19-vuotias sudanilaistyttö on tuomittu torstaina kuolemanrangaistukseen miehensä murhasta sen jälkeen, kun tämä oli yrittänyt raiskata hänet. Asiasta kertovat aktivistit ovat pyytäneet maan presidenttiä armahtamaan tytön, koska hänet oli pakotettu lapsiavioliittoon ja hän toimi puolustaakseen itseään.

Tytön mukaan hänen isänsä pakotti hänet menemään naimisiin serkkunsa kanssa jo 16-vuotiaana, mutta hän kieltäytyi liitosta ja yritti etsiä turvapaikkaa sukulaisen kanssa kolmen vuoden ajan.

Perheen luo pääkaupunkiin Khartoumiin tytön kerrotaan palanneen sen jälkeen, kun isä kertoi avioliiton peruuntuneen. Tosiasiassa hääseremonian valmistelut olivat kuitenkin käynnissä.

Tytön mukaan hän kieltäytyi harrastamasta seksiä hääseremonian jälkeen miehensä kanssa, mutta kuudentena päivänä mies raiskasi hänet kolmen miespuolisen sukulaisen pidätellessä tyttöä. Seuraavana päivänä mies yritti raiskausta uudelleen, mutta tyttö puukotti ja tappoi miehen.

Sharia-lakia noudattava tuomioistuin tuomitsi tytön murhasta hirttorangaistukseen. Tytön asianajajilla on 15 päivää aikaa valittaa tuomiosta.

Kahvipöytä rahkapiirakoineen on katettu lehmuskujalle. Nurmi vihertää ja aurinko paistaa aivan kuin synkkää menneisyyttä ei olisikaan. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaat 1910-luvulla rakennetut kiviset kasarmirakennukset ovat hiljalleen muuntumassa trendikkääksi asuinalueeksi Lahdessa.

Hede Ravantti, 40, ja Juha Vesto, 46, muuttivat Hennalaan ensimmäiseen yhteiseen kotiinsa juhannuksena 2015.

Sisustusarkkitehti Vestolla on takanaan Helsinki-vuodet. Logistiikka-alalla johtotehtävissä työskentelevä Ravantti on asunut Yhdysvalloissa, Afrikassa, Isossa-Britanniassa, Irlannissa ja Saksassa.

– Ihastuimme puistomaiseen paikkaan välittömästi. Rakennuksissa on luonnetta: paksut seinät, korkeat huoneet ja paljon ikkunoita, joista tulvii valoa, sanoo Ravantti.

Heidän asuntonsa sijaitsee kasarmissa, joka toimi 100 vuotta sitten sisällissodassa sairaalana. Kasarmista tuli uusintakuulusteltaviksi kutsuttujen sekä tuomiolle vietävien säilytyspaikka kasarmi kuuden jälkeen. Sinne sijoitettiin historiankirjoitusten mukaan noin 50 naista.

Sairaalaksi sitä kutsuttiin, koska sairaat olivat siellä. Olosuhteet ja hygienia eivät kuitenkaan vastanneet sairaalatasoa, kirjoittaa vankileirilääkärinä toiminut Mauri Vannas teoksessa Silmä silmästä: Lehtiä lääkärin sotapäiväkirjasta 28.1.–8.9.1918 (WSOY 1964).

"Kävin tarkastamassa kasarmia. Tuossa mies, kuolemassa muurin kulmaan, mies, joka ennen vappua oli viimeksi ollut saunassa. Ullakot, huoneet, portaat ja piha täynnä miehiä. Aamuisin lainehtivat käytävät ulostuksista, joita ämpärillä koetetaan edes hiukan vähentää."

Lähteistä riippuen Hennalassa arvioidaan teloitetun 500–2 000 vankia.

Apulanta populaarina väripilkkuna

Pariskunta on viihtynyt Hennalassa erinomaisesti. Hauskana yksityiskohtana: asuinpaikka sijaitsee kuin viivottimella vedettynä Ravantin ja Veston lapsuusmaisemien keskivaiheilla.

Ravantti asui junaradan toisella puolella ja Vesto varuskunta-alueella, jossa hänen isänsä oli töissä – oma inttikin tuli käytyä lapsuuskodin vieressä.

Varuskunta suljettiin vuonna 2014. Myöhemmin alueella toimi turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus, joka sulkeutui 2017 lopussa. Apulanta-bändillä on Hennalassa museo ja kahvila.

Vielä sisällissodassa Hennala oli keskitysleiri, jossa teloitettiin punakaartilaisten lisäksi siviilejä, naisia ja pikkulapsia. Ihmisten päitä katkottiin, oli rodunjalostusta ja lapsivainajia pinossa.

Juha Vesto kertoo, että hänen isoisänsä vaikeni sodasta tyystin.

– On käsittämätöntä, kuinka raaka ihmismieli voi olla hirmutekoineen. Kuinka veli on kääntynyt veljeä vastaan aatteen vuoksi. Isäni suvun puolelta on rajuja tarinoita sisällissodasta, kuinka venäläiset valtasivat kodin.

Mieluummin elämää kuin museoimista

Lahden kaupunki haluaa kehittää alueesta puistomaisen asuin- ja työpaikka-alueen, jonne ollaan rakentamassa myös uusia taloja. Yksi vaihtoehto olisi ollut museoida koko alue niin, ettei siellä asu kukaan. Pariskunnan mielestä tämä olisi ollut kaikkein huonoin ratkaisu.

Kummitusjuttujakin on kuultu muilta asukkailta, kertoo Juha Vesto.

– Entisessä saunarakennuksessa olisi kuulunut askelien ääniä. Itselläni ei ole kummituskokemuksia, vaikka olenkin herkkä fiiliksille. Ja kai koiratkin olisivat aistineet jotakin.

Hede Ravantti tunnistaa Hennalan karun historian, mutta ei mieti sitä arjessa. Kun hän ulkoiluttaa koiria, kyltit ja opastetut kierrokset muistuttavat menneestä.

– Mutta nyt on uusi aika ja on ajateltava tulevaisuutta. Minusta on kyllä hyvä, että menneisyyttä pöyhitään. Nyt voimme olla kiitollisia, kuinka hyvin asiat meillä ovat.

Kunhan Hennala vetää lisää asukkaita, pariskunta haaveilee alueelle käsityökorttelia, markkinoita, tapahtumia ja palveluita.

Metallimusiikin suuryhtye Metallica on lahjoittanut 25 000 euroa Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö ry:lle. Lahjoitus yllätti avustustyötä jatkavan Heikki Hurstin.

– Sanopas muuta. Sitä mekin ihmetellään. Oltiin tapaamassa koko Metallica-bändiä juuri äsken tyttäreni kanssa, ja sieltä tuo kuva on otettu, kertoo avustuksesta yllättynyt Heikki Hursti.

Hurstin mukaan yhtyeellä on hyväntekeväisyyskampanja melkein aina meneillään, kun he ovat jossain paikkakunnalla. Niin he halusivat nytkin olla hyväntekeväisyyttä tekemässä täällä Suomessa.

– Jostain sitten olivat saaneet meidän yhdistyksen tietoisuuteen ja halusivat olla mukana auttamassa.

Hursti sai tiedot avustuksesta noin kaksi viikkoa sitten.

– Mutta ihan yllättäen se tuli.

Hurstin mukaan 25 000 euron summa menee toiminnan pyörittämiseen.

– Meillä on vuokrakuluja, autokuluja ja monenlaisia kuluja, sitä hyödynnetään meidän koko toiminnassa.

Metallica on parhaillaan Helsingissä.

NEW YORK Kattovalaistus on aamutuimaan himmeä, mutta kirkastuu auringon ensimmäisten vaakasäteiden myötä. Varjostimet kääntyvät samassa tahdissa lasiseinien eteen. Rakennuksen ilmastointi tehostuu.

Avokonttorin toiseen kerrokseen noustessa videotaulu portaikossa neuvoo päivän tavoitellun askelmäärän optimoimista. Jos paperitöitä on runsaasti, palaverin voi pitää juoksumatolla kävellen.

Hyvinvointia lisääviä kiinteistöjä suunnitteleva yritys Delos on rakentanut itselleen 2 000 neliön ihannetoimiston Manhattanille New Yorkiin. Se on samalla näyttelytila mahdollisimman terveellisestä työpaikasta.

Toimisto on esimerkki Yhdysvalloissa kasvavasta hyvinvointitoimistojen trendistä. Terveellinen kiinteistö käsittää tätä nykyä jo lähes kaiken rakennetussa ympäristössä.

– Ratkaiseva tekijä voi olla ilmanlaatu, lämpötila tai vaikkapa akustiikka. Yritykset ovat alkaneet ymmärtää, että työntekijöiden tehokkuus ja työtyytyväisyys koostuu monesta eri tekijästä yhdessä. Samat tyytyväisyystekijät pätevät yksityisasumiseenkin, Delos Venturen johtaja Richard Macary sanoo.

Terveellisiä tiloja suunnittelevilla yrityksillä on omat periaatteensa. Delos hyödyntää kehittämäänsä WELL-rakennusstandardia.

Delosin mukaan tilojen suunnittelussa pitäisi huomioida sisäilman lisäksi vesi, valo sekä tiloissa oleskelevien ihmisten terveellisen ravinnon saanti, tarve liikkua ja heidän henkinen hyvinvointinsa.

Amazonin pääkonttoriin on rakennettu sademetsä

Luonto on keskeinen osa hyvinvointitoimistoa. Amerikkalaisessa työelämässä päivät ovat pitkiä, eikä nykyajan kiireisillä ihmisillä ole mahdollisuutta viettää aikaa luonnossa. Siksi he haluavat luonnon työpaikalleen.

Yhdysvaltain länsirannikolta onkin levinnyt biofiliaksi kutsuttu trendi, joka pohjautuu ihmisen haluun päästä luonnon kanssa sopusointuun.

Suuryrityksistä biofilian edelläkävijöitä ovat internet-jätit Google ja Amazon.

Googlen pääkonttorissa Kaliforniassa on käytetty paljon luonnonmukaisia materiaaleja. Verkkokauppaa käyvän Amazonin pääkonttori Seattlessa on käytännössä sisätiloihin rakennettu sademetsä. Siellä on 40 000 erilaista kasvia.

Koko päivä sisällä ja ikkunat suljettuina

Sisäilman laatu on yksi keskeisistä, ellei tärkein työhyvinvointiin liittyvistä tekijöistä suurkaupungeissa.

Sen ymmärtää katsellessa metrosta ylös kohti New Yorkin pörssirakennusta ja sitä ympäröiviin liiketoimistotaloihin nousevia pukumiehiä ja -naisia.

Pitkää päivää rahoitusalalla paiskiva Billy Adams on aluksi vähän ymmällään, kun häneltä kysyy mielipidettä sisäilman laadusta kotona ja työpaikalla.

– Pitäisikö siihen kiinnittää enemmän huomiota? Kuulostaa siltä, että pitäisi, hän ihmettelee.

Newyorkilaiset viettävät sisätiloissa keskimäärin 22 tuntia vuorokaudessa eli 90 prosenttia elämästään. Manhattanin ilmanlaatu ei ole hyvä ulkona tai sisällä.

– Olen onnekas siinä mielessä, että voin pitää ikkunaa auki kotona. Näillä kulmilla ilmassa leijuu pölyä ja likaa, jota leviää pöydälle ja muualle. Toimiston ikkuna on aina kiinni, työmatkalainen Alexander Adams sanoo.

Adamsin tavoin rahoitusalalla työskentelevä John Rogers arvioi viettävänsä käytännössä koko päivän sisätiloissa – satoi tai paistoi. Hän joutuu miettimään, kuinka paljon aikaa hän viettää ulkona.

– Olen ulkona työmatkoilla ja illalla mennessäni kuntosalille. Siihen se taitaa jäädä, Rogers sanoo.

Sisäilma on kasvava huolenaihe muuallakin kuin New Yorkissa – oikeastaan lähes kaikkialla maailmassa. Tuoreiden tutkimustulosten mukaan sisätilojen ilmassa leviävät kemikaalit ovat yhtä suuri terveysriski kuin autojen pakokaasut.

Suomen metsäilmaa maailmalle

Sisäilmaa puhdistavien tuotteiden markkinoiden uumoillaan kasvavan lähivuosina voimakkaasti. Jyväskylästä maailmanvalloituksen aloittanut terveysteknologiayritys Naava iskee tähän suoneen.

Yhtiö on kehittänyt ilmaa puhdistavan älyviherseinän, joka tuo pohjoismaista metsänraikasta ilmaa sisätiloihin. Viherseinässä on biofilttereitä, jotka poistavat kemikaaleja niiden läpi kulkevasta ilmasta.

Naava on myynyt maailmanlaajuisesti vajaat 2 000 älyviherseinää. Yhdysvaltojen markkinoille yhtiö tuli pari vuotta sitten, ja siellä älyviherseiniä on mennyt tähän mennessä kaupaksi noin sata.

Myös Delosin toimistossa on 24 ilmaa puhdistavaa suomalaista Naava-älyviherseinää.

– Täällä on paljon toimistorakennuksia, joissa on ilmastointi, mutta ei lainkaan ilmanvaihtoa. Suomalaisen korvaan kuulostaa kummalliselta, että sellaista voi edes olla, Naavan perustaja ja Yhdysvaltain-toimintojen johtaja Niko Järvinen kertoo.

