Maastopaloja Napapiirillä, kuivuuden riivaamia maanviljelijöitä ja sairaalat täynnä auringon polttamia ihmisiä. Epätavallisen pitkä helleaalto on pitänyt Pohjois-Eurooppaa kurimuksessaan.

Maanviljelijät eri puolilla aluetta ovat varoittaneet heikommasta sadosta kuivuuden vuoksi. Puola on pyytänyt EU:lta taloudellista tukea, kun 91 000 maatilaa on kärsinyt epätavallisen kuivuuden aiheuttamista kadoista. Myös Latviassa on julistettu maatiloille kansallinen hätätila kuivuuden vuoksi.

Saksassa kuivuudesta kärsittiin eniten touko–kesäkuussa. Maataloustuottajat ovat varoittaneet sadon olevan tänä vuonna 20–50 prosenttia normaalia pienempi.

Ruotsissa puolestaan karjaa on joutunut teuraalle rehuheinän puutteessa. Karjatilalliset varoittavat Euroopassa myös huonolaatuisen heinän vaikuttavan maidon laatuun.

Metsäpaloja monin paikoin

Metsäpalojen kanssa ei taistella vain Ruotsissa, Suomessa ja Venäjällä, vaan muissakin pohjoisissa maissa on taisteltu maastopaloja ja niiden uhkaa vastaan.

Latvian länsiosissa määrättiin pikkukylä evakuoitavaksi keskiviikkona lähellä riehuvan palon vuoksi. Stiklin kylästä evakuoitiin kymmeniä ihmisiä, kun savu ja tuhka levisivät kohti kylää. Palo raivosi alueella vielä viikonloppunakin.

Tanskassa on suljettu kokonainen lomasaari kuivuuden takia, kertoi Tanskan yleisradioyhtiö DR. Pieni asumaton saari Fynin saaren pohjoispuolella on luonnonsuojelualue, joka houkuttelee 30 000–40 000 turistia vuodessa.

Saari suljettiin, koska pelastuslaitoksen olisi liian vaikeaa päästä saarelle, jos maastopalo syttyisi. Saarelle ei pääse autolla vaan vain kävellen matalan veden yli.

Etelä-Norjassa puolestaan on ollut kahden viime viikon aikana 350 paloa, kertoo Norjan yleisradioyhtiö NRK. Tilanne on vaikea, mutta hallinnassa. Riski uusien palojen syttymiselle on edelleen olemassa.

Britanniassa kolme viikkoa raivonnut maastopalo Saddleworthin nummilla saatiin sammumaan loppuviikosta. Viranomaiset kuitenkin varoittavat, että maasto on Britanniassa rutikuivaa ja syttymisvaara valtava.

Britanniassa on satanut vain 47 millimetriä kesäkuun alun ja heinäkuun puolivälin välissä.

– Enpä olisi tätä uskonut ikinä sanovani, mutta me rukoilemme sadetta, sanoi Lontoon palopäällikkö Dany Cotton AFP:lle.

Britanniassa lääkärit kertovat lisäksi, että sairaalat ovat täynnä nestehukasta ja auringonpolttamista kärsiviä ihmisiä. Erityisesti helle kiusaa vanhuksia.

Helle tappaa Japanissa

Helleaalto ei kuitenkaan ole ollut pelkästään Euroopan riesa. Japanissa ainakin 30 ihmistä on kuollut kuumuuden vuoksi, kertoo BBC.

Lisäksi tuhansia muita ihmisiä on joutunut sairaalahoitoon viime viikkojen aikana.

Lämpötilat ovat paikoin kohonneet yli 40 asteen. Kioton kaupungissa hellettä on ollut yli 38 astetta seitsemän päivän ajan, mikä on ennätys sitten mittaamisen alun 1800-luvulla.

Japanin opetusministeriö kehotti kouluja varotoimenpiteisiin sen jälkeen kun 6-vuotias poika kuoli ulkona pidetyn oppitunnin jälkeen.

Lue myös:

Loppuuko ruis ensi talvena? Ruokaturvan asiantuntija on huolissaan Pohjoismaiden viljavarannoista

Salamointi lietsoo Ruotsin metsäpaloja – lisää syttyi päivän aikana, yksi paloista armeijan räjähdealueella

Kuivuus verottaa myös luonnonmarjojen satoa

Viljasato on heikko tai vielä kehnompi

Kerroimme viime viikolla luontokuvaaja Eeva Mäkisen neljä suosikkia Suomen retkikohteista. Listalla olivat muun muassa Liesjärven ja Torronsuon kansallispuistot, Oulankajoen melontareitti sekä Pyhä-Nattasen tunturi.

Pyysimme lukijoita lähettämään kuvia Suomen unohdetuista luontokohteista. Alla on koottuna lukijoiden kuvat ja vinkit.

1. Tiilikkajärven kansallispuisto, Rautavaara

"Reitiksi valitsimme Sammakkotammi – Venäjän hiekka – Uiton kämppä ja illaksi takaisin lähtöpaikkaan. Erittäin hyvin hoidettu ja siisti. Monimuotoiset maisemat, helppo reitti koko perheelle, useita reittejä. Yöpymismahdollisuus myös kämpässä, jossa sauna ja ulkogrilli. Nilsiän Tahko matkailukeskukseen vain noin 50 km. Suosittelen!"

Lisätietoja Tiilikkajärven kansallispuistosta.

2. Jurmon saari, Parainen

"Eriskummallinen, mystinen, kaukainen, kaunis ja melko harvojen tuntema – näin voisi kuvailla ulkosaaristossa Paraisten kunnassa sijaitsevaa Jurmon saarta. Monenlaista erilaista maisemaa voi nähdä melko pienellä, noin viiden kilometrin pituisella, mutta kapealla Salpausselän harjusaarella. Se kuuluu osin Saaristomeren kansallispuistoon.

Jurmosta löytyy Lapin rakkakivikkojen kaltaisia pirunpeltoja, Suomen suurin nummialue, sademetsämäisiä pihlaja- ja tervaleppälehtoja ja hienoja sisälampia. Myös tähtitaivas näkyy saarella erityisen hyvin, koska lähellä ei ole kaupunkien kirkkaita valoja. Jurmo on suosittu kohde lintuharrastajien keskuudessa lintujen muuttoaikana. Lintujen lisäksi saarella voi törmätä vapaana kulkeviin alpakoihin ja joskus myös saarella laiduntaviin "karvalehmiin" eli ylämaan karjaan. Jurmoon pääsee ilmaisella lautalla Nauvosta, mutta silti harva on siellä käynyt. Jurmossa voi yöpyä telttailualueella tai vuokramökeissä."

Lisätietoja Jurmon saaresta.

3. Letonniemen luonnonsuojelualue, Oulu

"Oulussa on hieno luonnonsuojelualue Letonniemi, sijaitsee Rajahaudassa. Hieno luontopaikka lähellä kaupunkia. Talvella ja kesällä kokemisen arvoinen paikka. Letonniemelle pääsee pitkospuita pitkin meren rantaan. Merenrannasta on hienot näkymät."

Lisätietoja Letonniemen luonnonsuojelualueesta.

4. Kintulammi, Tampere

"Tosi kiva retkeilypaikka ja sopii yhden yön mittaisille retkille ja päiväretkille. Helposti pääsee paikan päälle vaikka bussillakin, jos pikku kävelymatka ei pelota."

Lisätietoja Kintulammen virkistysalueesta.

5. Petkeljärven kansallispuisto, Ilomantsi

"Monia kansallispuistoja kiertäneenä voin ehdottomasti suositella Ilomantsin Petkeljärveä. Siitä puhutaan harmittavan vähän. Petkeljärvi on parhaimmillaan syyskuussa ruska-aikaan. Kapeita, korkeita harjuja, vettä, erämaata, hiljaisuutta. Vaellusreitti Taitajan taival. Paljon muuttolintuja syksyisin. Toisen maailmansodan aikaisia juoksuhautoja ja korsuja. Lähellä taistelualueita. Täällä ei törmää turisteihin. Käymme täällä joka syksy. 25 vuoden aikana olemme törmänneet vain muutaman kerran toisiin vaeltajiin. Jos kaipaa hiljaisuutta ja rauhaa, sitä löytyy täältä."

Lisätietoja Petkeljärven kansallispuistosta.

6. Tulliniemen luontopolku, Hanko

"Helposti saavutettavissa oleva kohde koko perheelle (ei kuitenkaan esteetön). Sadekelillä vaativa kulkea. Polku niemen kärkeen noin 3,3 km ja saman verran takaisin."

Lisätietoja Tulliniemen luontopolusta.

7. Teijon kansallispuisto, Salo

"Kuva on otettu 12.7.2018 Teijon kansallispuistossa Matildanjärven kierroksella. En itse ainakaan ollut koskaan kuullut kyseisestä kansallispuistosta, mutta tämä vajaan kuuden kilometrin lenkki yhdistää eteläisen Suomen luonnon parhaimmat palat: järven, suot, mäntykankaat ja peikkometsät. Reitti on myös varsin helppokulkuinen myös aloitteleville retkeilijöille. Tarkalleen ottaen kuva on otettu noin kilometri luontotalolta, kun kiertää reittiä vastapäivään ja vastaan tulee kirkasvetinen metsäpuro, joka kulkee polun vierellä hetken."

Lisätietoja Teijon kansallispuistosta.

8. Sipoonkorven kansallispuisto, Sipoo

"Siellä on upeita kallioita ja metsää. Högberget ei ehkä vielä ole suositeltava sateella. Jyrkkä alastulo. Mutta siellä on kunnostustyöt meneillään."

Lisätietoja Teijon kansallispuistosta.

Yle järjestää tänä vuonna Mennään metsään -kampanjan, jonka aikana järjestetään yhteislenkkejä kaikissa Suomen kansallispuistoissa. Tiedot tapahtumapäivistä ja ilmoittautumiset lenkeille täältä. Tutustu kansallispuistoihin kampanjan videoilta Areenassa.

Juttua korjattu 21.7. klo 13.28: Tulliniemen luontopolun pituus on yhteensä 6,7 kilometriä eli noin 3,3 kilometriä yhteen suuntaan.

Lue lisää:

Luontokuvaajan neljä kuvankaunista suosikkia: Vieraile näissä Suomen vähemmän tunnetuissa kansallispuistoissa ja luontokohteissa

Väärin pysäköityjä ja tyystin hylättyjä autoja hinataan katujen varsilta kunnalliselle autovarikolle yhä useammin.

Pelkästään Helsinki kerää tienvarsilta varastoon joka vuosi yli 2 200 autoa.

Jos varikolle hinattua autoa ei lunasteta kahdessa kuukaudessa, auton omistusoikeus siirtyy kunnalle.

Auton lunastaja pulittanut jopa tuhansia euroja

Helsingissä Ajoneuvojen siirtokeskuksen toiminnasta vastaava siirtopäällikkö Pekka Holopainen on ehtinyt kolme vuosikymmentä kestäneen varikkouransa aikana nähdä yhtä ja toista.

– Autoja hinataan varikollemme pääasiassa kahdesta syystä. Valtaosassa tapauksista syy hinaukseen on ajoneuvon virheellinen pysäköinti. Jo kaksi vuorokautta kestänyt pysäköinti väärässä paikassa voi johtaa hinaamiseen. Loppuosassa kyse on hylätyistä autoista.

Takavuosina pysäköintivirhemaksujen eli parkkisakkolappujen repiminen oli monelle kuumakallelle suorastaan harrastus.

Holopainen sanoo, että öykkäröinti – pysäköintivirhemaksulappujen repiminen – tulee kalliiksi.

– Viisi lainvoimaista maksamatonta parkkisakkomaksua ovat jo sellaisenaan itsenäinen peruste auton hinaamiseen pois kadulta kunnallisen siirtoautovaraston aitojen sisään. "Viedään häkkiin tavattaessa", kuten sanonta kuuluu.

– Autonsa saa ulos vasta kun hinaus- ja säilytyskulut sekä ne kaikki maksamattomat parkkisakot on maksettu. Olen nähnyt tapauksia, joissa pulitettavaa on ollut jopa useita tuhansia euroja.

Kymmenestä kierrätykseen yhdeksän, myyntiin yksi

Jos julkiselle paikalle hylätty auto on kelvotonta romua, ympäristöjätettä, se kuljetetaan suoraan romuttamolle hävitettäväksi. Näin käy esimerkiksi muodottomaksi moukaroiduille ja poltetuille autonraadoille.

Jos taas hylätylle autolle on kuviteltavissa edes jonkinlaista rahallista arvoa, se hinataan kaupungin varikolle.

Jos autoa ei lunasteta kahdessa kuukaudessa, auto myydään tai romutetaan.

– Säilytämme autoa kaksi kuukautta. Jos autolle ei ilmoittaudu omistajaa siinä ajassa, autosta tulee kunnan omaisuutta.

Helsinki myy varastoautonsa pois mahdollisimman pikaisesti. Ostajiksi kelpaavat vain yritykset, joilla on asianmukainen voimassaoleva ympäristölupa. Näin varmistetaan yleensä varaosiksi päätyvien ajoneuvojen asianmukainen loppukäsittely.

– Suurin osa meille tulleista autoista menee kierrätykseen. Ajoneuvohajottamot purkavat autot ja myyvät niiden irto-osat varaosiksi. Ajoneuvon kiinteä runko menee teollisuuden raaka-aineeksi.

– Noin joka kymmenes auto on sellaisessa kunnossa, että lähtee myyntiin sellaisenaan – ja ilmeisessä ajokunnossa. Minkäänlaisia takuita me emme kuitenkaan ikinä anna, Holopainen naurahtaa.

Julkiset huutokaupat lopetettiin jo vuonna 2001.

– Siinä kävi liian usein niin, että auto ostettiin vaikkapa vain parin hyvän renkaan takia ja sitten se muu hylky jätettiin uudestaan kadulle.

Aavemaisella varikolla sattuu ja tapahtuu

Siirtopäällikkö Pekka Holopaiselle mikään inhimillinen ei enää ole vierasta.

– Autoista on löytynyt huumeita ja jopa käsikranaatteja. Ne ovat aina poliisiasioita.

Romuautoihin liittyy myös inhimillisiä tragedioita.

– Asunnottomat rakentavat toisinaan itselleen koteja myös hylättyihin autoihin. Kun menemme paikalle, ensin – ennen romun varikolle hinaamista – on suoritettava asukkaiden häätö. Se ei ole koskaan mukavaa hommaa.

Joskus myös varikkopäällikön pumpusta kouraisee. Kerran varastoon tuotiin itäeurooppalaisen rekka-auton perävaunu.

– Kun perävaunusta tuli kunnan omaisuutta silloisen kolmen kuukauden lunastusajan jälkeen, avasimme sen ovet.

– Ensimmäisenä tuli vastaan ruumisarkku ja iso määrä erilaisia pelikoneita.

Löytyikö sieltä arkusta mitään?

– Onneksemme arkussa ei ollut ketään.

Paarma pörrää hetken aikaa Huck Middeken pään ympärillä kesäisellä niityllä ja seisahtuu sitten kädelle. Nopea läimäys ja vielä nopeampi puraisu, ettei hyönteinen kärsi. Välipala on syöty nopeasti. Middeken mukaan isot nautapaarmat ovat makeimpia, nyt saaliiksi tuli raidallinen sokkopaarma.

– Erinomainen snack, mutta vähän niin kuin sipsit. Jos syöt liian paljon sipsejä, tulee huono olo. Sama juttu paarmojen kanssa, Huck Middeke sanoo.

Middeke on joensuulainen eräopas ja moderni metsästäjä-keräilijä. Paarmojen lisäksi hän syö tilaisuuden tullen myös esimerkiksi supikoiraa, rottaa ja oravaa. Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään erikoisesta ruokavaliosta, vaan jostakin isommasta.

Aurinko porottaa järven rantaan keskellä keskisuomalaista metsää. Sotka ui rantavedessä, ja puro solisee kutsuvasti. Huck Middeke poimii suuhunsa tukun maitohorsman lehtiä ja muutaman itikan. Hellepäivän tunnelma on unelias.

– Meillä on päällä hätätilanne. Emme voi enää odottaa, maapallo ei kestä, hän sanoo.

Kuukausi ilman rahaa ja roskaa

Heinäkuisessa metsässä on käynnissä ihmiskoe. Joukko ekologisesta elämäntavasta ja luonnossa selviämisestä kiinnostuneita ihmisiä aikoo elää kuukauden ajan metsäleirissä ilman rahaa, käyttämättä fossiilisia polttoaineita ja tuottamatta lainkaan roskaa.

