa-elämys kerran kuukaudessa voi olla palkinto. Tai hyvän kirjan lukeminen, Henriksson vinkkaa.

Henriksson huomauttaa, että itseään voi palkita myös esimerkiksi suklaalla. Suklaan syömisessä pitäisi kuitenkin muistaa kohtuus. Se ei saa olla ainoa ja useita kertoja viikossa toistuva palkinto.

6. Hanki itsellesi treeniyhteisö

Treenikaverit ovat todella tärkeitä. Treeniyhteisön tulisi olla niin hyvä, että harrastukseen haluaa mennä jo pelkästään kavereiden takia.

– Se voi olla paras kaveri, jonka kanssa käydään läpi viikon tapahtumat metsälenkillä, tai sitten tanssikerho, missä on sinun oloisiasi tyyppejä, Hesso neuvoo.

Hänen mukaansa treenikaverit vetävät treenaamaan, vaikka itse treeni ei juuri sillä hetkellä maistuisi.

Henrikssonin mukaan on myös olemassa näyttöä siitä, että kun liikutaan ryhmässä, tai kaverin tai valmentajan kanssa, liikunnan hedoninen arvo on suurempi, eli se tuottaa vielä enemmän mielihyvää.

Henriksson muistuttaa, että on olemassa myös ihmisiä, jotka haluavat liikkua yksin ilman seuraa, jos heidän työnsä on esimerkiksi hyvin sosiaalista.

7. Kokeile eri lajeja

Jos liikkuminen alkaa tympiä, vaihda lajia. Kokeile rohkeasti erilaisia lajeja.

– Sitten sieltä löytyy se, jota et enää halua vaihtaa, Hesso neuvoo.

Väkisin ei kannata pakottaa itseään harjoittelemaan, jos motivaatio on hukassa. Jos sekä pää että kroppa taistelevat tavoitetta vastaan, siitä ei voi seurata hyvää, Hesso huomauttaa.

– Jos tuntuu täysin vastenmieliseltä, niin liikunnassa ei ole silloin mitään järkeä.

Itselleen on myös hyvä varata useita eri liikuntavaihtoehtoja. Esimerkiksi ryhmäliikunnassa voi käydä kokeilemassa rauhallisempia tai rankempia tunteja kuin, mihin on tottunut.

Henriksson kehottaa rakentamaan itselleen omaa liikuntapankkia, josta voi valita sellaisia lajeja, jotka tuottavat positiivisia kokemuksia oman mielialan mukaan.

Totaalista taukoa liikkumisesta ei kannata pitää. Henriksson huomauttaa, että tauko voi helposti venähtää useamman kuukauden tai jopa vuosien pituiseksi. Liikunnan vähentäminen saattaa sen sijaan olla hyvä ajatus.

– Jos tuntuu siltä, että on uupunut ja kroppa on väsynyt, niin ehdottomasti voi keventää ihan kunnolla, Henriksson lisää.

+ 1 Tee strategia ja suunnittelma

Anna Henriksson huomauttaa, että monella on sellainen käsitys, että nimenomaan motivaatio ratkaisee: hyvällä motivaatiolla saavutetaan tuloksia, huonolla ei. Näin yksinkertaista elämäntapamuutoksen läpivieminen ei kuitenkaan hänen mielestään ole.

Henrikssonin mielestä motivaatiolle ei kannata antaa liikaa tilaa. Hän korostaa, että on luonnollista, että välillä motivaatio laskee ja välillä nousee.

– Kun motivaatio on alhainen ja ei kauheasti huvita, niin on hyvä muistuttaa itselleen, että tämä kuuluu asiaan ja hetken päästä minä voinkin olla tosi motivoitunut.

Motivaatiota tärkeämpää on Henrikssonin mielestä hyvä strategia ja suunnittelu.

Suunnittelu tarkoittaa Henrikssonin mukaan esimerkiksi sitä, että istuu sunnuntai-iltana alas ja kirjoittaa kalenteriin, milloin viikon aikana pääsisi puolen tunnin kävelylle ja milloin olisi aikaa lähteä kuntosalille tai joogaan.

Henriksson arvelee, että yksi syy personal trainereiden suosion kasvuun on se, että joku tekee suunnittelun sinun puolestasi.

Miltä tuntuu ajatus, että käyttäisit vuodesta kaksi kuukautta kännykän ruutua tuijottaen?

Se on noin neljä tuntia päivässä.

Aika moni meistä käyttää huomaamattaan tuon verran aikaa kännykällä.

Älypuhelimen käytön mittaamiseen ja suitsimiseen on tarjolla nykyisin lukuisia sovelluksia. iOS-laitteille suunnitellun Moment-sovelluksen tekijä kertoo, että keskiverto käyttäjä avaa puhelimensa 55 kertaa päivässä ja viettää sen parissa 3 tuntia 52 minuuttia.

Älypuhelimet ovat yleistyneet nopeasti ja niistä on tullut kiinteä osa elämää. Valtaosalla suomalaisista on älypuhelin, nuorilla ja nuorilla aikuisilla sellainen on käytössä lähes kaikilla.

Myös nelilapsisessa Karénin perheessä kaikilla on älykännykkä. Sillä pidetään yhteyttä perheeseen ja ystäviin, etsitään tietoa, käytetään kalenteria, mutta myös kulutetaan aikaa sosiaalisessa mediassa ja pelataan pelisovelluksia.

Mutta kuinka paljon päivästä paljon harrastavalla perheellä kuluu kännykkää tuijottaen?

Karénit ottivat asiasta selvää lataamalla puhelimiinsa viideksi päiväksi sovellukset, jotka keräsivät tietoa siitä, kuinka usein kännykän avausnappia tulee painettua ja kuinka pitkiä aikoja puhelimensa parissa päivässä viettää.

11-vuotiaat kaksostytöt Kirsti ja Hertta sekä 18-vuotias abiturientti Siiri latasivat Android-kännykköihinsä QualityTime-nimisen sovelluksen. 17-vuotias lukiolainen Kerttu ei halunnut osallistua testiin. Isä Veli-Matti ja äiti Katja puolestaan mittasivat Iphone-puhelimiensa käyttöä Moment-sovelluksella.

Sovellusten antamien tietojen perusteella laskimme kullekin keskiarvon yhdelle päivälle.

“En osaisi kuvitella elämää ilman älykännykkää. Se on niin iso osa omaa elämää. Sitä tarvii niin moneen juttuun. Tämmösessä yhteiskunnassa olis hirveen vaikee elää ilman puhelinta, mä oisin ihan pulassa!”

“Me kuunnellaan kännykällä musiikkia, pelataan ja katsotaan videoita. Sovelluksista me käytetään eri pelejä, Whatsappia, Youtubea ja Snapchatia.”

“Kyllä isä ja äiti joskus sanoo, että nyt kännykät pois. Mutta on mekin joskus sanottu niille esimerkiksi ruokapöydässä.”

“En töissä juurikaan tarvitse puhelinta kuin ehkä tapaamisten sopimiseen, suurin osa on siis ihan vapaa-ajankäyttöä. Siksi pari tuntia päivässä pelkästään puhelimella tuntuu aika paljolta.

Mutta toisaalta nykyäänhän melkein koko maailma on tässä puhelimessa, saatan katsoa tästä sosiaalisen median lisäksi tv-sarjan pätkiä tai urheiluruutua.”

“Minä kyllä käytän aika vähän puhelinta. Töissä en edes ehdi kännykkää vilkuilla. Vapaa-aikana käytän jonkin verran sosiaalista mediaa, katson reseptejä tai tutkin mahdollisia matkakohteita, jos on esimerkiksi jokin reissu tulossa.“

Älykännykkä on “peliautomaatti” taskussamme

Perheen isä, Veli-Matti Karén vietti aikaa älypuhelinta selaillen jonakin päivänä lähes kolme tuntia toisena vain parikymmentä minuuttia. Aikaa enemmän Veli-Mattia hätkähdytti tieto, että hän tarttuu puhelimeen parikymmentä kertaa päivässä, vaikka se keskivertoa vähemmän onkin.

– Jos siitä laskee yöajan pois, niin sehän on monta kertaa tunnissa. Siihen se on kyllä mennyt, että jos kilahtaa joku viesti, niin hetihän minä oon siinä kiinni. Vaikkei se varmasti niin tärkeää ole, että pitää heti minuutin sisällä vastata, Veli-Matti miettii.

Tähän sovellusten suunnittelijat toki pyrkivätkin: ilmoitukset, kilahdukset ja muistutukset houkuttelevat meitä tarttumaan puhelimeen. Viestiäänen piippaus tai punainen väri merkkinä uusista viesteistä on lupaus, että jokin "palkkio" on luvassa: mahdollisesti kiinnostava sähköposti, viesti tai tykkäys sosiaalisessa mediassa.

Palkkioiden vaihtelevuus onkin näistä suostuttelevista tai koukuttavista suunnittelutekniikoista ihan tehokkampia Minna Isomursu, professori, Kööpenhaminan IT-yliopisto

Googlen entinen tuotepäällikkö Tristan Harris johtaa Yhdysvalloissa Time well spent -liikettä, jonka tavoitteena on valistaa ihmisiä teknologian koukuttavuudesta ja perätä teknologiayhtiöiltä eettisesti kestävää suunnittelua. Harris on verrannut älypuhelimen koukuttavuutta rahapeliautomaatteihin, joissa palkinnot ovat yllätyksellisiä ja vaihtelevat satunnaisesti.

Ja kun puhelin on aina läsnä, siihen tarttuminen ja uteliaisuuden tyydyttäminen on vaivatonta ja helppoa.

Vuorovaikutuksen ja yhteissuunnittelun professori Minna Isomursu opettaa digitaalisten palveluiden tulevia suunnittelijoita Kööpenhaminan IT-yliopistossa. Hänen mielestään Harrisin vertaus on osuva.

– Palkkioiden vaihtelevuus onkin näistä suostuttelevista tai koukuttavista suunnittelutekniikoista ihan tehokkampia – juuri se, ettet tiedä, millainen palkkio on tai milloin se tulee, Isomursu sanoo.

Jatkuva virta vie meidät mukanaan

Ylioppilaskirjoitukset aloittanut Siiri Karén arvioi, että lukulomalla ollessaan hän on käyttänyt puhelinta hieman vähemmän kuin koulussa ollessaan. Silloin kännykkään tuli tartuttua tylsänä hetkenä herkästi.

Siirille kännykkä on myös työväline: sähköinen kalenteri on käytössä ja monet kouluasiat hoituvat kännykän avulla.

– Mutta kyllä sinne aina välillä vähän jumahtaa esimerkiksi Instagramiin. Siellä saattaa lorvia pidemmänkin aikaa kuin ajatteli. Sitten yhtäkkiä havahtuu, että on selannut kolme kertaa läpi samoja kuvia, Siiri kuvailee.

Professori Minna Isomursu kertoo, että yksi yleisimmin tutkimuskirjallisuudessa mainituista suunnittelun tavoitteista on flow-kokemuksen luominen käyttäjälle. Palvelusta pyritään tekemään sellainen, että asiat virtaavat helposti ja tapahtuvat vaivatta, jolloin sen parissa haluaa viettää aikaa ja aika kuluu siivillä.

Esimerkiksi sosiaalisessa mediassa päivitysten ja uutisten virta vain jatkuu ja jatkuu. Netflixin kaltaisissa suoratoistopalveluissa jaksot alkavat automaattisesti toistensa perään.

Ne ovat kuin pohjattomia kaivoja, jotka eivät anna loppumisen merkkiä. Tästä piirteestä on puhunut myös markkinoinnin ja psykologian apulaisprofessori Adam Alter, joka kirjoitti vastikään kirjan Vastustamaton – miksi emme pysty lopettamaan tsekkaamista, skrollaamista, klikkaamista ja seuraamista.

Ihmisen tahdonvoima vs. ammattihoukuttelijat

Miten hyvin ihminen voi siis omalla itsekurillaan vastustaa kaikkia niitä ärsykkeitä ja houkutuksia, joita suunnittelijat sovelluksiin ja laitteisiin kehittelevät? Aivotutkija ja kasvatustieteen professori Minna Huotilainen sanoo, että ainakin tilanne on hyvin epäreilu.

– Sosiaalisen median palveluissa ja suoratoistopalveluissa on satoja psykologeja, kognitiotieteilijoitä ja insinöörejä miettimässä, miten sinut saataisiin koukutettua viettämään vielä hetki juuri tämän palvelun parissa. Tätä vastaan ihmisen sitten pitäisi omalla tahdonvoimallaan kamppailla, Huotilainen kuvaa.

Nuorille, ja varsinkin lapsille, tämä on vielä vaikeampaa, koska he vasta kehittävät itsesäätelyn ja oman toiminnanohjauksen taitojaan. Huotilaisen mielestä aikuisella onkin aina vastuu pitää hyppysissään rajat lapsen älypuhelimen käytölle.

Olen huomannut, että lapset, jotka harrastavat paljon, eivät ole niin kiinni puhelimissa. Katja Karén

Yhdysvalloissa lasten ja nuorten älypuhelinten käyttö onkin viime aikoina herättänyt keskustelua ja huolta, ja teknologiajäteiltä on alettu perätä vastuuta. Tammikuussa kaksi Apple-yhtiön merkittävää osakkeenomistajaa vaati kirjeessään yhtiötä ryhtymään toimeen lasten ja nuorten älypuhelinriippuvuuden vähentämiseksi.

Iltaseitsemältä kännykät parkkiin

Karéneilla alakouluikäisten tyttöjen kännyköiden käyttöä rajoitetaan. Kouluaamuina viestit saa katsoa, mutta muutoin kännykällä ei ennen koulua roikuta. Koulun jälkeen tyttöjen pitää ensin tehdä koululäksyt ja soittaa soittoläksyt sekä syödä välipala ennen kuin puhelimeen saa tarttua. Arki-iltoina puhelimet otetaan pois iltaseitsemältä.

