Dieselautot ovat joutumassa ahtaalle Saksassa ja Ruotsissa – entä meillä?

Ainakaan toistaiseksi ajorajoituksia ei ole vireillä dieselautoille. Niillä saa jatkossakin ajella ilman rajoituksia suomalaisten kaupunkien keskustoissa. Autoala uskoo myös käytetyille dieselautoille riittävän kysyntää uusien dieseleiden myynnin vähentymisestä huolimatta.

Katso, mitä ikätoverisi tienaavat ja milloin kuolema heidät korjaa

Yle keräsi tietoja vuosina 1940–2000 syntyneiden ikäluokkien taloustilanteesta, siviilisäädystä ja koulutuksesta. Tutki jutusta, mitä juuri sinun ikätoverisi tienaavat, moniko teistä on mennyt naimisiin tai miten pitkälle olette kouluttautuneet.

Myyräkannat ovat pienet, mutta myyräkuume voi silti iskeä

Myyräkannat ovat monin paikoin pienet, mutta tutkijan mukaan myyräkuumeen vaara ei ole vähentynyt. Tutkija kannustaa varsinkin mökkien ulkotiloja siivoavia varovaisuuteen. Myyräkannan huippuvaiheeseen osuvan talven jälkeen jopa kaksi kolmasosaa myyristä saattaa kantaa Puumala-virusta, ja puuliitereiden tapaisissa kylmissä tiloissa virus voi säilyä hyvinkin vähintään pari kuukautta.

Kahvi sai syövästä varoittavan merkinnät – analyysin mukaan täysin turhaan

Los Angelesilaisen tuomarin mukaan Kalifornian laki vaatii kahviyhtiöitä varoittamaan ihmisiä kahvin syöpävaarallisuudesta, koska kahvipapuja paahdettaessa niihin syntyy hieman syöpäriskiä lisääviä karsinogeenejä. Merkintä lienee täysin turha, sillä kansainvälinen syöpätutkimusjärjestö IARC julkaisi jo vuonna 2016 tutkimuspaperin, jonka mukaan kahvia ei voida luokitella ihmiselle syöpää aiheuttavaksi.

Sää on ulkoilijan mieleen

Sää jatkuu suuressa osassa maata poutaisena ja osin selkeänä, lähinnä Lapissa pilvisyys on ajoittain runsasta. Öisin on edelleenkin kylmää, pakkasta voi olla jopa reilusti yli 10 astetta. Päivisin lämpötila nousee monin paikoin plussalle aina Oulua myöten. Lapissa pysytään miinuslukemissa päivisinkin.

Lue lisää Ylen sääsivuilta.

Pyhän ja pyhäpäivän merkitys muuttaa muotoaan yhteiskunnassa hiljalleen. Kauppojen vapautunut aukioloaika on muun muassa muuttanut asiointitottumuksia siihen suuntaan, että palveluita on alettu vaatia entistä enemmän myös esimerkiksi julkiselta sektorilta.

– Pitäisikö kärjistäen sanoa, että mikään ei ole enää pyhää, naurahtaa Suomalaisen Kirjallisuuden seuran arkistotutkija Juha Nirkko kysymykseen siitä, mikä pyhäpäivien merkityksessä tai arvostuksessa on muuttunut.

– Pyhäpäivä eli sunnuntai oli aikanaan hyvin tervetullut, kun hommatkin olivat fyysisesti rankempia kuin nykyään. Hiljalleen tämä 24/7 -yhteiskunta on tullut, tai tällainen ajattelu. Tietyt säädösten väljenemiset tai lakiasetukset sitä jouduttavat toki - väljyyttä, aukioloja ja vaihtoehtoja on hyvin, mutta silti ne vanhat pyhät ovat edelleen kalenterissa, Nirkko toteaa.

Arki ja pyhä olisi hyvä erottaa

Arjen ja pyhän välinen ero on hämärtynyt, arkistotutkija Juha Nirkko pohtii.

– Yhteiskunta on muuttunut niin, ettei perinteisistä pyhäpäivistä välitetä. Arjen ja pyhän vaihtelu on mielestäni kuitenkin aika terveellistä ja se tuo jonkinlaista rytmiikkaa.

Nirkon mukaan pääsiäinen on edelleen hyvin voimissaan, vaikka yhteiskunta ja sen palvelut muuttuvat. Siihen liittyy edelleen paljon henkisyyttä, jos ei hengellisyyttä, Nirkko toteaa. Hän ei myöskään usko, että pääsiäinen olisi ensimmäisenä niin sanotusti tulilinjalla.

– Suomalaisen kulttuurin osana on jo paljon moninaisuutta, mikä on oikein hyvä juttu, mutta silti meillä on edelleen hyvin yhtenäinen kulttuuri, ja moni on vielä luterilaisen kirkon jäsen, Nirkko jatkaa.

Kirjastokin avaa pyhiksi ovensa

Seinäjoen kaupunginkirjasto Apila pitää kokeiluna ovensa auki itsepalvelulla kaikkina juhlapyhinä tänä vuonna.

– Kehitys on mennyt siihen suuntaan, että kaupatkin ovat auki pyhinä ja ihmiset liikkuvat enemmän. Lisäksi monet ovat yksinäisiä, ja me haluaisimme ajatella, että kirjasto on sellainen paikka, mihin voi tulla tapaamaan muita ihmisiä, kertoo Seinäjoen kirjastotoimenjohtaja Mervi Heikkilä.

Seinäjoen pääkirjastossa käy noin 400-600 ihmistä tavallisinakin sunnuntaina. Ihmiset vaativat nykyään entistä enemmän palvelua myös niin sanottujen virka-aikojen ulkopuolelta, koska työaika on hyvin moninaista.

– Kaikki eivät myöskään vietä juhlapyhiä perinteisin menoin enää, ja lisäksi on muista kulttuureista tulevia ihmisiä, jotka viettävät eri aikaan omia juhliaan, ja heille voi olla tylsää se, että kaikki paikat ovat kiinni, Heikkilä lisää.

Tulevaisuuden vapaammat aukioloajat ovat kiinni Heikkilän mukaan myös resursseista, vaikka tavallisen sunnuntainkaan aukioloaikana palvelu ei ole Seinäjoen kirjastossa täysimittaista.

Kirkkoa vähän huolettaa

Yle Pohjanmaan kiirastorstaina tekemän pikaisen radiogallupin viesti oli selvä – pääsiäisen hengellinen sanoma ei ole enää tärkeä, eikä juuri kukaan käy enää kirkossa.

– Valitettavasti se ei yllätä. Ei se kirkossakävijöiden prosentti meilläkään mikään huikea ole, mutta uskaltaisin väittää, että vähän suurempi kuin tuossa valtakirkon puolella, oman toimen ohella toimiva pappi, isä Simo Haavisto pohtii.

Ortodoksikirkossa pääsiäinen näkyy ja kuuluu moninaisina tapahtumina, ja esimerkiksi pitkäperjantaina tapahtumia kirkossa on kolmin kappalein.

– Omasta lapsuudestani 80-luvulta muistan sen synkkyyden, joka vallitsi vielä silloin pitkäperjantaisin, ja eihän televisiostakaan tullut esimerkiksi pikku kakkosta. Se tuska ja dramaattiset tapahtumat, jotka Kristukselle tapahtuivat, tekevät meille ihan hyvää, arvioi pappi Simo Haavisto pääsiäisen ajan synkkää sävyä.

Kirkollisista perinteistä vieraantuminen on Simo Haaviston mukaan hieman huolestuttavaa.

– Sikäli tietysti olen huolissaan, että jos ja kun ihminen on edelleen kirkkonsa tai seurakuntansa jäsen, niin miksi hän ei siellä käy.

Pitkäperjantain piinasta vapaapäivään

Pitkäperjantai oli vuosisatoja sitten ankara paastopäivä, Juha Nirkko kertoo.

– Kirkoissa oli hyvin pitkiä saarnoja, pukeuduttiin mustiin, eikä lämmitetty uuniakaan, vaan syötiin kylmää ruokaa eli itse asiassa mämmiä. Lapsia piiskattiin ihan huvin vuoksi - tällainenkin tarina on arkistoissa luettavissa. Aika oli kaikin puolin synkeätä, ja se elää perinnetietona edelleen, mutta tämä ei kuulu enää tapakulttuuriin.

Nykyään pitkäperjantai on ennemminkin se ensimmäinen vapaapäivä neljän vapaapäivän jatkumossa, Nirkko toteaa.

– Toisaalta sitten muistellaan Kristuksen kuolemaa ja kristillistä sanomaa, ja sitten saatetaankin ikään kuin unohtua sinne ristille roikkumaan, ja ajatellaan pääsiäisen sanomaa hyvin synkkänä. Siinä tuppaa unohtumaan, että se sunnuntai on kuitenkin se pääasia, ylösnousemus, Nirkko pohtii.

Juhlaperinteet muuttuvat ja moninaistuvat, mutta muutosta pystytään arviomaan vasta vuosien tai vuosikymmenten päästä. Juha Nirkko ei ole kuitenkaan huolissaan siitä, että pääsiäinen esimerkiksi muuttaisi radikaalisti muotoaan.

– Perinne muuttuu aina, mutta se ei katoa. Paradoksaalisesti se pystyy säilymään ja jatkumaan vain, jos se muuttuu ja muokkautuu, Nirkko lopettaa.

Arviolta 150 miljoonan käyttäjän tiedot ovat päätyneet suositusta mobiilisovelluksesta vääriin käsiin. Urheiluvälinevalmistaja Under Armour ilmoitti torstaina, että sen omistaman My Fitness Pal -nimisen kuntoilusovelluksen käyttäjätiedot on hakkeroitu.

Under Armourin mukaan hakkerit ovat saaneet käsiinsä käyttäjänimiä, sähköpostiosoitteita ja salatussa muodossa olleita salasanoja. Henkilötunnuksia tai maksukorttitietoja ei yhdysvaltalaisyhtiön mukaan ollut vuotaneiden tietojen joukossa.

Yhtiö kertoo selvittävänsä asiaa tietoturvayritysten ja viranomaisten kanssa. Under Armour ei kerro, miten hakkerit olivat päässeet käsiksi käyttäjätietoihin.

Under Armour osti My Fitness Palin vuonna 2015 lähes puolella miljardilla dollarilla. Sovelluksen avulla käyttäjä voi seurata syömistään ja liikkumistaan.

Turvallisuusriskejä arvioivan Security Scorecard -yhtiön mukaan kyseessä on yksi kaikkien aikojen suurimpia tietomurtoja vääriin käsiin päätyneiden käyttäjätietojen määrällä mitattuna. Laajimpana pidetyssä tapauksessa noin kolmen miljardin verkkopalvelu Yahoon käyttäjätilin arvioidaan altistuneen tietomurrolle vuonna 2013.

Venäjä on määrännyt yhden suomalaisdiplomaatin lähtemään Venäjältä. Maan ulkoministeriö kertoi asiasta Suomen suurlähettiläs Mikko Hautalalle perjantaina Moskovassa, Suomen ulkoministeriö kertoo tiedotteessaan.

Suomalaisdiplomaatin on poistuttava Venäjältä kahden viikon kuluttua. Karkotettavan diplomaatin henkilöllisyyttä ei kerrota. Ulkoministeriön mukaan karkotuspäätös ei liity diplomaatin omaan toimintaan.

Karkotus on vastatoimi Suomen päätökselle karkottaa yksi Venäjän suurlähetystössä diplomaattistatuksella toimiva henkilö Salisburyn hermomyrkkyiskun vuoksi, ulkoministeriö kertoo. Yli 20 maata on karkottamassa yli 150 venäläistä diplomaattia iskun takia.

Venäjän ulkoministeriö on perjantaina kutsunut useiden länsimaiden suurlähettiläitä kuulemaan vastatoimistaan. Jo torstaina Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov kertoi, että diplomaatteja karkotetaan vastavuoroisesti.

Lue lisää:

Presidentti Niinistö diplomaattikarkotuksista: "Tietysti Venäjä tulee vastaamaan, mutta toivottavasti se on siinä"

Lisää venäläisdiplomaattien karkotuksia – nyt mukana myös Australia

Julia Skripal toipumassa hermomyrkkyiskusta – ei ole enää kriittisessä tilassa

Analyysi: "Uutta kylmää sotaa" pelataan ilman selviä sääntöjä

Ennen vanhaan muotiliikkeitä eli hattukauppoja oli lähes joka kaupungissa. Hattu oli olennainen osa pukeutumista, siihen kiinnitettiin huomiota ja siihen panostettiin. Nykyään muotiliike alkaa olla harvinaisuus, esimerkiksi Lahdessa on jäljellä enää yksi.

Anna-nimisen muotiliikkeen omistaja Rauni Laaksonen muistaa hyvin, miten erilainen tilanne oli silloin, kun hän aloitti uransa kauppiaana.

– Aloitin yrittäjänä 30 vuotta sitten. Lahdessa oli silloin kahdeksan muotiliikettä ja minun oli yhdeksäs.

Rauni Laaksonen lähti alalle oman äitinsä esimerkin innoittamana. Äiti toivoi tyttärestään käsityönopettajaa, mutta loppujen lopuksi oli itsestään selvää, että Laaksonen ryhtyi hattukauppiaaksi. Laaksonen on myös modisti eli hän osaa valmistaa päähineitä. Enää hän ei kuitenkaan niitä tee.

– Nykyään on tarjolla niin paljon hyviä hattuja, etten ole kokenut tarvetta tehdä itse. Toinen syy on se, että omassa kaupassa ei ole oikein aikaa, kun pitää myös palvella asiakkaita.

Hattu ei ole helppo kaupattava

Hattu on hyvin omalaatuinen kauppatavara. Malleja, värejä ja materiaaleja on lähes rajattomasti. Kauppiaan on myös tunnettava tuotteensa läpikotaisin ja kyettävä ennakoimaan asiakkaiden mieltymykset.

– Hyvä laatu alkaa korkealaatuisista materiaaleista, mutta ne ovat vasta hyvä lähtökohta. Myös työn jäljen pitää olla hyvä. Sitten pitäisi vielä tietää, millä tulee olemaan kysyntää.

Yhtäkkiä ovella oli viisi epäilyttävän näköistä miestä, joilla oli nahkatakit nilkkoihin asti. Rauni Laaksonen

Muotiliikkeet tekevät hankintansa alkuvuodesta. Silloin päätetään, mitä myydään seuraavana syksynä ja talvena.

