Pianomusiikkia, tanssia ja valotaidetta.

Nämä taiteenlajit nivoutuvat yhteen 2.–3. joulukuuta Oulussa, kun Suomen satavuotista itsenäisyyttä juhlistava Luminous 100 -valotaidekokonaisuuden osa avataan kaupungin keskustan tuntumassa sijaitsevalle Kuusisaaren puistoalueella.

Taideteos koostuu pianotaiteilija Janne Mertasen ja tanssija Saija Jäntin vuorottelevista esityksistä ja saaren rannat sekä keskelle avautuvan nurmiaukean kirkastavasta valotaiteesta.

Rauhallista liikettä klassikon tahtiin

Soitettavaksi kappaleeksi valikoitui suomalaisen säveltaiteen klassikko, Jean Sibeliuksen "Kuusi". Pianotaiteilija Janne Mertasen mukaan kappale on ikonisessa asemassa säveltäjäsuuruuden pianotuotannossa.

– Se on usealle suomalaiselle tuttu, läheinen kappale, jota moni pianonsoittoon perehtynyt on soittanut.

Kappale on myös tanssija-koreografi Saija Jäntille mieleinen. Sen säveliä kuunnellessa tanssistakin tulee luonnostaan rauhallista.

Muiden kaupunkien tulisi ottaa Oulusta mallia, kuinka tapahtumapuisto toteutetaan. Kari Kola

– Maalailevia liikkeitä, jotka ottavat huomioon valon ja äänimaiseman, Jäntti kuvailee.

Sekä Jäntti että Mertanen ovat otettuja tilaisuudesta esiintyä juhlavuotta kunnioittavassa tapahtumassa. Erityiskiitoksen he lähettävät valotaidekokonaisuuden suunnittelevalle valotaiteilija Kari Kolalle.

– Ihana luottamuksen osoitus Karilta, Jäntti lisää.

Poikkeuksellisen hyvin toteutettu puisto

Kola on vuorostaan kiitollinen itse tilasta, Kuusisaaren vastikään kunnostetusta puistoalueesta.

Hänen mukaansa se on ainutlaatuinen viiteen muuhun Luminous 100 -valotaideteosalueeseen verrattuna siinä mielessä, että se tarjoaa katsojille parhaat mahdollisuudet konkreettisesti kävellä teoksen keskellä.

Kokenut valotaiteilija kertoo myös, että puiston infrastruktuuri on poikkeuksellisen hyvin toteutettu.

– Tavallisesti vastaavan kokoisessa puistossa on sähköpisteitä neljä, Kuusisaaressa niitä on useita kymmeniä. Muiden kaupunkien tulisi ottaa Oulusta mallia, kuinka tapahtumapuisto toteutetaan.

Joko näit nämä aiemmat Suomen juhlavuoden valotaideteokset?

Olavinlinna hehkuu videolla ainutlaatuisesti valaistuna – Seuraavaksi valot värjäävät 168 metriä korkean Näsinneulan

Valo värjää Tampereen maamerkit hehkuviksi: Katso miten Näsinneula muuttui "ufoksi"

Lotta Saahko väläyttää hymynsä esiin ja antaa englannin soljua kameralle. Suomessa, Kiinassa ja Saksassa asuneen Saahkon viimeisimmän Youtube-videon alle kerääntyy kommentteja englanniksi, italiaksi ja saksaksi. Se, että 24-vuotias bloggaa ja vloggaa unelmien toteuttamisesta juuri nyt Lontoossa, johtuu hänen saamastaan pysäyttävästä Instagram-palautteesta.

– Eräs tyttö kertoi, että muutin hänen elämänsä suunnan, että hän on paljon positiivisempi ihminen, kun hän on lukenut mun juttuja. Olin ajatellut, että lääkärinä tai poliitikkona voisin vaikuttaa ihmisten elämään, mutta vaikutinkin jo Instagramin kautta, kertoo Saahko.

Saahkon She lives her dream -tilillä on Instagramissa lähes 40 000 seuraajaa. Samannimisellä, noin vuosi sitten alkunsa saaneella Youtube-kanavalla on reilut 1200 tilaajaa. Suosituimmilla suomalaistubettajilla on vlogit.fi-sivuston mukaan jo yli miljoona tilaajaa. Esimerkiksi Iso-Britanniassa sydämiä valloittaneella laulaja Saara Aallolla on Instagramissa noin 135 000 seuraajaa ja jääkiekkoilija Sebastian Aholla noin 103 000 seuraajaa.

Saahko on ehtinyt opiskella valtiotieteitä ja lääketiedettä, mutta kumpikaan ala ei tuntunut omalta. Hän koki toteuttavansa muiden unelmia, ei omiaan. Saahko oli sujahtanut elämään, jossa toteutettiin poikaystävän, vanhempien ja opettajan näkemyksen mukaisia haaveita.

Instagram-seuraajan kommentti palautti yhtäkkiä mieleen listan, jonka hän oli kirjoittanut 16-vuotiaana. Saahko tajusi, ettei ollut toteuttanut listaan kirjaamistaan unelmista yhtäkään.

"Haluan tanssia kärkitossuilla"

Nuori nainen pyyhkäisee hiuksia ohimoiltaan ja miettii, mihin katseensa suuntaisi, kun kysyn, saako listan nähdä.

– Tämä on aika henkilökohtainen. Listalla on isoja ja pieniä juttuja, Saahko sanoo.

Listan tärkeydestä kertoo, että se kulkee bloggarin matkassa. Vihkon viivarivistöjen väliin on kirjoitettu siistillä käsialalla sivullinen nuoria unelmia. Saahko luettelee haaveitaan hitaasti sanojaan maistellen.

– Haluan auttaa ihmisiä ja inspiroida. Haluan tehdä maailmasta paremman paikan. Haluan asua Lontoossa. Haluan pitää taidenäyttelyn, kirjoittaa kirjan, esiintyä musikaalissa, tanssia kärkitossuilla. Näistä en vielä ole toteuttanut tuota kirjan kirjoittamista, mutta muita kohtia olen jo alkanut toteuttaa, Saahko kertoo.

Hän muutti syyskuussa Lontooseen ja pääsi balettitunneille. Silloin hän myös kirjoitti blogiinsa siitä, että unelmiaan kannattaa alkaa tehdä todeksi juuri listan avulla.

– Tätä oli loppujen lopuksi helppo alkaa toteuttaa. Nyt on kulunut kymmenen kuukautta siitä, kun päätin alkaa toteuttaa listaa, ja suurin osa listasta on toteutettu jo. Lapsen adoptoiminen ja kirjan kirjoittaminen on vielä tekemättä, Saahko hymyilee.

Tutkija: Somesta tullut arkinen tapa

Se, että nykyään tehdään elämää mullistavia päätöksiä sosiaalisen median kautta tulleen palautteen perusteella, ei hätkäytä digitaalisen kulttuurin tutkijaa Sari Östmania.

– Sosiaalisesta mediasta on tullut arkinen tapa rakentaa identiteettiä. Somessa tehtyä lupausta muuttaa elämää voi verrata uudenvuoden lupaukseen, joka toimii paremmin, jos sen tekee vaikka työpaikan kahvipöydässä, toteaa Turun yliopistossa tutkijatohtorina työskentelevä Östman.

Östman käsitteli väitöksessään sitä, miten elämäjulkaiseminen eli somen käyttö muuttaa minuuttamme. Tutkimuksen mukaan elämäjulkaisijan rooli on Suomessa jo osa arkea ja kulttuuria. Östman sanookin, että kohtaaminen somessa poikkeaa enää lähinnä teknisesti siitä, että kohtaisimme vaikkapa ruokakaupassa ensimmäistä kertaa. Kaupassa näkee toisen eleet ja ilmeet ja toista voi koskettaa fyysisesti, mutta somekin on Östmanin mielestä nykyään niin audiovisuaalinen, että ero tosi elämän vuorovaikutukseen on pienentynyt.