He uskovat, että ekoteot arjessa eivät riitä, vaan nykyisen elämäntavan tilalle on kehitettävä jotakin täysin uutta – tai oikeastaan jotakin hyvin vanhaa.

Leiriä on takana kaksi viikkoa, ja Middeke on tyytyväinen tuloksiin. Rahaa on mennyt ainoastaan bussilippuun paikalle pääsemiseksi ja kalastuslupaan. Katkennut kalastussiima on Middeken mukaan ainoa asia, joka voidaan luokitella roskaksi.

Nälkää ei ole tarvinnut tuntea, vaikka suurin osa ajasta on kulunut ruuan etsintään: mustikoita metsästä, kalaa järvestä, salaattia syötävistä kasveista, höysteeksi hyönteisiä.

Tarkoitus on elää kestävästi, ei pelkästään luonnon armoilla. Leiriläisillä on mukanaan kuivaruokavarasto hätävaraksi. Lisäksi he ovat saaneet läheiseltä kyläkaupalta lahjoituksena roskikseen menevää ruokaa.

“Lapsen pitää oppia muutakin kuin tienaamaan”

Näky nuotiopaikalta voisi olla reppureissaajien tulilta Aasiasta, paitsi että rastojen ja risupartojen lisäksi suomalais-norjalaisessa porukassa vilahtelee myös retkeilyvaatteita ja kunnon työkaluja. Pakurikääpätee porisee nokipannussa.

Eletään auringon rytmissä, ja tähän aikaan vuodesta valoa on niin paljon, ettei aina tiedä vuorokaudenaikaa.

– Kun aurinko tulee esiin noiden rantapuiden takaa, on kello noin yksi iltapäivällä, tietää joku.

Huck Middeken 9-vuotias poika viettää kesää äitinsä kanssa kaupungissa, jossa kolmihenkinen perhe normaalisti asuu omakotitalossa. Isä on metsässä, jotta voisi opettaa pojalleen selviytymistaitoja. Ne ovat hänen mielestään välttämättömiä tulevaisuudessa.

– Haluan, että poikani oppii muutakin kuin tienaamaan rahaa ja tilaamaan pizzan, Middeke sanoo.

Vaimo ei innostu raatopaistista

– Ihminen on ainoa eläin maapallolla, jonka jälkeläiset eivät enää voi kopioida vanhempiensa elämäntapaa. Maapallo ei kestä sitä. Meidän on ajateltava vähintään seitsemän sukupolvea eteenpäin, Middeke sanoo.

Middeken perheen hiilijalanjälki on alle puolet keskimääräisen suomalaisperheen elämäntavan jättämästä jäljestä. Kotona kokataan tavallista vegaaniruokaa, sillä vaimo ja lapsi eivät innostu paarmojen syömisestä tai raatopaisteista.

Kun Middeken Brasiliassa asuva veli meni naimisiin, Middeke halusi mukaan juhliin ja matkusti maapallon toiselle puolelle bussilla, junalla ja rahtilaivalla. Matka kesti kolme viikkoa.

Huck Middeke elää arjessaan niin ekologisesti kuin pystyy, mutta se ei ole hänen mielestään läheskään tarpeeksi. Jos hän saisi päättää, arki omakotitalossa vaihtuisi vaeltavaan elämäntapaan yhteisöllisessä telttaleirissä luonnossa.

– Se olisi helpompaa, kestävämpää, halvempaa ja minulle onnellisempaa elämää, Middeke sanoo.

Avokadon ostaja on paha poika

Kaipuu luontoon ei ole mikään uusi ilmiö. Alkukantainen elämäntapa kiehtoo. Yhdysvalloissa moderni primitivismi on kokonainen alakulttuuri. Se tarkoittaa eri ihmisille eri asioita.

Jotkut ovat kiinnostuneita villistä luonnosta ja vaistonvaraisesta elämästä, jossa pyritään pois teknologian ja sivilisaation rasitteista. Permakulttuuri taas tarkoittaa pyrkimystä kehittää ympäristöä suojelevaa maanviljelyä ja arkkitehtuuria. Survivalisti puolestaan opettelee selviytymään luonnossa ilman mukavuuksia ja varusteita. Ja onhan Suomessakin aina elänyt originelleja erakoita metsäpirteissään.

Keski-Suomen telttaleirillä laadukkaat makuupussit tuulettuvat pyykkinarulla ja aurinkokenno lataa pientä videokameraa ja yhtä kännykkää. Tällä kertaa Huck Middekellä on mukanaan kunnon retkeilyvarusteet. Ei sillä, etteikö hän pärjäisi ilmankin.

Suomessa, Ruotsissa ja Saksassa eräoppaaksi opiskellut Middeke vetää myös selviytymisen alkeiskursseja. Silloin luonnon armoille mennään lähes kokonaan ilman varusteita ja aletaan opetella tulentekoa ja suojan rakentamista.

Saksalaissyntyinen Middeke päätyi Suomeen vähän yli kymmenen vuotta sitten. Hän tapasi suomalaisen vaimonsa ympäristöjärjestö Greenpeacen metsien hakkuita vastustavalla aktivistileirillä Lapissa.

– Työssä Greenpeacessa olen tottunut osoittelemaan pahoja poikia. Ihan yhtä lailla minä olen paha poika, kun ostan keskellä talvea suomalaismarketista pussillisen avokadoja, Middeke sanoo.

Oravakeitto yllätti vieraan

Ensiksi orava suolistetaan ja nyljetään. Sen jälkeen se huuhdellaan huolellisesti ja valutetaan. Perinteisen suomalaisen reseptin mukaan soppaan lisätään vain perunoita, sipulia ja nokare voita.

Kun Huck Middeken luokse menee kylään, saattaa illallispöydässä odottaa yllätys. Jos Middeke löytää auton alle jääneen oravanraadon tuoreena, siitä saattaa syntyä soppa tai uunipaisti. Paikalliselta metsästäjältä hän saa toisinaan supikoiraa. Sen liha täytyy kypsentää huolella trikiinivaaran vuoksi.

Middeken mielestä edes riistan syöminen ei ole kestävää, jos ensin ajetaan satoja kilometrejä autolla metsästysmaille.

Tutkimusten mukaan yli kaksi kolmannesta Suomen kasvihuonekaasupäästöistä syntyy kotitalouksien kulutuksesta eli siitä, mitä syömme, ja miten asumme ja millä liikumme.

Niihin valintoihin vaikuttaminen on Huck Middeken elämäntehtävä. Ja myös hänen henkilökohtaisen elämänsä suurin ristiriita.

Metsästäjä-keräilijä istuu tietokoneen ääressä

Suurimman osan ajasta survivalisti asuu keskuslämmitteisessä talossa ja tallaa paljain jaloin metsäpolkujen sijaan kaupungin katuja. Se on kompromissi perheen vuoksi.

– Poika käy koulussa ja vaimo töissä. Rahatöitä on tehtävä jo asuntolainan vuoksi. Minusta on järjetöntä, että ihmisten tuloista niin suuri osa menee asuntoon, kun voisimme rakentaa turvallisen, lämpimän ja luonnollisen suojan paljon halvemmalla, Middeke sanoo.

Jotta joku muukin ymmärtäisi järjettömyyden, moderni metsästäjä-keräilijä on valmis istumaan yökaudet tietokoneella takomassa kampanjasuunnitelmia ja antamassa vinkkejä kestävämpään elämäntapaan.

Totta kai Middeke ymmärtää, ettei elämä luontoleirissä ole massojen valinta. Hän itse käyttää mieluummin maakuoppaa kuin vesivessaa ja puhdistaa kätensä kuusenoksalla eikä saippualla.

– Ei selviytymisleiri tietenkään ole ratkaisu, mutta jostain on lähdettävä liikkeelle. Tarvitsemme ratkaisuja, jotka sopivat monille. Meidän täytyy löytää uusia tapoja elää, ei pelkästään yrittää tehdä niin sanotusta normaalista elämästä kestävämpää, Middeke sanoo.

Kun on saanut yhteyden luontoon, alkaa välittää ja tehdä asioita, hän uskoo.

Hänen mielestään hyvä alku on kerätä luonnosta jotakin syötävää, että tajuaa ruuan alkuperän. Tai viettää joka päivä pieni hetki luontoa katsellen, vaikka työmatkalla tai omalla parvekkeella.

Iltapäivän helteessä Huck Middeke istuu nuotion ääreen ja kovertaa soppakauhaa puunpalasesta. Metsässä hän on onnellisempi kuin missään muualla. Kahdessa viikossa maitohorsmakin alkaa maistua makealta.

– Jo lyhyt aika muuttaa mind setiä. Käsitys ajasta muuttuu. Paljon vähemmän tekee mieli ostaa kaupasta se suklaapatukka.

Viime kesän loputon sade ja tämän kesän jatkuva paahde: siinä ovat ainekset katastrofiin Pohjois-Euroopan pelloilla.

Sään ääri-ilmiöt ovat tehneet viljelystä erittäin hankalaa viime vuosina. Tämän vuoden sadosta on tulossa heikko niin Suomessa kuin muissa Pohjoismaissa ja Baltiassa.

– Viime vuosi oli äärimmäisen märkä. Syksyllä saatiin todella vähän kylvettyä syysviljoja, jotka olisivat tämmöisenä kuivana vuonna olleet jonkinlainen pelastus, sanoo ajatuspaja e2:n ruokaturvan asiantuntija Kaisa Karttunen.

Erityisesti rukiin viljelyala on kutistunut, ja sitä viljellään tänä vuonna melkein puolet vähemmän kuin viime vuonna.

Karttusen mukaan kotimainen ruis ei todennäköisesti riitä tänä vuonna suomalaisten tarpeisiin. Silloin täytyy turvautua tuontiviljaan esimerkiksi Saksasta ja Puolasta.

Rehutilanne piinaa karjatilallisia

Ruotsissa kuivuus on ajanut karjatilallisia teurastamaan esimerkiksi lehmiä ja hevosia, jotta rehuheinä riittäisi jäljelle jääville eläimille talven yli.

Myös rehua on kuivana kesänä kasvanut niukalti, ja sitä on kevyttä viljaa vaikeampi kuljettaa pitkän matkan päästä Pohjoismaiden markkinoille.

– Nythän Suomeen on saatu poikkeuslupa, että kesannointiohjelman piirissä olevilta pelloilta on saatu lupa korjata heinää karjalle. Se on pieni apu, mutta tietenkin kesantopellolle ei ole kasvanut kovin vahva heinä, kun sitä ei ole lannoitettu ja kuivuus on vaivannut kesantopeltoakin, Karttunen kertoo.

Kuivuudesta kärsineet maat ovat pyytäneet EU:lta ratkaisuja.

– Muuttuva ilmasto joudutaan ottamaan tosissaan. Entä jos tulee kolmas heikko vuosi ensi vuonna jonkin toisen sääilmiön takia, tai jos kuivuus jatkuu, tai jos tulee taas valtavan sateinen vuosi, Karttunen sanoo.

– On mietittävä, mitä tehdään tilanteessa, jossa Euroopan Unionin alueelle tai koko Keski- ja Pohjois-Eurooppaan osuu samantyyppinen sääilmiö. Miten tilanne silloin hoidetaan? Tai miten sitten toimitaan, jos koko Etelä-Eurooppa kuivuu kokonaan, kuten tulevaisuuden skenaariot näyttävät.

EU muotoilee parhaillaan uutta maatalouspolitiikkaa. Varsinaiset päätökset tehdään ensi vaalikaudella.

Tuntuuko että ruokakaupassa on kulunut viime aikoina entistä enemmän rahaa? Syy ei välttämättä ole vain omissa ostosvalinnoissa, vaan elintarvikkeiden hinnat ovat alkuvuonna nousseet Suomessa laajalti.

Luonnonvarakeskuksen mukaan ruuan hinta on ollut tänä vuonna nopeassa nousussa. Toukokuussa 2018 elintarvikkeiden kuluttajahinnat olivat 2,4 prosenttia korkeampia kuin vuotta aiemmin.

Erityisesti vihannesten, hedelmien, marjojen, voin sekä lihavalmisteiden hintoihin on tullut korotuksia.

Hintamuutosten taustalla on varsinkin ruuan maailmanmarkkinatilanne: esimerkiksi viljan hinnat ovat lähteneet nousuun, ja kuivuuden huonontama satotilanne voi nostaa hintoja edelleen.

Neljän vuoden lasku hinnoissa kääntyi nousuksi

Tuontiruuan nouseva hinta heijastuu Suomeen elintarviketeollisuuden hintakilpailun vähenemisenä, arvioi Luonnonvarakeskus.

Kun tuontiruuan hinnat nousevat, voivat kotimainen maatalous ja teollisuus siirtää kustannustensa nousua kuluttajahintoihin ilman suurta pelkoa markkinaosuuden menetyksestä.

Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Jyrki Niemi toteaa ruuan alkutuotannon ja teollisuuden kannattavuuden olleen Suomessa erittäin heikkoa.

Niemi kuvailee hintamuutosta nopeaksi. Elintarvikkeiden hinnat ovat lähteneet Suomessa nousuun alkuvuonna, kun takana oli jo neljä vuotta jolloin elintarvikkeiden kuluttajahinnat laskivat.

– Lisäksi kuluttajien ostovoima on kasvanut, joten kauppa käy nyt aiempaa paremmin ja hinta ei ole yhtä tärkeä ostoskriteeri, Niemi pohtii.

Niemi ennakoi varsinkin maito- ja lihatuotteiden hintojen nousevan edelleen tänä vuonna.

– Satonäkymien heikkous vaikuttaa myös lihatuotteiden kustannuksiin.

Halpuuttaminen jatkuu, vakuuttaa S-ryhmä

S-ryhmän vähittäiskaupan kaupallinen johtaja Ilkka Alarotu sanoo, että kuluttajahinnoissa käydään edelleen kiivasta kilpailua.

– Halpuuttaminen ei ole päättymässä, nykyiset hintojen nousut liittyvät maailmanmarkkinahintoihin ja satoihin, eikä niille S-ryhmä voi mitään, Alarotu toteaa.

– Halpuuttamisessa S-ryhmä on säästänyt omista kustannuksistaan, joten kyse on eri asiasta. Nämä yleisen hintatason muutokset eivät kerro suoraan meidän hinnoistamme, Alarotu kertoo.

Alarotu kuvailee suomalaiskuluttajia erittäin hintatietoisiksi. Hinnan ohella elintarvikkeiden valintatekijänä on nostanut merkitystään vastuullisuus, johon kiinnitetään aiempaa enemmän huomiota.

Kesko ei kommentoinut kysymyksiä päivittäistavarakaupan hinnoittelusta parhaillaan käynnissä olevan hiljaisen jaksonsa aikana. Kesko julkistaa ensimmäisen vuosipuoliskon tuloksensa ensi keskiviikkona.

Lidlin ostopäällikkö Riikka Nordqvist sanoo, että tulevaisuuden hintakehitystä on vaikea ennakoita, kun esimerkiksi viljat ovat vielä suurelta osin korjaamatta.

– Ruokakorin hinta on laskenut usean vuoden ajan ja nyt näyttää siltä, että raaka-ainepuolella on tekijöitä, jotka pakottavat tarkastelemaan myyntihintoja tarkemmin, Nordqvist toteaa.

Nordqvist kertoo, että raaka-aineiden hinnoilla on merkittävä vaikutus myös myyntihintaan. Lidl kertoo pyrkivänsä tarjoamaan asiakkailleen Suomen edullisimman ostoskorin.

Venäjän tuontirajoitukset laskivat hintoja

Tilastokeskus kiinnitti maaliskuussa huomiota käänteeseen elintarvikkeiden hinnoissa. Ruokajättien halpuutuksen ohella elintarvikkeiden hintoja laski yhtenä syynä Venäjän tuontirajoitusten aiheuttama ylitarjonta. Tämä laski vilja-, liha- ja maitotuotteiden tuottajahintoja koko Euroopassa.

Pellervon taloustutkimus PTT ennakoi myös maaliskuussa, että ruuan hinta tulee tänä vuonna nousemaan. Yksittäisten tuotteiden välillä on suuria eroja hintakehityksessä.

Yle kertoi aiemmin, kuinka Suomen elintarviketeollisuus toipui Venäjän tuontikielloista: Voita Ranskaan, sianlihaa Kiinaan – Suomen elintarviketeollisuus nousi Venäjän tuontikieltojen tuomasta kuopasta.

Tänä vuonna elintarvikeviennin kasvu on alkuvuonna hyytynyt. Vuoden 2018 ensimmäisellä kolmanneksella viennin arvo oli kahdeksan prosenttia edellisvuotta alemmalla tasolla.