– Helppoa se ei ole, mutta onneksi kokemus on opettanut. Hattukauppa on aaltoliikettä eli eri hattujen suosio vaihtelee aikakausittain. Kestosuosikkeja ovat Laaksosen mukaan erilaiset lippahatut, huopahatut ja baskerit.

Vaikka hattukaupat ovatkin nykyään harvinaisia, ei Rauni Laaksonen usko hattukaupan katoavan. Uskoa alan tulevaisuuteen lisää esimerkiksi se, että nuoria modisteja valmistuu joka vuosi ammatillisista oppilaitoksista.

– Minäkin saan lähes joka kevät kyselyitä, että ottaisinko kesätöihin tai harjoittelijaksi, mutta se ei valitettavasti ole mahdollista.

Andy McCoylle ei löytynyt tarpeeksi suurta hattua

Vuosikymmeniä toimineessa hattukaupassa on käynyt monenlaisia asiakkaita. Rauni Laaksosen mukaan asiakkaita saattoi tulla Helsingistä saakka. Mieleen on jäänyt muun muassa se, kun Niilo Tarvajärvi tuli vaimonsa kanssa ostamaan hattua. Tai kun iskelmätähti Laila Kinnunen pyrähti liikkeeseen myssyostoksille.

– Maija-Liisa Tarvajärvi valitsi mustan huopahatun. Ja Laila Kinnunen halusi villamyssyn oloisen hatun. Hän osti myös samaan sarjaan sopivat villatossut.

Kaikkein mieleenpainuvin asiakas on kuitenkin ollut rock-muusikko Andy McCoy, jonka ensivierailu teki lähtemättömän vaikutuksen Laaksoseen.

– Olin yksin liikkeessä sulkemisajan jälkeen. Yhtäkkiä ovella oli viisi epäilyttävän näköistä miestä, joilla oli nahkatakit nilkkoihin asti. En avannut ovea. Seuraavana päivänä Andyn manageri soitti ja selitti, että Andy oli käynyt bändinsä kanssa ovella.

Lopulta rokkari kuitenkin löysi mielesensä hatun ja kaupat saatiin tehtyä. Se tosin vaati kauppiaaltakin vähän taiteilua.

– Hän halusi ison huopahatun, mutta eihän se mahtunut, kun Andylla oli huivi päässä. Niinpä minä sitten tein hänelle sopivankokoisen hatun. Sen jälkeen hän on käynyt täällä monta kertaa vaimonsa Angelan kanssa.

Tilaustöissä on hattukaupan tulevaisuus

Suomen Muotiliikkeiden liitossa on seurattu suomalaisen päähineteollisuuden ja -kaupan hiipumista jo pitkään. Kun liiton puheenjohtaja Kristiina Kivelä tuli alalle vuonna 1966, oli esimerkiksi Turussa 38 muotiliikettä. Nyt niitä on saman verran kuin Lahdessa eli yksi.

Kivelän mukaan liitossa on tällä hetkellä 14 jäsenyritystä. Kaikki alan toimijat eivät kuitenkaan kuulu liittoon, joten todellinen lukumäärä on suurempi

– Se, että muotiliikkeet ovat pikkuhiljaa kadonneet katukuvasta, kertoo myös siitä, että moni alan yrittäjä harjoittaa ammattiaan työhuoneella kivijalkakaupan sijaan. Yrittäjät keskittyvät keskittyvät enemmän tilaustöihin.

Myös Kivelä uskoo alan tulevaisuuteen. Hänen mukaansa modistin ammatti ei katoa mihinkään, mutta sen harjoittaminen muuttaa muotoaan.

Asiakkaita täytyy etsiä, ei odottaa

Hatuntekijöitä työllistävät nykyään esimerkiksi tohtoriksi väittelevät, joiden tohtorinhatut valmistetaan edelleen käsityönä. Muotiliikkeiden liiton tiedottaja Memmu Lankila kertoo, että viime vuonna modistit saivat paiskia tohtorihattujen parissa töitä hiki hatussa, sillä Suomen 100 -vuotisjuhlan kunniaksi järjestettiin ennätysmäärä promootioita.

Lankila painottaa, että yrittäjät eivät voi jäädä kivijalkakauppaan odottamaan, että asiakkaat tuleva sisään. Näkyvyys esimerkiksi sosiaalisessa mediassa on hyvin tärkeää.

Modistien on myös oltava valmiita tarttumaan uusiin haasteisiin. Lankila kertoo, että yksilöllisten, vartavasten asiakkaalle suunniteltujen harrastuksiin liittyvien hattujen kysyntä kasvanee jatkossa.

– Olen tehnyt erikoishattuja muun muassa perhokalastajille ja metsästäjille. Muusikot teettävät itselleen esiintymishattuja ja esimerkiksi burleskiharrastajat haluavat sellaisia päähineitä, joita ei saa kaupasta.

– Voi, kun olisi joku jonka kanssa mennä kahville tai vaikkapa konserttiin, pohti 21-vuotias Lorena Lepistö vielä viime kesänä.

Lorena muutti Turusta Jyväskylään kolme vuotta sitten. Hän oli ollut pitkään hyvin vaikeassa parisuhteessa ja halusi aloittaa elämänsä alusta. Hänen äitinsä teki muuttoa Keski-Suomeen ja Lorena päätti myös pakata laukkunsa.

– En tuntenut Jyväskylästä ennalta ketään muuta kuin äidin uuden miehen ja hänen vanhempansa.

Nykyisin Lorena hoitaa äitinsä tukena päivisin nuorempia sisaruksiaan. Masennuksen vuoksi hän ei ole vielä pystynyt aloittamaan opintoja eikä hakemaan muita töitä. Entinen poikaystävä eristi hänet täysin vanhoista ystävistä.

Kouluaikana pidetyn ja sosiaalisen tytön elämänpiiri on kutistunut olemattomaksi.

– Ei ole enää yhtään ihmissuhdetta, jonka voisi pelastaa. Kyllähän se syö naista, saa Lorena sanotuksi.

Nuorisotyö hätiin avuksi

Lorena löysi apua yksinäisyyteensä nuorisotyön avulla puolisen vuotta sitten. Homies Youth Work on STEA:n eli entisen raha-automaattiyhdistyksen rahoittama hanke, joka tekee Jyväskylässä kotiin jalkautuvaa nuorisotyötä.

Kun minua on kiusattu, niin on tullut sellainen suojakilpi, etten uskalla päästää ketään sisälleni. Venla Kupiainen

Nuorisotyöntekijät antavat yksinäiselle nuorelle yksilövalmennusta sekä pienryhmä- ja parivalmennusta. Työntekijöille voi yksinäisyyttä poteva nuori myös soittaa milloin tahansa. He tekevät työtään ympäri vuorokauden.

– Tutkimusmatkalla ollaan yhdessä nuoren kanssa. Pohditaan, että miksi nuori kokee olevansa yksinäinen, kertoo projektisuunnittelija Milla Ukkonen.

Suomessa joka viides potee yksinäisyyttä. Moni tuntee itsensä yksinäiseksi, vaikka ympärillä olisi paljon ihmisiä. Toinen samanikäinen, myös jyväskyläläinen Venla Kupiainen on kärsinyt yksinäisyydestä koko ikänsä. Hänellä on takanaan rankka lapsuus.

– Ei oikeastaan ole ollut vanhempia läsnä ollenkaan ja olen joutunut vuosiksi myös koulukiusatuksi, niin ihan pienestä asti olen kärsinyt yksinäisyydestä. Kyllä se tuntuu tosi pahalta, myöntää Venla.

Syyt syvällä ja moninaiset

Syitä yksinäisyyteen on yhtä monia kuin on yksinäisten tarinoitakin. Usein syyt liittyvät perhesuhteisiin ja siihen, että syystä tai toisesta on vaikea tutustua toisiin ihmisiin. Venla Kupiainen opiskelee merkonomiksi ja harrastaa tanssia, joten ihmisiä on ympärillä, mutta ei ystäviä.

– Kun minua on kiusattu, niin on tullut sellainen suojakilpi, etten uskalla päästää ketään sisälleni.

Parasta on, kun nuorisotyöntekijä vie minut kahville ja tarjoaa pullankin. Lorena Lepistö

Yksinäisyys nuorten parissa on valitettavan yleistä. Usein taustalla on koulukiusaamista. Myös kouluttautumiseen ja työelämään liittyvät ongelmat aiheuttavat yksinäisyyttä, ne kulkevat käsi kädessä.

– Jos ei ole niitä yhteisöjä, mistä niitä kavereita saa, niin helposti yksinäisyys kulminoituu elämässä, sanoo Milla Ukkonen.

Auttamisen mahdollisuudet ovat laajat

Yksinäisyyden hälventämiseksi on olemassa monia eri keinoja. Tärkeintä kaikissa on yksilön kokemus tulla autetuksi. Yhdessä tekemisen kautta saadaan elämään merkitystä.

Homies Youth Workin työntekijät käyvät nuoren kanssa kahvilla, leffassa tai tekevät jotain yhdessä kotona. Ja vaikka kyse on hyvin kipeästä asiasta, niin työtä ohjaa myönteisyys.

– Meidän työssä nousee aina esiin miten upeita nuoret ovat ja miten paljon heillä on voimavaroja ja osaamista, sanoo Milla Ukkonen.

Hienointa on välittämisen tunne

Lorena Lepistö on erittäin kiitollinen siitä, että vaikka hänellä olisi huono päivä, niin nuorisotyönteijä tulee kotiin kiskomaan hänet sängystä ylös. Yhdessä he sitten miettivät Lorenan tulevaisuutta, persoonaa, työmoraalia ja mitä alat voisivat hänelle sopia.

– Parasta on, kun Saila (nuorisotyöntekijä) vie minut kahville ja tarjoaa pullankin. Ja se, että Sailalle voi soittaa aina. Saila tuntuu enemmän ystävättäreltä kuin miltään työntekijältä, Lorena nauraa.

Venla Kupiasen mielestä myös kahvijutustelu on parasta. Nuorelle naiselle on tärkeää, että on joku, jolle voi purkautua, kun mielen päällä asia, josta haluaa puhua.

– Tulee semmonen olo, että joku hyväksyy minut ja välittää minusta. Se on ihanaa, huokaa Venla ja räpäyttää pitkiä ripsiään.

Ortodoksipappi Pekka Helakallio eli Isä Pekka harjaa lunta Kokkolan rukoushuoneen portailta linnunlaulun säestyksellä. Mustan papinviitan helmoihin ja kenkiin tarttuu lunta. Hän kopauttaa enimmät pois ennen kuin astuu sisälle rukoushuoneeseen.

– Valmistaudun iloisella ja odottavaisella mielellä ortodoksien kirkkovuoden suurimpaan juhlaan. Saan pitkästä aikaa toimittaa pääsiäisyön jumalanpalveluksen ja nimenomaan täällä Kokkolassa, Isä Pekka sanoo.

Tavallaan ympyrä sulkeutuu: Pekka Helakallio syntyi Soinissa Etelä-Pohjanmaalla. Hänet kastoi kokkolalainen pappi. Helakallio itse aloitti Vaasan ortodoksisen seurakunnan Kokkolan matkapappina puolisen vuotta sitten.

Isä Pekan ilon ja innostuksen ymmärtää, sillä liki 30 vuotta sitten hän menetti pappeutensa. Syynä olivat avioero ja toinen avioliitto.

Ortodoksisessa kirkossa pappisvihkimyksen jälkeen ei voi enää avioitua. Kirkon mukaan toimituskieltoja annetaan noin yksi vuodessa, mutta pappeuden menettäminen on vielä tätäkin harvinaisempaa.

Isä Pekan kohtalo hakeekin vertaistaan. Pappeuden menetys vei hänet matkalle, johon mahtuu monia tragedioita ja uusia alkuja.

Ohjat eivät olleetkaan käsissä

Pekka Helakallion ortodoksiset juuret ovat Karjalassa Hyrsylänmutkassa, josta hänen vanhempansa muuttivat evakkoon Etelä-Pohjanmaalle Isoonkyröön. Sieltä perheen matka jatkui Soinin kautta 1950-luvun lopulla Kirkkonummelle, jossa toimi tuolloin ortodoksinen pappisseminaari.

Helakallion isä ja äiti työskentelivät pappiseminaarissa. Perheen koti oli seminaarirakennuksessa. Pekka Helakallio kertoo, että siellä hän innostui itsekin lähtemään papiksi. Pappisvihkimyksen hän sai vuonna 1978, kolme vuotta avioitumisensa jälkeen. Työ vei hänet ensin Pohjois-Karjalalaan Taipaleen ortodoksiseen seurakuntaan ja sen jälkeen Helsinkiin.

– Siitäpä sitten urani lähtikin laskuun. Vuonna 1990 tuli avioero ja heti sen jälkeen toinen avioliitto. Pappeus otettiin pois, Pekka Helakallio kertoo herkistyen.

Ystävät ja hengellinen yhteisö jäivät taakse. Minun täytyi panna elämän arvot pakettiin, eikä se ollut helppoa missään vaiheessa. Pekka Helakallio

Syyn avioerosta hän ottaa omalle kontolleen.

– Pakenin kotoa. Jätin vaimoni ja poikani. Luulin, että kun otan ohjat omiin käsiini, Pekka vain mennä porskuttaa. Ei se niin mennytkään, hän huokaa.

Uusi rakkaus löytyi nopeasti. Se oli eronneen ja erotetun miehen pelastus. Aulikki-vaimosta tuli hänelle paras tuki ja turva.

Avioiduttuaan uudelleen Pekka Helakallio tiesi, mitä tuleman piti. Silti pappauden menettäminen tuntui pahalta.

– Ystävät ja hengellinen yhteisö jäivät taakse. Minun täytyi panna elämän arvot pakettiin.

Se ei ollut helppoa missään vaiheessa.

Sielunhoitoa taksilla ajaessa

Potkut saatuaan Pekka Helakallio perusti uuden vaimonsa Aulikin kanssa kukka- ja hautaustoimiston. Parhaimmillaan kukkakauppoja oli kolme ja hautaustoimistoja kaksi.

Sitten tuli lama: Helakallion pariskunta joutui sen uhriksi.

– Kaikki meni. Tuli vuoden 1991 devalvaatio. Kaikki valuuttaluottoon sidotut lainat lankesivat maksuun. Ja ei kun mierontielle.

Pekka Helakallio ei antanut periksi, vaan opetteli taas uusia taitoja: hän työskenteli bussikuskina Lahdessa ja ajoi ennen Kokkolaan muuttoaan taksia Helsingissä monta vuotta.