Vuonna 2011 perustetun Naavan liikevaihto on muutaman miljoonan euron luokkaa, mutta sitä pidetään mahdollisena tulevaisuuden menestyjänä ja yhtenä Suomen lupaavimmista teknologiayrityksistä. Wired-julkaisu valitsi Naavan Helsingin viime vuoden kuumimmaksi start up -yritykseksi.

Hyvinvointituotteita tulee koko ajan lisää

Yhdysvaltain markkinoista tekee Järvisen mukaan haastavan niiden valtava koko. Laadun ja jakeluverkoston on oltava kunnossa.

– Monille viherseinä on asia, jonka on nähnyt jossain, mutta jota ei ole voinut saada itselleen. Toisaalta täällä on paljon asiakkaita, joilla on ollut viherseinä, mutta jotka ovat repineet sen pois, koska se ei ole toiminut kunnolla. Eli laatu on ratkaiseva tekijä näillä markkinoilla, Järvinen sanoo.

Naavan tavoitteena on, että vuonna 2025 miljardi ihmistä hengittäisi sisätiloissa suomalaista metsäilmaa.

Delosin kehitysjohtaja Alyssa Fanelli arvioi, että yhdysvaltalaisten tietoisuus sisätilojen terveysvaikutuksista on tällä hetkellä nelosen luokkaa. Hän uskoo tietoisuuden kuitenkin kasvavan koko ajan.

Samalla yritysten välinen kilpailu kiristyy ja tuotteiden tarjonta laajenee. Fanelli uskoo, että esimerkiksi keinoälyn hyödyntäminen terveellisessä rakentamisessa lisääntyy lähivuosina voimakkaasti.

Lue myös:

Näissä neljässä ammatissa ei robotti pärjää – Tapasimme ihmisiä, jotka tekevät tulevaisuuden töitä jo nyt

Euroviisujen backstagella on melkoinen kuhina ennen finaalin kenraaliharjoituksia. Pukuhuoneissa laulajat avaavat ääniään. Korkeimpana kuuluu Viron Elina Nechayevan koloratuurisopraano.

Kun muut säntäilevät hermostuksissaan sinne tänne, Suomen Saara Aalto on yllättävän rauhallinen.

– Nyt on rento ja varma olo. Me osaamme show’n ja siellä on hyvä yleisö. Ei tarvitse jännittää lähteekö niistä ääntä.

Tiistain semifinaali oli selkeästi Aallolle kovempi paikka. Finaalipaikka kun ei ollut lainkaan varma. Illan finaaliveto jännittää vain vähän.

– Esiintyminen ei jännitä, mutta sitten alkaa varmasti jännittää, kun odotetaan tuloksia. Tämä ei ole varmastikaan niin paha kuin semifinaali, jossa huudettiin vain maiden nimet. Se oli paha. Nyt pisteiden antaminen kestää niin pitkään, en tiedä jännittääkö se niin paljoa.

Tunnistetaan joka paikassa

Tiistain semifinaalin jälkeen Saara Aalto piti yhden lepopäivän. Ainakin laulajan omalla mittarilla. Keskiviikkoiltana oli vain yksi keikka.

Ennen viisufinaalin kenraaliharjoitusten alkamista Aalto on tehnyt paljon haastatteluja eri maiden medioihin. Torstain toisen semifinaalin aikana hän oli mukana BBC:n tv-lähetyksessä vieraana, mikä toi jälleen lisänäkyvyyttä Britanniassa.

Lissabonissa liikkumisesta on tullut Saara Aallolle haastavaa, sillä hänet tunnistetaan joka paikassa. Fanit piirittävät hänet välittömästi.

– On pakko mennä autolla, koska muuten saisi olla koko ajan olla ottamassa ihmisten kanssa kuvia. Kaikki tuolla kyllä tietävät, kuka olen. Vähän pitää varoa.

Suomen viisuedustaja on saanut paljon positiivista palautetta esityksestään ja tsemppiä finaaliin.

– Ihmiset laulavat biisiä tuolla kaduilla. Paljon tulee kommenttia, että nyt voittoon. Et jää enää kakkoseksi.

Jatkuuko kakkosteema?

Saara Aalto esiintyy Euroviisujen finaalissa numerolla 17. Samalla numerolla esiintyi myös Lordi voitettuaan laulukilpailun vuonna 2006. Myös pukuhuoneiden numerot ovat samat eli numero 13.

Katso: Mr. Lordi ja Saara Aalto tapasivat Lissabonin Euroviisuissa

Aalto haluaa finaaliesitykseen hyvää yhteishenkeä taustalaulajiensa ja tanssijoidensa kanssa.

– Nyt vitsi tehdään tämä! Ihan sama mikä se tulos on. Tärkeintä on se, että on hyvä fiilis ja tehdään hyvä esitys.

Suomi ei ole ollut kisan ennakkosuosikkeja ja vedonlyöntitilastoissa se on ollut kymmenen parhaan ulkopuolella.

Mihin tulokseen Saara Aalto itse olisi tyytyväinen?

– Toivoisin, että oltaisiin kymmenen parhaan joukossa. Se olisi ihan realistista.

Aalto on tunnettu toisista sijoistaan kilpailuissa. Kakkosteema saattaa nousta esiin myös viisufinaalissa.

– Joko tulen kakkoseksi tai voitan toisena suomalaisena nämä kisat tai sitten tulee Suomen toiseksi paras sijoitus. Tässä on monta vaihtoehtoa, että voin pitää tämän linjan, Aalto nauraa.

Lue myös:

Euroviisujen voittajasuosikki Israelin Netta: ”Jos olisin lapsena nähnyt itseni kaltaisen televisiossa, olisin kärsinyt vähemmän”

Suomalainen analytiikkayritys ennustaa: Euroviisuvoittaja löytyy Kyproksen, Israelin ja Irlannin joukosta

Saara Aallon ja Lordin euroviisufinaaleissa yllättäviä yhtäläisyyksiä: sama esiintymisjärjestys ja myös pukuhuoneessa sama numero

Eleni Foureira on näyttävä nainen, joka kääntää päät Euroviisujen backstagella. Varsinkin silloin kuin hän on esiintymisasussaan, joka on täysin ihonmyötäinen paljeteilla somistettu sukkapuku.

Kyproksen viisuedustajan hymy ei hyydy, vaikka viisupyöritys väsyttää.

– Harjoitukset ovat sujuneet hyvin. Olen tyytyväinen ihmisten reaktioihin. Koska saa niin hyvä palautetta ihmisiltä, silloin unohtaa, että on väsynyt.

Eleni villitsi lavalla

Ennen tämän vuoden Euroviisujen käynnistymistä Lissabonissa, Kypros ei kuulunut ennakkosuosikkeihin. Eleni Foureiran kappale Fuego kuulosti moneen kertaan kuullulta itämaisvaikutteiselta tanssipopilta.

Kaikki muuttui, kun Eleni astui viisulavalle.

Biisiin oli tehty koreografia, jossa artisti tanssii seksikkäästi neljän tanssijan kanssa. Esityksestä välittyi raakaa energiaa ja mieleen jäi laulajan villi hiusten heitteleminen.

Maailmantähti Beyoncén esitykset mieleen tuovasta esityksestä tuli yhtäkkiä koko kisan ennakkosuosikki.

– Kun saavuin Portugaliin, kaikki muuttui. Kun astuin ensimmäistä kertaa lavalle, ihmiset villiintyivät. Olen ollut suosiosta yllättynyt, mutta uskon itseeni ja siihen mitä teen. Ihmiset tietävät, kuinka vaikeaa on tanssia ja laulaa samaan aikaan. Haluan tuoda oman hyvän meininkini lavalle.

Eleni Foureira kertoo, että Fuego-kappale ei kerro oikeasta tulesta. Tuli tarkoittaa tässä biisissä sisäistä tulta, jota jakaa muiden kanssa.

– Haluan jakaa sisälläni olevaa tulta ihmisten kanssa, laulaja sanoo.

Voitolla ei niin väliä

Eleni Foureira edustaa Euroviisuissa Kyprosta, vaikka on albaniankreikkalainen. 31-vuotias laulaja on tehnyt soolouraa Kreikassa ja kuulunut sitä ennen tyttöbändiin.

Euroviisut ovat olleet hänelle yksi unelma. Nyt se toteutui. Ennakkosuosikki ei halua ottaa paineita lopputuloksesta.

– En halua ajatella sitä. Yritän vain nauttia jokaisesta hetkestä. Minulle on sama voitanko vai en.

Kävipä kisassa miten tahansa, Eleni Foureira jatkaa Euroviisujen jälkeen Euroopan valloittamista. Konsertteja on sovittu lukuisiin maihin.

Lopuksi on pakko kysyä, kuinka laulajan niska kestää villiä tukan heiluttamista.

– Ole huoleti. Niskani on hyvässä kunnossa. Olen harjoitellut paljon, Eleni Foureira nauraa.

Lue myös:

Euroviisujen voittajasuosikki Israelin Netta: ”Jos olisin lapsena nähnyt itseni kaltaisen televisiossa, olisin kärsinyt vähemmän”

Suomalainen analytiikkayritys ennustaa: Euroviisuvoittaja löytyy Kyproksen, Israelin ja Irlannin joukosta

Saara Aallon ja Lordin euroviisufinaaleissa yllättäviä yhtäläisyyksiä: sama esiintymisjärjestys ja myös pukuhuoneessa sama numero

Toisen maailmansodan Lontoossa osattiin odottaa pommituksia. Ja tosiaan, syyskuun seitsemäntenä 1940 Luftwaffe alkoi moukaroida kaupunkia 57 päivää ja yötä kestäneessä operaatiossa, jolle brittimedia antaisi nimen The Blitz, salama.

Armeija ja viranomaiset olivat jo pitkään pohtineet, mitä Lontoossa tapahtuu, kun sitä aletaan pommittaa. Asiantuntijat olivat yksimielisiä: Siviiliväestön keskuudessa puhkeaisi paniikki. Ihmiset taantuisivat pelokkaiksi lapsiksi ja alkaisivat noudattaa alkukantaisimpia vaistojaan: paeta, piiloutua, ryöstellä.

18 ansioitunutta psykiatria varoitti vuonna 1938, että 3-4 miljoonaa brittiä tulisi pommituksista täysin hulluksi, mitä se sitten tarkoittikaan. Pääministeri Winston Churchill pelkäsi, että kansalaiset muodostaisivat panikoivia tai mahdollisesti verenhimoisia laumoja, jotka uhkaisivat jopa omaa armeijaa. Historioitsija Mark Connellyn mukaan työväenluokkaa pidettiin erityisen räjähdysherkkänä sekä alttiina paniikille ja masennukselle. Suurissa väestönsuojissa voisi tapahtua kaikenlaista vallankumoukseen tähtäävää toimintaa ja massahysteriaa.

Toisin kävi: suuri osa briteistä yritti jatkaa elämäänsä niin normaalisti kuin mahdollista. Edes pelätty työväenluokka ei alkanut riehua. Churchill kollegoineen oli ihmeissään: Eihän tässä näin pitänyt käydä. Asiantuntijat olivat ennustaneet ihan muuta!

Ihmisten yllättävä rauhallisuus valjastettiin nopeasti propagandakäyttöön, ja pian lyhytfilmit kuvasivat tyyniä lontoolaisia matkalla töihin pommitusten jälkien keskellä rauhallisen miesäänen kertoessa, kuinka kaupungissa ”ei ole nähtävissä paniikkia, pelkoa tai epätoivoa. Lontoo kestää tämän”. Syntyi lentävä lause, jota on toisteltu niin jalkapallotappion kuin terrori-iskujen jälkeen: London can take it, Lontoo kestää kyllä.

Kun kansaa kohtaa hirvittävä onnettomuus, olipa se toisten ihmisten aiheuttama tai luonnonmullistus, meidät ottaa valtaansa alkukantainen selviytymisvaisto.

Miksi Churchill ja psykologit ennustivat ihmisten käytöksen niin väärin?

1900-lvun alkupuoliskolla sosiologiassa, psykologiassa ja katastrofitutkimuksessa oli vallalla ajatus, jonka mukaan katastrofin koittaessa ihminen on ihmiselle susi. Kun kansaa kohtaa hirvittävä onnettomuus, olipa se toisten ihmisten aiheuttama tai luonnonmullistus, meidät ottaa valtaansa alkukantainen selviytymisvaisto. Ihmisyytemme saa väistyä yrittäessämme haalia itsellemme ja perheellemme ruokaa, vettä ja suojaa. Pelkäämme, panikoidumme ja muutumme väkivaltaisiksi. Toisista ihmisistä tulee uhka. On taisteltava tai kuoltava.

Luulo ei pidä paikkaansa. Ajatus ihmisten taantumisesta hirviöiksi elää yhä vahvana esimerkiksi elokuvissa, ja monet poliitikot ja viranomaiset perustavat toimintansa tälle virheelliselle käsitykselle. Harhaluulo kanssaeläjien pahuudesta tappaa ihmisiä ja saattaa aiheuttaa jopa pahempia ongelmia kuin itse katastrofi.

Thaimaan tsunamin jälkeen lehdet ympäri maailmaa kirjoittivat hämmästyneinä ja ihastuksissaan, kuinka paikalliset auttoivat turisteja. Thaimaalaiset olivat menettäneet kotinsa, toimeentulonsa ja mahdollisesti perheensä, mutta he pitivät huolta muista, myös ulkomaalaisista.