Katja Karén on alakoulun opettaja ja työssään kiinnittänyt huomiota siihen, että jotkut lapset ovat huomattavasti koukuttuneempia älypuhelimiinsa kuin toiset.

– Olen huomannut, että lapset, jotka harrastavat paljon, eivät ole niin kiinni puhelimissa. Harrastukset vievät aikaa ja heille on ehkä sitä kautta luontevampaa se muukin tekeminen. Olen huomannut, että osa lapsista on vielä aika myöhäänkin puhelimilla ja ovat sen vuoksi väsyneitä aamulla, Katja kertoo.

Isompien lastensa kohdalla hän sai omakohtaisestikin havaita, että yläasteelle siirryttäessä vanhempien keinot ovat jo aika vähissä.

– Sen ikäiset ovat jo niin paljon omissa huoneissaankin, eikä voi sillä tavalla koko ajan vahtia. On vain pakko luottaa siihen, että on jo sitä omaakin järkeä jo kertynyt.

Ajan mittaaminen voi avata silmiä

Siiri Karénin mielestä puhelimen käytön seuraaminen siihen tarkoitetun sovelluksen avulla oli kiinnostava kokeilu. Sen perusteella hän arvioi käyttävänsä puhelinta huomattavasti vähemmän kuin ikäisensä yleensä, vaikka tarttuukin puhelimeen päivän aikana keskimäärin yli sata kertaa.

Siiri arvelee, että monelle tekisi hyvää hetki seurata omaa käyttöään.

– Ei mullakaan ollut ennen tätä mitään hajua, kuinka paljon mä oikeasti käytän puhelinta. Ei edes niinku tunneissa.

Sitä voisin omassa käytössä kehittää, ettei tarvi olla joka tunti katsomassa puhelimella, että onko siellä tapahtunut jotakin. Veli-Matti Karén

11-vuotiaista kaksostytöistä Kirstille sattui seuranta-ajalle harrastukseen liittyvä leiri, joten hän käytti puhelinta todennäköisesti tavallista vähemmän. Hertan tulos, puolitoista tuntia päivässä, oli äidin mielestä sen verran siskoa isompi, että sovellukset saavat jäädä joksikin aikaa puhelimiin.

– Pysyy tämä äiti paremmin kärryillä, Katja Karén hymähtää.

Perheen äidin mielestä hänen oma keskiarvonsa viideltä päivältä oli jopa yllättävän pieni. Seurantajaksolle sattui tosin mainioita ulkoilukelejä, jolloin esimerkiksi sosiaalisen median selaaminen jäi Katjan mukaan vähemmälle.

Isä, Veli-Matti Karén sanoo, ettei mittaamisesta ole ainakaan haittaa, jos varsinaisesti hyötyäkään.

– Mutta sitä voisin omassa käytössä kehittää, ettei tarvi olla joka tunti katsomassa puhelimella, että onko siellä tapahtunut jotakin.

Kulttuuriministeri Sampo Terho, 40, seisoo työhuoneessaan Helsingin Kruununhaassa.

Päivä on alkanut varhain. Ministeri on herännyt poikkeuksellisen aikaisin, sillä hänet on pyydetty mtv:n Huomenta Suomi -ohjelmaan keskustelemaan sote-uudistuksesta ja EU-asioista.

Sen jälkeen hän on mennyt takaisin kotiin, vienyt tyttärensä hoitoon ja jatkanut matkaa työpaikalleen opetus- ja kulttuuriministeriöön.

Haastattelun jälkeen Terho kertoo lähtevänsä keskustelemaan EU-asioista Helsingissä pidettävään talouspoliittiseen tapahtumaan.

– Vaikka omassa työhuoneessa niin mukavat taulut onkin.

Terhon työhuone on haalea muisto Paavo Arhinmäen (vas.) kaudesta kulttuuriministerinä.

Silloin seiniä koristivat nykytaide ja Harro Koskisen ristiriitaisen vastaanoton saanut pop-taideteos Sikamessias (1969).

Nyt nykytaide on tipotiessään.

Terho on lainannut valtion taidekokoelmasta maisemamaalauksia.

Työhuoneen seinällä ovat Eero Järnefeltin Maisema (1905), Albert Edelfeltin Haikon huvila meren puolelta (1905) sekä Fanny Churbergin Kesämaisema (1879).

Kaikki kolme maalausta edustavat suomalaista kesämaisemaa puhtaimmillaan.

Terho kertoo pitävänsä töistä, joiden aiheesta saa kutakuinkin selvää. Hän puhuu impressionismista.

– Mitä kuvataiteisiin tulee, olen tällainen, no, nykyään voi jo sanoa konservatiivinen, mutta en kuitenkaan ihan sellainen, että etsisin valokuvamaisia teoksia.

Ministeri kaivaa kännykän esiin. Hän näyttää sieltä valokuvan, jossa sinisen sohvan yllä on sinisävyinen maalaus. Siinä väripinnat näyttävät valuvan toistensa sisään.

– Kotona on kyllä modernimpia teoksia kuin täällä, Terho kehaisee.

Hän kertoo hankkineensa työn kotiinsa taidelainaamosta. Maalauksen on tehnyt vielä tuntematon helsinkiläinen naistaiteilija.

”Nykytaide ei häiritse minua”

Monelta kulttuurin ja taiteen ystävältä meni kahvi väärään kurkkuun vuoden 2011 eduskuntavaalien alla, kun perussuomalaiset antoivat ymmärtää, ettei postmodernia tekotaidetta pidä tukea Suomessa.

Jo pelkkä termi sai taiteilijat kiehumaan.

– Minulle ei ole tähän päivään mennessä selvinnyt, kuka sen varsinaisesti keksi tai kirjoitti sinne vaaliohjelmaan, Terho sanoo.

Hän myöntää, että temppu oli taktikoitu.

– Se onnistui kieltämättä siinä, että se herätti valtavasti huomiota ja kiinnostusta, Terho hymyilee.

Nykytaide ei ministerin mukaan häiritse häntä, eikä hän tiedä, mitä postmoderni tekotaide edes tarkoittaa.

Ministeri on iloinen siitä, että joku tulee vielä kyselemään Terhon suhteesta taiteeseen ja kulttuuriin. Viimeksi asiaa udeltiin vajaa vuosi sitten, kun Terhosta tuli kulttuuriministeri.

Nyt hänellä on käsisään mittava hanke, joka vaikuttaa koko Suomen taidekenttään.

Esittävän taiteen, orkesterien ja museoiden valtionrahoitus uudistetaan, lausuntokierros on pidetty, ja ministerin pitää linjata lakiesityksen lopullinen sisältö.

Siihen liittyy Terhon mukaan kaksi ongelmaa.

– Ensimmäinen on raha ja toinen Tampereen Työväen Teatterin asema.

Valtionosuusjärjestelmän (vos) uudistusta pohtinut työryhmä esittää, että Tampereen Työväen Teatteri menettäisi nykyasemansa rahanjaossa. Lisäksi uudistus maksaisi noin kymmenen miljoonaa euroa, joita Terholla ei ole.

– Kyllä se vaatii minulta aivan erityisiä toimenpiteitä, että tässä asiassa päästään eteenpäin vielä tällä vaalikaudella, mutta asia ei ole missään nimessä poissuljettu, Terho sanoo.

”Yleisöä pitää olla”

Ministeri Terho ottaa sinisen yskänpastillin sinisestä rasiasta ja harmittelee sitkeää flunssaansa. Myöhemmin päivällä pitäisi päästä kuntosalille, vaikka nuha painaa.

Terholla on kolmen roolin ministerinsalkku. Hän on Suomen eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri.

Ylen pitkäaikainen politiikan toimittaja kuvailee Terhoa teräväksi ja sivistyneeksi mieheksi, jolla on huumorintajua.

Perussuomalaisten hajoamisen jälkeen Terho on rakentanut johtamansa Sininen tulevaisuus -puolueen tulevaisuutta.

Kääpiöpuolueen kannatus on pohjalukemissa. Ylen viime gallupin mukaan tukea löytyi 1,6 prosenttia.

– Kysymys on uudesta puolueesta. Meitä täytyy arvioida sen mukaan, Terho puolustautuu.

Terho on maahanmuuttokriittinen poliitikko, joka haluaa lakkauttaa pakkoruotsin kouluista.

Kymmenisen vuotta sitten hän varoitti Kanava-lehdessä eurooppalaisia uhkaavasta sukupuutosta. Suomen Kuvalehti nosti artikkelin uudestaan esille.

Ministeri vaikuttaa hetken vaivautuneelta, kun kysyn asiasta.

– Halusin tuoda silloin esille sen, mitä tämä Suomen matala ja kehittyvien maiden suuri syntyvyys tulevat aiheuttamaan, Terho sanoo.

Ensimmäiset oireet siitä näkyivät Terhon mukaan pari vuotta sitten, kun massat lähtivät liikkeelle Afrikasta ja Lähi-idästä.

Suomalaisuudesta ja suomalaisesta kulttuurista entisellä Suomalaisuuden liiton puheenjohtajalla on paljon sanottavaa.

Nyt Terho ottaa kontaktin nauhuriin, eikä toimittajaan. Vaikuttaa siltä, että hän alkaa pitää poliittista puhetta.

Ministeri puhuu kansallisen kulttuurin merkityksestä kansakunnalle.

– Se on aivan elintärkeä.

Terho kertoo keskustelleensa asiasta kulttuurin ammattilaisten kanssa ja pohtineensa sitä, miksi yhä edelleen ihmiset palaavat kansallisromantiikkaan ja Suomen taiteen kultakauden teoksiin, kuten hän.

Kaikki liittyy Terhon mukaan siihen, ettei kansakuntaa voi olla ilman kulttuuria: arkkitehtuuria, musiikkia, kirjallisuutta ja kuvataidetta.

Itse hän kuuntelee mielellään Sibeliusta.

– Tämä ei tarkoita, ettei mitään uutta saisi koskaan tulla tilalle, ja ettei näissä klassisissa teoksissa olisi valtavasti vaikutteita myös ulkomailta.

Terhon mukaan on paradoksaalista, että kansallisromantiikkaan liittyvä kansallismielisyys oli erittäin kansainvälinen aatevirtaus, joka kulki läpi Euroopan ja koko maailman.

– Sitten siitä syntyi tällaisia ikonisia teoksia, jotka kansakunta tuntee ja joita se kunnioittaa vielä 150 vuotta myöhemmin.

Se ei Terhon mukaan tarkoita sitä, että kansakunnan pitäisi jäädä paikoilleen toistamaan samaa kaavaa.

Kun puhe kääntyy kulttuurin tukemiseen, Terho muuttuu varovaiseksi.

– Olisi aivan vihoviimeinen asia, jos alkaisin tässä ministerin työpöydän ääressä ohjata sitä, mitä taiteen ja kulttuurin sisältöjen pitäisi olla, Terho sanoo.

Hän nostaa esiin vain yhden asian. Julkisin varoin tuetun taiteen ja kulttuurin pitää saada yleisöä. Muuten koko hommassa ei ole ministerin mielestä mitään järkeä.

Ajatuksensa tueksi Terho kaivaa esimerkin takavuosien brittiläisestä tv-sarjasta Kyllä, herra ministeri.

Siinä kansanmiehenä esiintyvä ministeri kysyy kansliapäälliköltä, miksi valtio tukee kulttuuria, jota kukaan ei halua. Tv-sarjan kansliapäällikön mielestä ihmiset maksavat jo siitä, mitä he haluavat, joten valtion tehtävänä on nimenomaan tukea sitä, mitä kansa ei halua.

– Tämä on se filosofia, jonka itse haluan torjua. Julkinen tuki on yhtä lailla kansalaisten kustantamaa kuin se yksityinen sektori, Terhoa toteaa.

”Progesta syntyy valtava tunnekokemus”

Terho puhuu intohimoisesti asioista, jotka kiinnostavat häntä, kuten fantasiakirjallisuus, progressiivinen rock tai maailman väestönkehitys.

Hän ottaa tuolissaan tukevan takanojan ja ristii kätensä pään taakse.

Silmissä syttyy poikamainen katse, kun puhe kääntyy ministerin musiikkimakuun.

Suomalaisen Kingston Wall -yhtyeen rumpali Sami Kuoppamäki saa ministeriltä hehkutusta. Terho on suuri Kingston Wall -fani ja itsekin rumpuja soittaneena hän arvostaa Kuoppamäen taitoja.

Ministeri rakastaa progressiivista rockia, ja levyhyllystä löytyvät ainakin Emerson, Lake & Palmer, King Crimson ja kanadalainen Rush. Ministeri pitää myös klassisesta hevistä, kuten Led Zeppelinin ja Deep Purplen tuotannosta.

– Rush on ruvennut jäähdyttelemään vasta viime vuosina, Terho opastaa.

Sitten tulevat vielä Yes ja Genesis sekä suomalaiset yhtyeet Tasavallan presidentti ja Wigwam.

– Kosketinsoittaja Keith Emerson on minulle kaikkein suurin idoli. Olen saanut pianotunteja. Se antaa käsityksen siitä, kuinka hyvin Emerson soittaa, Terho sanoo.

Hän on pohtinut suhdettaan progressiiviseen rockiin.

– Minua kiinnostaa tällainen kaaoksen ja harmonian suhteen tutkiminen, ja sitä se proge juuri tekee. Ehkä se impressionismikin liittyy jotenkin siihen, Terho miettii.

Hän kuvailee, miten progressiivisessa rockissa voi tulla vastaan pitkiä jameja, ja jopa psykedeelisiä osuuksia, jonka jälkeen palataan harmoniaan ja rytmiin.

– Siitä syntyy valtavan suuria tunnekokemuksia, Terho hehkuttaa.

Ministeri myöntää, että klassinen musiikki on alkanut iän myötä kiinnostaa yhä enemmän.

Hän on kokeillut myös säveltämistä.

