Hallitusneuvotteluissa osapuolet voivat joutua juomaan katkeraakin kalkkia, mutta kun tavoitteet on sovittu, ne ovat yhteisiä, sanoi presidentti Sauli Niinistö TV1:n Ykkösaamun haastattelussa.

– Hallitustyön kannalta vielä tärkeämpää kuin sopiminen on sitoutuminen siihen sopimukseen, Niinistö sanoi.

Omalla hallitusajallaan hän kertoo tunteneensa, että hallituksessa kaikilla oli Suomen selviämiseen tähdännyt missio.

– Kaikki menivät samaan suuntaan, ymmärsivät perusongelman ja olivat sitä korjaamassa. Jos uusi hallitus lähtee liikkeelle tällaisella linjalla, niin merkit ovat hyvät.

Liima löytyy – jos on löytyäkseen – vaikeina hetkinä neuvotteluissa, kun ihmiset kohtaavat toisensa ehkä vähän tunnekuohussakin ja toteavat pitkän vääntämisen jälkeen, että jonkinlainen ratkaisu on löydetty yhdessä, presidentti kuvaili.

"Ei ole säästetty, päinvastoin"

Niinistö kertoi seuraavansa hallitusneuvotteluja samalla tavoin kuin suomalaiset yleensä, tiedotusvälineiden kautta, ja odottavansa kiinnostuneena muun muassa talouslinjauksia.

– Joskus kuulee sanottavan, että "nyt saa säästäminen riittää". Mutta kun minun kielenkäytössäni säästäminen tarkoittaa sitä, että jotakin jää säästöön, niin ei tässä kyllä mitään säästetty ole kymmeneen vuoteen, päinvastoin, Niinistö sanoi.

Hän myönsi Suomen olevan talouskysymyksissä kovin paljon riippuvainen siitä, mitä maailmalla tapahtuu. Ennusteet eivät ole parhaat mahdolliset, hän totesi.

Hallitusneuvotteluissa yksi kysymys ovat myös ilmastopoliittiset tavoitteet. Niinistö sanoi, ettei voi niihin kovin sotkeutua, mutta kommentoi kuitenkin väitteitä, joiden mukaan Suomi on liian pieni tekijä, jotta sen ilmastopolitiikalla olisi merkitystä.

– Kun me olemme EU:n puheenjohtaja, meidän on kyettävä sanomaan muille EU-maille, että "meidän on tehtävä", ei että "teidän on tehtävä".

Ennen kuin Suomi voi sanoa sen uskottavasti EU:lle ja EU muulle maailmalle, taustalla on oltava myös tekoja, Niinistö sanoi. Signaalin on hänen mukaansa oltava selvä.

Niinistö painottaa monenkeskeisyyttä

Niinistö kertoi jatkavansa mielellään perinnettä, jossa eduskuntapuolueiden edustajat tapaavat hänen luonaan presidentille kuuluvien ulko- ja turvallisuuspoliittisten kysymysten tiimoilta. Niihin on hyvä ottaa mukaan myös opposition näkökulmia, Niinistö sanoi.

Suomen ulkopoliittiseen linjaan ei hänen nähdäkseen ole odotettavissa merkittäviä käänteitä, mutta painotukseen saatetaan harkita muutoksia.

– Monenkeskeisyyden korostaminen on nyt äärimmäisen tärkeää. Sen, että maailma palaa monenkeskeiseen järjestelmään. Ainoa tapa ratkaista ilmastonmuutos ja kaikki kehityskysymykset on yhdessä keskusteleminen.

Monenkeskeisyyttä Niinistö painotti myös valtioiden välillä. Hän toivoo niiden kunnioittavan YK:ta ja muita yhteisiä instituutioita. Muuten on kovin vaikea edetä, hän sanoi.

"Antoipa olla viimeinen kerta"

Presidentti Sauli Niinistö kommentoi politiikan kysymysten lisäksi myös puolustusvoimien Lemmenjoki-kohua, josta on tullut ilmi yksityiskohtia oikeuskäsittelyssä.

– Yksi kulttuuri – sikäli kuin sitä on enää laajemmin ollutkaan – päättyi nyt. Olen käynyt siitä keskustelun sekä meri- että ilmavoimien uusien komentajien ja koko puolustusvoimien komentajakandidaattien kanssa. Kyllä siellä on sellainen henki, että "antoipa olla viimeinen kerta", Niinistö sanoi.

Hänen mukaansa Lemmenjoen kertausharjoituksissa näytetään käytetyn niin rumaa kieltä, että sellaista ei ole edes sosiaalisessa mediassa.

Esitutkinta mahdollisen hyvä veli -verkoston vaikutuksista kohdistuu nyt myös puolustusvoimain komentajaan Jarmo Lindbergiin. Niinistö sanoi, ettei tunne yksityiskohtia tarkoin ja odottaa muiden tavoin valtakunnansyyttäjän ratkaisua.

Jarmo Lindbergin komentajakausi on päättymässä, ja hän siirtyy reserviin. Niinistön mukaan se ei kuitenkaan liity mitenkään Lemmenjoen tapaukseen.

Hän kertoo keskustelleensa komentajavaihdoksesta Lindbergin kanssa marras-joulukuun vaihteessa ja saaneensa kuulla häneltä Lemmenjoesta vasta helmikuussa.

– En tiedä, tiesikö hän.

Niinistö myöntää tunteneensa helpotusta, kun Lindberg kertoi reagoineensa tapahtumiin eikä "sekin asia kerääntynyt presidentin pöydälle, jossa paperia jo riittäänkin".

Komentajaesitys vanhalta puolustusministeriltä?

Puolustusvoimien uuden komentajan nimittäminen on siirtynyt, koska hallitus on vaihtumassa. Puolustusministerin tehtävä on esitellä tuleva komentaja ja presidentin nimittää hänet.

Oikeuskanslerin virasto on linjannut, ettei tämä kysymys ole sellainen juokseva asia, joihin toimitusministeriöllä on valtuuksia.

Niinistö kertoi haastatelleensa ehdokkaat, kuten oli ilmoittanut haluavansa tehdä. Jatkosta hänellä on ajatus, jota hän kutsuu kerettiläiseksi ja josta hän haluaisi keskustelua.

– Nykyinen puolustusministeri Jussi Niinistö on ollut neljä vuotta tehtävässään, tuntee tilanteet ilmeisesti hyvin ja hänestä oli huomattavaa apua. Entäs jos uusi puolustusministeri ei tunne ehdokkaista ainuttakaan? Jos hän esittelee, meneekö paremmin?

Niinistö sanoi haluavansa mielellään nimittää komentajan niin, että puolustusvoimat saa pian ketjutuksensa käyntiin.

"Terveellisiä opetuksia"

Lemmenjoen tapaus ei ole ainoa, jonka vuoksi on viime vuosina nostettu syytteitä korkean tason virkamiehiä vastaan, niin puolustusvoimissa kuin poliisissa. Joukossa ovat myös entinen valtakunnansyyttäjä ja tullin pääjohtaja. Tuomiotakin on annettu.

Niinistön mukaan selityksiä voi olla kaksi: ikävä selitys on perinteisen virkamiesryhdin heikentyminen tai parempana se, että tapaukset tulevat nykyisin ilmi.

– Olipa kummin päin tahansa, ne ovat terveellisiä opetuksia. Uskon, että oppi menee perille, ja sitten on tietysti mediankin tehtävä valvoa, että se oppi pysyy.

"Villin lännen malliin"

Yhdysvaltain ulkoministerin Mike Pompeon puheita äskettäisessä Rovaniemen-kokouksessa presidentti Niinistö kommentoi sanomalla, että lisää aluevaltausväitteitä tullaan varmasti kuulemaan "vähän villin lännen malliin".

Arktisen neuvoston kokoukseen osallistunut Pompeo arvosteli kovin sanoin Kiinaa ja Venäjää ja sanoi, että Venäjän vaatimukset voivat muuttua väkivaltaisiksi. Niinistö arveli hänen viitanneen Krimiin tai mahdollisesti lippuihin, jotka Venäjä on pystyttänyt pohjoisnavan alle.

Niinistö kertoi, että kova puhe on tuttua puhelinkeskusteluista Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja hänen edustajansa kanssa. Uutta on enintään se, että se tultiin kertomaan Arktisen ministerineuvoston kokouksen alle, Niinistö sanoi.

Hän on kiinnittänyt huomiota siihen, että kovissa sananvalinnoissaan Yhdysvallat, Kiina ja Venäjä eivät kuitenkaan viittaa sanallakaan kollegoihin, vain maihin.

– Minulle alkaa valjeta, että tässä pidetään henkilösuhteita yllä ja hyvin tärkeinä. Mutta voi olla, että olen ihan väärässä, Niinistö lisäsi.

Niinistö kannattaa suoria yhteyksiä

Ulkopoliittisista kysymyksistä Niinistö otti kantaa myös Viron presidentin Kersti Kaljulaidin äskettäiseen Venäjän-vierailuun, joka oli maiden ensimmäinen korkean tason tapaaminen kymmeneen vuoteen.

Niinistön mukaan se oli uusi ja ehkä rohkeakin askel, mutta ei millään tavalla odottamaton.

– Suomessa jotkut ovat halunneet kritisoida minun käyttäytymistäni suhteessa Venäjään ja Putinin tapaamiseen, mutta kyllä se on valtavasti kiinnostanut maita lähiympäristössämme ja vähän laajemminkin.

Niinistön mukaan suorat yhteydet ja vastapuolen ajatusten kuuntelu ovat hyvä asia. Kaljulaidia hän ei kuitenkaan kerro ryhtyneensä neuvomaan, vaikka tästä asiasta on ollut puhetta.

Löfvenin sananvalinta karahti Niinistön korvaan

Ruotsin pääministeri Stefan Löfven sanoi viime viikolla, että Ruotsi on valmis kehittämään edelleen sotilaallista yhteistyötä Suomen kanssa, mutta yhteiset puolustustoimenpiteet eivät ole ajankohtaisia. Niissä kulkee muutenkin selvä raja, Löfven sanoi.

Niinistö kertoi korvaansa karahtaneen sen, että Löfven otti vertailuksi Naton viidennen artiklan, jossa jäsenmaat sitoutuvat puolustamaan toisiaan sotilaallisesti hyökkääjää vastaan.

– Sitten hän jatkoikin niin, että "nyt ei ole ajankohtaista puolustustoimenpidettä". Toivottavasti se ei ole koskaan ajankohtaista!

Hän arvelee Löfvenin halunneen peilata Ruotsin pitkään liittoutumattomuuden traditioon. Se on monille ruotsalaisille arvo sinänsä, ja Ruotsissa ollaan hyvin herkkiä näissä liittoutumiskysymyksissä, Niinistö sanoi.

Suomi sen sijaan ei ole vetänyt selvää rajaa, vaan on sanonut, että mennään askel kerrallaan ja katsotaan, mihin resurssit ja halut riittävät. Varsinaiseen avunantovelvoitteeseen olisi kuitenkin pitkä matka, hän lisäsi.

Niinistö näkisi mielellään yhteistyön myös Norjan kanssa entistä vahvempana. Itämeren jännitteistä puhutaan paljon, mutta myös kalotin suunta käy arktisten jäiden sulaessa yhä kiinnostavammaksi, hän sanoi.

– Ainakin minua kiinnostaisi kovasti lähteä keskustelemaan tällaisessa kolmiossa vähän enemmänkin, Niinistö lisäsi viitaten Suomeen, Ruotsiin ja Norjaan.

Äitienpäivän alla on askarreltu

Näin EU-vaalien alla Niinistö puntaroi myös eurooppalaisten arvojen ja EU:n yhteyttä. Hänen mukaansa arvot ovat jalostuneet tuhansien vuosien aikana eivätkä muutu yksissä vaaleissa miksikään. EU instituutiona on epäilemättä niiden lipunkantaja mutta ei arvot sinänsä, hän korosti.

EU:sta käydyssä keskustelussa pitäisi hänen mukaansa poistaa katse pintakuohusta, "kaikennäköisistä direktiivikauhistuksista ja muusta". Niiden sijasta pitäisi miettiä, ovatko eurooppalaisiksi arvoiksi käsittämämme asiat sellaisia, että niiden puolesta kannattaa taistella.

Kriittisyys on joskus ihan hyvästä, mutta se ei tarkoita EU-kielteisyyttä, Niinistö sanoi.

– Minäkin olen ollut kriittinen siihen, että EU kovin myöhään heräsi turvallisuuspuolen ajatteluun. Tai että euroalueen vakaussopimusta alettiin johdonmukaisesti rikkoa.

Myönteinen kriittisyys herättää keskustelua ja tähtää korjauksiin, Niinistö sanoi ja toivoi EU-vaaleissa korkeaa äänestysprosenttia, jotta kansalaisilta saataisiin vahva mandaatti vastata haasteisiin. Kiinnostusta tosin on hankala herättää näin pian eduskuntavaalien jälkeen ja kesken hallitusneuvottelujen, hän myönsi.

Haastattelun päätteeksi Niinistö kertoi perheensä juhlavalmisteluista äitienpäivien aattona. Paljon on piirretty ja askarreltu, hän sanoi.

Valko-Venäjän presidentin Aljaksandr Lukašenkan mukaan saastuneesta venäläisestä raakaöljystä koituvat kustannukset voivat nousta satoihin miljooniin dollareihin.

Lukašenka aikoo vaatia Venäjältä korvauksia vahingoista.

– Tällä hetkellä kartoitamme vahinkoja, jotka ovat valtavia, kuvaili Lukašenka valtiolliselle Belta-uutistoimistolle.

Presidentin mukaan saastunut öljy on vaurioittanut öljyputkea, pumppuja ja muita laitteistoja.

Venäjä keskeytti viime kuun lopussa Druzhba-putken kautta kulkevan öljyn siirron Valko-Venäjän kautta Puolaan, Saksaan, Ukrainaan ja Slovakiaan. Öljyssä on ollut liikaa orgaanista kloridia, joka voi aiheuttaa vahinkoja öljynjalostamoille.

Valko-Venäjällä putkea ylläpitävä Belneftekhim-yhtiö arvioi muutama viikko sitten, että putken saaminen täyteen toimintakuntoon saattaa viedä jopa puoli vuotta.

Öljysiirtoputkistosta vastaavan venäläisen Transneftin mukaan öljyssä ilmenneet laatuongelmat johtuvat tahallisesta pilaamisesta. Yhtiön edustajan mukaan öljyn pilaamisesta on aloitettu rikostutkinta.

Aiheesta lisää:

Venäjän saastuneen öljyputken puhdistus kestää kuukausia

Tass: Eurooppaan kuljetettavaa öljyä on pilattu tahallisesti

Ingrid ja Joachim Wall näyttävät tavallisilta kuusikymppisiltä, kun he istuvat keväisessä auringon paisteessa puiston penkillä. He ovat kuitenkin joutuneet kohtaaman pahuuden, jollaista on vaikea edes kuvitella.

