Nuoret äidit Pipsa Lautsalo, Mia Tervanen ja Henna-Riikka Markkio ovat pettyneitä.

He ovat perheineen Jyväskylän Mannisenmäen uuden omakotitaloalueen asukkaita. Neljän kilometrin päähän kaupungin keskustasta, Palokan kauppakeskuksen kupeeseen rakentuvalla alueella on paljon lapsiperheitä, sillä heitä suosittiin tonttijaossa.

Alueen tontteja markkinoitiin muun muassa sillä, että lähellä sijaitsee suosittu Mankolan yhtenäiskoulu. Vanhemmille syntyi käsitys, että alueen oppilaat sijoitetaan automaattisesti sinne.

Kaikki perheet on todella pettyneitä. Mia Tervanen

Yllätys oli suuri kun kävi ilmi, että noin puolet ensi syksynä koulunsa aloittavista sijoitetaankin Keski-Palokan kouluun. Sinne pienten oppilaiden koulutie vie ruuhkaisen kauppakeskuksen läpi. Lisäksi sisarukset eivät välttämättä pääse samaan kouluun.

– Kaikki perheet ovat todella pettyneitä. Koemme, että kaupungin puolelta meitä on huijattu tässä asiassa, tiivistää Mia Tervanen vanhempien tuntoja.

Tervasen lisäksi Lautsalo ja Markkio ovat osallistuneet aktiivisesti keskusteluun Mannisenmäen koululaisten sijoittamisesta alueen kouluihin. Esimerkiksi Lautsalon vaatimuksena on, että alueen lapsien tulisi päästä samaan kouluun.

Perusopetuksen palvelujohtaja Ulla Törmälä kutsui maaliskuun puolivälissä vanhemmat koolle keskustelemaan tilanteesta. Tilaisuuteen saapui yli 30 Mannisenmäen asukasta, pääosin nuoria äitejä.

Koulutie läpi vilkkaan kauppakeskuksen

Mannisenmäen vanhempia pelottaa laittaa pienet koululaiset vilkkaan liikenteen sekaan Palokan kauppakeskukseen.

– Omia lapsia en kyllä päästä tuosta kulkemaan, sanoo Pipsa Lautsalo.

Myös Henna-Riikka Markkio on huolissaan koulutien turvallisuudesta.

– Kaikkein vaarallisin tienpätkä on tästä Mannisenmäeltä alaspäin tuonne Keski-Palokkaan.

Kaupunki on selvittänyt alueen liikenneturvallisuutta vuonna 2011. Tuolloin reitti todettiin turvalliseksi myös ykkösluokkalaisille.

– Reittiä voi pitää turvallisena myös pienimmille koululaisille – jos liikennesääntöjä noudatetaan, sanoo kaupungin liikenteenohjausinsinööri Janne Hölttä.

Mutta kaikki eivät liikennesäännöistä välitä. K-raudan suunnasta liikenneympyrään tulevassa risteyksessä on pakollisesta pysähtymisestä kertova liikennemerkki, mutta autoilijat eivät noudata sitä. Tämän havainnon ovat tehneet useat vanhemmat, mutta saman totesi myös Ylen kuvausryhmä seuratessaan alueen liikennettä kuvauskopterin avulla.

– Vanhemmat voisivat tehdä ehdotuksia, miten alueen turvallisuutta parannettaisiin, kehottaa Hölttä.

Kouluja ei rakenneta tyhjänpantiksi

Liikenne ei ole ainut asia, mikä huolestuttaa Mannisenmäen vanhempia. Saman perheen lapset eivät välttämättä pääse samaan kouluun.

– Oppilaaksioton sisarusperuste ei ole sellainen, että kaikkien lasten pitäisi päästä samaan kouluun, toteaa kaupungin palvelujohtaja Ulla Törmälä.

Mankolan yhtenäiskoulun vs. rehtori Katri Rantalan mukaan vastoin perheen ensisijaista toivetta Mannisenmäeltä ekaluokan aloittaa ensi syksynä Keski-Palokan koulussa seitsemän oppilasta eli noin puolet Mannisenmäen alueelta kouluun lähtevistä.

– Sisarusperuste on huomioitu, mutta viimeisenä kriteerinä, sanoo Rantala.

Kaupungin palvelujohtaja Ulla Törmälä ymmärtää vanhempien pettymyksen siitä, ettei alueen kaikkia lapsia voida sijoittaa samaan kouluun.

– Kaavoituksessakaan sitä ei voida luvata.

Tontit jaettiin suunniteltua nopeammin

Mannisenmäki on Länsi-Palokassa, joka kokonaisuudessaan on Jyväskylän nopeimmin kasvavaa aluetta ja tontit siellä ovat olleet hyvin kysyttyjä. Alueella on paljon lapsia eivätkä kaikki mahdu Mankolan kouluun, sanoo kaupungin palvelujohtaja Ulla Törmälä.

– Mannisenmäkeen tuli enemmän kouluikäisiä lapsia kuin oli ennakoitu.

Suuren kysynnän vuoksi Mannisenmäen tontit jaettiin suunniteltua nopeammin. Alkuperäisen suunnitelman mukaan tontit piti jakaa vähitelleen vuosina 2016–2020. Nyt viimeinen tonttijako oli jo keväällä 2016, mikä aiheutti piikin alueen oppilasmäärään.

– Tässä on se syy, miksi nyt ollaan tässä tilanteessa, sanoo Törmälä.

Törmälän mukaan uusien alueiden asukasmäärä noudattelee usein samaa kaavaa. Aluksi lapsia on paljon, mutta jo muutaman vuoden kuluttua tilanne tasaantuu ja koulutilatarve vähenee.

– Mannisenmäellä oppilasmäärä kääntyy laskuun vuoden 2030 tienoilla.

Vanhemmat ihmettelevät sitä, että jo tammikuussa 2017 tehtiin päätös Mankolan yhtenäiskoulun supistamisesta. Koulu muutettiin 1.–4.- luokkien osalta yksisarjaiseksi eli ensi syksynä koulussa aloittaa vain yksi ykkösluokka. Vanhemmilla ei ollut tästä muutoksestä tietoa.

– Päätös tehtiin sen jälkeen, kun meidän kaikkien tontit oli jaettu ja lapsien lukumäärä oli tiedossa, tiivistää vanhempien tuntoja kaupungin järjestämään keskustelutilaisuuteen osallistunut äiti.

Vs. rehtori Katri Rantalalla on peruste muutokselle.

– Mankolan koulu on alueen ainoa yhtenäiskoulu, ja yläasteikäisten oppilaiden määrä tulee lisääntymään rajusti.

Vanhemmilta adressi kaupungille

Yli 50 Mannisenmäellä asuvaa tai sinne muuttavaa perhettä lähetti Jyväskylän kaupungille adressin, jossa vaaditaan muutoksia kaupungin suunnitelmiin. Adressissa todetaan, että on aika kyseenalaistaa se, miksi päätökset kohdistuvat kaikkein pienimpiin koululaisiin.

Vanhemmat pääsivät keskustelemaan asiasta kaupungin kanssa maaliskuun puolessa välissä. Tilaisuuteen oli kutsuttu myös sivistyslautakunnan jäsenet, mutta yhtä lautakunnan varajäsentä lukuun ottamassa heitä ei paikalla näkynyt.

– Vaadimme, että järjestetään vielä toinen tilaisuus, jossa meillä on mahdollisuus keskustella suoraan päättäjien kanssa, sanoi Pipsa Lautsalo heti tilaisuuden aluksi.

Kaupunki järjestikin tällä viikolla toisen keskustelutilaisuuden, jossa vanhempien huolia oli kuulemassa useita sivistyslautakunnan jäseniä.

Sivistyslautakunnan puheenjohtajan Irina Tuokon mukaan lautakunta saa seuraavaan huhtikuun lopulla pidettävään kokoukseen kattavan selvityksen kevyenliikenteen järjestelyistä Mannisenmäeltä Keski-Palokan suuntaan.

Lisäksi lautakunta pyysi karkeaa kustannusarviota siitä, kuinka Mankolan hankesuunnitelmaa voisi kehittää myös toisin eli entistä laajempana. Vaikka Mankolan suurempi laajennus osoittautuisikin realistiseksi vaihtoehdoksi niin ensi syksyksi se ei joka tapauksessa olisi valmis, sanoo Tuokko.

– Tällä hetkellä pääpaino on turvallisen koulutien takaamisessa Keski-Palokan suuntaan.

Korjattu 7.4.2018 klo 15.35: Muutettu yhdestä kohtaa Pipsa Lautsalon etunimi oikeaksi. Aiemmin kohdassa luki Pippa.

Korjattu 17.4.2018 klo 9.51: Sivistyslautakunnan puheenjohtajan Irina Tuokon etumini korjattu. Aiemmin kohdassa luki Irene.

On 90-luvun puoliväli keskipohjalaisessa maalaiskaupungissa. Mies avaa vanhan sanomalehden ja alkaa piirtää sen yläkulmaan.

Paperille hahmottuvat hörökorvat. Lättäjalat, henkselit ja hännän tupsu.

Yhdessä ne muodostavat televisiosta tutun pelihahmon, Hugon, jonka seikkailuista mies alkaa tohkeissaan tarinoida: “Sitten Hugo hyppäsi lentokoneeseen”, hän hihkaisee ja luonnostelee lentokoneen peikon jalkojen alle. Pieni tyttö, Katja Honkonen, seuraa silmät kiiluen vierestä isänsä piirrosseikkailua.

Samassa hänessä syttyy palo. Palo piirtämiseen.

Honkosen tapaus on ehdottomasti poikkeuksellinen Suomen Taiteilijaseuran viestintäpäällikkö Miisa Pulkkinen

Nyt aikuiseksi kasvanut kannuslainen Katja Honkonen on kerännyt taiteelleen jo tuhansia ihailijoita Instagramissa. Hänen tilinsä onkin yksi tämän hetken suosituimmista kuvataiteeseen keskittyvistä Instagram-tileistä Suomessa.

Suomen Taiteilijaseuran viestintäpäällikkö Miisa Pulkkinen sanoo, ettei ole törmännyt vastaaviin seuraajamääriin suomalaisten ammattikuvataiteilijoiden piireissä, sillä heidän seuraajansa liikkuvat parhaimmillaan parissa tuhannessa.

Yksi syy menestykseen voikin piileä julkkisten kiinnostavuudessa.

– Kun ihmiset esimerkiksi hakevat hashtagilla Antti Tuisku, niin he myös helposti törmäävät sitä kautta Honkosen teoksiin. Tapaus on kuitenkin ehdottomasti poikkeuksellinen, Pulkkinen sanoo.

Pelkoa ja pettymyksiä

Katja Honkosen taiteilijaura lähti liikkeelle tytön ollessa vasta yhdeksänvuotias. Hän alkoi kulkea muutamaa vuotta vanhemman isosiskonsa matkassa kuvataidekoulussa.

– Kuvataidekoulun opettajani ei ottanut normaalisti kurssilleen minun ikäisiäni. Olin liian pieni, mutta jostain syystä hän päätti antaa minun jäädä.

Muutaman käynnin jälkeen pieni taiteilijanlupaus alkoi kuitenkin jättäytyä vanhemman sisarensa matkasta. Ikäero jo teini-ikäisiin kuvataidekoululaisiin kasvoi liian suureksi.

– Olin siellä ihan paniikissa. Pelkäsin hulluna kaikkia, joten lähdin pois. Opettajani kuitenkin soitti perääni ja käski isosiskoni raahata minut takaisin.

Opettajani vastasi vain, ettei hänelläkään ollut koulussa kuvis kymppi. Tuntui, kuin hän olisi purkanut jotain omaa katkeruuttaan minuun Katja Honkonen

Niin tyttö palasi – tällä kertaa yli kymmeneksi vuodeksi. Mentoroitavasta kasvoi mentorinsa työpari, joka auttoi uusia nuoria taideuralle. Jatkuva taiteen parissa työskentely, koulu ja uudet opettajat tekivät kuitenkin tehtävänsä. Piirustusinto lopahti.

– Minulla oli koulussa kuvaamataidon keskiarvo 9,45. Pyysin silloiselta opettajaltani, että saisin tehdä jonkun lisätyön, että arvosanani pyöristyisi kymppiin. Piirsin kuvan Michael Jacksonista ja tein sitä monta iltaa ja yötä. Työn valmistuttua liimasin sen kartonkipohjaan, sillä koulussamme työt ripustettiin aina kartonkitaustassa seinälle.

Lopulta kauan odotettu h-hetki saapui. Honkonen raotti lopputodistustaan malttamattomana. Siinä se oli, mustaa valkoisella. Kuvaamataito: yhdeksän.

– Opettajani sanoi, ettei voinut antaa kymppiä, koska työtäni ei ollut lasitettu. Yritin sanoa, ettei minulle ollut kerrottu. Hän vastasi vain, ettei hänelläkään ollut koulussa kuvis kymppi, mutta on silti nyt kuvaamataidonopettaja. Tuntui, kuin hän olisi purkanut jotain omaa katkeruuttaan minuun.

Malli löysi somesta

Nuori taiteilija lopetti piirtämisen useaksi vuodeksi. Hän alkoi haaveilla maskeerauksesta ja pääsi opiskelemaan alaa Tampereelle. Siellä opiskelijoita kehotettiin hankkimaan julkisuutta omille töilleen. Sosiaalinen media oli kasvamassa isoksi ja vahvaksi vaikuttajaksi.

– Asuin tuolloin hyvän ystäväni kanssa. Hän ehdotti, että pitäisikö sinne Instagramiin mennä. Kuvataidekoulun opettajanikin oli aina pyytänyt minua pitämään taidenäyttelyn, mutta en koskaan halunnut. Instagram kuitenkin tuntui jotenkin helpommalta julkaisualustalta.