Kuopion kaupunginorkesteri esitti viime vuonna Terhon viisiminuuttisen teoksen, jonka kapellimestari Heikki Elo kirjoitti orkesterille.

– En olisi saanut sitä ikinä ilman ammattiapua partituuriksi, Terho toteaa.

Sävellys on tarkoitus saada vielä tämän vuoden aikana äänitteeksi.

”Olen klassikoiden suurkuluttaja - ja Speden”

Sampo Terho on pukeutunut harmaaseen pukuun, valkoiseen kauluspaitaan ja hillittyyn, raidalliseen solmioon.

Vapaa-ajallaan ministeri vaihtaa puvun farkkuihin.

Sitten hän lähtee brittiläisen kirjailijan J. R. R. Tolkienin matkassa fantasiamaailmaan. Siellä hän irtautuu maallisista ongelmista, kuten sote-uudistuksen yksityiskohdista.

– Se rentouttaa aivan suunnattomasti. Tolkienin maailmassa ongelmat ovat huomattavasti selkeämpiä, Terho sanoo.

Brittikirjailijan tarinoihin Terho tykästyi jo teininä.

Hän puhuu Tolkienin bestseller-romaanin, Taru sormusten herrasta, maailmankuvasta, jota on arvosteltu hyvän ja pahan yksinkertaistamisesta.

– Näin osittain on, mutta se on myös todella rentouttavaa, Terho sanoo.

Hän kertoo olleensa teininä kiinnostunut kaikenlaisesta nörtähtävästä, kuten Dungeons & Dragons -pöytäroolipelistä, Star Trek -tv-sarjasta ja Star Wars -elokuvista.

Yläasteella hän innostui Alexandre Dumas’n Kolmesta muskettisoturista.

Lukiossa Terho alkoi harrastaa luovaa kirjoittamista, jota fantasia ja scifi ruokkivat.

Sitten tulivat Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen ja Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla.

Sinuhe egyptiläiseen on ministerin mukaan aina mukava palata.

Terho kertoo olevansa vahva vapausaatteen, yksilönvapauden ja yksilönvastuun kannattaja, ja Waltari on hänen mukaansa onnistunut Sinuhessa käsittelemään hienosti näitä asioista.

– Waltari on onnistunut tiivistämään romaanissa aivan valtavan suuria ajatuksia tarinamuotoon, Terho sanoo.

Lisäksi ministeriä kiinnostavat Waltarin rikosromaaneihin perustuvat Komisario Palmu -elokuvat, Spede ja Chaplin.

– Olen tykännyt läpi elämän näistä kansaa lähellä olevista Speden elokuvatuotannoista.

Hieman yllättäen ministeri nostaa esiin amerikkalaisen taide-elokuvaohjaajan Richard Linklaterin. Tämän Boyhood-elokuva teki Terhoon vaikutuksen.

– Totuus kuitenkin on, että olen sellainen klassikkojen suurkuluttaja, Terho toteaa.

Kipinä luovaan kirjoittamiseen on yhä tallella, ja ministeri tekee parhaillaan elokuvakäsikirjoitusta ”yhden amerikkalaisen” kanssa.

Fantasia ja scifi on heitetty syrjään.

Pienimuotoinen, dialogiin perustuva tarina kertoo miehestä, jolla on huono päivä.

– Se menee baariin ja käy siellä keskusteluja rakkaudesta, perheestä, elämän tarkoituksesta ja yhteiskunnan kehityksestä, Terho paljastaa.

Ja jos projekti joskus etenee, Terho panee kotona todennäköisesti Sibeliusta soimaan. Tai Kingston Wallia. Se saa tunteet räjähtämään.

Pitkään jatkunut rahoitusalan työriita on ratkennut. Osapuolet hyväksyivät valtakunnansovittelija Minna Helteen sovintoehdotuksen sunnuntaina iltapäivällä. Helle kertoi asiasta Twitterissä.

Sovun myötä maanantaina alkavaksi kaavaillut työnseisaukset peruuntuvat. Lakot olisivat alkaneet OP-ryhmästä.

Myös Danske Bankin henkilöstöyhdistys Pron ja Danske Bankin väliseen työriitaan on syntynyt ratkaisu.

Riita viikonlopputöistä

Rahoitusalan sitkeissä työehtoneuvotteluissa haettiin ratkaisua työaikojen laajentamisesta ilta- ja viikonlopputöihin. Neuvotteluissa kiisteltiin erityisesti viikonlopputyön teettämisen tavoista ja ehdoista. Pöydällä olivat myös palkkaratkaisu ja useita tekstikysymyksiä.

Työnantajapuolta edustava Finanssiala ry kertoo tiedotteessa, että jatkossa rahoitusalan yrityksissä voidaan tehdä töitä tietyin pelisäännöin myös viikonloppuisin. Ensisijaisesti viikonlopputyöstä pyritään sopimaan paikallisesti.

Mikäli tässä ei onnistuta, työnantaja voi päättää viikonlopputyöhön siirtymisestä, Finanssiala kertoo. Tällöin hyödynnetään ensisijaisesti vapaaehtoisia. Jos heitä ei ole riittävästi, työnantaja voi työnjohto-oikeutta käyttäen nimetä lisätyöntekijöitä.

Finanssiala kertoo myös, että uuden työehtosopimuksen mukaisesti 1.3.2018 lukien toteutetaan yleiskorotus, jonka suuruus on 1,26 prosenttia. Lisäksi palkkoja korotetaan 1.10.2018 lukien 1,2 prosentin suuruisella palkkakeskusteluerällä. Toinen yleiskorotus tulee voimaan 1.2.2019 ja se on yhden prosentin suuruinen.

Työehtosopimus on voimassa 30.1.2020 saakka ja sisältää lisäksi mahdollisuuden niin sanottuun optiovuoteen.

Lue myös:

Lainapäätös yöllä, asuntokaupat sunnuntaisin – Pankkityöntekijät viikonloppuhommiin pakolla vai vapaaehtoisesti?

Katalonian entinen aluejohtaja Carles Puigdemont on otettu kiinni Saksan ja Tanskan välisellä rajalla. Hän yritti päästä Tanskasta Saksaan.

Hänen asianajajansa Jaume Alonso Cuevillas kertoi asiasta espanjalaiselle uutistoimisto EFE:lle. Saksan poliisi on vahvistanut tiedon.

Pohjoisen Schleswig-Holsteinin osavaltion poliisi ilmoitti ottaneensa Puigdemontin kiinni aamupäivällä kello 11.19 lähellä A7-moottoritietä, joka johtaa Tanskasta Saksaan.

Saksalaisen uutistoimisto dpa:n tietojen mukaan Puigdemont on kuljetettu iltapäivällä Neumünsterin vankilaan.

Oikeusviranomaisten mukaan Puigdemont tuodaan huomenna maanantaina tuomarin kuultavaksi, kirjoittaa uutistoimisto AFP. Kuulemisen tarkoitus on varmistua hänen henkilöllisyydestään.

Saksalainen Focus-lehti kirjoittaa, että Espanjan tiedustelupalvelu olisi seurannut Puigdemontin liikkeitä koko ajan ja antanut vinkin Saksan keskusrikospoliisille, kun tämä lähti Suomesta kohti Saksaa. Jutussa ei nimetä lähteitä.

Uutistoimisto AP kertoi espanjalaisen poliisilähteen vahvistaneen, että Espanjan viranomaiset auttoivat Saksan poliisia paikallistamaan Puigdemontin.

Asianajajan mukaan Puigdemont oli paluumatkalla Belgiaan, missä hän on oleskellut viime kuukaudet.

Espanja on antanut kansainvälisen pidätysmääräyksen Puigdemontista, joka vieraili tällä viikolla Suomessa.

Suomen keskusrikospoliisi kertoo, että se olisi aloittanut luovutuspyynnön edellyttämän kiinniottoprosessin, mutta Puigdemont ehti poistua maasta.

Espanja epäilee Puigdemontia ja muita katalaanijohtajia muun muassa kapinasta.

Lue lisää:

Katalonian syrjäytetty aluejohtaja Puigdemont siirtyi Belgiasta Tanskaan

Katalonian itsenäisyysjohtaja Puigdemont Suomessa: Muustakin kuin itsenäisyydestä voidaan neuvotella

KRP: Puigdemontista käynnistetään luovuttamisprosessi, jos hänet tavoitetaan

Ruoan hinta nousee ja se näkyy työpaikkojen ja koulujen lounaslautasilla. Kalaa on tarjolla entistä harvemmin ja pihvi vaihtuu pyörykkään. Lounasravintoloita pyörittävästä Palmiasta kerrotaan, että kyse on ruoan hinnan noususta.

– Meillä Palmialla se on ihan selkeästi näkynyt niin, että vähän vähemmän on kappaletuotteita ruokalistalla. Ja samoin kirjolohta ja lohta on vähemmän, Palmian palvelupäällikkö Maarit Lunkka sanoo.

– Käytämme kotimaista lihaa ja sertifioituja kaloja. Niiden hinnankorotukset tun

tuvat kaikkein eniten.

Miten niin ruoan hinta nousee – eikös viime vuodet ole eletty halpuutuksen aikaa?

Kuluttajahinnat lähtivät muutama vuosi sitten laskuun. Merkittävänä syynä oli suurten kauppaketjujen kisa asiakkaista. Kuten alla oleva kaavio osoittaa, se painoi kuluttajahinnat selvään laskuun. Hinnat kääntyivät jälleen nousuun vuoden 2018 alussa.

Ravintolat eivät päässeet nauttimaan halpojen hintojen ajasta, koska ne ostavat raaka-aineensa tukkuliikkeistä. Tukuissa hinnat seisahtuivat hetkeksi, mutta jatkoivat pian kasvuaan.

Helsingin kaupungin omistaman Palmian lisäksi myös Fazer Food Servicesin ravintoloissa tarjontaa on muutettu.

– Kalan tarjontakertoja on pitänyt harventaa. Joko punaista kalaa ei tarjota niin usein tai sitten on mietitty punaisen ja vaalean kalan yhdistelmiä, hankintajohtaja Timo Ståhlström sanoo.

Hän odottaa ruoan hintojen nousevan ensi vuonna jopa yli kolme prosenttia.

– Tämä riippuu talouskehityksestä. Lisäksi kyse on säiden vaikutuksesta satoihin ja esimerkiksi kalataudeista. Chilen kalatuotantoa vaivanneet taudit ovat yksi syy Norjan lohen pitkäaikaisen hinnannousun taustalla, Ståhlström arvioi.

Ruoan hinnan lasku oli poikkeustila

Asiantuntijoiden mukaan hintojen nousu on talouden vahvan kehityksen luonnollinen seuraus.

– Tärkein selittävä tekijä on, että talous on pitkän matalasuhdenteen jälkeen kääntynyt kasvuun, Pellervon taloustutkimus PTT:n maa- ja elintarviketalouden tutkimusryhmän johtaja Kyösti Arovuori sanoo.

– Ihmisten ostovoima kasvaa, he kuluttavat entistä enemmän ja nouseva kysyntä siirtyy hintoihin.

Kuluttajien kokema laskevien hintojen kausi vuosina 2014–2017 oli Arovuoren mukaan poikkeuksellinen ajanjakso Suomen taloushistoriassa. Aiemmin ruoan hinta on modernissa Suomessa laskenut tällä tavoin vain kahteen otteeseen, Suomen liittyessä Euroopan unionin jäseneksi ja toisen kerran vuonna 2010, kun elintarvikkeiden arvonlisäveroa laskettiin.

Lounasravintoloiden kannalta tilanne on kinkkinen. Nousukaudella raaka-aineiden hintojen lisäksi nousevat myös vuokrat ja palkat. Arovuori uskoo, että lounasravintoloilla on muitakin vaihtoehtoja kuin turvautua halvempiin raaka-aineisiin.

– Äkkiseltään yksinkertaisin tapa on tinkiä raaka-aineen hinnasta. Toisaalta kun kuluttajien ostovoima paranee myös heidän maksuhalukkuutensa kasvaa. Silloin voi olla, että he ovat valmiita maksamaan siitä, että pihvi ei vaihdu pyöryköiksi.

Tämä on helpommin sanottu kuin tehty. Lounaan hinnoittelua ohjaa alan ankara kilpailu ja myös yhteiskunnan tuki.

Verohallinto tukee työntekijöiden lounasaterioita hieman yli kymmenen euron hintaan asti. Ravintoloitsija voisi pyytää ruoastaan enemmänkin, mutta kuluttajat maksaisivat tuon hinnankorotuksen täysin omasta pussistaan.

Tästä syystä nykyinen lounastuen 10,40 euron yläraja on yleensä myös lounasruokailun kattohinta.

– Perustellusti voidaan väittää, että esimerkiksi lounasseteli määrittää lounaan hintaa tietyillä alueella. Se jäykistää hinnoittelua ihan varmasti, Pellervon Arovuori sanoo.

Ravintoloille lounasetu on ollut menneinä vuosikymmeninä elinehto. Palmiassa toivotaan nyt, että lounastuen ylärajaa nostettaisiin entistä nopeammassa tahdissa, jotta lautasille saadaan kalaa jatkossakin.

– Verohallinnon pitäisi miettiä tätä lounaan verotusarvohintaa. Jos tulee vuosittain kymmenen sentin korotus, ei sillä kateta sitä, jos esimerkiksi pakastekalojen hinta nousee 18 prosenttia, Maarit Lunkka sanoo.

Terveellinen muutos

Raaka-aineen hinnan noustessa ravintolanpitäjät keskittyvät myös ruoan hävikin vähentämiseen. Moni ruokailija onkin huomannut, että ravintolan uudet lautaset ovat entistä pienempiä.

Hyvä uutinen on, että pienemmät lautaset ovat myös ruokasuositusten mukaisia. Samalla tavoin ravintosuositusten mukaista on myös kasvisruoan lisääntyminen.