Pari vuotta sitten elokuussa heidän 30-vuotias toimittajatyttärensä lähti juttukeikalle Kööpenhaminassa. Kim Wall oli vihdoin saamassa haastattelua tanskalaiselta keksijältä Peter Madsenilta. Erikoiseksi juttukeikan teki, että Kim pääsi Madsenin itserakentaman sukellusveneen kyytiin ja voisi samalla haastatella keksijää. Juttua ei syntynyt, sillä Kim ei koskaan palannut tuolta keikalta.

Siitä alkaa Ingrid ja Joachim Wallin painajainen, joka varjostaa koko loppuelämää.

– Nykyään olemme hyväksyneet Kimin kuoleman, mutta ymmärtää sitä ei voi. Ei koskaan.

Katoamista edellisenä iltana kaikki oli hyvin. Tai oikeastaan paremmin kuin hyvin. Kim oli esitellyt vanhemmilleen poikaystävänsä, jonka kanssa asui Kööpenhaminassa. Heidän oli tarkoitus muuttaa yhdessä Pekingiin, sillä Kim halusi tehdä toimittajan töitä sieltä. Vanhemmat olivat tyytyväisiä, että tytär oli löytänyt rakkauden ja pariskunta lähtisi yhdessä Pekingiin. Silloin heidän ei tarvitsisi murehtia niin paljon.

Ingrid ja Joachim olivat tottuneet olemaan huolissaan Kimin vuoksi, sillä juttumatkat veivät häntä mitä eksoottisimpiin paikkoihin.

– Pelkäsin, että hän joutuu kolariin Kiinassa tai saa sähköiskun roikkuvista sähköjohdoista Delhissä. Vanhemmat pelkäävät aina lastensa puolesta, vaikka he ovatkin jo aikuisia, Ingrid Wall sanoo.

Siksi ei ollut mitään syytä huoleen, kun Kim oli Kööpenhaminassa. Tanskan pääkaupunkihan on kuuluisa leppoisuudestaan.

Asioiden karmeus paljastui pikkuhiljaa

Kim sai tiedon Peter Madsenin haastattelumahdollisuudesta lyhyellä varoitusajalla. Kim puntaroi poikaystävänsä kanssa ehtisikö hoitaa keikan, sillä illalla olisi jäähyväisjuhlat ystäville ennen Kiinaan muuttoa. Uteliaana ja kunnianhimoisena toimittajana Kim päätti lähteä juttukeikalle.

Seuraavana aamuna Kimin poikaystävä soitti hätääntyneenä Ingrid ja Joachim Wallille. Kim ei ollut palannut juttukeikalta.

Aluksi kaikki oli hyvin sekavaa. Inrgrid ja Joachim lähtivät Kööpenhaminaan auttamaan etsinnöissä. Toiveikkaina he ajattelivat, että oli tapahtunut vain joku moottorivika ja sukellusvene löydettäisiin nopeasti. Ja illalla kaikki olisi taas hyvin.

– Ensin luulimme, että kyseessä on vain katoaminen. Sitten toivo alkoi hiipua.

Asioiden karmeus paljastui pikkuhiljaa. Ensin Madsen kertoi poliisille, että Kim oli lyönyt päänsä ja kuollut.

– Sanoimme toisillemme koko ajan, että tämän pahemmaksi asiat eivät voi enää mennä. Mutta ne menivät.

Parin viikon kuluttua merestä löytyi naisen torso. DNA-testit paljastivat, että kyseessä oli Kim. Kävi ilmi, että Madsen oli paloitellut ruumiin.

– Kauhea tapa kuolla... asiasta puhuminen on yhä vaikeaa Ingrid ja Joachim Wallille.

– Kuolema olisi ollut helpompi hyväksyä, jos kyseessä olisi ollut onnettomuus tai sairaus.

Kimin ura oli juuri nousussa

Selviytymisessä on auttanut kirjoittaminen. Ingrid Wall on entinen toimittaja ja Joachim valokuvaaja, joten he päättivät heti ensimmäisinä unettomina öinään ryhtyä kirjoittamaan ylös tapahtumia ja tuntemuksia. Syntyi kirja Kun sanat loppuvat, joka on nyt ilmestynyt suomeksikin.

Wallit kieltäytyivät järjestelmällisesti haastattelupyynnöistä surunsa keskellä. Ammattilaisina he tiesivät, että jos suostuu yhteen, pyyntöjä tulee vain lisää ja lisää. He halusivat pitää langat omissa käsissään ja kertovat kirjassaan tapahtumista ja Kimin elämästä, joka oli juuri päässyt kukoistukseensa.

– Kim oli niin onnellinen, koska oli tapahtunut käänne: toimituksista oli ryhdytty soittelemaan hänelle ja hänen nimensä tunnettiin.

Kim teki töitä freelancerina arvostettuihin lehtiin. Hänen työnantajiaan olivat muun muassa The Guardian ja Harper`s Magazine. Vanhemmat olivat syystä ylpeitä tyttärestään.

– On uskomatonta, että hän kirjoitti niin hyvin englanniksi. Hän oli vanhan ajan hyvä toimittaja, joka rakasti tavata ihmisiä ja tutustua uusiin paikkoihin. Jos hän päätti tehdä jotain, hän myös teki. Naisfreelancerina ei ole helppo saada jalansijaa.

Kim opiskeli Pariisissa, Lontoossa ja New Yorkissa, joten hänellä oli laaja ystäväverkko ympäri maailmaa. Ingrid ja Joachim eivät olleet kuulletkaan näistä lukemattomista ystävistä, mutta nykyään Kimin ystävät ovat heille tärkeitä ja he ovat tiiviisti yhteyksissä.

– Olemme jakaneet surua, mutta myös hauskoja muistoja. Olemme itkeneet ja nauraneet yhdessä. Heistä on tullut meille uusi perhe.

Murhaajan kohtaaminen oli vaikeaa

Ingrid ja Joachim ovat yrittäneet saada selville, mitä sukellusveneessä oikein tapahtui. Sen tietää kuitenkin vain yksi henkilö, Peter Madsen. Tutkinnan aikana hän muunteli tarinaansa niin moneen kertaan, ettei totuus selvinnyt .

Kun suuri suru oli lähes musertanut Kimin vanhemmat, alkoi toinen koitos: oikeudenkäynti. Wallit halusivat olla paikalla ja edustaa Kimiä. Tyttären murhaajan kohtaaminen ei ollut helppoa.

– Oli tärkeää kuitenkin nähdä hänet ja ennen kaikkea, että hän näki meidät.

Peter Madsen on Tanskassa tunnettu hahmo ja hänestä oli tehty lukuisia juttuja aiemminkin. Eriskummallisen keksijän tavoitteena oli tehdä avaruuslento. Merenpohjan hän oli jo valloittanut itse rakentamallaan sukellusveneellä. Mitkään merkit eivät viitanneet siihen, että hän olisi vaarallinen.

– Olen jutellut monien toimittajien kanssa ja kaikki ovat sanoneet, että ilman muuta olisivat itsekin lähteneet samanlaiselle juttukeikalle.

Kim Wallin murhasta ja oikeudenkäynnistä on tehty Wallien laskujen mukaan yli 100 000 juttua. He ymmärtävät, että tapaus on koskettanut juuri toimittajia.

– Jos Kim olisi ollut siivooja tai kokki, asia ei olisi ehkä saanut niin paljon julkisuutta. Moni toimittaja varmasti ajattelee, että se olisi voinut olla minä, pohtii Ingrid Wall.

Vanhemmille ei ole selviytymisopasta, kun lapsi murhataan

Oikeudenkäyntirumba kesti puoli vuotta, jonka päätteeksi Peter Madsen sai elinkautisen rangaistuksen. Wallit eivät juuri halua puhua hänestä.

– Se mies on aiheuttanut niin paljon pahaa, ettemme halua enää ajatella häntä. Viha ei johda mihinkään.

Oikeusprosessin aikana Kimin vanhempia harmitti, että heidän tyttärensä nähtiin vain silmittömän väkivallan uhrina. Kirjallaan he haluavat näyttää, millainen Kim oli ihmisenä ja toimittajana.

– Emme halunneet, että Kimin tarina päättyy sukellusveneeseen.

Nykyään Ingrid ja Joachim Wallia työllistää säätiö. Sen tarkoituksena on vaalia Kimin muistoa. Säätiöllä on rahaa koossa jo noin 400 000 dollaria, josta jaetaan vuosittain stipendi lahjakkaalle, nuorelle naisfreelancertoimittajalle.

– Näin voimme jatkaa Kimin työtä. On lohdullista ajatella, että näin Kimin muisto säilyy myös meidän jälkeemme.

Kimin katoamisesta ja kuolemasta on pian kaksi vuotta. Edelleenkin tapahtumat tuntuvat epätodellisilta ja ennen kaikkea epäreiluilta.

– Tällaiseen ei ole mitään opaskirjaa. "Mitä tehdä, kun lapsi murhataan brutaalisti". Tämän kanssa on vain jatkettava elämää. Luovuttaa ei voi, muuten paha saa vallan.

Kaiken kauheuden keskellä Wallit ovat kohdanneet myös paljon hyvyyttä. He ovat yhä liikuttuneita, miten paljon ihmiset ympäri maailmaa ovat osoittaneet heille myötätuntoa.

– Olemme saaneet paljon lämpöä ja rakkautta. Se tuntuu hyvältä ja lohdulliselta.

Lue lisää:

Täältä voi lukea Yle Uutisten jutut Kim Wallin murhasta.

Metsätaloudessa voidaan uusien tutkimuksien mukaan lyödä monta kärpästä yhdellä iskulla lähes unohtamalla avohakkuut.

Esimerkiksi hömötiaiskannat voisivat elpyä, kun vanhojakin pesäpuita olisi aina tarjolla. Myös metsänomistajat tienaisivat puukaupoilla enemmän kuin nyt.

Lisäksi puut sitoisivat ilmastomielessä enemmän hiiltä, kun niiden annettaisiin kasvaa nykyistä isommiksi.

Itä-Suomen yliopistossa eri kasvatustavoista tehdyssä mallinnuksessa kaikki mukana olleet mallit olivat parempia kuin avohakkuut. Tutkittavina oli kymmeniä tuhansia hehtaareja ikärakenteeltaan tavallisen tasaista mutta normaalia järeämpää metsää Pohjois-Karjalassa.

Metsätalouden suunnittelun professorin Timo Pukkalan mukaan tutkimus on osoitus siitä, että nykyinen avohakkuisiin pohjautuva kasvatus on vastoin sekä metsänomistajien etua että myös metsien luonto- ja virkistysarvoja.

– Jos maksimoidaan melkein mitä hyvänsä, avohakkuita olisi kannattavaa tehdä hyvin paljon vähemmän kuin nyt tehdään. Se olisi kaiken tuotannon kannalta hyvä asia, myös puun määrällisen tuotannon kannalta.

Puuta riittäisi myös sellukattilaan

Pukkalan tutkimusten ja metsähoitajakokemuksen mukaan ilman avohakkuita tai ne lähes lopettamalla voidaan lisätä myös puuntuotantoa.

Avohakkuiden vähentäminen ei Pukkalan mukaan tarkoita sitä, että sellunkeittämiseen perustavan metsäteollisuuden uusi nousu leikkaantuisi. Sellunkeittoon tarvittavan puun osuus mahdollisesti tippuisi, mutta kuitupuun määrät eivät silti vähenisi. Kaupan olisi enemmän tukkipuuta.

Metsänomistajat ainakin kiittäisivät, sillä Pukkalan ja monen muun metsänomistajan tavoitteena on saada metsästä hyvät tuotot. Kuitupuun hinnat ovat olleet kovan kysynnän takia nousussa, mutta metsänomistajat ovat jo kauan menettäneet jopa satoja miljoonia euroja vuosittain, kun harvennushakkuissa on myyty leimikoita sellupuuna.

.

Tiliä metsänomistaja tekee harvennushakkuiden sijaan tukkipuukaupoilla. Monet metsänomistajat saavat nyt rahaa vain kerran elämänsä aikana.

Metsänomistajille annettavissa urakoiden tarjouksissa hinnat voivat olla korkeita, mutta lopullinen tili voi professori Pukkalan mukaan jäädä toisenlaiseksi.

– Tukkipuusta tarjotaan hyvä hinta, mutta metsässä hakataan tukkia mahdollisimman vähän ja kuitua mahdollisimman paljon.

Pukkala sen sijaan tekee tiliä useamman kerran elämänsä aikana, kun hänen kannattamassa kasvatusmallissa metsistä kaadetaan vain kasvuvauhtinsa menettäneet rungot.

Hyvässä kasvukunnossa olevat puut jätetään metsään, ja sillä välin kun ne järeytyvät, tilalla voi tehdä pienaukkohakkuita, harvennuksia ja tarvittaessa myös isomman avohakkuun.

Nykyinen metsänhoito on paljon taistelua luontaisesti syntyvää taimiainesta vastaan Timo Pukkala

Pukkala kehottaa omien esimerkkien kautta metsänomistajia keskittymään yhä enemmän metsästä saatavaan tuottoon. Puiden kasvu on siinä sinällään sivuseikka, koska kannattavuuteen vaikuttavat ratkaisevasti avohakkuun jälkeen vaadittavat kalliit taimien istutukset ja muut työt, jotka tekevät yleensä ulkopuoliset.

– Nykyinen metsänhoito on paljon taistelua luontaisesti syntyvää taimiainesta vastaan.

Pukkalan mallissa tai vapaassa mallissa, niin kuin hän sitä kutsuu, avohakkuu ei ole kiellettyä. Sitä voidaan tarvita, jos kaadettujen puiden tilalle ei luontaisten vaihteluiden takia tai muusta syystä synny uusia puunalkuja.

Pukkalan kannattamalla vapaalla mallilla, jossa ei olla lukkiuduttu tiettyyn malliin tai hakkuutapaan, saatiin myös Itä-Suomen yliopiston tutkimuksessa parhaimmat tulokset. Malleja vertailtiin esimerkiksi nettotulon, hiilitaseen, lahopuun ja puuntuotoksen suhteen.

Professori Pukkala ei ole vielä itse tehnyt metsissään avohakkuuta. Myös tutkimuksessa Pukkalan vapaassa mallissa avohakkuiden määrä pieneni niin sanottuun tasaikäisen metsän alaharvennusmalliin verrattuna noin kymmenesosaan.

Kaikkein huonoin malli tutkimuksen joka kohdassa olivat sellukattilaan päätyvän alaharvennuksen hakkuut, jossa metsät kasvavat tasa-ikäisinä kohti avohakkuuta. Sellupuun kysyntä on ollut hyvää, joten avohakkuita on tehty valtakunnan metsien inventointitietojen mukaan entistä nuoremmissa metsissä.

Tutkimuksen mukaan esimerkiksi jatkuvan kasvatuksen mallissa, joka pitää metsät koko ajan puupeitteisinä, ei ole saavutettu niin hyvää nettotuottoa kuin Pukkalan kannattamassa vapaassa mallissa. Pukkalan mallin ja jatkuvan kasvatuksen mallin erot ovat pieniä. Erotukena on, että jatkuvassa kasvatuksessa ei tehdä laisinkaan avohakkuita.