Sarah Kaufmann ehdotti, että piirtäisin hänestä kuvan ja hän julkaisisi sen. Se oli ensimmäinen piirrokseni, joka sai yli 1000 tykkäystä. Siitä se kaikki sitten lähti Katja Honkonen

Niin vuonna 2015 Honkonen perusti honkokat-nimisen Instagram-tilin, johon hän julkaisi aluksi valokuvia maskeerauksistaan. Samaan aikaan hän alkoi parin vuoden piirrustustauon jälkeen innostua vanhasta harrastuksestaan.

Yhtenä iltana hän piirsikin muotokuvan Adam Lambertista ja julkaisi siitä valokuvan Instagram-tilillään. Pian piirrostaiteilijan talentti huomioitiin jo toisella puolella maailmaa.

– Minulla ei ollut juurikaan seuraajia, kun nouseva malli Sarah Kaufmann New Yorkista laittoi viestiä, että voitaisiinko auttaa toisiamme: minä piirtäisin hänestä kuvan ja hän julkaisisi sen. Se oli ensimmäinen piirrokseni, joka sai yli 1000 tykkäystä. Ja siitä se kaikki sitten lähti.

Nyt @honkokat on kerännyt jo yli 10 000 Instagram-seuraajaa, joihin lukeutuvat useat eturivin artistit. Kotimaisista artisteista muun muassa Diandra ja Anna Abreu ovat julkaisseet Honkosen piirtämiä muotokuvia omalla Instagram-tilillään. Ulkomaisista tähdistä taas niin Charlotte Crosby, kuin Taylor Lautnerkin ovat painaneet sydäntä omien muotokuviensa kohdalla.

– Piirrän Instagramiin vain julkkiksia, sillä he ovat tunnistettavia ja kaikki voivat samaistua heihin. Olen iloinen, jos ihmiset saavat piirustuksistani hyvää mieltä.

Myllerrystä maskin alla

Yhtenä päivänä Katja Honkonen seisoo Tampereella bussissa ja odottaa päätepysäkkiään. Hänen huomionsa kiinnittyy kahteen pikkutyttöön, jotka tuijottavat herkeämättä kännykkäänsä.

He puhuvat piirroksesta. Julkkispiirroksesta.

Honkonen tajuaa, että tytöt selailevat hänen profiiliaan. Hän koittaa piilottaa katseensa, mutta tuntee, kuinka tyttöjen katseet kääntyvät hänen puoleensa. Kuuluu kuiske ja klassinen ollakko vai eikö olla -arvuuttelu alkaa.

– On kauhean ristiriitaista, että saatan itseni arvostelun alaiseksi somessa, mutta en kestä huomiota, kehuja tai kritiikkiä.

Kiusaamista kokenut nainen keksikin jo yläasteella, miten saa huomion siirrettyä pois itsestään. Hän oli värjännyt tukkansa pinkiksi, ja poika, joka oli aiemmin heitellyt ikäviä kommentteja, yhtäkkiä pysäytti hänet.

– Pelkäsin, mitä hän sanoo, mutta hän sanoikin, että sulla on ihan hiton makee tukka. Tajusin silloin, että jos on jotenkin erikoinen tukka, niin huomio siirtyy minusta siihen.

Istuin kerran itkua tihrustaen kämppäni lattialla ja mietin, että poistan Instagram-tilini Katja Honkonen

Nyt tummaan pallomekkoon, kajaalikissansilmiin ja paksuun nutturaan koristautunut kuvataiteilija sanookin, että sille on syynsä, miksi hän viihtyy valokeilan sijasta kulissien takana.

– Kai se johtuu huonosta itsetunnosta. Maskeerauskoulussakin kävin jatkuvaa kädenvääntöä siitä, kun en halunnut katsoa itseäni ja tekemääni meikkiä peilistä. Nykymaailma on sitä, että on fitnessit ja Kardashianit ja pitää olla tietyn näköinen. En halua tuoda itseäni esiin, koska pelkään, että saisin kritiikkiä siitä, miltä näytän. Olen todella herkkä ja pelkään palautetta, vaikka somessa se on ollutkin vain hyvää.

Ulkonäköpaineiden lisäksi Honkonen kärsii myös kovista suorituspaineista. Itsekriittinen nainen korostaa kuitenkin itse olevansa itsensä pahin vihollinen.

– Istuin kerran itkua tihrustaen kämppäni lattialla ja mietin, että poistan Instagram-tilini. Laitoin parhaalle kaverilleni viestiä, että ei hitto tästä tuu mitään. Ei se ole mikään virstanpylväs, jos minulla lukee seuraajissa enää “k” kympin perässä (k=tuhat). Olen todella kiitollinen seuraajilleni, ja heidän huomionsa vetää minut nöyräksi, mutta samalla minulle tulee kauhea paine, että ei helvetti, pakko piirtää jotain.

Yhdessä vaiheessa taiteilija yrittikin piirtää pari piirrosta viikossa, mutta joutui töiden ja muiden menojen ohessa ajoittaa puurtamisen aina yöhön.

– Maskeerausasiakkaani usein naureskelevatkin, että olenko taas piirtänyt yöllä, kun haukottelen töissä, Honkonen naurahtaa.

Kirkkaana piirtyvä tulevaisuus

Nutturapäinen nainen käpertyy sohvan nurkkaan ja ristii jalkansa. Selkä epäergonomisessa kyyryasennossa hän asettaa Katy Perrystä luonnostelemansa lyijykynätyön polviensa väliin.

– Asennosta ei sitten kannata ottaa mallia, hän naurahtaa.

Vahvistaessaan laulajan hiusrajaa taiteilija tuumii huvittuneena, kuinka eri maailmoista hekin ovat ja voivat silti olla yhteydessä.

– Ennen lähetit ihailemallesi artistille fanipostia ja nyt joku, jolla on yli kaksi miljoonaa seuraajaa voi helposti kommentoida sinulle, ja sinä hänelle.

Honkonen kertookin saaneensa Instagramissa useita käsittämättömiä viestejä ja pyyntöjä niin “taviksilta” kuin julkkiksiltakin.

– Nytkin on tullut isoja työtarjouksia, joihin minua on pyydetty mukaan. Saa nähdä, mihin kaikkeen piirtämisen kautta vielä päätyy, nainen sanoo salaperäisesti, laskee katseensa otsatukkansa alle ja uppoutuu jälleen korjaamaan Katyn kuontaloa.

Mariana Jimenez avaa kannettavan tietokoneen olohuoneensa pöydälle espoolaisessa lähiössä. Hän on nyt töissä.

Jimenez on tehnyt vajaan vuoden käännöstöitä eri puolille maapalloa. Työkeikat löytyvät internetin kansainvälisen freelancer-sivuston kautta. Hänellä on sivuilla omalla kuvalla varustettu palvelu, jossa asiakkaat voivat tarjota hänelle keikkoja.

– Teen usein töitä 30 tuntia viikossa ja ansaitsen 80–100 euroa kuukaudessa, Jimenez kertoo.

Mariana Jimenez tekee pienimmät käännöstyöt noin viidellä eurolla. Se on vasta-alkajan palkkio. Käännettävät tekstit ovat usein mainoksia. Pakkiosta yksi euro menee keikkasivustojen ylläpitäjälle.

Samaa palvelua tarjoavat sadat muutkin kääntäjät eri puolilta maailmaa.

– Voisinhan minä pyytää korkeampaa hintaa, mutta silloin asiakas ostaisi työn joltain toiselta.

Asiantuntijatyötä tekevä Jimenez kilpailee työkeikoista nyt globaaleilla markkinoilla. Se on freelancer-sivustojen näkyväksi tekemä ilmiö.

Palkkio on sama asuipa käännöstyön tekijä missä maassa hyvänsä. Jimenez tietää, että esimerkiksi Meksikossa viisi euroa on paljon suurempi raha kuin Suomessa.

Keikkatyöläinen kertoo, että usein asiakkaat koettavat tingata noin viidenkin euron palkkiosta. Siihen Jimenez ei suostu.

Asiantuntijoiden globaali verkkokauppa

Mariana Jimenez ei ole suinkaan ainut Suomessa, joka myy palvelujaan erilaisilla freenlancer-sivustoilla. Monet graafikot, kääntäjät, ohjelmoijat, markkinointisuunnittelijat ja muut koulutetut ammattilaiset ovat kirjautuneet kansainvälisille keikkasivustoille, eräänlaisille asiantuntijoiden markkinapaikoille.

Siellä he kilpailevat Mariana Jimenezin tapaan työtehtävistä intialaisten, kiinalaisten, puolalaisten ja koko maailman osaajien kanssa.

Maailman suurimpia asiantuntijoiden keikkasivustoja ovat esimerkiksi Freelancer.com ja Upwork.com. Pelkästään näille sivustoille on kirjautunut jo parikymmentä miljoonia työnsä myyjää SAK:n keräämien tietojen mukaan.

Sivustoilla työ ja tekijät kohtaavat hieman samaan malliin kuin verkkokaupassa tavara ja ostaja. Tai kuten Tinderissä nainen ja mies.

Tutkija ostaa työtä kolmelta mantereelta

Tulevaisuuden tutkija Ilkka Halavalle kansainväliset freelancereiden työnmyyntisivustot ovat tuttuja. Hän ostaa itsekin graafikkojen palveluksia oman yrityksensä tarpeisiin netistä, ympäri maapalloa.

– Hinnalla ei ole niin suurta merkitystä kuin me luulemme, Halava sanoo.

On totta, että osa freelancer-sivustojen kautta osaamistaan myyvistä ammattilaisista pyytää hyvää tuntipalkkaa, jotkut jopa lähes 200 euroa tunnilta.

Palvelujen ostajana Halavaa houkuttelee freelancer-sivustojen runsas tarjonta ja hyvin suunniteltu palveluprosessi.

– Minä pystyn löytämään hyvin helposti maapallon eri kolkilta ne toimijat, jotka tekevät juuri sellaista, mitä minä olen hakemassa.

Halava kertoo, että hän on ostanut graafikoiden palveluksia viidestä eri maasta, kolmelta mantereelta.

Työt hoituvat Pohjanmaan bussissa

Freenlancereiden keikkatyötä välittävät markkinapaikat ovat osa niin sanottua alustataloutta.

Alustatalous on tullut tutuksi Suomessa lähinnä suorittavan työn halpamarkkinoina.

Tunnetuimpia alustatalouden töitä ovat erilaiset halvat kuljetuspalvelut. Niistä esimerkiksi Uber-palvelun kautta voi kuka tahansa auton omistaja myydä kyytipalvelua taksien tapaan. Foodora- ja Wolt-palveluista asiakas voi tilata ravintolaruokaa ja polkupyörälähetti tuo sen asiakkaan kotiin.

Kyytipalveluissa työ tehdään hyvinkin paikallisesti, yhden kaupungin tai kunnan alueella. Digitaalisesti tehtävät asiantuntijatyöt taas eivät fyysistä läsnäoloa. Ne työt voi tehdä tietokoneen äärellä missä päin hyvänsä maapalloa – vaikkapa bussissa Espoosta Pohjanmaalle, kuten Mariana Jimenez tekee.

Suomalaiset tekevät sivutöitä

Tulevaisuuden tutkija Ilkka Halava ennustaa, että yhä useampi suomalainen myy tulevaisuudessa työtään vastaavilla alustoilla.

– On hyvin todennäköistä, että 2030-luvun lopulla 60 prosenttia suomalaisesta työvoimasta on yrittäjiä ja freelancereita ja vain 40 prosenttia on palkkatyöntekijöitä, Halava laskee.

Alustojen välittämän työn arvo saattaa nousta 25 miljardiin euroon lähivuosina.

Turun yliopistossa on tutkittu kansainvälisillä palvelualustoilla toimivia suomalaisia asiantuntijoita.

Vielä julkaisemattoman tutkimuksen mukaan suomalaiset asiantuntijat hankkivat palvelualustojen kautta lähinnä lisäansioita. Varsinainen työ ja ansiot tulevat ainakin toistaiseksi muualta, pysyvistä palkkatöistä.

Alustatalouden voikin sanoa vasta orastavan Suomessa. Alustojen välittämän työn arvo saattaa nousta 25 miljardiin euroon maailmanlaajuisesti lähivuosina, Maailmanpankki arvioi.

Yrittäjä osti viiden dollarin logon

Suomalainen graafikko ja yrittäjä Sanna Pyykkö myy omaa työtään perinteiseen malliin.

Hänen asiakkaansa ovat suomalaisia yrityksiä, yhdistyksiä ja julkisen puolen toimijoita. Työstä sovitaan nenät vastakkain neuvotellen tai sähköpostilla.

Kansainvälinen kilpailu on näkynyt jo jonkin aikaa Pyykön alalla eli graafisessa suunnittelussa. Graafikko on huomannut, että etenkin pienet yrittäjät ostavat liikemerkkinsä eli yrityksensä logon mielellään halvalla netin kautta.

Pyykkö muistelee äskettäistä tapaamistaan muiden yrittäjien kanssa.

Kouluttaja oli esitellyt nettipalvelun kautta tilaamaansa yrityksensä logoa ja arvuutellut työn hintaa. Lopuksi oli paljastunut, että liikemerkki irtosi viidellä dollarilla eli noin viidellä eurolla.

– Minä katsoin graafikkona logoa ja ajattelin, että sen se on näköinenkin, Pyykkö tokaisee.

Tarina kertoo siitä, kuinka Pyykkö on huomannut graafisen suunnittelun arvostuksen heikenneen. Samalla valmius maksaa suomalaisen graafikon työstä tuntuu hänestä vähentyneen.