– Se, miten itseämme rakennamme suhteessa muihin, on muutenkin yhtä aikaa tietoista ja tiedostamatonta, kuten se, miten toisiin vaikuttaa se, miten olemme pukeutuneet tai miten olemme kammanneet hiuksemme aamulla. Sehän on osa sitä, mitä haluamme itsestämme kertoa, tapahtui se sitten kaupassa tai sosiaalisessa mediassa.

Östmanin mielestä kehityksestä ei tarvitse olla huolissaan.

– Kyseenalaistaa kannattaa aina, mutta kaikista uusista medioista on aina herännyt huoli, näinhän oli romaanikirjallisuudenkin kohdalla. Tietysti sitä voi pohtia, mitä kaikkea tulee kertoneeksi ja missä medioissa, sillä kaikella on varjopuolensa, mutta ne ovat yleensä marginaalisia.

Östman sanoo, että vaikka media hehkuttaa some-myrskyjä ja julkisuuden henkilöiden saamaa kritiikkiä, yleisesti ottaen some-yleisö on hyväksyvää ja kannustavaa. Jos bloggaajalla on huono päivä tai hän kertoo kokeneensa epäonnistumisia, uskolliset lukijat ennemminkin lähettävät piristäviä kuin lyttääviä viestejä.

– Jos joku alkaa antamaan nega-palautetta, suuri fanikunta yleensä laittaa ärsyyntyjän kuriin. Lisäksi julkaisijoilla on usein terve asenne tekemiseensä ja saamaansa kritiikkiin, eihän sitä muuten jaksaisi.

Ohjaako elämä somea vai päinvastoin?

Eri asia on, miten vakavasti elämäänsä ryhtyy toteuttamaan sosiaalista mediaa varten. Jos sosiaalinen media on siellä julkaisevalle myös ammatti, on itsestään selvää, että se vaikuttaa kuvien ja aiheiden valintaan. Esimerkiksi leivontablogin pitäjä luultavasti miettii, miten asettelee leivonnaiset tai miltä koti näyttää kuvissa.

– Silti ei voi sanoa, että some ohjaa elämää, koska tähän sisältyy harkinta. Vaikka se vaikuttaa toimintaan, vaikutuksen tiedostaa. Some on kuitenkin alkanut vaikuttaa siihen, miten näemme maailman.

Tutkijatohtori Sari Östman Turun yliopistosta sanoo, että tavallinen somen käyttäjä ei enää puntaroi pitkään sitä, mitä voi julkaista, vaan nappaisee kadulla kulkiessaan kuvan ja julkaisee sen sitä ihmeemmin miettimättä.

– Se tulee jo lähes kaikilla ikäluokilla niin selkärangasta kuin kahvinkeittimen päälle laittaminen. Takaraivossa käy hetken, että onkohan tämä ihan ookoo, ja sitten on jo painettu julkaise-nappia. Vielä kymmenen vuotta sitten tähän sisältyi pidempi mietintä, kun jokainen valokuva piti erikseen ladata tietokoneen kautta. Nyt teknologian silloin tuoma kynnys on hävinnyt.

Aika näyttää, tuleeko somesta ammatti

Saahko opiskelee Lontoossa graafista suunnittelua ja tekee toiminimellä some-koulutuksia. Esimerkiksi Mikkelissä Saahko kävi ELY-keskuksen järjestämässä tilaisuudessa puhumassa nuorille yrittäjyydestä.

Bloginsa otsikossa hän lupaa asiaa tyttöenergiasta, yksin reissaamisesta naisena sekä terveellisestä elämästä. Saahko on päättänyt jakaa myös epäonnistumisiaan ja vastoinkäymisiään, ja kertoo, millaisin keinoin on päässyt eteenpäin, kun jo sovitut bloggausyhteistyöt ovat kariutuneet. Monessa postauksessa toistuu oivallus listojen tekemisestä elämänhallinnan tueksi.

Bloggari vinkkaa, että some- ja nettimaailmassa menestyy parhaiten olemalla oma itsensä. Hän kehottaa miettimään, mikä on se, joka tekee itsestä erikoisen, mikä on se oma juttu, joka kiinnostaa seuraajia.

– Kun kohdistaa oman teeman, sillä saa kohdistetumman yleisön, joka on kiinnostuneempi kuin jos aihe on todella yleinen.

Ruotsin suurin päivälehti Dagens Nyheter julkaisi alkuviikolla uutisen, jossa kerrottiin ruotsalaisen valtiopäiväedustajan (kansanedustajan) syyllistyneen seksuaaliseen häirintään.

Dagens Nyheterin päätoimittaja Peter Wolodarski kertoi, että lehti ei aluksi julkistanut kyseisen poliitikon nimeä. Uutisen levittyä alkoi kuitenkin nimien arvailu verkon keskustelupalstalla, jossa syytettiin väärää valtiopäiväedustajaa.

– Tuotiin esiin ulkomaalaistaustainen henkilö, ja keskustelussa oli rasistista virettä. Tämä osoittaa, että internetin huhumyllyyn ei voi luottaa. Tämä on myös haaste kaikille ottaa järki käteen: ei pidä syyllistyä kunnianloukkaukseen vain sen takia, että verkkoon voi kirjoittaa.

Myöhemmin tällä viikolla se valtiopäiväedustaja, johon syytökset todellisuudessa kohdistuivat, jätti valtiopäiväryhmänsä. Tuolloin myös Dagens Nyheter julkisti nimen, koska tapauksesta tuli tuolloin yhteiskunnallisesti merkittävä.

Vastaavia tapauksia on Ruotsissa ollut paljon esimerkiksi mediajulkkisten ja -johtajien kohdalla.

Peter Wolodarski sanoo, että ylilyöntien mahdollisuus on olemassa.

– Meidän täytyy olla varovaisia, että tästä ei tule noitavainoja. On kuitenkin erittäin tärkeää, että nämä [naisten] kertomukset tulevat esiin. Tämä on hyvin voimakas liike. En muista edes, milloin viimeksi olisin nähnyt näin laajaa yhteiskunnallista mobilisoitumista.

Verkossa toimitaan vapaammin kuin muissa medioissa, vaikka laki on sama

Henkilöllisyystietojen, kuten nimen ja kuvan julkaisemista säätelevät sekä laki että journalismin eettiset ohjeet.

Viestintäoikeuden professori Päivi Korpisaari Helsingin yliopistosta kertoo, että rikoslaki on välineneutraali, eli verkkopalstoja ja sosiaalista mediaa koskevat aivan samat määräykset kuin perinteisiäkin tiedotusvälineitä, kuten sanomalehtiä tai televisiota ja radioa.

– Käytännössä verkossa toimitaan vapaammin, ja viestien lähettäjää on vaikea saada selville. Tiedotusvälineet ovat sitoutuneet hyvän journalistisen tavan noudattamiseen, joten ne joutuvat miettimään nimensuojaa jopa tarkemmin kuin laissa määrätään.

Korpisaari luettelee tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen, voiko henkilöllisyyden paljastaminen uutisoinnissa tai kirjoittelussa tulla kyseeseen: näytön vahvuus väärinkäytöksistä tai rikoksista, henkilön yhteiskunnallinen asema, tapahtumista kulunut aika ja moniako asia koskettaa.

Peter Wolodarski konkretisoi, mitä tarkoittaa se, että henkilön yhteiskunnallinen asema vaikuttaa julkaisupäätökseen:

– Ministeritasolla ja pörssiyhtiöiden johtajien tasolla on helpompi päätyä nimen julkaisuun kuin tavallisten ihmisten tasolla.

Henkilöllisyys voi paljastua uutisten yksityiskohdista

Ruotsissa on tullut esiin myös tilanteita, joissa henkilö on häirintäsyytösten yhteydessä kuvailtu niin tarkasti, että kuka tahansa pystyy selvittämään hänen henkilöllisyytensä varsin helposti.