Pekka Helakallio huomasi, että kukkakauppiaan ja taksikuskin työssä on yllättävän paljon yhtäläisyyksiä papin työn kanssa.

– Kun oli hautaustoimisto, pystyin lohduttamaan ihmisiä ja käymään mielenkiintoisia keskusteluja. Myös taksin kuljettajana tein aikamoista sosiaalista työtä. Sain tavata ihmisiä laidasta laitaan.

Vaikka ei papin oikeuksia ollutkaan, pappeus pysyy: kerran pappi, aina pappi.

Ja eräänä päivänä taksikuskin asiakkaaksi tuli tuttu mies..

”Minne isä esipaimen lähdetään?”

Pekka Helakallio oli Helsingin Vuosaaressa jo lopettelemassa ajoaan. Siksi oli ihan vähällä, ettei hän olisi ottanut vastaan ajotarjousta. Mutta hän kuittasi kyydin ja suuntasi tuttuun osoitteeseen Kalvikinkadulle, jossa on ortodoksinen kulttuurikeskus Sofia.

– Isä Ambrosiushan sieltä tuli. Hän vähän hämmentyi ja kysyi, että Pekkako se siinä. Kysyin, minne isä esipaimen lähdetään, Helakallio naurahtaa nyt muutama vuosi tapahtuman jälkeen.

Kyydin päätteeksi Isä Ambrosius pyysi Helakallion palaveriin Sofiaan. Keskustelu siellä johti siihen, että piispainkokous myönsi Pekka Helakalliolle pappeuden takaisin itsenäisyyspäivänä 2015.

Voi mahoton, kyllä se tuntui. Itku siinä tuli, että näinkö minulle suotiin vielä tämä pappeuden armo takaisin. Pekka Helakallio

– Ilman mitään seremonioita. Laitettiin vain papilliset vaatteet päälle. Se oli sitten siinä.

Miltä se tuntui – liki kolmenkymmenen vuoden jälkeen?

Isä Pekka on hetken hiljaa.

– Voi mahoton, kyllä se tuntui. Itku siinä tuli, että näinkö minulle suotiin vielä pappeuden armo takaisin.

Pekka Helakallion hiukset ovat jo harmaantuneet, ja eläkeaika häämöttää. Silti Isä Pekka on onnellinen, että hän päätti Isä Ambrosiuksen kannustamana vielä hakea avoinna ollutta Kokkolan matkapapin paikkaa.

– Onnellinen olen, ehkä vietän onnellisinta aikaa tällä hetkellä, hän huokaa silmät jälleen kyynelistä kostuen.

Isä Pekka ei ole päässyt autoilusta eroon – nyt hän istuu matkapappina työkseen ratin takana. Työ vie häntä eri puolille isoa Oulun hiippakuntaa. Ajokilometrejä kertyy aina vain lisää.

”Ilman huumoria en olisi selvinnyt”

Isä Pekka ei ole antanut vastoinkäymisten viedä valoisuuttaan, jota hän sanoo ammentavansa sekä ortodoksisesta uskostaan että karjalaisuudestaan. Hän on mies, jolla on niin itku kuin naurukin herkässä.

– Me karjalaiset ajattelemme, että iloisuus ja toisen huomioon ottaminen ovat tärkeimpiä asioita tässä elämässä. Sitä minä yritän vaalia kaikella tavalla. Huumoria pitää olla, ilman sitä en olisi missään nimessä selvinnyt.

Myös karjalan kieli on Isä Pekalle tärkeä. Se on nykyään hänen äidinkielensä. Hän on myös opettanut kieltä työväenopistossa Helsingissä. Tarvittaessa Isä Pekka voi pitää jumalanpalveluksenkin karjalaksi.

Isä Pekkaa voi hyvällä syyllä pitää periksiantamattomana. Siitä on osoituksena se, että hän on saanut kuitattua talouslaman tuomat velat.

– Kolmisen vuotta sitten maksettiin viimeiset laskut. Nyt olen vapaa mies. Luottotiedotkin ovat jo kunnossa.

Työ taksikuskina näytti Isä Pekalle koko elämänkirjon ihmiskohtaloineen. Invataksia ajaessaan hän esimerkiksi kohtasi hengityskoneessa olevia asiakkaita ja syöpäsairaita lapsia. Se on pistänyt miehen miettimään myös kirkon roolia.

– Kirkon tulisi enemmän jalkautua sinne, missä apua tarvitaan eli vähäosaisten ihmisten luokse. Olen ajatellut niin, että jos Jeesus Nasaretilainen tulisi Helsinkiin, menisikö hän Uspenskin katedraaliin vain Tuomiokirkkoon? Ei kumpaankaan. Hän menisi sinne, missä apua tarvitaan eli Hakaniemen siltojen alle.

Mustanpuhuva kuutti pyrki sinnikkäästi rantaan Helsingissä pitkänperjantain iltapäivällä.

Eiranrantaan kokoontuneet kymmenet ihmiset seurasivat kuutin könyämistä merestä rannalle ja ottivat eläimestä kuvia kännyköillään.

Kuutti ilmeisesti viihtyi ihmisten ihailun kohteena, sillä vaikka pelastuslaitoksen eläintenpelastusyksikkö kävi työntämässä sen mereen, se kipusi samantien takaisin rannalle.

Yli satatuhatta työtönta saa Kelalta kirjeen pääsiäisen jälkeen. Hallituksen aktiivimalli näkyy työmarkkinatuella elävien lompakossa huhtikuussa.

Leikkuri heilahtaa, jos työtön ei ole tehnyt kolmen kuukauden aikana 18 tuntia osa-aikatöitä, tienannut omasta yrityksestä vähintään 240 euroa tai osallistunut viittä päivää työllistämistä edistäviin palveluihin.

Työmarkkinatuella eläviltä leikkuri vie 32 euroa kuukaudessa. Työmarkkinatuki on tällä hetkellä 696 euroa.

Työmarkkinatuen leikkaus voi ajaa työttömän toimeentuloluukulle. Sosiaali- ja terveysministeriön etuusjohtaja Liisa Siika-aho sanoo, että tähän on varauduttu.

– Toki näinkin voi käydä. Toimeentulo- ja asumistuen lisäys on huomioitu jo hallituksen esityksessä. Jonkin verran lisäystä siihen tulee.

Siika-ahon mukaan aktiivimallia ei ole suunniteltu siksi, että se säästää rahaa, vaan siksi että se tukee työllisyyttä.

Toimeentulotuen ehdot poikkeavat työmarkkinatuesta. Se on tarveharkintaista. Jos työttömän puoliso on palkkatöissä, toimeentulotukea ei välttämättä myönnetä.

Taasko juostaan luukulta toiselle?

Pääministeri Juha Sipilän hallituksen päämääränä oli purkaa normeja ja turhaa byrokratiaa. Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan dosentti Johannes Kananen pitääkin outona, jos työttömiä aletaan juoksuttaa luukulta toiselle.

– Työttömän henkilön näkökulmasta tämä on erittäin rasittavaa. Tätä voi kutsua klassiseksi byrokratialoukuksi, Kananen sanoo.

Kanasen mukaan aktiivimallin suurin uhka on kuitenkin se, että työmarkkinat huonontuvat. Jos työttömiä pyritään ohjamaan, se muuttaa väistämättä myös yrityksiä.

Kun työttömällä on velvoite ottaa 18 tuntia töitä vastaan, se antaa yrityksille mahdollisuuden heikentää työehtoja.

– Työttömille tarjotaan heikompaa pätkää ja keikkatyötä. Yritykset tietävät, että siellä on 200 000 työtöntä työmarkkinatuella. Heillä ei ole vaihtoehtoja.

Työttömiä on aktivoitu aina ja työttömällä on ennenkin ollut velvollisuus hakea töitä ja olla työmarkkinoiden käytössä. Kanasen mielestä aktivoinnin ehdot ratkaisevat.

– Systeemiä pitäisi kehittää siihen suuntaan, että työvoimapalvelut ovat niin hyviä, että ihmiset haluavat niitä. Tällä hetkellä ei ole mitenkään selvää, että työvoimapalvelut auttavat työpaikan saamisessa, Kananen sanoo.

Katuminen kuuluu pääsiäiseen, mutta harvoin poliitikon sanavarastoon. Siinä piilee ristiriita, koska poliittisia päätöksiä on tarkoitus tehdä tiedon eikä ennakkoluulojen perusteella.

Pari vuotta sitten sinisten kansanedustaja Simon Elo oivalsi, ettei hän muuttuisikaan vihreäksi liberaaliksi, vaikka hän muuttaisi mieltään ja hyväksyisi erään vihreille keskeisen ongelman.

Puhutaan ilmastonmuutoksesta. Elo on entinen ilmastoskeptikko eli hän kyseenalaisti tieteellisen näytön siitä, että ilmastonmuutos olisi ihmisen aiheuttama ilmiö.

Elosta tuli ilmastoskeptikko vuonna 2007, kun kävi katsomassa yhdysvaltalaisen demokraattipoliitikon Al Goren tähdittämän ilmastonmuutosdokumentin Epämiellyttävä totuus. Siinä painotettiin päästöjen vähentämisen tärkeyttä.

Samaan aikaan väittely ilmastonmuutoksen syistä velloi kiivaana koko maailmassa, ja myös perussuomalaisissa piireissä.

– Epämiellyttävä se totuus oli, mutta parikymppisenä oli silti helpompi ajatella, että ilmasto vain vaihtelee vuosisadasta ja -tuhannesta toiseen, eikä ilmiö ole ihmisen syytä.

Linja piti kauan. Vielä eduskuntavaaleissa 2015 Elo ilmoitti vastustavansa "vihervouhotusta" ja katsoi, että toimet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi vain kurjistaisivat Suomea.

– Ideologia sokaisi. Nuorena menee helposti sen mukana, mitä iso joukko ajattelee, eikä osaa muodostaa omaa kantaa.

Nyt Elo myöntää, että ilmastonmuutos on ihmisen aiheuttama akuutti ongelma, johon pitää puuttua etenkin EU:n kautta.

– Kadun, että olen ehkä myös poliitikkona ruokkinut puheillani tätä epäilyä ihmisissä, Elo muistelee.

Yksilön näkökulmasta ajattelun muutos ei ole mikään pikkuasia, sillä ilmastoskeptisyyteen liittyy vahva ideologinen ja uskonnollinenkin pohjavire. Esimerkiksi konservatiiveista kristityistä osa kiistää ärhäkästi ilmastonmuutoksen syyt.

– Konservatiiveissa joukoissa on ajattelua, että ilmastonmuutos ihmisen aiheuttamana ilmiönä liittyy lähinnä liberaalien tai vihreiden, mutta ei konservatiivien ideologiaan.

Elo on arvo- ja talouskonservatiivi sekä kristitty, ja halusi pysyäkin sellaisena. Hän ymmärsi, ettei konservatiivisesti ajattelevien tarvitse sulkea pois huolta ympäristöstä ja luonnosta.

– Termin alkuperä on sanassa conserve, säilyttää. Ajatuksena ne on helppo yhdistää: luonto pitäisi säilyttää sellaisena kuin on.

Mielipiteen muuttamisesta on muodostunut Elon mukaan poliitikolle tabu.

– Kristittynä näen, että katumus on osa ihmiselämää. Ei voi tehdä parannusta tai parempia ratkaisuja politiikassa, jos ei ikinä kadu.

Elo muutti käsityksensä ilmastonmuutoksen syistä, kun kuuli kansanedustajana päivittäin asiantuntijatietoa.

– Yleensä ajattelun kehittymistä pidetään ansiona, mutta politiikassa sama katsotaan heikkoudeksi tai takinkäännöksi.

Omaantuntoon vetoaminen ei muuttanut aikanaan Elon mieltä, eikä hän pidä sitä varteenotettavana keinona torjua ilmastonmuutosta nytkään. Hän korostaisi ilmastotoimien taloudellisia hyötyjä.

– Olen inhorealistinen. En kutittelisi omaatuntoa vaan kukkaroa. Ihmisiin puree se että ympäristöä suojelemalla voidaan samalla luoda työpaikkoja ja säästää rahaa.

Tytti Tuppurainen: Päivähoito-oikeuden rajaaminen meni kuin vahingossa läpi

SDP:n kansanedustaja Tytti Tuppurainen vaikuttaa järkyttyneeltä. Hän muistelee alkusyksyä 2015, kun häntä tultiin vetämään hihasta Tuppuraisen kotikaupungissa Oulussa.

Puhuttelemaan tuli huolestunut virkanainen, joka oli kuullut, että hallitus kaavailee lasten subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamista 20 tuntiin. Erioikeuden kokopäiväiseen hoitoon voisi saada lapsi, jonka molemmat vanhemmat käyvät töissä tai opiskelevat.

– Hän sätti minua ja kysyi, tiedänkö mitä on meneillään. Hätkähdin, sillä en ollut kuullutkaan siitä vielä, Tuppurainen kertoo.

Tuppurainen oli kevään eduskuntavaaleissa kampanjoinut nimenomaan lasten ja perheiden puolustajana.

Asia kirpaisi siksikin, koska Tuppurainen oli itse ollut samassa tilanteessa: kahden pienen lapsen yksinhuoltaja ja työtön työnhakija, jolle oli välttämätöntä, että lapset voi viedä päivähoitoon työnhaun ja työhaastatteluiden ajaksi.

Tuppurainen otti asian puheeksi oppositiopuolueiden naisporukassa. Avaus tyrmistytti, mutta samalla sen läpimenon mahdollisuudet tuntuivat kaukaisilta. Olihan kyse samasta lasten oikeudesta ja äitien työssäkäynnin edistäjästä, jonka kaikkien puolueiden naiskansanedustajat keskellä 90-luvun lamaa runnoivat läpi yhteisvoimin.

Tuppurainen päätti ryhtyä toimeen hankkeen kumoamiseksi ja viritteli kampanjaa, mielenosoituksestakin puhuttiin. Demarinaisten 115-vuotisjuhlissa hän piti tunteikkaan puheen päivähoidosta.

Mielenosoitusta ei kuitenkaan koskaan tullut. Vastustus vaimeni.

Tuppurainen muistelee, että vaikka päivähoidon rajaaminen raivostutti monia, uhka ei edelleenkään tuntunut riittävän todelliselta, varsinkin kun kunnat päättivät toteutuksesta itse.

– Suhtauduin turhan idealistisesti. Luotin, että hallituspuolueiden naisverkosto pelastaisi tilanteen, hän katuu.