Ilmastomielessa jatkuvassa kasvatuksen malli on vielä parempi kuin Pukkalan malli. Molemmissa pyritään kasvattamaan puiden järeyttä ja pitämään metsässä hyvä varasto tulevia tukkipuita myös hiilimielessä.

Näihin metsiin ei synny ison avohakkuun jälkeistä jopa useita vuosikymmeniä kestävää isoa hiilikuoppaa tai vajetta, joka vaikeuttaa Suomen mahdollisuuksia tehdä isompia päästövähennyksiä.

Avohakkuiden lopettamista etenkin valtion mailla ovat vaatineet useat ympäristöjärjestöt .

Uutta tapaa on vastustettu väärin perustein

Metsäteollisuusyritykset ovat professori Pukkalan mukaan vastustaneet väärin perustein jatkuvaa kasvatusta sen takia, että se tuottaisi puuta selvästi nykyistä vähemmän.

– Väitteet siitä, että malli tuottaisi 20 prosenttia vähemmän puuta ei perustu mihinkään oikein tehtyyn vertailuun.

Samaan mieltä on Helsingin yliopiston metsäekonomian professori Olli Tahvonen. Hän ihmettelee sitä, että metsien kasvu on ollut sadan vuoden ajan metsäntutkimuksen tutkituin aihe, mutta se on keskittynyt avohakkuupohjaiseen malliin. Näitä tutkimuksia ei suoraan voi käyttää muiden kasvatusmallien tutkimiseen, puhumattakaan vertailusta.

Pukkalan tutkimusten ja Luonnonvarakeskuksen kenttäkokeiden perusteella myös tuulituhojen määrässä pelot ovat osoittautuneet päinvastaisiksi. Tuuli ei pääse tunkeutumaan ja tekemään tuhojaan peitteiseen metsään samalla tavoin kuin esimerkiksi isojen avohakkuuaukkojen reunoille.

– Tuulikaatoja on ollut paljon vähemmän kuin on luultu. Vahingot ovat paljon pienemmät kuin tasaikäisessä metsässä, kertoo erikoistutkija Sauli Valkonen Luonnonvarakeskuksesta.

Alan tutkijat ovat professori Pukkalan mukaan jo yhtä mieltä siitä, että metsiköissä pitää pyrkiä ilmastonmuutoksen takia vaihtelevaan metsänhoitoon. Tämä tarkoittaa eri puulajien ja latvuskerrosten yhtä aikaista suosimista, jolloin metsät pystyvät paremmin sopeutumaan muuttuviin olosuhteisiin.

Peitteinen metsä voi muistuttaa luonnonmetsiä

Professori Pukkala myöntää, että hänenkin ajattelunsa perustuu metsänhoidon kannattavuuteen ja hakkuisiin. Siksi myös hän joutuu ajattelemaan erikseen, mitä metsäluonnon monimuotoisuuden eteen pitää tehdä. Kyse ei ole metsien suojelusta.

– Jatkuva kasvatus ei automaattisesti lisää lahopuun määrää, vaan niitä pitää jättää hakkaamatta ja kuolemaan.

Lahopuun puute on yksi keskeinen syy sille, että suurin osa uhanalaisista lajeista on metsälajeja.

Siitä on olemassa viitteitä, että peitteinen metsä voisi olla parempi paikka useille lajeille. Kuten ennen yleiselle hömötiaiselle. Myös metsälajeissa on paljon vaihtelua, joten peitteinen metsä ei sovi kaikille lajeille. Näistä esimerkkinä on hirvi. Kuukkelikannat voisivat sen sijaan vahvistua.

– Jatkuva kasvatus tuo uuden elinympäristötyypin, joka voi muistuttaa rakenteeltaan vanhoja luonnonmetsiä. Ekologisista vaikutuksista ei voi vielä varmasti sanoa, kertoo metsäekologian dosentti Timo Kuuluvainen Helsingin yliopistosta.

Metsälaki toi ison muutoksen metsänhoitoon

Peitteisen metsänkäsittelyn alojen koosta ei ole tarkkaa tietoa. Alat ovat mahdollisesti muutaman prosentin luokkaa kaikista talousmetsistä.

Määrät ovat kuitenkin kasvussa, jos alalle syntyneitä yrityksiä kuuntelee. Pukkalakin on ollut perustamassa Arvometsää, joka tarjoaa palveluja metsänomistajille. Pukkala puhuu käynnissä olevasta metsäalan murroksesta.

– Viidessä vuodessa on tapahtunut enemmän kuin 50 vuodessa, Pukkala vertaa.

Hän viittaa viisi vuotta sitten voimaan tulleeseen metsälakiin, joka vapautti metsänomistajat kasvattamaan metsiään oman harkintansa mukaan.

Luonnonsuojelujärjestö WWF:n tekemien kyselyiden mukaan peitteisen metsänkasvatuksen melko verkkaiselle kasvulle voi löytyä syy siitä, että metsäneuvontapuolelta ei ole vielä esitelty metsänomistajille vaihtoehtoja avohakkuupohjaiselle kasvatuksella.

Professori Pukkalan mukaan enemmistö metsänomistajista suhtautuu joustavasti eri metsänkäsittelyn tapoihin, kunhan niistä saa tuottoa.

Ehdottomia avohakkuun puolesta puhujia ja vastustajia löytyy molempia noin 15 prosenttia metsänomistajista. Tämän lisäksi omistajat arvostavat myös sitä, miltä metsässä näyttää, ja sitä, että sieltä saa esimerkiksi marjoja ja riistaa.

– Monimuotoinen metsänhoito, missä metsän peitteisyys lisääntyy saattaa olla eliölajiston kannalta se kaikkein paras.

Pukkalan mukaan mustikka on esimerkki siitä, miten vaikeaa on sanoa, mihin tai mille lajeille pysyvä peitteisyys sopii. Mustikka viihtyy väljissä ja valoisissa kangasmetsissä. Peitteinen metsä ei saa olla liian tiheä, jotta mustikka menestyy jatkossa. Tosin avohakkuissa mustikan juuristo tuhoutuu kymmeniksi vuosiksi.

Teollisuudessa suhtaudutaan luottavaisesti

Professori Pukkala ei näe metsänkäsittelytapojen muutoksista uhkia metsäteollisuudelle. Järeämmän ja mahdollisesti laadukkaamman puun määrän lisääntyminen on tervetullut lisä sahateollisuudelle. Pukkalan mukaan puukaupassa voidaan tarvittaessa muuttaa runkojen latvaläpimitan vaatimuksia, jotta myös kemiallinen metsäteollisuus saa tarvittavat puunsa.

Stora Enson ostopäällikkö Jarmo Tuovisen mukaan eri metsänhoitotapoja ei pitäisi nähdä vastakkainasetteluna. Hän ei näe ongelmia sovittaa jatkuvan kasvatuksen puita nykyisille puumarkkinoille.

– Tukki- ja kuitupuun hinnan ero varmaan säilyy hyvin samantyyppisenä. Näissähän normaalisti poistetaan isompaa puuta ja sitä kautta metsänomistajalle jää parempi tili.

Stora Ensolla jatkuvan kasvatuksen metsät rinnastetaan Tuovisen mukaan harvennushakkuisiin, ei päätehakkuisiin. Hän sanoo, että jatkuvan kasvatuksen alat voisivat kasvaa kymmeneen prosenttiin tarjottavista kohteista ennen kuin niiden käsittelyä puumarkkinoilla pitäisi miettiä jollakin tavalla uudestaan.

Professori Pukkalan mukaan uudet metsänhoitotavat saavat myös avohakkuita vastustaneet metsänomistaja myymään puuta.

Erikoistutkija Sauli Valkosen epäilyt jatkuvasta kasvatuksesta tai muista vastaavista malleista liittyvät siihen, miten hakkuiden jälkeen metsiin kasvaa uusia taimia ja kuinka nopeasti taimet kasvavat avohakkuun istutustaimiin verrattuna.

Vaihtelu taimettumisessa on ollut suurta kenttäkokeiden perusteella ja kasvu riippuu paljon valon määrästä. Ongelmia taimettumisessa on ollut erityisesti Etelä-Suomen rehevissä kuusimetsissä.

Lue myös:

Tuhannet lajit hakevat lahopuuta talousmetsistä, turhaan – Huippuekologi: Hiljainen tappaja lähempänä

Suomen laskelmat metsien hiilinieluista eivät kelpaa sellaisenaan EU-työryhmälle

Metsätieteilijät palkitsivat professori Mikko Mönkkösen: ”Hakkuiden lisääminen edellyttää merkittävää lisäystä suojelualueisiin”

Erilaiset veritulpat ovat Suomessa kohtalaisen yleisiä. Veritulpat voivat olla joko laskimoiden tai valtimoiden tulppia tai sydämen sisäisiä tulppia, joista jokaisella on erilaiset syntymekanismit ja riskitekijät.

Laskimoveritulpat jaotellaan pinnallisiin ja syviin tukoksiin. Vaarallisimpia ovat syvien laskimoiden tulpat, jotka voivat edetä keuhkoveritulpiksi, lääkärikeskus Mehiläisestä kerrotaan.

Helsingin yliopistollisen sairaalan mukaan syviä laskimoveritulppia ja keuhkoveritulppia diagnosoidaan Suomessa yhteensä vuosittain noin 1–2 tapausta tuhatta henkilöä kohden. Noin puolella potilaista, joilla on syvä laskimoveritulppa, on myös samanaikainen keuhkoveritulppa.

– Laskimoveritulppia syntyy useimmiten alaraajoihin. Tyypillisin altistava tekijä on pitkäaikainen lentokoneessa istuminen, mutta ylipäätään raajojen pitkä liikkumattomuus altistaa laskimoveritulpille, Mehiläisen kardiologian ja sisätautien erikoislääkäri Tapio Aalto sanoo.

Laskimoveritulpan tunnistaa Aallon mukaan useimmiten siitä, että jompikumpi jalka on turvonnut ja kipeä. Laskimoveritulppa voi kuitenkin olla myös kokonaan oireeton. Aallon mukaan huomattava osa tulpista jääkin havaitsematta lievien oireiden tai oireiden puuttumisen takia.

– Myös oireeton veritulppa voi olla vaarallinen. Laskimoveritulpan vaarallisin seuraus on se, että laskimotukos irtoaa ja kulkeutuu sydämen kautta keuhkovaltimoon aiheuttaen keuhkoveritulpan.

Helsingin yliopistollisen sairaalan hyytymishäiriöyksikön hematologian erikoislääkärin Aino Lepäntalon mukaan pienet, pinnalliset laskimoveritulpat eivät yleensä vaadi hoitoa, mutta on kuitenkin hyvä muistaa, että jopa 20 prosenttia pinnallisista laskimoveritulpista etenee syviksi laskimoveritulpiksi.

– Tästä syystä myös suuremmat, pinnalliset laskimotukokset on tärkeää hoitaa lääkityksellä. Juurikin hoitamattomiin syviin laskimotukoksiin liittyy riski keuhkoveritulpaksi etenemisestä, Lepäntalo huomauttaa.

Keuhkoveritulpan oireita ovat äkillinen hengenahdistus ja rintakipu. Siihen voi liittyä heikentynyt rasituksensietokyky, vaikea yskä tai mahdollisesti myös kuumeilua.

Tupakointi ja ylipaino altistavat

Lepäntalon mukaan laskimoveritulpille voivat altistaa sekä erilaiset ohimenevät tekijät että potilaskohtaiset pidempiaikaiset ja pysyvät tekijät. Yleisin ohimenevä tekijä on pitkäaikainen paikoillaan pysyminen.

Potilaskohtaisia altistavia tekijöitä ovat esimerkiksi pitkäaikaiset tulehdukselliset sairaudet, syövät, diabetes ja maksakirroosi. Pysyviä tekijöitä ovat erilaiset perinnölliset tukosalttiudet.

– Myös elämäntapatekijät kuten tupakointi ja ylipaino altistavat laskimoveritulpille, minkä lisäksi esimerkiksi korkeaan verenpaineeseen ja kolesteroliin olisi tärkeä puuttua.

Ehkäisypillerit ja vaihdevuosien estrogeenikorvaushoito lisäävät laskimoveritulppien riskiä. Niitä naisia, joilla on suurentunut veritulppariski, suositellaankin välttämään estrogeenivalmisteita.

Myös kuivuminen esimerkiksi riittämättömän juomisen, ripulin, oksentelun tai voimakkaan fyysisen rasituksen seurauksena voi Lepäntalon mukaan lisätä veritulppariskiä.

– Tiedetään myös, että potilailla, jotka ovat kerran sairastaneet laskimoveritulpan, on jatkossa normaaliväestöä suurempi riski uudelle veritulpalle.

Laskimoveritulppia hoidetaan veren hyytymisherkkyyttä vähentävällä lääkityksellä. Jos ensimmäinen tukos on ollut hengenvaarallinen tai potilaalla on merkittäviä uudelle tukokselle altistavia riskitekijöitä, lääkitys jää usein pysyväksi.

Keuhkoveritulpissa aina kuoleman riski

Lepäntalon mukaan suurin osa laskimoveritulpista löydetään ajoissa. Hän kuitenkin lisää, että keuhkoveritulpaksi asti edenneisiin syvien laskimoiden tulppiin liittyy aina kuoleman riski.

– Noin viisi prosenttia kaikista keuhkoveritulpista on vaikeaoireisia, ja niihin liittyy merkittävä kuoleman riski. Noin puolessa keuhkoveritulpista kuoleman riski on pieni ja lopuissa keskisuuri.

Lepäntalo kertoo tutkimusten osoittavan, että runsaat neljä prosenttia keuhkoveritulppapotilaista kuolee sairaalassa ja vajaat 20 prosenttia kuuden kuukauden sisällä keuhkoveritulpan ilmaantumisesta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että keuhkoveritulppa suoraan aiheuttaisi kaikki nämä kuolemat. Usein keuhkoveritulppaan sairastuneilla on muitakin vakavia sairauksia, kuten syöpä.

– Tämä johtaa siihen, että potilas saa herkemmin keuhkoveritulpan ja saattaa kuuden kuukauden seuranta-ajan aikana kuolla myös muiden vakavien sairauksiensa aiheuttamana.

Mänttäläisen olohuoneen hyllyt ovat täynnä valokuvia. Niissä hymyilevät ja vipeltävät Paula Katajamäen, 70, kuusi lastenlasta. Osalle heistä mummu ei ole verisukua, mutta se ei haittaa. Suuri perhe on lapsensa yksinhuoltajana kasvattaneen äidin ilo.

Katajamäen matka neljän lapsen äidiksi on kaikkea muuta kuin tavallinen. Hän sai lapsensa kahdessa hyvin erilaisessa elämänvaiheessa: kaksi ensimmäistä syntyivät nuorelle äidille, kahdelle jälkimmäiselle hän avasi kotinsa oven viisikymppisenä.

Paula Katajamäki oli nuori tullessaan ensimmäistä kertaa äidiksi. Esikoistytär syntyi kun Katajamäki oli vasta täyttämässä 22 ja poika vain hieman yli vuosi myöhemmin.