Dagens Nyheter kaivoi esiin Ruotsin Akatemiaa lähellä olevaan kulttuurivaikuttajaan kohdistuneita syytöksiä. Tästä "Kultuuriprofiiliksi" kutsutusta henkilöstä kerrottiin muun muassa, että hän on naimissa akatemian jäsenen kanssa sekä muita varsin yksityiskohtaisia tietoja. Vain hänen nimensä jätettiin julkistamatta.

– Tapauksella oli suurta yleistä mielenkiintoa. Emme julkistaneet miehen nimeä, koska hän oli tunnettu ainoastaan kulttuuripiireissä. Toisaalta emme voineet jättää kertomatta monia yksityiskohtia, koska koko jutun ydin oli miehen läheinen yhteys akatemiaan. Mutta saimme kuitenkin rajoitettua hänelle tapahtunutta julkisuusvahinkoa, koska eivät kaikki lukijat selvitä hänen henkilöllisyyttään.

Suomalaisia keskustelupalstoja siivotaan jälkikäteen

Vauva-lehden verkkosivujen keskustelupalsta vauva.fi ja Suomi24-palsta kuuluvat Suomen suosituimpiin ja railakkaimpiin keskustelufoorumeihin.

Vauva-lehden päätoimittaja Maija Koski kertoo, että sivuja valvotaan eli moderoidaan juuri ylilyöntien välttämiseksi. Tyypillisiä helposti vauva.fi-sivuilla laukkaamaan lähteviä keskustelunaiheita ovat maahanmuutto, äkilliset uutistapahtumat sekä miehen ja naisen rooleihin liittyvät kysymykset.

– Moderointi käy läpi asiattomia ilmoituksia ja poistaa epäasialliset ja herjaavat viestit sekä väärät ilmiannot ja nimispekuloinnit.

Koski ei halua ennustaa, olisiko myös Suomessa mahdollista, että keskustelut lähtisivät perättömien ilmiantojen linjalle kuten Ruotsissa.

– Miksipä se ei olisi mahdollista. Pitää huolehtia siitä, että tällaiset viestit poistetaan mahdollisimman nopeasti.

Koski muistuttaa, että kirjoittajilla on vastuu kirjoituksistaan ja että niistä jää jäljet, vaikka kirjoitettaisiin anonyymisti tai vaikka viestit poistettaisiin.

– Jos joku esimerkiksi uhkaa viesteissään, toimitamme ne poliisille.

Professori Päivi Korpisaari pitää ongelmallisena sitä, että vaikka jutut poistettaisiin verkosta, ne ovat voineet levitä jo muille kanaville.

– Uudelleen julkaiseminen on helppoa. Vaikka julkaisu olisi poistettu oikeuden määräyksellä, se voi ilmestyä toiselle palstalle. Olemme aika aseettomia tällaisia joukolla tapahtuvia henkilöllisyyden paljastamisia vastaan.

"Vääräkin ihminen voi joutua ryöpytykseen"

Myös Suomi24-palstalla on käytössä niin sanottu jälkimoderointi eli viestejä poistetaan tarvittaessa, jos ne osoittautuvat asiattomiksi tai jopa laittomiksi. Suomi24:n omistavan Aller Median Head of Engagement Kaisa Heinämäki kertoo, että palstalla ei saa syyttää ketään rikoksesta, jos henkilöä ei ole siitä tuomittu.

– Jos syytetään, moderoimme viestin pois. Meillä ei ole mitään ennakkosensuuria, joten vääräkin ihminen voi joutua ryöpytykseen.

Kaikenlaisia syytöksiä ei kuitenkaan Suomi24-palstalta poisteta.

– Jos henkilö kertoo oman kokemuksensa vaikka siitä, että baarissa joku julkkis tai poliitikko läpsäytti pyllylle, niin se saa olla. Ellei kyseinen henkilö tee siitä kunnianloukkausilmiantoa. Silloin teksti voidaan poistaa oikeuskäsittelyn kautta.

Luminous Finland 100 -valotaidekokonaisuus koostuu kuudesta massiivisesta valotaideteoksesta, jotka toteutetaan eri puolille Suomea itsenäisyyden juhlavuoden aikana. Suomalaisille tutut maamerkit valaistaan Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi.

Kaikki eivät kuitenkaan ole innoissaan Saanalle tulevasta valotaidetoksesta. Suomen Akatemian tutkija Taarna Valtosen mielestä alueen alkuperäisasukkaat, saamelaiset on jätetty huomiotta projektissa.

– Saamelaisia ei mainita sanallakaan valotaideteoksen taustatiedoissa ja kuvauksessa. Aivan kuin saamelaisia ei edes olisi olemassakaan, toteaa Valtonen.

"Kritisoin ajattelutapaa, en taitelijaa"

Saana-tunturin valaisuprojektissa painotetaan, että Saana on tärkeä ja pyhä paikka suomalaisille.

– Tekstissä puhutaan suomalaisten pyhästä paikasta, merkityksestä suomalaisille, ja suomalaiset sitä ja tätä. Ihmettelenkin, että ketä nämä suomalaiset ovat, joille Saana-tunturilla on suuri merkitys ja keiden pyhä paikka se on, ihmettelee Valtonen.

Valtosen mukaan tämä on aika erikoista, sillä suomalaiset tulivat alueelle vasta sodan jälkeen, kun saksalaiset olivat tehneet tien Kilpisjärvelle.

– En halua kritisoida valotaiteilijaa, vaan tätä ajattelutapaa, että saamelaisia "ei ole olemassakaan", sanoo Taarna Valtonen.

Paikallinen näkökulma on unohtunut

Valtosen mielestä paikallinen saamelaisväestö olisi pitänyt ottaa mukaan projektiin heti alusta lähtien.

– Olisi voitu kysyä, että mitä Saana-tunturi merkitsee saamelaisille. Ongelmana on, että valotaideteoksen tiedoissa mainitaan vain suomalaiset. Saamelaisetkin olisi voitu edes mainita tekstissä, sanoo Suomen Akatemian tutkija Taarna Valtonen.

Vaikka Saana-tunturi onkin yksi Suomen pohjoisimmasta kolkista, eivätkä suomalaiset ole asuneet alueella vielä kovin pitkään, siitä on tullut suomalaisen kulttuurin symboli, sanoo Valtonen.

– Mutta tämä on tapahtunut vasta viimeisen 50-60 vuoden aikana. Jos avaa vähänkin vanhemman historian kirjan ja lukee tekstejä Kilpisjärvestä, on heti selvää, että ne ovat saamelaisten maita, toteaa Valtonen.

Valotaiteilija: Tarkoitus on nostaa saamelaiskulttuuria esille

Saana-tunturin valotaideteoksen suunnittelija, valotaiteilija Kari Kola myöntää, että sanavalinnat teoksen kuvauksessa eivät ehkä miellytä kaikkia.

– En muista miten teksti on muotoiltu aikanaan. Itse pidän tärkeänä, että tärkeätä paikkaa nostetaan esille ja se tulee myös kansainväliseen tietoisuuteen. Sitä kautta tulee myös saamelaiskulttuuri esille. Kyllä minä näen etuna tämän kaikille.

– Olen keskittynyt positiivisuuteen ja tähän, että saadaan tehtyä poikkeuksellinen valoteos, tämmöinen teossarja, joka hyödyttää kaikkia. En ehkä näihin sanamuotoihin niin takertuisi tässä kokonaisuudessa, sanoo Kola.

Keskustellut saamelaiskäräjien kanssa

Valotaitelija Kari Kola kertoo keskustelleensa Saana-tunturin valaisemisprojektista muun muassa Suomen saamelaiskäräjien kanssa jo pari vuotta sitten.

Kola kertoo, että Saana ja Kilpisjärven alue ovat hänelle hyvin tärkeitä. Hän on kulkenut alueella vanhempiensa matkassa jo lapsesta saakka.