– Vihannesvaihtoehtojen tuominen vähentää kalliimpien komponenttien käyttöä – ja samalla lisää hyvin kasviruokavaihtoehtojen määrää, Fazer Food Servicesin Timo Ståhlström sanoo.

Henkilöstöravintoloiden liikevaihto on laskenut viime vuosina reippaasti. Vuonna 2007 henkilöstöravintoloiden liikevaihto oli Matkailu- Ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n mukaan yli 340 miljoonaa euroa, vuonna 2017 lähes 50 miljoonaa euroa vähemmän. Viime vuonna liikevaihdot kasvoivat aavistuksen, mutta sen riemun laimensi samanaikainen raaka-aineiden hinnan nousu.

Pellervon taloustutkimus julkaisee tiistaina ennusteensa elintarvikkeiden hintojen kehityksestä.

4 500–5 000 vuotta sitten yhdellä jos toisella kivikautisella asuinpaikalla Etelä-Suomessa epäilemättä ällistyttiin saviastioista, jotka olivat peräisin jostakin muualta.

Vanhat kampakeraamiset astiat olivat paksuseinäisiä ja ämpärin kokoisia, eivätkä ne pysyneet pystyssä kuin maahan painettuina. Tulokkaan nuorakeraamiset tuomiset näyttivät aivan erilaisilta.

Ne olivat paljon pienempiä ja ohutseinäisempiä, niissä oli kaula, ja pohja oli tasainen. Koristeetkin olivat uutta muotia, tehty nuoralla painamalla, eivät enää kamman piikkien jäljiltä näyttäviä painaumia.

– Ne olivat oikeasti aika korkeaa teknologiaa. Ei onnistuisi minulta. Kampakeraamisen pytyn voisin yrittää saada aikaiseksi, nauraa arkeologi Elisabeth Holmqvist-Sipilä.

Hämeeseen syntyi keramiikkatehdas

Holmqvist-Sipilä työskentelee Helsingin yliopiston arkeologian laboratoriossa. Hänen johtamassaan tutkimuksessa selvitettiin saviastioiden sirpaleista, miten nuorakeraaminen kulttuuri levisi Suomen lisäksi Ruotsissa ja Virossa.

– Halusimme tutkia, olivatko astiat vain tuontitavaraa vai tuliko meille taitavia keraamikkoja, jotka ryhtyivät harjoittamaan muualla oppimaansa teknologiaa uudessa ympäristössä.

Tulihan heitä. Hämeeseen, Hauhon Perkiöön, syntyi suoranainen nuorakeramiikkatehdas.

– Sieltä löytyi jo vuosikymmeniä sitten aivan poikkeuksellisen suuri keramiikka-aineisto, noin 30 000 sirpaletta, mutta niitä ei ole aiemmin tutkittu yksityiskohtaisesti.

Yleensä nuorakeraamisesta kohteesta Suomesta löytyy ehkä muutamia paloja tai muutamia kymmeniä paloja, Elisabeth Holmqvist-Sipilä kertoo.

– Tuntuu, että siellä on ollut kivikauden mittapuulla suorastaan teollinen valmistuskeskus. Jostakin syystä; emme tiedä miksi. Olisiko saviaines ollut erityisen soveliasta? Vai keskittyikö sinne paljon keramiikan valmistajia?

Taito siirtyi naiselta naiselle

Astiantekijöistä itsestään ei ole jäänyt jälkiä, sillä eloperäinen aines maatuu Suomen happamassa maaperässä nopeasti. Luita ei löydy kertomaan mahdollisista eroista ihmisten perimässä.

Silti tutkijat ovat valmiita sanomaan, että nuorakeramiikkataiturit olivat todennäköisesti naisia.

– Etnografisissa tutkimuksissa on todettu, että tämäntyyppisissä yhteisöissä keramiikka-astioiden valmistaminen oli nimenomaan naisten aktiviteetti. Se on sellainen käsityötaito, joka ajatellaan perinteisissä yhteisöissä naisten työksi ja taidoksi, joka opitaan toiselta. Ehkä äidit opettivat tyttäriään.

Lisäksi nuorakeraamiselta ajalta esimerkiksi Saksasta on löytynyt keramiikka-astioita nimenomaan naisten haudoista.

Holmqvist-Sipilä myöntää, etteivät arkeologit voi varmasti tietää hautojen astioiden valmistajiksi naisia. Silti hän sanoo, että juuri naisilla näyttää olleen yhteys keramiikkaan.

Ellei toisin todisteta?

– Nimenomaan.

Yhä pienemmät näytteet, yhä tarkempaa tietoa

Arkeologisten tutkimusmenetelmien kehittymisen ansiosta yhä pienemmät näytteet antavat yhä enemmän ja yhä tarkempaa tietoa.

Holmqvist-Sipilä ei pidä mahdottomana, että jonakin päivänä hautojen maa-ainekseen jääneistä pienenpienistä orgaanisen aineksen hippusista pystytään tekemään DNA-tutkimuksia.

– Arkeologia kehittyy niin valtavasti, että 20 vuoden päästä voi olla jo aivan eri mahdollisuudet. Tuntuu, että kaikessa luonnontieteellisessä arkeologiassa näytekoot pienenevät vuosikymmen vuosikymmeneltä.

Geokemia vei astioiden syntysijoille

Holmqvist-Sipilän johtamassa tutkimuksessa analysoitiin 24 arkeologisesta kohteesta Suomesta, Virosta ja Ruotsista löytyneitä astioita kahdella geokemian menetelmällä.

– Käytimme elektronimikroskoopin mikroanalysaattoria, jolla pystyimme analysoimaan savimassasta sekä astian itsensä saven että siinä olleiden murskahippujen kemiallisen koostumuksen.

Tuloksia vertaamalla tutkijat pääsivät myös sen jäljille, missä edellisen sukupolven astiat oli tehty, sillä murskahiput ovat peräisin vanhoista, rikkoontuneista astioista.

– Teimme myös yhteistyötä Helsingin yliopiston fysiikan laitoksen materiaalifyysikkojen kanssa. He analysoivat samat näytteet hiukkasherätteisellä röntgen-emissio-menetelmällä, jolla saatiin selville todella tarkkoja pieniä alkuainepitoisuuksia, Holmqvist-Sipilä kertoo.

Astian raakasavilähde selviää vain tällaisista miljoonasosapitoisuuksista.

Muisto kotoa?

Särkyneen astian murskaaminen uuden astian raaka-aineeksi oli käytännöllistä. Rikkoontunut astia oli käden ulottuvilla, kun saveen tarvittiin sekoiteainesta.

– Ei tarvinnut lähteä hakemaan hiekkaa, saattoi murskata sitä keramiikkaa. Ja koska se oli savea, astiaan tuli poltettaessa todennäköisesti vähemmän halkeamia, koska lämpölaajenemisominaisuudet ovat samat. Murska myös tekee astian seinämistä kestävämpiä, Holmqvist-Sipilä sanoo.

Mutta oliko astiamurskan käyttö vain käytännöllistä, vai oliko siihen muitakin syitä? Ehkä muualta tullut astiantekijä halusi säilyttää viimeisen konkreettisen muiston menneisyydestään?

Onhan siinä jollakin tavoin arjen symboliikkaa, sanoo Elisabeth Holmqvist-Sipilä.

– Ehkä joku nainen on tuonut mukanaan uudelle asuinalueelle astian, jonka hän oli tehnyt äitinsä kanssa kotiseudullaan. Kun astia meni rikki, niin ainakin itse ajattelisin, että toki haluaisin säilyttää siitä jotakin. Sillä tavalla menneisyys jatkoi jollakin tavalla elämäänsä siinä arjen esineessä, Holmqvist-Sipilä spekuloi.

Kauppaa ristiin rastiin

Astioiden materiaalin analyysit todistivat, että kivikauden ihmisillä oli paljon yhteyksiä ja vaihtokaupan verkostot ulottuivat ristiin rastiin yli Itämeren. Suomessa, Virossa ja Ruotsissa oli ainakin viisi aluetta, joilla valmistettiin nuorakeramiikkaa.

Hämeessä tehtyjä astioita kulkeutui ensin Suomen rannikolle ja sieltä Viroon.

– Suomeen tuli keramiikkaa Virosta ja Ruotsista. Ajan myötä sitä liikehdintää oli moneen eri suuntaan, Holmqvist-Sipilä kertoo.

Näihin tuloksiin sisältyi yllätys ruotsalaisille arkeologeille. Näyttää nimittäin siltä, että itäiset vaikutteet olivat tuohon aikaan hyvin muodikkaita.

– Meillä oli aika vahva löydös siitä, että keramiikkaa siirtyi nimenomaan Virosta Etelä-Ruotsiin. Se on täysin vastoin sitä, mitä ruotsalaiset arkeologit ovat usein halunneet ajatella: että nuorakeraaminen kulttuuri olisi tullut Etelä-Skandinaviasta Ruotsiin. Kyllä nyt vaikuttaa siltä, että se tuli sen sijaan täältä idän suunnalta, Suomesta ja Virosta Ruotsiin.

Tuotiinko Suomeen viljaa?

Tutkimus siis todistaa, että astioita vietiin hyvinkin kauas paikoista, joissa ne oli tehty. Mutta olivatko ne tyhjiä?

– Niin… olivatko ne astiat oikeasti se primääri tuote tässä vaihdannassa? Vai kuljetettiinko niissä jotakin, esimerkiksi maataloustuotteita, vaikka viljaa? Nuorakeraamisen kulttuurin aikana Ruotsissa ja Virossa oli jo maanviljelystä. Suomesta siitä ei ole löytynyt varmoja todisteita.

Nuorakeraamista kulttuurivaihetta kutsutaan Suomessa myös vasarakirveskulttuuriksi. Varmasti myös vasarakirveitä vaihdettiin, mutta laajoja verkostoja pitkin ei kulkenut vain aikansa arvotavara, Holmqvist-Sipilä sanoo.

– Eivät ne kauppatavarat tällaisessa pitkän matkan tai alueiden välisessä kaupassa välttämättä olleet eksoottisia, vaan ne saattoivat olla esimerkiksi jokapäiväisessä käytössä olleita astioita. Arkeologitkin usein hämmästelevät sitä, miten arkisia asioita vaihdettiin.

Juuret ulottunevat syvemmälle itään

Elisabeth Holmqvist-Sipilän haave on, että materiaalitutkimusta voitaisiin jatkaa.

Tähänastisten tulosten perusteella nuorakeraamisen kulttuurin juuret vievät myös Suomesta ja Virosta itään, nykyisen Venäjän alueelle.

– Menisimme ehkä vielä syvemmälle nuorakeramiikan mahdollisille syntysijoille, pidemmälle Baltiaan tai Venäjälle, jotta voisimme verrata tuloksiamme sieltä löytyneisiin astioihin. Löysimme nimittäin joitakin tunnistamattomia geokemiallisia ryhmiä, ja jäimme miettimään, ovatko ne peräisin jostakin, mistä meillä ei ollut vertailuaineistoa.

Tutkimus on julkaistu Journal of Archaeological Science -lehdessä.

Ensimmäinen suora reittilento Australiasta Eurooppaan nousi ilmaan Perthistä Australian länsirannikolta lauantaina kello 18.49 paikallista aikaa. Lennon oli määrä laskeutua Lontooseen kello 5.10 sunnuntaiaamuna paikallista aikaa, mutta se laskeutui kahdeksan minuuttia etuajassa kello 5.02, osoittavat Heathrow'n lentokentän lentotiedot.

Reitin pituus on 14 498 kilometriä, ja australialainen Qantas lentää reitin Boeing 787-9 Dreamliner -koneella. Sen polttoainetehokkuus on kaksinkertainen Boeing 747:ään verrattuna, kertoo yleisradioyhtiö BBC.

Australian ja Englannin välistä lentoreittiä kutsutaan kengurureitiksi. Qantasin ensimmäiset lennot maiden välillä vuonna 1947 kestivät neljä päivää ja niihin kuului yhdeksän välilaskua.

Qantas on aiemmin lentänyt kaksi suoraa lentoa Eurooppaan. Yksittäisten lentojen päämäärät olivat Istanbul ja Lontoo.

Lento Perthistä Lontooseen on maailman kolmanneksi pisin matkustajalento.

Pisimmät matkustajalennot kulkevat Uuden-Seelannin Aucklandista Qatarin Dohaan. 14 500 kilometriä pitkä lento kestää 17 tuntia 40 minuuttia.

Toiseksi pisin matkustajalento kulkee Aucklandista Yhdistyneiden arabiemiirikuntien Dubaihin. Se kestää 17 tuntia 20 minuuttia.

Korjattu 25. maaliskuuta kello 10.30 polttoainetehokkuuteen liittyvää tietoa.

Facebook julkaisi sunnuntaina Britannian ja Yhdysvaltain tärkeimmissä lehdissä näyttäviä ilmoituksia, joissa pyydettiin anteeksi käyttäjien "luottamuksen rikkomista".

– Meillä on velvollisuus suojata tietojanne. Jos emme pysty siihen, emme ansaitse niitä, toimitusjohtaja Mark Zuckerbergin allekirjoittamissa mainoksissa luki.

Britanniassa yhtiö oli ostanut koko sivun ilmoituksen muun muassa Mail on Sundaysta, The Sunday Timesista ja The Observeristä. Yhdysvalloissa sama anteeksipyyntö julkaistiin The New York Timesissa, The Washington Postissa ja The Wall Street Journalissa.

Ilmoituksessa selitettiin, että yliopistotutkijan rakentama sovellus "vuoti miljoonien ihmisten Facebook-tiedot vuonna 2014".

– Olen pahoillani, että emme tehneet silloin enemmän, mainoksessa sanottiin.

Zuckerberg pyysi tietojen vuotamista Facebookin puolesta anteeksi jo viime viikolla yhdysvaltalaiskanavien tv-haastatteluissa.

Tietovuodossa keskeisen Facebook-sovelluksen tehnyt tutkija Aleksandr Kogan on puolestaan sanonut, että hänestä yritetään tehdä syntipukki.