– Siihen aikaan oli itsestään selvää, että lapset tehdään nuorina. Olin itse viisilapsisesta perheestä ja tottunut pitämään huolta pienistä.

70-luvun alku oli kiireistä aikaa. Äitiysloma kesti vain kolme kuukautta ja lapset piti jättää hoitoon pieninä.

– Se tuntui vähän pahalta. Muuten äitiys oli minusta yksinkertaisesti ihanaa.

Kaikki päätökset ovat olleet oikeita vaikka olivatkin nopeita. Paula Katajamäki

Äitiyden ihanuudesta huolimatta nuorten vanhempien avioliitto päättyi eroon. Paula Katajamäestä tuli 6- ja 7-vuotiaiden lasten yksinhuoltaja. Rahasta oli tiukkaa, mutta arki sujui.

– Vastuu oli yksin minulla, koska lasten isä asui kauempana. Minulla oli kuitenkin hyviä ystäviä ja työpaikka. Yhteys appivanhempiin oli kunnossa ja oma äitini auttoi paljon.

Katajamäen entinen mies löysi uuden puolison ja sai tämän kanssa kaksi poikaa. Välit entiseen vaimoon olivat hyvät, ja perheet pitivät yhteyttä.

Poikien ollessa alakouluikäisiä heidän äitinsä sairastui vakavasti. Hän otti yhteyttä Paula Katajamäkeen ja esitti toiveen: jos pahin tapahtuisi, voisiko tämä huolehtia hänen pojistaan. Toiveen toteuttaminen ei ollut vielä ajankohtaista, sillä kun poikien äiti vuonna 1993 kuoli, isä jäi luonnollisesti huolehtimaan lapsistaan.

Hänkin kuitenkin menehtyi yllättäen viisi vuotta vaimonsa kuoleman jälkeen.

Kahdesta teinipojasta tuli orpoja. Paula Katajamäki oli viisissäkymmenissä ja aloittelemassa itsenäistä elämää jälkikasvunsa muutettua omilleen kun hänen piti tehdä päätös lasten kohtalosta.

– Harkitsin asiaa viisi päivää ja keskustelin lasteni kanssa. Sain heiltä tukea päätökselleni. Tärkeintä oli pitää pojat yhdessä ja saada heidät tuttuun paikkaan.

Harkitsin asiaa viisi päivää ja keskustelin lasteni kanssa. Paula Katajamäki

Äitienpäivän tienoilla vuonna 1998 Paula Katajamäestä tuli virallisesti poikien huoltaja. Vanhimman pojan rippijuhlat vietettiin poikien omassa kodissa, mutta sen jälkeen Mänttään muutti kaksi surullista teiniä.

Uuden yhteisen elämän aloittamista helpotti se, että Katajamäki oli tuntenut entisen puolisonsa pojat lapsesta saakka.

– Olen positiivinen ihminen ja tiesin, että jaksan. Oli myös tärkeää tietää, että saisin tarvittaessa apua vanhemmilta lapsiltani.

Voimat eivät missään vaiheessa loppuneet, mutta olivat välillä vähissä. Silloin apua toi liikuntaharrastus. Aamuvarhaisella lattiat tömisivät kun äiti hyppeli narua.

– Olen koko ikäni saanut voimaa liikkumisesta. Olen mennyt lenkille tai pyöräilemään aina kun mahdollista.

Tänä äitienpäivänä Paula Katajamäki saa virallisen tunnustuksen kasvatustyöstään. Hän on yksi 35 äidistä, joille tasavallan presidentti luovuttaa Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan mitalin kultaristein.

– Ei sitä oikein osaa vielä sisäistää, se on niin upeaa. Ilmeisesti olen ollut ihan hyvä äiti ja mummu, tunnustuksen saaja sanoo selvästi liikuttuneena.

Tekisin ihan saman jos tilanne tulisi nyt. Paula Katajamäki

Hienosta tunnustuksesta iloitsevat Paula Katajamäen kanssa neljä lasta ja kuusi lastenlasta. Välit kaikkiin ovat lämpimät.

– Seuraan ilolla lasten perhe-elämää. Hoidan kuutta lastenlastani, käyn heidän peleissään ja musiikkiharrastusten esityksissä. On ihanaa saada olla mukana ja nähdä heidän pärjäävän ja varttuvan.

Paulan tie näin suuren katraan äidiksi ja mummuksi ei ole tavallinen, mutta hän ei vaihtaisi matkan varrelta askeltakaan.

– Minulla on sellainen ajatus, että elämässä on punainen lanka. Kun sitä lankaa kerii taaksepäin, kaikki päätökset ovat olleet oikeita vaikka olivatkin nopeita. En vaihtaisi päivääkään pois vaan tekisin ihan saman jos tilanne tulisi nyt.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kertoo seuranneensa hallitusneuvottelujen ensimmäistä viikkoa erittäin huolestuneena.

Helsingissä Narinkkatorilla lauantaina puhunut Orpo sanoi, että ensimmäisenä huolen aiheena on talousasioiden sivuuttaminen neuvotteluissa.

– Ensin rakennetaan visiota tulevasta, mikä sinänsä on hieno asia, mutta jos se tehdään ilman realistista käsitystä talouden reunaehdoista, niin ei siitä mitään tule, Orpo arvosteli.

Toisena huolenaiheena Orpo pitää väitettyjen lobbareiden suurta määrä neuvotteluissa. Hallitusneuvottelupöytien kokoonpanot ovat herättäneet viime päivinä ihmettelyä, koska neuvottelijoiden joukossa on tulkittu olevan useita etujärjestöjen edustajia.

Keskustelu kärjistyi perjantaina siihen, että vihreiden Elina Moisio ilmoitti jättäytyvänsä pois hallitusneuvotteluryhmästä.

– Kun me tiedetään vielä etujärjestöjen valtavat panostukset paikalla olevien puolueiden vaalikampanjointiin ja niiden tukemiseen, ei voi miltään muulta ajatukselta välttyä kuin siltä, että kun he istuvat siellä neuvottelijoina, olemme saamassa Suomeen ostetun hallitusohjelman, Orpo sanoi.

– Kokoomus yksiselitteisesti vaatii lobbareita ja SAK:ta ulos Säätytalosta, Orpo jatkoi painokkaasti.

Orpo muistutti, että neljä vuotta sitten hän päätti Juha Sipilän (kesk.) kanssa, että lobbareita ei oteta mukaan hallitusneuvotteluihin.

Orpo sanoi, että kokoomus valmistui kevään eduskuntavaalien jälkeisiin hallitusneuvotteluihin siten, että puolueen neuvotteluorganisaatiossa ei ollut mukana yhtään lobbaria.

– Luotimme siihen, että meidän riveistämme löytyy osaajia riittävällä tavalla.

Hallitusneuvotteluita vetävä Antti Rinne (sd.) on kiistänyt, että hallitusneuvotteluissa olisi mukana lobbareita. Hänen mukaansa jokainen neuvottelija on mukana puolueen edustajana, ei etujärjestön äänitorvena.

Halla-aho: Hallitustunnustelut taktista teatteria

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho palasi vielä hallitusneuvotteluja edeltäneisiin hallitustunnusteluihin puoluevaltuuston kokouksessa Helsingissä lauantaina.

Halla-aho sanoi puheessaan, että perussuomalaiset lähti keskusteluihin vakavalla ja rakentavalla asenteella, vaikka oli selvää, että demareiden valmiudet tehdä yhteistyötä puolueen kanssa olivat heikot tai jopa olemattomat.

– Meidän osaltamme tunnustelut olivatkin todennäköisesti lähinnä taktista teatteria. Rinne halusi ennen kaikkea luoda kokoomuksen ja keskustan suuntaan mielikuvaa siitä, että muitakin vaihtoehtoja on, jos nämä puolueet eivät jousta riittävästi, Halla-aho sanoi.

Halla-aho ennustaa, että hallitusneuvotteluihin osallistuvilla puolueilla saadaan yrittäjä- ja teollisuusvihamielinen hallitus, joka muun muassa rahoittaa vaalilupauksiaan veronkorotuksilla, rapauttaa Suomen kilpailukykyä "ilmastoposeerauksella" ja lisää haitallista maahanmuuttoa ja sen kustannuksia.

Lue myös:

Professori Anu Kantola: Nyt ensi kertaa kyseenalaistetaan lobbarien rooli hallitusneuvotteluissa

Vihreiden Elina Moisio jättäytyy pois hallitusneuvotteluista lobbarikohun takia – viestintätoimiston osakkuus herätti epäilykset

Hallitusneuvotteluiden ensimmäinen viikko on takana – Rinne: "Ensi viikolla alkaa vaikein vaihe, kun hintalappuja aletaan laskea yhteen"

Tämän kevään lämpöennätys on rikottu jälleen ja samalla rikottiin myös helleraja, joka on 25 astetta. Pohjois-Karjalan Ilomantsissa mitattiin alkuillasta 25,2 astetta, kertoo meteorologi Matti Huutonen.

Aiempi ennätys tältä vuodelta oli 22,8 astetta, joka mitattiin Turussa 27. huhtikuuta.

– Lämmin sää on tullut Venäjältä, missä Laatokan ja Äänisen ympäristössä lämpötila on noussut liki 30 asteeseen

Lämpimän sään lisäksi Itä-Suomessa on odotettavissa ukkoskuuroja illan aikana.

Huutonen kertoo, että kaakosta päin liikuu alkuillan aikana ukkoskuuroja kohti Kainuuta ja Pohjois-Suomea.

– Myös Keski-Suomessa voi jyristä.

Aamuyöksi ukkoskuurojen odotetaan saapuvan Lappiin.

Lue Lisää:

Ukkoskuurot lähestyvät kaakosta – meteorologi varoittaa Saimaan veneilijöitä puuskista

Japanissa Shikokun saarella sijaitsevan pikkuruisen Nagoron kylänraitti on hiljainen, mutta ei tyhjä. Pellonreunassa mies kiskoo kärryä, penkillä pariskunta istuu käsi kädessä ja ruokakojun luokse on kerääntynyt kokonainen perhe.

Mutta kun kyläläisiä katsoo tarkemmin, totuus paljastuu. Hahmot eivät ole ihmisiä, vaan ihmisenkokoisia nukkeja – ja ne kaikki ovat peräisin yhden naisen työpajasta.

Nagorossa syntynyt Tsukimi Ayano, 69, kertoo, että idea lähti yksinäisyydestä. Hän asui useita vuosia Japanin kolmanneksi suurimmassa kaupungissa Osakassa, kunnes päätti palata kotikyläänsä.

Nagorossa häntä odotti ikävä yllätys – kuten monet muutkin pikkupaikkakunnat Japanissa, kylä oli vuosikymmenten aikana lähes autioitunut. Ayanon lapsuudessa Nagorossa oli vielä kolmisensataa asukasta, mutta nykyisin heitä on enää 27.

– Vähitellen ihmiset lähtivät pois. Nyt täällä on yksinäistä, hän kertoo.

Ayano esittelee kyläkoulun luokkahuonetta, jonka pulpetteihin hän on istuttanut tusinan lapsinukkeja. Oikeasti koulu sulki ovensa jo seitsemän vuotta sitten, koska kylässä ei enää ollut yhtään lasta. Nykyisin nuorin nagorolaisista on 55-vuotias.

Turisteja ulkomailta asti

Yli 15 vuoden aikana Ayano on omien sanojensa mukaan tehnyt yli 270 nukkea – kymmenkertaisen määrän kylän asukaslukuun nähden.

Ensimmäiselle nukelle Ayano puki isänsä vaatteet ja pystytti sen puutarhaansa linnunpelättimeksi.

– Eräs työmies näki nuken ja tervehti sitä, koska luuli nukkea isäkseni. Ajattelin, että se oli hauskaa, Ayano muistelee.

Ayanon nuket ovat romuluisia muistomerkkejä elämälle, joka ennen täytti vuoristokylän. Tekijänsä yllätykseksi ne ovat myös onnistuneet tuomaan Nagoroon lisää vipinää.

Sen jälkeen kun kuvat Nagoron "nukkelaaksosta" alkoivat levitä netissä, kylässä on käynyt turisteja ulkomailta asti ihmettelemässä Ayanon luomuksia.

– Ennen kuin aloin tehdä nukkeja, kukaan ei pysähtynyt Nagorossa. Toivon, että Nagorosta tulee taas vilkas paikka, Ayano sanoo.

Lasse, tussu ja perse? Ravintolakeittiöiden ammattislangista on vaikea maallikoiden ymmärtää mitään.

Tamperelaiset kokeneet keittiömestarit Anette Mellin, Toni Leskinen ja Hannu Wiss avaavat yleisölle, mitä suosituimmat termit tarkoittavat.

Osa termeistä on tullut jo kokkiharrastajien käyttöön.

– Olen huomannut, että kokkiohjelmissa sana pleittaaminen on käytössä. Se tarkoittaa sitä, että laittaa annoksia ja komponentteja lautaselle, Anette Mellin sanoo.

Lasse on puolestaan lasagne, Toni Leskinen sanoo.

Työkielessä on myös paljon sanoja, joita kotikokki ei ole kuullut. Hannu Wiss sanoo, että useat sanonnat ovat ranskalaisia.

Esimerkiksi beurre blanc on voikastike, ja sitä kutsutaan Suomessa pörreksi.

Kokit myös tekevät misaa eli valmistelevat. Tämän taustalla on ranskalainen sanonta Mise en place eli asettaa paikalleen.

Termit vaihtelevat eri keittiöissä

Osa termeistä vaihtelee keittiöittäin ja aikakausittain. Hannu Wiss käyttää valmistelusta sanaa misu.

Toni Leskisen mukaan rotta tarkoittaa ratatouillea eli vihanneshöystöä. Antti on entrecôte eli välikyljys.

Myös Anette Mellin on törmännyt keittiöiden välisiin eroihin.

– Pojat nauroivat töissä, kun olin hukannut tussun. Tussu on rautavilla, jolla pestään kattiloita. Se termi oli meidän keittiössämme käytössä.

Toni Leskinen on käyttänyt samasta rautavillasta nimitystä tuhero.

– Terveystarkastaja on puolestaan tippaiita, Leskinen sanoo.

Yleensä ravintolakeittiössä piisi on hellapuoli ja kalla kylmä keittiö. Tampereella Toni Leskinen törmäsi ihan eri termeihin.

– Minulle sanottiin, että aloita takapetsissä, sitten keskipetsi ja etupetsi.

Etupetsissä laitettiin liha, välipetsissä kastikkeet ja kala ja takapetsissä kylmäruuat.

Leskisen työpaikassa Salud-ravintolassa harjoittelijoita kutsuttiin kölveiksi. Yhtä kölviä pyydettiin hakemaan alakerran kaupasta hdf:ää.

Kauppa valisti harjoittelijaa, että hdf:llä tarkoitetaan hyvää duunifiilistä.

– Pitää olla pikkaisen hullu, että pärjää tällä alalla. Samalla kokeillaan kestävyyttä ja huumorintajua, Leskinen selittää.