– Ensimmäisen kerran vanhempani veivät minut sinne, kun olin neljän kuukauden ikäinen. Olen käynyt melkein joka vuosi Kilpisjärvellä. Se on tuttu paikka ja tärkeä paikka itselleni. Tottakai siinä on kolmen valtion raja lähellä. Monta asiaa sitoutuu Saanan, kertoo Kola.

Suomen itsenäisyyden juhliminen tärkeää saamelaisille

Saana-tunturin valaiseminen on osa Suomen itsenäisyyden juhlimista. Valtonen ei halua kritiikillään polkea niitä ihmisä, joille Suomen 100-vuotis itsenäisyysjuhlat ovat tärkeät.

– Tiedän, että vanhemmanpolven saamelaiset ovat hyvin isänmaallisia ja juhlivat Suomen itsenäisyyttä. Osa on ollut puolustamassa Suomea rintamallakin. Mutta tämän valoteoksen toteuttamistavassa on moitittavaa. Toki Enontekiöllä voi olla ihmisiä, joille tämä on ihan ok. Mutta tiedän, että siellä on monia, joiden mielestä tämä ei ole hyväksyttävissä sanoo Valtonen.

Tutkijan tehtävä tuoda asioita esille

Valtonen näkee, että hänen roolinsa tutkijana on tuoda myös epäkohtia esille. Asian eteenpäin vieminen on hänen mielestään saamelaisten oma asia.

– En ole itse saamelainen. Olen tutkijana tuonut näkökantani esiin, koska en voinut olla sitä tekemättä, sanoo Valtonen.

Valtosen mukaan asiaan littyy myös se, että saamelaiset mielletään helposti mielensäpahoittajiksi ja valittajiksi.

– Jos saamelaiset nostavat esille asioita, he ovat valittajia, vaikka yrittäisivätkin käydä asiallista keskustelua, sanoo Valtonen.

Vaikka Taarna Valtonen ei olekaan itse kovin innoissaan valotaideteoksesta, hän ei halua ottaa varsinaiseen teokseen kantaa. Valtosen mielestä asia kuuluu paikallisille.

– Mielestäni kuitenkin tästä projektista paikallinen näkökulma on unohtunut, sanoo Suomen Akatemian tutkija Taarna Valtonen.

Lue tästä Luminous Finland 100 / Saana, Enontekiö-tapahtuman kuvaus.

Keski-Euroopassa kivikaudella maata viljelleiden naisten kanssa kannattaisi harvan meistä ruveta vääntämään kättä. Tuore tutkimus osoittaa, että rankkaa työtä vaatinut varhainen maanviljelys teki naisten olkavarsista vahvemmat kuin tämän päivän huippusoutajilla.

Cambridgen yliopiston tutkimus on tästä näkökulmasta uraauurtava. Bioarkeologeilla on ollut tapana tehdä päätelmiä naisten luista vain vertaamalla niitä miesten luihin. Ensi kertaa vertailu tehtiin esihistoriallisena aikana eläneiden ja tämän päivän naisten välillä.

Fyysinen rasitus muuttaa naisten luustoa silmämääräisesti selvästi vähemmän kuin miesten. Niinpä suorat vertailut tuottavat väärää tietoa naisten tekemien töiden ruumiillisesta rasituksesta.

– Kun naisia verrataan toisiin naisiin, alamme saada vihjeitä työnteon piiloon jääneestä historiasta tuhansien vuosien ajalta, sanoo tutkimusta johtanut arkeologi Alison Macintosh.

Vertailussa soudun eliittitiimi

Lihasten tavoin luutkin ovat elävää kudosta ja reagoivat rasitukseen, muistuttaa Macintosh. Toistuva rasitus voi muuttaa luun muotoa, kaarevuutta, paksuutta ja tiheyttä.

Kerroskuvattavina oli olka- ja sääriluita kivikaudelta, runsaan 7 000 vuoden takaa, pronssi- ja rautakausien kautta keskiaikaan saakka. Tuloksia verrattiin tämän päivän soutajien lisäksi muun muassa juoksijoihin ja jalkapalloilijoihin.

Soutajat olivat Cambridgen yliopiston huippujoukkueesta, joka voitti Cambridgen ja Oxfordin perinteisen soutukilpailun tänä vuonna ja teki uuden ennätyksen. Joukkueen jäsenille kertyy keskimäärin 120 harjoittelukilometriä viikossa.

Soutajien ja neoliittisella kivikaudella eläneiden naisten sääriluut olivat yhtä vahvat, mutta olkavarret olivat kivikaudella 11–16 prosenttia vahvemmat.

Pronssikaudelle tultaessa näkyy elämäntyylin muutos: olkavarret olivat 9–13 prosenttia nykysoutajaa vahvemmat, mutta sääriluut 12 prosenttia heikommat.

Naiset kuokkivat, nyhtivät ja jauhoivat

Vaikka tämän tutkimuksen perusteella ei voida varmasti sanoa, mikä muutoksen aiheutti, niin olkavarsiin epäilemättä kertyi voimaa, kun naiset muokkasivat maata ja korjasivat satoa käsin.

Jauhot saatiin tuhansien vuosien ajan vääntämällä jauhinkiviä käsin, ja joissakin yhteisöissä niin tehdään edelleen. Sen perusteella myös kivikaudella jauhamiseen kului jopa viisi tuntia päivässä.

Esihistoriallisen naisen käsivarsia rasittivat myös muun muassa veden noutaminen niin ihmisille kuin karjalle sekä nahkojen työstäminen. Töiden moninaisuuden takia on vaikea tulkita, miten kukin tehtävä muutti luita, sanoo Macintosh.

Tutkimukseen osallistuneen arkeologi Jay Stockin mukaan tuloksista on joka tapauksessa pääteltävissä, että naisten työpanos oli ratkaisevan tärkeä maanviljelykseen perustuneissa talouksissa.

Vei viisi ja puoli vuosituhatta Euroopan maanviljelyksen alusta, ennen kuin naisten luut lakkasivat poikkeamasta siitä, millainen Cambridgen soutajatiimin naisten luusto on tänä päivänä.

Tutkimus on julkaistu Science Advances -lehdessä.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vakuuttaa, ettei hänen vaalikampanjansa tehnyt salaista yhteistyötä Venäjän kanssa. Tällaista ei Trumpin mukaan ole missään nimessä ollut: Uutistoimisto AP:n mukaan hän toisti tämän kolme kertaa toimittajille lähtiessään Valkoisesta talosta lauantaina.

Trump kommentoi asiaa ensi kertaa sen jälkeen, kun hänen entinen turvallisuusneuvonantajansa Michael Flynn sai perjantaina syytteen valehtelusta liittovaltion poliisille FBI:lle. Flynn myönsi valehdelleensa keskusteluistaan Venäjän Yhdysvaltain-suurlähettilään Sergei Kisljakin kanssa.

Myöhemmin Trump kirjoitti verkkopalvelu Twitterissä joutuneensa erottamaan Flynnin, koska tämä valehteli varapresidentille ja FBI:lle.

– Hän on myöntänyt syyllistyneensä noihin valheisiin. Se on harmi, koska hänen toimensa siirtymän aikana olivat laillisia. Ei ollut mitään salattavaa, Trump kirjoitti.

Oikeusasiakirjojen mukaan Flynn oli keskustellut Yhdysvaltojen Venäjään kohdistuvista pakotteista sekä Kisljakin että Trumpin siirtymähallinnon kanssa. Keskustelut käytiin Trumpin vaalivoiton jälkeen mutta ennen virkaanastumista.

Trumpin lähipiirin yhteyksistä Venäjälle on meneillään tutkinta, jota johtaa FBI:n entinen johtaja Robert Mueller. Flynn on luvannut tehdä yhteistyötä tutkinnan kanssa. Trump sanoi lauantaina, ettei hän ole huolissaan siitä, mitä Flynn voi tutkijoille kertoa.

Uutista on täydennetty klo 19.25: Lisätty Trumpin Twitteriin kirjoittamat kommentit.

