Turistien on helppo tavoittaa Saimaan alue. Saimaan alueen sisällä on kuitenkin melko hankalaa liikkua. Nyt Etelä-Karjalan liitto on suunnitellut Hop On, Hop Off -bussireittejä Saimaan alueella, jolloin turistien tai paikallisten asukkaiden olisi vaivatonta tehdä esimerkiksi päivämatkoja Saimaan ympärillä.
– Vastaanotto idealle oli hyvä. Etenkin malli, missä bussi kiertäisi Saimaata, otettiin mielenkiinnolla vastaan, sanoo liikenneasiantuntija Sonja Tynkkynen Etelä-Karjalan liitosta.
Monta vaihtoehtoa, mutta liian vähän turisteja
Saimaan ympäri kiertävän jatkuvan bussivuoron lisäksi vaihtoehtoina olisi muun reitti, missä keskus olisi Puumalassa ja linjat kulkisivat Mikkeliin, Savonlinnaan ja Lappeenrantaan. Kolmas vaihtoehto on ympyränmuotoinen reitti Savonlinna–Imatra–Puumala. Tällöin Mikkeli ja Lappeenranta jäisivät ilman bussireittiä.
– Nykyisillä turistimäärillä tämä tuskin on kannattavaa, sillä esimerkiksi Saimaan ympäri menevän reitin kesäkauden kustannukset olisivat noin 700 000 euroa, sanoo Tynkkynen.
Laskelmien mukaan edullisimman reitin muodostaisivat kuitenkin 100 - 150 kilometrin matkat. Näitä olisivat reitit, Lappeenranta–Puumala, Mikkeli–Puumala ja Savonlinna–Puumala.
Lisää turisteja "oikeisiin kohteisiin"
Saimaan alueella jatkuvasti kiertävän bussin vahvuudet olisivat etenkin päivämatkalaisten kuljettamisessa. Monet liikennöivät suurten asukaskeskittymien matkakeskuksiin, mutta eivät juuri muualle.
– Näiden reittien ideana olisi juuri se, että turistit tai paikalliset pääsisivät liikkumaan kätevästi vaikka eri satamien välillä. Reitit kiertäisivät hotelleilla ja turistikohteissa, kertoo liikenneasiantuntija Sonja Tynkkynen.
Reittejä esiteltiin torstaina Lakeside seminaarissa Saimaan alueen matkailuyrittäjille ja -yhteisöille. Suunnitelmia aiotaan jatkaa nyt Etelä-Karjalan liitossa ja Etelä-Savon maakuntaliitossa.