Muita uutisia aiheesta

Kasvisruokien menekki pompannut moninkertaiseksi: nyt myös keski-ikäiset miehet syövät vegeä

Tässä suomalaisten suosikkipöperöt: Uunilohta, tuttuja jauheliharuokia, "vaihtelua" itse tehdystä pizzasta

Miltä näyttää ruokakauppa vuonna 2028? K-ryhmä esitteli viisi tulevaisuuden visiota

Yksi ihminen on kuollut norjalaisen gyrokopterin pudottua maahan Enontekiöllä Kilpisjärven alueella, kertovat Norjan pelastusviranomaiset tiedotteessa.

Toinen gyrokopterin kyydissä olleista loukkaantui turmassa lievästi ja hänet vietiin sairaalaan Norjaan.

Oulun poliisin mukaan Suomen lentopelastuskeskus sai lauantai-iltana noin kello 19 jälkeen tiedon Norjan ilmailuviranomaisilta, että norjalainen gyrokopteri on pudonnut Suomen puolelle Kilpisjärven Dierpmesjärven koillispuolella.

Tapahtumapaikalle lähti kaksi pelastushelikopteria Norjasta suorittamaan etsintää ja pelastustehtävää.

Paikalla olleet norjalaisviranomaiset tiedottivat suomalaisviranomaisille, että toinen koneessa ollut Norjan kansalainen oli kuollut ja toinen loukkaantunut.

Norjan pelastusviranomaisten mukaan sää turma-alueella on ollut hyvä, eikä onnettomuuden syystä ole vielä tietoa.

Oulun poliisi kertoi STT:lle iltakymmeneltä, että Suomen poliisipartio pääsi turmapaikalle rajavartioston kopterin kyydissä. Tutkintaa vaikeuttaa onnettomuuspaikan sijainti tiettömän taipaleen päässä.

Lahdentiellä Mäntsälän kohdalla sattui lauantai-iltana liikenneonnettomuus, jossa kuoli yksi ja loukkaantui viisi ihmistä.

Matkailuauto ja henkilöauto törmäsivät Kotkakorventien ja Vanhan Lahdentien eli tie 140:n risteyksessä noin kello 21.35.

Poliisin mukaan kolarissa sai surmansa henkilöauton kuljettaja. Matkailuautossa ollut viisihenkinen perhe kuljetettiin sairaalahoitoon.

Onnettomuuden vuoksi tie oli suljettu liikenteeltä useiden tuntien ajan.

Turma sattui alueella, jossa 80 kilometrin nopeusrajoitus vaihtuu 60:een.

Turman syy on toistaiseksi auki.

Huoltoaseman pöydässä istuva Hannele Laurila, 54, pyörittelee smoothie-pakkausta kädessään. Hän on ollut koko työuransa tuotteistamisen ammattilainen.

Keltainen pahvipakkaus kysyy "kaipaatko aurinkoa", vaikka sisältö on aivan perustavaraa marjoineen ja hedelmineen. Laurila pitää smoothieta hyvänä esimerkkinä tuotteistamisesta ja mielikuvien luomisesta asiakkaalle.

– Minäkin tuotteistan asioita. Pitää tehdä asioita sydämellään ja herkkyydellään. Tuntosarvet pystyssä. Se korostuu musiikissa.

Tarinointi liukuu vähän väliä 1990-luvun musiikkimarkkinoille, vaikka Laurila toivoo, ettei tuota aikakautta korosteta liikaa.

Mutta mitä hän tekee nyt? Ensinnäkin Hannele Laurila myy asuntoja Päijät-Hämeessä.

Hän ottaa kännykkänsä esille ja panee pyörimään videon. Klippi starttaa ilmakuvalla. Esittelyssä on järven rannalla sijaitseva hirsitalo. Mukaan on liitetty kevyt taustamusiikki ja lintujen sirkutusta.

– Pyysin kuvaajalta etukäteen tiettyjä kuvakulmia maisemasta, talosta ja pihapiiristä. Hän on ammatti-ihminen. Sitten kerroin, mitä haluan videolle. Saimme näyttävät kuvat ja hyvän rytmityksen.

Asuntojen lisäksi Laurila kauppaa potilastietojärjestelmän tukipalvelua: sähköistä ajanvarausjärjestelmää erikoissairaanhoitoon ja perusterveydenhuoltoon. Järjestelmän käyttäjinä ovat lääkärit ja hoitajat.

Taas tulee eteen sana tuotteistaminen. Onko hän Suomen ainoa ihminen, joka on aidosti innostunut sotesta?

– Tuotteistaminen on ollut aina vahvuuteni jo musiikkimarkkinoilla toimiessani. Nyt varmistan, että sairaala saa ajanvarausjärjestelmään liittyvät tuotekuvaukset, koulutuksen ja helpdesk-palvelun. Sote- ja maakuntauudistus avaavat paljon mahdollisuuksia.

Laurila työskenteli aiemmin Tieto Healthcare & Welfare Oy:ssä projekti- ja tuotepäällikkönä, mutta nyt hän myy ajanvarausjärjestelmää oman firmansa kautta. Palkintoja on napsahdellut useita, kuten presidentin Laatuinnovaatio-palkinto.

– Minulle on tärkeää, että pystyn auttamaan terveydenhuollon ammattilaisia. Tarjoan heille vain sitä, mitä he asiakkaina pyytävät. Asioissa on oltava fokus. Keskityn olennaiseen.

Mutta ennen tätä oli kuitenkin musiikki. Laurilalle menestystä ja vastoinkäymisiä tuottanut musiikki.

Härmäläinen James Dean hihattomassa

Musiikki on ollut Hannele Laurilan matkassa viime vuosiin saakka, vaikka hänet muistetaan parhaiten 1990-luvulta Laura Voutilaisen, Isto Hiltusen ja Janne Hurmeen manageroinnista.

Laurila halusi Voutilaisesta kuin nykyajan Katri Helenan, Hiltusesta Tauno Palon ja Janne Hurmeesta James Deanin. Uusia potentiaalisia artisteja haalittiin talliin lehti-ilmoituksin kuin Idolsissa konsanaan.

Hän on aina fanittanut Katri Helenaa. Voutilaiselle hän osti esiintymisasuja ulkomaita myöten. Monen verkkokalvoille on porautunut nuori Voutilainen tätilookissaan: oli jakkupuku, helminauha ja polkkatukka.

Läpimurtohitti oli Hannele Laurilan aviomiehen Arin tekemä Kerran. Muut kappaleet olivat slaavilaista alkuperää.

– Lauran asuihin hain tyyliä ja glamouria, joka kunnioittaa yleisöä. Janne Hurmeelle sopi hihaton t-paita, jotta hänen tatuointinsa tulivat esiin James Deanin tavoin. Isto Hiltunen oli alun perin pitkätukkainen lökäpöksy, mutta hänestä kuoriutui komea mies. Kuin Tauno Palo.

Laurilalla on äänessä ylpeyttä, kun hän muistelee stailauksiaan. Laulajat saavat kehuja omaperäisistä äänenväreistä.

Oma lukunsa oli Johanna Siekkinen (nykyisin Guillou), joka esitti muun muassa plagiaattisyytöksiä saaneita kappaleita. Milloin oli jäljitelty Madonnan La Isla Bonitaa ja milloin Vaya Con Diosin Neh na naa. Hannele Laurila oli näissä asioissa omien sanojensa mukaan lähinnä sivustaseuraaja, sillä levy-yhtiön musiikkilinjasta vastasi jugoslavialaistaustainen hovisäveltäjä Michael Goodman.

Säveltäjä toi muassaan jugoslavialaisia kansansävelmiä, jotka tehtiin kuin liukuhihnalta tarjoillen Suomen kansalle – hyvällä menestyksellä radioissa ja levymyynnissä.

Plagiaattisyytökset olivat Hannele Laurilan tallille kiusallisia. Myös laulaja Johanna Guillou kertoo saaneensa kohusta osansa.

– Valitettavasti homma henkilöityi voimakkaasti minuun. Levy oli laulajaa vaille valmis, kun tulin mukaan. En kokemattomana nuorena tyttönä ymmärtänyt koko juttua.

Guillou tekee nykyisin tyystin erilaista musiikkia kuin iskelmä on – hän laulaa elektronista tanssimusiikkia. Yli kaksikymmentä vuotta sitten tehdystä yhteistyöstä Guillolle on jäänyt Laurilan persoonasta mieleen kova työnteko.

– Hänellä oli aina monta rautaa tulessa.

Poppipojat rätkättivät humpalle

Vanhat yhteistyökumppanit muistavat Laurilan voimakastahtoisena persoonana. Taivassataman solisti Jani Mahkonen pitää Hannele Laurilan heikkoutena huonoa kuuntelutaitoa. Manageri ei aina jaksanut kuunnella artistien ajatuksia – halu muokata ihmisiä oli suuri.

Hannele Laurila ei tunnista heikon kuuntelijan luonnehdintaa itsestään.

– Mielestäni olen aina osannut kuunnella ihmisiä. Mutta ehkä minulle on tullut vanhemmiten lisää nöyryyttä ja kunnioitusta toisia kohtaan.

Kun Johanna Siekkinen, Laura Voutilainen ja Isto Hiltunen esittivät uransa alussa iskelmää, Taivassatama oli toista maata. Yhden albumin tehnyt viiden hengen bändi tuli tunnetuksi pop-kappaleesta Kaktuspiikki.

– Taivassatamaa ei kyllä pakotettu mihinkään muottiin pukeutumisen suhteen. Hovisäveltäjä Michael Goodman yritti tarjota meille esitettäväksi jugoslavialaista humppaa. Nauraa rätkätimme asialle, emmekä suostuneet, paljastaa Mahkonen.

Taivassatama joutui lopullisesti telakalle 1995, kun solisti Jani Mahkonen kyllästyi olemaan tien päällä. Musiikki vaihtui graafikon uraan.

Mahkosen on helppo löytää Laurilasta positiivisia luonnehdintoja. Näitä ovat pontevuus, heittäytyvyys, hurmaavuus ja sydämellisyys.

Laura mainosti Finluxia ja Taivassatama Benefonia

Taivassatama-yhtyeen solisti Jani Mahkonen sanoo, että Lauriloiden levybisnes oli "epäpyhä allianssi". Tällä hän tarkoittaa Suomessa harvinaista perheyritystä musiikkimarkkinoilla. Mahkosen mielestä Hannele Laurila oli artistien tuotteistamisessa edelläkävijä Suomessa.

– Laura Voutilainen mainosti Finluxin televisioita. Taivassatama puolestaan oli Benefonin tv-mainoksissa, joissa kannettiin huolta nuorisotyöttömyydestä. Jokaisesta puhelimesta meni rahaa työttömyydentorjuntakampanjaan.

Kohumanageri teki Mahkosen mukaan paljon työtä artistien eteen. Voimakastahtoinen nainen sai Mahkosen mielestä kokea musiikkimarkkinoilla vähättelyä ja tytöttelyä, mutta hän ei siihen taipunut.

– Hannele joutui maksamaan mallimaineestaan. Häntä pidettiin kenties hymyilevänä tyhjäpäänä, vaikka hän oli tuotteistamisen pioneeri.

Taivassatama ei halunnut riitoihin levytyssopimuksissa. Kiistelyn välttämisessä auttoivat Mahkosen mukaan jo aiempi kokemus musiikinteosta ja jäsenyys Teostossa.

Isto Hiltunen ja Laura Voutilainen sen sijaan riitelivät kumpikin erikseen Hannele Laurilan kanssa oikeudessa managerisopimuksista. Voutilaisen kanssa päädyttiin eräänlaiseen kompromissiin, mutta Hiltunen hävisi. Käräjöinnit olivat näyttävästi julkisuudessa esillä.

Syntyi termi kohumanageri.

Laura Voutilainen on kertonut useasti lehdille, että mennyt on mennyttä. Hän on tehnyt sovinnon Laurilan kanssa – samaa sanoo Laurila itsekin. Toisin on Isto Hiltusen laita. Hiltunen vastaa puheluun ystävällisesti, mutta kun kuulee että teossa on henkilökuva Hannele Laurilasta, ääni kiristyy. Puhelu loppuu lyhyeen toteamukseen: "En ole kiinnostunut haastattelusta".

Hannele Laurilan mukaan välit Hiltuseen ovat kuitenkin hyvät.

Laurila ei halua omien sanojensa mukaan syyttää ketään eikä hän koe olevansa riidoista katkerakaan. Aika on parantanut haavat. Hän kokee, että ei saanut riittävästi korvausta työstään managerina. Oikeuskäsittelyt murensivat aikanaan uskottavuutta.

– Menetin toki silloin paljon. Jouduin kärsimään monet vuodet. Jos näin ei olisi käynyt, olisin ehkä vieläkin musiikkimarkkinoilla. Oli pakko miettiä nopeasti, miten saan leivän pöytään.

Leipä on toki tullut pöytään myöhemminkin pienimuotoisesti musiikista, vaikka Laurila myy nykyisin päätyönään asuntoja sekä kauppaa tietojärjestelmää terveydenhuoltoon.

Näyttävä manageri varasti huomion

Mallitaustainen Hannele Laurila tottui ysärillä olemaan parrasvaloissa. Näyttävä ja sanavalmis alle kolmikymppinen manageri haluttiin lehtiin ja tv-ohjelmiin. Hän kiersi ahkerasti artistiensa kanssa Suomen radioasemilla promoamassa.

Laurila on manageroinut 2000-luvulla esimerkiksi Maria Lundia ja ruotsalaista lapsitähti Josefine Garlinea.

– Mietin jokus, että oliko laulajilta pois, kun olin niin näkyvillä aikoinaan. Minusta taisi tulla liian kiinnostava.

Kun vuodet vierivät, Laurila oli vain tyytyväinen saadessaan manageroida Maria Lundia.

– Marialla on jo valmiiksi karismaa. Minun ei tarvinnut olla itse esillä julkisuudessa. Hänhän viihtyy myös teatterilavalla.

Hannele Laurila on ollut useimmiten julkisuudessa yksin. Hänellä on kuitenkin vankka yhteistyökumppani niin yksityiselämässä kuin työssäkin: puoliso Ari Laurila. Mies on ollut mukana niin musiikkibisneksessä kuin ajanvarausjärjestelmän myynnissä.

Hannele Laurila on tyytyväinen nykyiseen tilanteeseensa.

– Olen jo ehtinyt nähdä, että musiikkibisnes on raadollista. Jos annat sydämesi ja sielusi, et ikinä voi olla varma, ovatko toiset ihmiset luottamuksesi arvoisia.

Hannele Laurila kokee, että uudet aluevaltaukset ovat antaneet hänelle luvan olla muutakin kuin kohumanageri.

– Manageriurani jälkeen saatoin harmistua kaupassa, kun ihmiset puhuttelivat minua yhä managerina. Jos myyn nyt asuntoa, olen vain Hannele. Haluan olla vapaa.

Saatan käydä lähikaupassakin ilman ehostusta. Hannele Laurila

Jutun valokuvaukseen Hannele Laurila valmistautuu huolellisesti itseään tuotteistaen. Hänellä on Mercedes Benzin takaosassa erilaisia kenkiä: kesäiset varvassandaalit, mustat korkokengät ja hopeanhohtoiset ballerinat. Hän kysyy mielipidettä, mikä jalkineista sopisi parhaiten kuviin.

Mikä sitten on Laurilalle niin pyhää, ettei sitä sovi tuotteistaa?

– Kotimme Asikkalassa. Se ei ole tuote. Kotona pitää viihtyä rennosti.

Kotioloissa hän nauttii uimisesta, saunomisesta, hiihtämisestä ja norjanharmaanhirvikoiran ulkoiluttamisesta. Luonnon lähellä on tilaa hengittää.

– Olen verkkareissa. En meikkaa. Saatan käydä lähikaupassakin ilman ehostusta.

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin entinen pääneuvonantaja Steve Bannon suunnittelee säätiötä, joka tukisi Euroopan äärioikeistoa. Bannon on kertonut suunnitelmistaan yhdysvaltalaislehti Daily Beastille.

Säätiön päämajan on määrä tulla Belgian pääkaupunkiin Brysseliin. Säätiö kulkee nimellä "The Movement" eli "Liike".

Liikkeen tarkoituksena on nostattaa Euroopassa oikeiston kapina. Bannon toivoo sen tekevän niin jo ensi kevään Euroopan parlamentin vaaleista alkaen.