Alusta vie kohti uutta työelämää

Tutkija ja konsultti Ilkka Halava näkee palvelualustoissa paljon hyvää. Ne ovat uusi, tekniikan kehittymisen aikaansaama tapa ansaita ja tehdä työtä.

– Alustoilla yrittäjä tai freelancer ei joudu etsimään asiakkaita, vaan alusta synnyttää asiakkaiden virran, Halava kuvailee.

Halavan mielestä maailmanlaajuinen osaamismarkkina yhdistää ennennäkemättömällä tavalla työn ja tekijän.

– Alustatalous mahdollistaa sen, että jonkin aivan erityinen tarve ja sen osaaja löytävät toisensa toisin kuin ennen.

Halavan mielestä alustat myös niin sanotusti suoristavat työtä.

– Yrittäjän ja asiakkaan väliltä on yritetty niissä selvästi poistaa kaikki mahdollinen hallinto ja luotu mahdollisuus keskittyä vain ydintehtävään, luovaan työhön.

Graafikot valitsivat itse työkaverinsa

Tulevaisuuden tutkija Ilkka Halava kertoo haastatelleensa hänelle työtään myyneitä graafikkoja eri maissa.

Halava kertoo, että yhden palveluntarjoajan takana saattaa olla useita graafikoita. He ovat siis perustaneet oman paikallisen työyhteisön, joka myy palveluja yhdessä.

– Graafikot kertoivat, että he ottavat kaikki työt vastaan ja jakavat ne tasaisesti koko porukan kesken.

Halava uskoo, että vastaavia asiantuntijoiden työyhteisöjä syntyy tulevaisuudessa lisää. Jos perinteiset työyhteisöt vähenevät, saattaa syntyä uusia.

– Ihminen saa valita itse työkaverinsa.

Postikortin lähettämällä tienaa euron

Luovuus kukoistaa keikkasivustoilla. Yksi lupaa suunnitella Pohjoismaihin tulevalle vieraalle lomaohjelman. Toinen lupaa auttaa opiskelupaikan hankinnassa.

Mariana Jimenez tarjoaa käännöstöiden lisäksi muutakin palveluja. Hänen palveluideansa saa asiakkaan hyvälle tuulelle. Jimenez lupaa: “Lähetän postikortin Suomesta.”

Postikorttipalvelunkaan hinta ei päätä huimaa. Se on samaiset viitisen euroa.

– Minulle jää postikortin lähettämisestä voittoa vain euro, Mariana sanoo.

Kortteja on lähtenyt maailmalle puolenkymmentä. Asiakkaat ovat pyytäneet lähettämään myös muita asioita kuten mukeja tai tekstiilejä.

Toiveissa perinteinen palkkatyö

Mariana Jimenez ansaitsee keikkatyöllään siis vain taskurahaa. Silti hän tekee mielellään saamiaan tehtäviä.

– Minulle on tärkeää, että saan jotain aikaiseksi, Jimenez sanoo.

Mariana Jimenez muutti Suomeen Meksikosta seitsemän vuotta sitten, kun opinnot meksikolaisessa yliopistossa olivat ohi.

Suomessa hän meni naimisiin suomalaisen miehen kanssa. Sitten tuli ero.

Käännöskeikat ovat sopineet hänelle hyvin siksi, että ne kulkevat aina hänen mukanaan. Hän tarvitsee työntekoon vain kannettavan tietokoneen ja internetyhteyden.

Jimenez haluaa tienata rahaa sen verran, että sillä tulee toimeen.

Jimenez on matkustanut jo pari vuotta Pohjanmaan ja Espoon väliä ahkerasti. Jimenezin ja hänen entisen puolisonsa lapset asuvat Pohjanmaalla, mutta hänen suomen kielen opintonsa ovat Espoossa.

– Nyt aion etsiä Pohjanmaalta pysyvän työpaikan, Jimenez kertoo.

Pysyvyyden lisäksi Jimenez haluaa tienata rahaa sen verran, että sillä tulee toimeen.

– Aion silti jatkaa keikkatöitäni ja postikorttien lähettämistä, Jimenez sanoo.

Se on Mariana Jimenezin mielestä niin hauskaa.

Satu Smolander, 54, ei ole koskaan tavannut isäänsä. Ja se sattuu yhä.

– En tiedä isästäni paljon mitään. Äitini ei koskaan kertonut muuta kuin että hän oli ukkomies. Mies ilmeisesti olisi halunnut abortin, mutta hän ei, Smolander sanoo.

Smolanderin äiti kuoli joitakin vuosia sitten. Nyt Satu Smolander katuu, ettei hän vaatinut äidiltään selityksiä.

– Yritin kysyä äidiltä, mutta ehkä minun olisi pitänyt olla tarmokkaampi. Minun ei olisi pitänyt suostua vain tähän selitykseen.

Toivoton olo

Satu Smolander syntyi 13. joulukuuta 1963. Hänen äitinsä oli muuttanut Tampereelle vuonna 1961.

Satu-tyttö syntyi ensikodissa. Hän ehti olla äitinsä kanssa noin puoli vuotta, kunnes hän sairastui polioon.

Hän joutui viettämään pitkän aikaa sairaalassa ja lastenkodissa muutaman kuukauden. Smolander kasvoi kasvatuskodissa aikuiseksi. Hän piti kuitenkin yhteyttä äitiin.

Isän puuttuminen oli mielessä usein. Niin nytkin, vaikka isä on todennäköisesti kuollut.

– Kyllä se vaivasi usein ja vaivaa yhä. Tuli toivoton olo.

Satu Smolander päätti alkaa selvittää asioita.

Nykyään yhä useammat suomalaiset etsivät tietoa sukulaisistaan esimerkiksi Facebookin ja muun sosiaalisen median avulla.

Internetissä on paljon hakupalveluja, joita kautta löytyy tietoa sukujuurista. Tietoa löytyy myös perinteisistä lähteistä.

Satu Smolander selvitti lastensuojeluviranomaisten papereista, ettei kukaan ole tunnustanut hänen isyyttään.

On kauhean surullista, kun ei ole omaa isää. Tuntuu, että jotain puuttuu. Satu Smolander

Epäilyn mukaan isä olisi työskennellyt äidin kanssa samassa työpaikassa linja-autoyhtiössä. Smolanderin äiti oli Tampereella ollut ilmeisesti linja-autossa rahastajana. Äidin työtodistuksia ei kuitenkaan enää löytynyt.

Smolander päätti laittaa ilmoituksen sukujuurien etsimisestä lehteen. Aamulehti teki hänestä jutun viime elokuussa ja juttu levisi sosiaalisessa mediassa.

Seurasi jännittäviä asioita.

Kolme isäehdokasta

Satu Smolander sai nopeasti kolme vastausta.

– Löytyi kolme miesehdokasta, joista joku voisi olla minun isäni. Miehet olivat olleet linja-autoyhtiössä töissä tai linja-autonkuljettajia, ja heidän lapsensa ottivat yhteyttä. Nämä mahdollisten isäehdokkaiden lapset olivat mukavia ja sympaattisia, kun ottivat yhteyttä niinkin innokkaasti, Smolander sanoo.

Oli jännittävää miettiä, voisiko Smolanderilla olla sisaruksia. Satu Smolander pyysi valokuvia ja tapasi yhden mahdollisen sisaruksensa.

– Päädyin siihen, että kaikki olivat liian erinäköisiä kuin minä, eivätkä jutut täsmänneet muutenkaan.

Smolander oli taas takaisin lähtöpisteessä. Pettymys oli suuri.

– Olisi ollut hienoa, jos isä olisi löytynyt. Olisin halunnut tuntea isäni ja sanoa hänelle, että olisin halunnut tutustua häneen. On kauhean surullista, kun ei ole omaa isää. Tuntuu, että jotain puuttuu.

Toivo elää

Tällä viikolla Satu Smolander teki avomiehensä kanssa kansainvälisen yrityksen kautta dna-testin. Tulosten saamisessa menee 4–6 viikkoa.

– Saan tietää, onko perimäni suomalaista vai ulkomaista. Voisin saada ehkä tietoa, onko minulla esimerkiksi serkkuja. Käsittääkseni saamme rekisterin kautta tietoa, jos sukulaiset ovat tehneet saman My heritage -testin.

Ainakin yli 10 000 suomalaista on tehnyt dna-testin saadakseen tietoa sukujuuristaan.

Suomen Sukututkimusseuran toiminnanjohtaja P. T. Kuusiluoma sanoo, että historia ja sukututkimus kiinnostavat nyt suomalaisia.

Tuhannet suomalaiset ovat myös lähettäneet dna-näytteitä geneettisen perimänsä selvittämiseksi. Kuusiluoman mukaan erityisen suosittu on Family Tree DNA -niminen palvelu. Pelkästään siellä on yli 10 000 suomalaisen dna-näyte, hän kertoo.

Satu Smolander ei ole luopunut toivosta jäljittää sukulaisiaan. Periaatteessa hänellä on kaikki hyvin. On avomies, koti ja mieluisa työ tutkimushaastattelijana.

– Olen pärjännyt hyvin elämässä, vaikka ei olekaan ollut äitiä tai isää apuna. Voin olla itseeni tyytyväinen, että on ollut aina työtä ja mieluisia työpaikkoja ja olen itse raivannut tieni elämässä.

Jotain vain yhä puuttuu.

– En ole täysin luopunut toivosta löytää isä dna-testien avulla. Kaikki on mahdollista, Smolander sanoo.

Lue lisää:

Suomalaiset etsivät kadonneita läheisiään netistä: Mies löysi lähes 400 sukulaista Facebookin kautta

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön ja rouva Jenni Haukion poika on kastettu Aaro Veli Väinämöksi.

Helsingin yliopiston nimistöntutkimuksen dosentti Minna Saarelma-Paukkalan mukaan nykyään on hyvin tyypillistä, että on kolme etunimeä. Lähes puolet syntyvistä lapsista saa kolme nimeä, kun aiemmin yleinen käytäntö oli antaa vain kaksi etunimeä. Tämä on selkeä 2000-luvun ilmiö.

Aaro on vanhan testamentin Aaron-nimeen pohjautuva nimi, jossa näkyy kristillinen kulttuuri. Nimi on ollut hyvin pitkään suomalaisilla käytössä ja tullut 2000-luvulla uudelleen suosituksi.

Aaro oli suosittu etunimi myös 1900-luvun alussa ja sitä annettin runsaasti. Se on perinteikäs nimi, joka on uudestaan noussut suosioon.

– Tällä hetkellä se on suomalaisille poikalapsille 2000-luvulla annetuista nimistä sijaluvulla 35, Minna Saarelma-Paukkala kertoo.

Tuleeko Aaro-buumi?

Jos jollain julkisuuden henkilöllä on harvinaisempi nimi, niin silloin tämä saattaa nousta suosituksi. Dosentti Minna Saarelma-Paukkalan mukaan Aaro-nimen kohdalla voi käydä toisin.

– Jos on jo valmiiksi tällainen suhteellisen suosittu nimi, niin silloin ei lisänoste välttämättä ole niin kova.

Kalevalan perinteestä kumpuava Väinämö nostaa esiin muinaissuomalaista kulttuuria ja suomalaisuusaatteen ajat vahvasti. Väinämö viittaa myös sukuperinteeseen, kun se on myös lapsen isän toinen etunimi.

– Veli on ihan suomenkielinen nimi, sanoo dosentti Minna Saarelma-Paukkala.

Veli-nimi ei ole ollut kovin suosittu viime vuosina, mutta sitä on annettu usein toiseksi nimeksi, kun perheeseen syntyy pikkuveli. Saarelma-Paukkalan mukaan nytkin voi olla tästä kyse.

– Siinä on myös tällaista alkusointua tässä yhdistelmässä: Aaro Veli Väinämö.

Lue lisää:

Presidentti Niinistön pojan nimeksi Aaro Veli Väinämö Niinistö

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kertoo Facebookissa, että emerituspiispa Eero Huovinen antoi tänään kasteen presidentin ja rouva Jenni Haukion pojalle.

Pojan sukunimeksi tuli Niinistö, rouva Jenni Haukio kertoi Facebookissa.

Nimeksi tuli Aaro Veli Väinämö. Pojan kolmas etunimi Väinämö on sama kuin presidentti Niinistön toinen nimi.

– Väinämö tulee minulta, Veli oli sointuva välinimi ja Aaro-nimellä on paljon perinteitä, esimerkiksi Aaro Hellaakoski voisi tulla mieleen, Niinistö kertoo Ilta-Sanomille.

Poikavauva syntyi 2. helmikuuta Helsingin Naistenklinikalla.

Viime keskiviikkona presidentti Niinistö totesi Ylelle, että poika kastetaan pian.

– Poika tulee saamaan pian nimen ja se varmaan kerrotaan kirkossa, kuten muidenkin kastettujen nimi, Niinistö sanoi keskiviikkona.

Väestörekisterikeskuksen mukaan Aaro-nimi on annettu Suomessa lähes 12 500 kertaa. Nimi Aaro on lyhennelmä nimestä Aaron, jonka alkuperä tulee heprean kielestä.

Presidentti Niinistöllä on Aaron lisäksi kaksi aikuista poikaa, Nuutti ja Matias.

Lue lisää:

Presidentti Niinistö Tampereella: Poika kastetaan pian, nimi kerrotaan kirkossa – Seurasimme vierailua hetki hetkeltä

Presidentti Niinistö on äärimmäisen tarkka julkisuudestaan – niin myös vauvan, uskoo asiantuntija

Presidenttiparin vauvauutinen sytytti sosiaalisen median liekkeihin – "Lapsi on suurin lahja", onnittelee vasta itse isäksi tullut kansanedustaja

Saksan Münsterissa on kuollut ainakin kolme ihmistä, kun pakettiauto syöksyi väkijoukkoon lauantaina iltapäivällä. Lisäksi epäilty ajaja surmasi itsensä, Saksan sisäministeriö kertoo.