Kaksimielistä

Hannu Wiss aloitti nuorena oppilaana leipomossa, jossa vanhat leipurit testailivat eli uunottivat nuoria kunnolla.

– Minut lähetettiin hakemaan arinahöylää ja annettiin iso paperisäkki. Raahasin säkin leipomoon ja siellä oli halko.

Anette Mellinin mukaan kaikissa keittiöissä on oma huumorinsa ja sanastonsa. Nokkimisjärjestys ei ole enää yhtä tiukka kuin ennen.

– Se on vähän kuin murre, kyllä sitä oppii. Itse olen oppinut uusia sanoja nuorilta. Uusin on pleki, en tiennyt, että se on pelti, jolla laitetaan asioita paistumaan uuniin, Mellin sanoo.

Keittiötermit ovat lyhyitä, koska keittiössä on kiire. Usein sanat ovat myös kaksimielisiä.

– Minun käskettiin mennä ensimmäisessä työpaikassa töihin perseeseen. Se tarkoittaa tiskinurkkaa, joka sattui olemaan perällä, Mellin nauraa.

Huumori auttaa keittiömestarien mukaan jaksamaan pitkät päivät.

– Naiset osaavat olla ihan yhtä pahoja suustaan kuin miehet, Anette Mellin sanoo.

Avokeittiöissä tarkkana

Avokeittiöt ovat yleistyneet ravintoloissa. Kokit saavat olla tarkkoina, ettei kiroilu tai huutelu kuulu asiakkaille.

Anette Mellin arvioi, että nuori polvi on rauhoittunut, eikä kielenkäyttö ole enää yhtä karskia kuin takavuosina.

Wiss kertoo, että Saludissa pöytä numero neljä lähellä keittiömestaria oli suosittu.

– Asiakkaat tykkäsivät kuunnella, kun kirosin ja meuhkasin.

Mellinin ja Leskisen mukaan Wiss on suuri persoona ja nähtävyys, eikä samanlainen kielenkäyttö ole enää hyväksyttyä.

Käsi sivelee paljasta pään pintaa. Sytostaattihoidot ovat vieneet kajaanilaisen Ritva Heikuran hiukset, kulmakarvat ja silmäripset mennessään.

Siitä huolimatta Heikura hymyilee peilikuvalleen.

– Minua ei katso peilistä vieras ihminen. Ei ole katsonut kertaakaan, vaikka niin olisi voinut kuvitella. Ulkoinen olemus on muuttunut, mutta hiukset ovat kuitenkin pieni juttu. Monilla muilla asioilla on enemmän vaikutusta arkeen, Heikura kertoo.

Heikuralla todettiin keväällä 2016 laajalle levinnyt munasarjasyöpä. Viime tammikuussa kasvain uusiutui neljännen kerran.

Sitä pelkäsi, mutta osasi myös odottaa.

– Kerta kerran jälkeen diagnoosin kuuleminen on henkisesti rankempaa. Mietin ensimmäisenä, miten jaksan taas kaikki hoidot ja kuntoudun. En hyväksy sairautta, mutta minun on pakko. En halua käyttää vähäistä energiaani mihinkään turhaan, Heikura sanoo.

Munasarjasyöpään sairastuu Suomessa vuosittain yli 400 naista. Sairaus on petollinen, koska se ehtii usein levitä pitkälle ennen kuin se huomataan.

Varhaisessa vaiheessa oireita ei ole tai ne ovat niin vähäisiä, ettei niihin kiinnitä huomiota. Jokaisella meistä kun voi olla turvotusta tai ajoittaisia vatsan nipistyksiä.

Näin kävi myös Heikuralle. Hän hakeutui lääkäriin, koska oli tuntenut vointinsa heikentyneet parin viikon ajan. Pelkkä portaiden nouseminen kävi työlääksi, jalat olivat maitohapoilla.

Verikokeet näyttivät kummallisilta. Tarkemmissa tutkimuksissa paljastui, että kyseessä on joko gynekologisestä syövästä tai kasvaimet ovat alavatsan alueella.

– Tein ensimmäisen diagnoosin itse sanomalla lääkärille, ettei se voi olla muuta kuin munasarjasyöpä. Kohtuni oli leikattu pois eikä siellä ollut enää kuin munasarjat jäljellä, Heikura kertoo.

Olin 51-vuotias, minulla piti olla melkein puolet elämästä vielä edessä. Ritva Heikura

Heikura ei jäänyt miettimään, miksi juuri hän sairastui syöpään. Miksi ei olisi sairastunut? Heikuran sisko oli menehtynyt gynekologiseen syöpään yli 10 vuotta aikaisemmin, ja hänellä itsellään oli ollut hyvänlaatuisia kasvaimia 20-vuotiaasta asti.

– Toki kysyin lääkäriltä, kuolenko minä tähän, mutta en osannut pelätä sitä. En osaa pelätä vieläkään, Heikura sanoo.

Ratkaisukeskeinen ihminen suhtautui syöpädiagnoosiin samalla tavalla kuin muihin elämän kriiseihin – syöpä on ongelma, joka voidaan ratkaista erilaisilla hoitokeinoilla. Sen jälkeen elämä jatkuu.

– Ihmettelin, miksi minulle tarjottiin heti psykiatrisen sairaanhoitajan tapaamista. Enkö osaa suhtautua tähän oikein? Sairastuminen on kuitenkin iso järkytys. Olin 51-vuotias, minulla piti olla melkein puolet elämästä vielä edessä, Heikura kertoo.

Intiimialueen syöpä sulkee suut

Kun Ritva Heikura sairastui syöpään toistamiseen, oli ensimmäisestä kerrasta kulunut aikaa yhdeksän kuukautta. Syöpä oli kroonistunut.

Siitä ei voi parantua, mutta taudin etenemistä voidaan hidastaan hoidoilla ja seurannalla.

– Olen saanut kolmen vuoden ajan joka kuukausi lääkettä. Ajattelen niin, että hoito on samalla tavalla säännöllistä kuin jonkun muunkin kroonistuneen sairauden. Syöpä on osa muuttunutta elämääni, mutta se ei tarkoita, etten eläisi, Heikura sanoo.

Intiimialueella oleva syöpä on monelle herkkä aihe. Heikura on huomannut, että gynekologisista syövistä ei puhuta, niitä hävetään.

Siitä huolimatta, että Suomessa sairastuu vuosittain yli 1 700 naista gynekologiseen syöpään.

– Niihin liittyy edelleen ajatuksia, että ne olisivat jotenkin itse aiheutettuja. En ole tupakoinut tai käyttänyt hillittömästi alkoholia. Olen ollut aina peruspyöreä, mutta en koe siitä syyllisyyttä. Olen nähnyt, miten syöpä riuduttaa ihmistä, Heikura kertoo.

Suomessa on yli 270 000 ihmistä, jotka ovat sairastaneet tai sairastavat syöpää. Gynekologisen syöpädiagnoosin saaneita heistä on hieman yli 21 000.

Kroonistunutta syöpää sairastavia on koko ajan enemmän, koska lääketiede ja hoidot kehittyvät. Parantumattoman syövän kanssa voi elää vuosia, jopa vuosikymmeniä.

– Sairastavan elämä rytmittyy luonnollisesti paljon sairauden mukaan. Esimerkiksi seurannat ovat yleensä 3–6 kuukauden välein. Olisi hyvä, jos ainakin niiden välillä pystyisi elämään mahdollisimman normaalia elämää, Suomen Syöpäyhdistyksen neuvontapalveluiden päällikkö Taina Häkkinen kertoo.

Sairaus kurittaa kehoa, mutta koettelee myös mieltä. Häkkinen vertaa syöpädiagnoosia tsunamiin – se iskee rajusti, yllättäen ja pistää väkisin pohtimaan elämän rajallisuutta.

– Krooninen sairaus määrittelee tietoisuutta kuoleman läheisyydestä, mutta ei tiedetä, miten lähellä se on. Kun sitä joutuu pohtimaan, voi se tuoda joidenkin kohdalla myös selkeyttä elämään.

Jokainen syöpäpotilas käsittelee sairautta omalla tavallaan, eikä yhtä oikeaa tapaa ole.

Häkkinen lähtisi itse rakentamaan elämää oikean tiedon varaan, jotta sairastava ja hänen omaisensa tietäisivät, mitä sairastuminen tarkoittaa juuri omalla kohdalla.

– On tärkeää, että sairastunut saisi aina keskusteluapua ja terapiaa myös silloin, kun tautitilanteessa tapahtuu muutos. Olen aina ajanut sitä, että kaikille pitäisi tarjota ainakin kolme tapaamista psykologin tai psykoterapeutin kanssa.

Moni sairastunut ei osaa tai ymmärrä pyytää apua, monella pyytämiseen on jopa kynnys.

– Suurimmalle osalle kaksi, kolme keskustelua auttaa jäsentämään elämäntilannetta, mutta ne, jotka eivät selviä omilla voimavaroilla, saisivat tukea jaksamiseen. Jo tieto siitä, että tukea on olemassa, voi riittää monelle, Häkkinen sanoo.

Häkkinen muistuttaa, että harva syöpään sairastunut tekee oikeasti maailmanympärysmatkan, vaan arki koostuu itselle tärkeistä asioista. Samalla tavalla voi nauttia vaikka Kauniista ja rohkeista, saunasta tai pakastaa marjoja ajattelematta, onko syömässä niitä myöhemmin.

– Tärkeää olisi, että saisi nukuttua, syötyä ja olisi edes yksi ihminen, johon saa turvautua, jotta ei ihan erakoidu. Olisi myös hyvä, jos pystyisi olemaan rehellinen itselle ja läheiselle, joskin on hyvä miettiä kenelle asiasta kertoo. Kaikilla ei ole kykyä olla tukena, Häkkinen sanoo.

Sairastuminen on vaatinut sopeutumista

Mustilta hetkiltä ei voi välttyä.

Sairaus tuntuu kajaanilaisesta Ritva Heikurasta kurjimmalta sytostaattihoitojen jälkeen. Hän makaa vuoteessa lamaantuneena. Mikään ruoka ei maistu ja koko kroppa tuntuu voimattomalta.

Uusin sytostaattikuuri vaikutti myös mieleen, masensi.

– Ajattelin parin päivän ajan, että annan periksi. Heitän hanskat tähän, en jaksa enää. Olin myös kauhean pisteliäs puolisoa kohtaan. Huomasin sen itsekin, kun lähdin nousemaan sieltä, että en halua olla sellainen ihminen, Heikura kertoo.

Kun huonot hetket väistyvät, Heikura lähtee ulos ja istuu terassilla. Pihalla on kolme riipputuolia, joissa on hyvä olla ja heitellä palloa Papu-koiralle.

Pihalle mennessään Heikura pyytää puolisoaan katsomaan hieman peräänsä. Se tuo turvallisuutta.

– Sairaus joko erkaannuttaa parisuhteessa tai tuo läheisemmäksi. Olemme olleet kohta 20 vuotta yhdessä, ja olemme puhuneet aina asioista, mutta sairaus on antanut varmuutta siihen, ettei ole olemassa mitään, mistä emme voisi puhua.

Koko sairastamisen ajan Heikuran päiväkirjan sivut ovat täyttyneet niin hyvistä kuin huonoista asioista. Oireista, olotiloista ja jaksamisesta.

Oman voinnin analysoimisesta on paljon hyötyä.

– En tiedä, kuinka synkkää pitäisi olla, etten jaksaisi kirjoittaa, mutta viimeksi jaksoin. Pidin itseäni niskasta kiinni, koska kirjoitan sen takia, että pystyn auttamaan itseäni seuraavalla kerralla, Heikura sanoo.

Näprään ja askartelen, ja olen pirun ylpeä, kun saan jotain näkyvää aikaan. Ritva Heikura

Heikura istuu takapihan terassilla silmät kiinni. Pilvien välistä pilkistävä kevätaurinko lämmittää kasvoja. Paljas pää on suojassa pipon alla.

Sairastuminen on muuttanut elämää, mutta tuonut myös paljon uusia mahdollisuuksia, joista voi nauttia.

– Olen ollut aina hidas aamuisin, mutta nyt saan kääntää kylkeä, kun kuulen naapurin lähtevän töihin. Saan antaa aikaa läheisilleni ja omille harrastuksille. Näprään ja askartelen, ja olen pirun ylpeä, kun saan jotain näkyvää aikaan.

Elämä kroonistuneen syövän kanssa ei ole taistelua. Se on selviytymistä ja sopeutumista, koska vastassa on vihollinen, jota ei voi voittaa.

– Sairauden kanssa pitää tulla sievästi jutellen toimeen. Puhun aina, kun syöpä uusiutuu, että hankipa kaveri uusi vuokrakoti vähäksi aikaa. Se on huumoria, joka vie eteenpäin, Heikura kertoo.

Jutun keskusteluosio on auki kello 22:00 saakka.

Lue seuraavaksi:

Tutkija: Tulevaisuudessa syövästä voi tulla krooninen sairaus – yhä useammin kuriin täsmälääkkeillä

Maria Schildt tietää kuolevansa pian – Kun hänen kuntonsa romahti, edes lääkärit eivät epäilleet taustalla olevan maailman yleisin syöpä

"Tämän syövän kanssa ei ole koskaan, koskaan tullut hyviä uutisia" – Saana Kamu elää päivän kerrallaan, mutta uskaltaa haaveilla joulunvietosta

Lilja 3v halaa syöttötuolissa istuvaa pikkuveljään. Kesäkuussa vuoden täyttävä Lauri haroo innoissaan isosiskon helmikoristeista hiuspantaa. Kokkolalainen Henna Rantala seuraa hymyillen jälkikasvunsa touhuja.

– Ajattelen usein, että voi, kun äiti olisi vielä elossa. Hän olisi niin onnellinen näistä pienistä.

Heinäkuun lopussa 23 vuotta täyttävä Rantala oli 14-vuotias, kun äiti kuoli rintasyöpään.

Äidin kaipuu näkyy aikuisten naisten elämässä erityisesti silloin, kun he itse tulevat äideiksi. Odotus- ja vauva-aika herättävät omat mielikuvat hoivatuksi tulemisesta tai hoivatta jäämisestä.

Väestöliiton psykologi Lotta Heiskanen pukee tarpeen sanoiksi:

– Omat lapsuuden kokemukset avautuvat uudella tavalla, kun tulee vanhemmaksi. Se voi olla yllättävää ja kipeää, mutta parhaimmillaan mahdollistuvat myös korjaavat kokemukset. Kaipaus ja ikävä eivät kuitenkaan välttämättä koskaan katoa. Ne kertovat menetyksen lisäksi siitä hyvästä, mitä joskus on ollut.

Vuonna 2010 yläkoulun 8-luokkalainen kapinoi murrosiän kovissa kuohuissa. Teini-Henna oli uhmakas ja teki monia tyhmyyksiä.

– Minun annettiin äidin sairaudesta huolimatta elää nuoren elämää ja sain väitellä vastaan. Välillä toki sanottiin, että nyt Henna rauhoitut, äitisi ei jaksa taistella kanssasi.