Bannon haluaa haastaa amerikkalais-unkarilaisen miljardöörin George Sorosin Open Society -säätiön, joka on perustamisensa jälkeen lahjoittanut noin 32 miljardia dollaria, eli noin 27 miljardia euroa liberaalien aatteiden hyväksi.

Tarjoaa viestintäapua

Bannonin mukaan monilta eurooppalaisilta oikeistojärjestöiltä puuttuu varoja ja ammattimainen poliittinen organisaatio. Säätiö aikoo tarjota järjestöille muun muassa viestintäapua.

Daily Beastin mukaan henkilöstöä aletaan palkata seuraavien kuukausien aikana. Ennen ensi kevään vaaleja säätiössä tulee työskentelemään korkeintaan kymmenen ihmistä kokopäiväisesti.

Bannon ei ole arvioinut, kuinka paljon rahaa säätiön toimintaan on varattu. Hän ei ole myöskään kertonut, mistä sen rahoitus tulee.

Viimeisen vuoden aikana Bannon on tavannut Euroopassa useita laitaoikeiston johtohahmoja, kuten Ranskan Kansallisen liittouman puheenjohtajan Marine Le Penin.

Trump erotti Bannonin elokuussa 2017. Sen jälkeen Bannon luotsasi hetken äärikonservatiivista Breitbart-uutissivustoa, kunnes luopui tehtävästään tammikuussa.

Jyrkän oikeistolaisista mielipiteistään tunnetun Bannonin kerrottiin ottaneen yhteen muiden Valkoisen talon neuvonantajien ja presidentin perheenjäsenten kanssa.

Aiheesta muualla:

The Guardian: Steve Bannon plans foundation to fuel far right in Europe

Lue myös:

Steve Bannon kirittää nyt Euroopan populisteja – tavoitteena monikielinen Breitbart News

Analyysi: Bannonin paljastukset lisäävät Trumpin pelkokerrointa

Steve Bannon kutsuu Trumpin pojan ja vävyn toimia maanpetokselliseksi – Trump: Bannon on menettänyt järkensä

Zürichin lentoaseman lähellä sijaitseva vaalea talo voisi olla tavallinen toimistorakennus. Matalahkon talon julkisivussa on yritysten kylttejä. Yhden firman logo kuitenkin puuttuu. BioCan AG pitää matalaa profiilia rosvojen varalta.

Poninhäntäpäinen Michel Morgenegg ohjaa meidät parkkipaikalta talon uumeniin. Nousemme portaita ylös yhteen BioCanin tuotantotiloista.

Ilmassa leijuu raskas, hedelmäisen pistävä haju. Tuhannet kukinnan alkuvaiheessa olevat kannabiskasvit paistattelevat päivää kirkkaiden kasvatuslamppujen rivistöjen alla.

Nämä eivät ole perinteisiä kannabispuskia vaan uudenlaista niin sanottua kevytkannabista tai CBD-kannabista, joka ensisijaisesti rentouttaa mutta ei niinkään päihdytä.

Kasvattamon seinälle asennetuista kaiuttimista kuuluu lintujen liverrystä ja apinoiden huutoa. Äänimaiseman pitäisi saada kannabiskasvit kasvamaan mahdollisimman luonnonmukaisesti sisätiloissakin.

Vaikka BioCan pitää bisneksestään matalaa profiilia, kyseessä on Sveitsissä täysin laillinen – ja kasvava liiketoiminta.

Kuituhampusta kevytkannabikseksi

Sveitsissä rakennetaan nyt uutta laillista teollisuudenalaa kevytkannabiksen ympärille. Voisi sanoa, että maassa on käynnissä eräänlainen hamppukultakuume.

Vuoden 2017 alussa Sveitsissä oli vain kourallinen yrityksiä, jotka toimivat kevytkannabisalalla. Nyt firmoja on jo yli kuusisataa.

Kevytkannabiksen kukintoja voi ostaa kioskeista ja supermarketeista. Ikäraja on 18 vuotta.

Matkustimme Sveitsiin ottamaan selvää, mistä tässä villityksessä oikein on kyse.

Alkusysäyksensä kevytkannabisteollisuus sai vuonna 2011, kun Sveitsin hallitus nosti kuituhampulle sallitun THC-pitoisuuden rajan yhteen prosenttiin. THC eli tetrahydrokannabinoli on kannabiksen pääasiallinen päihdyttävä ainesosa.

Sveitsi nosti kuituhampulle sallittua THC-rajaa, koska viljelijöiden oli hankala pitää satonsa laillisena Sveitsin otollisissa kasvuolosuhteissa.

Kuituhampusta valmistetaan muun muassa tekstiilejä, ruokaa ja muoveja korvaavia biokomposiitteja.

Lakimuutoksen jälkeen innovatiiviset sveitsiläiskasvattajat alkoivat jalostaa hamppulajikkeita, jotka sisältävät minimaalisesti THC:tä mutta runsaasti aromeja antavia terpeenejä sekä CBD:tä eli kannabidiolia.

CBD on yksi kannabiskasvin sisältämistä kemiallisista yhdisteistä. Se ei ole päihdyttävä kuten THC, mutta sillä on joitakin lääkinnällisiä ominaisuuksia.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa Elintarvike- ja lääkevirasto FDA on hyväksynyt markkinoille CBD-lääkevalmisteen, joka on tarkoitettu epilepsian hoitoon. Suomessa sen sijaan pelkkää kannabidiolia sisältävää lääkevalmistetta ei ole tällä hetkellä saatavilla.

On hankala määritellä, mistä kevytkannabiksen ja CBD-tuotteiden käytössä oikeastaan on kyse.

Näitä tuotteita markkinoidaan Sveitsissä tupakankorvikkeena, ravintolisinä ja jonkinlaisina luontaislääkkeinä.

Lain mukaan niitä ei kuitenkaan saa mainostaa lupauksilla parantavista vaikutuksista. Jotkut kauppiaat rikkovat tätä sääntöä ja myyvät tuotteitaan erilaisten sairauksien ja oireiden kuten stressin tai masennuksen hoitoon.

Kukintojen lisäksi Sveitsin markkinoille on tullut monenlaisia CBD-tuotteita purukumista kissojen ja koirien ravintolisiin, vaikka tutkimusta kannabidiolin vaikutuksista on olemassa vasta vähän.

Kilpailu on jo kovaa

Toimistorakennuksessa kasvattamoaan pitävä BioCan on Sveitsin kannabisteollisuuden uranuurtaja ja yksi suurimmista yrityksistä. Se sai vuonna 2016 ensimmäisenä luvan myydä kevytkannabista tupakan korvikkeena.

BioCan tuottaa vuodessa yhteensä noin 20 tonnia kuivattuja kukintoja. Yrityksen omien sanojen mukaan sen osuus kevytkannabiksen kukintojen markkinasta on noin 25 prosenttia.

BioCanin tuotantopäällikkö Jorma Lori kertoo kasvien äärellä, että he kasvattavat Fedtonic-nimistä kevytkannabislajiketta. Sen kuivattuja kukintoja myydään sadoissa kaupoissa ja kioskeissa ympäri Sveitsiä.

– Alkoholistakin päihtyy, mutta samalla maistat viinin tai viskin. Tämä on sama asia. Meillä on makuja kukkaisesta mausteiseen ja hedelmäiseen, Lori kuvailee.

Ulkokasvatuksesta vastaava johtaja Michel Morgenegg kertoo, että BioCan haluaisi viedä CBD-kukintoa ulkomaille. Heidän nykyisen tuotteensa THC-pitoisuus on kuitenkin liian korkea EU-markkinoille. Siksi yritys jalostaa uusia, vielä miedompia lajikkeita.

Sveitsissä kilpailu kevytkannabiksen tuotannossa on erittäin kovaa, koska niin monet luulevat tekevänsä alalla helppoa rahaa. Pudotuspeli on kuitenkin jo alkanut.

Viime vuoden ulkosatojen kypsyttyä syksyllä hinnat laskivat, ja osa yrittäjistä joutui lyömään hanskat tiskiin.

Morgenegg arvioi, että tulevina vuosina henkiin jäävät ne kasvattajat, jotka pystyvät tuottamaan hyvää tasalaatuista kukintoa, joka kelpaa suurille kauppaketjuille. Samalla jonkinlaisen siivun kakusta saavat huippulaatua tuottavat pienet toimijat.

Kukkaa, öljyä ja kosmetiikkaa

Hamppubuumi houkuttelee yrittäjiä myös vähittäiskauppaan. Viime vuonna ympäri Sveitsiä avattiin kymmeniä erikoisliikkeitä, jotka myyvät kevytkannabiksen kukintoja ja muita CBD-tuotteita.

Yksi puodeista on Zürichissa sijaitseva Smoking Grasshopper, joka avattiin tänä keväänä.

Liikkeen edustalla kevytkannabissätkää pössyttelevä portugalilainen Gaspar kertoo polttavansa pilveä päivittäin kotona Lissabonissa.

– Vaikutus on vähäinen. En tunne oloani psykedeeliseksi tai mitään sellaista. Tämä vain rentouttaa, Gaspar sanoo.

Smoking Grasshopperin pienessä liiketilassa on pöytä ja pari tuolia asiakkaille. Yhdessä nurkassa on hyllystö, jossa on kannabiksen polttamiseen tarkoitettuja lasipiippuja ja erilaisia CBD-tuotteita kuten teetä, öljyjä ja kosmetiikkaa.

Välillä puotiin piipahtaa asiakkaita, pääasiassa 25–45-vuotiaan näköisiä miehiä.

Smoking Grasshopperin omistaja Markus istuu pöydän ääressä ja murskaa kuivattua kukintoa. Hän aikoo puristaa siitä poltettavaa tai höyrystettävää vahaa, jossa on erittäin korkea CBD-pitoisuus.

5–10 grammasta kukkaa saa yhden gramman vahaa, Markus sanoo. Hänen mukaansa vaha on Yhdysvalloista kopioitu tuote, johon varsinkin amerikkalaiset turistit ovat mieltyneet.

Vaikka kauppias hehkuttaa ihmeainettaan, tutkittua tietoa kannabidiolin mahdollisista hyödyistä ja vaikutuksista on edelleen vähän.

Markus sanoo, että heidän suosituin tuotteensa on syötävä CBD-öljy. Sitä ostavat varsinkin vanhukset ja erilaisista vaivoista kärsivät asiakkaat. Naisia kuulemma kiinnostaa CBD:tä sisältävä kosmetiikka.

– Kun laitat CBD-voidetta kasvoihisi, lihakset rentoutuvat. Silloin rypyt tasoittuvat kuten botox-hoidolla, Markus vakuuttaa.

Tutkimustietoa tarvitaan lisää

Laillisen kevytkannabiksen käyttäjien lukumäärää on toistaiseksi vaikea arvioida.

Sveitsin hallitus on arvioinut, että maassa olisi noin 200 000 laittoman päihdekannabiksen säännöllistä viihdekäyttäjää. Sveitsissä on noin 8,5 miljoonaa asukasta.

Zürichissa sijaitseva Arud-keskus on Sveitsin suurin päihderiippuvaisten avohoitoklinikka. Klinikan johtava psykiatri Thilo Beck kertoo, että Arudin arvion mukaan 7–10 prosenttia sveitsiläisistä käyttäisi säännöllisesti päihdekannabista.

Ensimmäinen CBD-tuotteiden käyttöä ja markkinoita koskeva tutkimus on parhaillaan käynnissä. Se tiedetään, että vuonna 2017 kevytkannabista tuotettiin tupakan korvikkeeksi arviolta noin 60 tonnia. Kokonaistuotannosta ei ole tarkkaa tietoa.

Johtava psykiatri Beck pitää ongelmana sitä, että jotkut CBD-kaupat mainostavat tuotteitaan lääkekäyttöön, vaikka ne eivät ole virallisia lääkevalmisteita.

– Meillä ei ole tällä hetkellä tarpeeksi tutkittua tietoa näiden tuotteiden hyödyistä lääkekäytössä. Tarvitaan tutkimusta, jotta hyödyt voidaan todistaa, Beck sanoo.

Hänen mukaansa tutkimusta ei ole tehty kattavasti, koska kannabis ei ole taloudellisesti kiinnostava suurille lääkeyhtiöille. Kasvia kun ei voi patentoida.

Monilla CBD-tuotteita myyvillä yrityksillä puolestaan ei ole varaa rahoittaa kalliita kliinisiä tutkimuksia.

Beckin mukaan kevytkannabiksen sisältämä kannabidioli ei aiheuta psykoosiriskiä käyttäjälle.

– THC:n yliannostus voi aiheuttaa lyhytkestoisen psykoosin. Itse asiassa CBD kumoaa tätä vaikutusta, Beck sanoo.

Beckin mukaan pimeillä markkinoilla liikkuu vahvoja kannabistuotteita, jotka sisältävät lähinnä pelkkää THC:tä.

– Ne ovat liian vahvoja ja niillä on haitallisia vaikutuksia. Käyttäjät haluaisivat tuotteita, jotka sisältävät enemmän CBD:tä.

CBD-kannabista voi käyttää päihdekannabiksen korvikkeena, jolloin se toimii haittoja vähentävänä aineena.

Kannabisyhtiö haluaa lääkefirmaksi

Osa uusista sveitsiläisyrityksistä näkee kevytkannabiksen jonain ihan muuna kuin rentouttavana tupakankorvikkeena. Yksi niistä on Schönenberg an der Thurin kylässä majaansa pitävä Medropharm.

Sekin on yksi Sveitsin kannabisalan pioneereistä ja suurimmista yrityksistä. Medropharmin saksalainen toimitusjohtaja ja osakas Claudia Zieres-Nauth kertoo, että heidän tavoitteenaan on ryhtyä viralliseksi lääkeyhtiöksi.

Medropharm järjestää tällä hetkellä eri maissa useita kliinisiä tutkimuksia kannabidiolin terveysvaikutuksista. Yrityksen tavoitteena on todistaa, että CBD rentouttaa sekä toimii kivunlievityksessä ja epilepsialääkkeenä.

Amerikkalaisen Harvardin yliopiston tutkimuslaitos Shorenstein Center on listannut tuoreita tutkimuksia, joissa on tarkasteltu CBD:n vaikutuksia.

Näissä tutkimuksissa on saatu tuloksia, joiden mukaan CBD voi vähentää epileptisiä kohtauksia monilla potilailla. Joidenkin tutkimusten mukaan CBD voi myös helpottaa ahdistusta, toimia vieroituslääkkeenä riippuvuuksien hoidossa ja vähentää skitsofreniapotilaiden psykoottisia oireita.

– Tavoitteemme on tuoda kannabis takaisin apteekkeihin, hyvinvointialalle ja lääketieteelliselle alalle, Zieres-Nauth sanoo.

Hänen mukaansa Medropharm ja sen alihankkijat tuottavat kysynnästä riippuen yhteensä 1–3 tonnia kuivattua kevytkannabiksen kukkaa vuodessa.

Siitä Medropharm ja sen kumppaniyritykset valmistavat erilaisia CBD-tuotteita kuten uutteita, pulvereita, tinktuuroja, ihovoidetta, purukumia sekä ravintolisiä.

Yhtiöllä on myös erillinen liiketoimintayksikkö The Botanicals, joka tuottaa kevytkannabiksen kukintoja lifestyle-markkinoille. Tuotetta myydään muun muassa kauppaketju Lidlissä.

Medropharm on jakanut liiketoimintansa, koska sen kumppanit lääke- ja hyvinvointibisneksessä saattavat karsastaa lifestyle-markkinoille suunnattua kevytkannabista.

Sveitsiläisyritykset vievät kannabista EU-maihin

Kevytkannabis leviää nyt myös muualle Eurooppaan. Sveitsiläiset yritykset vievät CBD-kukintoja ja muita tuotteita jo ainakin Italiaan, Itävaltaan, Britanniaan, Espanjaan ja Ranskaan.

Nämä EU-maat katsovat, että kevytkannabista saa tuoda maahan ja myydä kuluttajille, kunhan kukintojen THC-pitoisuus pysyy kuituhampulle määritetyn rajan alapuolella.

Useimmissa EU-maissa teollisuuden raaka-aineena käytettävä kuituhamppu saa sisältää korkeintaan 0,2 prosenttia tetrahydrokannabinolia eli THC:tä. Joissakin jäsenvaltioissa sallittu raja on hitusen korkeampi.

Esimerkiksi Italia sallii kuituhampulle 0,6 prosenttia THC:tä ja Itävalta 0,3 prosenttia. Italiassa on jo myös omia kevytkannabiksen tuottajia.