Lue lisää:

Kärähtääkö seuraavaksi joku Trumpin lähipiiristä? – Tämän tiedämme Michael Flynnin syytteistä

Analyysi: Flynnin tunnustus toi Venäjä-tutkinnan aimo loikan lähemmäksi Valkoisen talon ydintä

Ilpo Tolonen seisoi satamalaiturilla Suomen suurimmassa vientisatamassa Kotkassa. Elettiin joulukuun loppua vuonna 2011, ja jouluun oli aikaa vain muutama päivä. Tolonen tuijotti epäuskoisena sisään konttiin, jonka oven hän oli juuri avannut. Edessä oli neljä vihreää, maastokuvioitua laatikkoa.

Kontin ovessa olleesta taskusta löytyi rahtikirja, jossa ilmoitettiin laatikoiden sisältö: “Patriot missiles”. Tolonen avasi toisen kontin oven, sitten kolmannen. Kaikissa odotti sama näky.

Tolonen oli juuri löytänyt 69 huolellisesti pakattua Patriot-ohjusta, joiden ei todellakaan pitäisi olla Suomessa. Ohjukset olivat paketeissaan laukaisuvalmiina – niissä oli räjähdysaine ja ajopanos sisällä.

Lastin arvo olisi kymmeniä, ellei jopa satoja miljoonia euroja.

Kontit olivat todella hyvännäköisiä ja oikein merkitty. Ilpo Tolonen

Kontteja kuljettaneen laivan kapteeni seisoi Tolosen takana hiljaa. Hän ei ollut sanonut koko aikana sanaakaan. Tolonen otti puhelimen taskustaan ja soitti puhelun, joka sekoitti Suomen joulunvieton. Ohjuslöytö nousi uutisiin myös maailmalla: siitä kertoivat esimerkiksi BBC, CNN ja The Guardian.

Samalla hetkellä alkoi Tolosen pitkän uran erikoisin työtehtävä. Läheltä tosin piti, että koko ohjuslasti olisi matkustanut Suomen läpi kenenkään huomaamatta.

Kettinkiä hakemassa

Pohjois-Saksasta Emdenistä lähtenyt M/S Thor Liberty oli saapunut Kotkan Mussalon satamaan joulukuun puolivälissä vuonna 2011. Siellä laivaan oli tarkoitus lastata kettinkiä – hyvin järeää sellaista, sillä yhden silmukan läpimitta oli noin metri. Se oli niin painavaa, että ahtaajat joutuivat nostamaan yhden kettingin laivaan kolmessa erässä.

Kesken lastauksen ahtaajat huomasivat, että kettinki kipinöi voimakkaasti laivan reunaa vasten. Lisäksi ruumassa pyöri irtonaisia pahvilaatikoita, joissa oli räjähteen kuva. Ahtaajat keskeyttivät työnsä eivätkä suostuneet jatkamaan lastausta. He ottivat yhteyttä työsuojelutarkastajaan, joka ilmoitti tilanteesta liikenteen turvallisuusvirastolle Trafille.

Trafi päätti pysäyttää laivan Kotkan satamaan. Selvisi, että laivan liki 160 000 kilon lasti nitroguadiniini-nimistä massaräjähdettä oli lastattu päin honkia.

Ilpo Tolosen puhelin soi.

Tolonen lähti Mussaloon heti.

– Räjähdelaatikoita oli 6 000, ihan käsittämätön määrä. Niiden väliin oli laitettu vain vaneriseiniä, jotta ne pysyisivät paikallaan, Tolonen kertoo.

Man-saaren lipun alla kulkenut laiva oli joutunut matkalla myrskyyn Saaristomerellä, minkä vuoksi osa räjähdelaatikoista oli lentänyt ympäriinsä ruumassa. Tolonen ihmetteli yhdessä merenkuluntarkastajan kanssa, kuinka Saksasta oli voitu päästää näin huonosti lastattu laiva merelle. Sen ei olisi pitänyt olla mahdollista.

– Se oli yllätys, sillä määräykset Saksassa ovat tiukat. He edellyttävät räjähteiden pakkaamista kontteihin ja vaativat räjähteistä aina myös kontitustodistuksen.

Katsoimme, että hetkinen, mitä nämä oikein ovat. Ilpo Tolonen

Nitroguadiniini kuuluu räjähdeaineisiin, joiden ominaisuuksiin yleensä kuuluu, että ne voivat helposti syttyä kuumuuden, kitkan tai iskujen vaikutuksesta. Räjähdelaatikoissa oli varoitus, jonka mukaan aine alkaa hajota 220 asteen lämpötilassa. Tolonen päätteli, että jos räjähteet joutuisivat tekemisiin avotulen tai kipinöiden kanssa, seurauksena voisi olla katastrofi.

Jos 160 000 kilon lasti räjähtäisi, jäljelle jäisi iso monttu.

– Totesimme yhdessä merenkuluntarkastajan kanssa, että räjähteet on pakattava turvallisesti kontteihin ennen kuin laiva voisi jatkaa matkaa.

Kontitus päätettiin tehdä joulunpyhinä, koska satama oli silloin hiljaisimmillaan. Laiva siirrettiin sataman kauimmaiseen kulmaan ja operaatiota varten valjastettiin iso joukko viranomaisia. Ahtausliikkeet alkoivat etsiä työntekijöitä, jotka saisivat täydellisen perehdytyksen ja koulutuksen räjähteiden kontitukseen. Räjähdysvaara olisi ollut todellinen, jos satamassa olisi syttynyt tulipalo.

– Yritimme estää sen, ettei kipinöitä tulisi. Siksi alueelle oli järjestettävä vartiointi.

Pelastusvalmiutta nostettiin myös naapurimaakunnissa ja sairaaloita tiedotettiin siltä varalta, että jotain tapahtuisi. Alue, jolla kontitus tapahtuisi, eristettiin.

Raketteja

Operaatio alkoi laivan tyhjennyksellä kolmen päivän kuluttua siitä, kun irtonaiset räjähdelaatikot oli löydetty. Silloin Tolosen huomio kiinnittyi ruumasta nostettuihin hyväkuntoisiin laivakontteihin. Nämä 18 konttia oli nostettu sataman kentälle A-laiturin päähän, jotta irtoräjähteiden kontitukselle olisi tarpeeksi tilaa. Konttien kyljessä oli teksti, jonka mukaan ne sisälsivät raketteja.

– Ne näyttivät normaaleilta laivakonteilta, mutta olivat lyhyempiä. Kontit olivat todella hyvännäköisiä ja oikein merkitty.

Kaikki näytti olevan mallillaan, mutta jokin konteissa jäi kaihertamaan Tolosen mieltä. Hän pohti satamissa vuosittain tehtäviä vaarallisten aineiden konttitarkastuksia, joissa jopa joka kolmannessa kontissa havaittiin sidontapuutteita.

– Mietin, että jos he eivät olleet lastanneet laivaa oikein, onko myös kontit lastattu väärin. Päätin avauttaa muutaman kontin.

Paikalle kutsuttiin merenkuluntarkastaja, satamakapteeni ja tullin edustaja. Lisäksi operaatiota seurasi Thor Libertyn kapteeni. Selvisi, että konttien sidonnassa ei todellakaan ollut puutteita.

– Katsoimme, että hetkinen, mitä nämä oikein ovat. Yhdessä kontissa oli neljä laatikkoa, jotka oli pakattu niin, että neljän laatikon paketti tuli kiskoilla ulos. Ne olivat kontissa niin tiukassa, että ne eivät olisi liikkuneet paikaltaan, vaikka konttia olisi pyöritelty trukilla.

Kontin sisällä olleesta muovitaskusta löytyi arkinen rahtikirja, josta selvisivät sekä kohdesataman nimi ja että se, minkä sortin raketteja laatikoissa oli. Tolonen oli löytänyt 69 Patriot-ohjusta, jotka olivat matkalla Etelä-Koreaan.

Liikkumis- ja lentokielto

Kaikki paikalla olleet ällistyivät – laivan kapteenia lukuun ottamatta.