Lue lisää:

Zuckerberg käyttäjätietokohusta: "Todistan mielelläni kongressissa"

Tämän tiedämme nyt Facebook-kohusta – Keskushahmoina kolme miestä

Suomalaistoimittaja paljasti, miten Facebookin käyttäjätietoja voitaisiin käyttää Trumpin kampanjassa – nyt tietovuotaja vahvisti profiloinnin tapahtuneen

Lehdet: Trumpin kampanjaan liitetty yhtiö keräsi tietoa salaa Facebookissa – kohteena 50 miljoonaa somekäyttäjää Yhdysvalloissa

Näky on harvinainen Euroopassa.

Slovakialaisen Aktuality.sk-verkkouutislehden alaovella Bratislavan toimistokorttelissa partioivat aseistetut poliisit. Yläkerrassa toimituksen ovella istuu kaksi yksityisen vartiointiyhtiön vartijaa.

Syy raskaaseen vartiointiin on lehden toimittajan Ján Kuciakin ja hänen tyttöystävänsä Martina Kušnírován murhat viime kuussa.

Kuciakia ammuttiin rintaan kahdesti. Kušnírováa ammuttiin kerran päähän kulmasta, joka viittaa siihen, että hänestä pidettiin ammuttaessa kiinni.

Heidät löydettiin Veľká Mačan kylästä, josta he olivat juuri ostaneet uuden talon. Pariskunta oli kihloissa. Heidän piti mennä naimisiin toukokuussa.

– Ján oli todella kiltti ja todella rauhallinen. Hän hymyili jatkuvasti. Kysymme nyt, miksi juuri hänet valittiin kohteeksi, Kuciakin kollega, Aktuality.sk-lehden toimituksessa työskentelevä Peter Porubský sanoo Ylen haastattelussa.

Murha pysäytti Slovakian. Järkytys käynnisti Slovakiassa suurimman mielenosoitusaallon sitten kommunismin kaatumisen 30 vuotta sitten. Pääministeri ja sisäministeri ovat joutuneet eroamaan murhan seurauksena.

Kriisi ei kuitenkaan ole vielä ohi. Murhatun pariskunnan sukupolvi vaatii, että Slovakian politiikan on muututtava nyt pysyvästi.

Vielä kuukausi murhan jälkeen Ján Kuciakin työpiste näyttää siltä kuin hän olisi vain lähtenyt käymään lounaalla. Tietokoneen edessä on kaksi likaista kahvikuppia ja osittain luettu kirja, joka kertoo Italian mafiajärjestöstä 'Ndranghetasta.

Kuciak tutki Slovakian johtavien poliitikkojen yhteyksiä rikollisjärjestöihin. Poliisin arvion mukaan tämä on todennäköinen motiivi murhille.

Kuciak oli tutkiva datatoimittaja, joka selvitti avoimista lähteistä poliitikkojen ja liikemiesten välisiä yhteyksiä. Aktuality.sk julkaisi Kuciakin murhan jälkeen tämän kesken jääneen jutun.

Kuciakin viimeiseksi työksi jäänyt selvitys osoitti, että mafiakontakteista epäillyllä italialaisella liikemiehellä oli yhteyksiä henkilöihin, jotka myöhemmin palkattiin töihin pääministeri Robert Ficon kansliaan. Fico on joutunut eroamaan kohun seurauksena.

Aktuality.sk:n neuvotteluhuoneen seinälle on piirretty kuva yhteyksistä liikemiesten ja poliitikkojen välillä. Mukana tutkinnassa on nyt toimittajia myös muista EU-maista. Koko kaavion keskellä on Ficon kasvot, vaikka mitään syytteitä ei ole nostettu.

Aktuality:sk:n Porubský ei osaa vastata suoraan, seisovatko vartijat ovella suojelemassa toimittajia rikollisjärjestöiltä – vai Slovakian omilta politiikoilta.

– Hyvä kysymys. Murhan motiivi on vielä epäselvä.

Syvä epäluottamus hallitukseen on syy sille, miksi kymmenettuhannet ihmiset ovat murhan jälkeen viikko toisensa jälkeen marssineet kaduilla vaatimassa hallituksen eroa. Moni ei luota, että hallitus pystyisi takaamaan puolueetonta tutkintaa.

Kaduilla marssii erityisesti murhatun Kuciakin sukupolvi. Slovakialaiset, jotka ovat syntyneet kommunismin kaatumisen 1989 jälkeen ja kasvaneet aikuisiksi aikana, kun Slovakia on ollut osa Euroopan unionia.

Mielenosoituksia ovat olleet organisoimassa myös lukioikäiset.

Kuciak syntyi vuonna 1990. Kollega Porubskýn mukaan Kuciakin tavasta tehdä töitä näkyi se, että hän oli osa kommunismin kaatumisen jälkeistä sukupolvea.

– Hän halusi muuttaa Slovakiaa, eikä vain muuttaa ulkomaille helppojen töiden perässä. Hän halusi tehdä Slovakiasta paremman paikan, vaikka tiesi, että se vie aikaa.

Huolimatta kaoottisesta 1990-luvusta ajatus vapaudesta on Porubskýn mukaan tiivis osa nuorten slovakialaisten kokemusta yhteiskunnasta.

– Heidän ajattelutapansa on erilainen kuin meidän, jotka syntyivät ennen kommunismin kaatumista. He ovat vapaampia ja sen vuoksi tämä sukupolvi on ollut nyt aktiivinen.

Ristiriita nuoren sukupolven ja Slovakian poliittisen kulttuurin välillä näyttäytyi harvinaisen räikeänä Kuciakin murhan jälkeen, kun silloinen pääministeri Robert Fico tarjosi löytöpalkkiota Kuciakin murhaajan löytämiseksi.

Tiedotustilaisuudessa Fico oli pinonnut eteensä pöydälle miljoonan euron löytöpalkkion seteleinä. Monelle tämä näytti mafiapomon tavalta järjestää asiat rahalla lain kunnioittamisen sijaan. Slovakia on yksi euroon kuuluvista unionin jäsenmaista, ja sitä on pidetty yhtenä entisen itäblokin lupaavista nousijoista.

Ficon kaudella Slovakia on kuitenkin asemoitunut entistä vahvemmin osaksi Unkarin ja Puolan liittoumaa, jossa unionin arvot ovat joutuneet kyseenalaistetuiksi.

Slovakian presidentti Andrej Kiska nimitti torstaina uuden hallituksen. Ficon lisäksi myös epäsuosittu sisäministeri joutui eroamaan. Uudeksi pääministeriksi nousi Ficon Smer-puoluetta edustava Peter Pellegrini. Puolue on muodollisesti sosiaalidemokraattinen, mutta käytännössä nationalistinen ja populistinen.

Osalle mielenosoittajista uusi hallitus oli riittävä muutos välirauhan julistamiseksi. Joitakin perjantaiksi suunniteltuja protesteja peruttiin.

Toisille ei. Yksi Slovakian tunnetuimmista näyttelijöistä ja pitkän linjan demokratia-aktivisti Milan Kňažko oli pettynyt päätökseen perua osa mielenosoituksista. Hän oli yksi eturivin vapaustaistelijoista 30 vuotta sitten kommunismin kaatuessa, ja nyt hän on palannut kaduille.

Hänen mukaansa mikään ei ole oikeasti muuttunut, koska vain avainministerit vaihdettiin. Valtapuolueen lonkerot jäivät entisille paikoilleen, sillä pääministeripuolue on yhä sama kuin murhien aikaan.

–Mustekala on yhä sama, vaikka se on nyt eri värinen, Kňažko sanoo.

Arviolta 25 000 slovakialaista jatkoi perjantaina pääkaupungissa Bratislavassa mielenosoituksia uuden hallituksen nimittämisestä huolimatta. Yksi korkeakouluopiskelijoiden marssiin osallistuneista oli 31-vuotias Alžbeta Hortová.

Hän kertoo tulleensa mielenosoitukseen, koska hänellä on viesti uudelle hallitukselle.

–Haluan, että he tietävät, että poliitikkoja seurataan nyt eri tavalla kuin ennen. Emme anna enää saman tapahtua uudestaan.

Hortovan mukaan ei riitä, että poliittinen kulttuuri puhdistuu – myös tavallisen kansan pitää muuttaa ajatteluaan. Hänen mukaansa moni ei pidä arkipäivän korruptiota yhtä pahana kuin ylätason korruptiota.

Hän on kuitenkin toiveikas keskellä tuhatpäistä mielenosoittajien joukkoa.

–Uskon, että Slovakialla on mahdollisuus nyt todelliseen muutokseen.

Katalonian entinen aluejohtaja Carles Puigdemont olisi hyvin voinut jatkaa hiljaiseloa Waterloon pikkukaupungissa Brysselin eteläpuolella ja todennäköisesti välttää joutumisen espanjalaiseen vankilaan.

Jostain syystä Puigdemont kuitenkin otti vastaan kutsun puhumaan Helsinkiin. Puigdemontin ollessa Suomessa Espanjan korkein oikeus antoi hänestä uuden eurooppalaisen pidätysmääräyksen.

Entinen aluejohtaja lähti maateitse takaisin Belgiaan, mutta paluumatka pysähtyi poliisin kiinniottoon Saksassa, Tanskan rajalla. Nyt Puigdemont on saksalaisessa putkassa odottamassa asian etenemistä.

Siellä hän todennäköisesti miettii, kannattiko enontekiöläisen kansanedustajan Mikko Kärnän (kesk.) kutsuun vastata myöntävästi. Mutta varmaan sitäkin, onko muualta Euroopasta saatavissa tukea Espanjan luovutuspyyntöä vastaan.

Tuskinpa. EU on tähän asti ollut Katalonian itsenäisyyskeskustelussa yksiselitteisesti Espanjan hallituksen puolella. Edes katalaanijohtajien kovat syytteet ja uhkaavat 25 vuoden vankeustuomiot eivät saaneet unionia tai sen jäsenmaita pehmentämään näkemyksiään.

– Espanja on maa, jossa oikeusvaltioperiaatetta noudatetaan, sanoi komission varapuheenjohtaja Frans Timmermans pian lokakuun itsenäistymiskansanäänestyksen jälkeen.

Ne harvat eurooppalaiset äänet, joilta on löytynyt ymmärrystä katalaaneille, ovat kuuluneet muilta itsenäisyyttä tai autonomiaa havittelevilta alueilta. Belgian pääministeri Charles Michel joutui moittimaan Espanjan poliisin väkivaltaa kansanäänestyksen yhteydessä, koska hänen hallituksensa suurin puolue on flaaminationalistinen N-VA.

Samaa puoluetta edustava maahanmuuttoministeri Theo Francken väläytti, että Puigdemontille voitaisiin myöntää poliittinen turvapaikka Belgiasta. Vähän sen jälkeen ex-katalaanijohtaja ilmestyikin Brysseliin.

Saksassa Puigdemontilla on vähemmän ystäviä, eikä Saksalla ole mitään ilmeistä syytä olla panematta toimeen Espanjan tekemää luovutuspyyntöä.

Ensinnäkin Saksan lainsäädännöstä löytyy samankaltainen kapinarikosnimike, josta Puigdemontia odottaa Espanjassa enintään 25 vuoden tuomio.

Puigdemontin ensimmäinen luovutushanke Belgiasta jäädytettiin juuri Belgian ja Espanjan lainsäädännön erojen takia, jotka olisivat rajoittaneet Espanjan viranomaisten mahdollisuuksia syyttää Puigdemontia.

Saksan liittokansleri Angela Merkel edustaa samaa eurooppalaista puolueryhmää kuin Espanjan pääministeri Mariano Rajoy. On muutenkin vaikea nähdä, että Saksan hallituksesta ehdotettaisiin tosissaan esimerkiksi poliittista turvaa Puigdemontille.

Niinpä Saksan on myös helppo vedota siihen, että politiikkaa ei pidä sekoittaa juridiikkaan.

El Diario -lehden tietojen mukaan Espanjan tiedustelupalvelu seurasi Puigdemontin matkan etenemistä Suomesta saakka. Se kuitenkin odotti, että ex-aluejohtaja pääsi luovutuksen kannalta suotuisaan maahan ennen paikallisten viranomaisten hälyttämistä.

Carles Puigdemontin eurooppalaiset ystävät ovat harvassa.

Sää jatkuu vuodenaikaan nähden kylmänä. Tavanomaiseen kevääseen verrattuna ollaan lämpötilojen osalta pari viikkoa jäljessä, kertoo Ylen meteorologi Anne Borgström.

– Alkava viikko ei vie sään puolesta kohti kevättä. Sitä pitää odottaa pääsiäisen jälkeiseen aikaan, Borgström ennustaa.

Parhaillaan kohti eteläistä Suomea työntyy uusi, kylmä ilmavirtaus pohjoisesta. Ensi yönä pakkanen kiristyy, ja tulevina öinä mittari laskee alle kymmenen pakkasasteen Etelä-Suomea myöten.

Lumisadealue liikkuu parhaillaan hitaasti maan keskiosista etelään. Kun samaan aikaan plussakeli vaihtuu pakkaseksi, kannattaa maanantaiaamuna olla tarkkana liikenteessä, muistuttaa Borgström.

Laajoilla alueilla on kuitenkin aurinkoista, ja kellojen siirto näkyy entistä valoisampina iltoina.

– Jos ei muuta, niin aurinko lämmittää ainakin mieltä, Borgström sanoo.

Noin 20 ihmistä jäi pitkäksi ajaksi jumiin hiihtohissiin Kuusamon Rukalla sunnuntaina. Tuolihissi pysähtyi Saaruassa teknisen vian takia, ja lopulta ihmiset laskettiin alas köysillä.

– Tuolihisseissä on varavoima, mutta sitä ei saatu jostain syystä toimimaan. Aikaa alkoi kulua, joten päätimme tehdä köysievakuoinnin yhdessä pelastuslaitoksen kanssa, kertoo Rukakeskus Oy:n paikallisjohtaja Matti Parviainen.