Sveitsiläiset ovat jalostaneet EU-markkinoita varten kannabislajikkeita, joiden THC-pitoisuus on Sveitsissä sallittua matalampi.

Ulkomaiset asiakkaat voivat myös tilata kevytkannabistuotteita suoraan joistakin sveitsiläisistä verkkokaupoista.

Yhtä niistä pyörittää CBD420-niminen yhtiö. Toimitusjohtaja Jonas Duclos kertoo puhelimitse, että asiakkaan vastuulla on huolehtia tilaamiensa tuotteiden laillisuudesta kotimaassaan.

Suomeen kevytkannabis ei ole tulossa

Pohjolan perukoille laillinen kevytkannabis ei ole rantautumassa ainakaan lähiaikoina, koska Suomessa on huumausainelain perusteella nollatoleranssi THC:n suhteen.

Kannabidioli puolestaan on täällä luokiteltu lääkeaineeksi. Siksi CBD:tä sisältävien tuotteiden maahantuontiin ja hallussapitoon vaaditaan lääkärin resepti.

Suomessa on myönnetty myyntilupa Sativex-suusumutteelle, joka on tarkoitettu MS-taudin hoitoon. Erityisluvalla potilas voi saada lääkkeeksi myös hollantilaisen Bedrocanin tuottamaa kannabiksen kukintoa.

Molemmat näistä vaihtoehdoista sisältävät CBD:n lisäksi THC:tä, joten ne aiheuttavat sivuvaikutuksena päihtymystä.

Pelkkää CBD:tä sisältävää lääkettä varten on todella hankala saada reseptiä, koska Euroopan markkinoille ei ole toistaiseksi hyväksytty yhtään virallista CBD-lääkevalmistetta, joka ei sisällä THC:tä.

Euroopan lääkevirasto on kuitenkin myöntänyt lääkekehityksessä olevalle kannabidiolivalmisteelle niin sanotun harvinaislääkestatuksen joidenkin sairauksien hoitoon.

CBD-tuotteiden maahantuontikieltoa rikkova syyllistyy lääkerikokseen. Siitä voidaan tuomita rangaistukseksi sakkoa tai korkeintaan vuosi vankeutta.

Suomessa on mahdollista saada EU-tukea kuituhampun viljelyyn, kun kasvien THC-pitoisuus on korkeintaan 0,2 prosenttia.

Sosiaali- ja terveysministeriön neuvotteleva virkamies Elina Kotovirta kertoo, että sallittu pitoisuus liittyy ainoastaan kuituhampun kasvatukseen, ei kevytkannabistuotteisiin.

Kotovirta kertoo, että sosiaali- ja terveysministeriössä ei ole pohdittu CBD:n sallimista ilman lääkemääräystä.

– Pitäisi tehdä aika isot ja rahakkaat selvitykset, että ne tuotteet ovat varmasti turvallisia, Kotovirta sanoo.

Kansainvälisiä linjauksia odotettavissa

Kannabidioli on muodikasta Euroopan lisäksi myös rapakon takana Yhdysvalloissa. The Washingon Postin mukaan CBD:tä brändätään siellä stressaantuneen konttorirotan pelastukseksi.

Yhdysvalloissa lukuisat osavaltiot ovat laillistaneet kannabiksen viihdekäytön ja vielä useammat lääkekäytön. CBD:tä tungetaan Yhdysvalloissa nyt kaikenlaisiin tuotteisiin kuten pulloveteen, cocktaileihin, kahviin, karkkeihin ja kauneudenhoitotuotteisiin.

The New York Times puolestaan kertoo, että julkisuudesta tunnetut amerikkalaisnaiset ovat alkaneet hieromaan CBD-voiteita korkokenkien rasittamiin jalkoihinsa helpottaakseen jomotusta punaisella matolla tepastelun jälkeen.

Myös amerikkalaisissa urheilupiireissä on innostuttu lievittämään kipuja CBD:n avulla. Se on nyt sallittua, koska Maailman antidopingtoimisto WADA poisti kannabidiolin urheilussa kiellettyjen aineiden listalta tammikuusta 2018 alkaen.

Sveitsissä tapaamme Lausannessa kannabiksen sääntelyyn perehtyneen sosiologin ja politiikan analyytikon Simon Anderfuhren-Bigetin.

Hän työskentelee päihdealan ammattilaisia edustavassa Groupement Romand d´Etudes des Addictions -järjestössä.

Anderfuhren-Biget arvioi, että lähivuosina näemme muutoksia poliittisella tasolla liittyen kannabidioliin.

– Fakta on, että CBD:tä ei ole vielä luokiteltu kansainvälisellä tasolla. Se prosessi on nyt käynnissä Maailman terveysjärjestössä WHO:ssa ja YK:n huumekomissiossa. Emme tiedä vielä, millainen luokitus CBD:lle annetaan, Anderfuhren-Biget sanoo.

Tällä hetkellä vaikuttaisi siltä, että WHO:n linja ei tule olemaan kovin ankara. Viime joulukuussa WHO katsoi, että CBD ei ole haitallista eikä sillä ole potentiaalia väärinkäyttöön.

Järjestö suositteli, että kannabidiolia ei luokiteltaisi kansainvälisesti kontrolloiduksi aineeksi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että eri maat saisivat itse päättää aineen laillisesta asemasta.

Anderfuhren-Biget uskoo, että myös Euroopan unioni linjaa kannabidiolin laillista asemaa. Vaihtoehtoina ovat oikeuskäytäntöjen yhtenäistäminen unionissa tai nykytilanteen jatkuminen, jolloin jäsenmaat voivat itse päättää CBD-tuotteiden sääntelystä.

Gurli Nyholm oli Espoonlahdella kohoavan Pentalan saaren viimeinen ympärivuotinen asukas. Hän kuoli viimeisenä toiveenaan, että rakkaan kodin ympärille perustettaisiin joskus museo. Nyt, 30 vuotta myöhemmin toive on toteutunut.

Gurlin tarina koskettaa yhä

Kymmenpäisen sisaruskatraan vanhin, Gurli, oli ylen vaivaantunut häntä piirittävästä Arvid Nyholmista. Mies oli neitokaista 14 vuotta vanhempi ja kaiken lisäksi kalastaja kaukaa Pentalan saaresta.

Gurli oli syntynyt kirkkonummelaiseen maanviljelijäperheeseen, hän mitään kalastamisesta ymmärtänyt. Viljely ja kasvit olivat Gurlin juttu.

Lisäksi nuori nainen tiesi Arvidin saaristolaisten tapaan osallistuvan viinan salakuljetukseen. Mies kätki pirtukanistereita saareensa.

Gurli ei moista suvainnut. Hän oli syvästi uskonnollinen ja salakuljettaminen oli syntiä. Viinalla läträäminen tietysti myöskin, vaikka pikarillisesta silloin tällöin Jumala tuskin mieltään pahoitti.

Arvid oli kuitenkin sinnikäs. Hän oli mieltynyt nättiin, seuralliseen ja työteliääseen Gurliin.

Neljä pitkää vuotta kalastaja mielitiettyään kosiskeli, - eikä lopulta turhaan. Gurli on kertonut tunteidensa lämmenneen pikku hiljaa. Kosintaan suostuessaan hän oli jo umpirakastunut hiljaiseen ja hyvätapaiseen Arvidiinsa.

Pariskunta avioitui vuonna 1929.

Kova työihminen, ei valittanut koskaan

Arvid opetti nuorikkonsa kalastuksen saloihin. Siihen tarvittiin muun muassa kilon verran tiiliä.

Tarkka kilotuntuma oli tarpeen, jotta osasi punnitsematta nostaa oikean määrän silakoita kalalaatikkoon. Tiilien avulla Gurli oppi tuntemaan näpeissään jämptisti, milloin kalaa oli kilon verran.

Kalastus oli rankkaa. Keväisin piti Gurlinkin nousta aamuyöllä yhden aikaan rysiä nostamaan. Kalaisa silakkarysä painoi helposti pari tuhatta kiloa.

Rannassa saalis kauhottiin haavilla laatikoihin, jotka siirrettiin moottoriveneeseen. Sitten päästeltiin aamukuudeksi Helsingin Kauppatorille silakoita myymään.

Kun alkuiltapäivästä ehdittiin takaisin kotiin, oli kokattava lounas, ruokittava lehmä, kanat ja siat, ja hoidettava päälle normaalit huushollityöt. Ne olivat ajan tapaan naisväen hommia.

Kukaan ei koskaan kuullut Gurlin valittavan.

Gurli hoiti perennoja kuin lapsia

Lydia-anopin ja Elsa-kälyn, perinteisten kalastajanaisten, kummastukseksi Gurli raivasi Pentalaan laajat viljelypalstat. Kalastajapiireissä oli totuttu korkeintaan perunankasvatukseen.

Gurli, maanviljelijän tytär, istutti Pentalaan marjapensaita ja rivitolkulla kukkia, vihanneksia ja juureksia.

Lumikellojaan ja narsisseja Gurli möi myös kauppatorilla. Aina 1950-luvulle saakka kukkamyynti oli tuottoisa bisnes ja Gurli sai lisänimen Lumikello-Gurli.

Nyholmin pariskunnan suureksi pettymykseksi heille ei siunaantunut lapsia. Gurli hukutti surunsa ja tarmonsa kukkiin. Hän hoiti perennoja kuin lapsiaan.

Kesäasukkaat kohtaavat alkuperäiskansan

Kaupunkilaiset alkoivat pitää "sesonkiluonteista maalaismaisuutta" muodikkaana jo 1800-luvun loppupuolella. Siten myös Nyholmit saivat lisätienestiä kesäasukkaista.

He vuokrasivat suveksi kotinsa helsinkiläisperheille, yksi perhe alakertaan ja toinen ylös. Itse pariskunta muutti karkuun tilansa pieneen huonemökkiin.

Puolin ja toisin ihmeteltiin toistensa elämänmenoa. Kesävieraat töllistelivät saaren työteliästä ja merituulten ahavoittamaa ”alkuperäiskansaa”.

Saarelaiset taas seurasivat huvittuneina kesäsukkaiden joutenoloa, kroketinpeluuta ja uimarantaelämää. Vaikka samat perheet saattoivat tulla kesä toisensa jälkeen Pentalaan, minkäänlaista kaveerausta ei saarelaisten ja vieraiden välillä ollut.

Päivä jolloin taivas repesi

Gurlin elämä oli työtä aamusta iltaan. Ei Arvid siihen pakottanut, itse Gurli halusi hoitaa kalastuksen ja viljelyn viimeisen päälle.

Sitten tuli vuosi 1956 ja päivä, jolloin taivas repesi.

Gurli ja Arvid olivat saaneet silakkasaaliinsa myytyä Helsingin Kauppatorilla. Myrsky näytti nousevan ja muut kalastajat päättivät jäädä satamaan sään kohentumista odottamaan. Arvid kuitenkin tuumi heidän ehtivän myrskyn alta kotiin.

Toisin kävi. Rajuilma puhkesi Helsingin selällä. Gurli ja Arvid kamppailivat henkensä edestä vellovassa meressä. Arvid ajoi venettä ja vaimo äyskäröi vettä veneestä.

Tuntikausien taistelun jälkeen he vihdoin pääsivät Melkin saaren rantaan.

Kuolemanväsynyt Gurli kaatui maahan ja puhkesi itkuun. Hän itki tuntikausi, niin kuin ei koskaan ennen.

Se oli hermoromahdus.

Oli ollut liikaa työtä, liikaa tukahdutettua surua lapsettomuudesta, liikaa mielipahaa anopista ja kälystä, jotka eivät tulokasta hyväksyneet.

Tuon päivän jälkeen Gurli opetteli ottamaan rennommin. Hän alkoi pitää päiväkirjaa, kirjoittaa runoja ja kutoa metritolkulla iloisenraitaisia mattoja.

Yksin saaressa

Rakas puoliso Arvid kuoli vuonna 1972 aivoverenvuotoon juuri ennen 81-vuotissyntymäpäiväänsä.

Vaikka sukulaiset kovin patistivat, Gurli ei halunnut jättää Pentalaa. Miksi ihminen nyt kotoaan lähtisi? 66-vuotias Gurli jaksoi yhä kantaa veden kaivosta ja pilkkoa klapit uuniin.

Seuran tarpeessaan Gurli toisinaan huikkaili rannalta tuntemattomiakin ihmisiä kahville tai syömään.

”Syömään” ei suinkaan tarkoittanut valmista ruokapöytää. Kun ihmiset astuivat tupaan, Gurli alkoi usein vasta koota tarpeita kaapeista ruuanvalmistusta varten. Näin juttuseura oli taattu ainakin pariksi tunniksi.

Vieraitaan emäntä viihdytti pöytälaatikkorunoillaan.

1970-luvun lopussa Gurlista tuli saaren ainoa ympärivuotinen asukas. Kaikki muut ympäriltä muuttivat talvikaudeksi pois.

Gurli ei talvea pelännyt. Hän koristeli kotinsa muovikukkasin, piti huolen, että kirjoitusvihkoja ja matonkudetta riittää ja siirsi puhelimen keskelle keittiönpöytää, kädenulottuville.

Syksyllä 1986 Gurli sai sairaskohtauksen ja menetti liikunta- ja puhekykynsä. Pää toimi loppuun saakka, sen näki silmistä. Seuraavana keväänä lumikellojen aikaan Gurli Nyholm kuoli 81 vuoden iässä.

Ensi viikolla tulee kuluneeksi 40 vuotta siitä, kun maailmaan syntyi ensimmäinen lapsi, joka oli saanut alkunsa laboratorion petrimaljassa. Tuo pieni brittityttö ja sittemmin arviolta yli viisi miljoonaa muuta niin sanottua koeputkilasta olivat syntyessään luomuvauvoja. He saivat perimänsä sellaisenaan biologisilta vanhemmiltaan.

Ensimmäinen oli 25-vuotias, kun ihmisperimän tutkijat kertoivat jymyuutisen: ihmisen kaikki geenit oli saatu luetuiksi – niin ne, jotka määräävät, kenestä tulee vaaleatukkainen ja kenestä ruskeasilmäinen, kuin ne, joissa piilee perinnöllinen sydänsairauden tai rintasyövän riski

Perimän selvittyä on mahdollista täsmäpuuttua sairauksia aiheuttaviin geeneihin, kun lasta ei vielä olekaan, vaan hän on vasta alkio. Joidenkin tutkijoiden mielestä se on puhtaasti mahtava mahdollisuus: geenisaksien nipsautuksella leikataan paha pois.

Toiset kuitenkin varoittavat, että parantamisesta on perin helppoa luiskahtaa parantelun puolelle. Tuloksena voivat silloin olla maksukykyisten vanhempien designlapset, joiden pituus, silmien väri ja muut ulkoiset ominaisuudet ovat vanhempien ennakkotoiveiden mukaisia.

Eettistä keskustelua peräävien mukaan se jakaisi ihmisiä entistä enemmän niihin, joilla kaikkea, ja niihin, joilla ei ole mitään. Yhteiskunnalliset vaikutukset voisivat olla suuria, etenkin niillä muutoksilla, jotka siirtyvät eteenpäin perimässä.

Yllättävä raportti raottaa eettistä ovea

Yhteiskunnallisen näkökulman myöntää myös erittäin arvostettu brittiläinen Nuffieldin bioeettinen neuvosto tuoreessa raportissaan. Samalla se kuitenkin raottaa ovea, joka on Euroopassa ollut kiinni: neuvoston mukaan ihmisen alkion DNA:n muokkaaminen "voi olla moraalisesti sallittua, jos se on lapsen edun mukaista".

Tampereen ja Lapin yliopistojen bioetiikan tutkija Heikki Saxén kertoo yllättyneensä raportin sisällöstä. Hänestä tuntuu, ettei sitä ollut mietitty aivan loppuun saakka.

Saxén näkee siinä kaikuja keskustelusta, joka käytiin vuosi sitten. Tuolloin Nature-lehdessä julkaistiin yhdysvaltalaisjohtoinen kansainvälinen tutkimus, jossa oli kokeiltu geenimuokkausteknologiaa ihmisalkioilla.

– Se herätti suurta kummastusta, koska Yhdysvalloissa oli juuri viime vuoden alkupuolella julkaistu tiedeyhteisön iso yhteinen julkilausuma, jossa sanottiin, että varsinkin periytyvissä geenimuokkauksissa pitäisi pikkaisen laittaa jäitä hattuun.

"Miksi ei voitaisi vain mennä ja tehdä?"