Eduskunnassa asia eteni nopeasti. Lokakuussa tuli kokoomuksen opetusministerin Sanni Grahn-Laasosen esitys, ja joulukuussa eduskunta äänesti lain kirkkaasti läpi hallituspuolueiden äänin 114–65, Tuppuraisen silmin kuin vahingossa.

– Kun tulos tuli, olin täysin typertynyt, surullinen ja vihainen.

Asia on jäytänyt siitä asti.

– Harmitus on mieto sana kuvaamaan niitä häpeän läikähdyksiä, että laitoin tapahtumaketjuja vireille, mutta annoin niiden tyssähtää.

Eikä asiaa helpottanut se, kun seuraavana vuonna oma kotikaupunki Oulu päätti panna lain mahdollisuuden käytäntöön eli rajata kokoaikaista päivähoitoa muun muassa työttömien lapsilta. Muut suuret kaupungit eivät loppujen lopuksi heikentäneet oikeutta.

Lastentarhanopettajien ja -hoitajien palautetta oululaisissa päiväkodeissa ei voi kuvailla helläksi.

– He ihmettelevät, kun osa lapsista on päivähoidossa vain 20 tuntia, mutta palaavat kokoaikaiseksi, jos heidän vanhempansa ovat saaneet töitä. Mihin ryhmään heidät silloin pannaan? Nyt suomalaiset lapset on eroteltu jyviin ja akanoihin.

Mutta onko Tuppuraisen asia katua tätä, onko itseruoskinta aitoa? Eihän hän olisi jättimielenosoituksellakaan lakia kaatanut, jos koko hallitus seisoi sen takana.

– En ehkä olisikaan, mutta olisi pitänyt yrittää. Olen aina sanonut äänestäjille että teen parhaani, mutta tässä en voi käsi sydämellä sanoa että tein.

Katumus on turhaa, jos virheistä ei mitään opi. Mitä Tuppurainen oppi?

– Ei pidä luottaa siihen, että asiat menevät itsestään parhain päin. Pitää toimia.

Susanna Koski: En halua joutua katumaan sote-päätöstä

Kokoomuksen kansanedustaja Susanna Koski ei kadu mitään – vielä. Hän yrittää tehdä ratkaisun, joka ei jälkikäteen kaduttaisi.

Puhutaan tietenkin sote-uudistuksesta. Oppositio on lytännyt soten monta kertaa, mutta Koski on yksi hallituspuolueiden edustajista, jotka ovat lausuneet ääneen epäilyksen sen mielekkyydestä: pomppaavatko kustannukset, jos yksityislääkärien asiakkaat hoidetaan vastedes sote-keskuksissa julkisin varoin, ja saavatko maakunnat EU:n näkökulmasta laitonta kilpailuetua.

– Eihän kukaan tätä uudistusta kehu. Tätä perustellaan ennen kaikkea sillä, että uudistus on välttämätön, Koski sanoo.

Kosken mielestä perustelu on surkea.

– Meille sanotaan, että poliittisen järjestelmän uskottavuus olisi koetuksella jos tämäkin yritys menisi nurin. Päinvastoin, uskottavuus on koetuksella, jos näin valtava uudistus runnotaan läpi hinnalla millä hyvänsä.

Katumus voi viedä yöunet

Kosken puoluetoveri Elina Lepomäki kohautti helmikuussa ilmoittamalla, ettei hyväksy hallituksen sote-mallia. Hän sai eduskuntaryhmän puheenjohtajan Kalle Jokisen nuhteet.

Näitä riskejä Koski nyt siis puntaroi, ja kumpikin niistä voi kaduttaa: jos äänestää oman ryhmän kantaa vastaan, voi menettää sen luottamuksen.

Toisessa vaakakupissa painaa se, että päätyy äänestämään valtavassa uudistuksessa omaatuntoaan vastaan. Kaiken lisäksi soten kaatuminen voi kaataa hallituksen.

– En halua kaataa hallitusta, mutta ajattelen riskiä toisin päin: entä jos paketti menee eteenpäin, ja onkin huono?

Vielä ei tiedetä, minkälaisen lain eduskunta saa mietinnön muodossa loppukeväällä äänestykseen. Jos paketti ei miellytä, helpointa olisi olla pois äänestyksestä. Hallitusryhmien etumatka on kuitenkin niin tiukka, että yksikin ihminen voi olla vaa'ankieli, joka kaataa uudistuksen. Sekin voisi kaduttaa.

– Huonosta uudistuksesta menisi yöunet varmemmin. En voisi äänestää lain puolesta, jos en pysty allekirjoittamaan sen sisältöä edes kompromissina.

Sellainenkin riski on, että sote hyväksytään siitä huolimatta, että Koski olisi sooloillut ja äänestänyt ryhmäkuria vastaan. Eikö kaduttaisi edes se, jos kollegat suuttuvat?

– Ryhmän luottamus on välttämätön asia, mutta en näe, että rangaistukset palvelisivat ketään. Lopulta äänestäjät päättävät.

Kosken mukaa ei olisi maailmanloppu, vaikka sotea ei saada tällä hallituskaudella saada läpi.

– Ei todellakaan. Hallitusohjelmassa on monta muutakin tärkeää asiaa, jotka vielä vailla toimeenpanoa. Valtio velkaantuu edelleen.

Poliisi on pidättänyt Tesomalla vuonna 2014 tehdystä henkirikoksesta epäillyn miehen.

Epäilty, vuonna 1994 syntynyt tamperelainen mies, oli itse ottanut yhteyttä poliisiin ja halunnut tulla selvittämään asian. Mies ilmoittautui poliisille torstaina.

Tesomalaiselta kävelytieltä löydettiin kuollut mies 29.12.2014. Miestä oli puukotettu.

Miestä on jo ehditty kuulustella. Poliisin mukana mies on kertonut tapahtumien kulusta vain sellaisia asioita, joita vain tekijä voi tietää. Lisäksi miehen dna täsmää poliisin hallussa olevaan dna-näytteeseen.

Poliisi aikoo esittää epäiltyä vangittavaksi huomenna lauantaina puolelta päivin. Poliisin mukaan esitystä perustellaan todennäköisin syin. Vangitsemiskäsittely pidetään Tampereen pääpoliisiasemalla.

Murhan ratkeamistiedoista kertoi ensimmäisenä Karjalainen-lehti.

Juttua päivitetty 30.3.2018 klo 19.38 vangitsemiskäsittelyä koskevan poliisin tiedotteen mukaiseksi.

Lue lisää:

Tuhat dna-testiä, satoja vihjeitä, toistakymmentä nimivinkkiä: Poikkeuksellinen murhatutkinta ratkeaa vielä, sanoo rikosylikomisario

Tesoman murhasta kymmeniä vinkkejä: "Osa nimivihjeistä tuttuja, joukossa myös aivan uusia nimiä"

Tutkinnanjohtaja Tesoman murhasta: "Sysipimeässä jutussa kaksi vuotta ei ole pitkä aika"

Tesoman murhamysteeri kuvina

Maanantaille ennustettu sankka lumipyryrintama voi tuoda lunta jopa koko maahan tai sitten vain itäiseen Suomeen.

Jos eurooppalainen sääennustemalli toteutuu, tulee lunta maanantaina 10–15 senttimetriä Etelä-Suomesta Keski-Suomeen yltävällä rintamalla. Lisäksi lumisade tulee kunnon tuulen kanssa, joten ajokeli voi tämän ennusteen toteutuessa olla pääsiäisen paluuliikenteen aikana hyvin huono.

Ennusteen mukaan rintama tulisi etelästä Suomen ylle heti maanantain puolella. Siitä se liikkuisi hiljalleen kohti pohjoista niin, että maanantaina sataisi lunta koko Etelä-Suomessa. Lämpötila on tuolloin aivan etelässä nollassa tai hiukan plussan puolella. Yöllä on selvästi nykyistä lauhempaa tuulen ja pilvisyyden takia.

Rintama etenee ennusteen mukaan tiistaiksi Lappiin. Samalla sää lauhtuisi Lapissakin.

Lunta rintama toisi Lappiin viidestä kymmeneen senttimetriä.

Toisesta mallista lunta vain Itä-Suomeen

Jos taas toinen, yhdysvaltalainen ennuste toteutuu, sataa lunta maanantaina vain Itä-Suomessa.

– Rintaman kulkureitti eroaisi ensimmäisestä ennusteesta muutamia satoja kilometrejä, kertoo Ylen meteorologi Toni Hellinen.

Lisäksi ennusteen mukainen sade toisi lunta vain kymmenkunta senttimetriä Helsingistä itään rajoittuvalle alueelle aina Kainuuseen saakka.

Tiistai olisi tämän ennusteen mukaan selvästi poutaisempi koko maassa.

SAN PEDRO Ruben Enaje ristiinnaulittiin Filippiineillä pitkäperjantaina, mutta hän ei kuollut eikä häntä haudattu.

57-vuotias kirvesmies on noussut ristille vapaaehtoisesti 32 vuoden ajan pitkäperjantaina. Hän sivelee ylpeänä ristiään, jonka hän rakensi itse.

– Se painaa 40 kiloa. Se on vaativin osa matkaamme. Olkapäihin sattuu, hän toteaa ja siirtyy kuistilleen pesemään nauloja, jotka läpäisevät hänen kämmenensä muutaman tunnin kuluttua.

Joka pitkäperjantai riisipeltojen keskellä Pampangassa näytellään kouriintuntuva versio Raamatun tarinan Jeesuksen viimeisistä hetkistä.

Kärsimysnäytelmiä esitetään ympäri maailmaa erityisesti katolisissa maissa. Mutta parin tunnin ajomatkan päässä pohjoiseen Filippiinien pääkaupungista Manilasta pieni San Pedron kaupunki on esittänyt 60 vuoden ajan yhtä rajuimmista versioista.

Tänäkin vuonna kymmenisen paikallista nousi ristille, ja kymmenet nuoret miehet ruoskivat itsensä verille bambukepeillä.

Kadun varrella katsojat läpsivät näitä kengillä ja vöillä. Osanottajat haluavat ilmaista äärimmäistä katumusta ja itsensä uhraamista.

Ruben Enajelle ristiinnaulitseminen on itsestäänselvyys.

– Lupauduin tähän, kun putosi kolmannesta kerroksesta, kertoo Enaje.

Rakennustyömaan onnettomuudesta selviytyminen hengissä tuntui niin uskomattomalta, että Enaje päätti kiittää luojaa äärimmäisellä tavalla.

Vuosien aikana hän on noussut ristille myös pyytämään apua vaimonsa ja tyttärensä sairauksiin. Enaje uskoo että he parantuivat rukouksen ansiosta.

– Lääkärit eivät pystyneet parantamaan vaimoni kaulaan ilmestynyttä kyhmyä. Hän ehdotti, että pyytäisin apua ristillä. Niinpä pyysin sitä ensimmäiseksi Jumalalta, kun nousin ristille, kertoo Enaje.

Vaimo hyörii keittiössä vetreänä laittaen ruokaa sukulaisille. Hän kannattaa miehensä vuosittaista rituaalia, vaikka ei menekään koskaan paikalle.

Suurin osa filippiiniläisistä on katolisia, ja he ottavat uskontonsa vakavasti. Kirkot ovat viikonloppuisin täynnä väkeä. Pääsiäiskulkueissa ympäri maata kävelee pitkä letka ihmisiä.

Mutta ristille ja ruoskimaan ajaa myös toive paremmasta. Köyhässä maassa läheskään kaikilla ei ole rahaa, mutta toivo ei ehdy.

Enaje kulkee ristiään kantaen kaupungin halki lähes parin kilometrin matkan. Tuhannet turistit seuraavat kulkuetta kadulla katsellen, kuinka roomalaissotilaiksi sonnustautuneet kaupunkilaiset tönivät Enajea maahan.

Maria Magdalenan hahmo pyytää armoa, mutta Jeesus kuljetetaan Golgatalle.

Matkalla kymmenet miehet kulkevat naamiot päässään ylävartalo paljaana. Veri roiskuu ympärillä kävelevien turistien vaatteille.

– Haluan kokea mitä Jeesus koki. En pyydä mitään muuta kuin syntien anteeksiantoa, sanoo yli kymmenen vuotta itseään ruoskinut 32-vuotias Jesus Najera.

Enaje päästää parahduksen, kun naulat läpäisevät taas hänen kämmenensä. Ristillä hän viipyy kymmenen minuuttia, ennen kuin näytelmä on ohi.

Hän sanoo huutamisen auttavan kestämään kipua. Enaje väittää, että kädet paranevat kolmessa päivässä antibioottien ja rukousten avulla.

– Rukoilen niin pääsen töihin heti. Vain kipu olkapäissä pysyy. Mutta pärjään kyllä. Uskoni on niin vahva, Ruben Enaje sanoo.

Enaje näyttää pitkissä tummissa kutreissaan maalausten Jeesukselta. Hän pysyy rauhallisena loputtoman toimittajavirran ja selfie-kuvien pyytäjien paineessa hymyillen ystävällisesti kaikille.

San Pedron hiljainen kaupunki on pitkäperjantaisin täynnä väkeä. Ulkomaiset ja paikalliset turistit rynnivät tungoksessa ristisaattueen vierellä näpsien valokuvia.

Filippiinien katolinen kirkko on jo pitkään vastustanut esitystä, mutta kaupunki järjestää seremonian joka vuosi. Kaupungin edustaja sanoo, että kaupunki tukee tapahtumaa, koska se on kansalle tärkeä.

– Me teemme sen, koska kansa haluaa jatkaa perinteitä. Se on tapa tehdä uhrauksia, San Fernandon kaupungin edustaja Alberto Boy Santiago.

– Joskus he tekevät tämän, koska haluavat apua sairaalle sukulaiselleen. Näyttää siltä, että he paranevat, kertoo tapahtuman puheenjohtaja.

Santiago sanoo, että tapahtuma piristää kaupungin talouttakin reippaasti.

Kuka tahansa ei pääse ristille. Kaupunki tarkistaa, että jokainen halukas on fyysisesti ja henkisesti terve.

– Heillä pitää olla hyvä syy ristiinnaulitsemiseen. Heidän pitää olla henkisesti, moraalisesti ja tunteiltaan vahvoja, Santiago sanoo.

39-vuotias Mary Jane Sason oli ainoa ristille noussut nainen. Hän on yksinhuoltaja ja haluaa ristille, koska hänellä on paljon huolia.