Poliisin mukaan loukkaantuneita on parikymmentä, Münstersche Zeitung -lehti kirjoittaa. Osa heistä on kriittisessä tilassa.

Poliisi ei tällä hetkellä etsi muita epäiltyjä, mutta tarkistaa silminnäkijähavaintoja ajoneuvossa mahdollisesti mukana olleista muista henkilöistä, uutistoimisto AP raportoi.

Poliisi on sosiaalisessa mediassa pyytänyt ihmisiä pysymään poissa tapahtumapaikalta ja välttämään huhujen levittämistä.

Tapauksen tutkinta on vielä alkuvaiheissaan. Münsterin pormestarin Markus Lewen mukaan poliisit eivät tiedä ajajan motiiveja.

Saksalaismediassa on uutisoitu, että kuljettaja oli psyykkisistä ongelmista kärsinyt saksalaismies, jolla ei uskota olleen terroristisia yhteyksiä. Viranomaiset eivät ole toistaiseksi vahvistaneet näitä väitteitä.

Poliisin tiedottaja Andreas Bode kertoi ajoneuvon kuljettajan ampuneen itsensä auton sisällä.

Välikohtaus tapahtui Münsterin vanhassakaupungissa. Sosiaalisessa mediassa julkaistun kuvan perusteella auto vaikuttaa osuneen ravintolan ulkoterassiin.

Saksan liittokansleri Angela Merkel on ilmaissut osanottonsa välikohtauksen uhreille ja heidän omaisilleen. Toissa vuoden joulukuussa kaksitoista ihmistä kuoli ja viitisentoista loukkaantui Berliinissä, kun rekka ajettiin väkijoukkoon joulutorilla.

Uutista päivitetään.

Sisällissotaan on kolme suhtautumistapaa: perinneoikeistolainen, perinnevasemmistolainen, ja historiallinen.

Perinneoikeisto vaatii sisällissodan hiipuvan muiston äärellä vainajiensa kunnioitusta, ja murhien mitätöintiä. Heidän mukaansa vuonna 1918 ei ollut vaihtoehtoja.

Tämän kuultuaan perinnevasemmisto alkaa laskea joukkohaudoista löytyneitä ruumiita, surmattujen täsmällinen lukumäärä kun on oletettua 3% suurempi. Ja vankileirillä myytyjen savukkeiden mahdolllinen yhteys Lahden liike-elämän kehittymiseen on jäänyt toistaiseksi liian vähälle huomiolle.

Hyvä että selvitetään, ei siinä mitään. Mutta syyttävään sävyyn käytävä keskustelu alkaa olla sen verran väsynyttä, että virkeinkin vainaja kääntää kylkeä.

Sisällissotaa voisi kyllä jo tarkastella myös historiallisena tapahtumana. Siis sellaisena, joka on jo ohi. Itse sodasta on sata vuotta, yhtään silminnäkijää ei ole enää elossa. Yhteiskunnan perustava kahtiajako murtui viimeistään silloin, kun Suomen kommunistinen puolue ajautui konkursiin sijoitettuaan varansa ravihevosiin 1980-luvun taloushuumassa.

Sisällissodasta käytävissä kiistoissa ei itseasiassa enää keskustella sisällissodasta lainkaan. Niissä hoidetaan ensisijaisesti 1970-luvun traumoja. Kekkosen Suomessa porvarit olivat poliittisessa paitsiossa muutenkin, ja yliopiston poliittinen liike ajoi oikeistonuoret seminaarihuoneen nurkkaan. Neuvostoliiton ja suomettuneisuuden kulttuurin romahduksesta alkaen heille on ollut vapauttavaa sanoa vapaussota, vaikka sellaista ei koskaan käyty.

Monilla muilla tulokulma tähän keskusteluun määrittyy sen perusteella, mille historian lehdelle oman suvun tarina sijoittuu.

Vasemmistolaisessa opiskelijaliikkeessä taas rakennettiin oma identiteetti alusta alkaen sille, että ollaan uhrin puolella, valtaa vastaan. Uhriin samastuminen oli ehkä voimakkain yhdistävä nimittäjä koko 1970-luvun vasemmistolaiselle liikkelle, jopa siinä määrin, että asiasta heitettiin ironista läppää. Kuten kapakoissa kuultu taistolaishokema julisti, ”meitä syrjitään, meitä potkitaan päähän, liittykää meihin”. Tämän porukan pirtaan istuu valkoisten uhriluvun laskenta edelleenkin.

Monilla muilla tulokulma tähän keskusteluun määrittyy sen perusteella, mille historian lehdelle oman suvun tarina sijoittuu. Osa samastuu sukulaistensa kokemuksiin ja todellisuustulkintoihin, osa sanoutuu niistä irti, osa pyrkii ylittämään ne.

Minun sukutaustani on vitivalkoinen. Venäjän vallankumouksen koittaessa iso-isoisäni oli karkotettuna Siperiaan, koska oli Sortavalan seminaarin johtajana vastustanut kouluopetuksen venäläistämistä. Isosetäni taas istui samaan aikaan Spalernajan vankilassa, oltuaan ensin jääkärinä Saksassa ja jäätyään Suomeen paluunsa jälkeen kiinni attentaatin yrittämisestä tsaarinvaltaa vastaan. Myöhemmin, kuten Jaakko Paavolainen kirjoittaa teoksessaan _Suomen kansallinen murhenäytelmä, _hän vastasi punavankien teloituksista Terijoen alueella.

Itse en osaa samastua vanhaan vasemmistoon, jonka kytkös Neuvostoliittoon oli liian vahva, enkä liioin oikeistoon, jonka kosto meni yli kaiken kohtuuden.

No miten minun pitäisi suhtautua tähän? Olenko osavastuussa valkoisten tekemistä murhista, kun mies oli sukulaiseni? Vai olisiko mielekästä yrittää selitellä, että olihan se nyt välttämätöntä, koska muuten olisimme osa Neuvostoliittoa, varmaan vielä sen romahtamisen jälkeenkin.

Itse en osaa samastua vanhaan vasemmistoon, jonka kytkös Neuvostoliittoon oli liian vahva, enkä liioin oikeistoon, jonka kosto meni yli kaiken kohtuuden, ja joka jatkoi hävinneiden vainoamista aina talvisotaan saakka. Enkä osaa kehitellä historiallisia defenssejä puolustaakseni omien sukulaisteni edesottamuksia, joista en koe olevani millään lailla vastuussa.

Ajattelen ennen kaikkea niin, että sisällissota oli aito tragedia. Se oli lähtökohdiltaan samanlainen kuin Jugoslavian hajoamissota 1990-luvulla. Keskusauktoriteetti romahti, ja sen jälkeen syntyi kiista siitä, että kenellä on legitiimi valta.

Ahtaan lakiuskovaisesta näkökulmasta katsottuna valta kuului sisällissodan puhjetessa valkoisille. Mutta valta on oikeaa valtaa vasta kun se koetaan lailliseksi ja perustelluksi. Tsaarin kukistuttua kumpikaan osapuoli ei pystynyt esittäytymään kukistuneen vallan oikeutettuna perillisenä, vaikka molemmat saivat yrittää, vuoron perään. Kiistan lopputuloksena maassamme oli kaksi kilpailevaa järjestysvaltaa, jotka ajautuivat ratkaisemattomaan kiistaan.

Kyse oli toki luokkakonfliktista. Valkoisiin kuuluivat ne, jotka olivat olleet edustettuina vuoteen 1906 asti kokoontuneilla Säätyvaltiopäivillä. Aateliset, papit, porvarit ja talonpojat. Säätyjen ulkopuolelle jääneet päätyivät kannattamaan punaisia.

Osapuolijako oli historiallisen tilanteen sanelema, mutta samat olosuhteet olisivat voineet toisissa historiallisissa olosuhteissa tuottaa toisenlaiset jakolinjat. Näin kävi Jugoslaviassa, jossa sosialismin romahdus sai ortodoksit, katoliset ja muslimit sotimaan toisiaan vastaan, huolimatta siitä, että uskonnot olivat olleet kiellettyjä jo puoli vuosisataa, eivätkä monet edes tienneet, mihin uskontokuntaan kuuluivat.

Vuonna 1918 pitkään kytenyt vihapuhe pukeutui väkivallaksi.

On hyvä, että sadan vuoden takaisia väkivaltaisuuksia edelleen tutkitaan. Mutta niitä ei tule tutkia, jotta voisimme syytellä toisiamme, vaan siksi, että voisimme ymmärtää historiaamme ja ihmisenä olemista ylipäätään.

Vuonna 1918 pitkään kytenyt vihapuhe pukeutui väkivallaksi. Pöytäkirjoihin tallentuneet eduskuntakeskustelut muistuttivat sisällissodan alla liiaksikin nykyisiä sosiaalisen median kiistoja. Punaiset tulivat eduskuntaan kuin perussuomalaiset 2011: välttämään veljeilyä vihollisten kanssa. Sosiaalisia suhteita ei solmittu poliittisten rajojen yli. Satoa korjattiin muutamaa vuotta myöhemmin.

Konfliktin dynamiikkaa pitäisi analysoida enemmänkin ja tarkastella sisällissotaa nimenomaan historiana. Voisimme vaikka oppia jotain. Onneksi meillä on mille rakentaa. Tannerin, Ståhlbergin ja Kallion perinteelle rakentanut suomalainen sopimusyhteiskunta on perustunut nimenomaan veljeilylle.

Lehtitietojen mukaan se on melkein millä tahansa mittarilla maailman paras. Mennään sillä.

Jukka Relander

Kirjoittaja työskentelee viestintäkonsulttina Kaiku Helsingissä ja harrastaa historiaa vanhasta muistista. Vapaa-aikoinaan hän haaveilee perhokalastuksesta istuessaan kentän laidalla katsomassa kun lapset pelaavat.

Unkarin vaaliuurnilla on käynyt äänestämässä jo 63,2 prosenttia äänioikeutetuista. Se on suurin äänestysmäärä vuoden 2002 vaalien jälkeen.

Joidenkin vaalitarkkailijoiden mukaan äänestysvilkkaus saattaa viestiä opposition tehokkaasta aktivoitumisesta. Se voi merkitä sitä, että oikeistolainen pääministeri Viktor Orbánin Fidesz-puolue menettää paikkoja parlamentissa.

Ennen vaaleja julkaistujen mielipidemittausten perusteella pääministeri Orbánin Fidesz-puoleen odotetaan jatkavan Unkarin johdossa parlamenttivaalien jälkeen. EU:hun kriittisesti suhtautuva ja maahanmuuttoa sekä islamia kiihkeästi vastustava Orbán on ollut pääministerinä yhtäjaksoisesti vuodesta 2010.

Vaaliuurnat Unkarissa sulkeutuvat klo 20 Suomen aikaa.

Lue lisää:Unkarissa tänään vaalit – kuristaako Viktor Orbánin todennäköinen jatkokausi demokratian viimeisimmätkin rippeet?

Hollywoodin tähtikadusta idean saanut Jyväskylän MM-rallin voittajien kunniaseinä pystytettiin Torikeskuksen aulaan vuonna 1996. Se sai alkunsa pari vuotta aiemmin, kun Tiimiakatemian opiskelijoiden RTW-tiimi toteutti ensimmäisen Ralliviikko-tapahtuman Jyväskylän kävelykadulla. Ralliviikon ohjelmalavalle kutsuttiin rallitähtiä jättämään jälkensä betonilaattoihin.

Kunniaseinällä komeili parikymmentä vuotta 14 Jyväskylän rallin voittajan betoniin valetut kaasujalan ja rattikäsien jäljet. Ohikulkijoiden ihasteltavina olivat muun muassa Simo Lampisen, Timo Mäkisen, Hannu Mikkolan, Tommi Mäkisen ja Marcus Grönholmin laatat. Lisäksi oman kunnialaattansa sai tehdä Jyväskylän rallin perustaja Pentti Barck.

Legendaariset käden- ja jalanjäljet on otettu varastoon. Ismo Savolainen

Voittajaseinä katosi salaperäisesti kauppakeskuksen aulasta, kun ruotsalainen vaatejätti H&M halusi seinälle suuren valomainoksensa.

– Kiinteistön peruskorjauksessa vuokralaiset halusivat seinän käyttöönsä ja legendaariset käden- ja jalanjäljet on otettu varastoon, paljastaa isännöitsija Ismo Savolainen THR-Palvelusta.

Ainutlaatuiset betonilaatat ovat siis tallessa ja jopa yllättävän lähellä alkuperäistä paikkaa.

Laatat varastossa kunniaseinän takana

Ismo Savolainen avaa metri kertaa metrisen metallioven vaateliikkeen valomainoksen vierestä. Seinällä näkyvät vielä kunniaseinän kiinnitysjäljet tasoitteella siloitettuna. Oven takana häämöttää pimeä betoniseinäinen varastotila.

– Melkein samalla paikallahan nämä ovat, naurahtaa Savolainen.

Taskulampun valokiila osuu varastoon piilotettuihin kunnialaattoihin. Ne ovat siististi kahteen pinoon aseteltuina.

Vesa Walden Feelbeat Oy:stä tähyilee pimeään varastoon lievästi hämmentyneenä. Opiskelija-aikanaan Walden oli toteuttamassa Tiimiakatemian RTW-Teamissa kävelykadun ralliviikkoa.

– Itse en ole kyllä moneen moneen vuoteen ollut näiden kanssa tekemisissä, mutta kyllähän se melkonen juttu oli kun niitä tehtiin. Kansainvälisiin tiimeihin oltiin yhteydessä aikana, jolloin ei ollut internettiä, sähköpostia tai kännykkää, Vesa Walden muistelee.