Pahimmillaan ihmiset joutuivat odottamaan hississä tunnin verran.

Näin pitkät hissien pysähdykset ovat harvinaisia. Parviainen kertoo muistavansa työuraltaan yhden vastaavan tapauksen, jossa jouduttiin turvautumaan köysievakuointiin.

– Yleensä silloin, kun hissiin tulee tekninen vika, se saadaan tyhjennettyä varavoiman turvin. Näitä on muutamia hiihtokauden aikana esimerkiksi sähkökatkoista johtuen.

Rukalla selvitetään parhaillaan, mistä varavoiman pettäminen johtui.

Heti huomaa, että Jouko ja Eija Tykkyläinen ovat viettäneet yhdessä tuhansia tunteja, kymmeniä vuosia. Kun toinen aloittaa puhumisen, toinen jatkaa – on kuin kyseessä olisi yksi ja sama henkilö. He liikkuvat samaan tahtiin, äänensävytkin ovat kuin täydellisen harmonian saavuttanen jousiorkesterin kaksi arvokkainta soitinta.

On vaikea kuvitella, että Eija tai Jouko olisivat työssään koskaan suuttuneet yhdellekään oppilaalle. Ehkä näin on käynyt, mutta olemuksen suunnaton lempeys on varmasti leikannut suurimmat piikit, minkä tahansa eripuran keskeltä.

Tykkyläisten omakotitalon olohuoneen valaisee suuri ikkuna, jonka edessä olevalla pöydällä lepää kaksi kiikaria. Olohuoneen nurkassa seisovasta televisiosta näkyy, kun kaksi hirveä juoksee tasaisesti halki suomalaisen hakkuuaukean.

Eija Tykkyläinen avaa paksun kirjan. Se on 928-sivuinen Suuri Pohjolan kasvio, josta varmasti löytyvät ne kaikki.

Tutkijapoikana

Etelä-Karjalan Parikkalassa sijaitsevasta Intsilän pikkukylästä on Venäjän rajalle matkaa vain muutama kilometri. Tuon pikkukylän kivet ja kannot tulivat Jouko Tykkyläinen oppi tunetmaan perin pohjin, sillä Joukon isä kyläkoulun opettaja ja perhe myös asui koulun kupeessa.

Sinne kyläkoulun ympäristöön Joukon isä oli laittanut linnunpönttöjä puihin ja kertoi aina, mikä lintu missäkin pöntössä asuu. Pihalla vieraili monenlaisia lintuja.

Kaikki talitiaiset olivat kuitenkin harmittavan samannäköisiä. Kun lintujen liikettä tarpeeksi kauan katsoo, alkaa pientä lasta kiinnostaa, mikä talitiainen milloinkin ruokapaikalla käy. Näin kävi myös Joukolle ja hänen veljelleen.

– Teimme pahvilaatikosta ansan, joka pyydysti linnun elävänä. Kun tintti hyppäsi siihen syömään, kansi läpsähti kiinni.

Joukolla oli varattuna vesivärejä, joilla hän veljensä kanssa maalasi saalistetun talitiaisen toisen posken tummaksi. Näin päästiin lopulta selville, kuinka usein tietty talitiainen ruokintapaikalla käy.

Myöhemmin Tykkyläisen veljekset saivat selville myös kalamiehiä iänkaiken vaivanneeseen kysymykseen: Käykö kerran uistimeen kiinni jäänyt kala uistimeen myös toisen kerran?

– Kyllä käy, sanoo Jouko Tykkyläinen.

Veljekset nimittäin olivat usein virvelöimässä lähijoella. Usein uistimeen tarttui alamittainen hauki, joka oli päästettävä takaisin kasvamaan.

Pojat napsasivat hauen peräselkäevästä pienen palan pois. Näin he pääsivät selvittämään, tarttuuko merkattu hauki uistimeen uudelleen.

– Näytti siltä, että eivät ne opi varomaan uistinta. Sama hauki saattoi tarttua uistimeen kaksi, kolme tai neljäkin kertaa.

Sen jälkeen se oli menoa. Luonnosta alkoi tulla Joukon eläinikäinen harrastus. Vähän kerrassaan Jouko Tykkyläisen sai hankittua kameran ja monet kaveripiirissä innostuivat valokuvauksesta.

– Vaihdettiin valokuvia ja kuulumisia, ja tehtiin piilokojuja, joista sai luontoa kuvata.

Erikoinen karhuretki

Jostain syystä moni lapsi seuraa ammatinvalinnassaan vanhempiensa jalanjälkiä. Ei siis ihme, että Jouko Tykkyläinenkin opiskeli opettajaksi.

Valmistumisensa jälkeen hän sai luokanopettajan paikan kotiseudultaan Parikkalasta. Siellä yksi tavallinen luonnontarkkailuyö sai äkkiä romanttisen käänteen.

Syksyllä 1983 Parikkalan koulun maantiedon ja biologian opettajaksi tuli Enon Uimaharjusta kotoisin oleva Eija.

Työkaveri kertoi Eijalle, että viiden kilometrin päässä olisi pellolla nähty karhu.

– Työkaveri houkutteli minut sinne latoon, ja myös Jouko oli siellä.

Joukolla oli mukanaan ladossa äänitys- ja kuvauslaitteet. Tarkoitus oli niillä kuvata karhu ja saada ääninauhalle kenties karhun tai jonkun muun eläimen ääniä.

– Karhuja me ei sinä yönä nähty, mutta siitä yöstä alkoi minun ja Joukon seurustelu. Seuraavana keväänä mentiin jo naimisiin, kertoo Eija Tykkyläinen.

Yhteen Joukon ja Eijan toi erityisesti luontoharrastus, josta molemmat olivat kiinnostuneita. Ja ovat edelleen.

– Me ei olla mitään bongareita, vaan sellaisia hauskanpitäjiä luonnon kanssa, kertoo Jouko Tykkyläinen.

Tykkyläiset eivät lähde ajelemaan harvinaisten lintujen perään ympäri Suomea, vaan pysyttelevät pääasiassa lähiseudulla Parikkalassa. Heidän intohimonsa ovat linnut, kasvit ja hyönteiset. Niitä he kuvaavat sekä äänittävät ja tekevät niistä muun muassa oppimateriaaleja lapsille ja aikuisille.

Tuhansia tunteja ääntä

Jouko Tykkyläisen erityisharrastus on äänittäminen, johon hän hurahti jo nuorena poikana. Olohuoneessa onkin näytillä vanha avokelanauhuri, jonka nauhoille on vuosien aikana tarttunut tuhansia tunteja lintujen laulua ja muita luonnon ääniä. Nykyisin käytössä ovat jo kehittyneet äänityslaitteet.

Vuosien aikana kotiin on kertynyt yli sadan eri lintulajin äänitearkisto. Jotta äänet saadaan parhaiten tarttumaan nauhurille, on Jouko Tykkyläinen rakentanut erityisen parabolisen heijastimen. Se on noin puoli metriä leveä lautasantennin näköinen kovera esine, jonka keskellä on mikrofoni.

– Tämä on paljon tehokkaampi kuin olisi pelkkä mikrofoni. Upeasti pystyy 50 metrin päästäkin nauhoittamaan.

Parabolisen heijastimen ja siinä olevan tähtäimen avulla pystyy kohdistamaan hyvinkin tarkasti ääntä kohti, jolloin sillä saa todella laadukkaita äänityksiä.

Jouko Tykkyläinen kertoo, että ainoastaan kaulushaikaran äänen nauhoittaminen ei parabolisen heijastimen avulla onnistu. Sen ääni on niin matala, että ääniaallot ikään kuin kiertävät heijastimen.

Tykkyläisten ei todellakaan välttämättä tarvitse lähteä takapihaansa kauemmaksi lintuja tarkkailemaan. Maaliskuisena aamuna siellä vierailevat harmaapäätikka, viherpeippo, talitiainen, urpiainen, keltasirkku, käpytikka ja hömötiainen. Eikä harvinaisuudeksi kutsuttu valkoselkätikkakaan ole harvinainen ainakaan tällä takapihalla, joka sijaitsee vain parin kilometrin päässä Parikkalan keskustasta.

Videonauhurin akun kantaja

Opettajina Tykkyläiset ovat päässeet perehtymään videokuvauksen saloihin jo heti, kun videokamerat 1980-luvulla alkoivat yleistyä. Tuolloin kamera oli iso ja olalla piti olla iso nauhuri, joka nauhoitti kuvaukset videonauhalle. Nauhurin akutkaan eivät kestäneet kovin pitkiä nauhoituksia.

Eräänä aamuna Eija ja Jouko Tykkyläinen olivat lähteneet Rasvaniemelle kuvaamaan karhuja. Kunnan videopajasta oli saatu lainaksi videokamera, johon kuului moottoripyörän iso akku.

– Jouko kulki kameran kanssa edellä, ja minä kannoin akkua perässä, muistelee Eija Tykkyläinen.

Raahaaminen kannatti, sillä kaurapellon laidassa oli emokarhu ja neljä pentua.

– Täytyy kyllä tunnustaa, että pikkuisen pelotti ja piti miettiä, miten tässä oikein käy. Mutta kyllä ne karhut pelkäsivät enemmän meitä kuin me karhuja, naurahtaa Eija Tykkyläinen.

Toisella kertaa pariskunta lähti susien perään. Tuttavaperheellä oli sika kuollut pellolle, ja sitä olivat sudet tulleet raatelemaan. Jälleen kerran Jouko ja Eija olivat ladossa tarkkailemassa peltoa, josko siellä susi näkyisi.

Oli maaliskuinen yö, eikä mitään näkynyt. Molemmat kävivät heinien päälle nukkumaan, kunnes yön pikkutunneilla Jouko tönäisi Eijaa.

– Lantakasa liikkuu, kuiskasi Jouko.

Susi näkyi, ja siitä kuvat saatiin.

Paikat märkinä

Itärajan tuntumassa Kaakkois-Suomessa asuvilla parikkalalaisilla on luonnon tarkkailuun mitä mahtavimmat mahdollisuudet. Muutaman kilometrin päässä keskustasta sijaitsee Parikkalan Siikalahti, joka lienee Suomen paras lintujärvi. Siellä voi parhaimpana kesäpäivänä tavata jopa sata eri lintulajia.

Kun into on kova, ei ole niin väliä, millä keinoin tavoite saavutetaan. Jouko Tykkyläinen on kuvaus- ja äänitysreissuillaan useammankin kerran kastunut läpimäräksi, kun on pitänyt päästä mahdollisimman lähelle kohdetta.

– Varsinkin silloin nuorempana ei haitannut yhtään, vaikka kuinka kastui tai paleli.

1970-luvulla Jouko oli jälleen kerran veljensä kanssa Siikalahdella. Silloin kosteikkojen erikoisia lintuja luhtahuitteja oli muutaman kymmenen metrin välein. Kaikille luhtahuiteille ei kuitenkaan löytynyt elämänkumppania. Niinpä Jouko päätti houkutella luhtahuitin luokseen, jotta saisi siitä parhaan mahdollisen kuvan.

Äänentoistolaitteesta nuorukaiset vetivät kymmenen metrin pituisen johdon pieneen kaiuttimeen ja soittivat luhtahuitille ärsytysääntä, jonka piti houkutella huitti lähelle. Jouko makasi puolittain vedessä kamera valmiina.

Luhtahuitti innostuikin äänestä ja alkoi pyrähdellä kameran edessä. Mies oli läpimärkä, mutta kuvat saatiin.

– Niin hyviä kuvia tulikin, että yksi niistä päätyi Suomen luonto -lehden kanteen, kertoo Jouko Tykkyläinen.

Kantaa koko elämän

Jouko ja Eija Tykkyläisen elämäntyö opettajina päättyi muutama vuosi sitten. Jouko pääsi eläkkeelle reilut viisi ja Eija reilut kaksi vuotta sitten. Molemmat yrittivät työssään tehdä parhaansa, jotta lapset ja nuoret ymmärtäisivät luonnon merkityksen.

Eija Tykkyläinen huomasi, että jos lapsi tunnistaa jonkun lajin, alkaa lapsi kiinnostua luonnosta.

– Ihan samalla tavalla, jos tapaa ihmisen, haluaa tietää ihmisestä lisää. Samalla tavalla, jos näkee jonkun lajin, haluaa tietää siitä lisää: mikä laji se on, mitä sen elämään kuuluu, mikä sille on tyypillistä, miksi elää täällä, mutta ei tuolla, luettelee Eija Tykkyläinen.

Pikku hiljaa lapselle kasvaa Eija Tykkyläisen mukaan koko elämän kattava kiinnostus luontoa kohtaan, ja lapsi alkaa ymmärtää, että jos luonto voi huonosti, ihminenkin voi huonosti.

Eija Tykkyläisen ilme levenee entisestään, kun hän muistelee, miten Joukon alaluokilla opettamat linnut muistuivat hyvin vielä lukiolaistenkin mieleen. Muutamilla lukiokursseilla Eija palasi lintujen ja kasvien tunnistamiseen ja huomasi, miten hyvin lapset muistivat lintuja; suuri osa tunnisti ne kaikki.

– Teinivuosina luontoharrastus saattaa monelta nuorelta jäädä pois, mutta sitten kun heillä on omia lapsia, alkavat omat muistot nousta pintaan. Kun on alakoulussa oppinut tunnistamaan kasveja, lintuja ja eläimiä, se kantaa helposti koko elämän, pohtii Eija Tykkyläinen.

Riemunkiljahduksia lasten suusta

Kevään korvalla pakkaspäivänä kaikki näyttää kuolleelta. Kuitenkin pajunkissat puskevat kuin väkisin oksien silmuista esiin. Jotain tapahtuu.

Jouko Tykkyläinen viehättyy luonnonkierron seuraamisesta.