Teinityttö uskoi viimeiseen asti hoitojen tehoamiseen. Kesällä tilanne näytti hyvältä. Jouluna äitiä ei enää ollut.

Pari päivää ennen kuolemaa äiti ei enää puhunut, eikä ollut läsnä. Sairaalassa hoitajat alkoivat valmistella tytärtä tulevaan.

– Sanottiin, että tilanne on niin huono, että on aika jättää jäähyväiset. Istuin tuntikausia sängyn vieressä. Pidin kädestä kiinni ja kerroin äitille, kuinka paljon välitän ja rakastan.

Kuoleman konkretisoituminen iski karusti. Äidittömyys pakotti itsenäistymään, mutta vaati veronsa.

– Kipuilin ja tein kaikenlaisia typeryyksiä. Vaikea tietysti sanoa mikä johtui mistäkin, kun ajattelee koko yhtälöä: äiti kuolee ja kotiin jää pahimmassa murrosiässä oleva teinityttö isän ja neljä vuotta vanhemman veljen kanssa.

Äidittömyys voi heijastua aikuisena omiin tulevaisuudensuunnitelmiin. Perhe voi jäädä kokonaan perustamatta tai toisaalta saada haluamaan itselle mahdollisimman pian omat lapset.

– Omat menetykset ja vaikeat kokemukset voivat herättää pelkoa samojen asioiden toistumisesta, sanoo psykologi Lotta Heiskanen.

Hän myös muistuttaa, että on monenlaisia äidittömyyden kokemuksia. Kyse voi olla kuolemasta tai siitä, että äidistä ei ole ollut sellaiseksi äidiksi, mitä olisi tarvinnut.

Henna Rantala sai esikoisensa Liljan 20-vuotiaana. Positiivinen raskaustesti oli iloinen asia neljän vuoden seurustelun jälkeen.

– Olen aina halunnut lapsia, äidin kuolema ei omalla kohdallani vaikuttanut siihen mitenkään, Rantala kertoo.

Raskauden aikana suru äidin kuolemasta nousi taas iholle. Äidille olisi ollut joka päivä asiaa. Olisi pitänyt saada soittaa ja kysyä jokaisesta kehon muutoksesta ja tuntemuksesta.

– Kyllähän puolisoni Juuso tuki. Ja iskä yritti auttaa parhaansa mukaan, mutta mitä perinteinen suomalainen mies raskauden aikaisista liitoskivuista tietäisi. Kun kysyin, miten äidin odotusajat menivät, isä vastasi, että hyvin. Siinä se.

Rantala on palannut hiljattain äitiyslomalta kaksivuorotyöhönsä henkilökohtaiseksi avustajaksi. Avopuoliso Juuso painaa pahimmillaan 12-tuntisia työpäiviä. Lapset ovat päiväkodissa.

Yövalvomiset ja arjen hektisyys nostavat pintaan myös vähemmän kauniita tunteita.

Rantala kertoo olevansa kateellinen, kun samassa elämäntilanteessa olevien kavereiden äidit ovat vahvasti arjessa tukena.

Hän sanoo tuntevansa myös katkeruutta, kun ei voi jakaa elämäänsä äitinsä kanssa.

– Sen kanssa on vaan elettävä, koska en saa äitiäni takaisin, ja hyväksyttävä, että katkeruuden tunne on ihan ok.

Rantala iloitsee, että heillä on kuitenkin hänen isänsä, puolison äidin ja isäpuolen sekä hyvien ystävien muodostama turvaverkko arjessaan.

– Onneksi on, mutta ei heistä kukaan kuitenkaan ole sama kuin oma äiti. Häneltä olisi matalin kynnys pyytää apua ja kysyä ne tyhmimmätkin kysymykset, joita ei neuvolassa edes viitsi, Rantala miettii.

"Äiti olisi varmaan yllättynyt, että olen näin kypsä äidiksi"

Moni suomalainen lapsiperhe kokee arjessaan yksinäisyttä ja tuen tarvetta. Psykologi Lotta Heiskanen neuvoo rohkeasti hakemaan apua.

– Kunnilla ja järjestöillä on erilaista toimintaa ja myös ammattiapua kannattaa hakea, jos tuntuu, ettei jaksa.

Hän korostaa, että vanhemmat tarvitsevat itsekin turvaa ja huolenpitoa, että jaksavat olla lasta varten ja lapsen turvana.

Omaa vanhemmuutta tukee se, jos on mielikuva äidistä tai muusta tärkeästä läheisestä turvallisena ja ymmärtäväisenä. Mielikuvien tuen merkitys riippuu siitä, millainen suhde vanhempiin on tai on joskus ollut.

– On myös perheitä, joissa lapsuusperheen ihmissuhteet ovat enemmänkin taakka kuin turva, Heiskanen sanoo.

Psykologi rohkaisee kohtaamaan myös kielteiset tunteet. Ne kertovat usein jostakin tärkeästä, mitä kaipaamme. Menetyksiä on lupa surra.

– Ei tarvitse yrittää lobotomialeikkausta, jolla yrittäisi päästä kokonaan eroon jostakin tunteesta. Antaa tunteiden tulla, olla ja mennä. Voi miettiä, mikä olisi myötätuntoinen ja hyväksyttävä tapa olla suhteessa vaikeaan tilanteeseen, Lotta Heiskanen neuvoo.

Henna Rantala sanoo elävänsä hyvää aikaa ja katsovansa hyvillä mielin tulevaisuuteen.

– Vaikka äidin kaipaus kulkee pohjavireenä mukana, elämässäni on valtavasti iloa. Saan olla tosi onnellinen, että olen saanut kaksi tervettä lasta. Ja että ympärilläni on perhe ja mahtavia läheisiä.

Äitiyttä hän sanoo opetelleensa kantapään kautta. Ottanut vinkkejä kavereilta, ja muistellut omaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan.

– Äiti ja isä tekivät pitkää päivää, joten menimme tarhaan veljen kanssa tosi nuorina. On jotenkin luonnollista toimia samalla tavalla. Tein myös pienestä pitäen äitin kanssa yhteisiä juttuja. Huomaan itse ottavani Liljaa samalla tavalla mukaan kaikenlaiseen tekemiseen.

Oma äiti näkyy Laurin kasvonpiirteissä ja Liljan luonteessa. Rantalan mukaan esikoinen on avoin ja sosiaalinen, aivan kuten äiti aikoinaan.

Millainen äiti Henna Rantala on omille lapsilleen?

– Riittävän hyvä näille kahdelle. Yritän tehdä parhaani ja vieläkin enemmän, mutta olen sinut senkin kanssa, että välillä mennään siitä, mistä aita on matalin.

Mitä mahtaisi Riitta-äiti ajatella tyttärestään äitinä?

– Toivon, että äiti ajattelisi vain hyvää. Hänelle riittäisi varmasti se, että teen parhaani äitinä. Olisi varmaan myös yllättynyt, että olen näin kypsä äidiksi, vaikka olin melkoinen hulivili.

Olohuoneessa touhuillut Lilja tupsahtaa viereen, kiertää kädet kaulalle, painaa posken poskelle ja sanoo silmät tuikkien: mun äiti.

Rintamamiestalon ulko-ovi avautuu ja kaksi sylikokoista koiraa säntää tervehtimään tulijaa. Jos toimittaja olisi saapunut paikalle viikonloppuna, saattaisi pihapiirissä höyrytä kasvivärikattilat.

Nyt lankojen värjäykseen tarkoitetut astiat ovat ylösalaisin kasvihuoneen seinää vasten.

Oven suussa käsityömestari Mervi Pasanen kutsuu vierasta astumaan sisään. Historia tulee vastaan jo verannalla, jonka nurkassa seisovat muinaissukset. Keittiössä hyllyt pullistelevat rautakautisia ja keskiaikaisia astioita sulassa sovussa muumimukien kanssa.

– Täällä on sen näköistä, että täällä eletään, Pasanen toteaa esitellessään paikkoja.

Lahdessa asuva Pasanen päätyi reilut kymmenen vuotta sitten historiallisten tekstiilien pariin. Ennen sitä hän ei ollut käsityöihminen alkuunkaan.

– Aloin harrastaa historianelävöitystä, ja siihen tarvitaan oikeanlaiset vaatteet. Koska kukaan ei tehnyt sellaisia, piti opetella itse. Historianelävöittäminen on sitä, kun yritetään käytettävissä olevin keinon pohtia ja kokeilla, millaista elämä on ennen ollut.

Pian oma vaatimustaso nousi ja Pasanen halusi oppia tekemään asiat paremmin ja enemmän aikakauden mukaisesti. Loppumaton kierre oli valmis. Nyt hän on alansa arvostettu asiantuntija, joka tunnetaan muinaispukujen ja keskiaikaisten käsitöiden piireissä ympäri maailmaa.

Muita asiantuntijoita ja harrastajia hän tapaa jatkuvasti kokoontumisissa, keskiaikamarkkinoilla ja kursseilla. Yhteisö on tiivis, joten kutsuja tulee myös häihin ja muiden merkkipäivien viettoon.

– Ajattelen monesti englanniksi, sillä yhteisö on kansainvälinen, Pasanen sanoo.

Pasasen on erikoistunut rautakautisiin eli Suomessa 500 eaa.–1200 jaa. käytettyihin käyttövaatteisiin. Ne eroavat varsinaisista muinaispuvuista siinä, että niiden työstämisessä on pitänyt käyttää enemmän päättelykykyä. Alkuperäisiä arkivaatteita ei ole säilynyt tähän päivään.

Historiaa on pitänyt elävöittää haudoista löydettyjen mahtiemäntien juhlavampien asujen pohjalta. Säilymiseen on vaikuttanut kemiallinen prosessi, jonka ansiosta säilyneitä tekstiilikappaleita voidaan edelleen tarkastella.

– Pronssisista spiraalikoristeista liuennut aine on tappanut kaiken elävän ympäriltään, myös bakteerit.

Eläinperäinen materiaali pronssin ympärillä on säilynyt, mutta kasviperäiset kankaat ja langat ovat kadonneet ajat sitten. Jäljelle on jäänyt villaa ja myös silkkiä.

Hetkinen, mistä muinaissuomalaiset saivat silkkiä ja ylellisyystavaroita ennen ristiretkien aikaa?

– Rautakauden suomalaiset kävivät kauppaa viikinkien kanssa. Kauppaa käytiin turkiksilla, Pasanen vastaa.

Lautanauhat herättävät kunnioitusta

Päivisin Etelä-Suomen Sanomien toimittajana työskentelevä Mervi Pasanen herää aamulla aikaisin, tekee käsitöitä kolme tuntia ja menee päivätöihin. Kotiin palattuaan hänellä on hetki aikaa koirille ja sohvalle romahtamiseen.

Sen jälkeen käsityömestari aloittaa iltapuhteet. Käsityöt vievät päivästä toisen työpäivän verran aikaa.

– Hulluahan tämä on, Pasanen myöntää itsekin ja ottaa esiin värttinän sekä tupon lampaanvillaa.

Keskustelun lomassa lankaa syntyy ensin metri ja sitten toinen. Kokonaista muinaispukua varten sitä saattaa tarvita jopa 14 tuhatta metriä.

Kun Pasanen innostuu jostakin, hän tekee sen täysillä. Ennen muinaispukuja ja keskiaikaa hänen elämänsä täyttivät muun muassa Harley Davidsonit, hevoset ja jooga.

Käsityöt näyttävät tulleen jäädäkseen.

Talon yläkerrassa on kahdet kangaspuut. Käsityömestarilla on kesken vaippahamekankaan työstäminen.

Se on neliönmuotoinen päällysvaate. Kaksi kangaskaistaletta pysyy paikoillaan olkasoljilla. Vaippahametta, joka tunnetaan myös nimellä peplos, käytettiin jo antiikin Kreikassa.

Sellainen on nähty muun muassa presidentti Tarja Halosen päällä, kun hän emännöi Linnan juhlia Euran emännän puvussa.

Rautakauden pukeutuminen oli kerrospukeutumista, johon kuuluivat alusvaatteet, päällyshame, esiliina ja viitta. Myös huntu, käsineet ja turkikset olivat olennainen osa tyyliä.

Tärkeä tehtävä oli myös lautanauhoilla, joita Pasanen kaivaa esille laatikkokaupalla. Monimutkaisimpien, pitkien nauhojen kutomiseen on kulunut jopa 50 tuntia.

– Mukaan ei ole laskettu esimerkiksi kankaan värjäystä ja muita työvaiheita.

Jos Pasaselle iskisi rahapula, voisi hän myydä lautanauhojaan. Käyvän hinnan saaminen olisi kuitenkin vaikeaa, eikä käsityöläinen pääsisi mitenkään tuntipalkoille.

Pienillä neliskulmaisilla laudoilla kudottuja lautanauhoja käytettiin kehon hedelmällisten osien ympärillä koristeena. Rintakehän ja lantion alueelle oli omansa. Nauhojen uskottiin suojelevan kantajaansa vaaroilta.

Sen ajan naiset ovat tehneet näitä hämärässä päreen valossa. Mervi Pasanen

Aivan kaikki Pasasen esille nostamat käsityöt eivät kestä julkisuutta, sillä niitä ei ole vielä esitelty missään. Tai oikeastaan niitä ei ole esitelty julkisesti tuhanteen vuoteen. Pasanen haluaa säästää löydöt kirjaansa varten, joka julkaistaan vielä tämän vuoden kuluessa.

Käsityömestari kirjoittaa Löydöistä muinaispuvuiksi – muinaista pukeutumista Suomesta -kirjaa yhdessä Jenni Sahramaan kanssa. Sen tekemiseen he saivat vastikään 3 000 euron apurahan Suomen Kulttuurirahaston Päijät-Hämeen rahastolta.

Käsityömestari silittelee jopa kolmimetriset lautanauhat suoriksi. Hän puhuu nauhoista ja niiden varhaisista tekijöistä suurella kunniotuksella.

– Ajatella, että sen ajan naiset ovat tehneet näitä hämärässä päreen valossa ja saaneet aikaiseksi hurjan tarkkaa jälkeä.

Muinaispuku on aikansa kuva, joka kätkee mysteereitä

Puvut ja niiden yksityiskohdat suorastaan säteilevät värejä. Aina niin ei kuitenkaan ole ollut.

Kun ensimmäinen suomalainen muinaispuku herätettiin eloon 1800-luvun loppupuolella, oli se väriltään valkoinen. Aino-puku nostatti suomalaisuusaatetta entisestään samoin kuin kansallispuvut.

Tänä päivänä Aino-pukua ei voida lukea viralliseksi muinaispuvuksi, joiden pohjana käytetään mahdollisimman tarkkoja hautalöytöjä.

– Tutkimusmenetelmät ovat sittemmin kehittyneet, joten nykyisin tiedetään väritkin, Pasanen kertoo.

Muinaispuku onkin aikansa peili. Se kehittyy ja täydentyy sitä mukaa kuin tietoa tulee lisää.

Paljon on edelleen hämärän peitossa. Myös Pasanen on yrittänyt tehdä osansa etsinnöissä.