Carlos Sainzin ja Didier Auriolin nuoret opiskelijat saivat kävelykadulle betoni-ikuistukseen oveluudella ja suoralla toiminnalla. Rallitähtien tiimit nimittäin vastailivat nihkeästi faxeilla, että katsotaan ehtivätkö kuljettajat paikalle.

– Niinpä menimme projektipäällikkö Pekka Huovisen kanssa Jämsään, rallia edeltävälle testierikoiskokeelle. Minä menin maaliviivan jälkeen keskelle tietä pysäyttämään ralliautot. Ja kun kuski veivasi ikkunan auki, Pekka löi hänelle lapun kouraan, että huomenna kävelykadulle siihen ja siihen aikaan. Mietittiin, että noinkohan he tulevat, mutta niin vaan kaikki tulivat. Tänä päivänä ei mentäisi ralliautoja noin vaan pysäyttelemään.

Kokoelman helmenä ensimmäisen rallin voittajan laatta

Päällimmäisinä laattakasoissa ovat vuoden 1953 voittajan Vilho Hietasen ja 1977 voittajan Kyösti Hämäläisen laatat. Kokoelman arvokkuuttaa lisää se, että mukana on myös kaikkien aikojen ensimmäisen ”Jyskälän” voittajan Arvo Karlssonin betoniin tallennetut jäljet.

– Vuonna 1994 tehtiin kunnialaatta Arvo ”Kurva” Karlssonin kanssa. Hän piti sitä tosi kovana juttuna. Hänen kanssaan katsottiin elokuvateatterissa filmejä ensimmäisestä eli vuoden 1951 rallista, jolloin ralli kävi Rovaniemellä asti. Seuraavana vuonna ”Kurva” tilasi RTW-tiimille Vauhdin Maailman, jotta pysytään rallissa mukana ja kutsui meidät opiskelijat myös 75-vuotisjuhliinsa Helsinkiin, tarinoi Vesa Walden.

Rallimestareiden kunniaseinän esikuva eli Hollywoodin tähtikatu Los Angelesissa koostuu yli 2 500 viisisakaraista tähdestä, jotka on omistettu jollekin julkisuuden henkilölle. Tähti myönnetään saavutuksista elokuva-, teatteri-, radio-, televisio- tai musiikkialalla.

Rallia on ajettu kilpaa Jyväskylässä jo 67 kertaa vuodesta 1951 alkaen. Kisa luokitellaan Pohjoismaiden suurimpien urheilutapahtumien joukkoon. Monilla suurten tapahtumien kaupungeilla on vaikeuksia tapahtumabrändien hyödyntämisestä muulloinkin kun tapahtuman aikana.

Ralli näkyy vain yhtenä viikonloppuna

Jyväskylässä on vuosikymmeniä surkuteltu, että MM-ralli näkyy ja tuntuu vain yhtenä kesäisenä viikonloppuna. Jyväskylästä ei löydy rallimuseoa, rallilukioa, rallikatua tai edes rallitoimistoa, sillä MM-kisaa pyöritetään AKK:n Motorsportin toimistossa Vantaalla.

Kaupunki ei ole hyödyntänyt asukkailleen Suurjoissa olevaa imua. Ari Vatanen

Vuonna 1994 Tiimiakatemian opiskelijat tiedustelivat ralliautoilija Ari Vataselta halukkuutta kunnialaatan tekoon kävelykadun Ralliviikolla. Vatanen vastasi myöntävästi telefaksilla Ranskan viinitilaltaan.

– Erittäin kannatettava projekti. Kaupunki ei ole hyödyntänyt asukkailleen Suurjoissa olevaa imua. Australiassa on sikäläisen Harjun pätkän vieressä musiikki-, wine- & food festivaali, mutta salliiko meidän ”älä tallaa nurmikoita” asenne sen?, näpäytti Vatanen faksissaan.

Jyväskylän kaupungin viestintäjohtaja Helinä Mäenpää myöntää, että Vatasen faksissa on asiallinen huomio.

– Se että ralli näkyisi muinakin aikoina, kuin itse rallin aikana, niin onhan sitä pohdittu. Siihen tarvitaan rahoittajia ja eri tahoja mukaan luomaan uutta. Kyllä sillä olisi matkailullistakin arvoa.

Mäenpää kertoo, että siitäkin on keskusteltu, että pitäisikö Jyväskylän liikuntapääkaupunkina ryhtyä kokoamaan menestyneiden urheilijoiden ja alan ihmisten täydentyvää hall of famea, puistoa, galleriaa tai vastaavaa.

– On mietitty, että olisiko tuleva Hippos sellainen paikka eli ne olisivat näkyvillä mahdollisesti ulkotilassa. Mutta tämä on nyt vasta ideatasolla, jatkaa Helinä Mäenpää.

Voittajalaatat takaisin nähtäville

Nyt kun kunnialaatat on todistettavasti löydetty ehjänä ja hyvässä kunnossa kauppakeskuksen pienestä varastosta, on aika pohtia voittajaseinän tulevaisuutta. Vesa Walden vahvistaa, että kunnialaatoille ei aikoinaan sovittu omistajaa, joten kaupunki voisi luontevasti olla niiden hallinnoija.

– Tästä on käyty alustavaa keskustelua ja kaupungin mielestä Paviljongin alue on ehdottomasti paras laattojen uudeksi sijoituspaikaksi. Jos ja kun nämä saataisiin Paviljongin alueelle, niin sitten on hyvä miettiä täydennetäänkö kokoelmaa niiltä osin mitä sieltä puuttuu, kertoo viestintäjohtaja Helinä Mäenpää.

– Ehdottomasti ne pitää tuoda takaisin kaiken kansan nähtäväksi. Sosiaalisessa mediassa tuli heitto, että voisiko ne olla Paviljongin aulassa. Meillä on alkamassa hyvä yhteistyö kaupungin viestintäjohtaja Helinä Mäenpään ja taulujen historian tuntevan Vesa Waldenin kanssa. Eiköhän me hyvä ratkaisu näille löydetä, lupaa Paviljongin puolesta toimitusjohtaja Pietari Sorri Jyväskylän Kongressikeskuksesta.

– Kyllähän tämä on taideteos, jota ei varmasti ole muualla. Se alkaa olla arvokas, koska sillä on jo pitkä historia, muistuttaa isännöitsijä Ismo Savolainen.

– Suotta laatat tuolla varastossa ovat. Niiden esillepano ei ole teknisesti vaativaa ja niitä voi tehdä joka vuosi lisää, kun tulee uusia rallivoittajia. Luodaan siitä vaikka uusi perinne, pohtii Vesa Walden.

Helinä Mäenpää muistuttaa, että Paviljonki on rallin kisakeskus ja ehdoton ydinpaikka Neste Rallissa.

– Paviljongin takana on myös legendaaristen rallikuskien puisto jo olemassa, mestarit ovat itse istuttaneet puut sinne, joten mikäpä olisi parempi paikka kuin Paviljonki.

Vatikaani kertoo pidättäneensä entisen Yhdysvaltain-lähetystönsä työntekijän epäiltynä lapsipornon hallussapidosta.

Monsignor Carlo Alberto Capella toimi neuvonantajana Washingtonissa sijaitsevassa suurlähetystössä, kunnes hänet kutsuttiin viime vuoden syyskuussa kotiin.

Yhdysvallat ilmoitti Vatikaanille viime elokuussa, että sen diplomaattia epäiltiin lapsipornorikoksista. Yhdysvaltain viranomaiset tekivät virallisen pyynnön Capellan diplomaattisen koskemattomuuden poistamiseksi, mutta Vatikaani kieltäytyi tästä.

Vatikaania on toistuvasti arvosteltu lasten hyväksikäyttöskandaalien hoidosta. Kaksi hyväksikäytön uhria on eronnut Paavi Franciscuksen perustamasta lasten hyväksikäytön vastaisesta työryhmästä.

Lue myös:

Kymmeniä tuhansia lapsia käytetty hyväksi Australiassa – yli puolet uhreista katolisen kirkon laitoksissa

Paavi: "Kirkko reagoi lasten hyväksikäyttöön liian myöhään"

Talouskardinaalin hyväksikäyttöskandaali kuohuttaa Australiassa – pedofiliasyytökset horjuttavat katolista kirkkoa ympäri maailman

Teiden varsilta tutut laatikkomalliset nopeusvalvontakamerat saavat pian rinnalleen ison joukon niitä huomattavasti hoikempia virkaveljiä. Poliisin käyttöön on päätetty tilata 150 nopeusvalvontalaitteistoa. Pääosin ne ovat kiinteitä laitteistoja ja muodoltaan täsmälleen samanlaisia kuin on nyt käytössä Ruotsissa: hoikkia ja korkeita.

Ainoastaan väritys voi poiketa länsinaapurista. Siellä ne ovat sini-harmaa-mustia.

– Suomen väritystä ei ole vielä päätetty. Meille sopii samat värit kuin Ruotsissakin, niissähän on nyt poliisin sinistäkin, sanoo poliisitarkastaja Heikki Ihalainen poliisihallituksesta.

Uudet automaattikamerat ovat ruotsalaisen Sensys Gatso Groupin tuotteita ja ne sisältävät koko joukon ominaisuuksia, joita ei nykyisistä tolppakameroista löydy. Tästä voit katsoa havainneanimaation uudenmallisten laitteiden toiminnasta.

Hoikat peltipoliisit mittaavat ajoneuvojen nopeutta kehittyneellä tracking radar -tutkatekniikalla, kun nykyiset toimivat asfaltin alle asennetun silmukan avulla. Tutka seuraa ajoneuvon aikaa, nopeutta, etäisyyttä, suuntaa ja ajokaistaa koko sen ajan, kun kohde on tutkan kentässä. Ylinopeudesta se räpsäyttää kuvan, ja lähettää sen langattomasti eteenpäin.

– Se ottaa ajoneuvon seurattavakseen vähintään kymmenien metrien päästä ja seuraa sitä koko ajan tolpalle saakka. Kaistanvaihto ei auta, Ihalainen kertoo.

– Se pystyy myös seuraamaan useita autoja yhtäaikaa ja useita kaistoja samanaikaisesti.

Pilottipaikat valittu

Uusien kameroiden ja tolppien asennustyöt alkavat tämän vuoden aikana ja ensimmäiset viritellään pilottipätkille Valtatie 6:lle Koskenkylän ja Kouvolan välille sekä Nelostielle Heinolan Lusista Jyväskylän Vaajakoskelle. Myös monet kaupungit ovat kiinnostuneita saamaan uuden tekniikan kameroita kaduilleen, muun muassa Helsinki, Turku ja Tampere.

Ihalainen toivoo, että syksyyn mennessä olisi teiden varsille ilmestynyt kymmeniä uusia automaattisia nopeudenvalvojia. Kaikki 150 uutta kameraa ja niihin tarvittavat noin 500 kameratolppaa on asennettu paikoillensa parin, kolmen vuoden sisällä.

Viisivuotisen hankintasopimuksen arvo on 4,4 miljoonaa euroa. Tarjouskilpailun voitti Oulun Energia Urakointi Oy, joka edustaa Sensys Gatso Groupin tuotteita.

Sopimukseen sisältyy kiinteiden valvontapisteiden ohella autoihin asennettavat automaattivalvontalaitteistot sekä laitteistojen huolto- ja korjauspalvelut. Hankinta yli tuplaa kameroiden määrän nykyisestä ja tolppienkin määrä nousee 1 500 tietämiin tämän hetken liki tuhannesta.

Automaattisen nopeusvalvonnan kamerat välähtivät viime vuonna ennätykselliset 556 000 kertaa. Poliisin mukaan määrä nousee tänä vuonna yli 600 000:n.

Alussa olivat suo, kuokka ja Jussilla myös lapio, jolla hän kaivoi suohon ojan kuivattaakseen peltomaata. Jussin jälkipolvet saivat järeämpiä aseita ojien kaivamiseen ja ylläpitoon, mutta edelleen ne halkoivat luontoa avohaavoina, jotka kertovat pyrkimyksistä taivuttaa luonto tottelemaan ihmisen tahtoa.

Samassa hengessä on perattu ja oiottu luonnonpuroja ja pieniä jokia, tasattu niiden pohjia ja raivattu rannoilta kasvillisuutta.

Luonto ei kuitenkaan ole taipuvainen ihmisen käsitykseen tehokkaasta vesirakentamisesta. Kun lumet sulavat tai vettä tulee kaatamalla, perinteiseen tapaan tehty uoma tulvii yli äyräidensä. Kun virtaus on verkkaista, pohjaan kasaantuu maa-aineksia, joiden takia uomaa on perattava.

Aalto-yliopiston laboratoriossa Espoossa kokeillaan uudenlaisia keinoja, jotka eivät vain pitäisi vettä poissa pelloilta ja pihoilta, vaan myös vähentäisivät ravinteiden ja myrkkyjen kulkeutumista vesistöjä pitkin aina Itämereen asti.

Ei riidellä luonnon kanssa

Yliopiston laboratoriossa on 20-metrinen vesikouru, jossa kasvit keinahtelevat ja maa-aines liikkuu virtauksen mukana vuodenajasta riippumatta. Tutkijat voivat myös säätää sisätiloissa virtaavan jokensa veden nopeutta ja syvyyttä, mikä ei luonnossa onnistuisi.

– Tietenkään emme halua kilpailla luonnon kanssa. Luonto on aina itsessään parasta. Tavoitteemme on, että ihminen voisi hyödyntää luonnon omia prosesseja sen sijaan, että riitelee sen kanssa, sanoo vesitutkija Juha Järvelä.