– Tiesimme heti, mikä niiden määränpää oli, vaikka sitä ei kerrottu heti julkisuuteen. Laivan kapteeni ei sanonut koko aikana sanaakaan.

Tolonen soitti sisäministeriön päivystäjälle ja kertoi löydöstä. Sisäministeriöstä puolestaan otettiin yhteys puolustusministeriöön.

– Tunnissa tieto meni hallitukselle asti. Sitten aseiden kauttakulkuluvista vastaava ihminen puolustusministeriöstä soitti ja sanoi, ettei ohjuksilla ole kauttakulkulupaa.

Tolonen ryhtyi järjestämään ohjuksille aseellista vartiointia. Suomenlahden merivartioston suurin vartiolaiva Merikarhu oli jo paikalla turvaamassa aluetta, koska se oli hälytetty satamaan räjähdelöydön jälkeen. Lisäksi paikalle saapuivat sotilaspoliisit ja vähän ajan kuluttua poliisi.

– Siellä oli myös sataman vartiointiväkeä. Määrää en pysty sanomaan, mutta aseellista porukkaa oli paljon.

Puolustusvoimien ohjus- ja räjähdeasiantuntijat tarkastivat lastin. Keskusrikospoliisi ja tulli alkoivat tutkia tapausta. Thor Libertyn ukrainalainen kapteeni ja perämies otettiin kiinni epäiltyinä puolustustarvikkeiden maastavientirikoksesta. Poliisi kuuli myös useita miehistön jäseniä. Laivan miehistön vahvuus oli 11 henkeä.

Satama-alueelle julistettiin liikkumis- ja lentokielto kilometrin säteellä. Suomen suurten medioiden huomio kiinnittyi Kotkaan. Kymen Sanomien sivut täyttyivät Thor Libertyn seikkailuista. Ilpo Tolosen puhelin pirisi kymmeniä kertoja päivässä.

Salainen varasto

Ohjukset takavarikoitiin ja kuljetettiin puolustusvoimien alueelle salaiseen paikkaan, joka on tarkoitettu räjähdemateriaalin varastointiin. Puolustusvoimat, tulli ja poliisi olivat vaitonaisia kaikista yksityiskohdista liittyen ohjusten kuljetukseen ja säilytyspaikkaan.

Laivasta irrallaan löytyneiden räjähdelaatikoiden kontitus alkoi kahden työryhmän voimin jouluaatonaattona. Työ kesti kolme päivää.

– Täytimme kaksi konttia kerrallaan ihan käsipelillä. Rikkinäiset laatikot lähetettiin hävitettäviksi puolustusvoimien alueelle. Räjähteitä jouduttiin hävittämään satoja kiloja.

Tulli kumosi räjähteitä koskevan takavarikkopäätöksensä 4.1.2012. Samana päivänä hallitus myönsi Patriot-ohjuksille kauttakulkuluvan, ja ne palautettiin seuraavana päivänä Mussalon satamaan. Thor Liberty oli valmis jatkamaan matkaansa.

Laiva lähti Kotkasta loppiaisena aamuyöllä sen jälkeen, kun ohjukset oli lastattu. Saksan meripoliisi pysäytti vielä laivan Kielin kanavassa ja vaati kontitustodistuksia. Todistukset lähetettiin, ja laiva sai jatkaa matkaa.

Tolonen pitää koko tapausta erittäin poikkeuksellisena.

– Olisiko se ollut jonkinlainen hämäys. Haettiin kolmannesta maasta kettinkiä, että päästiin eteenpäin. Eihän tällaisia lasteja Suomen vesillä kulje. Tämä jäi kiinni vain siksi, että laiva joutui myrskyyn ja paketit lensivät sikinsokin.

Viranomaiset yhä vaitonaisia

Ohjusten tarkkaa varastointipaikkaa Suomessa tai niiden mallia ei kerrottu julkisuuteen – eikä kerrota vieläkään. Vielä viisi vuotta tapauksen jälkeen Puolustusvoimat ja tulli ovat tapauksesta vaitonaisia. Puolustusvoimat kehottaa kääntymään asiassa tullin puoleen. Tulli puolestaan vetoaa siihen, että sen tiedotusvastuu on päättynyt.

Tullista ei kommentoida myöskään sitä, kuinka arvokas ohjuslasti lopulta oli. Tullirikostorjunnan takavarikkotilastossa on kuitenkin valtava piikki vuonna 2011. Kun aiempina vuosina takavarikoidun tavaran arvo on ollut alle kymmenen miljoonaa euroa, vuonna 2011 se oli yli 90 miljoonaa euroa.

Yle pyysi myös pelastusviranomaisilta kuvaa ohjuslaatikoista, mutta viranomaiset eivät anna kuvia julkisuuteen.

Ohjuslaatikoita ei Tolosen tietojen mukaan avattu Suomessa lainkaan.

– Sain sen käsityksen, että niitä ei avattu, koska laatikko olisi ollut myös laukaisualusta.

Räjähteitä jouduttiin hävittämään satoja kiloja. Ilpo Tolonen

Seuraavana kesänä Thor Libertyn ukrainalainen päällikkö ja perämies tuomittiin sakkoihin siitä, että he olivat laiminlyöneet aluksen merikelpoisuudesta huolehtimisen. Sakkorangaistus kuitenkin kumottiin myöhemmin hovioikeudessa.

Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen räjähdysaineiden erikoistutkija kertoi oikeudessa, että laivan kuljettama räjähde on huonoa palamaan eikä se räjähdä palaessaan. Hän totesi, että aine alkaa hajota lämpötilan kohotessa 220-240 asteeseen, mutta ei silloinkaan räjähdä. Erikoistutkijan mukaan räjähtämismahdollisuudet olivat hyvin teoreettiset, sillä aineen saa räjähtämään vain toisella räjähteellä.

Aineen käyttäytymistä olisi ollut erikoistutkijan mukaan kuitenkin mahdoton arvioida, jos se olisi päässyt kosketuksiin esimerkiksi öljyn kanssa.

Ohjuslastin rikostutkinnassa selvisi, että ohjukset olivat osa Saksan ja Etelä-Korean välistä laillista asekauppaa. Esitutkinta lopetettiin joulukuussa 2015. Valtakunnansyyttäjänviraston mukaan sen jatkaminen olisi ollut turhan kallista suhteessa siihen, että teosta olisi seurannut enintään lievä sakkorangaistus.

Tapaus kuitenkin paljasti, että meriliikenteen valvonnassa on Suomessa puutteita.

Harhautusoperaatio?

Valtiotieteiden tohtori, kriisinhallinnan asiantuntija Timo Hellenberg ihmettelee, miksei Thor Libertyn liikkeitä selvitetty tarkemmin. Hän sanoo, että laivan monimutkaisiin omistajarakenteisiin ja esimerkiksi laivan reititykseen liittyy hänen mielestään paljon kysymyksiä, joihin ei koskaan saatu vastausta.

– On täysin uskomatonta väittää, että Etelä-Koreaan matkalla oleva laiva risteilee Itämeren päästä päähän hakemaan ankkuriketjua. Toinen kysymys on, miksi laiva tuli Viron rannikolle, jossa argumenttina oli tankkaaminen. Kuitenkin sitä huollettiin useamman aluksen toimesta. On kummallista, ettei tapaus näytä johtaneen laajempaan ylimmän valtiojohdon keskusteluun, Hellenberg toteaa.

On täysin uskomatonta väittää, että Etelä-Koreaan matkalla oleva laiva risteilee Itämeren päästä päähän hakemaan ankkuriketjua. Timo Hellenberg

Hellenberg näkee Thor Libertyssä paljon samaa kuin Arctic Sea -laivan tapauksessa. Venäläistaustaisen suomalaisyrityksen laiva kaapattiin Itämerellä kesällä 2009. Alus oli puutavaralastissa, mutta tapausta tutkineen Hellenbergin mukaan siellä kuljetettiin todennäköisesti vaarallisia raaka-aineita.