– Sairastuin, siksi teen tämän. Viime vuonna olin hyvin sairas ja olin hyvin laiha. Parannuin, vaikka en mennyt edes lääkäriin, Mary Jane Sason iloitsee.

Hän on nauliintunut ristille viiden vuoden ajan, kunnes lopetti. Viime vuonna hän aloitti uudestaan, koska hän ja hänen sisarensa sairastuivat.

– Kämmeniini tulee painauma naulojen takia. Mutta huomenna ne jo paranevat, hän näyttää käsiään.

Ruben Enaje on tyytymätön kirkon nihkeyteen.

– Joka vuosi tähän aikaan kirkko kieltäytyy hyväksymästä seremoniaamme. Sen mielestä tämä ei ole sopivaa eikä oikein. Olen pettynyt siihen, että kirkko ei tue meitä, vaikka teemme tällaisen uhrauksen, Enaje sanoo.

Enaje itse uskoo, että jossain ylhäällä joku kuuntelee hänen tuskaansa.

– Kun aloin kantaa ristiä, rukouksiini vastattiin. Ennen jouduin ajamaan julkisilla kulkuvälineillä. Nyt minulla on oma ajoneuvo ja omistan tontin. Töitä on riittänyt, kirvesmies kertoo.

Pihassa seisoo sivuvaunullinen mopo.

Jussi Hermajalla,39, on yllään sateenkaarirusetti ja siisti liivi. Lautasella on savustettua vegaanivalmistetta seitania, palsternakkavaahtoa ja vesikrassipyreetä, lasissa täyteläistä punaviiniä. On juhlan aika.

Pohjois-Karjalan Setan puheenjohtaja valmistautuu johdattamaan yhdistyksen seurueen kauan odotettuun teatteri-iltaan. Vierailuesityksen aiheena Joensuun kaupunginteatterissa on sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuus. Esityksen nimi on Outo homo.

Sellainen Hermaja on itsekin.

Syrjäseutujen kaappiväen asialla

– Jos kuulut seksuaalivähemmistöön, olet yli nelikymppinen ja asut pienellä paikkakunnalla, elät hyvin todennäköisesti kaapissa, Hermaja sanoo.

Siitä Hermaja on kuullut paljon kokemuksia mentyään mukaan Pohjois-Karjalan Setan toimintaan. Seksuaalivähemmistöjen arki pikkupaikkakunnilla on erilaista kuin isojen kaupunkien Pride-hulinoissa. Moni pysyy hiljaa kaapissa. Hermaja sen sijaan mesoaa tarmokkaasti sen ulkopuolella, nyt maakunnan Setan puheenjohtajana.

Hänen johdollaan Pohjois-Karjalan pride-viikko on brändätty uudelleen. Porukkaa on ollut liikkeellä kasvava määrä, ja viime keväänä puistojuhlaan osallistui yli 600 ihmistä.

– Aiemmin moni jätti tulematta leimautumisen pelossa. Nyt tuntuu, että pato on murtumassa, Hermaja sanoo.

Tänä vuonna tapahtuman teema on sateenkaariseniorit, juuri ne peräkylien kaappikansalaiset.

Jussi Hermaja ei kavahda vastatuuleen puskemista. Hän on tehnyt sitä aina: ajanut vähemmistöjen ja toisinajattelijoiden asemaa sellaisena aikana ja sellaisissa paikoissa, joissa ymmärtäjät ovat olleet vähissä. Myös omassa perheessä.

Lapsi, josta tuli aikuinen alakoulussa

11-vuotiaana Jussi Hermajasta tulee aikuinen. Niin neljäsluokkalainen päättää. Jo muutamaa vuotta aiemmin lapsen mielessä on kypsynyt päätös hylätä vanhempien uskonto, joka näkyy arjessa monenlaisina kieltoina. Hermaja alkaa kyseenalaistaa vanhempiensa lisäksi muitakin auktoriteetteja.

Teini-ikäinen Hermaja kulkee Lahdessa yläkoulun käytävillä lakikirja repussa. Hän tutustuu kouluja koskevaan lainsäädäntöön ja löytää monta epäkohtaa. Lain mukaan oppilaiden on saatava ilmaiseksi riittävät työskentelyvälineet. Hermajan mielestä lyijykyniä ei ole annettu lain edellyttämää määrää. Aiheesta syntyy kipakka mielipidekirjoitus maakuntalehteen.

Pari vuotta myöhemmin Hermaja seisoo ylioppilaiden rivissä. Pojista – tai oikeammin mies-oletetuista – kaikki paitsi kaksi menee armeijaan. Yksi valitsee siviilipalveluksen, Hermajasta tulee totaalikieltäytyjä. Sen hän on päättänyt jo 12-vuotiaana.

Totaalikieltäytyjä uhattiin tappaa

Hermaja itse kuvailee, että hänen valinnoissaan on kyse poikkeuksellisen voimakkaasta oikeudenmukaisuuden tunnosta.

– Tai joku voisi sanoa, että oikeassa olemisen tunnosta, hän hymähtää.

Elämässä tärkeintä on kamppailu vääryyksiä vastaan. Se tarkoittaa loputtomasti kokouksia, kannanottoja, kirjoituksia, pöytäkirjoja, puheita, argumentointia ja tapahtumien järjestämistä. Tekemään ajavat isot arvot, joista tärkein on pasifismi. Maailmanpelastajalla nopeat voitot ovat harvassa.

Millainen ihminen jaksaa uida jatkuvasti vastavirtaan?

Hermaja on tuntenut itsensä massasta poikkeavaksi niin kauan kuin muistaa. Hän ei kaihda tilanteita, joissa asioista ollaan eri mieltä, sillä hänen mielestään on kiehtovaa yrittää ymmärtää vastapuolen ajattelua. Konfliktit tai paheksunta eivät hetkauta.

– Ei ainakaan, jos perinteiset auktoriteetit ärsyyntyvät. Päinvastoin.

Pohjois-Karjalan Setan puheenjohtajana Hermaja ei ole kokenut häirintää, vaikka siitä varoitettiin etukäteen. Totaalikieltäytyjänä tilanne oli toinen. Hermaja sai valintojensa vuoksi vuosien ajan vihapostia, jopa useampia tappouhkauksia.

Yllättävä päätös vuosikymmenten väännön jälkeen

2000-luvun taitteessa Hermajasta tulee mediatapaus. Parikymppinen totaalikieltäytyjä pakenee vankeustuomion saatuaan Suomesta Belgiaan. Sitä ei myönnetä, mutta Suomi ei myöskään vaadi Hermajan luovuttamista. Hermajan tapausta puidaan ahkerasti suomalaisissa tiedotusvälineissä.

2000-luvun alkupuolella totaalikieltäytyjä joutui vielä automaattisesti vankilaan. Vuodesta 2011 lähtien totaalikieltäytyjät on voitu tuomita valvontarangaistukseen eli elektronisesti valvottuun kotiarestiin. Vuosien varrella esimerkiksi YK:n ihmisoikeuskomitea, Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu ja ihmisoikeusjärjestö Amnesty International ovat kritisoineet Suomen aseistakieltäytymiseen liittyvää lainsäädäntöä.

Ei kukaan jaksa olla toimeton ja syljeskellä kattoon. Olen joskus yrittänyt, ja se on todella raskasta. Jussi Hermaja

Vasta tänä vuonna, lähes parikymmentä vuotta Hermajan tapauksen jälkeen, hovioikeus muutti kantaansa totaalikieltäytyjien asemasta linjatessaan, että Jehovan todistajien vapauttaminen asevelvollisuudesta syrjii totaalikieltäytyjiä.

– Päätös oli yllätys, sillä samoja argumentteja on käytetty oikeudessa satoja kertoja. Uskon, että päätös ei muutu korkeimmassa oikeudessa ja että Suomi alkaa viimein noudattaa kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia, Hermaja sanoo.

"Meilläpä on pitkätukkainen homo valtuustossa"

Valtimo on parin tuhannen asukkaan pikkukunta Kainuun ja Pohjois-Karjalan rajoilla, parin tunnin matkan päässä Joensuusta. Kun Valtimon kirkonkylältä ajetaan vielä parikymmentä kilometriä metsätaivalta pohjoiseen päin, tullaan Rumon kylään. Siellä vanhassa riihessä on Jussi Hermajan nykyinen koti.

Hän muutti Valtimolle, “mahdollisimman kauaksi kaikesta” seitsemän vuotta sitten, yli kymmenen Belgiassa vietetyn vuoden jälkeen.

Miksi juuri sinut kannattaisi valita kunnanvaltuustoon, Ylen vaalikone kysyi Hermajalta viime kevään kuntavaalien alla. Vasemmistoliiton sitoutumattomana ehdokkaana ollut Hermaja vastasi: “Jos haluat kyetä retostella nurmeslaisille, että meilläpä on pitkätukkainen homo valtuustossa.”

Hermaja sai vaaleissa 27 ääntä. Sillä pääsi Valtimon valtuustoon neljänneksi pienimmällä äänimäärällä kunnassa, jonka 21 valtuutetusta 11 on keskustalaisia. Valtuustoon hänet ajoi samat syyt kuin muihinkin hommiin: politiikkaan tarvitaan ihmisiä, jotka ovat ennemmin oikeudenmukaisuuden asialla kuin omallaan. Lisäksi hän haluaa varjella Valtimon metsiä sekä paikallisdemokratiaa pitämällä kunnan itsenäisenä.

Hermaja on päättänyt ottaa kuntapolitiikan tosissaan. Hän kipusi heti tarkastuslautakunnan puheenjohtajaksi. Perehdyttävää ja opeteltavaa riittää.

– Kunnallispolitiikka on yhtä aikaa erittäin kiinnostavaa ja äärimmäisen turhauttavaa, Hermaja kuvailee.

Pitkätukkahomo, joka on lisäksi vielä vegaani, on Valtimon valtuustossa melkoinen poikkeus. Maanantai-iltaisin Hermaja istuu kunnanvaltuuston kokoushuoneessa vieressään ihmisiä, jotka ajattelevat lähes kaikesta eri tavalla kuin hän. Tavoitteena on dialogi, mutta lopputuloksena useimmiten monologi.

– Valtuustokollegat ehdottivat kesäteatterin lavalle hakeutumista. Sanoin, että ei minun tarvitse, kun pääsen täällä ääneen.

Ensin vegaaniravintola, sitten maailmantalous

Hermajalle on tärkeää käyttää aikaansa arvojensa mukaisiksi kokemiinsa asioihin. Se on usein työlästä. Joskus siitä saa rahaa, yleensä ei.

– Yritän tulla vähällä toimeen ja välttää joutumasta oravanpyörään, jossa arjen kulujen kattamiseksi on tehtävä epämielekkäitä hommia, Hermaja sanoo.

Siinä auttaa, kun asuu syrjäkylällä ja kasvattaa osan ruuastaan itse tai poimii sen metsästä. Elätettäviä ei ole, paitsi kissa. Sen enempää Hermaja ei kerro yksityiselämästään.

Jos ammatti pitää mainita jossakin yhteydessä, Hermaja kertoo olevansa toimittaja ja kokki. Palkkatyöhön perustuva kapitalistinen järjestelmä on Hermajan mielestä kestämätön, sillä vauraus kasautuu vain harvoille. Hänestä yhteiskunnan pitäisi olla sellainen, jossa jokainen voisi toteuttaa itseään haluamallaan tavalla. Ensimmäinen askel siihen suuntaan olisi perustulo.

– Ei kukaan jaksa olla toimeton ja syljeskellä kattoon. Olen joskus yrittänyt, ja se on todella raskasta.

Hermaja on projekti-ihminen. Belgiassa asuessaan hän perusti vegaaniravintolan vilkkaaseen opiskelijakaupunki Gentiin. Sitten hän muutti Valtimolle ja meni mukaan Setan toimintaan. Nyt työn alla ovat pienemmässä mittakaavassa kuntapolitiikka ja suuremmassa maailmantalous.

Viime aikoina hän on lisäksi opetellut ajamaan isoa venettä ja henkilöautoa. Järvipelastuskurssille Hermaja hakeutui kiinnostuksesta ja autokouluun käytännön elämän vuoksi. Ei sillä, että Valtimolta pitäisi päästä ajamaan pois. Päinvastoin.

Korpi ja keski-ikä pehmittivät

Elämäntapa kaukana kaikesta on Hermajan mukaan itsekäs valinta. Valtimolta hän on löytänyt sitä, mitä Belgiasta puuttui: rauhaa, hiljaisuutta ja puhtaan luonnon. Korvessa ja keski-iän kynnyksellä “vitutus ei ole vähentynyt, mutta maailmantuska on”.

Aamuisin, kun Hermaja käy pihakaivosta vettä ja sytyttää tulen hellaan keittääkseen aamukahvit, hän miettii robotisaatiota. Sitä, miten automatisaatio saataisiin oikeasti käyttöön niin, että se hyödyttäisi ihmisiä eikä pääomaa. Miten talous palvelisi paremmin ihmistä eikä ihminen taloutta?

Kun pressokahvi on laskeutunut valmiiksi, Hermaja avaa läppärin ja jatkaa taistelua. Laajakaista on Valtimolla nopeampi kuin kaupungissa.

Kun Marzia Caccioppolin poika Antonio syntyi vuonna 2006, perhe päätti muuttaa maalle. Heidän kotikaupungissaan Italian Napolissa oli melua ja saasteita, mutta maaseudulla lapsi voisi kasvaa terveemmässä ympäristössä, vanhemmat ajattelivat.

Uusi koti löytyi puolen tunnin päässä Napolista, paikkakunnalta, jonka nimi on Casalnuovo di Napoli. Antonio sai leikkiä rauhassa ja innostui kitaransoitosta.

Iltaisin kun Caccioppoli peitteli ainokaisensa nukkumaan, avoimesta ikkunasta kantautui huoneeseen outo haju. Hän uskoi, että viranomaiset tiedottaisivat kyllä, jos kyseessä olisi jotain poikkeuksellista.

Haju oli peräisin maan alle haudatuista myrkyistä. Myrkyistä, joiden olemassaolosta Italian viranomaiset tiesivät.

Tulen maa on mafian jätebisneksen ydinaluetta

Perheen uusi koti sijaitsi keskellä aluetta, joka nykyisin tunnetaan Italiassa nimellä Terra dei Fuochi, Tulen maa. Se on yli tuhannen neliökilometrin kokoinen alue Napolin lähiseudulla.