– Viime syksynä kissankello sinnitteli melkein marraskuulle saakka, vaikka oli jo lunta ripsauttanut.

Parikkalassa ovat mainiot lintu- ja kasvimaastot, mutta luonnon seuraaminen onnistuu Jouko Tykkyläisen mielestä hyvin myös kaupunkiolosuhteissa. Monet linnut viihtyvät kaupungeissa, ja kasveja on yllättävän paljon.

– Laattojen ja asvaltin välistäkin pilkistää jos minkäkinlaista kasvia, muistuttaa Tykkyläinen.

Omana opettaja-aikanaan Jouko Tykkyläisellä oli oma tapansa houkutella lapset tunnistamaan kasveja ja eläimiä. Piti olla tavoite, ja sitä varten tehtiin erityinen merkkisysteemi. Kun tunnisti 20 kasvia tai lintua, sai aloitustason merkin, ja kun tunnisti 40, sai perustason merkin. Tällä tavalla lapset motivoituivat opiskelemaan.

– Parhaimmat ja motivoituneimmat saattoivat yhden talven aikana oppia kuvista tunnistamaan jopa 80 lintua tai kasvia.

Jouko Tykkyläisen on päässyt useita kertoja todistamaan lasten riemunkiljahduksia, kun talven aikana opiskeltu kasvi löytyykin oikeana luonnosta.

– Olen kuullut, kun alle 10-vuotiaat ovat pystyneet opettamaan kesämökkivieraille kasvien ja lintujen nimiä. Se on kovasti vieraita ihmetyttänyt.

Luontovisaa koululaisille

Opettajina Tykkyläiset ovat aina halunneet jakaa tietoa muille. Sydämenasiana on ollut opettaa luonnon kunnioittamista kasvien ja eläinten tuntemisen avulla.

Nyt kun he nauttivat eläkepäivistään, ei tahti ole juurikaan hiljentynyt, sillä muutaman viime vuoden aikana Tykkyläiset ovat Parikkalassa järjestäneet suuren suosion saavuttanutta koululaisten luontovisaa. Paikan päälle Kirjolan koululle on vapun jälkeen saapunut kilpailijoita kymmenistä eri kouluista.

Kysymykset ovat tietysti Tykkyläisten pariskunnan tekemiä ja ne ovat lintujen, kasvien ja hyönteisten tunnistamistehtäviä.

Tänä keväänä kisailijoita on tulossa noin 40 eri koulusta. Kilpailun suosiosta kertoo se, että tilat alkavat käydä ahtaaksi, eikä enempää kilpailijoita enää voida ottaa.

Tässäkin visassa piiloon on kuin vaivihkaa sujautettu oppiminen, sillä osallistujille on etukäteen lähetty laaja harjoittelumateriaali. Kun joukkueet etukäteen harjoittelevat, oppivat he siinä samalla monta uutta kasvia, lintua tai hyönteistä.

Kaksihenkiset joukkueet kisailevat luontovisassa 3.5.2018 kello 10–13. Yle lähettää Luontovisan suorana lähetyksenä Yle Areenassa. Siksi visaan voi hyvin osallistua koululuokat eri puolilla Suomea.

Ylen julkaisema juttu elokuvaohjaaja Aku Louhimiehen ”metodeista” käynnisti tärkeän keskustelun vallankäytöstä projektikulttuurissa. Näyttelijöiden kokemukset ovat laajempi ikkuna manipuloivan vallankäytön ytimeen.

Mielivaltaiseen johtajuuteen puuttuminen on erittäin vaikeaa. Tämä näkyi myös A-studion lähetyksessä, jossa Louhimies pyyteli anteeksi sitä, että hän ei ole kuullut työntekijöitään.

Mutta onko työpaikalla tapahtuva systemaattinen alistaminen kommunikaatio-ongelma? Työterveyslaitoksen mukaan ei. Kyse on kiusaamisesta.

Ylen jutussa kokemuksiaan jakaneita näyttelijöitä on kahdeksan. He kaikki ovat omalla alallaan tunnettuja ja heidän tarinansa toistavat samantapaista kaavaa. Tästä huolimatta nettikeskusteluissa kupletin juonen on epäilty olevan nerokkaaseen ohjaajaan kohdistuva katkerien naisnäyttelijöiden salaliitto.

Epäasiallisen vallankäytön tullessa voimalla julkisuuteen ihmisillä on myös tapana ihmetellä miksi työasioita ei käsitellä työyhteisössä.

Vastaus on yksinkertainen: projekteista toiseen siirtyvillä pätkätyöläisillä ei ole takanaan rakennetta, jossa kaikkea toimintaa valvoo oikeamielinen totuuskomissio.

Projektimainen hierarkkinen työkulttuuri ei ole demokratia.

Elokuva-alan toimijat ovat huomauttaneet, että omista erityispiirteistään huolimatta ala ei ole poikkeus. Tätä ei ole syytä unohtaa. Otetaan esiin muutama muu tuore esimerkki.

Tovi sitten Yle uutisoi uraansa aloittavien lääkärien kokevan senioreiden taholta nöyryyttämistä, solvaamista ja pelolla johtamista. Omavaltaisen toiminnan mahdollistaa tiukka hierarkia ja se, että asiaan ei puututa. Ongelma on siis rakenteellinen.

Haljeneen kallon paikkailusta sideharsolla tulee hyvä mieli niille, joiden kallo ei ole halki.

Helsingin Sanomat puolestaan uutisoi, että Helsingin kaupungin asuntotuotannosta vastaava johtava virkamies siirrettiin syrjään tehtävistään hänen harjoittamansa vakavan, vuosia jatkuneen alaisten nöyryyttämisen vuoksi.

Myös tässä tapauksessa kiusattujen tarina on toisteinen. Ei-sanan käyttö oli varma reitti kyykytettäväksi ja työpaikan ovi kävi tiuhaan.

Asia eteni Etelä-Suomen aluehallintovirastolle työsuojeluvaltuutetun aloitteesta. Helsingin kaupunki oli tietoinen ongelmasta, mutta sen ratkaisu oli työilmapiirin kehittäminen.

Hyvinvointikonsultin tilaaminen pelolla johdettuun yksikköön on sama asia kuin laittaisi sideharsoa haljenneeseen kalloon.

Siitä tulee hyvä mieli niille, joiden kallo ei ole halki.

Kaikki projektimainen työ ei ole huonosti johdettua ja useimmiten projektit päättyvät kaikille mielekkääseen lopputulokseen.

Silti projektimaisen työkulttuurin ja pätkätyösuhteiden pimeistä puolista on keskusteltava avoimesti. Myös yliopistoväen tulisi osallistua tähän keskusteluun.

Tieteellinen työ ei ole taiteellista työtä, mutta yliopistotyössä on monia elokuva-alalle tyypillisiä elementtejä: työsuhteita on vähän, kilpailu on kovaa ja työtä tehdään usein pienissä yhteisöissä, joiden toiminnasta ulkopuoliset tietävät vähän.

Nuorelle ja kokemattomalle projektikulttuuri on eräänlaista venäläistä rulettia.

Suljettu työyhteisö, jossa johtajan valta on ylitse muiden, on otollinen alusta epäasialliselle vallankäytölle. Projekteissa on usein myös kiire ja kovat tulostavoitteet.

Ei ihme, että työ voi pahimmassa tapauksessa muuttua pelonsekaiseksi suorittamiseksi.

Tieteellisessä työssä vallankäyttö saattaa ilmetä esimerkiksi joustavana suhtautumisena Tutkimuseettisen neuvottelukunnan (TENK) laatimiin ohjeistuksiin tutkimusetiikasta ja yhteiskirjoittamisesta.

Siinä missä ohjaaja voi uhata näyttelijän roolin leikkaamisella elokuvasta, tutkimusprojektin johtaja voi uhata tutkijan tekemän työn vähättelyllä. Vaikeuksiin voi teoriassa hakea apua, mutta moni pelkää tulevaisuutensa puolesta.

Nuorelle ja kokemattomalle projektikulttuuri on eräänlaista venäläistä rulettia. Hyvällä tuurilla projektit kasvattavat osaamista ja itsetuntoa. Huonolla tuurilla projektimainen työuhde voi olla täynnä nöyryytyksiä ja epävarmuudella kiristämistä.

Mitä ongelmallisille rakenteille sitten voi tehdä?

Patenttiratkaisua ei ole, mutta mahdollisuus epäasialliseen vallankäyttöön tulee minimoida tavalla tai toisella.

Ei voi olla salaisuus minkälaisilla metodeilla tuloksiin on päädytty.

Itse korostaisin ohjaaja Taru Mäkelän tavoin rahoittajien vastuuta projektien työolosuhteiden seuraamisesta. Sanktiot, sopimukset ja valvonta kuulostavat järeiltä, mutta jonkinlainen työsuojelu on välttämätöntä myös projektikulttuurissa.

Niin Suomen Elokuvasäätiö kuin Suomen Akatemiakin jakavat julkista rahaa, joten niillä on oikeus ja velvollisuus tietää mitä niiden rahoittamissa projekteissa tapahtuu. Mikäli toimijat eivät noudata alan eettisiä pelisääntöjä ei ole perusteltua jatkaa rahoitusta saati myöntää sitä lisää.

Asiaa tulisi kysellä myös työntekijöiltä – johtajat luonnollisesti raportoivat vain tulokset.

Se ei voi olla salaisuus, minkälaisilla metodeilla tuloksiin on päädytty.

Mona Mannevuo

Kirjoittaja työskentelee tutkijana Turun yliopiston historian, kulttuurin ja taiteen tutkimuksen laitoksella. Hän on kiinnostunut yhteiskunnallisista tunnerakenteista, työn tehostamisesta, työnjohto-opeista ja niiden historiasta. Hän kirjoittaa kolumnia yksityishenkilönä, eivätkä hänen näkemyksensä välttämättä heijastele Turun yliopiston kantoja.

Saako Facebook käyttää laitteen osoitekirjaa, sovellus kysyy viattomasti. Annat sovellukselle pääsyn puhelimessasi oleviin numeroihin, koska ehkä se helpottaa uusien kavereiden löytämistä tai jollakin muulla tavalla parantaa käyttökokemusta. Näillä verukkeilla somejätti ainakin itse perustelee halunsa päästä käsiksi tietoihisi.

Yhteystietojen käyttäminen ei ole kuitenkaan rajoittunut uusia kaveriehdotuksia suoltaviin algoritmeihin, vaan Facebook on vuosien ajan kerännyt luvan antaneiden käyttäjiensä puhelujen ja viestien metatietoja, eli esimerkiksi soitettujen puheluiden ajankohtia ja kestoja. Tietojen kerääminen on kohdistunut Android-käyttöjärjestelmään.

Havainnosta uutisoi ensimmäisenä teknologiajulkaisu Ars Technica, joka alkoi tutkia tapausta sen jälkeen, kun useat ihmiset kertoivat Twitterissä löytäneensä Facebookin keräämästä datasta puheluidensa metatietoja.

Viime aikoina kovaa kritiikkiä käyttäjätietojen kyseenalaisesta käsittelystä saanut Facebook kiistää blogissaan keränneensä tietoja salaa. Yhtiö painottaa, että puhelimesta löytyvien yhteystietojen luovuttaminen viestisovellus Messengerille tai Facebook Lite -sovellukselle on täysin vapaaehtoista.

Puhelutiedot ovat kuitenkin voineet päätyä Facebookin palvelimille, vaikka käyttäjä ei olisi antanut lupaa Messenger tai Facebook Lite -sovellukselle. Tämä johtuu Android-käyttöjärjestelmän vanhoista lupakäytännöistä, jotka antoivat sovelluksille melko vapaan pääsyn puhelimen tietoihin. Tätä ominaisuutta Facebook hyödynsi aikoinaan omalla Facebook-sovelluksellaan, jonka virrankulutus herätti käyttäjissä paljon ihmetystä.

Google on tiukentanut Androidin luparakennetta, mutta jos käyttäjä on aikoinaan antanut Facebook-sovellukselle luvan päästä käsiksi yhteystietoihin, ei myöhemmin tiukennettu lupajärjestelmä automaattisesti poista tätä oikeutta. Facebookin olisi itse pitänyt muuttaa sovelluksensa asetuksia.

Jokainen voi ladata Facebook-datansa

Jos olet viime vuosien aikana asentanut Facebook-sovelluksen Android-puhelimeen, puhelutietosi ovat voineet päätyä Facebookille, vaikka et tähän suoraan olisi antanut lupaa. Näillä ohjeilla voit ladata kaiken datasi Facebookista ja tarkistaa, onko yhteystietosi päätyneet Piilaaksoon asti.

Siperian Kemerovossa ostoskeskuspalo on vaatinut yli 50 ihmisen hengen, joista ainakin yhdeksän on lapsia.

Sunnuntaista lähtien riehunut tulipalo on nyt sammutettu. Ostoskeskuksesta on löydetty nyt 64 ihmisen ruumiit ja kuusi on vielä löytämättä.

Kaikkia kuolonuhreja ei ole vielä tunnistettu. 44 ihmistä loukkaantui palossa ja heistä kymmentä on hoidettu sairaalassa.

Keski-Siperiassa sijaitsevan Kemerovon alueen kuvernööri Aman Tulejev sanoi, että onnettomuusperheiden tukena on psykologeja, lääkäreitä ja sosiaalialan ammattilaisia.

– Tämä on vaikeaa myös minulle henkilökohtaisesti, koska yksi lähisukulaisistani kuoli siellä ja valitettavasti hän oli pieni tyttö, kuvernööri sanoi uutistoimisto Tassille.

Neljä ihmistä on otettu kiinni tulipalon takia, yksi heistä ostoskeskuksen johtaja ja yksi elokuvateatterin vuokralainen.

Uhrien perheille korvauksia

Kuvernööri Tulejevin mukaan lapsiuhrien perheille maksetaan korvauksia. Jos perhe on menettänyt yhden jäsenen, korvaus on 14 000 euroa ja jos uhreja on kaksi, 28 000 euroa.