– Muinaispuvuista kiinnostuneet haluaisivat löytää vaatteen, jossa olisi säilynyt sen verran saumoja, että pystyttäisiin sanomaan jotakin vaatteen leikkauksesta.

Pasanen on lukenut vanhoista teksteistä, että Euran muinaispuvussa saumaa olisi säilynyt hieman. Alkuperäisen Euran puvun jäännökset ovat nähtävillä Suomen kansallismuseossa.

Pasanen ei ole kuitenkaan päässyt saumojen jäljille, vaikka on nähnyt puvun lukuisia kertoja. Saumamalleja on säilynyt muutamissa viikinkiaikaisissa löydöissä nykyisen Saksan ja Tanskan alueella. Niiden pohjalta voi tehdä arvailuja myös suomalaisten pukeutumisesta.

Päätelmiä on voitu tehdä myös balttien pukujen pohjalta.

– Latviassa tekstiilejä on säilynyt runsaasti, sillä balttialaiset mahtiemännät ovat käyttäneet suomalaisserkkujaan huomattavasti enemmän pronssikoristelua.

Erikoinen sykerö jaksaa ihmetyttää

Historialliset käsityöt kätkevät taakseen muitakin mysteereitä. Rautakauden ihmiset olivat käytännönläheisiä esteetikkoja, joten koristeellisilla yksityiskohdilla on ollut tehtävä. Esimerkiksi soljet ja ketjulaitteet ovat pitäneet vaatetta paikoillaan. Yksityiskohdat ovat myös symbolisoineet jotakin.

Kaikki yksityiskohdat eivät ole pääteltävissä. Pasanen kaivaa esille kirjan, jossa on kuvattu banaaninmuotoista esinettä. Käsityömestari ja muut muinaispukujen tuntevat tuntevat sen nimellä sykerö.

– Kukaan ei tiedä, mikä sen tarkoitus on, miksi naisilla oli sellainen päässään ja mitä se kuvastaa.

Ei ole yllätys, että keräilyyn mieltyneellä Pasasella on itselläänkin hopealangasta tehty mysteeriesine.

Erikoisuutena arkivaatteet

Muinaispukujen juhlavaa maailmaa täydentävät harrastajien kohtaamisissa ja työnäytöksissä käytetyt arkivaatteet.

Niissä on luontevaa kulkea tapahtumissa, sillä kaikkien ei pitäisi olla ylhäisöä. Kansan syvät rivitkin saavat näkyä. Mervi Pasanen kertoo, että Itä-Euroopassa harrastajat tahtovat pukeutua mahdollisimman koreasti.

Hän ymmärtää sen hyvin, sillä ennen rautaesiripun revettyä kurjuutta oli nähty aivan riittävästi. Tapahtumissa se herättää kuitenkin huomiota, kun ohi kulkee vain kuninkaallisia.

– Sitä katselee ympärilleen ja kysyy, missä niiden henkilökunta on?

Mervi ja hänen miehensä Riku Pasanen vievät tapahtumiin mukanaan työvälineet, astiat ja muut tykötarpeet. Käsityöläisillä on luontevaa näyttäytyä omassa roolissaan.

Aivan köyhimmäksi muinaisnaiseksi ei Pasanenkaan sonnustaudu.

– Keskiajalla olisin ollut vaatimattomampi käsityöläinen, mutta minussa on sen verran harakkaa, että rautakauden pukeutumisessa tuppaan lipsumaan sinne koreammalle puolelle. Tykkään kaikesta kiiltävästä.

Mahtiemännän asema oli yhteisössä tärkeä

Ajan ainoa tuote ei ollut miekka, jonka osuus korostuu Mervi Pasasen mukaan liikaa rautakauden taidonnäytteistä puhuttaessa. Se ei ole ihme miesten kirjoittamassa historiassa.

– Rautakaudella tehtiin hirveän hienoja ja huolellisia tekstiilitöitä, mutta ne olivat naisten tekemiä töitä.

Naisen asemasta rautakaudella kertoo se, että vilja-aitan avain kuului emännälle.

Hautoihin pantiin työkaluja, viljaa ja joskus jopa aseita. Norjassa kaksi mahtiemäntää haudattiin hautalaivaan, joka tunnetaan Osebergin laivana. Hautakummun sisältä kaivettu laiva on nähtävillä Oslossa.

– Norjalaisen asiantuntijan mukaan toisen naisen arvellaan uhrautuneen toisen mukaan. Hän siis olisi itse pyytänyt päästä yhdessä hautaan.

Se, että Euran, Kaarinan ja Mikkelin vainajat haudattiin juhlapuvuissa, kertoo jotain vainajien asemasta.

– Esimerkiksi Euran emäntä ei ollut ihan tavallinen täti, Pasanen naurahtaa.

Tänään vietetään lapsettomien lauantaita. Naisista joka viides ja miehistä joka neljäs jää lapsettomaksi.

Erityisesti naiselta kysytään lapsista iästä ja elämäntilanteesta riippumatta. Kolme eri ikäistä naista kertoo lapsettomuutensa tarinan.

Mari Reponen, 28: “Parisuhde päättyi, koska mies halusi lapsia ja minä en”

En halua lapsia nyt tai tulevaisuudessa. On vaikea nähdä sellaista tilannetta, että mieleni muuttuisi.

Elän tällä hetkellä yksin. Edellisessä suhteessani lapsista tuli kynnyskysymys. Entinen kumppanini on kahden kouluikäisen lapsen isä, ja hän olisi toivonut vielä lisää lapsia. Lopulta päädyimme sen takia eroon.

Kumppanin lapset eivät olleet parisuhteessamme mukana. Kerran tapasin hänen vanhemman lapsensa, kun olimme kylässä anopin luona. Istuimme sohvalla vierekkäin, mutta lapsi oli niin ujo, että emme oikein päässeet juttuun.

Minulla ei koskaan ole ollut äidinvaistoa tai muita vastaavia tunteita. Lapset ovat minulle kanssaihmisiä siinä missä muutkin, mutta itse haluan elää toisenlaista elämää. Tuntuu hyvältä huolehtia vain itsestään.

Opiskelen parhaillaan uutta ammattia eikä minulla ole kiirettä vakiintua tai sitoutua mihinkään. Tulevaisuudessa haluan edetä uralla, matkustella ja harrastaa. Ja kun sanon näin, tiedän, että kommenttikenttä täyttyy vihasta: “Kuinka itsekästä”, monet sanovat. Onneksi vain harva tulee sanomaan sellaista päin naamaa.

Minusta vapaaehtoinen lapsettomuus ja lapsen hankkiminen voivat olla molemmat itsekkäistä valintoja. Asiaa ei tarvitse paisutella. Kyse on yhdestä elämänvalinnasta ja ihmisyyteen kuuluu ymmärtää erilaisia valintoja.

Hyvä ystäväni sai lapsen vasta hedelmöityshoitojen kautta. Tuntui pahalta seurata vierestä, kuinka vaikea asia lapsettomuus hänelle oli. Lapsi ei ole juurikaan vaikuttanut ystävyyteemme. On ymmärrettävää, että ystävälläni ei ole yhtä paljon aikaa näkemiseen kuin ennen. Lapsesta ei ole tullut minulle erityisen läheinen. Hän on yksi jäsen perheessä, jossa on minulle tärkeitä ihmisiä.

Minun on joskus vaikea olla lasten kanssa, sillä heidän ajatusmaailmansa on niin erilainen. Jos lapsi riehuu, en osaa suhtautua häneen. Olen asiakaspalvelutyössä. huonosti käyttäytyvät lapset ärsyttävät joskus.

Kaikki läheiseni ovat suhtautuneet vapaaehtoiseen lapsettomuuteeni hyvin. Olen läheinen äitini kanssa ja puhumme kaikista asioista. Hänelle on ok, vaikka hänestä ei koskaan tulisi mummia.

Minä en kaipaa itselleni huollettavia. Olen hyvä kuuntelija ja mieluummin avuksi muille, kun he tarvitsevat tukea.

Iiristiina Varilo, 48: “Lapsettomuus on suru, mutta en ole halunnut jäädä siihen kiinni”

Elämä on vain mennyt niin, etten ole saanut lapsia. Nuorena ajattelin, etten halua tehdä lapsia tällaiseen maailmaan. Kun kohtasin ex-mieheni 34-vuotiaana, koin ensimmäisen kerran elämässäni tunteen, että haluan äidiksi.

Työ ja uran luominen meni kuitenkin pitkään edelle ja päätimme perustaa perheen vasta, kun olin jo täyttänyt neljäkymmentä. Silloin esimerkiksi tupakkalakko onnistui tuosta vain, vaikka olin tupakoinut lähes koko aikuisikäni. Motivaatio oli niin kova.

Avioliittomme oli jo alkanut rakoilla ennen perheenperustamispäätöstä ja päädyimme eroon. Toisistamme irti päästäminen kesti kuitenkin lähes vuoden. Prosessin aikana tulin puoliyllättäen raskaaksi. Tunteeni olivat ristiriitaiset.

Olin kuitenkin iloinen ja halusin pitää lapsen erosta huolimatta, mutta ex-mieheni ei. Pääsimme asiasta sopuun, mutta sain keskenmenon, kun raskaus oli jo melko pitkällä. Se oli psyykkisesti raskas kokemus. Koin, että tämä oli sitten tässä.

Jonkin aikaa tuon jälkeen puhuin lapsettomuudestani tutun miesparin kanssa. Toisella heistä on biologinen lapsi, mutta toisella ei. Näimme tilaisuuden kolmen vanhemman ja kahden kodin rakastavalle perheelle, johon lapsi olisi tervetullut.

Kun hakeuduin lääkärin tutkimuksiin, ilmeni, että olisin tarvinnut ikäni vuoksi järeitä hedelmöityshoitoja hormonipistoksineen. Siihen emme olleet valmiita ja surimme asian kolmisin, toistemme tuella.

Tuolloin, 43-vuotiaana, ymmärsin, että elän elämäni loppuun lapsettomana.

Voin olla äidillinen, vaikka en ole äiti. Koen, että voin esimerkiksi työssä huolehtia laumastani. Se on äidillisyyttä.

Olen ylpeä kummitäti ja välitän ystävieni lapsista. Minusta on hienoa, että ystäväni saattavat soittaa minulle ja pyytää minulta tukea vanhemmuuteensa esimerkiksi hankalan, teini-ikäisen lapsensa kanssa.

Minulla on paljon kummilapsia, joista osa on jo aikuisia. Ystävieni, sisarusteni ja puolisisarusteni lapset ovat erityisen läheisiä. Olemme samaa perhettä, vaikka emme ole kaikki toisillemme sukua.

Lapsettomuus on minulle suru, mutta en ole tahtonut jäädä siihen kiinni. En ole jättänyt menemättä perhejuhliin tai vauvakutsuille. Puhun ihmisten kanssa yleensä todella mielelläni heidän lapsistaan.

Suru häivähtää silti säännöllisesti. Taannoin olin mukana työryhmässä, jossa oli monta pienen lapsen vanhempaa. Hakeuduin toisinaan lounaalla eri pöytään istumaan. Heidän elämänvaiheensa on niin intensiivinen, että se on välillä tukahduttavaa lapsettomalle.

Luulen, että olen saanut lapsuudessa keskimääräistä paremmat eväät kohdata elämän vaikeita asioita. Isäpuoleni muutti meille asumaan, kun olin 12-vuotias. Hän oli arjessa mukana, kun kasvoin naiseksi, enkä voi kuvitella parempaa tukea.

Hän oli kolmihenkisen ruokakuntamme kovin feministi. Minulle kehittyi vahva naisellinen itsetunto, joka ei ole kiinni siitä, olenko äiti vai en.

Työelämässä olen törmännyt pari kertaa äitikorttiin. Sitä on vilautettu silloin, kun olen ohjannut lastennäytelmää. Joku on todennut, etten voi tietää, mitä lapsille voi esittää, koska en ole äiti.

Minulla on visio elämästäni vanhana lapsettomana naisena. Olen viisas ja seesteinen äiti maa, jolla on syli avoimena kaikille. Voi tosin olla, että päädyn olemaan se äreä kissamummo ilman niitä kissoja.

Pirjo Lääperi, eläkeläinen: “En arvannut, että jään sivuun vielä toiselta vauvakierrokselta”

Lapsettomuus on osa minua vielä kuolemanikin jälkeen: minun kuolinilmoitukseeni ei tule lasten tai lastenlasten nimiä.

Nyt eläkeiässä tulevaisuus alkaa pelottaa, kun edessä ovat vanhuus, sairaudet ja ehkä leskeksi jääminen. Kuka auttaa ja hoitaa meitä, kun lapsia ei ole?

Uutiset vanhustenhuollosta kauhistuttavat. Tuttavapiirissäni topakka tytär on saanut järjestettyä muistisairaalle äidilleen hoitopaikan. Miten käy meille?

Lapsettomuus on ollut elämäni suurin pettymys. Lasta ei kuulunut, vaikka sitä kovasti toivoimme. Syytä lapsettomuudellemme ei löytynyt tutkimuksissa.

Vaihdevuosien jälkeen olin muutaman vuoden helpottunut. Silloin ajattelin, että kahden vuosikymmenen piina on ohi ja asia on osaltani käsitelty. Enää ei tarvinnut toivoa ihmettä.

Ei mennyt kuitenkaan kauan, kun sisareni ja ystäväni alkoivat saada lapsenlapsia. En ollut tullut ajatelleeksi, että joudun vielä uudelle vauvakierrokselle. Kun näen ympärilläni isovanhemmuutta, joudun jälleen kohtaamaan oman lapsettomuuteni.

Kokoonnumme nuoruudenystävieni kanssa säännöllisesti. Meillä on mahdottoman hauskaa, mutta siinä vaiheessa, kun muut kaivavat kännykkänsä esiin ja näyttävät kuvia lapsenlapsistaan, putoan ulkopuoliseksi. Minulla ei ole siihen asiaan mitään sanottavaa. Yritän vaihtaa puheenaihetta.

Nykyisin lapsettomuus on minulle arpi. Haava ei enää vuoda tai aiheuta kovaa kipua, mutta jälki siitä kulkee aina mukana. Kun ystävät ympärillä aikanaan saivat lapsia, välit etääntyivät heidän ruuhkavuosiensa ajaksi. Olemme uudelleen lähentyneet, kun heidän lapsensa ovat kasvaneet ja elämäntilanteet ovat muuttuneet.

Muille lapsettomille haluan antaa yhden neuvon: puhu asiasta sellaisten ihmisten kanssa, joihin luotat. Omassa liitossani asia oli aluksi niin vaikea, että vaikenimme siitä.

Olen saanut tukea ystäviltäni, vaikka kukaan ulkopuolinen ei voi ymmärtää, miten suren niin paljon jotakin sellaista, jota ei koskaan edes ollut. Vertaistuki on auttanut minua eniten. Liityin lapsettomien yhdistys Simpukkaan, jossa lapsettomat voivat jakaa kokemuksiaan ja ymmärtää toisiaan aidosti.