Tutkijaryhmä korosti tehneensä vain perustutkimusta, ei ihmisiin sovellettua kliinistä tutkimusta. Saxénin mielestä selityksessä oli saivartelua. Tutkimuksessa hän näki myös uhmakkuutta, joka kertoo nykytilanteesta.

– Joissakin tutkijapiireissä on ollut turhautumista. "No, miten tästä nyt sitten päästään ikinä eteenpäin? Milloin käydään sitä peräänkuulutettua keskustelua? Miksi ei voitaisi vain mennä ja tehdä? Siitähän se keskustelu sitten syntyy ja asiat etenevät.”

Paineille periksi?

Nuffieldin raportissa ehkä annettiin hieman periksi paineille, arvioi Saxén, joka tutkijantehtäviensä lisäksi johtaa Bioetiikan instituutin hallitusta.

– Bioetiikan ihmisiä on syytetty paljon siitä, että he haluavat vain keskustella ja tehdä asioista kauhean monimutkaisia. Raportti yritti ehkä tarjota jotenkin konkreettista tiekarttaa sille, miten päästäisiin eteenpäin.

Saxénin mukaan raportissa oli tehty selvä ja iso valinta korostamalla sitä, että geenimuokkausta pitäisi arvioida ennen kaikkea yksilötasolla – siis siitä näkökulmasta, onko siitä kulloisellekin lapselle enemmän hyötyä kuin haittaa.

Vaikka raportissa todettiin, että päätökset liittyvät laajempiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin, ne työnnettiin käytännössä sivuun ja pyrittiin viemään näkökulma yksilökeskeiseen riskiarvointiin, hän arvostelee.

Sairauksien parantamisen ja siitä pidemmälle menevän parantelun välisen jakolinjan ylittäminen on hänen mukaansa todella aito riski, ja pinta on kalteva.

– Ymmärrän, että raportissa pyrittiin vastaamaan paineisiin ja tarjoamaan tiekarttaa, mutta kun aihe on monimutkainen, niin ei sitä oikeasti voi pelkistää näin yksinkertaiseksi. Siksi se oli mielestäni vähän valheellinen ratkaisu.

Ihmetyökalussa ilmeni ongelmia

Samaan aikaan, kun Nuffieldin bioeettinen neuvosto julkaisi oman raporttinsa, ilmestyi Nature Biotechnology -lehdessä tutkimus, joka kyseenalaistaa yleisesti käytetyn geenimuokkaustyökalun turvallisuuden.

CRISPR-Cas9:ää on pidetty tarkkoina ihmesaksina, mutta brittiläinen Wellcome Sanger -instituutti tuli hiirten ja ihmisten soluilla tekemässään tutkimuksessa toiseen tulokseen. Vaikka sakset sinänsä toimivat, kuten on ajateltukin, solu saattaa tehdä varsin isoja virheitä kuroessaan itseään kokoon leikkauksen jäljiltä.

Noista virheistä koituu isompia ja vaarallisempia geneettisiä muutoksia kuin on oletettu, tutkimus sanoo. Monet ovat niin kaukana leikkauskohdasta, etteivät ne ole näkyneet normaalimenetelmillä, joten ongelmat on tutkimuksen mukaan aliarvioitu pahasti.

Työkaluissa havaitut puutteet ovat toistaiseksi ilmeisin este ihmisten geenien muokkaamiselle, mutta bioetiikan tutkijana Heikki Saxén hän ei ole varsinaisesti tekniikasta huolissaan ja uskoo sen kyllä kehittyvän. Toisaalta samalla lisääntyvät halut kokeilla sitä, mitä on saatu aikaan.

– Jälleen kerran on helppo sanoa, että otetaanpas jäitä hattuun ja kokeillaan maltillisesti. Mutta jos ovea vähänkään raotetaan, niin soveltamisen paineet ovat kyllä isot ja parantamisen ja parantelun rajaa liikutetaan hiljalleen eteenpäin. Paine on yksinkertaisesti liian suuri, ja silloin riskitkin voivat unohtua.

Mitä on ihmisyys?

Nuffieldin bioeettisen komitean raportin näkökulma on klassisen lääketieteellinen. Kukapa ei haluaisi lasten syntyvän terveinä. Eettinen ja moraalinen näkökulma kuitenkin puuttuvat, Heikki Saxén sanoo.

– Haluammeko me lähteä tällaiseen muokkaukseen? Mitä se tekee ihmisyyden käsitykselle? Entä vammaisuuden käsitykselle? Entä eriarvoisuus? Nämä siinä raportissa aiheuttivat minulle syvintä murhetta.

Siitä, miten suuri määrä ihmisiä voisi päästä eroon vakavasta sairaudesta geenimuokkauksella, on vaikea antaa tarkkaa lukua, Saxén sanoo. Hän viittaa siihen, mitä Nuffieldin raportissakin sanotaan: keinoja on jo olemassa.

– On hyviä seulonta- ja muita mekanismeja, ja moniin perinnöllisiin sairauksiin on jo käytössä hoitokeinoja.

Luotaisiinko geenien muokkaamisella uusi ihmisstandardi?

Rajanveto parantamisen ja parantelun välillä voi kuitenkin olla vaikeaa. Saxén ottaa esimerkiksi pituuden.

– Ihmiset ovat ajan oloon tulleet aina vain pidemmiksi, kun ravinto ja elinolosuhteet ovat parantuneet. Ihminen, jota nyt pidetään lyhytkasvuisena, ei olisi välttämättä aiemmin ollut sitä. Lyhytkasvuisille annetaan hormonihoitoja, koska yhtäkkiä lyhyydestä on tullut sairaus eikä enää normaalivaihtelua. Onko se parantamista vai parantelua?

Jos se on parantamista, luotaisiinko geenien muokkaamisella siis jonkinlainen uusi ihmisstandardi, johon kaikkien tulisi pyrkiä?

– Aivan! Tällaista liikettähän meillä on tapahtunut yhteiskunnassa muutenkin. Kaikkialla kilpaillaan: olisi hyvä, jos tarvitsisi vähän vähemmän yöunta, tai olisi vähän pidempi. Monia sellaisia asioita.

Lapsen etu on monimutkainen kysymys

Jos geenimuuntelussa korostetaan lapsen parasta, kuka sen päättää, kun lasta ei vielä ole, on vain solumöykky? Heikki Saxénin mukaan on naivistista ajatella, että lapsen etu olisi jotenkin laskettavissa oleva asia.

– Sehän on hyvin subjektiivista. Näissä asioissa on toimittu niin, että vastasyntyneiden puolesta päättävät tietysti enimmäkseen vanhemmat, mutta varsin pian lapsillekin pyritään antamaan mahdollisuus päättää omista asioistaan.

Tietoisen suostumuksen periaate on lääketieteessä pohjimmainen lähtökohta: yksilö tekee päätökset oman terveytensä suhteen sen pohjalta, että hänelle on annettu tarpeeksi tietoja ja hän on ymmärtänyt ne.

– Se on pitkään ollut perusajatus. Sitä kautta ihmiset voivat määrittää, mitä hyvinvointi kullekin tarkoittaa. Tämä on tietysti vähän kärjistys, eihän se koskaan näin tyhjiössä tapahdu, mutta tämä on se ideaali, Saxén kertoo.

Muutokset periytyvät viime kädessä koko ihmiskuntaan.

Lapsen etu onkin Saxénin mukaan viime kädessä hyvin monimutkainen kysymys.

– Mutta jos siihen mennään, niin hyvä olisi, että kyseinen ihminen pystyisi päättämään itse, eikä tehtäisi ainakaan kovin suuria päätöksiä, ennen kuin hän voi tehdä ne itse omalla kohdallaan. Korostan, että moniin näihin sairauksiin on jo nyt ratkaisuja. Geenimuokkaus on silloin vähän kuin ampuisi tykillä kärpästä.

Perinnöllisten sairauksien geenimuokkauksessa muutokset siirtyvät myös tuleville sukupolville. Kyse ei siis ole vain yhden ihmisen ratkaisusta, joka voidaan tehdä kuin mikä tahansa terveydenhoidon rutiinitoimenpide. Nämä muutokset periytyvät viime kädessä koko ihmiskuntaan, Saxén painottaa.

Lainsäädäntö tulee jälkijunassa

Tuotantoeläinten ja -kasvien geenien muokkaaminen on jo vakiintunut käytäntöön, lakeihin ja kiistakysymykseksi eri linjoilla olevien maiden ulkomaankauppaan, mutta ihmisen geenien muokkaus on niin uusi asia, ettei lainsäädäntö ole ehtinyt mukaan.

Suomessa ja valtaosassa Länsi-Eurooppaa lakeja on tulkittu niin, että ihmisen perinnöllisten geenien muokkaus on toistaiseksi kiellettyä. Maailmassa on kuitenkin paljon maita, jossa laki ei sano siitä vielä mitään.

Alan kannalta isoimmissa ja kiinnostavimmissa maissa Yhdysvalloissa ja Kiinassa geenimuokkaus ei ole suoranaisesti laitonta, mutta sille on käytännön rajoitteita, kertoo Heikki Saxén.

– Esimerkiksi Yhdysvaltain tiedeyhteisön julkilausuma viime vuoden alkupuolella linjasi selvästi, että varsinkaan perinnöllisissä muutoksissa ei pitäisi tässä vaiheessa mennä kliinisiin kokeisiin.

Kiinassa sen sijaan on edetty ihmiskokeissa, Saxén kertoo. Hän ei osaa sanoa tarkalleen, missä mennään, sillä tilanne elää hänen mukaansa voimakkaasti.

– Varmasti ennen pitkää tulee myös kilpailua siitä, missä maassa on salliva lainsäädäntö, ja sinne sitten rikkaat hakeutuvat.

Mikä ilonpilaaja!

Rahalla saa, mutta kuka esimerkiksi Suomessa valitsisi ne syntymättömät lapset, joiden geenejä ryhdyttäisiin muokkaamaan yhteiskunnan varoilla, samassa mielessä kuin terveydenhoitojärjestelmä nyt toimii?

– Tuo onkin se arkijärki. Aihe on iso, ja sitä pitäisi pohtia yleisemmin, Saxén vastaa.

Palautteen perusteella kaikki eivät näe asiassa ongelmaa. Saxén kertoo, että häntä syytetään ilonpilaajaksi, jonka vastapuoli haluaisi parantaa ihmiskunnan ja kaikki sairaudet. Palautteen antajilla on mielessä myös talous.

– He sanovat, että pitää edetä nopeasti kansainvälisessä kilpajuoksussa, koska tästä voi tulla hyvää bisnestä vaikka Suomelle.

Palaute aiheuttaa paineita

Kun tällaista palautetta tulee päivästä toiseen, se vaikuttaa, Saxén myöntää. Hän uskoo, että myös Nuffieldin bioeettisellä neuvostolla on ollut samanlaisia paineita ja se näkyy neuvoston raportissa.

– Luulen heidän halunneen osoittaa, etteivät bioetiikan ihmiset jää vain nojatuoliin keskustelemaan ja ole vaikeita, vaan pystyvät luomaan konkreettisen sapluunan.

Saxén miettii, mahtoivatko raportin laatijat jopa ajatella, että jos nyt tehdään vähän kompromissia, niin se vaikuttaa enemmän kuin vastaan haraaminen. Silloinhan heidät ehkä sivuutettaisiin kokonaan.

Kansalainen voisi olla myös genomikansalainen

Heikki Saxénilla on pari konkreettista ehdotusta, joilla yhteiskunnallista keskustelua voitaisiin käynnistää ja asioita viedä eteenpäin. Yksi on genomikansalaisuuden käsite, joka koskisi kaikkea, mikä liittyy tietoon kunkin perimästä.

– Uusi teknologia muovaa yhteiskuntaamme voimakkaasti. Esimerkiksi geenitieto ei koske vain yksilöiden terveyttä, vaan myös sosiaalista asemaa. Jos geenitieto vaikka paljastaa, että sinulla on puhkeamassa vakavia sairauksia, ja tieto leviää, toki sillä on vaikutus sosiaaliseen asemaasi.

Saxénin mielestä näitä teemoja kannattaisi miettiä tutun demokraattisen kansalaisuuskäsitteen kautta.

– Mitä arvoja pidämme tärkeinä? Vaikka tasa-arvoa. Sen kautta voisimme tuoda geenikeskusteluun laajempaa perspektiiviä. Ja kun olemme päässeet eteenpäin siitä, mitä tasa-arvo geeniasioissa tarkoittaa, niin sitten näitä asioita pitäisi ajatella perustuslain ja vaikka kouluopetuksen tasolla.

Valtuutettu toisi uutta näkökulmaa

Toinen ajatus, jota Saxén kertoo ehdottaneensa viime aikoina, on geeniteknologiavaltuutetun viran perustaminen Suomeen. Idean hän sai seurattuaan, miten laajasti biopankkeihin kerätään tietoa ihmisistä ja miten sitä prosessoidaan.

– Ajatus tuntuu olevan, että tehdään tästä jonkinlainen uusi Nokia. Asiaa ajatellaan hyvin paljon yritysten ja tutkimuksen intressien kautta, vaikka ohimennen todetaankin, että tästä on hyötyä ihmisille terveydenhuollossa.

Jotta ihmisten ja yhteiskunnan etu toteutuisi, geeniteknologiaa tarkkailemassa voisi olla valtuutettu, kuten monella muullakin alalla, Saxén sanoo. Se hajaannuttaisi valtaa tuomalla toista näkökulmaa, hän perustelee.

– Geeniteeman ongelma on, että harva ihminen ymmärtää syvällisesti, mitä uusi tiede ja teknologia voivat tehdä ja minkälaisia yhteiskunnallisia avauksia ja lakeja ja hankkeita on meneillään. Siitä syntyy tiedollinen epätasa-arvo. Yleensä ihmiset, jotka ymmärtävät ja tuntevat alaa, saavat siitä ja sen edistämisestä palkkansa.

Kansanedustaja tarttui ideaan.

Hankkeet voivat olla sinänsä hyviä, mutta jos keskeinen rahoittaja on lääkeyritys, ei sillä välttämättä ole samat intressit kuin suomalaisilla tai Suomen yhteiskunnalla, Saxén täsmentää.

– Olisi hyvä, jos olisi ihmisiä, jotka eivät saa palkkaansa siitä, että nämä hankkeet etenevät maksimaalisen paljon. Geeniteknologiavaltuutettu voisi olla yksi uusi demokraattinen ratkaisu näiden asioiden ottamiseksi haltuun.

Viikko sitten SDP:n kansanedustaja Merja-Mäkisalo Ropponen tarttui Heikki Saxénin ajatukseen ja ehdotti eduskunnassa geeniteknologiavaltuutetun viran perustamista.

Stuart Smith on silmin nähden tuohtunut. Hän osaa tehdä makuaisteja hivelevää viiniä, mutta nyt suussa on karvas maku. Smith kokee, että hänen pitkää uraansa Kalifornian maailmankuululla Napan viininviljelyalueella on mustamaalattu.

– Olen viljellyt viiniä 48 vuotta ja laittanut aina ympäristön etusijalle. Napa-laakson viljelijät ovat maailman ympäristötietoisimpia. Haemme tasapainoa ympäristön ja maatalouden välille. Ja nyt nämä ihmiset parjaavat ja demonisoivat meitä, Smith sanoo ja kertoo olevansa hyvin loukkaantunut.

”Näillä ihmisillä” Smith tarkoittaa Measure C -nimisen kansalaisaloitteen kannattajia. Aloitteella haluttaisiin rajata Napan piirikunnan viinitilojen laajentamista sekä tammipuiden kaatamista valuma-alueilta. Tavoitteena on suojata Napan vesivarantoja.

Suojelualoite on jakanut Napan-viininviljelijät jyrkästi kahtia.

Kannattajien joukossa on 89-vuotias Warren Winiarski, joka aloitti viininviljelyn Napa-laaksossa jo 1960-luvulla. Hän nosti Napan viinit maailmanmaineeseen voittaessaan viinikilpailun Ranskassa 40 vuotta sitten, perinteisten ranskalaisvalmistajien nenän edestä.

– Tuolloin viininteko oli enemmän käsityöammatti. Nyt se on kaupallistunut ja Napan alueesta tullut entistä alttiimpi bisnesvaikutukselle, Winiarski sanoo.

Viinintuotannon laajetessa Napa-laakson pohjan tammipuista on kaadettu 95 prosenttia. Suojelualoitteen kannattajien keskuudessa kannetaankin huolta, että tilojen leviäminen jatkuu Napa-laakson rinteillä. Heitä huolettaa, että tuotanto kasvaa ympäristöstä ja vedenriittävyydestä piittaamatta isojen monikansallisten juomajättien vauhdittamana.