Ihmisen toiminnalla, vaikkapa maanviljelyllä, on aina vesistövaikutuksia. Asiat voidaan kuitenkin pyrkiä hoitamaan myös niin, että esimerkiksi haitalliset aineet eivät kulkeudukaan mereen asti, Järvelä sanoo.

Uoman muoto luonnosta

Tutkijatohtori Kaisa Västilä kertoo maankuivatuksesta konkreettisen esimerkin, josta on hyviä kokemuksia myös kenttäkokeista. Menetelmässä perinteinen tapa – uoman kaivaminen pohjaa myöten ja leventäminen – on korvattu uudella.

– Uusi tapa on rakentaa pienen pääuoman rinnalle tulvatasanne pellon pintaa alemmalle tasolle. Silloin pääuoma säilyy koskemattomana ja siellä on elintilaa kaloille ja muille eliöille.

Kun vettä on paljon, se nousee tulvatasanteelle, ei pellolle asti, mutta sateettomatkaan ajat eivät ole ongelma.

– Kapea pääuoma muistuttaa aika hyvin luonnonuomien muotoa. Niissä virtausnopeus säilyy kesän alivirtaama-aikanakin riittävänä, jotta pelloilta ja muualta valuma-alueelta tulevaa kiintoainetta ei kasaudu uoman pohjaan, Västilä sanoo.

Muovikasvit valittiin huolellisesti

Esimerkki luonnon omasta kyvystä puhdistaa itse itseään ovat myös ne ojanvarren pajupusikot, joiden kimppuun ihminen on perinteisesti käynyt vesurilla. Aalto-yliopiston tutkimuksessa ne ovat muovia.

– Muovikasvit herättävät hilpeitä kysymyksiä muovilla leikkimisestä etenkin näinä päivinä, kun muovia pidetään aika pahana asiana, kertoo Juha Järvelä.

Muovikasvit eivät kuitenkaan ole vain somistamassa laboratorion työympäristöä, vaan ne on valittu huolellisesti kymmenien kokeiltujen joukosta jäljittelemään tulvatasanteiden kasveja.

– Keräsimme luonnosta erilaisia eläviä kasveja, ruohosta ja pajunoksista kokonaisiin puihin. Tutkimme niiden ominaisuuksia yhteistyössä biologien kanssa, ja kun saimme selville, mitä ne tarkoittavat veden virtauksen kannalta, niin sitten etsittiin vastaavia muovisia elementtejä. Niissä ei ole sitä ongelmaa, että ne kuihtuisivat ja kuolisivat laboratorioon talven aikana.

Hyviä kokemuksia Sipoosta

Muovikasvit eivät tietenkään pysty käsittelemään ravinteita, mutta kiintoaineen pysäyttäminen onnistuu niiltäkin. Niinpä tutkijat saavat tietoa tavasta, jolla aineet kulkeutuvat myös luonnossa pääuomasta tulvatasanteelle.

– Kasvillisuus käyttää kasvuunsa ravinteita, jotka ovat sen ansiosta poissa alapuolisiin vesistöihin virtaavasta vedestä. Lisäksi aineet muuttuvat vähemmän haitalliseen muotoon tällaisissa uoman kasvillisissa osissa, kertoo Kaisa Västilä.

Uudenlaista peruskuivatusta on kokeiltu maatalousympäristössä Sipoossa jo vuosia.

– Siellä on käytössä nimenomaan tulvatasanteellinen uomaratkaisu perinteisen ympäristöä rasittavan perkauksen sijasta. Uomaa on seurattu vuodesta 2010 alkaen. Se toimii maankuivatukseen loistavasti, Västilä kiittää.

Luonto, laboratorio ja matematiikka

Aalto-yliopiston laboratoriojoki on tarkkaa insinöörityötä. Raamit ovat luonnosta, mutta tutkijat pystyvät ymmärtämään sen prosesseja parhaiten hallituissa laboratorio-olosuhteissa.

– Luonnosta saatuja kokemuksia on tuotu laboratorioon tarkemmin tutkittaviksi. Sitten olemme soveltaneet luonnossa sitä, mitä olemme oppineet laboratoriossa. Kolmantena osana on tietojen matemaattinen mallintaminen, jotta voimme viedä tietoa eteenpäin vesiensuojeluratkaisuihin, sanoo Juha Järvelä.

Tietokonemalleilla voidaan ennustaa vaikutuksia alueellisesti, koko Suomessa tai sitäkin isommassa mittakaavassa.

Ilmastonmuutos vaatii entistäkin parempia malleja

Ennusteissa on otettava huomioon myös ilmastonmuutos, joka uhkaa pahentaa tulvia. Järvelän mukaan jo nyt on nähtävissä jopa kevättulvia vakavampia vaikutuksia.

– Kasvillisuuden määrän ja tiheyden ennustetaan lisääntyvän kasvukauden aikana huomattavasti – eikä enää vain ennusteta, vaan se on jo nähty. Se vaikuttaa veden virtaukseen. Meilläkin on jo kokemuksia siitä, että suurimpia ongelmia eivät suinkaan enää ole kevättulvat, vaan kasvukauden aikaiset sadejaksot.

Ne voivat aiheuttaa isoa nousua vedenpintaan, kun kasvillisuutta on paljon. Vaikutusten ennustamiseen tarvitaan entistä parempia virtausmalleja, Järvelä sanoo.

Ratkaiseeko raha?

Suhtautuminen ympäristöön on viime vuosikymmeninä muuttunut. Maisemaan istuva uoma, jossa jopa polskii kaloja, lienee monille arvo sinänsä.

– Jos saamme aikaiseksi jotakin sellaista, joka miellyttää silmää, niin moni ei ehkä tule edes ajatelleeksi, että se on erittäin huolellisesti suunniteltu ja sen toimivuus on tieteellisesti osoitettu. Silloin voimme olla tyytyväisiä, sanoo Järvelä.

Luontoarvot jäävät kuitenkin edelleen helposti jalkoihin, jos niiden huomioiminen vaatii rahaa. Järvelä myöntää, että korkealentoiset ehdotukset saatetaan tyrmätä juuri siksi.

– Haemme jo alkumetreiltä sellaisia ratkaisuja, jotka olisivat realistisesti toteutettavissa. Jos ratkaisu tiedetään jo alun perin vaikka sellaiseksi, että se vaatii vähemmän ylläpitoa mutta samalla tarjoaa niitä ekologisia hyötyjä, joita tänä päivänä arvostetaan, niin totta kai silloin kaikki tahot ovat yleensä mielellään mukana.

Vinkki kotipihaan

Monessa kotipihassa lainehtii näinä kevätviikkoina. Onko Aalto-yliopiston tutkijoilla vinkkiä pienen tulvaojan kaivajalle?

– No ainakin ymmärrys siitä, että maa-ainekset lähtevät helposti sortumaan ja liikkeelle. Nyrkkisääntö joka paikkaan on, että niin kauan kuin maata peittää kasvillisuus tai siellä on jollakin tavalla kasvillisuuden suoja – olkoon yksinkertaisimmillaan vaikka rairuohoa – niin sillä säästytään monelta ongelmalta, sanoo vesitutkija Juha Järvelä.

Jukka Relander: "Sisällissodasta käytävissä kiistoissa ei itseasiassa enää keskustella sisällissodasta lainkaan. Niissä hoidetaan ensisijaisesti 1970-luvun traumoja. Kekkosen Suomessa porvarit olivat poliittisessa paitsiossa muutenkin, ja yliopiston poliittinen liike ajoi oikeistonuoret seminaarihuoneen nurkkaan. Neuvostoliiton ja suomettuneisuuden kulttuurin romahduksesta alkaen heille on ollut vapauttavaa sanoa vapaussota, vaikka sellaista ei koskaan käyty."

> Lue Relanderin kolumni: Sisällissodasta voisi vaikka oppia jotain

Jari Ehrnrooth: "Vaikka punaisen Suomen sosialistinen perintö on väistymässä, monet kulttuurin, taiteen ja tieteen tekijät hakevat siihen yhä positiivista yhteyttä. Uskoakseni he eivät tiedä mitä he tekevät. Ehkä he luulevat, että sosialismi voisi olla oikeudenmukainen ja toimiva vaihtoehto? Tai haluavatko he puhua häviäjien äänellä, koska se nyt vaan on jotenkin eettistä? Ovatko he unohtaneet, että kaikki historian häviäjät eivät olleet hyviä tai oikeassa?"

> Lue Ehrnroothin kolumni: Punaisen Suomen pitkä varjo

Tuija Siltamäki: "Tietämättömyys ei tietenkään ole tavoiteltava tila, mutta hyvä on pohtia sitäkin, mistä syystä historian tuntemista edellytetään. Ihmisen on hyvä tuntea menneisyytensä itsensä ja yleissivistyksensä kannalta, ei siksi, että hänellä olisi jonkin “kansan” jäsenenä velvollisuus osoittaa kunnioitusta “isänmaansa” historiaa kohtaan. On täysin päätöntä vaatia nykyisiä suomalaisia pyytämään anteeksi tai hyvittämään iso(isoiso)vanhempiensa tekoja."

> Lue Siltamäen kolumni: Sodasta ei tarvitse olla mitään mieltä

Kun saapuu Lahteen ja astuu Matkakeskuksen ovista ulos, näkee ensimmäisenä valtavan kuparisen bussikatoksen. Kun on päässyt yli siitä ihmetyksestä, että jonkun mielestä on tosiaan ollut hyvä ajatus päällystää lahtelainen bussikatos jollain rahanarvoisella, voi tyrmistyä seuraavasta kummallisuudesta.

Siinä se ratsastelee muina miehinä menemään, valtava… Niin, kuka? Mannerheim? Lahtari? Pyöveli Mannerheim? Murhaaja? Kansallissankari? Ite Mannerheimi?

En ollut ikinä ajatellut, että kaupungin paraatipaikalla ratsastavassa Mannerheimissa olisi mitään outoa, patsas mikä patsas. Vasta Tampereelle muutettuani tajusin, että Suomessa on sellaisiakin alueita, jotka ovat Mannerheimille niin sanotusti no-go zone.

Tampereella Mannerheimin patsas on piilotettu Leinolan metsään kahdeksan kilometrin päähän kaupungin keskustasta. Silti joku käy muutaman vuoden välein tuhrimassa patsaan punaiseen maaliin ja kirjoittaa sen jalustaan LAHTARI. Perimätiedon mukaan se on joskus saanut niskaansa tervaa ja höyheniäkin.

Historiaan viileästi suhtautuvana ulkopaikkakuntalaisena tällainen intohimoisuus tuntui vähän huvittavalta. Että joku viitsii vaivautua!

Olisi raskasta elää niin, ettei kaupungilla kävellessä voisi ajatella muuta kuin sitä, kuinka iso kasa ruumita missäkin kadunkulmassa sata vuotta sitten törrötti.

Kolea ja etäinen suhtautuminen sadan vuoden takaisiin tapahtumiin on tietynlainen etuoikeus. Kuulun siihen laajaan nuorten aikuisten joukkoon, joilla ei ole voimakasta suhdetta sisällissotaan. Koulussa tapahtumia käsiteltiin suomalaisen vähäeleisesti, eikä kotona tuputettu käsityksiä siitä, mitä sodasta pitäisi ajatella. Kerrottiin, millä puolella sukulaisia oli, ja näytettiin auton ikkunasta, missä Hennalan metsässä punaisia ammuttiin.

Samankaltaisia kokemuksia on viiteryhmissäni monella muullakin. Sodan tausta ja seuraukset tiedetään ainakin pintapuolisesti, mutta riitaa siitä ei saa aikaiseksi. Sisällissodasta voi keskustella baarissa siinä missä töistä tai tosi-tv-ohjelmistakin. Jos joku kertoo traagisen sukutarinan, sanotaan oikeesti, ihan hirveetä, eikä aleta saivarrella ja mitätöidä muiden kertomuksia.

Nuorisoa syytetään usein historiattomuudesta ja siitä, etteivät nuorisolaiset ymmärrä, miten vakavasta asiasta on kyse. Ja auta armias, jos vakavalla asialla erehtyy vitsailemaan. Silloin tulee loukanneeksi paitsi jutun kuullutta henkilöä, myös hänen sukuaan, poliittisia mielipiteitään, sotaveteraaneja ja oikeastaan koko itsenäisen Suomen historiaa.

Historia ei kuitenkaan ole yhtä herkkähipiäinen kuin sen tulkitsijat. Helmikuussa Pohjanmaalla pahastuttiin, kun Ylen päivän pääuutislähetyksessä ei mainittu Vaasassa järjestettyä jääkärien kotiinpaluun 100-vuotisjuhlaa.

Sanomalehti Pohjalaisen päätoimittaja ei veronmaksajana voinut ymmärtää, miksi maahanmuuttajien työllistymistä pidettiin tärkeämpänä kuin jääkäribileitä (joita kuitenkin seurasivat Vaasassa tuhannet, huomio, tuhannet ihmiset!), ja miten Yleisradio viitsii politikoida sadan vuoden takaisilla tapahtumilla.

Tietämättömyys ei tietenkään ole tavoiteltava tila, mutta hyvä on pohtia sitäkin, mistä syystä historian tuntemista edellytetään

Pohjalainen ei sotakeskustelukoreografian mukaisesti tietenkään harrastanut minkäänlaista politikointia, koska oma ja samaa mieltä olevien kavereiden näkemys sodasta on aina neutraali ja oikea, muut vääristelevät historiaa.

Kaiken pöljän vänkäämisen keskellä etäinen ja liiankin kevyt suhtautuminen sotaan tuntuu välillä virkistävältä. Olisi raskasta elää niin, ettei kaupungilla kävellessä voisi ajatella muuta kuin sitä, kuinka iso kasa ruumita missäkin kadunkulmassa sata vuotta sitten törrötti.