Sen maaperään Camorra-mafia on haudannut ympäristöjärjestö Legambienten arvioiden mukaan yli satatuhatta tonnia erittäin vaarallista myrkkyjätettä.

Kaiken kaikkiaan teollisuusjätteitä on haudattu alueelle kymmeniä miljoonia tonneja, Legambiente arvioi raportissaan “Ecomafia”, mutta kaikkia niistä ei luokitella erittäin vaarallisiksi.

Jätteitä tuodaan pääasiassa teollistuneesta Pohjois-Italiasta, mutta myös Italian ulkopuolelta, esimerkiksi Saksasta. Toiminta on luonnollisesti laitonta.

Yrityksille on kuitenkin edullisempaa antaa teollisuuden ongelmajätteet mafian hävitettäväksi kuin huolehtia niiden vastuullisesta jätehuollosta itse.

Jätteiden joukossa on Legambienten mukaan vaarallisia aineita, kuten teollisuuskemikaaleja, lietteitä, maaleja, asbestia, lyijyä ja bitumia, jonka polttamisen myötä ilmaan pääsee vaarallista dioksiinia.

Mafiapomot ovat Italian viranomaisten kuulusteluissa myöntäneet, että toiminta tapahtuu usein paikallisten poliisien ja poliitikkojen suostumuksella.

Italian valtio salasi tiedot myrkkyjätteistä – “Miksei meille kerrottu?”

Jätebisnes on merkittävä osa ympäristörikostoimintaa, jolla mafia tienasi Legambienten mukaan 13 miljardia euroa vuonna 2016. Vuotta aiemmin summa oli 19 miljardia euroa. Luku vastaa yli kolmasosaa Suomen valtion budjetista.

Toiminnan laajuus paljastui Italian viranomaisille vuonna 1997, kun yksi Casalesi-klaanin päälliköistä, mies nimeltä Carmine Schiavone, kertoi asiasta poliisin kuulusteluissa.

Italian valtio päätti kuitenkin pitää tiedot salaisina.

Kuulustelupöytäkirjojen salaisena pitäminen kumottiin lokakuussa 2013, ja mafian myrkkyjätetoiminta nousi kaikkien tietoisuuteen.

Caccioppolin perheelle tämä tuli liian myöhään. Paljastusten jälkeen Marzia Caccioppoli tiesi, mistä Antonion makuuhuoneeseen tullut outo haju oli peräisin.

Enää sillä ei ollut väliä.

Antonio oli vuotta aiemmin sairastunut nopeasti leviävään aivokasvaimeen, glioblastoomaan. Poika kuoli kesäkuussa 2013. Hän oli kuollessaan yhdeksänvuotias.

– Olen todella vihainen Italian valtiolle! Miksei meille alueen asukkaille kerrottu mitään näistä myrkyistä, vaikka asia oli viranomaisten tiedossa? Caccioppoli manaa kotonaan Napolissa.

Hänen mukaansa Antoniota hoitaneet lääkärit ihmettelivät kaikki, miten näin nuori poika voi sairastua aivokasvaimeen, jota yleensä tavataan 50–55-vuotiailla.

– Lääkärit epäilivät kasvaimen johtuneen altistumisesta ympäristömyrkyille, Caccioppoli sanoo.

Perhelääkäri näkee työssään myrkkyjen vaikutuksen väestöön

Luigi Costanzo toimii perhelääkärinä Frattamaggioren pikkukaupungissa myrkkyjätealueen ytimessä. Hän näkee työssään päivittäin, miten ihmiset oireilevat.

– Jätteet aiheuttavat allergioita, kroonisia hengitystievaivoja, alhaista hedelmällisyyttä sekä erilaisia erittäin nopeasti eteneviä syöpiä, hän sanoo.

Costanzo muistuttaa, että olemme sitä, mitä syömme.

Campanian alue, missä Terra dei Fuochi sijaitsee, on yksi Italian tärkeimmistä viljelyalueista. Siellä tuotetaan muun muassa maailmankuulua puhvelinmaidosta tehtyä mozzarella-juustoa.

Monien jätekaatopaikkojen vieressä viljellään maata ja kasvatetaan hedelmiä, kuten persikkaa.

– Kun maaperä on täynnä myrkkyjä, kulkeutuvat ne myös elimistöömme. Kun myrkkyjätteitä poltetaan, hengitysilmaan leviää myrkyllistä dioksiinia, Costanzo sanoo.

Hän kertoo tapaavansa syöpäpotilaita viikoittain. Usein sairastuneet ovat lapsia ja nuoria, jotka sairastuvat sellaisiin syöpiin, joihin yleensä sairastuvat vain aikuiset.

Näin kävi siis myös Antonio Caccioppolin tapauksessa. Hänen äitinsä Marzia Caccioppoli tuntee monta muuta äitiä, joiden lapset ovat kuolleet aikuisten syöpiin.

Äidit ovat perustaneet kansalaisjärjestön nimeltä “Noi genitori di tutti”. Suomeksi se tarkoittaa “meitä, jotka olemme kaikkien vanhempia”.

– Ilmoitamme viranomaisille ympäristörikoksista. Ja autamme muita äitejä, joiden lapset ovat kuolleet. Työ on vaikeaa, koska taistelemme myös omia muistojamme ja tuskaamme vastaan, Marzia Caccioppoli kertoo.

Italian syöpätilastoissa on parantamisen varaa – “Meitä lääkäreitä ei kuunnella”

Italian terveysministeriön alaisen Istituto Superiore di Sanità -tutkimuslaitoksen teettämä laaja niin sanottu Sentieri-tutkimus osoittaa, että Terra dei Fuochin alueella esiintyy selvästi enemmän syöpiä kuin muilla vastaavilla alueilla Italiassa.

Se myös vahvistaa lasten ja nuorten syöpätapauksien korkean määrän, johon perhelääkäri Luigi Costanzo viittaa. Tutkimuksen mukaan esimerkiksi alle vuoden ikäisten lasten keskushermostokasvaimet ovat kaksinkertaistuneet alueella vuosina 1996–2010.

Tutkimuksen mukaan yksi syy tähän ovat alueen myrkkyjätteet.

Vuonna 2017 julkaistu Italian syöpärekisteri “Registo tumori” väittää kuitenkin muuta. Sen mukaan lasten syöpämäärät eivät poikkea merkittävästi muusta Italiasta.

Luigi Costanzon mukaan syöpärekisterin luvut eivät ole luotettavia. Ensinnäkin, hän muistuttaa, syöpätilastot kattavat vain 51 prosenttia koko Italiasta. Kansallisen tason vertailut ovat siis turhia.

– Olemme tarjonneet omia tilastojamme syöpärekisterille, mutta ne eivät ole kelvanneet. He hyväksyvät vain sairaaloiden tilastoja, Costanzo harmittelee ja muistuttaa, että juuri perhelääkärit tekevät työtä tavallisen kansan parissa ja tuntevat oman alueensa terveystilanteen.

Vierailu myrkkyjätepaikalla päättyi huonoon vointiin ja mafian koirien hyökkäykseen

Tapaan Orta di Atellan kylässä ympäristöaktivisti Enzo Tostin. Hän on luvannut viedä minut tutustumaan paikkoihin, jonne myrkkyjätteitä on haudattu.

Tosti johtaa 30 ruohonjuuritason ympäristöjärjestön verkostoa nimeltä “Rete di cittadinanza e comunità”. Järjestö kartoittaa myrkkyjätepaikkoja ja tekee niistä ilmoituksia viranomaisille.

– Ei meitä kuunnella. Monet näistä paikoista ovat olleet olemassa 10–15 vuotta ja olemme valittaneet niistä pitkään. Mitään ei tapahdu, Tosti valittaa.

Saavumme ensimmäiseen kohteeseen. Pysäköimme auton korkean mäen viereen keskelle viljapeltoa, mutta jätteitä ei näy missään. Kävelemme Tostin kanssa mäen huipulle. Kenties sieltä jätteet alkavat näkyä, mietin.

Tien vieressä on vähän yhdyskuntajätettä, mutta tässäkö on kaikki?

– Seisot jätteiden päällä. Koko tämä mäki on vuosien saatossa muodostunut jätteistä, joiden päälle on vähitellen kasvanut ruohoa, Tosti paljastaa.

Pellon toisella laidalla joukko tuimakatseisia miehiä tarkkailee meidän liikkeitämme. Heidän vihainen koiransa alkaa juosta kohti meitä. On aika poistua, Tosti sanoo.

Viimeinen kohteemme on pysäyttävin. Se on pieni kumpu keskellä peltoa. Kun lähestymme kumpua, huomaan, että se on eristetty aidalla, jossa lukee “vaarallista”.

Tosti pyytää minua katsomaan tarkkaan maanpintaa kummun päällä. Huomaan, että maasta nousee höyryä.

– Tuon kummun alla on kuoppa, jonne on ajettu kokonainen rekka täynnä myrkkyjä. Nuo kaasut ovat myrkyllisiä, Tosti väittää.

Tämä on Camorra-mafialle hyvin yleinen tapa haudata myrkkyjätteitä. Koska ne tuodaan rekkalastissa Pohjois-Italiasta ja muualta Euroopasta, on nopeinta vain ajaa rekka kuoppaan ja haudata se sinne. Kaivinkoneet ja nostokurjet herättäisivät liikaa huomiota ja veisivät turhaa aikaa.

Muutaman minuutin jälkeen alan voida huonosti. Kun kävelemme pois paikalta, huomaamme koiralauman lähestyvän meitä. Koirat haukkuvat ja näyttävät hampaitaan.

Tostin mukaan mafia jättää usein vahtikoiria myrkkyjätepaikkojen läheisyyteen pitääkseen urkkijat loitolla.

“Miksi ette vain soita poliisia?”

Miten mafialla voi olla niin paljon valtaa sivistyneessä länsimaassa? Ihmettelen Tostille, miksei poliisi vain puutu asiaan.

– Huomaan, että olet Suomesta, Tosti nauraa.

Hänen mukaansa mafian valta ulottuu kaikkialle, myös viranomaisiin ja politiikan huipulle. Poliisi on osa ongelmaa.

Italian viranomaiset vaikuttavat voimattomilta mafian vallan edessä, mutta tämä ei tarkoita sitä, etteivät ne olisi tehneet mitään myrkkyjätekriisin eteen.

Maaperän myrkkypitoisuuksia on tutkittu, myrkyllisimpiä paikkoja eristetty ja esimerkiksi maanviljely kielletty yhteensä 20 neliökilometrin alueella.

Myrkkyjätealue on kuitenkin viranomaisten itsensä mukaan yli 1000 neliökilometrin kokoinen.

Euroopan unioni on sakottanut Italiaa useita kertoja siitä, ettei se tee tarpeeksi myrkkyjäteongelman ratkaisemiseksi.

Myös Marzia Caccioppoli uskoo, että ongelma ratkeaa vain, jos koko Eurooppa saadaan mukaan.

– Kävimme muiden äitien kanssa puhumassa asiasta Euroopan parlamentissa. Vetosimme parlamentaarikkoihin, jotta he painostaisivat Italiaa, hän kertoo.

Äidin suru ei lopu

Marzia Cacciopolin elämä ei koskaan enää palaa entiselleen. Hän kyynelehtii näyttäessään minulle poikansa kuvaa ja esitellessään tämän kitaroita.

Hän ei haluaa enää lapsia. Oman pojan kuolema oli liikaa.

– Suruni vain kasvaa. Lapsen kuolema ei ole luonnollinen asia, siitä ei voi päästä yli, Caccioppoli sanoo.

Myös hänen sosiaalinen elämänsä on kärsinyt. Antonion ollessa vielä elossa Marzia Caccioppoli vietti paljon aikaa pojan kavereiden vanhempien kanssa. Nyt hän ei enää pysty tapaamaan heitä.

Caccioppolin mies ei pysty edes puhumaan Antonion kuolemasta eikä tapaamaan muita lapsensa menettäneitä.

– Mieheni ja minun välille on kasvanut syvä kuilu. Usein istumme vain kotona ja katsomme televisiota, hän kertoo.

Märät askeleet olivat painuneet asfalttiin. Ne nousivat aallonmurtajan kivetykseltä tielle ja jatkuivat suoraan kohti Kotkan keskustaa.

Nuori nainen oli kävellyt puhelinkopille paljain jaloin. Pakkasta oli kahdeksan astetta.

Kun Ilpo Tolonen näki jalanjäljet, hän ymmärsi joutuneensa keskelle painajaista.

30-vuotias palomies oli vain minuutteja sitten saanut kuulla, että kuusi nuorta oli ajanut autolla Sapokan aallonmurtajalta mereen. Yksi heistä oli päässyt ulos autosta, uinut rantaan ja soittanut apua.

Kuusi nuorta. Ei sellaista tapahdu. Ilpo Tolonen

Tolosen ja hänen työkaverinsa tehtävänä oli pelastaa muut nuoret autosta.

Paikalle tarvittiin koko Kotkan pelastuskeskuksen yövuoro ja kaikki ambulanssit. Oli varhainen isänpäivän aamu vuonna 1987.

– Ilmassa leijui puhdas epäusko. Kuusi nuorta. Ei sellaista tapahdu.

Alta kadonnut tie

Tien syrjässä aallonmurtajan vieressä oli katkennut liikennemerkki. Siihen auto oli osunut syöksyessään mereen. Vauhti oli ollut kova.

Vesi oli nielaissut auton kokonaan. Nyt merenpinta oli tyyni ja mykkä. Se ei antanut mitään vihjettä siitä, mihin nuorten matka oli päättynyt.

Ainut johtolanka olivat renkaanjäljet ja tieto siitä, mihin suuntaan auto oli kulkenut. Tie kaartuu juuri aallonmurtajan kohdalla reilusti vasempaan, ja auto oli sinkoutunut mereen kuin suoraan matkaansa jatkaen.

Tie vain katosi alta.

Sitten joku huomasi, että noin kymmenen metrin päässä suoraan edessä heijastui vedenpintaan valoa.

– Ajattelimme, että ne olivat auton valot. Se olikin pelkkä täysikuun heijastus.

Renkaanjälkien perusteella auto oli kuitenkin samassa suunnassa – suoraan edessä. Ensin nuoria sukelsi hakemaan Tolosen työkaveri. Tolonen jäi rantakivikkoon turvaköyden toiseen päähän avustamaan sukeltajaa.

Kukaan pelastajista ei tiennyt, että oli aivan liian myöhäistä. Askeleet tiellä olivat jo jäätyneet.