Moni suomalainenkin sai todeta, että katastrofin keskellä ihmiset eivät muuttuneet vihamieliseksi heinäsirkkalaumaksi, jonka ainoa tavoite olisi haalia taskuihin kaikki mikä irti lähtee ja pelastaa oma nahka. Apua riitti tuiki tuntemattomille.

Katastrofin sattuessa suurin osa ihmisistä on epäitsekkäitä.

Jotkut ajattelivat, että kyse oli jonkinlaisesta thaimaalaisten kansanluonteesen kuuluvasta lempeydestä tai turismielinkeinoon liittyvästä palvelualttiudesta, mutta he olivat väärässä.

Tutkimukset osoittavat, että katastrofin sattuessa suurin osa ihmisistä on epäitsekkäitä. He asettavat itsensä alttiiksi auttaakseen perheenjäseniä, naapureita tai tuntemattomia. Katastrofitutkija ja sosiologit ovat käyneet läpi materiaalia kymmenien vuosien ajalta, toisen maailmansodan pommituksista tulviin, tornadoihin, myrskyihin ja maanjäristyksiin, ja tulos näyttäisi olevan sama ympäri maailmaa: pahimman hädän sattuessa ihminen on ihmiselle hyvä.

Vuoden 2001 terrori-iskujen jälkeen New Yorkin kadut täyttyivät vapaaehtoisista, jotka halusivat lähes epätoivoisesti tehdä jotain lähimmäistensä hyväksi. Kokit ja keittäjät jakoivat ruokaa ilmaiseksi. Lääkärit ja terapeutit tarjosivat palvelujaan ilman maksua kuukausien ajan. Papit, rabbit ja imaamit päivystivät vuorokauden ympäri. Polkupyörälähetit alkoivat toimittaa viestejä tuhoalueelle, jossa verkko ei toiminut. Kymmeniätuhansia ammattilaisia terveydenhoitajista metalliseppiin kokoontui auttamaan.

Ilmiö ei ollut uusi, mutta ymmärrys ihmisten käyttäytymisestä katastrofitilanteissa alkoi muuttua vasta 1950- ja 1960-lukujen vaihteessa, kun tutkijat alkoivat teorioiden sijaan tarkastella, mitä ihmiset ihan oikeasti tekivät.

Tutkija Charles Fritz oli nykyiaikaisen katastrofitutkimuksen uranuurtajia. Vuonna 1957 hän esitteli silloin varsin uuden ajatuksen: ihminen onkin ihmiselle hyvä, erityisesti silloin kun tilanne on vaikea.

"Suurkatastrofeissa tuhannet ihmiset alkavat saapua tuhoalueelle, pystyttävät ensiaputelttoja ja kenttäsairaaloita, järjestävät ruoanjakelua sekä viestintää katastrofialueelta ja -alueelle. Pian alkaa saapua myös vaatteita, lisää elintarvikkeita, makuutarpeita ja muita elämän välttämättömyyksiä. Yleensä ihmisvirta kohti katastrofialuetta on lopulta suurempi kuin virta sieltä pois", kirjoitti Fritz.

Toinen ihmisiä katastrofitilanteissa tarkkaillut tutkija, Enrico Quarantelli, kirjoitti puoli vuosisataa myöhemmin, että "tutkimus on osoittanut ihmisten käyttäytyvän erittäin pelottavissa tilanteissa ja katastrofeissa yhteistyökykyisesti pikemmin kuin kilpailullisesti tai itsekkyyden ajamana, ja vaikka ihmiset saattavat olla peloissaan tai epätoivoisia, ei se juuri koskaan johda sosiaalisen koodiston täyteen murtumiseen."

Hurrikaani Katrina iski New Orleansiin ja Louisianan osavaltioon elokuussa 2005. Se oli Yhdysvaltain historian tuhoisin hurrikaani, joka jätti lähes 80 prosenttia New Orleansista veden alle. Vahvistettuja kuolemantapauksia on noin 1800, minkä lisäksi suuri joukko kadonneiksi ilmoitettuja on todennäköisesti menehtynyt.

Tuhannet ihmiset selvisivät hurrikaanista hengissä, koska tuntemattomat ihmiset pelastivat heidät.

Sen sijaan, että satunnaiset selviytyjät olisivat kiittäneet onneaan siitä, että oma talo säilyi vahingoittumattomana, kääntäneet kylkeä ja jatkaneet telkkarin katsomista, he ryhtyivät toimiin. Kokonainen armada soutuveneistä isoihin moottoriveneisiin lipui kohti katstrofialuetta, ja vapaaehtoiset käyttivät päiväkausia etsien ja pelastaen tuiki tuntemattomia.

Samaan aikaan toiset ihmiset aiheuttivat mahdollisesti satojen uhrien kuoleman.

Poliisissa, valtion virkamiehissä ja mediassa työskenteli ihmisiä, jotka uskoivat ja levittivät perättömiä huhuja siitä, kuinka New Orleansissa riehuu ryöstäviä, raiskaavia ja murhaavia jengejä; kuinka kaupungissa pätee enää viidakon laki; kuinka paha aines on katastrofin myötä ryhtynyt toteuttamaan alhaisimpia viettejään. Viranomaiset ja poliitikot pelkäsivät neworleanslaisia niin paljon, etteivät ryhtyneet tarvittaviin pelastustoimiin. He näkivät uhrit vihollisina.

Ryöstö- ja murhajengit, samoin kuin poliiseja metsästävät tappopartiot, olivat mielikuvituksen tuotetta.

Jengeistä ei tähän päivään mennessä ole löytynyt todisteita. Aseet kyllä paukkuivat ja jokunen päiväkausia katollaan pelastusta odottanut epätoivoinen kohdisti niitä jopa ohi lentäviin helikoptereihin, mutta ryöstö- ja murhajengit, samoin kuin poliiseja metsästävät tappopartiot, olivat mielikuvituksen tuotetta.

Noin 20 000 ihmistä evakuoitiin kammottavassa kunnossa olleelle Superdome-areenalle. Sen katto oli osittain repeytynyt irti myrskyssä, viemärit, ilmastointi ja sähköt lakkasivat toimimasta eikä paikalle saatu riittävästi perustarvikkeita. Olosuhteet olivat epäinhimilliset, mutta viranomaiset eivät antaneet ihmisten poistua pätsistä, jossa viemärit tulvivat ulosteita jo valmiiksi heikkojen, nääntymäisillään olevien ja sairaiden päälle. Sen sijaan he levittivät paikkaansapitämätöntä tietoa areenalle saarretuista uhreista.

Pormestari Ray Nagin väitti, että areenalla oli ”satoja jengiläisiä”, jotka raiskasivat ja murhasivat. Oprah Winfreyn ohjelmassa hän kertoi, kuinka ”ihmiset ovat olleet siellä pirun Superdome-areenalla viisi päivää ruumiiden joukossa ja todistaneet, miten huligaanit tappavat ja raiskaavat ihmisiä.”

Poliisipäällikkö Eddie Compass lisäsi kyynelehtien, että ”siellä oli pikkuvauvoja... Pikkuvauvoja raiskattiin siellä.”

New Orleansiin ei satu apua päiväkausiin. Juomavettä, ruokaa, hygieniatarvikkeita tai lääkkeitä ei toimitettu kaupunkiin lähimainkaan tarpeeksi, ja viikon kuluessa ihmisten oli pakko hakea niitä autioista, toisinaan puoliksi veden peittämistä kaupoista ja apteekeista.
Kaupungissa tapahtui kyllä myös jonkin verran ryöstelyä. Elektroniikkaa ja jopa autoja varastettiin – varkaissa kävivät paitsi jotkut kaupunkilaiset myös poliisit, jotka oli lähetetty lopettamaan ryöstely. Mutta miksi uutisjuttu toisensa jälkeen kertoi varastetusta elektroniikasta, vaikka samaan aikaan kymmenettuhannet olivat kuolla kuumuuteen ja nestehukkaan, satoja ihmisiä oli menehtynyt ja kateissa, kokonainen vanhainkoti asukkaineen oli jäänyt veden alle, likaisessa vedessä kellui pikkulasten ruumiita ja kaupunki, osavaltio sekä liittovaltio epäonnistuivat pelastustoimissa päivästä toiseen?

New Orleans oli pitkän kärsinyt korkeasta rikollisuudesta, mutta myytti ihmishirviöiden kansoittamasta kaupungista oli viranomaisten keksimä ja median levittämä. Hysteerinen pelko ryöstelystä ylitti kaikki järjen rajat. Kolme päivää hurrikaanin jälkeen Nagin ja kuvernööri Kathleen Blanco antoivat poliisille ja kansalliskaartille tehtäväksi lopettaa ryöstely. Sen sijaan, että kaikki mahdolliset resurssit olisi valjastettu ihmisten auttamiseen ja evakuointiin sekä kateissa olevien etsimiseen, päätettiin ryhtyä vahtimaan omaisuutta.

”Olen pyytänyt 40 000 ihmisen lisävoimat. Heillä on M16-rynnäkkökiväärit ampumavalmiina. Minulla on viesti roistoille: Nämä joukot osaavat tähdätä ja ampua, ja tekevät sen enemmän kuin mielellään mikäli tarve on, ja uskon että on”, Blanco sanoi tiedotustilaisuudessa samaan aikaan kuin ihmisiä kuoli riittämättömien pelastustoimien takia. Omaisuuden turvaaminen oli ihmishenkien turvaamista tärkeämpää.

Miksi osa ihmisistä alkoi pelastaa tuntemattomia, toinen osa pelätä heitä?

Ensimmäinen selitys löytyy ihmiskäsityksestä. Pelastajat uskoivat, että uhrit olivat ihan normaaleja ihmisiä kammottavassa tilanteessa. Jos tuuri olisi ollut huonompi, he olisivat itse päätyneet samaan jamaan. Olisivatko he alkaneet murhailla ja raiskailla ihmisiä? Eivät tietenkään.

Pelkääjät taas eivät kyenneet näkemään, että kyse oli tavallisista ihmisistä, uhreista, jotka olivat paitsi liian huonossa kunnossa murhakekkereihin myös täydellisen haluttomia ryhtymään mihinkään sellaiseen. Niin kuin normaalit ihmiset nyt ovat. Ensimmäinen ihmiskäsitys pelasti henkiä, toinen tappoi viattomia.

Toinen syy löytyy ilmiöstä, jota katastrofitutkijat kutsuvat nimellä elite panic, eliitin paniikki.

San Franciscon maanjäristys vuonna 1906 oli ennennäkemätön katastrofi Yhdysvalloissa. Järistys ja sitä seuranneet tulipalot tuhosivat kaupungin, tappoivat yli 3000 ja jättivät neljännesmiljoonan kodittomaksi. Mitä teki San Franciscon pormestari Eugene Schmitz, kun tulipalot riehuivat, ihmisiä lojui loukussa romahtaneiden talojen alla ja vakavasti haavoittuneet olisivat kaivanneet evakuointia ja pikaista hoitoa? Valjasti poliisin ja asevoimat etsimään ja tappamaan jokaisen, jonka nähtiin ”ryöstelevän”. Poliisi teki työtä käskettyä ja todellakin ampui ihmisiä, jotka kävivät hakemassa suljetuista kaupoista ruokaa – kaupoista, jotka kohta tuhoutuisivat tulipaloissa. Pormestari ajatteli, että hänen oli pakko säätää säilyketölkkien varastamisesta kuolemanrangaistus – se oli hänen mielessään ainoa tapa estää kaupunkilaisia muuttumasta ryösteleväksi, murhaavaksi, järjettömäksi ihmismassaksi. Termiä ei silloin tunnettu, mutta kyseessä oli hyvä esimerkki eliitin paniikista.

Kathleen Tierney, sosiologian professori ja Coloradon yliopiston luonnonkatastrofikeskuksen johtaja selittää eliitin paniikin seuraavasti:
Eliitin paniikissa on kyseessä yhteiskunnallisen epäjärjestyksen pelosta sekä mahdollisesti tiedostamattomasta pelosta köyhiä, vähemmistöjä ja maahanmuuttajia kohtaan. Eliitin paniikkiin kuuluu pakkomielteinen pelko ryöstelystä ja omaisuuteen kohdistuvasta rikollisuudesta, valmius käyttää tappavaakin voimaa sekä toiminta huhujen perusteella.

Eliitti uskoo vilpittömäti, että tavalliset kansalaiset alkavat riehua tai ryöstellä holtittomasti, ja toimivat sen mukaan.

Eliitti pelkää, että katastrofitilanne kääntää yhteiskuntajärjestyksen päälaelleen siten, että eliittiin kuuluvat eivät enää hallitse tilannetta tai ihmisiä. Eliitti uskoo vilpittömästi, että tavalliset kansalaiset alkavat riehua tai ryöstellä holtittomasti, ja toimivat sen mukaan. Eliitin edustajat ryhtyvät toimiin, mutta tekevät huonoja ratkaisuja, koska ratkaisut perustuvat heidän pelkoihinsa, eivät todellisuuteen.

Eliittiin kuuluu tässä tapauksessa esimerkiksi johtavia viranomaisia ja päättävissä asemissa olevia ihmisiä kuten poliitikkoja sekä poliisin ja armeijan johtoa, sekä median edustajia jotka vahvistavat vääriä mielikuvia ja monistavat huhuja.

Myös fiktio vahvistaa vääriä mielikuvia: Katastrofielokuvissa rauhallisen järkevästi käyttäytyvät ihmiset eivät näytä yhtä hyvältä kuin verenhimoiset tai panikoituneet massat. Sitä paitsi sankarin pitää olla kylmähermoinen ja urhea, eikä se korostu riittävästi, jos kaikki muutkin toimivat kylmähermoisesti ja urheasti.

