Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 100470

Kesäkuussa Kuuselan perhe joutui karanteeniin, elokuussa vain testattu lapsi – Flunssakausi ja korona aiheuttavat huolta, mutta ohjeet ovat selkeät

$
0
0

Lapset aloittavat uuden kouluvuoden lähiopetuksessa samaan aikaan, kun koronan toinen aalto on jo rantautunut Suomeen. Moni kohtaa arjessa tilanteita, joissa koronaohjeistus tuntuu epäselvältä ja viralliset ohjeet ovat ristiriidassa maalaisjärjen kanssa.

Rovaniemeläisessä Kuuselan perheessä äidin koulu on jo alkanut, joten perheen pienimmät, kolmevuotias Eeli ja yksivuotias Oula ovat aloittaneet päivähoidon. Sen myötä taloon on saapunut syksyn ensimmäinen flunssa ja perheen toinen koronatesti.

Kesäkuussa perheen äiti Marianne Kuusela joutui itse käymään koronatestissä. Tuolloin häntä ohjeistettiin pitämään koko perhe karanteenissa testituloksen saapumiseen saakka.

Nyt testeissä kävi räkäinen Eeli ja ohje oli erilainen.

– Nyt ohje oli, että karanteenissa on vain testattu henkilö ja muut saavat elää normaalia elämää, hämmästelee Marianne Kuusela.

Kuuselan mielestä on outoa, että jos lapsi kantaisikin koronaa, muu perhe olisi ehtinyt koulussa ja harrastuksissa tavata vaikka kuinka monia ihmisiä.

Virallisen ohjeistuksen mukaan vain testissä käynyt karanteeniin

Lapin sairaanhoitopiirin infektioylilääkäri Markku Broas sanoo, että virallinen ohjeistus on ollut koko ajan se, että vain testeissä käynyt eristetään.

– Jos muut ovat oireettomia, tässä tilanteessa eletään normaalisti. Oireilevan perheenjäsenen, tutun tai naapurin testaukseen meneminen ei aiheuta oireettomille mitään poikkeavaa. He voivat mennä töihin ja sisarukset kouluun, Markku Broas sanoo.

Virallinen ohje on siis, että karanteeniin määrätään vain oireileva henkilö. Jos hänellä todetaan korona, karanteeniin määrätään myös altistuneet.

Altistus vaatii aina vähintään viidentoista minuutin oleilun sairastuneen kanssa. Altistuneiden seurassa olleet saavat jatkaa normaalia elämää, sanoo Broas.

– Koronan mahdollisuus on tällä hetkellä hyvin pieni. Vaikka perheenjäsenellä olisi korona, oireettomat henkilöt eivät vielä sillä hetkellä ole tartuttavia, tosin tämä ei ole sataprosenttista, sanoo Broas.

Koulusta pois matalalla kynnyksellä

Terveyden ja hyvinvoinninlaitos THL päivitti koulunkäyntiä koskevat suosituksensa elokuun alussa. Sen sisältö on hyvin pitkälti samanlainen kuin keväälläkin. Hengitystieoireiset, vatsavaivaiset tai haju- ja makuaistin muutoksista kärsivät käsketään koronatestiin ja altistuneet kahden viikon karanteeniin.

Koulut saivat harjoitella syksyn lähiopetuksen alkamista jo keväällä parin viikon ajan.

Kouluja on ohjeistettu niin turvaväleistä kuin käsihygieniasta. Esimerkiksi Rovaniemellä kouluihin on varattu tilat, joihin koulupäivän aikana sairastuva oppilas voidaan siirtää odottamaan kotiin pääsyä.

Se milloin lapsi otetaan pois koulusta, jää perheiden oman arvion varaan, jos THL:n ohjeistus ei suoraan määrää lasta kotiin, sanoo Rovaniemen kaupungin koulutuspalveluiden palvelualuepäällikkö Kai Väistö

– Minun henkilökohtainen mielipiteeni on se, että on parempi olla varovainen kuin se, että otetaan minkäänlaista riskiä, jos mahdollisuus, että on altistuneiden joukossa, Väistö linjaa.

Väistön mukaan tällainen, yhdessä huoltajien kanssa tehty päätös pitää lapsi pois koulusta, ei tuo oppilaalle poissaolomerkintää. Kotona olevan lapsen oppiminen on kuitenkin turvattava niinäkin päivinä, kun oppilas on kotona.

Pelkona on, että syksy menee sairauslomilla

Lähiviikot näyttävät, mihin suuntaan koronatilanne Suomessa etenee. Karanteenimääräykset ovat tämän hetken tiedon mukaisia, mutta niitä todennäköisesti tullaan tiukentamaan, jos korontapausten määrä kasvaa.

Marianne Kuuselaa ei niinkään huoleta koronan toinen aalto vaan se, että koulujen alku, toinen aalto ja perinteinen kausi-influenssa vyöryvät päälle kaikki yhtä aikaa. Pahimmillaan se tietää runsaasti poissaoloja myös työpaikalta.

– Normi flunssakausi kun alkaa, niin lapsia varmaan testataan aika tiuhaan. Muuten me työläiset joudumme olemaan kotona. Testin jälkeen voi lapsen viedä taas hoitoon siihen saakka, kunnes uusi flunssa tulee, ja sehän tulee, Kuusela huokaa.

Koronatestiin on mentävä heti, jos oireita tulee, vaikka samassa perheessä olisi juuri saatu negatiivinen koronatulos. Näin saadaan parempi varmuus siitä, että infektio ei ole koronaa, sillä koronatesteissä voi tulla myös vääriä negatiivisia tuloksia.

Voit keskustella aiheesta tiistaihin kello 23 saakka.

Lue myös:

Nuhaisten lasten koronatestaus pistää perheet lujille – allergialapsen äiti: "Kaksivuotiaalle annetaan kuutta lääkettä joka ilta, jotta voi mennä päiväkotiin"


Viewing all articles
Browse latest Browse all 100470

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>