Tosin ainakin toistaiseksi Napan piirikunnan noin 500 viinitilasta iso osa on Stuart Smithin viinitilan kaltaisia pieniä perheyrityksiä. Heidän etujärjestönsä mukaan suojelualoite olisi haitallinen juuri pientiloille.

– Emme ole harrastelijoita, teemme kuusipäiväistä työviikkoa veljeni kanssa. Sadonkorjuun aikana seitsenpäiväistä. Emme katso hyvällä niitä, jotka kuvittelevat kaikkia viinintuottajia Piilaakson ökyrikkaiksi.

Kuivaviljelyn pioneeri tyrmistynyt vedentuhlausleimasta

Smith on omalla Smith-Madrone-tilallaan ollut etujoukoissa kehittämässä lähes täysin ilman kastelua selviävää viininviljelyä, niin sanottua kuivaviljelyä. Smithiä kismittääkin silmin nähden, että vain suojelualoitteen kannattajat näyttäytyvät vesivarantojen suojelijoina.

– Kuka selväjärkinen voisi olla puhdasta vettä ja tammipuita vastaan? On päivänselvää, ettei kukaan, Smith sanoo.

Hänen mukaansa kansalaisaloitteen laatijat perustavat suojeluargumenttinsa tieteellisesti väärin.

– He kuvittelevat, että kun jättää metsän luonnontilaan, se tuottaa ja sitoo enemmän vettä. Todellisuudessa pitkään hoitamattomana olleesta metsästä tulee puiden ja pensaiden ryteikkö, joka kestää vähemmän kuivuutta.

Kansalaisaloite haluaa turvata tulevaisuuden

Suojelualoitteen laatijat haluaisivat, että Napa-laaksossa toimittaisiin samoin ympäristönsuojelullisin periaattein kuin muualla, eikä tehtäisi avohakkuita viiniviljelmien tieltä. Warren Winiarski sanoo olevansa hyvin huolissaan tulevaisuudesta. Hän muistuttaa, että Kaliforniassa on jo alueita, joissa vedenvähyys aiheuttaa ongelmia.

– Voisimme jatkaa täällä entiseen tapaan, mutta ihan tässä lähelläkin on ylenpalttisesti kehitettyjä alueita, joissa joudutaan jo säännöstelemään vedenkäyttöä. Siellä ihmiset käyttävät veden kahdesti ja ottavat vain 45 sekunnin suihkuja.

Winiarskin mukaan liikakehitys on kuin liian monta lammasta samalla laitumella. Lopulta koko lauma kuolee.

– Aloitteemme ei ole maanviljelyn vastainen. Se ei myöskään vastusta uusia viiniviljelmiä. Sen sijaan vastustamme uusien viiniviljelmien tekemistä vesien valuma-alueelle, tammimetsiin, Winiarski tähdentää.

Winiarskin ja muiden suojelualoitteen kannattajien viesti jarrujen lyömisestä Napan kehittämiselle jäi kuitenkin täpärästi äänestyksessä hyväksymättä. Nyt he pohtivat pääsisivätkö viininviljelijät keskenään sopuun erityisestä puunsuojelusertifikaatista, jollaisen tammipuita säästävä viinitila voisi pullojensa kylkeen saada.

Helppoa samaan pöytään istuminen tuskin on, sillä riitely kansalaisaloitteesta on jättänyt syvät haavat itsensä mustamaalatuiksi kokeneille aloitteen vastustajille.

– Kielenkäyttö on ollut kovaa ja tuomitsevaa, ja se tuli sellaisilta ihmisiltä, jotka olen tuntenut 40 vuotta. Toivottavasti aika parantaa, mutta vielä en ole valmis tekemään sovintoa, Stuart Smith toteaa.

Joissakin johtajatehtävissä näkyvä läsnäolo paikkakunnalla on merkittävää tehtävän kannalta, mutta edellytys on kerrottava heti rekrytoinnin alussa, sanovat kokeneet johtajarekrytoijat.

Suorahakuyhtiö MPS Executive Searchin toimitusjohtaja Roy Herold ymmärtää, että esimerkiksi media-alan toimija haluaa paikkakuntaan sitoutuneen johtajan.

– On tärkeää, että näistä asioista keskustellaan rekrytoinnissa riittävän ajoissa, hän sanoo.

Valtioneuvoston tuore viestintäjohtaja Päivi Anttikoski kertoi perjantaina hänen rekrytointinsa Aamulehden päätoimittajaksi katkenneen äitiyteen. Anttikosken mukaan hän oli kertonut Alma Median toimitusjohtajalle Kai Telanteelle haastattelussa, että mies ja kymmenvuotias lapsi jäävät ainakin toistaiseksi asumaan Helsinkiin.

Anttikosken mukaan Aamulehden silloinen liiketoimintajohtaja Kari Juutilainen kertoi myöhemmin Telanteen sanoneen, ettei Anttikoskea voida valita tehtävään, koska hän "hylkäisi" perheensä. Tapauksesta uutisoi ensimmäisenä Suomen Kuvalehti.

Anttikoski kertoi Ylelle, että asuinpaikasta oli keskusteltu jo rekrytoinnin aiemmassa vaiheessa, ja hän oli ilmoittanut muuttavansa Tampereelle.

Liiketoimintajohtaja Juutilainen kiisti puhuneensa perheen hylkäämisestä, eikä hänen mukaansa äitiys vaikuttanut rekrytointiin. Alma Median mukaan lopullinen päätoimittajavalinta perustui kokonaisarvioon.

Johtaja osaa päättää

Henkilöstöalan suorahakuyhtiö Mercuri Urvalin seniorikonsultti Olli-Pekka Vaara ja MPS Executive Searchin toimitusjohtaja Roy Herold kommentoivat yleisesti johtajaksi rekrytoitavan ihmisen ja tämän perheen asuinpaikan vaikutusta rekrytointiin.

Vaaran mukaan rekrytoitavan johtajan tai tämän perheen asumisjärjestelyjä ei kysytä rekrytointivaiheessa. Hän korostaa, etteivät kandidaatin henkilökohtaiset asiat kuulu rekrytointikeskusteluihin.

– Jokainen vastuullinen johtaja ja työntekijä pystyy itse päättämään, missä hän tai perhe asuu.

Jos työ edellyttää läsnäoloa paikkakunnalla, se on Vaaran mukaan tiedettävä jo ennen suorahaun aloittamista. Tämä on tuotava ilmi myös varteenotettaville ehdokkaille heti rekrytoinnin alussa.

Johtaja voi Vaaran mukaan ratkaista asian oman harkintansa mukaan esimerkiksi asumalla viikot työskentelypaikkakunnalla. Läsnäoloa voivat vaatia esimerkiksi paikkakuntaan selkeästi kytkeytyvän yrityksen toimitusjohtajan tai kunnanjohtajan tehtävät.

Ehdokas avaa keskustelun

Seniorikonsultti ja johtaja Olli-Pekka Vaara tai hänen toimeksiantajansa eivät Vaaran mukaan ole koskaan tulleet lopputulokseen, ettei kandidaattia rekrytoida perheen takia.

Toimitusjohtaja Roy Heroldin mukaan johtajaehdokkaan perhetilanteesta keskustellaan, jos ehdokas itse avaa keskustelun.

– Ratkaisut voivat olla erilaisia, ja ne riippuvat tehtävästä ja perhetilanteesta.

Heroldin mukaan toimitusjohtajan tehtävänkuvaan voi kuulua edustustehtäviä, jolloin työ edellyttää myös vapaa-ajan viettämistä paikkakunnalla. Ratkaisuvaihtoehdoista, kuten asumisesta kaksi viikkoa kuukaudesta työpaikkakunnalla, keskustellaan hänen mukaansa avoimesti rekrytointivaiheessa.

Hän ei koe johtajaehdokkaan sukupuolen olevan keskeinen asia, kun mietitään johtajan läsnäoloa paikkakunnalla.

– Sekä isät että äidit rakentavat uraa, hän sanoo.

Molemmat rekrytointikonsultit sanovat, että johtajan läsnäolo voidaan nykyisin järjestää monilla eri tavoilla muun muassa etäyhteyksien ansiosta. Useisiin johtajatehtäviin kuuluu myös paljon matkustamista, jolloin asuinpaikkakunnan merkitys vähenee.

Lue lisää:

SK: Alma Media ei palkannut hakijaa päätoimittajaksi, koska hän on äiti – Alma: Kyseessä väärinkäsitys, Anttikoski ei koskaan ollut ykkösehdokas

Ennuste: Amazon vie yli puolet USA:n verkkokaupasta – miljoonat ryntäsivät "hulluille päiville"

Amazonin perustaja Jeff Bezos on modernin historian rikkain mies. Jos tahti jatkuu, parissa vuodessa taakse jää myös legendaarinen John D. Rockefeller.

"Tehdään eikä valiteta" – Virossa on saari, jossa naiset ovat tottuneet pyörittämään arkea ilman miehiä

Virolainen Marju Vesik hoitaa kodin ja lapset yksin sillä aikaa kun mies käy Suomessa töissä. "Ikävä ei ehdi tulla, kun tekemistä on niin paljon", hän sanoo.

"Nyt menivät käsitykset uusiksi" – Kiinasta löytyi työkaluja ajalta, jolloin kaikkien ihmisten luultiin vielä eläneen Afrikassa

Kaksi miljoonaa vuotta sitten maapallolla oli ihmisasutusta vasta vain Afrikassa. Näin ovat useimmat tutkijat päätelleet tähänastisten fossiililöytöjen perusteella, mutta Kiinasta löydetyt työkalut kertovat nyt aivan muuta.

Sveitsissä kasvaa uusi laillinen kannabisbisnes – hampusta tehdään voiteita, ravintolisiä ja sätkiä, mutta tuotteiden vaikutuksista ei ole varmaa tietoa

Sveitsissä myydään laillista niin sanottua kevytkannabista kioskeissa ja supermarketeissa. Aineen sisältämä kannabidioli rentouttaa, mutta ei päihdytä. Yle selvitti, mistä kevytkannabisvillityksessä on kyse.

"Trumpin puku pönkittää narsistisia piirteitä, Putinin asu roikkuu vielä enemmän" – Yle pyysi tyyliasiantuntijaa arvioimaan presidenttien vaatetuksen

Keikari tyyli-blogistaan tunnettu arvioi maanantaina Suomessa vierailleiden valtionpäämiesten vaatetuksen.

Naapuri lahjoitti läjän raparperia – syntyi resepti, joka leviää kulovalkean tavoin kotileipureiden keskuudessa

”Maisemakahvilan raparperipiirakka” tuottaa Googlen hakukoneessa tuhansia osumia. Osasyy menestykselle löytyy suosiotaan nostaneista leivontablogeista, joista monet ovat vuosien varrella testanneet ja jakaneet hittireseptiä.

Enontekiöllä Kilpisjärven alueella tapahtuneessa gyrokopteriturmassa kuollut mies oli Norjan yleisradion toimittaja Morten Ruud, 57, kertoo NRK.

Toinen gyrokopterin kyydissä olleista loukkaantui poliisin mukaan turmassa lievästi, ja hänet vietiin sairaalaan Norjaan.

Poliisilla ei ole vielä selvyyttä onnettomuuden syystä. Poliisi tekee yhteistyötä Suomen ja Norjan onnettomuustutkintakeskuksien kanssa. Koneen jäänteet kuljetetaan Norjaan tutkittavaksi. Gyrokopterin omistaa norjalainen lentokerho.

– Suomen ja Norjan onnettomuustutkintakeskukset ovat ottaneet asiasta kopin. Poliisi odottaa heidän tekemiään selvityksiä, kertoo Lapin poliisilaitoksen rikoskomisario Kirsi Huhtamäki.

Poliisilla ei ole tässä vaiheessa tietoa kopterin reitistä.

– Ei ole tietoa, mistä kopteri oli matkalla, ja millä asialla he ovat Suomen puolella liikkuneet. Poliisi ei ole vielä päässyt puhuttamaan loukkaantunutta henkilöä, Huhtamäki sanoo.

OTKES ei ryhtyne selvittämään

Suomen Onnettomuustutkintakeskus (OTKES) ei toistaiseksi ryhdy selvittämään kopteriturmaa. Syynä on se, että Euroopassa gyrokopterit eivät varsinaisesti kuulu onnettomuustutkintakeskuksille.

– Näillä näkyminen meillä ei ole mitään syytä lähteä selvittämään onnettomuutta. Avustamme, jos norjalaiset haluvat kaikesta huolimatta sitä selvittää, kertoo OTKESin johtava tutkija Ismo Aaltonen.

Aaltosen mukaan OTKES on kuitenkin tehnyt poliisin kanssa yhteistyötä, jotta muun muassa kopterin mahdollisia gps-tietoja saadaan talteen.

– Välitämme niitä tietoja Norjaan. Jos norjalaiset päättävät tutkia, niin heillä on mahdollisimman hyvä materiaali käytettävissä.

Oulun poliisin mukaan Suomen lentopelastuskeskus sai lauantai-iltana noin kello 19.00 jälkeen tiedon Norjan ilmailuviranomaisilta, että norjalainen gyrokopteri on pudonnut Suomen puolelle Kilpisjärven Dierpmesjärven koillispuolella.

Tapahtumapaikalle lähti kaksi pelastushelikopteria Norjasta suorittamaan etsintää ja pelastustehtävää.

Tasa-arvovaltuutettu selvittää Alma Median rekrytointiin liittyvän syrjintäepäilyn mikäli syrjinnän kohteeksi mahdollisesti joutunut Päivi Anttikoski laittaa prosessin itse vireille.

Jos henkilö ei vie epäilyä itse eteenpäin, ei valtuutettu käytännössä voi sitä alkaa selvittää, Jukka Maarianvaara sanoo STT:lle.

Päivi Anttikoski ei vastannut Ylelle sunnuntaina, aikooko hän pyytää asiasta selvitystä. Aiemmin hän kommentoi olevansa tyytyväinen, että asiasta keskustellaan, eikä hän "itse hae tässä mitään".

Suomen Kuvalehti uutisoi perjantaina, että Anttikoskea ei valittu Aamulehden päätoimittajaksi viime vuoden lopulla, koska hänen miehensä ja kouluikäinen lapsensa eivät olisi muuttaneet Tampereelle.

Alma Median henkilöstöjohtaja Virpi Juvonen sanoi lauantaina, ettei Anttikoski ollut ykkösehdokas päätoimittajaksi eikä yhtiö edellytä päätoimittajan perheen muuttamista levikkialueelle.

Lue lisää:

Pomon paikallaolo voidaan järjestää monin tavoin – "Johtaja pystyy itse päättämään, missä hän tai perhe asuu"

SK: Alma Media ei palkannut hakijaa päätoimittajaksi, koska hän on äiti – Alma: Kyseessä väärinkäsitys, Anttikoski ei koskaan ollut ykkösehdokas

Israel on tehnyt ilmaiskun Syyrian länsiosaan Masyafiin sunnuntaina, kertoo Syyrian virallinen uutistoimisto SANA. Ilmaiskut kohdistuivat Syyrian hallinnon sotilaskohteeseen. Israel iski jo neljännen kerran tässä kuussa Syyrian alueella olevaan sotilaskohteeseen. Israelin viranomaiset ovat kieltäytyneet kommentoimasta tietoja.

Syrian Observatory for Human Rights –järjestö on myös raportoinut ilmaiskusta. Sen mukaan isku on kohdistunut paikkaan, jossa valmistetaan ohjuksia.

Israel on tehnyt useita iskuja Syyriaan kahden viime vuoden aikana. Sen ilmaiskujen kohteena ovat olleet Syyrian hallituksen joukot ja sen liittolaistensa Iranista. Ilmaiskuja on tehty myös Hizbollah –järjestöä vastaan.

Avustustyöntekijöitä turvaan

Israelin armeija on ilmoittanut, että se evakuoi Golanin kukkuloilla sijaitsevalta Israelin ja Syyrian raja-alueelta avustustyöntekijöitä lauantain ja sunnuntain välisena yönä. Heitä kutsutaan ”valkoisiksi kypäriksi” ja he kuuluvat Syyrian siviilipuolustusjärjestöön.

Yhdysvaltain ulkoministeriö ilmoitti, että se suhtautuu myönteisesti operaatioon. Samalla se huomautti Assadin hallitukselle ja Venäjälle, että nämä noudattaisivat tekemiään sitoumuksiaan Syyriassa, jotta väkivaltaisuudet saadaan loppumaan alueella.