Katastrofioloissa eliitin edustajasta saattaa vaikuttaa siltä, että oikeudenmukainen rangaistus vaikkapa tupakkavarkaudesta on kuolema. San Franciscon maanjärsityksen jälkeen näin olikin, kun poliisi ampui tupakkaa varastaneen miehen. Omaisuutta aletaan suojella ihmisiltä, vaikka ensisijaisen tehtävän pitäisi olla suojella ihmisiä. Viranomaiset, jotka normaalioloissa suojelevat kansalaisia, saattavat katastrofin iskiessä nähdä ihmiset uhkana.

Eliittin paniikissa pahiten kärsivät ihmiset, joilla menee jo valmiiksi huonommin. Lontoossa pelättiin epäilyttävää työväenluokkaa ja köyhiä.

New Orleansin tapauksessa CNN:n toimittaja Soledad O’Brien huomautti, että uutiskuvien teksteissä oli selvä ero. Jos ihminen oli valkoinen ja kävi hakemassa kaupasta tavaraa maksamatta, hän ”keräsi perustarpeita”. Jos hän oli musta, hän ”ryösteli”.

Vuoden 2007 Kalifornian tulipaloissa nähtiin iljettävä sivujuonne, kun viranomaiset kieltäytyivät jakamasta hätäapua espanjaa puhuville ja latinoilta näyttäville ihmisille epäillessään näitä paperittomiksi siirtolaisiksi, ja alkoivat pidättää ja heittää maasta ulos paperittomia ihmisiä, jotka kehotusten mukaisesti hakivat suojaa esimekiksi San Diegon stadionilta.

Suuren Kanton maanjäristyksen jälkeen Japanissa vuonna 1923 murhattiin korelaiseen vähemmistöön kuuluvia ja anarkisteja, koska alkoi levitä perätön huhu, että nämä myrkiyttivät kaivoja ja aikoivat käyttää tilaisuutta hyväkseen syöstäkseen eliitin vallasta.

Suomessakin on eliittiä, joka uskoo, että katastrofin sattuessa köyhien massat jyräväät heidät alleen.

Jari Sarasvuo käsitteli Voima-lehdessä puolisoni Juhana Petterssonin kirjaa Tuhannen viillon kuolema. Hän kirjoitti tuttaviensa, taloudellisen eliitin edustajien ajatuksista näin: "Minulla on ystäviä, joille nyky-yhteiskunnan tuhoutuminen ei ole kauhukuva vaan todennäköinen skenaario. [...] Vaikuttaa ilmeiseltä, että kataklysmisen tuhon myötä ihmisarvoon ja lain kunnioitukseen perustunut yhteiskunta väistyy vahvimman vallan tieltä. Silloin yksittäisiä rikkaita ei suojele omaisuus, asema tai edes oma armeija. Selviytymisestään taistelevat eloonjääneiden joukot ottavat omansa ja toteuttavat kostonsa."

Mitä siis tekisi suomalainen eliitti, jos Suomeen iskisi katastrofi? Perustaisivatko poliisi, armeija, poliitikot ja media toimintansa todellisuuteen ja tutkimukseen vai vahvoina istuviin mielikuviin?

Eliitin paniikki ei ole väistämätön. On olemassa lukemattomia tapauksia, joissa viranomaiset ja sotilaat ovat pelastaneet ihmisiä järkevällä, loogisella ja inhimillisellä toiminnalla. Tärkein ero eliitin paniikin ja hyvän toiminnan välillä vaikuttaa olevan se, millaisina pidämme toisia ihmisiä. Uskommeko, että tuntemattomat ovat pääasiassa normaaleja, kivoja ihmisiä, samanlaisia kuin me, vai uskommeko, että tuntemattomat muuttuvat hirviöiksi?

Tutkimusten perusteella näytäisi siltä, että mikäli poliitikot ja viranomaiset tuntevat olevansa tasa-arvoinen osa suojelemaansa yhteisöä, on eliitin paniikki helpompi välttää. Pikkkupaikkakunnan poliisi, joka tuntee kyläläiset nimeltä, kutsutaan kaikkien rippijuhliin ja käy sunnuntaina auttelemassa ruohonleikkuussa, ei hädän tullen kuvittele naapurin Leenan ja Tapion muuttuneen hirviöiksi.

Hankalampaa näyttäisi olevan, jos esimerkiksi maan toiselta laidalta lähetetään poliiseja vahvistusjoukoiksi isoon kaupunkiin, jonka asukkaita poliisit eivät tunne ja joiden yhteisöön he eivät koe kuuluvansa. Tämä ei kerro juuri poliisien huonoudesta – sama tapahtuisi todennäköisesti kaikille muillekin, mutta erityisen kirkkaasti se kannattaa muistaa, kun ihmisiä turvaamaan tarkoitetut poliisi, armeija ja poliitikot tekevät päätöksiä muiden suomalaisten turvallisuudesta.

Uskommeko siis, että ihminen on katastrofitilanteessa pohjimmiltaan hyvä? Toivottavasti, eikä vain siksi, että siitä on tutkimustietoa. Usko lajitoverin hyvyyteen pelastaa ihmishenkiä.

Kolumnin lähtenä on käytetty Rebecca Solnitin kirjaa A Paradise Built in Hell.

Ohjaaja ja näyttelijä Maria Sid osaa ottaa yleisönsä jopa kävellessään Helsingin Ruotsalaisen teatterin kahvilan läpi. Hän halaa tuttua koreografia, kehuu tämän keskustelukumppania ja hurmioituu valokuvaajan tekemästä kuvaussuunnitelmasta.

Ei ihme, että Sidin kanssa työskennelleet kehuvat häntä hurjan mukavaksi ja ystävälliseksi.

Onhan se kiva, että ihmiset ovat iloisia, kun he näkevät minut! Maria Sid

Toisten ihmisten huomaaminen ja huomioiminen ovat Maria Sidille kuin elämäntehtävä.

– Olen pohjattoman kiinnostunut muista ihmisistä! Olen tutkinut ihmisiä koko elämäni. Voin olla joskus kyllästynyt itseeni, mutta on mahdotonta, että kyllästyisin muihin ihmisiin.

Donna Paukku laukaisi hysterian

Kahvilan pöytään tilataan cappuccino ja limemehu. Flunssasta toipuva Sid kertoo yrittävänsä vähentää kahvin määrää. Alkoholiakaan hän ei juuri juo. Klisee jatkuvasti juhlivista taiteilijoista ei siis hänen kohdallaan pidä paikkansa.

Maria Sid pamahti suuren yleisön tietoisuuteen koomikkona viimeistään vuonna 2006 tv-sarja Donna Paukun myötä. Satiirisessa sarjassa Sidin näyttelemä Donna Paukku hiillosti persoonallisella ja viihdyttävällä tavalla huippupoliitikkoja ja muita julkkiksia.

– Television voima on valtava. Kun tein Donna Paukkua, niin julkisuus oli hysteeristä.

En kadu mitään valintoja. Kaikki työt ovat opettaneet jotain. Maria Sid

Myöhemmin televisionkatsojat saivat nautiskella Sidin näyttelijäntaidoista rääväsuisessa Kätevä emäntä –sarjassa. Näyttelijää itseään koomikon maine ei harmita.

– Vielä nykyäänkin taksikuskit juttelevat minulle tekemistäni sketsisarjoista. Onhan se kiva, että ihmiset ovat iloisia, kun näkevät minut, Sid naurahtaa.

Komedian lisäksi Sid on tehnyt hengästyttävän monipuolisen uran Suomessa ja Ruotsissa. Hän näytellyt lukuisissa tv-sarjoissa, elokuvissa ja näytelmissä. Lisäksi hän on ohjannut näytelmiä, musikaaleja ja oopperoita.

Parhaillaan työn alla on Chess–musikaalin ohjaaminen Helsingin Ruotsalaiseen teatteriin. Lisäksi valmisteilla on Iiro Rantalan säveltämä ja Minna Lindgrenin kirjoittama Pikaparantola –ooppera Kansallisoopperaan. Ohjaaja innostuu kehumaan oopperan ideaa fantastiseksi.

– Kyseessä on koominen ooppera, joka leikkii vakavilla asioilla. Siinä tarjotaan neurooseihin parannusta pikakurssin avulla, mutta eihän se ihan onnistu.

Maria Sidiä kiehtoo ajatus nykypäivän ongelmien tuomisesta oopperan lavalle. Elämme neurooseja ruokkivaa aikaa, ja erilaisia enemmän tai vähemmän uskottavia terapioita on tarjolla yllin kyllin.

– Olen superinnoissani, koska moni katsoja pystyy varmaan samaistumaan aiheeseen ja tunnistamaan itsensä näyttämöltä.

Vaikka ohjaaminen vie yhä enemmän Sidin aikaa, hän valmistelee samalla sekä televisio- että elokuvaroolia. Roolirepliikkien lukeminen kuulemma rentouttaa ohjaustyön ohessa.

"Älä ole niin paska"

Marmoripöydällä ohjaajan edessä on kaksi puhelinta. Niistä toinen soi. Maria Sid vastaa ja torjuu määrätietoisesti jonkin alkavan kriisinpoikasen.

Sid asuu puolisonsa ja kahden lapsensa kanssa Tukholmassa. Vanhin tytär on jo muuttanut omilleen. Jatkuva kahden maan välillä reissaaminen ei häntä väsytä, mutta omatunto kolkuttaa välillä lentomatkustamisen päästöjen takia. Silloin Sid astuu lentokoneen sijaan Ruotsin-laivaan. Kotiin Tukholmaan on päästävä ainakin viikonlopuiksi.

Tänä keväänä työt painottuvat Helsinkiin, jossa Sidin vanhin lapsi on töissä. Äiti ja tytär päättivätkin lyödä kuukaudeksi hynttyyt yhteen ja asuvat nyt kämppäkavereina.

– Onhan se vähän outoa! Tytär saattaa soittaa ja kysyä, haluanko jotain kaupasta, Sid nauraa perheroolien kääntymistä päälaelleen.

Sid on kysytty näyttelijä ja ohjaaja myös Ruotsissa. Ruotsissa hänen ohjaustyyliään kuvataan jämäkäksi. Hän osaa kuunnella, mutta saa myös päätöksiä aikaan. Sid puolestaan arvostaa ruotsalaisten avointa keskustelukulttuuria ja toisaalta suomalaista aitoutta.

Kun ohjaan, minua ei oikeastaan ole olemassa. Maria Sid

Suomessa ohjaustyyli on perinteisesti ollut kovempaa kuin Ruotsissa. Maria Sid muistelee, että hänkin sai uransa alkuvaiheessa ohjaajalta palautetta, että ”älä ole niin paska”.

– Kyllähän ohjaajan pitäisi haukkumisen sijaan antaa joku työkalu tai ohje, miten voisin tehdä paremmin.

Nykyään ohjauskulttuuri on Suomessakin vähitellen muuttunut paremmaksi. Ylilyöntejäkin kuitenkin tapahtuu, kuten Aku Louhimiehen ja Lauri Törhösen tapaukset osoittavat.

Sid pitää erittäin tervetulleena, että muun muassa #metoo-kampanjan ansiosta Suomessakin on alettu julkisesti puhua tunteista. Hänen neuvonsa on, että asioista saa olla eri mieltä, mutta toisen mielipidettä ja tunteita täytyy kunnioittaa.

Ohjaaja, joka häivyttää itsensä

Itse Maria Sid on keskusteleva ja kuunteleva ohjaaja. Hän antaa tilaa näyttelijöille ja muille tuotannossa mukana oleville.

– Kun ohjaan, minua ei oikeastaan ole olemassa. Silloin tärkeitä ovat muut ryhmän jäsenet ja teosta koskevat ajatukset, Sid pohtii kahvikuppinsa reunaa sivellen.

Sid imi teatterimaailman itseensä jo lapsena. Hänen isänsä Sven Sid on myös ohjaaja ja näyttelijä. Ohjaamiseen tytär uppoutui jo teatterikoulussa, jossa hän istui lukemattomat harjoitukset ohjaajien vieressä ja teki muistiinpanoja heidän työskentelystään. Osa kallisarvoisista muistikirjoista on yhä tallella.

Ohjatessaan Sid rakastaa keskusteluja ja ryhmätyötä.

– En halua olla mikään tyranni, joka huutaa, että "teidän täytyy toteuttaa minun visiotani!" Minä kysyn mitä mieltä muut ovat, vaikka minulla olisikin jo vastaus olemassa.

Hän on myös erityisen kiinnostunut ottamaan jokaisen ryhmän jäsenen huomioon yksilönä ja auttamaan eteenpäin työssä ilman luovuuden tukahduttamista.

– Ohjaajan tärkein ominaisuus on nähdä, mihin joku on menossa. Ja sen jälkeen antaa työkaluja tavoitteen saavuttamiseksi.

50-vuotisjuhlien sijaan taidenäyttelyyn

Maria Sid täyttää äitienpäivänä 50 vuotta. Ikä hieman huvittaa häntä. Hän ei aina edes muista, mitä kaikkea uran aikana on tullut tehtyä. Silloin täytyy turvautua Googleen.

– Minua ei oikeastaan kiinnosta ura, vaan se, mitä teen juuri nyt. En kadu mitään valintoja, koska kaikki työt ovat opettaneet jotain. Tämänikäisenä minulla on hirveän paljon annettavaa työhön.