Monet lapsettomat puhuvat pettymyksestä omaan kehoon: eläimetkin poikivat, mutta minun ruumiini on pettänyt minut. Koen, että olen menettänyt jotakin olennaista naisena olemisesta, koska en ole äiti.

Elämässäni on aina ollut lapsia. Saan heidän seurastaan valtavasti. Pitkän lapsettomuuden aikana puhuin tyhjästä sylistäni. Vihdoin oivalsin, että sylini on avoin ja siihen mahtuu muiden lapsia.

Keski-ikäisenä aloitin vapaaehtoistyön päiväkodissa. Se oli mahdollista vasta sitten, kun olin jollain tavalla hyväksynyt lapsettomuuteni.

Nyt käymme mieheni kanssa vapaaehtoisina sekä päiväkodissa että koululaisten kerhossa. Minä olen satutäti ja varamummo, puolisoni kerhopappa.

Meillä on erilaiset roolit. Minä hoidan mielelläni välipalat tai askartelen ja leivon lasten kanssa. Mieheni hyppää roolileikkeihin, konttaa lattialla ja könyää liukumäessä. Lapset tuntevat meidät lempinimillä: “Repa ja Pipa tulevat!”, he huutavat meidät nähdessään.

Lue lisää:

Nämä naiset eivät tee lapsia, koska haluavat pelastaa maapallon – “En synnytä yhtään kuluttajaa lisää”

Kolme kokemusta hedelmöityshoidoista: Perheenisästä tuli spermanluovuttaja, Moilaset saivat kaksi tytärtä ja pariskunta hyväksyi lapsettomuutensa

"Kokeile salviaa, vyöhyketerapiaa, lemmikin hankintaa" – moni lapseton nuori kokee vähättelyä ja saa mitä oudoimpia neuvoja

Yhdysvallat lähettää maihinnousualuksen ja Patriot-torjuntaohjuspatteriston lentotukialuksen ja B-52-pommikoneiden tueksi Persianlahdelle.

Maan puolustusvoimien mukaan tarkoituksena on lisätä painostusta Irania kohtaan.

Yhdysvaltain puolustusvoimien mukaan kalustoa lähetetään lisää Iranin uhan vuoksi. Puolustusvoimat ei kuitenkaan tarkentanut, millaisesta uhasta on kyse.

Yhdysvaltojen ja Iranin välit ovat kiristyneet presidentti Donald Trumpin kaudella. Reilu vuosi sitten Yhdysvallat ilmoitti vetäytyvänsä Iranin ydinsopimuksesta, ja tällä viikolla Iranin mitta näytti tulleen täyteen. Iranin presidentti Hasan Ruhani kertoi keskiviikkona maansa lakkaavan noudattamasta osaa vuonna 2015 solmitun ydinsopimuksen rajoitteista.

Torstaina Euroopan suurvallat kiirehtivät kertomaan yhteislausunnossaan seisovansa yhä Iranin ydinsovun takana. Samalla ne kuitenkin paheksuivat Iranin uhkavaatimuksia.

Lisää aiheesta:

EU-maat kehottavat Irania pitämään kunnolla kiinni ydinsopimuksesta

Trump määräsi pakotteita Iranin teräs- ja kaivosteollisuudelle

Viestinnän professori Anu Kantola Helsingin yliopistosta arvioi, että nyt ensimmäistä kertaa selkeästi kyseenalaistetaan lobbarien rooli hallitusneuvotteluissa.

Kantolan mukaan lobbarit ovat aiemminkin olleet erittäin aktiivisesti liikkeellä, ja vaikuttaminen on voitu aloittaa jo kauan ennen hallitusneuvotteluja. Hän pitää hyvänä, että asiaan on nyt herätty ja käydään julkisesti läpi, ketkä neuvotteluissa ovat vaikuttamassa.

– Aikaisemmin se on ollut ihan normaalia, että lobbarit ovat siellä, ja siitä ei ole kukaan sen kummemmin hermostunut tai nostanut sitä asiaa kysymykseksi. Mutta nyt sentään nostetaan tämä asia kysymykseksi, Kantola sanoo STT:lle.

Kantolan mukaan siinä ei sinänsä ole mitään kauheaa, että erilaiset intressiryhmät pyrkivät edistämään näkemyksiään. Hänen mielestään minimivaatimus kuitenkin olisi, että lobbaus olisi läpinäkyvää ja tiedettäisiin, kuka lobbaa ja missä.

Työryhmä esitti lobbarirekisterin perustamista

Poliittista vaikuttamista ja lobbauksen sääntelyä tutkiva oikeustieteen apulaisprofessori Emilia Korkea-aho arvioi, että lobbarien istuminen neuvottelupöydissä Säätytalolla vaikuttaa ongelmalliselta, vaikkei siinä juridisesti arvioituna olekaan ongelmaa.

– Kyllähän se vähän harkitsemattomalta näyttää. Se osoittaa, että meillä vähän huonosti ymmärretään, mitä tällainen lobbaus on ja kuka ylipäänsä on lobbari, Itä-Suomen yliopistossa työskentelevä Korkea-aho sanoo STT:lle.

– Erityisesti näiden vaikuttajaviestintätoimistojen osakkaiden ja työntekijöiden osallistuminen, kyllä se näyttää vähän pahalta.

Korkea-aho pitää ongelmallisena, ettei ole tiedossa, keitä viestintätoimistojen asiakkaina on ja keitä he edustavat. Hän uskoo, että lobbarirekisterin perustaminen voisi parantaa läpinäkyvyyttä.

Viime vaalikauden lopulla esitettiin, että Suomeen tulisi alkavalla hallituskaudella perustaa lakisääteinen avoimuusrekisteri, johon kirjataan lobbausta harjoittavat organisaatiot ja henkilöt.

Eduskunnan silloisen puhemiehen Paula Risikon (kok.) johtama parlamentaarinen työryhmä teki asiasta yksimielisen esityksen. Työryhmä halusi, että rekisterin luominen kirjataan seuraavan hallituksen ohjelmaan.

Kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) on solminut avioliiton pitkäaikaisen kumppaninsa Elina Kiikon kanssa lauantaina, kertoo Ilta-Sanomat. Häissä oli Kanervan mukaan läsnä lähisukulaiset ja ystävät.

Kanerva ja Kiikko ovat olleet yhdessä 20 vuotta. Ilta-Sanomille Kanerva kertoi, että ajatus avioliitosta alkoi itää vahvasti hänen mielessään entisen kansanedustajan ja ex-kollegan Eero Heinäluoman (SDP) häissä marraskuussa.

– Olemme olleet yhdessä tuon ajan joten nyt oli siis sopiva aika solmia liitto, Ilkka Kanerva kommentoi Ilta Sanomille.

Iltalehti puolestaan kirjoittaa Elina Kiikon, nykyisin Kanervan, julkistaneen uutisen Facebookissaan.

Ilkka Kanerva on ollut kansanedustaja vuodesta 1975, ja kansanedustajapäivinä laskettuna hän on pisimpään eduskunnassa istunut poliitikko. Hän on toiminut myös muun muassa ulko-, työ- ja liikenneministerinä sekä eduskunnan toisena varapuhemiehenä.

Pohjois-Karjalassa ukkospuuskat ovat kaataneet puita teille, kerrotaan Pohjois-Karjalan pelastuslaitokselta. Teitä on raivaamassa palomiehiä useilta paloasemilta.

Ukkosrintama on kaatanut puita myös sähkölinjoille, jolloin linjoja on mennyt poikki. Linjoja on myös maassa. Pelastuslaitos varoittaa ihmisiä sähkölinjoille kaatuneista puista.

Vahingontorjuntatehtävien uskotaan jatkuvan tämän illan.

Pelastuslaitoksen mukaan hätäkeskukseen ei kannata ilmoittaa puista, jotka eivät aiheuta vaaraa.

Pohjois-Karjalan Sähkön alueella on ilman sähköä reilut 7 500 asiakasta, eniten Kiteellä ja Tohmajärvellä.

Ilmatieteen laitoksen mukaan varoitus rajusta ukonilmasta on annettu Pohjois- ja Etelä-Karjalan sekä Pohjois- ja Etelä-Savon alueille. Niiden yhteydessä esiintyy voimakkaita ukkospuuskia, joiden nopeus voi olla yli 15 metriä sekunnissa.

Yle uutisoi aiemmin päivällä, että Itä-Suomessa on odotettavissa ukkoskuuroja illan aikana. Ukkoskuurojen on määrä jatkaa matkaa Kainuuta ja Pohjois-Suomea.

Nainen yrittää pukea lapsensa ylle ulkoiluvaatteita. Tehtävä vaikuttaa aikaa ja voimia vievältä urheilusuoritukselta, ja naisen onnistumisprosentti taas hyvin pieneltä.

– On se nyt jumalauta että näitä vaatteita ei saada päälle, saatana! nainen puhisee ja puree samalla hammastaan.

Pinna on kireällä eikä tilanne tunnu oikein etenevän mihinkään suuntaan.

– Lapsella on voimat kuin leijonalla, nainen puuskuttaa ja vaikuttaa jo epätoivoiselta.

Tällaisia, pienten lasten vanhemmille hyvinkin tuttuja tuokiokuvia tarjoaa Hanna Vahtikarin käsialaa oleva Kuin raivo äiti -esitys, joka on syntynyt omakohtaisista kokemuksista.

– Olen tällä hetkellä kahden pienen lapsen äiti, ja juuri siitä tämä aihe lähti kumpuamaan. Pohdin, että nyt tai ei koskaan, muutaman vuoden kuluttua tämä aihe ei enää tule minua tällä tavalla koskettamaan, Vahtikari kertoo esityksen lähtölaukauksesta.

Äitikuva on edelleen yksipuolinen

Kuin raivo äiti -esitys näyttää äitiyttä ei niin ihanteellisesta näkökulmasta. Hanna Vahtikarin äitihahmo on temperamenttinen ja impulsiivinen nainen, joka antaa kuulua, jos tarvetta on.

– Minulle tuli kerran hiekkalaatikolla istuessani voimakas tunne siitä, että olisi mukava jakaa toisten vanhempien kanssa muitakin kokemuksia kuin imetys- tai nukahtamisjuttujen kaltaista tasaista lapsiperhearkea. Että olisi kiva puhua vaikkapa aggression kaltaisista tuntemuksista, joita vanhemmuus ja äitiys on minussa herättänyt. Tällainen on kuitenkin ollut todella vaikeaa ja jopa häpeällistä: aggressio ja äitiys kun eivät vaan kuulu samaan lauseeseen, Vahtikari kertoo.

Hanna Vahtikarin mielestä äitien negatiivisista tuntemuksista ei vieläkään oikein uskalleta puhua avoimesti syvään juurtuneen, ihanteellisen äitikuvan takia.

– Äitiyteen liitetään edelleen sellaisia sanoja kuten lempeä, kärsivällinen ja rauhallinen, vaikkei tuollainen aina kohtaa todellisuuden kanssa. Omat odotukseni äitiydestä olivat jotakin muuta, kuin mitä arkielämä sitten lopulta tarjosi. Elämme vuotta 2019, ja vaikka esimerkiksi synnytyksen jälkeisestä masennuksesta on ryhdytty puhumaan avoimesti, Kuin raivo äiti -esityksen teemoja ja tunnetiloja ei julkisuudessa juuri käsitellä.

Raivoava isä olisi ymmärrettävämpi hahmo

Kuin raivo äiti -esityksen äänimaailmasta vastaa Hanna Vahtikarin puoliso Marzi Nyman. Tällä kerralla etenkin kitaransoitostaan tunnettu muusikko-säveltäjä on lähtenyt etsimään inspiraatiota hieman tuntemattomimmilta ja kaukaisemmilta poluilta.

– En halunnut tehdä itselleni ominaista sähkökitaramaisemointia, vaan tahdoin kokeilla kosketinsoittimia ja syntetisaattoreita. Synamaailma tuntui sopivan kokonaisuuden tematiikkaan, kuten esimerkiksi kohtiin, joissa Hanna käy läpi omaa nuoruuttaan. Siellä on mukana vähän David Lynchia, mutta myös soundeja Blade Runner -elokuvasta, Nyman kertoo.

Hän on samoilla linjoilla puolisonsa kanssa: äidin negatiivisten ja aggressiivisten tunteiden käsitteleminen julkisesti on edelleen jonkinlainen tabu.

– Äitiys on jo raskaudesta ja synnytyksestä lähtien valtavan henkilökohtainen asia, äitiyteen liittyy paljon luontaisia asioita ja lisäksi meille iskostetaan jo lapsesta saakka malli siitä, kuinka äidin pitää käyttäytyä. Toisekseen kaikkein henkilökohtaisimpia asioita, kuten heikkoutta ja epäonnistumista on vaikea sanoa ääneen. On paljon helpompaa keskustella hiekkalaatikolla siitä, että ai teilläkin on nuo Reiman haalarit, Nyman pohtii.

Mutta millainen sitten olisi näytelmä, joka kulkisi nimellä Kuin raivo isä?

– Päähahmo olisi tuolloin klassinen ankara isä. Ihmiset ovat tottuneet sellaiseen, koska esimerkkejä löytyy paljon näytelmäkirjallisuudesta ja elokuvamaailmasta. Se että isä on ankara on jotenkin hyväksytympää. Oletan, että äitiyden pöllyttämisessä on huomattavasti enemmän työtä kuin isyyden purkamisessa, Marzi Nyman sanoo.

Naurua vakaville asioille

Viime aikoina äitiyttä on ryhdytty käsittelemään taiteessa muutenkin rohkeammin. Kuka tahansa äiti -valokuvanäyttely esimerkiksi kertoo synnytysmasennuksesta ja Putouksessa esiintyi viime vuonna Alina Tomnikovin Kikka Vaara -hahmo, jolle äitiys oli jatkuvaa taistelua.

– Kyllähän tämä Kuin raivo äiti -esitys on tematiikkansa puolesta herättänyt kiinnostusta jo etukäteen. Tällaisten asioiden käsittelylle taiteen kautta on selvästi tarvetta, Hanna Vahtikari sanoo.

Vaikka Kuin raivo äiti -esityksen aihepiiri on pohjimmiltaan vakava, siitä löytyy runsaasti myös koomisia ja absurdeja piirteitä.

– Meidän ajassamme on paljon sitä, että kaikkea pitäisi käsitellä silkkihansikkain, mutta minun mielestäni myös vakaville asioille pitäisi pystyä nauramaan. On kiinnostavaa, jos sama asia sekä naurattaa että itkettää, koska niitä molempiahan tämä meidän vaelluksemme täällä on – itkemistä ja nauramista, Hanna Vahtikari toteaa.

Vahtikarin mielestä myös aggressiivisuus on pohjimmiltaan monitahoinen asia.

– On olemassa hyvää aggressiota, eikä sitä pitäisi pelätä – se on elähdyttävä voima, joka saa ihmiset liikkeelle. Hyvällä aggressiolla on roolinsa myös Kuin raivo härkä -elokuvassa: sen avulla Jake LaMotta voittaa kultaa.