Vitsailemisellakin voi olla paikkansa. Kun vakavan keskustelun sodan hirveyksistä korvaa piikittely siitä, saako Lahdessa turpaan, jos kutsuu Mannerheimia murhaajaksi, sukuja rikki repineet tapahtumat painuvat vähän kauemmas historiaan, ja niihin voi saada jopa tervettä etäisyyttä.

Sodalla vitsaileminen on tietenkin mautonta ja epäkunnioittavaa, mutta se on myös nuorison tehtävä: Rienata niitä asioita, jotka ovat edellisille sukupolville pyhiä. Se ei ole henkilökohtainen vaan yhteiskunnallinen loukkaus. Demokraattisessa sivistysvaltiossa ihmisellä on oikeus olla sivistymätön, typerä ja loukkaava oman maansa historiaa kohtaan.

Tietämättömyys ei tietenkään ole tavoiteltava tila, mutta hyvä on pohtia sitäkin, mistä syystä historian tuntemista edellytetään. Ihmisen on hyvä tuntea menneisyytensä itsensä ja yleissivistyksensä kannalta, ei siksi, että hänellä olisi jonkin “kansan” jäsenenä velvollisuus osoittaa kunnioitusta “isänmaansa” historiaa kohtaan.

On täysin päätöntä vaatia nykyisiä suomalaisia pyytämään anteeksi tai hyvittämään iso(isoiso)vanhempiensa tekoja. Historiaa voi kunnioittaa sortumatta tarpeettomaan paatokseen.

Tuija Siltamäki

Kirjoittaja on Tampereen ylioppilaslehden Aviisin päätoimittaja.

Nykyinen Visit Finlandin johtaja Paavo Virkkunen muistelee mielellään 30 vuoden takaisia tapahtumia. Virkkunen toimi tuolloin Finnairissa projektipäällikkönä. Hän oli yksi heistä, joiden tehtävänä oli rakentaa suora lentoyhteys Helsingistä Kiinan pääkaupunkiin. Oman ensimmäisen Pekingin matkansa Virkkunen teki syksyllä 1986. Ensivaikutelma Kiinasta kyseenalaisti koko projektin.

– Kun ajoimme illalla kentältä taksilla kohti kaupunkia, oli aika hiljaista ja tyhjää. Ajattelin, että näinköhän on fiksua avata tänne lentoyhteys, muistelee Virkkunen.

Seuraavana päivänä Virkkusen usko Kiinan markkinaan kuitenkin palasi ja loppu on sitä kuuluisaa historiaa.

– Kun heräsin ja näin ne miljoonat ihmiset ajamassa polkupyörällä, ajattelin, että ehkä tässä sittenkin on potentiaalia, kertoo Virkkunen.

Viime vuonna Finnairin Kiinan-liikenne toi Virkkusen mukaan Suomeen noin 330 miljoonaa euroa ja pelkästään kasvu oli toistasataa miljoonaa euroa.

Istuttiin karttapallon ääressä ja vedettiin reittejä kohteisiin, joihin pystyttäisiin rakentamaan Helsingistä kilpailukykyiset, nopeat yhteydet. Paavo Virkkunen

– Kyllä panostukset ovat maksaneet itsensä takaisin, pohtii Visit Finlandin johtaja Virkkunen.

Kiinasta lyhin reitti Eurooppaan kulkee Helsingin kautta

Ensimmäinen suora reittilento Helsingistä Pekingiin lennettiin 2. kesäkuuta 1988. Virkkunen kertoo, että yhtiössä visioitiin noihin aikoihin ankarasti tulevaisuutta.

– Nähtiin kyllä, että Suomi on maantieteellisesti Kiinaa lähimpänä oleva eurooppalainen valtio, mutta kukaan ei osannut kuvitella, miten merkittävä verkosto syntyy Suomen ja Aasian välille. Eikä pelkästään Suomen, vaan Euroopan ja Aasian, kertoo Virkkunen.

Tulevaisuuden hahmottelemisessa kunnostautui Virkkusen mukaan erityisesti silloinen Finnairin ulkomaan myynnin vetäjä, nyt jo edesmennyt, Eero Ahola.

– Istuttiin karttapallon ääressä ja vedettiin reittejä kohteisiin, joihin pystyttäisiin rakentamaan Helsingistä kilpailukykyiset, nopeat yhteydet, Virkkunen muistelee.

Ratkaisevaa olivat hyvät suhteet Kiinaan

Avainasemassa suoran lentoyhteyden avaamisessa oli Virkkusen mukaan poikkeuksellisen hyvät valtioiden väliset suhteet. Suomi tunnusti Kiinan kansantasavallan ensimmäisten maiden joukossa vuonna 1950 ja solmi diplomaattisuhteet samana vuonna.

Peking oli erityinen siksi, että se oli päänavaus Kiinan markkinan suuntaan. Paavo Virkkunen

Kiinan tunnustaneista valtioista Suomi oli 17. maailmassa ja ensimmäisiä Euroopassa.

– Se muistetaan hyvin. Tällaisilla asioilla on valtavan suuri painoarvo, kun neuvotellaan, kertoo nykyisin Business Finlandin Visit Finland yksikön johtajana toimiva Paavo Virkkunen.

Toinen merkittävä asia oli Suomen ja Kiinan välille jo vuonna 1954 solmittu lentoliikennesopimus. Siinä määritellyt lento-oikeudet olivat Virkkusen mukaan melko suppeat, mutta sopimus mahdollisti kuitenkin neuvottelut laajemmista oikeuksista ja ensimmäisen suoran lentoyhteyden Euroopasta Kiinan pääkaupunkiin.

Kasvunvaraa on Kiinan lisäksi Japanissa ja Kaakkois-Aasiassa. Mikko Turtiainen

Peking ei ollut Finnairin ensimmäinen kohde Aasiassa. Yhtiö oli lentänyt aiemmin Tokioon, Bangkokiin ja Singaporeen, mutta Kiinan markkinoille pääsyllä oli tulevaisuuden kannalta, kuten nyt tiedetään, valtavan suuri merkitys.

– Peking oli erityinen siksi, että se oli päänavaus Kiinan markkinan suuntaan. Kiina oli ollut siihen asti hyvin suljettu markkina, Virkkunen muistuttaa.

Suomi ei ole kiinalaisille enää vain kauttakulkupaikka

Finnairin Kiinan-kohteiden määrä on kasvanut 30 vuodessa valtavasti. Tänä vuonna yhtiö lentää Kiinassa seitsemään eri kohteeseen. Pekingin lisäksi Finnair lentää päivittäin Shanghaihin. Hong Kongiin yhtiö liikennöi talvella kaksi kertaa päivässä. Viikossa lentoja on 38.

Yhtiössä on menossa myyntijohtaja Mikko Turtiaisen mukaan sen historian suurin kasvun aika.

– Hankimme tulevina vuosina lisää Airbus 350 laajarunkokoneita. Uskon, että kasvunvaraa on Kiinan lisäksi Japanissa ja Kaakkois-Aasiassa.

Helmikuussa Finnairin matkustajamäärä Helsingin ja Aasian välillä oli vajaat 200 000 matkustajaa ja se kasvaa edelleen. Myönteistä on sekin, että kiinalaiset ovat löytäneet Helsingin ja Suomen myös matkakohteena.

Käänne tapahtui Turtiaisen mukaan pari vuotta sitten. Alunperin kiinalaisten pääkohteita olivat Keski-Euroopan suuret kaupungit, kuten Pariisi ja Rooma, mutta parisen vuotta sitten heidän suosituimmaksi kohteekseen nousi Kööpenhamina.

– Nyt he ovat löytäneet Lapin. Kiinalaiset ovat jo suurin turistikansalaisuus Rovaniemellä, kertoo myyntijohtaja Turtiainen.

Muokattu 8.4.2018 klo 9:17 Korjattiin ensimmäisen lennon päivämäärä. Tekstissä oli 1.6.1988, oikea päivämäärä 2.6.1988.

Helsingin yliopiston alaisen kemiallisen aseen kieltosopimuksen instituutin Verifinin johtaja, professori Paula Vanninen perustaa tietonsa tässä vaiheessa tiedotusvälineisiin. Mitään tutkimuksia ei ole vielä paikan päällä aloitettu, iskun kerrotaan tapahtuneen eilen.

Sotaoloissa tutkinta on hankalaa, ja aivan erityisen vaikeaa on selvittää, kuka on kemiallista asetta käyttänyt.

– Todennäköisesti tätäkin selvittämään perustetaan YK:n tutkijaryhmä. Mutta koska alueella soditaan, sinne eivät tutkijat pääse. Ensin pitää saada tulitauko aikaan, jotta tutkijat pääsevät hakemaan näytteitä. Jälkeenpäin on hyvin vaikeaa osoittaa, että jokin maa olisi ollut vastuussa.

Kloorikaasun jälkien löytäminen on vaikeaa jälkikäteen, koska kaasu haihtuu nopeasti.

– Vain jos siellä on tällaisia ilmaisimia, jotka pystyy kloorikaasua havainnoimaan, kaasun käyttö voidaan nopeasti todentaa. Jälkikäteen tutkinta on paljon hankalampaa, se voidaan tehdä lähinnä ympäristönäytteistä, joissa yhdisteet ovat kloorautuneet enemmän kuin normaaleissa maanäytteissä.

Kapinallisalueilta tulleiden tietojen mukaan ihmisillä on tullut vaahtoa suusta, ja heillä on ollut kouristuksia. Ne täsmäävät kloorikaasuun ja hermokaasu sariiniin.

Kemiallisia aseita on todistetusti käytetty Syyriassa lukuisia kertoja vuoden 2013 jälkeen.

Kloorikaasua käytettiin aseena ensimmäisessä maailmansodassa

Vanninen kertoo, että kloorilla on rauhanomaisia käyttötarkoituksia, se on yleinen teollisuudessa ja sillä muun muassa puhdistetaan vettä.

Sitä ei ole kemialliset aseet kieltävässä sopimuksessa listattu aseeksi – mutta sen, kuten muidenkin myrkkyjen käyttö aseena on toki kielletty.

Kun kloorikaasua käytetään aseena, sitä sisältävä säiliö räjäytetään, ja kaasu leviää nopeasti laajalle. Levitystavan tehokkuus on olennainen tekijä sen suhteen, paljonko uhreja tulee.

– Ensimmäisessä maailmansodassa sitä käytettiin aseena ja uhreja oli satoja tuhansia, kertoo Vanninen.

Vuonna 2014 Syyrian kemiallisia aseita tuhottiin Yhdysvaltain johdolla, mutta kloorin kaltaisia teollisuuskemikaaleja on saattanut hyvinkin Vannisen mukaan jäädä Syyriaan.

– Klooria voidaan hankkia myös lisää. Sen vientiä on hankala valvoa, koska sillä on myös sallittua käyttöä. Se ei ole täyskiellon piirissä toisin kuin esimerkiksi sariini, jonka lähtöaineetkin ovat kiellettyjä.

Ongelmana on myös, että Kemiallisten aseiden kieltojärjestö OPCW on joutunut koko ajan tarkistamaan Syyria ilmoituksia kemiallisten aseiden määrästä ja sijainnista.

– Sotatila on jatkunut pitkään, paljon dokumentteja on hävitetty. OPCW tekee koko ajan selvityksiä siitä, mitä varastoja siellä vielä mahdollisesti on. Varastoja on voitu myös anastaa, kaasuja voi olla myös vastapuolen hallussa.

Lue lisää: "Uhrien suusta tuli vaahtoa" – Järjestöjen mukaan ainakin 70 kuollut kaasuiskussa Doumassa Itä-Ghoutassa

UKIAH, KALIFORNIA Valkoinen minibussi kurvaa parkkipaikalle, ja ulos astuu iloinen nuoripari leppoisan pitbullin kanssa. Bussin kyljessä lukee Always the Road.

Se on Pete Thulen ja Taylor Bucherin nettisivun ja yrityksen nimi. Petelle, 24, ja Taylorille, 25, minibussi ei ole pelkästään kulkuväline vaan myös ensimmäinen yhteinen koti ja ammatti.

He ovat osa Yhdysvalloissa kasvavaa #vanlife-yhteisöä. Kuvapalvelu Instagramista löytyy aihetunnisteella lähes kolme miljoonaa kuvaa, jossa kodiksi muutettu pakettiauto parkkeerataan auringonlaskun aikaan merenrantaan tai vuorille.

Näissä kuvissa elämä näyttää olevan yhtä loputonta lomaa.

Petelle ja Taylorille asuminen minibussissa oli pitkäaikainen haave. Samoin kuin monille muillekin millenniaaleille, jotka kaipaavat vapautta oravanpyörästä ja mahdollisuutta matkustaa halvalla.

– Meidän sukupolvemme on nähnyt, miten vanhempamme ovat keränneet omaisuutta, joka ei välttämättä olekaan tehnyt heistä onnellisia, Pete pohtii.

Pete ja Taylor tapasivat yliopistossa, jossa he kumpikin opiskelivat markkinointia. Opiskeluaikanaan he reppureissasivat Aasiassa, ja siitä syntyi kipinä matkustamiseen.

Minibussiin pari muutti heti valmistumisensa jälkeen noin vuosi sitten.

– Muut etsivät ensimmäisiä työpaikkojaan, mutta me mietimme, miten voisimme keksiä jotain merkityksellisempää kuin se tavallinen työ yhdeksästä viiteen, Taylor sanoo.

Vastaus löytyi Instagramista.

Wisconsinista kotoisin oleva pariskunta paiski opiskelun ohella töitä ja osti noin 3 600 eurolla vanhan lentokenttäbussin. Se muutettiin asumiskelpoiseksi 4 000 eurolla Peten vanhempien puutyöpajalla.