Toisaalta samanikäisten ihmisten sairastumiset ovat lisänneet nöyryyttä sekä kunnioitusta elämää ja biologiaa kohtaan. Elämän rajallisuuden tajuaminen tekee ihmisestä kiitollisen juuri tästä hetkestä.

Suuria syntymäpäiväjuhlia ei ole tulossa työkiireiden takia. Merkkipäivän kohokohta on käynti jossain taidenäyttelyssä Tukholmassa, samoin kuin viime vuonna. Taide kaikissa muodoissaan on Sidille sopiva lahja.

– Koen suurta rakkautta taidetta kohtaan. Se ruokkii minua.

Herkkyys on hyve, ei synti

Iltapäivä alkaa kääntyä illaksi. Ruotsalaisen teatterin kahvila tyhjenee teatterin henkilökunnasta ja turisteista. Ikkunoista sisään siivilöityvä valo saa iltaruskon sävyjä.

Maria Sid juo cappuccinonsa loppuu ja jää katsomaan kupin pohjalle jäänyttä maitovaahtoa. Yhden neuvon hän antaisi nuoremmalle minälleen: säilytä herkkyys itsessäsi. Maailma on kiireinen paikka ja kun elämässä tapahtuu paljon, voi kadottaa yhteyden omaan itseen.

– Kun säilyttää herkkyyden, kokee sekä ilon että surun tunteet vahvoina. Pitää luottaa siihen, että juuri se on ihmisen elämää ja fantastista.

Sid kokee 50-vuotiaana löytäneensä uudestaan herkkyyden ja itsensä kuuntelemisen. Nuorempana hän koki, että pärjätäkseen täytyy olla vahva. Nyt pelkkä ajatus vahvasta naisesta tuohduttaa.

– Vihaan koko ilmaisua ”vahva nainen”. Mitä se tarkoittaa? Vahva suhteessa mihin: heikkoon naiseen vai? Toisaalta mitä tarkoittaa ”vahva mies”? Nämähän ovat meidän luomiamme myyttejä, joihin sisältyy arvolatausta.

Lähes tunnin kestäneen haastattelun jälkeen ohjaajalla alkaa olla kiire Chessin iltaharjoituksiin. Päivällä on tehty musikaalin ensimmäiset koreografiaharjoitukset, joita ohjaaja luonnollisesti kehuu.

– Haluan oppia jotain joka päivä. Tänään harjoituksissa opin monta asiaa ja illalla opin varmasti lisää.

Kunhan eläkepäivät joskus koittavat Sid haaveileekin alkavansa opiskella historiaa, josta hän on jatkuvasti yhä enemmän kiinnostunut. Mutta nyt hän kerää kännykkänsä pöydältä ja nousee seisomaan. Kahvilan ovella hän halaa kiitokseksi.

– Kiitos mukavasta keskustelusta! Olet selvästikin fiksu nainen.

Sieltä se taas tuli: mariasidismi. Luontevasti heitetty kehu, joka nostaa hymyn huulille.

Pakkohan hänestä on tykätä.

Kuuntele seuraavaksi: Saako nainen olla vahva? Näyttelijä-laulaja Mia Hafrén pohtii naisen eri rooleja. https://areena.yle.fi/1-4400800

Indonesian toiseksi suurimmassa kaupungissa Surabayassa räjähti pommi paikallista aikaa sunnuntaiaamuna kolmessa kirkossa.

Ainakin yhdeksän ihmistä sai surmansa ja 40 vammautui. Neljännessä kirkossa ollut räjähde onnistuttiin tekemään ajoissa vaarattomaksi.

Poliisi sulki varotoimenpiteenä väliaikaisesti kaikki kaupungin kirkot. Myös Surabayassa käynnissä ollut ruokafestivaali keskeytettiin.

Poliisi epäilee, että iskusarjan takana on Isis-terrorijärjestöön kytköksissä oleva Jemaah Ansharut Daulah (JAD) -liike, joskin tutkimukset ovat vasta alkuvaiheessa.

Poliisi uskoo myös, että iskuilla on jotain tekemistä muutama päivä sitten Jakartan vankilassa 36 tuntia kestäneen panttivankitilanteen kanssa, jossa osallisina oli islamilaisia militantteja.

Indonesian poliisi on takavuosina onnistunut vangitsemaan useita islamistijohtajia, mutta viime aikoina erityisesti Isis-järjestöön liittyvä islamilainen terrorismi on ollut kasvussa.

Viime vuosien vakavin terrori-isku Indonesiassa tehtiin vuonna 2016, kun neljä itsemurhaiskijää räjäyttivät pomminsa suositulla ostosalueella Jakartassa.

Lue lisää:
Muslimipapit: Terrorismi rikkoo islamin periaatteita

Teslan toimitusjohtaja Elon Musk esittelee ensimmäistä nopeasti liikkuvaa joukkoliikennetunnelia Instagram-tilillään. Tunneli kulkee Yhdysvalloissa Kalifornian osavaltiossa sijaitsevan Los Angelesin kaupungin maan alla.

Musk lupaa toukokuun 10. päivä julkaisemassaan Instagram-kirjoituksessa tarjota ilmaisia matkoja tunnelissa matkustajille jo muutaman kuukauden päästä.

– Ensimmäinen Boring Companyn tunneli LA:n alla on viittä vaille valmis! Odotamme vain viimeisiä tarkastuksia, ja muutaman kuukauden päästä tarjoamme ilmaisia kyytejä, Musk kirjoitti Instagramissa.

Muskin mukaan kävelijöiden ja pyöräilijöiden ryhmät voivat matkustaa bussilippua halvemmalla uudessa tunnelin kautta kulkevassa joukkoliikennejärjestelmässä.

Miljonääriyrittäjän The Boring Companyn kehittämän tunnelin kautta on tarkoitus kuljettaa nopeasti suuria ryhmiä jalankulkijoita ja pyöräilijöitä. Muskin mukaan tunneli on ratkaisu suurkaupunkien liikenneruuhkaongelmiin.

Los Angelesiin rakennettavan maanalaisen tunnelin on tarkoitus olla noin 4.3 kilometriä pitkä. Yhtiöllä on kolme muutakin tunnelia suunnitteilla.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Muskin Instagram-videolla esittelemä tunneli ei ole kuitenkaan Los Angelesin alle valmistuva tunneli vaan Los Angelesin alueella sijaitsevan pienen Hawthornen kaupungin alle suunnitteilla oleva tunneli. Muskin The Boring Company ja SpaceX rakettifirmat sijaitsevat Hawthornessa.

Hawthornen kaupunginhallituksen pöytäkirjan mukaan Muskin kehittämä tunneli on virallisesti vielä kokeilu. The Boring Companylla ei ole vielä lupaa kuljettaa jalankulkijoita tai autoja tunnelissa.

Tunneleista toivotaan apua suurkaupunkien jättiruuhkiin

Sähköautoja valmistavan Teslan toimitusjohtaja sai alun perin idean maanalaisen tunnelin kehittämisestä, kun hän oli joulukuussa 2016 tuskastunut miljoonakaupunki Los Angelesin ruuhkaan. Silloin Musk valitti Los Angelesin ruuhkan "tekevän hänet hulluksi". Hän vannoi "rakentavansa porakoneen ja vain aloittavansa kaivamisen".

Musk esitteli ideaansa uudenlaisesta joukkoliikenne "kapselista" ensimmäisen kerran jo viime vuonna. Silloin miljonääriyrittäjän The Boring Company julkaisi videon, jossa autot näyttivät liukuvan tunneleissa ja etenevän 130 km/h kohti määränpäätä.

Maaliskuussa Musk kuitenkin ilmoitti, että yhtiö on päättänyt keskittyä joukkokuljetusten tarjoamiseen uuden likkumistavan avulla.

Lue myös:

Musk ideoi uutta liikkumistapaa kaupunkeihin

Tulvatilanne Lapissa oli viimeksi yhtä paha kuin nyt 10–20 vuotta sitten. Näin arvioi johtava hydrologi Bertel Vehviläinen Suomen ympäristökeskuksesta tämänhetkisten tietojen mukaan.

– Lapin tulvat ovat aina kevättulvia eli ei sinänsä mitään poikkeuksellista, mutta suurihan tämä on. Ei nyt ennätys, mutta kohtuullisen suuri, hän sanoo.

Vehviläisen mukaan tilanne on tällä hetkellä pahin Kittilässä, jossa tulvaraja näyttäisi rikkoontuvan jo vuorokauden kuluessa. Tulva näyttäisi ely-keskuksen mukaan selkeästi ylittävän vahinkorajan, jopa 70 senttimetrillä.

Vehviläinen arvelee, että Kittilän yläpuolella voi mennä teitä poikki ja evakuointiakin voidaan tarvita paikoin.

Rovaniemelle ennustetaan mittaushistorian suurimpiin kuuluvaa tulvaa. Siellä tulva noussee lähelle tulvarajaa ensi viikon puolenvälin tietämillä.

Tähän mennessä suurimmat tulvat siellä sattuivat vuosina 1997 ja 1993.

Torniossakin tulvatilanne on kriittinen. Ellei tulvapenkerettä saada korotettua riittävästi, veden arvioidaan nousevan penkereen ylitse.

Lumimäärä ja nopeasti lämmenneet kelit ovat syypäinä tilanteeseen.

– Jos olisi ollut kylmemmät ilmat, niin olisi päästy paljon helpommalla. Nyt sattui aika huono tuuri. Kun on 20 astetta lumen päällä, niin kyllähän se lumi siinä sulaa, Vehviläinen toteaa.

Tämän tulvakevään osalta edellinen isompi tulva sattui Kyröjoella. Vehviläisen mukaan säät olivat tässä välissä suotuisammat ja lumi suli hitaammin.

Paikallinen yrittäjä valmistautunut

Torniolainen ravintoloitsija Reijo Angeria kertoo Ylelle, että tulvatilanne ei huolestuta häntä. Tilanteeseen varautunut yrittäjä on turvallisin mielin, vaikka hänen Umpitunneli-ravintolansa sijaitsee aivan tulvivan joen vieressä.

– Tiesimme, että tämä tulva on joku kaunis päivä tulossa. Valmistauduimme vuonna 2002. Teimme metri kahdeksankymmentä senttiä korkean sokkelin. Jos siitä menee yli, niin sitten uppoaa koko kylä.

– Meillä on valmiudet nostaa sitä sokkelia vielä niin korkealla kuin mies ylettyy, Angervo kertoo.

Juttua päivitetty 12.5. kello 14.53: Lisätty yrittäjä Reijo Angerian kommentit.

Lue myös: Torniota uhkaavat miljoonaluokan vahingot – varusmiehiä avuksi tulvantorjuntaan

Alumiinin valmistus on yksi maailman suurimmista hiilidioksidipäästöjen aiheuttajista. Alumiinin valmistuksen arvioidaan aiheuttavan prosentin kaikista maailman ilmastonmuutosta kiihdyttävistä päästöistä.

Maailman suurimpiin alumiininvalmistajiin kuuluva Alcoa kertoo kehittäneensä jo vuonna 2009 Pittsburghin tutkimuslaitoksessaan menetelmän, jonka avulla alumiinintuotanto ei aiheuttaisi enää lainkaan hiilidioksidipäästöjä. Prosessista vapautuisi hiilidioksidin sijaan happea.

Alumiinia valmistetaan yleisimmin ns. Hall–Héroultin menetelmällä, jossa 950-asteiseksi kuumennettuun alkuainealumiiniliuokseen johdetaan sähkövirtaa. Liuoksessa käytetään hiilimateriaalia sähkövirran johtamiseen. Hiili palaa prosessissa. Tuloksena syntyy puhdasta alumiinia ja hiilidioksidia.

Alcoa kertoo keksineensä tavan, jolla hiili voidaan korvata muulla aineella, jolloin CO2-päästöt poistuvat, kertoo PC-lehti.

Alcoa on perustanut yhdessä kilpailijansa Rio Tinton kanssa yhteisyrityksen, jonka teollinen tuotanto käynnistyy vuonna 2024. Yhteisyrityksessä on mukana myös elektroniikkavalmistaja Apple.

Yhteisyrityksen päämaja tulee Kanadan Montrealiin. Hanke julkistettiin torstaina. Tilaisuudessa oli mukana myös Kanadan pääministeri Justin Trudeau.

Kanadan valtio ja Quebecin provinssi investoivat kumpikin hankkeeseen 60 miljoonaa Kanadan dollaria.

Hankkeessa mukana olevien yritysten mukaan kyseessä on suurin alumiininvalmistuksen mullistus yli sataan vuoteen. Uusi tuotanto tapahtuu päästöttömästi, mutta yritysten mukaan uusi tehdas tuottaa lisäksi anodi- ja katodi-materiaalia, joka kestää 30 kertaa tavallisia materiaaleja kauemmin.

Pahoihin tekoihin pystyy jokainen ihminen, mutta voiko pahoja tekoja selittää ihmisen pahuudella?

Kysymys nousi esiin tällä viikolla vangitun "sarjakuristajan" ja helmikuussa tuomitun "sarjahukuttajan" julmien tekojen takia. Kumpikin teki rikoksensa täydessä ymmärryksessä eli ei ollut tekohetkellä harhainen tai mieleltään sairas. Kumpikaan ei myöskään ole ilmaissut katumusta siitä, että kaltoinkohteli ja surmasi ihmisiä.