Kengät jäivät matkalle

Nuoret olivat saaneet auton, punaisen Ford Taunuksen, lauantai-illaksi lainaan. Tavalliseen henkilöautoon ahtautui kuusi nuorta – kolme naista ja kolme miestä. Nuorin heistä oli 17-vuotias, vanhin 27.

Aamuyön puolella he päättivät käydä ottamassa kunnon vauhdit tiellä, joka johti Kotkan keskustasta aallonmurtajalle.

Tie oli piikkisuora ja viikonloppuisin hiljainen. Sen alkupäässä ei ollut asutusta. Paikalliset nuoret kävivät siellä usein kiihdyttelemässä ja kokeilemassa käsijarrukäännöstä, jolla auto saatiin sivuluisuun.

Ford Taunuksen vauhti kiihtyi nopeasti reiluun ylinopeuteen. Kuljettajan oli tarkoitus kääntyä aallonmurtajalta takaisin keskustaan päin.

Mutta autossa oli kuluneet renkaat. Se joutuikin sivuluisuun ja syöksyi kylki edellä ulos aallonmurtajalta. Auto lensi kahden metrin korkeudella pitkälle rannasta ja vajosi kuuden metrin syvyyteen.

Auton sivuikkuna hajosi, ovet ja konepelti painuivat sisään. Se upposi pohjaan pyörilleen, oikeinpäin.

22-vuotias nainen onnistui pääsemään ulos rikkinäisestä sivuikkunasta ja uimaan aallonmurtajalle. Hän käveli lähimmälle puhelinkopille ja soitti poliisille.

Kengät jäivät matkalle.

Minä todella ajattelin, että saisin nuoret pelastettua. Ilpo Tolonen

Ilpo Tolonen odotti rantakivikossa sukeltajaa turvaköysi kädessään. Hän näki, kuinka tämä nousi pintaan ensimmäinen nuori mukanaan. Sitten tapahtui jotain odottamatonta.

– Hän toi ensimmäisen uhrin ylös, mutta ilmoitti ettei voinut jatkaa tehtävää. Hänen toinen räpylänsä oli jäänyt matkalle.

Tolonen määrättiin pukemaan sukellusvarusteet ja hyppäämään veteen. Hänen oli lähdettävä matkaan heikosti varustautuneena. Puhelin oli kiinni toisen sukeltajan varusteissa, vaihtoon ei ollut aikaa. Puukkoa ei löytynyt mistään.

Pahaenteinen kolaus

Tolonen sitoi sukeltajanlampun narunsilmukalla ranteeseensa ja meni veteen. Kädessään hänellä oli palonaru, jolla hän aikoi merkata reitin autolle – uhreja oli paljon, narun avulla autoa ei tarvitsisi etsiä aina uudestaan.

Hän tiesi, että ihminen voi selvitä ilman pysyviä aivovaurioita, vaikka olisi ollut lähes puolikin tuntia hukuksissa. Kylmä vesi jäähdyttää ihmisen nopeasti, syke hidastuu. Jos sydän lyö tarpeeksi hitaasti, vaikkapa kerran minuutissa, aivot eivät ehkä vaurioidu.

Hän oli itsekin nähnyt sellaisia tapauksia.

– Minä todella ajattelin, että saisin nuoret pelastettua.

Kylmä merivesi oli kirkasta. Tolonen katsoi lampulla auton sisään ja näki, että se oli täynnä ihmisiä. Kukaan heistä ei ollut enää tajuissaan.

Autossa oli kaksi ovea, molemmat kiinni. Tolonen olisi voinut avata toisen oven ja kiinnittää merkkausnarun sen ikkunankarmiin. Vaarana oli, että ovi ei olisi mennyt enää kiinni ja uhrit olisivat lähteneet kellumaan ulos autosta. Paras vaihtoehto oli kiinnittää naru auton takarenkaan akselin ympärille.

Tolonen meni mahalleen pohjamutaan ja työnsi palonarua renkaan toiselta puolelta samalla, kun otti toisella kädellä sitä vastaan.

Sitten kuului pahaenteinen kolaus.

– Ihmettelin, mitä tapahtui. Yritin vetää kättä pois ja huomasin, että ranteeseeni sidottu lamppu oli jäänyt kiinni auton kierrejousiin.

Käsi oli olkapäätä myöten jumissa syvällä auton alla. Tolonen ei pystynyt antamaan palonarun kautta mitään merkkiä ahdingostaan pinnalle. Naru oli hänen vyötärönsä ympärillä, joten jos joku olisi vetänyt kovaa, hänen olisi käynyt huonosti. Tolonen ei pystynyt edes katkaisemaan narua, koska puukkoa ei ollut.

– Ajattelin, että elämä loppui tähän. Ei ollut ketään, joka olisi voinut tulla pelastamaan minut ja autossa olleet nuoret.

Piti vain valita joku. Ilpo Tolonen

Tolonen painoi päänsä pohjamutaan ja keskittyi hengittämään. Piti rauhoittua ja yrittää ajatella järkevästi – niin pelastajasukeltajakurssilla oli opetettu. Jos käsi oli mennyt auton alle, sen pitäisi tulla poiskin sieltä.

– Aloin ihan hiljaa heilutella kättä siellä. Sitten kuului taas kolaus, ja käsi oli yhtäkkiä vapaa.

Tolonen avasi auton oven ja käänsi selkänsä nuoriin päin, etteivät he pääsisi kellumaan pois. Hän oli juuri sitomassa palonarua ikkunankarmiin, kun ylhäältä joku kokeili, onko naru kiinni.

– Naru katosi pimeyteen, ja minä kirosin ja huusin.

Neljä uhria, neljä ambulanssia

Piti kääntyä ympäri, ottaa lähin uhri syliin etupenkiltä ja työntää loput takaisin ja sulkea ovi. Nuorilla ei ollut turvavöitä. Seuraavalla sukelluksella Tolonen sai kiinnitettyä palonarun auton ikkunankarmiin niin, että ovi meni kiinni.

– Oli kamala tilanne, kun en voinut pelastaa kaikkia yhtä aikaa. Piti vain valita joku.

Aallonmurtajan penkalla oli neljä ambulanssia rivissä odottamassa, jokaiselle nuorelle oma. Kaikkien ovet olivat valmiiksi auki. Ambulanssit lähtivät sitä mukaa pois, kun Tolonen haki uhreja vedestä. Ajantaju katosi.

– Ambulansseista laskin, kuinka monta uhria vedessä vielä oli.

Viimeistä katsoin. Muistan hänen kasvonsa vieläkin. Ilpo Tolonen

Auto täyttyi mudalla sitä mukaa, kun Tolonen vei nuoria pinnalle. Lopulta hän joutui etenemään käsikopelolla etupenkkien yli takapenkille.

– En nähnyt enää mitään. Viimeinen nuori löytyi sulloutuneena takaikkunaan.

Tolonen yritti olla katsomatta nuorten kasvoja – piti keskittyä tehtävään. Se ei ollut helppoa.

– Viimeistä katsoin. Muistan hänen kasvonsa vieläkin.

Tolonen sukelsi vielä kerran. Hän halusi olla varma, ettei autossa ollut enempää ihmisiä.

Mutta auto oli tyhjä, ambulanssit aallonmurtajalta olivat kadonneet.

30 vuotta myöhemmin Ilpo Tolonen seisoo samalla aallonmurtajalla Kotkan Sapokassa ja katsoo merelle. Aallonmurtajan vierestä alkaa jää.

Takana kulkee tie, jolta nuorten auto suistui mereen. Viisi heistä kuoli. Tolonen ei vieläkään tiedä, olivatko he kuolleet jo autoon.

Muistot tulvivat mieleen.

– Olen käynyt täällä melkein joka vuosi. Mielessä ovat olleet nuoret uhrit ja se, kuinka suuri omaisten suru on ollut.

Onnettomuuspaikan kohdalla on nyt kaide. Vuonna 1987 sitä ei ollut.

– Kaide varmasti olisi hidastanut vauhtia. Auto tuli kuitenkin niin kovaa, että se olisi mennyt siitä läpi tai sinkoutunut yli.

Tolonen näyttää, missä kohtaa autosta pelastautuneen 22-vuotiaan naisen jalanjäljet kulkivat.

– Aallonmurtajan alkupäässä ne näkyivät selvästi, mutta kauempana kuivahtivat pois.

Kuin samaa tahtia toivon kanssa.

Pitkä matka puhelinkopille

Tolonen sai tietää vasta seuraavana päivänä, että autosta pois selvinneen nuoren naisen matka puhelinkopille oli ollut pitkä. Veden lämpötila oli lähellä nollaa, ja märkänä liikkuminen oli hidasta.

Matkaa rannasta puhelinkopille oli kilometri. Lehtitietojen mukaan aikaa auton uppoamisesta hälytyksen vastaanottamiseen oli kulunut lähes tunti.

Pelastustoimien aloittamista viivytti myös se, että viranomaiset eivät ensin voineet uskoa tapahtunutta todeksi.

Vasta rantaan jäätyneet jalanjäljet todistivat, että karmea onnettomuus todella oli tapahtunut.

– Tilanne olisi voinut olla erilainen, jos paikalle olisi saatu apua heti. Ja jos puhelinkioski vain olisi ollut lähempänä.

Tapauksesta ei enää löydy virallisia tutkintaraportteja.

Olisiko nykytekniikka pelastanut nuoret?

Jos samanlainen onnettomuus tapahtuisi nykypäivänä, nuorilla voisi olla huomattavasti paremmat mahdollisuudet selviytyä.

Selvästi suurin osa kaikista hätäpuheluista tulee nykyään kännyköistä. Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton mukaan hengenpelastusmerkkihakemuksissa näkyy usein se, että kännykällä tai 112-sovelluksella on hälytetty ripeästi apua.

– Kännykät ovat nopeuttaneet avun saamista paikalle ja etenkin 112-sovelluksen avulla on pystytty paikantamaan ihmisiä aiempaa nopeammin, mikä on vesillä tärkeää, kertoo liiton toiminnanjohtaja Kristiina Heinonen.

Toisaalta kännykkä pelastaa vain, jos se on käyttökunnossa onnettomuuden sattuessa.

112-sovelluksen kehittäneestä Digiasta kerrotaan, että paikannuksen pitäisi toimia myös vesillä lähellä rantaa tai esimerkiksi heikoilla jäillä. Paikannuksen tarkkuuteen vaikuttaa se, ovatko puhelimen GPS-yhteydet päällä.

Älypuhelin tosin ei välttämättä toimi kovin hyvin kylmissä olosuhteissa, jos sitä yrittää näppäillä märin sormin.

– Kännykkä olisi syytä pitää vesitiiviisti pakattuna ja helposti saatavilla. Vesillä tai jäillä olisi hyvä olla mukana kaksikin puhelinta, joista toinen olisi vanhanmallinen näppäimistöllä varustettu kapula, sanoo Kristiina Heinonen.

112-sovellus pelasti metsästä

Paniikissa oleva ihminen ei välttämättä osaa kertoa sijaintiaan tai edes soittaa hätäpuhelua. Paikalle osuvien sivullisten rooli on valtava. 112-sovelluksesta oli apua maaliskuun alussa, kun hiihtämässä olleen miehen polvi meni sijoiltaan keskellä metsää. Mukana ollut sisko ei osannut kuvailla hätäkeskukselle, missä he olivat. Hän kertoo tapauksesta Facebookissa.

Sijainti tarkentui, kun paikalle sattunut sivullinen tajusi soittaa hätäkeskukseen uudestaan 112-sovellusta käyttäen. Ilman tätä avuntuloon olisi voinut mennä huomattavasti kauemmin aikaa. Ladatkaa kyseinen appi!

112-sovellus tuli käyttöön vuonna 2015, ja sen on ladannut yli 1,3 miljoonaa suomalaista. Hätäkeskuslaitoksen mukaan myös sairaalan ulkopuolinen ensihoito on nykyään huipputasoa, mikä parantaa uhrien selviämismahdollisuuksia.

30 vuotta sitten tilanne varsinkin pienemmissä sairaaloissa oli toinen.

Isänpäiväkortti

Ilpo Tolonen istui yksin Kotkan pelastuskeskuksen saunassa varhain isänpäivän aamuna vuonna 1987. Muut miehet olivat lähteneet Kotkan keskussairaalaan auttamaan lääkäreitä ja hoitajia uhrien elvyttämisessä, koska sairaalalla ei ollut riittävästi elvytysryhmiä sunnuntaiyönä.

Tolosen päässä myllersi.

– Ei sitä voinut käsittää, kuinka paljon uhreja lopulta oli. Itkin. Se oli kova paikka.

Kaikki viisi nuorta todettiin sairaalassa kuolleiksi. Myös ensimmäisenä vedestä nostettu nuori menehtyi. Ainoana eloonjäänyt nuori nainen ei juurikaan loukkaantunut, mutta jäi sairaalahoitoon shokkitilansa vuoksi.

Kotona nukkui oma 3-vuotias poika. Kuinka vähällä olikaan, että pojan tekemä isänpäiväkortti olisi jäänyt saamatta.

– Silloin ajattelin, että mitään tällaista ei saisi enää tapahtua.

Se oli jalo ajatus, mutta mahdoton. Tolosella oli jalat maassa ja hän tiesi, että onnettomuuksia sattuu päivittäin.

Ainut mahdollisuus oli tehdä kaikkensa sen eteen, että kuolonuhreja olisi mahdollisimman vähän. Ja on hän työssään todella onnistunutkin. Hänet valittiin viime vuoden lopussa Vuoden palomieheksi.

Jo seuraavana iltana nuorten ylös sukeltamisen jälkeen Tolonen meni töihin. Edellisen työvuoron loppumisesta oli kulunut vain kahdeksan tuntia.

Jutussa on käytetty lähteinä myös vuoden 1987 marras-joulukuussa ilmestyneitä sanomalehtiä Eteenpäin ja Etelä-Suomi.

Jari Sillanpään esiintyminen eilisessä Enbuske, Veitola & Salminen -ohjelmassa on pohdituttanut myös musiikkialan ammattilaisia. Sillanpää muun muassa myönsi, että on narkomaani, mutta ettei hänellä ole mitään tarvetta lopettaa vaarallisen metamfetamiini-huumeen eli kristallin käyttöä.

Pitkän linjan musiikkivaikuttaja Juhani Merimaan mukaan haastattelusta jäi vaikutelma, ettei Sillanpää koe huumeiden käyttöä ongelmaksi – etenkään itselleen. Merimaan mielestä laulajan asennetta voi verrata esimerkiksi Juice Leskiseen, joka tuli tunnetuksi runsaasta päihteiden käytöstään.