Kodin valmistumisen jälkeen Pete ja Taylor ovat matkustaneet 20 osavaltiossa ja löytäneet tiiviin yhteisön muista autoissa asuvista.

Yhteisön kautta Pete ja Taylor ovat löytäneet myös nykyisen työpaikkansa.

– Kun uskaltaa laittaa itsensä likoon, maailma kyllä kannattelee. On paljon mahdollisuuksia, joista ei kotona istuskellessaan koskaan saa tietää, Taylor sanoo.

Viimeiset puoli vuotta Pete ja Taylor ovat työskennelleet kalifornialaisella kannabistilalla lähellä Ukiahia, vajaat parisataa kilometriä San Franciscosta pohjoiseen. Työnkuvaan kuuluu muun muassa kasvihuoneiden pystyttäminen, kasvien istuttaminen, kastelu ja sadonkorjuu.

Autossa elämistä kustannetaan myös luovilla ratkaisuilla.

Ensimmäisen kuukautensa Kaliforniassa Pete ja Taylor viettivät Joshua Treen luonnonpuistossa, jossa he kirjoittivat oppaan siitä, miten minibussi muutetaan asunnoksi. Opasta he myyvät netissä ja kertovat blogissaan elämästä tien päällä.

E-kirjan lisäksi Pete ja Taylor ovat tehneet folklevyn.

– En usko, että olisin saanut levyä tehtyä, jos en asuisi autossa. Mutta kun usein ei ole nettiyhteyttä ja iltoja ei voi käyttää Netflixin katsomiseen, jää aikaa muuhun, Pete sanoo.

Rahaa alkaa pikkuhiljaa tulla myös sosiaalisen median ja sponsorien kautta. Instagramissa pariskunnalla on yli 50 000 seuraajaa.

Yritykset maksavat siitä, että Pete ja Taylor jakavat somekanavissaan kuvia niiden tuotteista. Ja siitä, että he käyvät festivaaleilla ja kertovat elämäntyylistään ja yritysten tuotteista. Pete käyttää tästä termiä "brändin suurlähettiläs".

He myös myyvät yrityksille itse ottamiaan kuvia, joissa yritysten tuotteet ovat esillä.

Peteä harmittaa, että moni tuntuu pitävän pariskuntaa jonkinlaisina yhteiskunnan vapaamatkustajina.

– Vaikka emme aina käy päivätöissä, me tienaamme ja kulutamme rahaa aivan kuten muutkin. Siksi on huvittavaa, kun ihmiset sanovat, että emme muka osallistu kansantalouden pyörittämiseen tai että elämme vanhempiemme säästöillä, hän sanoo.

Kaikille autossa asuminen ei ole elämäntapavalinta. Etenkin Kaliforniassa se on yhä useammalle ainoa vaihtoehto, sillä asuntojen hinnat ovat kovat.

Esimerkiksi Los Angelesissa keskivertoyksiön vuokra on yli tuhat euroa kuukaudessa ja San Franciscossa noin 3 000 euroa.

Vaikka Kalifornia on koko maailman kuudenneksi suurin talousalue, se on korkeiden vuokriensa takia Yhdysvaltain osavaltioiden köyhyystilastojen kärjessä. Kodittomuus saattaa sattua kenen kohdalle tahansa, jos menettää työpaikkansa tai sairastuu.

Kaupungeissa tilanne on tiedossa. Los Angeles hyväksyi viime vuonna ohjelman, jossa käytetään noin 800 miljoonaa euroa kohtuuhintaisten asuntojen rakentamiseen kymmenen vuoden aikana. Lisäksi vuokratukiin suunnataan vajaat kolme miljardia.

Toimien tepsimistä odotellessa autossa asuminen yleistyy. Pelkästään Los Angelesissa autoissa asui viime vuoden tilastojen mukaan noin 8 500 ihmistä. Monet heistä ovat tavallisia työssäkäyviä ihmisiä: sairaanhoitajia, myyjiä ja ravintolatyöntekijöitä.

Heitä on jo niin paljon, että paikoin on ryhdytty pohtimaan erityisiä pysäköintijärjestelyjä.

Yhdysvalloissa yksityiselle maalle parkkeeraaminen ei nimittäin käy päinsä. Aikaisemmin autossa asuvat ovat voineet huoletta yöpyä Walmart-kauppojen pihalla, mutta nykyään myös jotkut Walmartit rajoittavat yöpyjien määrää.

Esimerkiksi Santa Barbaran kaupunki on yrittänyt Los Angeles Timesin mukaan ratkaista ongelmaa tarjoamalla autossa asuville ilmaisia ja turvallisia parkkialueita. Samaa yritetään tuoda myös Los Angelesiin.

Koska kysyntää riittää, siihen vastaamaan on syntynyt myös sovelluksia ja nettisivuja, jotka auttavat autossa asuvia etsimään seuraavaa yöpaikkaa.

Boondockerswelcome.com-nettisivun kautta voi etsiä ihmisiä, joiden pihalle saa parkkeerata ilmaiseksi. Freecampsites.net-nimisellä sivustolla taas voi selata muiden autossa asuvien suosittelemia ilmaisia parkkipaikkoja.

Vapaaehtoisesti kiertolaiselämää viettävät Pete ja Taylor yrittävät jakaa somessa myös autossa asumisen realistisia puolia täydellisen Instagram-kiiltokuvaelämän sijaan.

Sellaista kuvapalvelu on pullollaan, joten joukosta erottuvat ne, jotka näyttävät vilauksia kulissien takaa. Aitous voi toimia myös osana imagonrakennusta.

Peten ja Taylorin autossa on usein sotkuista ja moottori reistailee. Viime vuonna Snoop-koira löysi pusikosta haisunäädän ja haisi kuvottavalta kuukausikaupalla. Silti koira nukkui autossa joka yö.

Kaiken lisäksi Petellä on Crohnin tauti, jonka oireita ovat muun muassa ripuli ja vatsavaivat. Autossa asuvalla tieto seuraavasta vessasta on aina epävarma.

Silti pariskunta ei vaihtaisi pyörillä liikkuvaa kotiaan mihinkään.

Puolen vuoden maatöiden ja säästämisen jälkeen Pete ja Taylor suuntaavat jälleen Etelä-Kaliforniaan. Seuraava projekti on ostaa toinen pakettiauto, remontoida se Peten vanhempien kotona asumiskelpoiseksi ja myydä eteenpäin.

Kovin pitkälle Pete ja Taylor eivät suunnittele. He ovat tavanneet useita autossa asuvia lapsiperheitä mutta eivät vielä osaa sanoa, millaiseksi heidän oma elämänsä joskus myöhemmin muovautuu.

– Asunnon hankkiminen jossain vaiheessa ei ole mahdoton ajatus. Unelmamme on kuitenkin, että voisimme aina tehdä kuusi kuukautta töitä ja matkustella sitten toiset kuusi kuukautta, Taylor sanoo.

Sähköistys- ja sähköasennusalan lakko alkaa huomenna maanantaina kello kuusi aamulla Palvelualan työnantajat Palta ry:n jäsenyrityksissä. Jos sopua ei saada aikaan, kestää lakko aina huhtikuun 16. päivään saakka.

Töistä jää pois heti aamulla noin 2 500 työntekijää noin 20:ssä eri yrityksessä. Yhteensä alan työehtosopimuksen piirissä on noin 5 200 työntekijää.

Kaikki lakon vaikutukset eivät ole vielä selvillä, mutta se vaikuttaa hyvin nopeasti kymmeniin työmaihin eri puolilla Suomea, kertoo Sähköliiton puheenjohtaja Sauli Väntti.

– Isoja rakennushankkeita on valmistumassa. Tämä tulee viivästyttämään näiden hankkeiden valmistumista. Muun muassa Tampereella Ratinan kauppakeskuksen pitäisi avautua huhtikuussa. Kyllä tulee olemaan ongelmia näiltä osin, lenkiltä tavoitettu Väntti kertoo Ylelle puhelimitse.

Lisäksi Väntti kertoo lakon vaikuttavan useisiin teollisuudessa kesken oleviin investointeihin.

– Se vaikuttaa niin, että joudutaan tuotantoa pitämään pienemmällä volyymilla arvioitua pidemmän aikaa.

Tavallisen ihmisen mahdollisiin sähkötöihin ei lakko suuresti vaikuta, koska työtaistelu kohdistuu yritysten kautta rakennuskohteisiin ja teollisuuteen.

Työnantajapuolen mukaan lakon vaikutuksia ei voi vielä tässä vaiheessa tarkasti arvioida, mutta pitkittyessään ne nousevat merkittäviksi.

– Jotkin työt ja korjaukset jäävät tekemättä ja mahdollisesti tulee viivästyksiä erilaisissa projekteissa, kertoo Palvelualojen työnantajien Paltan työmarkkinapäällikkö Anu Sajavaara.

Sajavaaran mukaan vaikutukset tuntuvat nopeasti myös rahallisesti.

– Kyllä sillä on välittömästi vaikutuksia. Riippuen siitä, pystytäänkö niitä töitä tekemään jollain muulla tavalla. Joka tapauksessa selkeää on, että vaikutukset ovat merkittäviä, Sajavaara jatkaa.

Lisää työtaistelutoimia toukokuuksi

Nyt alkavan lakon lisäksi Sähköliitto kertoi lauantaina uusista työtaistelutoimista. Ne alkaisivat 17. toukokuuta ja koskisivat Sähkötekniset työnantajat STTA ry:n ja Palta ry:n jäsenyrityksiä.

Yhteys osapuolten kesken ei kuitenkaan ole ihan poikki, vaikka nyt neuvotteluissa on ns. "luova tauko".

– Olen molemmille työnantajaliitoille esittänyt kutsun neuvottelupöytään ja todennut samalla, että valtakunnansovittelijan toimistolla ei tähän meidän työehtosopimuskiistaan löydy ratkaisua. Ratkaisu pitää hakea järjestöjen välillä, Sähköliiton puheenjohtaja Sauli Väntti jatkaa.

Paltan työmarkkinapäällikkö Anu Sajavaara muistuttaa, ettei osapuolten välille ole tällä hetkellä edellytyksiä löytää ratkaisua. Lisäksi hän toteaa, että neuvotteluja jatketaan, kun jatketaan, sovittelijan toimistossa.

– Tässä on neuvoteltu itse asiassa marraskuusta alkaen. Voi sanoa, että on aika vähän eväitä jatkoneuvotteluille. Sähköliitto on lyönyt niin tiukkaan omat tavoitteensa kiinni, kun he hakevat sellaista, mitä missään muussa neuvottelupöydässä ei tällä liittokierroksella ole sovittu.

Sajavaaran mukaan Sähköliitto ajaa kilpailukykysopimuksessa sovitun työajan pidennyksen poistamista ja selkeästi yleisen linjan ylittäviä palkankorotuksia.

Sähköliiton mukaan se hylkäsi sovintoesityksen muun muassa siksi, että työehtojen ja työehtosopimuksen kehittäminen olisi jäänyt pelkästään työnantajan hyvän tahdon varaan.

Sovintoesityksen hyväksynyt Palvelualojen työnantajat, Palta pitää sovintoesityksen kaatumista valitettavana. Sen mukaan palkkaratkaisu olisi ollut yleisen linjan mukainen ja se olisi vastannut Sähköliiton keskeisimpiin vaatimuksiin.

Sähköalan edellinen työehtosopimus päättyi helmikuun alussa.

Saksan Münsterissa sattui lauantaina iltapäivällä välikohtaus, jossa mielenterveysongelmista kärsinyt saksalaismies ajoi pakettiauton väkijoukkoon.

Yliajossa sai surmansa kaksi ihmistä ja yli 20 loukkaantui. Tekijä ampui itsensä.

Miten tapahtumat etenivät?

Harmaa Volkswagen pakettiauto ajoi kovaa vauhtia Münsterin vanhankaupungin suositulle terassialueelle 15:27 paikallista aikaa.

Se osui Grosser Kiepenkerl -baarin terassilla oleviin ihmisiin. Pian tämän jälkeen auton kuljettaja ampui itsensä auton sisällä, poliisin tiedottaja Andreas Bode kertoi.

Tapahtuman jälkeen koko Münsterin vanhakaupunki eristettiin.

Alueella oli tapahtuma-aikaan runsaasti jalankulkijoita. Siellä ei saa liikkua autolla.

Münsterissä asuu noin 300 000 ihmistä.

Mitä tiedämme tekijästä?

Nordrhein-Westfalenin osavaltion sisäministeri Herbert Reul kertoo pakettiauton kuljettajan olleen Saksassa syntynyt Saksan kansalainen.

Poliisin tiedotteen mukaan hän oli 48-vuotias mies Münsteristä. Pakettiautosta, sekä kotietsintöjen tuloksena myös tekijän kodista, löydettiin räjähteitä ja toimimattomia aseita.

Saksalaismedioiden mukaan mies olisi kärsinyt mielenterveysongelmista.

Saksalaisen julkisen televisiokanavan ZDF:n mukaan miehellä olisi ollut yhteyksiä Saksan äärioikeistoon. Teolla ei kuitenkaan ole osoitettu olleen äärioikeistolaisia motiiveja.

Poliisin mukaan teolla ei ole muita epäiltyjä.

Väkijoukkoon ajaneella miehellä ei ollut islamiin liittyvää motiivia teolleen, saksalaisviranomaiset kertovat.

Keitä uhrit olivat?

Saksan poliisin mukaan yliajossa kuoli kuskin lisäksi kaksi ihmistä, 51-vuotias nainen Lüneburgista ja 65-vuotias mies Borkenista.

Saksalaismedia raportoi aiemmin, että kuolleet olisivat olleet sen ravintolan työntekijöitä, jonka terassille pakettiauto osui.

Osa teossa loukkaantuineista on kriittisessä tilassa sairaalassa.