– Alus pysähtyi tuntikausiksi Ruotsin aluevesille ja sinne lastattiin tavaraa, joka ei rahtikirjojen mukaan alukseen kuulunut. Laivaa käytettiin todennäköisesti muulina eli hankittiin sille Suomesta paperilla oleva lupa kulkea Euroopan läpi puutavaralastissa.

Hellenbergin mielestä myös Thor Libertyn logistinen ketju olisi pitänyt tutkia tarkemmin.

– Tapaus ei näytä lainkaan siltä, miltä sen on todettu näyttävän. Ei näin voi toimia, että haetaan oikeutusta keinoilla, jotka eivät kuulu merenkulkuun EU:n sisävesillä.

Ei kenenkään vastuulla

Ongelma on se, ettei tällaisten tapausten selvittäminen ole suoranaisesti kenenkään vastuulla. Hellenbergin mielestä EU:n tehtävä olisi kehittää jäsenmaiden keskinäistä tiedonvaihtoa epäilyttävissä tilanteissa, mutta silloin tullaan helposti kansallisen itsemääräämisoikeuden tontille. Tähän taas liittyy uusia uhkakuvia.

Hellenberg sanoo, että esimerkiksi terroristit ovat kiinnostuneet käyttämään meriliikenneverkkoa väärin. Kemialliset ja biologiset aseet sekä radioaktiiviset aineet, ydinmateriaalit ja räjähteet ovat kärjessä paitsi sotaa käyvien valtioiden myös terroristien hankintalistalla.

Siksi hänen mielestään pitäisi keskittyä tunnistamaan hienovaraisia signaaleja, joista voi päätellä, ettei kaikki ole kunnossa.

– Niitä ovat aluksen tai miehistön poikkeava käyttäytyminen sekä erilaiset rahtaukseen, logistiikkaan, tullaukseen ja kommunikaatioon syntyvät poikkeamat. Ne antavat viitteitä siitä, että jotain on pielessä.

Tässä onkin Suomessa petrattu Thor Libertyn ansiosta. HaminaKotkan satamassa ryhdyttiin tapauksen jälkeen tihentämään vaaralliseksi luokiteltujen aineiden konttitarkastuksia. Satamalla ei ole oikeutta tarkastaa laivoja, mutta yhteistyössä tullin kanssa tehtävät pistokokeet keskittyvät epäilyttäviin kontteihin.

– Konttien läpivalaisua on lisätty, samoin profilointia eli sitä, mistä tavara tulee ja minne se menee. Lisäksi turvamenettelyjä ja ilmoitusohjeistusta on kiristetty ja sovittu, mihin poikkeamiin reagoidaan mitenkin, kertoo ohjuskonttien avauksessa mukana ollut HaminaKotkan sataman liikennejohtaja Markku Koskinen.

En lähtisi sanomaan, ettemme tiedä, mitä siellä tapahtuu. Markku Koskinen

Koskisen mukaan konttikuljetuksia valvotaan Euroopassa hyvin ja tiedonvaihto satamien välillä toimii.

– Jos havaitaan jotain, ilmotetaan välittömästi viranomaisille kuten pelastuslaitokselle ja Trafille. Sitä kautta leviää tieto Eurooppaan muuallekin. Käytännössä laivaa seurataan seuraavissa satamissa ja katsotaan, että asiat ovat kunnossa.

Thor Liberty jäi nalkkiin valveutuneiden ahtaajien ansiosta. Ohjuskontit sen sijaan olivat hilkulla jäädä kokonaan avaamatta. Koskinen arvioi silti, että ns. pimeitä lasteja ei Suomen vesillä juuri liiku.

– En lähtisi sanomaan, ettemme tiedä, mitä siellä tapahtuu. Kyllä me ja viranomaiset aika hyvin tiedämme.

Klo 15:04 Thor Libertyn miehistön vahvuus korjattu.

Saksalainen Denise Herrmann juhli voittoa ampumahiihdon maailmancupin naisten takaa-ajossa Östersundissa. Jo pikakilpailun voittanut Herrmann oli ykkönen myös sunnuntain 10 km:n takaa-ajossa.

Toiseksi sijoittunut ranskalainen Justine Braisaz jäi 25,8 sekuntia Herrmannista. Herrmann kiersi kaksi sakkokierrosta, mutta Braisaz ampui puhtaasti. Norjalainen Marte Olsbu sijoittui kolmanneksi. Olsbu ampui kaksi sakkoa ja jäi 48,0 sekuntia kärjestä.

Kärkikaksikko Herrmann ja Braisaz lähtivät peräkanaa viimeiseltä ampumapaikalta, mutta saksalainen Herrmann hiihti selvästi kovempaa vauhtia ja karkasi takaa-ajon voittoon.

Kaisa Mäkäräisen ammunta takkuili jälleen. Mäkäräinen ampui neljä ohilaukausta, kaksi makuupaikoilta ja kaksi pystypaikoilta. Kuudentena matkaan lähtenyt Mäkäräinen sijoittui seitsemänneksi (1.28,9 minuuttia kärjestä).

Mari Laukkanen oli 30:s. Laukkanenkin joutui neljälle sakkokierrokselle ja jäi 3.14,2 minuuttia kärjestä. Maailmancup-kiertueen seuraavat osakilpailut ovat vuorossa ensi viikolla Itävallan Hochfilzenissä.

Naiset / Takaa-ajo, 10 km, Östersund

1) Denise Herrmann (GER) 30.02,7 (2)
2) Justine Braisaz (FRA) + 25,8 (0)
3) Marte Olsbu (NOR) + 48,0 (2)
4) Lisa Vittozzi (ITA) +1.09,1 (1)
5) Maren Hammerschmidt (GER) +1.16,8 (2)
6) Nadezhda Skardino (BLR) +1.19,6 (0)
7) Kaisa Mäkäräinen (FIN) +1.28,9 (4)
8) Vanessa Hinz (GER) +1.29,1 (1)
9) Olga Pidhrushna (UKR) +1.40,0 (1)
10) Galina Vishnevskaja (KAZ) +1.41,8 (1)

30) Mari Laukkanen (FIN) +3.14,2 (4)

MAAILMANCUPIN TILANNE (3/26)
1) Justine Braisaz (FRA) 142
2) Denise Herrmann (GER) 138
3) Nadezhda Skardino (BLR) 127
4) Synnöve Solemdal (NOR) 119
5) Julia Dzhima (UKR) 116
6) Marte Olsbu (NOR) 115
7) Kaisa Mäkäräinen (FIN) 104
8) Lisa Vittozzi (ITA) 103

22) Mari Laukkanen (FIN) 49

Lue lisää:

Mäkäräisellä ongelmia aseensa kanssa - "Pasmani menivät sekaisin"

Mari Laukkanen: "Nyt suksi kulki paremmin"

Herrmannista ei kohistu turhaan - "Ehkä tajuan kotona mitä tuli tehtyä"

Yhdysvaltain senaatti hyväksyi lauantaiaamuna suuren verouudistuksen, jonka on määrä alentaa monien kansalaisten ja yritysten veroja.

Tappiolle jääneet demokraattisenaattorit ja eräät kommentaattorit ovat kiinnittäneet huomiota lakipaketin käsittelyyn.

Esimerkiksi The New Yorker -lehden kolumnisti John Cassidy vertaa verouudistusta edelliseen, vuonna 1986 toteutettuun veropakettiin. Tuolloin asia oli kongressissa esillä toistakymmentä kertaa ja prosessi vei puoli vuotta.

Tällä kertaa verouudistusta ei käsitelty kertaakaan julkisessa kuulemisessa, vaan prosessi vietiin läpi muutamassa viikossa ja julkisuudelta piilossa.

Monet demokraatit myös ovat kertoneet saaneensa lopullisen lakitekstin käsiinsä vasta pari tuntia ennen äänestystä.