Pahuudella selittäminen voi siis tuntua perustellulta, mutta lääketieteessä termiä ei ole olemassa.

– Lääkärit eivät käytä pahuus-käsitettä, sillä se on hyvin moraalinen käsite, eikä pahuutta voi mitata, vastaa oikeuspsykiatri Alo Jüriloo.

– Sen sijaan psykopatia on aika lähellä sitä, mitä yleensä pahuudella tarkoitetaan

Psykopatian erityispiirteitä ovat äärimmäinen itsekkyys ja välinpitämättömyys sekä kyvyttömyys empatiaan. Toisaalta siihen kuuluu myös alentunut kyky tuntea ahdistusta ja syyllisyyttä.

Psykopatian pohja on vahvasti perinnöllinen. Eron voi nähdä jo 3–4 -vuotiaiden aivoissa. Alo Jüriloo

Kaikki nämä ovat ominaisuuksia, jotka altistavat kaltoinkohtelemaan muita. Piirteitä tunnekylmyydestä voi olla nähtävissä jo pikkulapsilla esimerkiksi julmuutena muita lapsia tai eläimiä kohtaan.

– Se, ettei kykene tuntemaan ahdistusta ja pelkoa on psykopatian keskeinen ominaisuus. Ahdistus on signaali, että on asioita, joita ei saa tehdä, Jüriloo sanoo.

Psykopaatin aivot eivät reagoi toisen hätään

Psykopaatin myötätunnon puutteessa tai julmuudessa ei ole kyse mielialojen ailahtelusta vaan ominaisuudesta, joka voidaan todentaa aivojen kuvantamistutkimuksissa.

Yleensä, kun ihmiselle näytetään voimakkaita kuvia esimerkiksi kauhistuneista kasvoista, syntyy tunnereaktio, ja aivojen tunnekeskuksen mantelitumake eli amygdala aktivoituu.

Psykopaatin aivoissa pelokkaat tai ahdistuneet ilmeet eivät synnytä samanlaista reaktiota.

– Psykopatian pohja on vahvasti perinnöllinen. Eron voi nähdä jo 3–4-vuotiaiden aivokuvista. Eroja on myös valkean aineen ja aivosolujen välisissä yhteyksissä, Jüriloo sanoo.

Valkea aine on tunne-elämän säätelyn kannalta tärkeää aivokudosta.

Kun kerran tunnekylmyys on näin selkeästi paikannettavissa ihmisen aivoihin jo pienestä pitäen, voiko siis sanoa, että jotkut ihmiset ovat synnynnäisesti pahoja?

– Vaikka psykopaattien aivojen toiminnassa on eroja tavallisiin ihmisiin, ero ei ole kovin suuri. Ei voi sanoa, että siinä se koko pahuus on, vaan kyse hyvin monimutkaisesta ilmiöstä.

Pahuuden laajempi määritelmä: dark triad

Ilmiön monimutkaisuutta kuvaa hyvin se, etteivät yksittäiset psykopaattiset piirteet välttämättä tee ihmisestä pahaa.

Jüriloo muistuttaa, että tietyissä tilanteissa tunnekylmyydestä voi olla hyötyä sekä ihmiselle itselleen että muille. Se auttaa pysymään toimintakykyisenä tilanteissa, joissa muut usein lamaantuvat.

– Esimerkiksi astronautti Neil Armstrong, jolla oli yksi ainoa mahdollisuus laskeutua Kuuhun, ja epäonnistuminen olisi heittänyt koko ryhmän takaisin avaruuteen; silti sykemittarin mukaan hänen sykkeensä laski, kun laskeutuminen lähestyi.

Oleellista on uhkarohkeuden ja pidäkkeettömyyden lisäksi ilkeys eli halu vahingoittaa muita

Psykopatiaakin laajemman ja synkemmän määritelmän pahuudesta antaakin Jüriloon mukaan kolmen luonteenpiirteen yhdistelmä, jota psykiatripiireissä kutsutaan pimeäksi triadiksi, englanniksi termi on "dark triad".

Näihin kolmeen piirteeseen kuuluvat psykopaatin tunnekylmyys, narsistin ylimielisyys ja manipulointitaito sekä machiavellismi eli laskelmoiva oman edun tavoittelu ja halu käyttää muita ihmisiä pelinappuloina.

– Psykopaattisessa kehityksessä oleellista on, että uhkarohkeuden ja pidäkkeettömyyden lisäksi mukaan tulee ilkeys eli halu vahingoittaa muita.

Pahuuden monimutkainen kokonaiskuva alkaa täsmentyä.

Psykopaatti huijaa hurmaavalla käytöksellä

Jüriloo on virkavapaalla, mutta toimii työkseen Vantaan psykiatrisen vankisairaalan ylilääkärinä. Hän tietää, että vaikka noin kuudesosalla Suomen vangeista on diagnoosi psykopatiasta, valtaosa psykopaateista ei ole koskaan vankilassa käynytkään, eivätkä he ole syrjäytyneitä.

Päinvastoin he voivat olla työelämässä erittäin menestyneitä.

– Vaikka syntymässä perii psykopaattisen pohjan, mutta kasvaa perheessä, jossa on hyvät vanhemmat, voi päätyä tekemään hyvän uran liike-elämässä tai politiikassa. Eikä tämä ole vitsi vaan totta.

On kirjallisuuttakin, jossa rikollisille opetetaan, miten psykologiset testit voi läpäistä. Alo Jüriloo

Psykopaatteja on noin prosentti väestöstä eli Suomessakin tuhansia. Lähipiirilleen he aiheuttavat kärsimystä, mutta halutessaan he osaavat vaikuttaa manipulatiivisten kykyjensä ansiosta sympaattisilta.

Myös sarjakuristajaksi kutsuttu Michael Penttilä ja sarjahukuttajaksi kutsuttu Pekka Seppänen onnistuivat vakuuttamaan uhrinsa kunnollisuudestaan, Seppänen jopa poliisin, vuodesta toiseen.

Se ei ole ihme, sillä myös moni psykiatrian ammattilainenkin menee halpaan.

– Psykopaatti voi olla todella hyvä antamaan vaikutelman, että on juuri samanlainen kuin sinä, eikä näytä terapeutin silmissä liian hyvältä tai huonolta vaan viehättävältä ja mielenkiintoiselta.

Yhden haastattelun tai testin perusteella on mahdotonta vetää johtopäätöstä siitä, onko kyseistä persoonallisuushäiriötä vai ei.

– On olemassa kirjallisuuttakin, jossa rikollisille opetetaan, miten monet psykologiset testit voi läpäistä, Jüriloo hymähtää.

Johtolankoja voi saada, kun tutkii henkilön koko elämänkaaren lapsuudesta ja perhetaustasta asti.

Lapsilla on toivoa, aikuinen tuskin paranee

Jüriloon ennuste aikuisen psykopaatin parantumiselle on karu. Lääkitystä ei ole, eikä terapialla voi kehittää myötätuntoa, jota ei ole koskaan ollutkaan.

Psykiatrilta saadut puhtaat paperit ovat hänen mukaansa merkki lähinnä siitä, että tämä on onnistunut kietomaan terapeutin sormensa ympärille.

– Lankaan on menty lukemattomat kerrat, kuvitellaan että psykopaatti on aidosti muuttunut.

Käytännössä ainoa keino saada psykopaatti muuttamaan käytöstään on silloin, jos muutoksesta on enemmän hyötyä kuin häiriintyneestä käytöksestä on haittaa.

– Opetellaan, miten yhteiskunnassa voi toimia ilman, että loukkaa toisten ihmisten oikeuksia. Esimerkiksi että jos ei tapa, ei joudu vankilaan.

Sarjamurhaajista lähes kaikki ovat psykopaatteja, mutta lisäksi he ovat lähes kaikki hyvin rikkinäisiä ihmisiä

Lasten kohdalla toivoa ei ole menetetty, vaikka tunnekylmiä piirteitä olisikin, Jüriloo sanoo. Mitä varhaisemmin niihin puututaan, sen parempi. Vaikka tunnekylmyys ei kokonaan katoaisikaan, sen voimakkuutta voidaan lieventää.

– Keskeistä on olosuhteiden ja kasvatuksen vaikutus. Tutkimusnäyttöä on, että ongelmiin kannattaisi puuttua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Tämä tarkoittaa, että kiusaamiseen puututaan, perheneuvolat toimivat ja käytöshäiriöisten lasten vanhempia tuetaan.

Jüriloo muistuttaa vielä, että vaikka sarjamurhaajat näkyvät tv-sarjoissa ja mediajulkisuudessa, kyse on äärimmäisen harvinaisista henkilöistä.

Paljon tyypillisempi tapaus on psykopaatti puolisona tai työkaverina, joka valehtelemalla, pettämällä tai kiusaamalla tekee läheistensä elämästä kärsimystä.

– Voi sanoa, että sarjamurhaajista lähes kaikki ovat psykopaatteja. Lisäksi sarjamurhaajat ovat lähes kaikki hyvin rikkinäisiä ihmisiä, lapsena laiminlyötyjä, pahoinpideltyjä, hyväksikäytettyjä, hylättyjä ihmisiä.

Teollisuuden Voiman rakennuttaman uuden ydinvoimalaitoksen koeajot Eurajoen Olkiluodossa lähenevät jo loppuaan. Ennen laitoksen käyttöönottoa tehtävissä kuumakokeissa on kuitenkin paljastunut uusia ongelmia.

– Isoin tähän mennessä vastaan tullut ongelma on se, että laitoksen primaarilinjan putkilinja värisee liikaa, Säteilyturvakeskuksen pääjohtaja Petteri Tiippana sanoo.

– Kyse on laitoksen tärkeimmästä putkistosta, hän selventää.

STUK: Putkisto-ongelmat ratkaistava ennen polttoaineen lataamista

Ydinturvallisuutta valvovan viranomaisen mukaan laitokseen ei voi ladata poltoainetta ennen kuin putkistossa havaittu vika on ratkaistu. Säteilyturvakeskuksen pääjohtajan Petteri Tiippanan mukaan kyse ei ole vähäpätöisestä ongelmasta.

– Tärinä väsyttää putkistoa laitoksen käytön aikana ja väsymisen seurauksena putki voi rikkoutua ja siksi tärinätasot on saatava alas, Tiippana sanoo.

Tiippanan mukaan ongelman korjaamisessa on joka tapauksessa kyse mittavasta työstä.

– Tämä ei ole mielestäni triviaali asia ratkaistavaksi, Tiipana arvioi.

Remontin vaikutukset laitoksen aikatauluun avoinna

Tiippanan mukaan ongelma on havaittu putkistossa, joka on osa korkeimman turvallisuusluokituksen ydinteknisiä osia voimalaitoksessa. Putkistojen on tarkoitus kestää koko voimalan käyttöajan.

Olkiluoto 3:n projektijohtajan Jouni Silvennoisen mukaan värähtelyn syytä selvitetään parhallaan. Vaikutukset laitoksen aikatauluun varmistuvat myöhemmin

– Värinöitä seurataan ja meillä on tarkoitus, että muutetaan putkien tuentaa siten, että saadaan ne värinät pois, Silvennoinen sanoo.

– En usko, että tällä aikatauluvaikutuksia on.

Olkiluoto 3:n rakentaminen aloitettiin jo vuonna 2005 ja sen piti käynnistyä vuoden 2009 keväällä. Tuoreimman aikataulun mukaan voimalan pitäisi tuottaa sähköä ensi vuoden toukokuussa.

Tähtitaivaalla, Käärmeen tähdistön suunnalla, liikkuu yksinäinen vaeltajatähti. Se on kovaa vauhtia matkalla kohti aurinkokuntaamme.

Kääpiötähti Gliese 710:n olemassaolosta on tiedetty ainakin vuodesta 1996 lähtien. Se sijaitsee vielä noin 60 valovuoden päässä aurinkokunnasta, mutta lähestyy meitä yli 50 000 kilometrin tuntivauhtia.

Muutama vuosi sitten laskettiin, kuinka kauan kuluu, ennen kuin Gliese 710 saapuu kotikulmillemme. Ylekin uutisoi asiasta. Euroopan avaruusjärjestön ESA:n Gaia-teleskoopin havaintojen pohjalta tehdyissä uusissa laskelmissa aika-arvio tarkentui entisestään.

Madridin yliopiston tutkijat Raul de la Fuente Marcos ja Carlos de la Fuente Marcos päätyivät nyt arvioon, että Gliese 710 on täällä 1,29 miljoonan vuoden kuluttua. Ainakaan välitöntä hätää ei siis ole.

Alkuperäisistä laskelmista matka-aika on lyhentynyt kymmeniä tuhansia vuosia. Silti kyse on niin kaukaisesta ajasta, ettemme voi olla varmoja siitäkään, onko Maassa enää ihmisiä havainnoimassa pitkämatkalaista.

Vaeltajatähti vain hipaisee aurinkokuntaa

Lohdullista on, ettei Gliese 710 syöksy keskelle aurinkokuntaa sotkemaan planeettojen ratoja. Espanjalaistutkijoiden mukaan se kulkee aurinkokunnan ulkolaidalla sijaitsevan Oortin pilven läheltä tai sen lävitse – ja jatkaa matkaansa poispäin meistä.

Lähimmillään Gliese 710 on uuden arvion mukaan runsaan 4 300 astronomisen yksikön eli AU:n päässä kotitähdestämme. Yksi astronominen yksikkö vastaa Maan etäisyyttä Auringosta, joten aivan lähelle Gliese 710 ei tule.