Videomateriaalissa ostoskeskuksen sisältä näkyi joukko ihmisiä, jotka yrittivät murtaa jumiutunutta palo-ovea savun täyttämässä rappukäytävässä.

Venäjän hätätilaministerin Vladimir Putshkovin mukaan palomiesten työ ostoskeskuksen sisällä oli erittäin vaikeaa. Ostoskeskuksen kerrosten lattiat uhkasivat romahtaa.

– Sisällä on näkyvyys nollassa, vaarallisia kaasuja ja epävakaita rakenteita, Putshkov sanoi aamulla uutistoimisto Tassin mukaan.

Tulipalo syttyi sunnuntaina Zimnjaja vishnja -ostoskeskuksen ylimmässä kerroksessa elokuvateatterissa ja levisi 1 500 neliömetrin alueelle.

Ostoskeskus oli avattu vuonna 2013, ja siinä on muun muassa keilarata, lastenkeskus ja pieneläintarha.

Epäasiallinen käytös erilaisissa työyhteisöissä on ollut viime aikoina runsaasti esillä, tuoreimpana tapauksena tänään maanantaina kerrottiin, että Kansallisbaletin johtaja Kenneth Greve on vapautettu esimiestehtävistään epäasiallisen käytöksen takia.

Asiallisen ja epäasiallisen käytöksen rajan vetäminen voi olla hankalaa:

– Riippuu työpaikasta, mikä siellä on yleisesti hyväksyttyä käytöstä, mikä edistää työn tekemistä ja mikä ei. Jokaisella yksilöllä on subjektiiviset rajat, millaiseen käytökseen hän on tottunut, minkä kokee ahdistavana, kuvailee työelämän kehittämisen asiantuntija Tarja Räty Työturvallisuuskeskuksesta.

Keskus tarjoaa työpaikoille muun muassa koulutusta, jonka tavoitteena on kohentaa työturvallisuutta ja -hyvinvointia.

Työlainsäädännöllä puututaan terveyttä vaarantavaan kohteluun

– Mistään oppikirjasta ei voida antaa listaa, eikä ulkopuolinen asiantuntija voi määrittää, mikä on sopivan ja epäsopivan käytöksen raja, Räty luonnehtii.

Työlainsäädäntö ei ota tarkkaan kantaa, mitä on sopiva ja epäsopiva työkäyttäytyminen. Lainsäädännössä puhutaan terveyttä vaarantavasta epäasiallisesta kohtelusta.

– Tyypillisesti se on pitkään jatkunutta, esimerkiksi toisen mustamaalaamista, huomiotta jättämistä: ei esimerkiksi anneta puheenvuoroja ollenkaan, sivuutetaan ihmisenä, ei tervehditä, ei anneta työhön liittyvää tietoa, Räty listaa.

Työpaikkakiusaamisen Räty määrittelee alisteiseen asemaan joutumisena, jossa uhri ei pysty puolustautumaan omilla sosiaalisilla taidoillaan.

Raja ylittyi, mitä tehdä?

Räty suosittelee asettamaan varhaisessa vaiheessa rajat sille, millaista kohtelua itse pystyy sietämään ja millaista ei.

– On hyvä, jos pystyy saamaan tueksi työkaverin, työsuojeluvaltuutetun tai luottamusmiehen, hän huomauttaa.

Jos tämäkään ei auta, on asiasta kerrottava esimiehelle. Jos asiattomasti käyttäytyy esimies, se on tuotava hänen esimiehensä tietoon.

– Kun työnantajalla on tieto mahdollisesta kiusaamisesta, työnantajalle syntyy toimintavelvoite eli asiaa on ryhdyttävä selvittämään.

Työpaikan kulttuuri voi olla vaikea: pelon ilmapiiri hiljentää ihmiset.

– Silloin yleensä puhutaan kiusaamisesta, kun ei pysty puolustautumaan, Räty toteaa.

Miten työyhteisö tervehtyy?

Jos työyhteisössä käyttäydytään huonosti, Rädyn mukaan yleensä ryhdytään pohtimaan, mitä olisi muutettava, jotta työpaikalla olisi hyvä ilmapiiri.

– Yleensä ihmiset toivovat niinkin vaatimattomia asioita kuin että työkaverit tervehtisivät toisiaan, olisivat ystävällisiä. Tällaisia konkreettisia toiveita on helppo lähteä toteuttamaan, Räty kuvailee.

Ongelmien taustalla voi olla hankalia tunteita.

– Ihmisen tarpeet eivät ole tyydyttyneet, hän käyttäytyy oudolla tavalla, koska ei hallitse tunnetilojaan, Räty antaa esimerkin.

Viimeaikoina julkisuudessa olleista tapauksista Rädylle on tullut mieleen, että vaikeat asiat tuodaan esille liian myöhään.

– Ymmärrän, miksi näin on. Moni on yrittänyt kuvata omaa tilannettaan, mutta ei ole tullut syystä tai toisesta kuulluksi. Ilmiönä nämä ovat sellaisia, ettei niitä osata nähdä tarpeeksi varhaisessa vaiheessa, hän luonnehtii.

Lue myös:

Kansallisoopperan pääjohtaja Greve-kohusta: "Nyt on parempi rauhoittaa tilanne"

Tuntematon ohjaaja – Elokuvatähdet kertovat Aku Louhimiehen poikkeuksellisesta vallankäytöstä: Hän alistaa ja nöyryyttää ihmisiä

Naiset elokuva-alalla kertovat professori Lauri Törhösen vuosia jatkuneesta ahdistelusta – "Häirinnästä tuli sukupolvikokemus"

Kauneusbisneksen villi länsi. Teknikoita valmistuu kirjekurssilta. Arpikudosta. Huonolaatuista pigmenttiä. Näitä luonnehdintoja käyttää kauneuspigmentoija, kosmetologi Jenni Määttä omasta alastaan. Hänellä itsellään on kokemusta pigmentoinneista ja tatuoinneista 15 vuoden ajalta.

– Olen aika huolissani tästä alasta. Viimeksi kuluneen vuoden aikana puhelimeni on soinut päivittäin. Soittajat ovat nuoria naisia, jotka ovat käyneet otattamassa muodin mukaiset leveät kulmakarvat kestopigmentoijalla. Viimeisin tekniikka on microblading, joilla tehdään niin sanottuja 3D-kulmakarvoja, Määttä kertoo.

Microblading tehdään käsin. Itse instrumentti koostuu vieri vieressä olevista pienenpienistä neuloista. Neulat muodostavat instrumentin terän. Tällä terävällä pienellä terällä tehdään kulmaan viiltoja, joilla jäljitellään karvan muotoa. Syntyneeseen haavaan upotetaan väriainetta, pigmenttiä. Yhdessä kulmassa saattaa olla jopa 250 keinokarvaa, eli viiltoa.

– Jokainen voi miettiä mitä se tarkoittaa, kun kudos rikotaan tuolla tavalla. Se aiheuttaa väkisinkin arpea – varsinkin väärin tehtynä. Olen nähnyt todella paljon arpeutuneita kulmia, joissa nämä viilloilla tehdyt kulmakarvat ovat painuneet kuopalle ja levinneet suttuisiksi, Määttä kertoo.

Microbladingin ja kestopigmentoinnin välille ei voi vetää yhtäsuuruusmerkkiä. Kestopigmentointi tehdään aina laitteella: kone hoitaa työn ja ihminen ohjaa konetta. Microbladingissa käden paino määrää jäljen, eli ihminen on vastuussa siitä miten syvälle terä kudokseen uppoaa.

Kulman ja ohimon iho on hyvin ohut. Oikean ja väärän ihokerroksen välillä on vain millinosia.

"Kaikkein pahin on huonolaatuinen pigmentti"

Jenni Määttä tekee myös lääketieteellisiä pigmentointeja Tilkan sairaalassa. Lääketieteellinen pigmentointi voi olla esimerkiksi rintasyövän takia poistettuun ja uudelleen rakennettuun rintaan tehtävä nänni.

Hänellä ei ole mitään pigmentointeja tai alan yrittäjiä vastaan, päinvastoin.

– Uskon siihen, että aikuiset ihmiset voivat itse valita mitä tekevät, kun he tietävät mitä ovat valitsemassa. Toivoisinkin, että kuluttajille kerrottaisiin todenmukaisemmin kaikesta siitä, mitä pigmentoinnissa voi tapahtua. Meidän tekijöiden pitää ottaa vastuuta kättemme jäljestä.

Määtän mielestä kauneuspigmentoijan on tiedettävä jotakin niistä aineista, joita ovat ihmisten ihoon tikkaamassa. On tiedettävä myös siitä, mitä ne voivat mahdollisesti ihmiselle aiheuttaa

– Se on ammattietiikkaa.

Pigmentit voivat aiheuttaa allergisia reaktioita. Esimerkiksi juuri kulmakarvojen pigmentoinnissa käytettävä rautaoksidi sisältää aina nikkeliä. Nikkeliallergisen iho alkaa kutista, punoittaa, se voi turvota ja hilseillä. Rupia ja visvaakin voi ilmestyä iholle.

Pigmentti saattaa myös käyttäytyä ennalta-arvaamattomasti. Sanotaan, että jälki pysyy hyvänä 2–5 vuotta, mutta todellisuudessa siitä saattaa olla näkyvä muisto tai epämääräinen häivähdys vielä 15 vuoden päästäkin.

Pigmentin raaka-aineetkin ovat erilaisia ja ne saattavat ajan myötä vaihtaa väriä: kulmakarvat voivat muuttua punaisiksi tai sinisiksi, silmien ja huulten rajaukset valkoisiksi.

– Ihoon on jäänyt huonoimmin ja hitaimmin vesiliukoiset ainesosat. Näitä ovat rautaoksidi, bariumsulfaatti ja titaniumoksidi. Lymfa-aineenvaihduntamme ei yksinkertaisesti pysty poistamaan niitä niin nopeasti kuin luullaan.

Määtän mukaan netistä pystyy käytännössä kuka tahansa tilaamaan aloituspakkauksen, joka sisältää tarvittavat aineet ja välineet. Tarkempaa tietoa pigmenttien ainesosista vain ei ole tarjolla. Tai jos olisi, eivät tekijät välttämättä osaa niitä tulkita.

Malli sosiaalisesta mediasta

Muoti vaihtelee, myös kulmakarvoissa. Tällä hetkellä suosittuja malleja ovat sellaiset, jotka ovat hyvin leveät ja paksut. Tätä trendiä jäljitellään myös kestopigmentoinnilla. Parantunut jälki voi kuitenkin näyttää siltä, kuin pikkuveli olisi käynyt vähän salaa piirtämässä molluskoita otsalle.

– Nämä nuoret naiset ovat todennäköisesti tehneet päätöksensä sen perusteella, mitä ovat nähneet Instagramissa tai muualla sosiaalisessa mediassa jaetuista kuvista, kertoo Jenni Määttä.

Kuvissa näkyy tavallisesti tuoreita pigmentointeja. Parantuneista, valmiista töistä ei juurikaan jaeta kuvia.

– Tuoreessa microblade-tekniikalla toteutetussa 3D-kulmakarvassa puudutusaine on vaikuttanut kudokseen siten, että kontrasti kasvaa ja "karvat" ovat selkeän muotoisia. Muutos joka tapahtuu kuvan ottamishetkestä kahden viikon paranemisprosessin aikana on melkoinen. Tätä eivät ihmiset pysty ymmärtämään.

Valmiissa ja parantuneessa microblade-tekniikalla toteutetussa kulmassa pigmentti leviää kudoksessa. Tehtäessä selkeälinjaisilta näyttäneet "karvat" voivat jopa triplaantua paksuudessaan. Niistä tulee utuisia ja mössöisiä.

Kuin karvainen toukka olisi eksynyt ohimolle, pahimmillaan.

"Apua, en halunnut tätä!"

Jenni Määtän puhelin pirisee päivittäin korjauspyynnöistä. Soittajissa on kauneusbloggaajia, jotka ovat saaneet käsittelyn halvemmalla, jotta mainostaisivat uutta 3D-kulmamuotoilua. Julkisesti ei epäonnistumisesta voi kertoa, koska solmitut sopimukset kieltävät sen.

– Sitten on näitä tavallisia nuoria ihmisiä, jotka panevat rahansa kulmien laittoon. Sitten kun he ymmärtävät, että leveät ja paksut kulmat ovat tulleet jäädäkseen... Siinä vaiheessa tulee monesti itku.

Liuotushoidoilla pigmentointeja pystytään vaalentamaan asteittain. Niitä ei voida pyyhkiä jäljettömiin hetkessä. Käsittelyllä voidaan yrittää nopeuttaa ihmisen omaa aineenvaihduntaa, mutta hoidot voidaan joutua uusimaan 5–8 kertaa.

– Kannattaa kyllä hiukan selvittää asioita ja miettiä ainakin kaksi kertaa, että ottaako vai eikö ota näitä pigmentointeja. On paljon hyviä tekijöitä, mutta vielä enemmän näitä ei-niin-ammattitaitoisia tekijöitä.

Suomessa pigmentointi- ja tatuointialalla käytettäviä kemikaaleja valvoo Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes. Kosmetiikkalainsäädännön kehittämisestä ja Tukesin ohjauksesta puolestaan vastaa sosiaali- ja terveysministeriö.

Alan toimijoita sen sijaan ei valvo tai säätele mikään taho.

– Kyllä pitäisi, koska jos tämä kauneuden villi länsi jatkuu, on se jo meidän kansanterveyteenkin vaikuttava asia. 20 vuoden kuluttua meillä on suuri määrä ihmisiä joilla on varmaankin useita kerroksia kulmakarvapigmenttiä, ja useita erilaisia ainesosia siellä kudoksessa. Siellä voi olla valkoista ja punaista ja harmaata ja sinistä jälkeä... Niin ja sitten päällä vähän uutta ruskeata.