Jordania tarjoaa väliaikaisen turvapaikan

Yhdysvallat ja sen eurooppalaiset liittolaiset olivat pyytäneet evakuoimaan avustustyöntekijät, koska heidän katsottiin olevan hengenvaarassa. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n mukaan 422 ihmistä etsii nyt turvapaikkaa.

Turvapaikanhakijat on luvattu sijoittaa Iso-Britanniaan, Kanadaan ja Saksaan. Jordania on tarjonnut heille väliaikaisen turvapaikan. Iso-Britannian ulkoministeri Jeremy Hunt kiitti twiitissään, että Israel ja Jordania toimivat nopeasti tilanteessa.

KIHNU Seitsemänkymppinen Eevi Türk makaa selällään kapealla lastensängyllä, kun Marju Vesik nyppii hänen kulmakarvojaan.

32-vuotias Marju Vesik on Kihnun saaren ainoa kauneushoitolayrittäjä, joten asiakkaista ei ole pulaa.

– Veikkaan, että jokainen saaren nainen on jo käynyt vastaanotollani. Kuulen kaikki juorut ensimmäisenä, Vesik kertoo kulmaväriä levittäessään.

Marju Vesik tuskin liioittelee.

Pikkuruisella Kihnun saarella on vain 700 ympärivuotista asukasta. Noin tunnin lauttamatkan päässä Pärnusta sijaitsevan saaren pinta-ala on 16 neliökilometriä ja sen ajaa päästä päähän alle vartissa.

Saaren laidoilla asfaltti vaihtuu hiekkatieksi. Lehmät saavat nautiskella ruohosta rauhassa, sillä laitumia halkovilla teillä vastaan köröttelee lähinnä traktoreita.

Kihnulla on neljä pientä kyläkauppaa, koulu, kirkko, kirjasto, museo ja kunnantalo. Ravintola, kahvila ja grilli ovat auki vain kesäkauden.

Pankkiautomaattia ei ole. Teillä ei ole nimiä, vaan saarella on osattava suunnistaa talojen nimien perusteella. Ne on onneksi maalattu näkyvästi pihoille pystytettyihin kyltteihin: Ranniku talu, Uibu talu, Eriku talu ja niin edelleen.

Marju Vesik ottaa asiakkaat vastaan kotonaan, yksikerroksisessa kivisessä omakotitalossa, jota ympäröi suuri piha kukkapenkkeineen, leikkimökkeineen ja trampoliineineen.

Talossa on kolme huonetta, keittiö ja sauna.

Lastenhuone muuttuu kauneushoitolaksi ja pehmolelut raivataan sängyltä, kun Vesik tekee kihnulaisille naisille manikyyrejä, pedikyyrejä ja kasvohoitoja.

Huoneen varsinaiset asukkaat eli Vesikin lapset, 7-vuotias Derek ja 4-vuotias Dendra, ovat kaverinsa syntymäpäiväjuhlissa, joten kotona on rauhallista työskennellä

.

Kotitalo on itse asiassa miehen lapsuudenkoti nimeltään Võsu talu. Siksi Vesik tunnetaan Kihnulla ”Võsu Marjuna”.

– Ketään ei kutsuta täällä oikealla sukunimellään vaan talon nimellä. Kihnulainen ei ole mitään ilman talon nimeä, Vesik kertoo.

Vaikka talo on alun perin miehen koti, miestä itseään Võsu talussa näkyy harvoin.

Vesikin puoliso, Marek Nazarov, on metsätöissä Suomessa kolme viikkoa kuukaudesta. Kolmen viikon työputken jälkeen mies viettää yhden vapaaviikon Kihnulla ennen kuin lähtee taas Suomeen.

Kun on paljon tekemistä, aika ei riitä ikävöimiseen.

Samanlainen tilanne on monella muullakin kihnulaisella perheellä.

Pienellä saarella on pienet työmarkkinat, joten suurin osa miehistä käy mantereella töissä. Muutama työskentelee Marek Nazarovin tavoin Suomessa asti.

Siihen, että muualle töihin lähtijä on useimmiten mies, on monia syitä.

Suomessa virolaisia siirtotyöläisiä työllistävät eniten miesvaltaiset alat kuten rakennus- ja metsäteollisuus.

Virossa miesten keskimääräinen tuntipalkka taas on yli 20 prosenttia parempi kuin naisten.

Lisäksi perinteiset sukupuoliroolit ovat monin paikoin Viroa vielä voimissaan. Usein miehen oletetaan olevan perheen pääasiallinen elättäjä ja naisen taas päävastuussa kodista ja lapsista.

Miehen ollessa poissa Vesik pyörittää yksin perhettä sekä tekee kahta työtä. Kauneudenhoitoalan lisäksi hän työskentelee Kihnun kulttuurikeskuksen projektijohtajana.

Työhön kuuluu muun muassa erilaisten tapahtumien suunnittelua ja kulttuurikeskuksen nettisivujen ylläpitoa.

Vesik tekee molempia töitä kotoa käsin, mutta käy viikoittain myös Pärnussa työkeikoilla.

Arki kahden työn ja kahden lapsen kanssa on kiireistä, mutta se on Vesikin mielestä vain hyvä asia.

– Kun on paljon tekemistä, aika ei riitä ikävöimiseen.

Sen viikon aikana, jonka mies viettää Kihnulla, elämä helpottuu hetkeksi. Silloin Vesik muistaa, millaista olisi, jos arkea jakamassa olisi koko ajan kaksi aikuista.

Toinen voi välillä pilkkoa polttopuut, lämmittää talon, auttaa pihatöissä tai korjata jonkin rikki menneen huonekalun. Tavallisesti Vesik tekee kaiken tuon itse.

– Kun aloimme seurustella Marekin kanssa kaksitoista vuotta sitten, en kuvitellut, että pitäisimme yhteyttä enimmäkseen Facebookin chatissa. Mutta en valita. Olen tottunut pärjäämään.

Emme haluaisi asua missään muualla.

Kihnun pääelinkeino oli pitkään hylkeenpyynti. Kun miehet lähtivät merelle, naiset joutuivat huolehtimaan yksin kodeista ja maatiloista.

Tästä syystä kihnulaisilla naisilla on Virossa vahvan ja itsenäisen maine.

– Meillä on saarelaisidentiteetti. Siihen kuuluu, että tehdään eikä valiteta, Vesik sanoo.

Naiset johtavat valtaosaa Kihnulla toimivista palveluista kuten museota, kauppoja ja majataloja. Suurin osa kunnanhallituksen työntekijöistäkin on naisia.

Vesikin kuvailema identiteetti saattaa kuulostaa tutulta suomalaisenkin korvissa.

Myös Suomessa naiset ovat joutuneet monina aikoina jäämään päävastuuseen kotitaloista ja -tiloista miesten lähdettyä milloin merille, milloin sotimaan.

Pärjäämistä ja sisua on tarvittu, ja niistä on tullut kansallisia ihanteita. Klassikkoesimerkki vahvasta suomalaisesta saaristolaisnaisesta on Myrskyluodon Maija.

Kihnun saaren tunnetuin henkilö on hänkin nainen. Vuonna 1928 syntynyt kansanlaulaja ja säveltäjä Virve Köster eli Kihnu Virve tunnetaan merta ja rakkautta käsittelevistä lauluistaan.

Hän on yksi Viron myydyimmistä artisteista, ja hänen mukaansa on myös nimetty Kihnun ja Pärnun väliä kulkeva lautta.

Talvisin Virve-lautta ei kulje. Silloin saarelle pääsee autolla jäätietä pitkin ja tarvittaessa lentokoneella.

Joskus jää on ollut liian heikkoa jäätien rakentamiseen, ja myrsky on samaan aikaan estänyt lentämisen. Silloin Kihnulle on saattanut jäädä päiväkausiksi jumiin.

Vasta vähän yli kymmenen vuotta sitten saarelle alkoi liikennöidä talvisin jään päällä kulkeva, kumipohjainen pikkualus, joka kulkee huonollakin kelillä.

Helpompiakin paikkoja elää olisi, Vesik myöntää. Kihnulaiset ovat kuitenkin äärimmäisen kiintyneitä saareensa.

– Minä ja Marek olemme molemmat syntyneet Kihnulla emmekä haluaisi asua missään muualla. Uskon, että myös Derek ja Dendra valitsevat lopulta asuinpaikakseen Kihnun, vaikka opiskelisivatkin välillä jossakin muualla, Vesik sanoo.

– Opiskelin itsekin Pärnussa markkinointia, mutta tiesin aina palaavani tänne.

Suomi tuli osaksi Vesikin perheen elämää seitsemän vuotta sitten, kun Nazarov sai työn kalatehtaalta Kasnäsin saarelta, Kemiönsaaren kunnasta.

Derek oli juuri syntynyt, ja äitiyslomalla oleva Vesik lähti miehensä mukana Kasnäsille.

Kokonaan hän ei kuitenkaan asettunut Kasnäsiin, koska Kihnussakin oli koti. Hän pendelöi Suomen ja Viron väliä viettäen vuorotellen kuukauden Suomessa, kuukauden Virossa.

Kasnäsin saari miellytti perhettä, sillä se muistutti Kihnua. Ympärillä oli meri, paljon luontoa ja hyvät kalastusmahdollisuudet.

Totta kai mietin joskus, miten isän poissaolo vaikuttaa lapsiin.

Jatkuva reissaaminen kävi kuitenkin liian raskaaksi, varsinkin siinä vaiheessa, kun lapsia oli jo kaksi.

– Jaksoin sitä melkein viisi vuotta, mutta kaksi vuotta sitten päätimme lopettaa. Minä jäin Kihnulle, ja nyt Marek on perheessämme ainoa, joka pendelöi, Vesik sanoo.

– Tämä ratkaisu sopii meidän perheellemme paremmin.

Suomen työmarkkinoilla on yksi selkeä etu Viron työmarkkinoihin nähden: paremmat palkat.

Vaikka Viron taloudellinen tilanne on viime vuosina kohentunut, esimerkiksi rakennusalan palkat ovat Suomessa edelleen noin kaksinkertaiset Viron palkkoihin verrattuna.

Juuri nyt Vesikin ja Nazarovin perhe tarvitsee rahaa isoon taloremonttiin.

– Aiomme rakennuttaa taloon kokonaan uuden kerroksen niin, että lapset saavat omat huoneet ja minä oman työhuoneen, Vesik kertoo.

– Ilman Marekin Suomesta tulevaa palkkaa meillä menisi summan säästämisessä ikuisuus. Emme halua odottaa niin kauan. Derek menee syksyllä kouluun ja alkaa jo tarvita omaa tilaa.

Virossa moni tekee samantapaisia laskelmia.

Suomeen töihin lähtemisen buumi näkyy etenkin Etelä-Viron pikkukylissä, joista voi olla vaikea löytää alle kuusikymppistä rakennusurakoitsijaa nuorempien lähdettyä Suomen työmarkkinoille.

Sanotaankin, että Etelä-Viron suurin työnantaja on Suomi.

Tilastokeskuksen mukaan Suomessa asuu pysyvästi noin 50 000 virolaista.

Sen sijaan tarkkaa lukua niistä, jotka käyvät Suomessa töissä Virosta käsin, on vaikea arvioida, sillä EU-maiden välillä on vapaa liikkuvuus.

Arviot vaihtelevat 10 000 ja 20 000 henkilön välillä. Määrän ennustetaan laskevan sitä mukaan, kun Viron elintaso paranee.

Eniten Virosta tullaan töihin perinteisille duunarialoille, mutta Virossa keskustellaan myös lääkäripulasta, joka syntyy siitä, että virolaislääkärit muuttavat paremman palkan perässä Suomeen.

Kihnun kunnantalolle on kokoontunut parikymmentä noin 15–35 -vuotiasta tyttöä ja naista.

Kansantanssiryhmä Pitsid paistvad (vapaasti suomennettuna Vilkkuvat pitsit) harjoittelee kahdesti viikossa ja esiintyy lähes kaikissa saaren tapahtumissa ja tilaisuuksissa.

Kaikilla ryhmäläisillä on punaraidalliset villahameet. Se on osa Kihnun kansallispukua ja samalla kihnulaista identiteettiä.

Kihnulaiset tytöt saavat ensimmäisen hameensa jo vauvoina. Vanhat naiset saattavat pukeutua arkenakin kansallishameeseen, mutta Marju Vesikin ikäluokka ja häntä nuoremmat vetävät hameen ylle vain juhliin – ja kansantanssitreeneihin.

Monilla on harjoituksissa hameen alla juoksutrikoot ja lenkkarit.

Kun ryhmän vetäjä Silvia Maria Soide alkaa opettaa uutta koreografiaa, rivistä kuuluu turhautuneita huokauksia. Ihan liian vaikeaa!

– Ärge muretsege (älkää murehtiko)! Mehän harjoittelemme nyt vasta ensimmäistä kertaa, Soide lohduttaa.

Hetken kuluttua tanssi alkaa jo sujua. Rauhallinen musiikki täyttää kunnantalon juhlasalin punahameisten naisten muodostaessa symmetrisiä rivejä, jonoja ja piirejä.

Vesik on tuntenut osan tanssiryhmän jäsenistä pikkulapsesta saakka. Nyt monet heistä ovat itse äitejä.

Koska monen mies työskentelee Vesikin miehen tavoin muualla, naiset auttavat toisiaan hoitamalla ristiin toistensa lapsia.

Tärkein tuki arjessa ovat kuitenkin Vesikin omat vanhemmat, jotka asuvat maatilalla Kihnun sataman lähellä. Lapsenlapset ovat isovanhemmillaan yökylässä viikoittain ja pitävät mummolaa toisena kotinaan.

– En voisi tehdä kahta työtä, käydä joka viikko Pärnussa ja harrastaa aktiivisesti tanssimista, elleivät vanhempani auttaisi näin paljon, Vesik sanoo.

Tiiviissä yhteisöllisyydessä on myös huonot puolensa. Kaikki kihnulaiset tietävät toistensa asiat ja ulkopuolisten on vaikea päästä mukaan kuvioihin.

– Uusiin tulijoihin suhtaudutaan täällä pitkään epäillen ennen kuin heidät hyväksytään osaksi saaren yhteisöä, Vesik sanoo .

Enemmän saarella on hänestä silti hyviä puolia kuin huonoja.

– Minulla on koko saari tukiverkkona.

Suomi on kaukana Kihnulta, mutta jos Vesikin mies tekisi metsätöitä Manner-Virossa, pariskunta tapaisi toisiaan todennäköisesti vielä harvemmin kuin nyt.

– Marek tulisi perjantaisin väsyneenä iltalautalla kotiin, nukkuisi ja söisi, ja lähtisi sunnuntaisin iltapäivällä takaisin mantereelle, Vesik pohtii.

Nykyisessä järjestelyssä perheellä on sentään yhteistä aikaa kokonainen viikko kuussa ja Kihnulla käydessään isä ehtii viettää lastensa kanssa kunnolla aikaa.

– Totta kai mietin joskus, miten isän poissaolo vaikuttaa lapsiin, mutta onneksi Derekillä ja Dendralla on paljon aikuisia ympärillään.

Vesik kertoo kuitenkin haaveilevansa, että jossain vaiheessa yhteistä aikaa olisi enemmän. Toiveissa siintävät myös häät.

– Emme ole menneet Marekin kanssa naimisiin osittain ajanpuutteen vuoksi, osittain siksi, että perinteiset kihnulaiset häät kestävät kolme päivää ja vieraita kutsutaan satoja. Sellaisten juhlien järjestäminen on todella kallista!

Moni kihnulainen on tosin alkanut viime vuosina poiketa traditiosta järjestämällä vähän pienempiä häitä.

– Ehkä mekin tyydymme hieman pienempään juhlaan, Vesik sanoo.

Vaikka Kihnulla elämä on perinteistä, perinteet elävät. Välillä mantereella asuvien vanhentuneet käsitykset ja mielikuvat kihnulaisten elämästä naurattavat Vesikiä.

– Minulta on kysytty, onko meillä täällä internet ja juokseva vesi. Silloin mietin, kuinka eksoottisina alkuasukkaina meitä oikein pidetään!

– Täällähän eletään ihan normaalia saaristolaiselämää. Siinä on haasteita, mutta kihnulainen nainen pärjää aina.

Lue lisää:

Pakkaa läppärisi, lähde maailmalle ja anna Viron hoitaa loput – Kiertävät yrittäjät ryhtyvät virtuaaliasukkaiksi

Rihannan suosima muotisuunnittelija ja Viron nuorin naismiljonääri – Tutustu etelänaapurin nouseviin tähtiin