Aurinkokunnan ulompien osien kappaleiden ratoja Gleise 710 voi sotkea, mutta esimerkiksi Maan rataan sillä ei oleteta olevan mitään vaikutusta.

Jotain kuitenkin: Oortin pilven uskotaan koostuvan pienistä kappaleista, jollaisista planeetat syntyvät. Nämä kappaleet voivat saada Glieseltä sellaisen potkun, että niitä alkaa syöksyä eri puolille aurinkokuntaa. Luvassa voi siis olla runsaasti uusia komeettoja.

Edellinen lähiohitus jo muutama tovi sitten

Tällaiset lähiohitukset eivät ole täysin ennenkuulumattomia.

Tuorein tapaus on noin 70 000 vuoden takaa, jolloin ns. Scholtzin tähti ohitti Auringon 0,8 valovuoden etäisyydeltä. Tapaus on siis niin tuore, että taivaalle tuijotelleet esivanhempammekin saattoivat nähdä sen, kuten Ylekin kertoi vuonna 2015.

Nyt Scholtzin tähti on jo ehtinyt 20 valovuoden päähän.

Espanjalaistutkimuksesta uutisoi muun muassa Sciencealert.com. Tutkimus löytyy ArXiv.orgista, mikä tarkoittaa, että sitä ei ole vielä vertaisarvioitu.

Lue myös:

Avaruusromua riittää – täältä voit seurata livenä, missä mikäkin vekotin kiitää

Auringon lähiplaneetan salaisuuksia tutkitaan suomalaisella tietotaidolla – matka Merkuriukseen on alkamassa

"Ihailen äitiäni, koska hän on vahva ja itsenäinen ja feministi ja päässyt pitkälle urallaan huonosta nuoruudesta huolimatta."

"Ihailen äitiä, koska life goals."

Yle Uutisluokka kysyi maaliskuussa nuorille eri puolille Suomea lähetetyssä kyselyssä “Ketä ihailet tai pidät esikuvanasi?” Kysymykseen vastanneista nuorista kolmisensataa nimesi esikuvansa.

Monelle murrosikäisen kanssa kamppailevalle voi tulla yllätyksenä, että melkein puolella heistä esikuva tai ihailun kohde oli oma vanhempi, joko äiti, isä tai molemmat.

Useimmin nuorten vastauksissa mainittiin oma äiti.

"Ihailen äitiäni, hän on käynyt niin paljon kaikkea läpi että hänestä ei voi olla muuta kuin ylpeä."

"Ihailen äitiäni, koska hän on paras äiti mitä voi toivoa."

Julkkiksista eniten mainintoja saivat Mikael Gabriel ja Elon Musk, mutta he jäivät kauas äidin taakse.

Espoon Olarin koulun yhdeksäsluokkalaista Matias Varjosta tämä hieman yllättää, vaikka omasta äidistä hänenkin on helppo löytää kehuttavaa.

– Olisi luullut, että nousisi jotain muitakin idoleita: urheilijoita tai tiedemiehiä.

Samanikäinen Vita Davydova ei sen sijaan ihmettele lainkaan. Hän vastasi kyselyyn itsekin.

– Mäkin laitoin esikuvaksi oman äitini. En mä halunnut vastata jotain Robinia, kun tiedän, että on sellainen tosi läheinen ihminen, joka tekee tosi paljon mun eteen.

Yhä useammalla nykynuorella on mutkattomat välit vanhempiinsa

Vanhempien suosio ihailun kohteena ja esikuvana oli yllätys myös kyselyn tuloksia tutkineelle kasvatuspsykologian apulaisprofessorille Niina Junttilalle Turun yliopistosta.

– Katsoin tuon kohdan moneen kertaan läpi. Toisaalta on kyllä niin, että nykynuoret ovat todella fiksuja. He ymmärtävät, kuinka paljon vanhemmat heidän ja yhteisten asioiden eteen tekevät.

Yhdeksäsluokkalaisen Oonan äiti Vuokko Piekkala arvelee, että vastauksissa näkyy se, että vanhemmat pystyvät antamaan lapsille nykyisin enemmän aikaa.

Arvostus ilahduttaa murrosikäisen äitiä.

– Arki kun saattaa olla sitä, että lapsi pitää vanhakantaisena, tiukkiksena ja sanoo, ettei kenenkään muun äiti ole tuollainen, niin on kyllä jännää, miten he pohjimmiltaan saattavat ajatella niin toisella tavalla.

Ylen kysely ei tietenkään kerro koko kuvaa suomalaisten nuorten ajatuksista. Kouluterveyskyselystä saadaan kuitenkin tukea tulkinnalle, että yhä useammalla suomalaisella nuorella on hyvä suhde vanhempiinsa.

Niina Junttila kertoo, että niiden nuorten määrä, jotka kertovat esimerkiksi vaikeuksista keskustella vanhempiensa kanssa, on vähentynyt vuosi vuodelta. Tämä koskee niin alakoululaisia kuin murrosikäisiä yläkoululaisiakin.

Neljän tytön äiti Marissa Tammisalo arvelee, että kenties aiempaa mutkattomampien välien salaisuus on nuorissa itsessään.

– Mä väitän, että yleinen keskustelukulttuuri on muuttunut. Ja on myös niin, että nämä lapset opettaa meitä vanhempia. Eli me opitaan puhumaan, kun nää opettaa meitä.

Pitäisikö äitien suosiosta olla jopa huolissaan?

Valtaosa nykynuorista näyttää ainakin päällisin puolin olevan nuhteettomampia kuin vanhempansa samassa iässä. He polttavat tupakkaa vähemmän kuin ennen ja entistä useampi on raitis. Alkoholia käyttävien nuorten humalahakuinen juominen on vähentynyt.

Nuoren kehitykseen liittyy kuitenkin myös kapina. Pitäisikö siis olla huolissaan jos nuoren esikuvana ja ihailunkin kohteena ovat omat vanhemmat?

Yhdeksäsluokkalaisen Oona Piekkalan mielestä ei.

– Ei se sitä tarkoita, että jos ihailee, ettei voisi esimerkiksi kyseenalaistaa vaikka jotain päätöksiä. Kyllä jotkut äidinkin päätöksistä on kyseenalaistettavissa, vaikka suurin osa on kyllä hyviä.

Oonan mielipide saa tukea kasvatuspsykologian apulaisprofessorilta Niina Junttilalta. Huolissaan ei siis tarvitse olla, vaan pelkästään iloinen sekä rohkeasta kapinoinnista että salaisesta ihailusta.

– Jos ajatellaan ihan kasvatuspsykologian perusperiaatteita niin turvallinen kiintymyssuhde tai ihmissuhde on juuri se, jossa uskalletaan näyttää kaikki tunteet – ne kielteisetkin.

Lue myös:

Niina Junttilan kolumni: Miten nuorilla menee? No me kysyimme

"Opettajien pitäisi huomata paremmin surulliset ja yksinäiset oppilaat" – Uutisluokan kyselyssä joka viides nuori koki olevansa näkymätön

Kyläläiset huomasivat läheisen metsän reunalla harhailevan ja nälkiintyneen lumileopardin Luoteis-Kiinassa sijaitsevassa Baichengin maakunnassa. He kutsuivat apuun paikallisviranomaiset.

Lumileopardi ympäröitiin suojaverkolla, jotta se ei voisi hyökätä ihmisten kimppuun.

Myöhemmin lumileopardi houkuteltiin häkkiin syötin avulla.

Eläintä pelastaneiden mukaan lumileopardi oli laiha mutta virkeä.

Pelastettu lumileopardi kuljetettiin lähimpään villieläinkeskukseen hoitoon. Sieltä se voidaan myöhemmin vapauttaa takaisin luontoon.

Lumileopardi oli ennen erittäin uhanalainen laji, mutta Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN muutti sen luokittelun vaarantuneeksi lajiksi. Vaarantunut laji merkitsee, että lajiin kohdistuu suuri uhka hävitä luonnosta lähitulevaisuudessa.

Lumileopardeja arvioidaan olevan koko maailmassa enää 4000–6400.

Lue myös:

Lumileopardi ei ole enää erittäin uhanalainen laji

Kokkolalainen Susan Blomqvist istuu pöydän ääressä ja juo kahvia. Iltavuoro alkaa muutaman tunnin päästä. Omakotitalon pihalla on koira, moottoripyörä ja muovinen polkumopo.

Toiseksi nuorin lapsi tulee kotiin lounaalle, nuorin on vielä koulussa. Myös jo kotoa lähteneet lapset ja 4- ja 2-vuotiaat lapsenlapset käyvät usein.

– Kaikista suurin miinus on se, kun yhteiskunta velvoittaa meidät nuoretkin mummut vielä olemaan työelämässä. Minulla on tosi pitkä ura vielä edessä. Toivottavasti pysyn terveenä.

Suomalaislapsilla oli vuosikymmenen alkupuolella Tilastokeskuksen Perheet-selvityksen mukaan noin kolme isovanhempaa. Määrä on ollut lievässä kasvussa, koska elinikä kasvaa. Lisäksi lapsilla on uusperheen mukana saatuja uusioisovanhempia, jotka eivät näy tilastoissa.

Vuonna 2011 isoäitejä oli enemmän kuin isoisiä. Kaikki neljä isovanhempaa oli 39 prosentilla alaikäisistä lapsista. Kuudella prosentilla lapsista taas ei ollut ainuttakaan isovanhempaa.

Lapsenlapsi antaa voimaa

Susan Blomqvist näyttää raikkaalta ja onnelliselta. Häntä ei ihan heti uskoisi viiden lapsen äidiksi ja neljän pienen isoäidiksi.

– Kumma kyllä jaksaa. Tietenkin tulee hetkiä, kun väsyttää. Silloin pitää olla itsekäs ja sanoa, että nyt minun pitää levähtää. Kun vastuu on aina jaettu jaettu kotona miehen kanssa, niin jaksaa paremmin. Sitä paitsi yhdessä touhuaminen piristää. Lapsen rakkaus on niin ihanaa, kun se tulee kädet ojossa, sanoo "mummu, mummu" ja kertoo asioita. Se antaa voimaa.

"Prinsessa on syntynyt"

Susan Blomqvistista tuli mummu kentän laidalla. Nuorimmainen pelasi 10-vuotiaiden piirisarjaa naapurikunnassa. Blomqvist jännitti yhdessä muiden futisäitien kanssa.

– Tiesin, että tyttö oli sisällä ja tilanne oikeasti päällä. Muistan ikuisesti, miten joukkueen äidit elivät odotuksessa mukana. Peli ehti alkaa, kun puhelu tuli ja isä kertoi, että nyt on prinsessa syntynyt. Minun piti heti huutaa kentällä pelaavalle Casperille, että nyt sinusta on tullut eno, onnea!

Peli jatkui, poika oli otettu ja hymyili kentällä. Onnitteluja sateli, ja tuore mummu soitti ilouutisesta miehelleen ja sisarilleen.

– Se tunne, kun vauva syntyi, oli aivan uskomaton. Nyt tietää, miltä äidistä tuntui, kun hänestä tuli mummi!

Lapsen ja isoäidin ensikohtaaminen tapahtui myöhemmin sairaalassa.

– Vauva oli aivan ihana. Ei voinut tajutakaan, että siinä on tuollainen pieni käärö, joka muistutti tosi paljon kumpaakin vanhempaansa. Se oli tosi liikuttavaa. Sitten, kun ajatteli, että se on minun omasta lapsestani tullut. Vielä kun se oli tyttö ja tytöt ovat tosi läheisiä äidin kanssa. Se oli tosi mahtava kokemus.

Tsemppiä ja polttoja

Susan Blomqvist tuli äidiksi 19-vuotiaana ja mummuksi 40-vuotiaana. Blomqvistille isovanhemmaksi tulo ei tullut yllätyksenä, vaikka tytär oli vasta 17-vuotias.

– Tyttäreni oli aina sanonut, että hän haluaa olla nuori äiti. Toki kannustimme häntä ensin opiskelemaan ja hankkimaan ammatin, mutta kun se soitto tuli, olin tosi onnellinen. Tietysti piti ajatella, että onko tämä oikeasti se, mitä he haluavat.

Myös Susan Blomqvistin äidistä ja sisaresta tuli isovanhempia nuorina.

– En ajatellut ikääni. Uskon, että isällä oli vähän kovempaa kuin itselläni. Alusta asti jännitin, että kaikki menee hyvin. Ainahan sitä miettii, kestääkö nuori kroppa, ettei tule mitään komplikaatioita.

Lastenlastensa odotusaikana Blomqvist tuurasi pari kertaa isää ultraäänitarkastuksessa.

– Menee ihan sydämeen asti, kun näet, että siellä pieni kasvaa ja kehittyy ja sydän jyskyttää. Saat istua siinä isän tuolissa hetken katsomassa. Olen kiitollinen, että pääsin mukaan.

Se oli vähän kuin olisit ollut synnytyksessä itse. Kivut vain puuttuivat. Susan Blomqvis

Yhtä tytärtään hän tsemppasi synnytyksessä puhelimessa pitkin tötä. Yö oli pitkä, synnytys venyi ja tytär halusi puhua jonkun kanssa.

– Tsempattiin ja polttoja poltettiin yhdessä. Olin silloin tosi väsynyt: oli työvuoro takana ja toinen tulossa. Jännitti kovasti. Monta kertaa mietin, että pitäisikö kätilön tulla sinne ja voiko jo siirtyä synnytyssalin puolelle. Kehotin myös tytärtäni hälyttämään miehensä paikalle, mutta tämä halusi antaa hänen nukkua.