– Juice totesi aikoinaan, ettei alkoholista luopuminen ollut hänelle minkäänlainen ongelma, vaikka asia oli aivan toisin. Ei tällaisia aineita turhaan sanota miestä – tai henkilöä – väkevämmiksi. Kyllä ne vievät, jos niiden antaa viedä, ja kun niihin koukuttuu, tilannetta ei pysty enää itse ymmärtämään.

Kuten Sillanpään kohdalla, huumeisiin liitetään usein termi viihdekäyttö, mikä Merimaan mielestä ei ole kovin onnistunut määritelmä.

– Missä menee raja ja kenellä se käyttö on hanskassa, se on se ikuinen kysymysmerkki. Joku voi sanoa, ettei kannabis merkitse hänelle mitään, mutta sitten pitää kuitenkin tehdä kolmen sadan kilometrin ylimääräinen lenkki, jotta saa pilveä käyttöönsä.

Whitney Houstonin jalanjäljissä

Rock-yhtyeiden huumesekoilut ovat olleet yleisesti tiedossa jo vuosikymmeniä, mutta monelle on tullut yllätyksenä, että koviin huumeisiin voi sortua myös menestyvä, hyvämaineinen ja positiivista elämänasennetta pursuava kotimainen iskelmätähti.

– Eihän tämä tällainen genreä katso, Juhani Merimaa painottaa

– Viihdepuolelta löytyy elokuvatähtiä ja esimerkiksi laulaja Whitney Houston, jazz-musiikista taas Charlie Parker. Veikkaan, että tällaista ongelmaa on myös klassisen musiikin puolella. Tässä kannattaa huomata, että koukkuun ei jäädä itse aineeseen, vaan euforiseen tilaan, jonka se aiheuttaa.

Merimaan mukaan ei ole ihme, että huumeisiin sortuvat usein herkät taiteilijat.

– Taiteilijat addiktoituvat helposti kaikkeen, elävät elämänsä muutenkin vähän runsaammalla tavalla ja tavoittelevat toisenlaisia sfäärejä. Sehän toisaalta erottaa heidät tavallisista pulliaisista.

Ura jatkuu

Kukaan tuskin piti Juice Leskisen tai Olavi Virran ryyppäämistä esikuvallisena tai upeana asiana, mutta kumpikin on edelleen arvostettu taiteilija. Sillanpään kohdalla käynee samoin.

– Eihän tällainen ole uran kannalta mitään parasta faniliimaa enkä usko, että kukaan manageri suosittelee artistilleen räpsäkkää huumekarriääriä uran parantamiseksi. Osa faneista saattaa pudota pois, mutta Jari Sillanpää tekee varmaan edelleen komeita keikkoja, eikä katoa minnekään. Jotkut voivat tosin olla sitä mieltä, ettei hän ole enää sopiva esiintyjä esimerkiksi kirkkokonsertteihin.

Sillanpään huumeiden käyttö on kuumentanut myös sosiaalista mediaa ja laulajasta on tehty lukuisia meemejä. Erään vitsin mukaan Sillanpää on Suomen menestyneimpiä artisteja, koska hän on myynyt kultaa, platinaa ja kristallia.

– Tällaiset piri pintaan -tyyliset läpät jäävät kyllä Sillanpään kohdalla elämään, eikä hän pääse niistä eroon. Ennustan, että tällaista heittoa tulee myös keikoilla, ja hän voi kokea nuo tilanteet hyvin ahdistavina, Juhani Merimaa pohtii.

Merimaan mielestä Jari Sillanpään tilanne on surullinen, muttei viihdemaailmassa mitenkään poikkeuksellinen. Sillanpään kohdalla kyse on petollisesta vaiheesta, koska näkyviä terveydellisiä haittoja huumeiden käyttö ei ole vielä aiheuttanut.

– Katri Helena totesi äskettäin, että ainoa ratkaisu Jarille on mennä hoitoon. Samaa suosittelen minäkin.

Lue myös:

Jari Sillanpää myöntää MTV:n haastattelussa käyttäneensä huumeita Thaimaassa: Olen narkomaani ja koen, että kukaan ei voi minua hoitaa

Jari Sillanpään keikkoja peruttu huumekohun takia – keikkajärjestäjä: "Kyselyitä on tullut paljon"

Jari Sillanpää myöntää hankkineensa noin 110 grammaa metamfetamiinia

Laulaja Jari Sillanpäälle lähes 24 000 euroa sakkoa rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta

Auton takakontissa on peitto ja tyyny. Ne jäivät sinne parin päivän takaiselta reissulta, kun Pirkanmaan Setan toiminnanjohtaja Mikko Väisänen kävi Raision Maahanmuuttovirastossa eli Migrissä puhuttelussa tutun turvapaikanhakijan kanssa.

– Oli valtavan kylmä ja autossakin voi tulla vilu. Toisaalta halusin peitolla ja tyynyllä viestiä, että meillä ei ole hätää, kaikki menee hyvin ja siksi voit nukkua luottavaisin mielin.

Turvapaikan hakeminen seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuulumisesta johtuvan vainon takia on arabimaista tulevalle kova pala, sillä samalla pitää opetella hyväksymään itsensä.

Omassa kielessä ei edes ole sanaa homoudelle

Raisioon on Tampereelta matkaa 164 kilometriä. Matka samassa vastaanottokeskuksessa toimivaan tukiryhmään on henkisesti vähintään yhtä pitkä.

Arabimaista tulevan turvapaikanhakijan omassa kielessä ei usein edes ole sanoja heterolle, homolle tai transsukupuoliselle. Taustalla on kulttuurin kaiken kattava oletus siitä, että on vain miehen ja naisen välinen suhde eli avioliitto. Mitään muuta ei ole, ei saa olla.

Samaan aikaan oma perhe on hyvin tärkeä, eikä sille haluta tuottaa häpeää olemalla vääränlainen.

Suomessa lapsi saatetaan yhä heittää kodista ja hylätä homouden takia, arabimaissa saattaa joutua seuraamaan vierestä, kun kumppani tapetaan kadulla.

Mikko Väisänen auttaa tulkin kanssa etsimään sanoja omalle identiteetille.

– Opettelemme kuvaamaan omaa kokemusta, kun on elänyt koko elämänsä oloissa, joissa siitä ei ole ollut lupa puhua, eikä ole voinut hakea tietoa siihen liittyen. Kaikkea varjostaa suunnaton häpeä ja inho, Väisänen kuvailee.

Hänen kohtaamistaan turvapaikanhakijoista osa ei osaa lukea eikä kirjoittaa. Osa on opiskellut korkeakoulussa, eikä silti ole voinut hakea tietoa.

Väisänen on kohdannut samaa Suomessa. Joillekin oma homous tai sukupuolen kokemus on niin kova pala, että sen on sulkenut kokonaan pois. Mitään aihetta sivuavaakaan ei näe tai kuule.

Lupa tappaa

Seksuaalinen halu ei häviä minnekään, vaikka oma suku ja yhteisö tuomitsevat. Suhteita syntyy. Jos jää kiinni, klaani, suku tai oma perhe uhkaa tappaa ja uhkaus levitetään nimen kera ympäristöön.

Näitä tarinoita Mikko Väisänen on kuullut nyt parin vuoden ajan. Maassa, jossa hyväksyttiin laki samaa sukupuolta olevien avioliitosta vuosi sitten.

Tarinat vetävät hiljaiseksi. Niin kävi myös, kun Väisänen näki ensimmäistä kertaa verikostouhkauksen. Tulkki käänsi nuoren turvapaikanhakijan ojentaman paperin Väisäselle.

– Hän ei ollut enää olemassa. Hänet oli lupa tappaa, siksi että hän oli rikkonut sharia-lakia vastaan. Pillahdin itkuun, koska se oli niin rankka asia. Se antoi ihan erilaiset mittakaavat siihen kuinka ei tule hyväksytyksi omana itsenään, Väisänen sanoo.

Suomalainen haluaa kuulla rakkauden sanoja

Seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuulumisen perusteella turvapaikkaa hakevia on ollut aina. Määrät ja kansalaisuudet hieman vaihtelevat.

Suomessa on Väisäsen mukaan siivottu seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen identiteetistä seksuaalisuus pois. Seksi ja seksuaalisuus ovat yksityisasioita, eikä niistä pidä puhua.

Turvapaikanhakijalla harvoin on muuta todistetta identiteetistä kuin satunnaiset seksisuhteet.

– Täällä halutaan puhetta tunteista, rakkaudesta ja kiintymyksestä. Ne ovat käytännössä aivan mahdottomia niissä oloissa kiinnijäämisen ja häpeän vuoksi, kertoo Väisänen.

Migrin turvapaikkayksikön johtajan Esko Revon mukaan kertomusten lisäksi päätöksen pohjaksi on ajantasaista tietoa kyseisestä valtiosta ja sen käytännöistä sekä lainsäädännöstä.

Revon mukaan Migrin väki on saanut monenlaista koulutusta siitä, kuinka kohdata seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuulumisen perusteella turvapaikkaa hakevia.

Tarvetta sille Pirkanmaan Setan toiminnanjohtajan Mikko Väisäsen mukaan on, sillä jokainen on yksilö. Länsimainen oletus siitä, kuinka kaapista tullaan tai miten ilmennetään omaa identiteettiä, pitävät paikkaansa harvoin edes Suomessa syntyneiden kohdalla.

Teeskentelijä jäisi kiinni – jossain vaiheessa

Mikko Väisänen on oman työnsä kautta tavannut 90 turvapaikanhakijaa. Yksilötapaamisten lisäksi Väisänen vetää vapaaehtoisten kanssa kahta vertaisryhmää Tampereen vastaanottokeskuksessa.

Yhteydenottoja tulee myös hänen vetämänsä valtakunnallisen Sinuiksi-palvelun (linkki vie ulkoiseen palveluun) kautta. Avuksi on nyt Pirkanmaalle tullut toinen työntekijä. Helsingin Setassa turvapaikanhakijoiden tukityö on laajempaa.

Väisäseltä kysytään usein, myös oikeudessa, valehtelevatko turvapaikanhakijat homoudesta, jotta saisivat jäädä Suomeen.

– Kenestäkään ei tiedä sataprosenttisesti, mutta teeskentelevä ihminen narahtaisi kyllä jossain kohtaa. Identiteettiä ei voi opetella ulkoa.

Muutaman kohdalla Väisänen on epäillyt, ovatko he oikealla asialla. Syynä oman identiteetin häilyvyyteen on voinut Väisäsen mukaan olla myös oman kulttuurin tiukat säännöt seksistä. Esiaviollinen seksi on kauhistus, eikä toisen sukupuolen tapaamiseen ole mahdollisuutta.

Olenkin arvokas omana itsenäni

Kun turvapaikanhakija tapaa Mikko Väisäsen, tehdään usein historiaa. Turvapaikanhakija voi ensimmäistä kertaa sanoa ääneen olevansa vaikka kiinnostunut samaa sukupuolta olevasta.

Ajan kuluessa ihminen alkaa ymmärtää, että seksuaalisuus voikin olla häpeän sijaan suuri ilon lähde ja voimavara.

Väisänen on seurannut monen turvapaikanhakijan matkaa yli vuoden. Osalle tulee myönteisiä päätöksiä Migriltä tai oikeusteitse ja he pääsevät sisään uuteen yhteisöön. Koittaa aika mennä Setan bileisiin.

Leimareita eli Pirkanmaan Setan järjestämiä oman yhteisön bileitä on järjestetty Tampereella nyt 30 vuotta. Alkuaikoina bileisiin yritettiin livahtaa salaa, sillä kävijöitä saatettiin hakata. Nykyäänkin eka kerta voi jännittää, mutta ne alkavat olla bileet muiden joukossa.

Väisäselle Leimarit olivat muuttuneet arkipäiväisiksi, kunnes hän ensimmäistä kertaa astui baarin ovista sisään turvapaikanhakijoiden kanssa.

– Tajusin mitä se heille merkitsee, että saamme vapaasti tanssia yhdessä. Kukaan ei puutu tähän ja saamme iloita - olla juuri sitä mitä olemme. Oli häkellyttävän liikuttavaa nähdä se vapautuminen. Turvallisen tilan tarkoitus avautui aivan uudella tavalla.

Suomi ei olekaan paratiisi

Kun ihminen alkaa tulla sinuiksi oman itsen kanssa, muutos olemuksessa voi Väisäsen mukaan tapahtua nopeastikin. Oli kyse turvapaikanhakijasta tai ei.

– Se on taakka, joka häviää vähin erin. Ihminen luontevoituu ja tulee omaksi itsekseen. Näkee muutoksia siinä, miten henkilö kantaa itsensä. Itsevarmuus huokuu ja tulee esiin. Se on ihanaa seurata, oli kyseessä kuka vaan. Iäkkäin asiakkaani on ollut 80-vuotias, joka halusi tulla ensimmäistä kertaa kaapista ulos kasvokkain.

Vapautumisen kynnyksellä suomalainen arkitodellisuus näyttää myös toisen puolen. Turvapaikanhakijat ajattelevat tulevansa paratiisiin.

Väisänen muistuttaa, ettei normibaariin ole suomalaisellakaan seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluvalla asiaa, jos siihen liittyy seuranhakua, hellyydenosoituksia kumppanille tai riskejä sukupuolen ilmaisun osalta. Yhteiskunnan rajat tulevat vastaan.

Uudesta omasta yhteisöstä saa kuitenkin ystäviä ja voi rakentaa omaa tukiverkostoa. Voi päästä oman elämän alkuun.

Työ turvapaikanhakijoiden kanssa on opettanut Väisäselle kuinka tärkeää on nähdä ihminen leiman takaa. Oli leimana kansallisuus, uskonto, politiikka, vammaisuus, mielenterveys tai päihteet.

– Seksuaalisuus, seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuoli-identiteetti ovat niin jänniä tai tabuja aiheita, että ne opetellaan aina uudelleen taustasta riippumatta. On paljon tärkeämpää kohdata aina yksilö, eikä kerrostumat mitä oletamme. Kysymällä ei koskaan eksy.

Väisänen tarkistaa missä kunnossa petivaatteet ovat. Hän pakkaa ne autoonsa, sillä seuraavana päivänä on tiedossa uusi matka Raisioon toisen ryhmäläisen kanssa.

Peitto ja tyyny tulevat taas tarpeeseen.