Tuona yönä tunteet vaihtelivat laidasta laitaan.

– Se oli vähän kuin olisit ollut synnytyksessä itse. Kivut vain puuttuivat. Varsinkin kun oma lapsi kärsii siellä, mutta tiedät, että ne on positiivisia juttuja. Pitää olla kipuja, jotta olet lähempänä syntymää. Yhdessä naurettiin ja välillä itkettiin.

Saliin siirryttessä isä oli jo mukana.

Iso halaaja

Susan Blomqvistilla on 4- ja 2-vuotiaat lapsenlapset. Viides lapsenlapsi syntyy toukokuussa.

– On aivan ihanaa, että on paljon lapsia ja lapsenlapsia. Haen lapsenlapsia tarhasta tai lähden yöksi Töysään tyttären perheen luokse tai he tulevat tänne. Ollaan paljon lähekkäin ja jutellaan, leikitään, ollaan ulkona, haravoidaan.

Isovanhempana Susan Blomqvist on lempeä ja arka.

– Olen sellainen sylimummu, jonka sylissä lapset tykkäävät olla. Mummun kanssa saa tehdä kaikkea ehkä semmoista, mitä ei ehkä sellaista saa tehdä kotona. Ja ehkä saa kaikkea kivaa, mitä ei ehkä kotona. Se on varmaan meidän mummujen oikeus, antaa vähän enempi ja rikkoa pikkuisen niitä rajoja. Toki kunnioitetaan vanhempiakin.

Kaikista suurin miinus on se, kun yhteiskunta velvoittaa meidät nuoretkin mummut vielä olemaan työelämässä. Susan Blomqvist

Blomqvistin mummulassa on rajat, mutta lempeämmät.

– Omien lasten kanssa tiedät, kuinka laitat rajat, komennat ja kasvatat. Sama on lastenlasten kanssa, mutta annat ehkä enemmän narua. Ne saavat ehkä pomppia siellä sohvalla, toisin kuin omat lapset. Toisaalta olen enemmän huolissani. Joskus mietin, että miten olen pärjännyt viiden oman kanssa, kun nyt koko ajan ajattelen ja pelkään, ettei sille toiselle satu mitään, kun se ei ole oma.

Susan Blomqvist neuvoo kysyttäessä, mutta ei tuputa lastenhoitovinkkejä.

– Jokaisen pitää tehdä itse ratkaisut, miten haluaa kasvattaa. Unirytmit, pissatukset, potatukset, tutin lähtemiset, ne ovat vanhempien henkilökohtaisia valintoja. Ei minullekaan kukaan koskaan sanonut, miten pitää toimia. Oma äiti ja sisar olivat kyllä tukena. Neuvon, kun ne kysyy, mutta ei liikaa.

Osa ketjua

Susan Blomqvist on lapsenlapsilleen mummu. Valinta oli selvä alusta asti.

– Mummuksi tulo on niin arvokas asia, että haluan, että minua sanotaan mummuksi. Oma äitini haluaa olla nuorekkaammin mummi, mutta minä päätin, että otan vanhankansan mummu-roolin, kun omatkin ovat olleet mummuja.

Omat mummut herättävät naisessa lämpimiä muistoja. Blomqvist muun muassa hoiti toista isoäitiään loppuaikoina palvelukeskuksessa. Suurin esikuva on kuitenkin oma äiti.

– Hän tekee vielä töitä lasten kanssa, vaikka on eläkkeellä. Olen aina ajatellut, että saisinpa ripauksen hänen tyyliään olla lasten kanssa ja rakkautta, jota hän jakaa kaikille hoitamilleen lapsille. Hän on lempeä kasvattaja: pitää rajat, mutta rakastaa avoimesti kaikkia. Olen yrittänyt imeä sitä oppia.

Hyvin on mennyt perille. Blomqvisteilla sukupolvet kohtaavat. Jos mummu ei ole paikalla, mennään isomummille. Rakkauteen kuuluu myös jatkuva ikävä, kun yhden tyttären perhe asuu parinsadan kilometrin päässä. Ikävää hoidetaan puhelimilla, videopuheluilla ja lukuisilla valokuvilla – ja sovittelemalla aikatauluja.

– Siinäpä onkin työmaa. Haluaisin olla heidän kanssaan enemmän. Ehkä joku päivä voin tehdä vajaampaa prosenttia töitä. Silloin olisi enemmän aikaa lapsenlapsille. Sen aika ei ole kuitenkaan vielä.

Iltapäivän aurinko lämmittää Burly Q -tanssistudiota Vaasan keskustassa. Alkamassa on burleskin tekniikkatunti.

Shakkiruutulattialle järjestäytyy seitsemän naista, jotka kaikki ovat lämmenneet täydestä sydämestään burleskille.

Margareta Lundén sanoo itseään leikillisesti ryhmän mummoksi. Hänen burleski-innostuksensa taustalta löytyy oma tytär.

– Tytär keksi tämmöisen iloisen syntymäpäivälahjan muutama vuosi aiemmin ja tulin koittamaan. Samantien innostuin, hymyilee Lundén.

Sopii kaikille

Tunti aloitetaan alkulämmittelyllä, sillä lihakset halutaan lämpimiksi ennen kuin lähdetään varsinaisiin liikkeisiin.

– Lantio eteen, taa, vahva vatsa, pidä hartiat alhaalla. Muistakaa hengittää, ohjeistaa koreografi, pilates- ja burleskiopettaja ja burleskitaiteilija Tanja Karppi eli Lily Kiss Kiss.

Tanja Karppi on itse sukeltanut burleskin syövereihin kymmenisen vuotta sitten. Hän pitää tunteja omassa studiossaan ja käy esiintymässä Lily Kiss Kiss -hahmona. Karppi on pitänyt kurssilla alaikärajana 18:aa vuotta, mutta yläikärajaa ei ole. Eikä muitakaan rajoja.

– Tämä sopii kaikille, kaikenikäisille ja -kokoisille. Ja käy mulla muutama mieskin tanssimassa, sanoo Karppi.

Vuosien myötä Tanja Karppi on nähnyt, miten aluksi arasta naisesta on kuoriutunutkin itseensä luottava ja itsestään pitävä nainen.

– Se on mulle ohjaajana se suola miksi haluan tehdä tätä. Mikä sen positiivisempaa, kuin että tähän tulee ihminen, vähän eksyksissä, ehkä häpeilee itseään, mutta tuleekin viikko viikon jälkeen uudestaan ja puhkeaa siihen omaan kukkaansa. Mä olen tosi onnellinen siitä, hehkuttaa Karppi.

Hänen mielestään burleski auttaa siihen, että jokainen saa, ja voi, nauttia omasta kehostaan juuri sellaisena kuin se on. Samalla myös nauttii elämästä.

"Burleskissa keho ja mieli on mukana"

Helsinkiläinen Petra Innanen eli Bettie Blackheart on suomalaisen burleskin uranuurtaja ja sitä kautta tullut tutuksi monelle. Hän on myös tuottanut kansainvälistä Helsinki burleski -festivaalia vuosina 2008-2017. Huhtikuussa järjestettiin kotimainen tapahtuma, jossa esiintyjiä oli yli sata.

Burleskilla ei ole omaa lajiliittoa, mutta Innanen arvelee harrastajia löytyvän joitakin tuhansia. Tarkkaa määrää on vaikea sanoa, sillä burleskia opetetaan jo monissa paikoissa ympäri Suomen. Puoliammattimaisia esiintyjiä on satoja ja ammattilaisia muutamia kymmeniä.

Burleskin hiljalleen kasvanut suosio saattaa johtua siitä, että burleski on paljon muutakin kuin tanssi.

– Pistät itsesi likoon ja käsittelet naiseuttasi ja seksuaalisuuttasi. Se voi avata patoja kehollisuudesta. Burleskissa on keho ja mieli mukana ja se voi olla hyvinkin syvällinen kokemus, kertoo Innanen.

Tässä Innanen painottaa myös opettajan taitoja osata huomioida ja käsitellä tanssiharrastajan ehkä syvältäkin kumpuavia tunteita omasta kehollisuudesta.

Petra Innanen on vuosien varrella joutunut perustelemaan miksi hän, feministiksi itseään sanova nainen, tanssii burleskia. Innasta tämän yhdistelmän ihmettely hieman huvittaa.

Hän on sanonut muun muassa, että burleskiin liittyy taidemuotona feministisiä piirteitä ja että burleski tuo esille naisen omaehtoista seksuaalisuutta .

– Burleski on radikaalia, sillä siinä voi viedä naiseutensa äärimmilleen, kertoo Innanen.

Omaksi iloksi

Osa burleskia harrastavista pitää harrastuksen omien seinien sisäpuolella eikä halua lähteä estradeille. Mutta hyvin usein harrastus viekin mennessään niin, että esiintyminen alkaa kiinnostaa.

Jenni Hautala ei myönnä mitään, mutta nuoren naisen nauru ja ilmeet ovat paljonpuhuvat kun kysyn, aikooko hän lähteä esiintymään.

– Jaa-a, punastuu Jenni.

Jennille burleski on henkireikä normiarkeen. Työpäivän kuviot jäävät mielestä heti, kun tulee tunnille. Tanssi ylipäänsä on ollut Jennille mieluisa harrastus ja keino ilmaista itseään. Burleskia piti tietenkin koittaa.

– Tässä oot täysin sinut itsesi kanssa ja hyväksyt itsesi niin kuin sä oot. Tämä on tasapaino työlle ja kaikelle muulle, kertoo Jenni.

Margareta Lundén ei ole suunnitellut esiintyvänsä burleskitaiteilijana, mutta burleski näkyy elämässä muuten.

– Liikkuvuus on parantunut ja kun on kävelyllä niin kyllähän sitä vähän keinuttaa, nauraa Lundén.

Kuka Pauli?

– Työnnetään pakara Paulille ja palautetaan. Pakara Paulille! huutaa Tanja Karppi ja saa naiset nauramaan.

Kyse on siitä, että naiset tanssiessaan kuvittelevat eteensä yleisön. Yksi yleisön edustaja on nimetty Pauliksi. Tai voi hänet nimetä keneksi tahansa, mutta Vaasan tytöillä se on Pauli. Ja liike on napakka isku pakaralla juuri sinne Paulin suuntaan, viettelyä unohtamatta.

– Me on tyttöjen kanssa yhdessä päätetty, että tää pakara on Paulille, nauraa Karppi.

Naisten tunnilla töitä tehdään tosissaan ja, kun tunti on ohi, on hiki ja posket punoittavat.

– Olipa hikinen treeni, mahtavaa naiset, kehuu Karppi.

Turun meripelastuskeskus sai tänään lauantaina iltapäivällä ilmoituksen siikarysään tarttuneesta valaasta Merenkurkussa Bergön pohjoispuolella.

Tehtävää varten hälytettiin Vallgrundin merivartioaseman partio, joka ryhtyi irroittamaan valasta. Partio sai arviolta 7–8-metrisen valaan vapautettua verkosta. Valas ei kuitenkaan poistunut alueelta, vaan se jäi lähettyville uimaan.

Paljon valaita nähnyt Luonnonvarakeskuksen tutkija Sanna Kuningas tunnistaa lajin kuvasta heti.

– Se on aivan selvästi ryhävalas. Selkäevä on hyvin tyypillinen, väritys taas aika jännä, Kuningas sanoo.

Poikkeukselliselle reitille kaksi vaihtoehtoa

Ryhävalas on hyvin harvinainen näky Suomen vesillä ja varsinkin näin pohjoisessa. Kuningas löytää ryhävalaan poikkeukselliselle reitille kaksi syytä.

– Voi olla kyse nuoresta, reitiltään eksyneestä valaasta. Toinen selitys on, että jotain on vialla.

Ryhävalaan lisäksi Itämerellä tavataan silloin tällöin lahtivalaita. Pyöräishavaintoja on muutamia joka vuosi.

Valasta saatetaan avomerelle

Iltapäivällä Bergön pohjoispuolelle saapui useita huviveneitä, ja pelastuspartion oli rajoitettava pääsyä alueelle, sillä valas hermostui veneistä.

Turun meripelastuskeskuksen kenttäjohtaja Samu Hiljanen kertoo, että partion Lotaksi nimeämä valas on yhä alueella.

Hiljasen saamien tietojen mukaan verkko on nyt saatu irrotettua, ja partio yrittää saattaa valasta kohti avomerta.

Vuonna 2006 Perämerellä seurattiin Veeti-valasta

Vaikka valaat ovat Suomen lähivesillä erittäin harvinaisia, on niitä viime vuosina nähty muutamaan kertaan. Viimeksi vuonna 2014 Itämerellä kierteli ryhävalas, joka kävi mahdollisesti Helsingin edustalla asti.

Perämerellä Himangalla puolastaan havaittiin valas vuonna 2008. Myös vuonna 2006 Perämerellä nähtiin valas, jonka liikkeitä media seurasi tarkasti. Valas sai nimen Veeti.

Veetin tarina päättyi todennäköisesti pari viikkoa Suomen-havainnon jälkeen. Riianlahdelta löydettiin kuollut, kymmenmetrinen ryhävalas, joka todennäköisesti oli juuri sama Suomessa havaittu yksilö.

Aiheesta lisää:

Valas on harvinainen vieras Suomessa