Edustajien mukaan annetussa ajassa oli mahdotonta perehtyä noin 500-sivuiseen tekstiin. Senaattori Jon Tester esittelee lakitekstiä facebookissa

Erityisen outoa oli se, että tekstiin oli viime tingassa tehty muutoksia, jotka oli kirjattu sivujen laitaan käsin. Teksti oli pientä ja kirjoittajan käsiala niin koukeroinen, etteivät lukijat saaneet siitä selvää.

USA Today -lehti on julkaissut kuvia laki tekstistä, jonka muutama sivu on viivattu yli. Edustajat ihmettelevät twiiteissä, kuuluuko sekin sivu lakipakettiin. Senaattori Bob Menendezin twiitti yliviivatuista sivuista

Johtavalle republikaanipuolueelle lakipaketin läpimeno senaatissa oli merkittävä voitto.

Edustajainhuone on jo aiemmin hyväksynyt oman paperinsa, joka poikkeaa jonkin verran senaatin tekstistä. republikaanit arvelevat, ettei tekstien erojen poistaminen ole enää suuri ongelma. Myös presidentti Donald Trump toivoo, että hän pääsee allekirjoittamaan lain ennen joulua.

Poliisi suunnittelee jatkossa lähettävänsä virolaisille kotiin ilmoituksen Suomessa saadusta ylinopeussakosta. Ilmoituksessa annetaan mahdollisuus noutaa sakko Suomesta tai ilmoittaa suomalainen, esimerkiksi työnantajan osoite, johon sakon voi lähettää. Tällä hetkellä sakkoa ei voi suoraan lähettää toisen valtion kansalaiselle toiseen valtioon.

– Jos he eivät reagoi tiettyyn määräaikaan mennessä, niin etsintäkuulutetaan auto ja sen omistaja tai haltija. Jos poliisi tapaa auton tai sen omistajan tai haltijan rajalla tai missä ikinä, se pysäytetään ja selvitetään siinä se tilanne samaan tapaan kuin itärajalla, poliisin liikenneturvallisuuskeskuksen johtaja ylikomisario Dennis Pasterstein sanoo.

Pastersteinin mukaan tavoitteena on liikenneturvallisuuden parantaminen ja se, että kameravalvonta puree myös etelänaapurin kansalaisiin.

– Meillä on tänä vuonna 12 000 ulkomaalaista tapausta, joista suurin osa on virolaisia. Iso osa sakoista on jäänyt käsittelemättä, sillä emme ole saaneet sakkoja toimitettua, Pasterstein sanoo.

Tavoitteena on, että ensimmäiset kirjeet lähtevät tämän vuoden aikana.

– Tämä ei ole vielä kirkossa kuulutettu, mutta pykälät löytyvät laista, että voimme näin tehdä, Pasterstein toteaa.

Virolaisilta perityt sakkorahat pitää Viro

Ne EU-maiden kansalaisten saamat sakot, jotka poliisi on saattanut tiedoksi mutta joita ei ole määräaikaan mennessä maksettu, päätyvät Oikeusrekisterikeskuksen pöydälle. Keskus taas voi lähettää sakon täytäntöönpanopyynnön toiselle EU-maalle, esimerkiksi Viroon.

Jos pyyntö tunnustetaan toisessa maassa, voi toinen EU-maa periä sakot maansa kansalaiselta tai maassa asuvalta henkilöltä.

– Tällöin rahat perinyt maa pitää myös rahat, eli ne eivät tule Suomelle, Oikeusrekisterikeskuksen täytäntöönpanopäällikkö Tauno Aalto sanoo.

Pyyntöjä on lähetetty tänä vuonna ennätysmäärä, yli 400 kappaletta. Tämä on noin viidesosa siitä pöydällä odottavasta pinosta, mitä voitaisiin lähettää, jos resurssit riittäisivät.

– Meidän pitäisi pystyä lähettämään ainakin kolminkertaisesti pyyntöjä, että päästäisiin tyydyttävälle tasolle, Aalto kertoo.

Pullonkaula siis on Oikeusrekisterikeskuksessa. Vaikka poliisi saisi annettua kaikki sakot tiedoksi, maksamisesta kieltäytyvien sakkojen perintä ei helpotu yhtään.

Myös ylikomisario Pasterstein tietää, että periminen on hankalaa, jos sakkoa ei makseta.

– Katsotaan nyt mitä tässä tapahtuu, rauhoittuuko tilanne, hakevatko he sakkoja tai joudutaanko heitä etsintäkuuluttamaan. Työpanoksen täytyy toki olla suhteessa tuloksiin, Pasterstein toteaa.

Kaisa Mäkäräisen ampumahiihdon maailmancupin avausviikko päättyi seitsemänteen sijaan Östersundin takaa-ajossa. Mäkäräisen hiihtovauhti oli kunnossa, mutta neljä sakkokierrosta pudottivat sijoituksen seitsemänneksi.

- Periaatteessa hyvää tekemistä, mutta ei vain riitä. Seitsemäs sija oli hyvä tulos tämänpäiväisellä suorituksellani, mutta matkan varrella oli sattumuksia ihan riittämiin, Mäkäräinen kertasi.

Mäkäräinen aloitti ampumalla nollat ensimmäiseltä makuupaikalta, mutta koki ylimääräistä draamaa aseensa kanssa.

- Aseen lipaskotelossani on joku vika. Ensimmäisen makuuammuntani jälkeen lippaani oli pudonnut matkalle, mutta onneksi sain nopeasti tilalle uuden lippaan. Pasmani menivät kuitenkin sekaisin. Pakko myöntää, etten pystynyt lähtemään samanlaisella rentoudella toiseen makuuammuntaan, Mäkäräinen viittasi kahteen ohilaukaukseensa.

Östersundin kisaohjelma oli tiivis. Nyt Mäkäräinen ja kumppanit saavat hetken aikaa huilata, kunnes maailmancup-kiertue siirtyy Itävallan Hochfilzeniin, jossa kilpailut alkavat tulevana perjantaina.

- Kauden avaus oli todella raju, kun meillä oli neljä kilpailua kahdeksassa päivässä. Nyt on sitten luvassa ruhtinaalliset neljä välipäivää, joista yksi tosin kuluu matkustamiseen. Mutta toivotaan, että luvassa on vielä parempia esityksiä, Mäkäräinen mietti.

Mäkäräinen painotti, ettei kenenkään kannata huolestua Östersundin tulosten perusteella.

- Ei ole mitään syytä lähteä dramatisoimaan tilannetta. Tämä oli kuitenkin mielestäni kohtuullisen tasapainoinen kisaviikko. Porukka vain ampuu vuosi vuodelta nopeammin ja tarkemmin. Sellaiset keskivertosuoritukset eivät riitä kärkisijoille, Mäkäräinen arvioi.

- Pelissä ollaan mukana. Hiihdossa en häviä, erot tulevat ampumapenkalla, takaa-ajossa ladulla toiseksi nopeinta vauhtia pitänyt Mäkäräinen sanoi.

Lue lisää:

Mäkäräinen ja Laukkanen pettyivät ohilaukauksiinsa

Mari Laukkanen: "Nyt suksi kulki paremmin"

Herrmannista ei kohistu turhaan - "Ehkä tajuan kotona mitä tuli tehtyä"

Yhdysvalloista levinnyt kreationismi ei arkkipiispa Kari Mäkisen mukaan ole saanut suurta jalansijaa Suomessa.

Evankelisluterilaisessa kirkossa Raamattua tulkitaan eri tavoin kuin kreationismissa, jonka mukaan esimerkiksi evoluutioteoria voidaan kiistää, koska Jumala on luonut kaiken.

Tieteellinen tieto ei ole arkkipiispan mukaan ristiriidassa uskon kanssa vaan tutkii todellisuutta omista lähtökohdistaan. Tieteen väheksymiseen ei näinä aikoina ole syytä.

Ensi keväänä eläköityvä Kari Mäkinen vertaa esimerkiksi ilmasto- ja muita ympäristötutkijoita Vanhan testamentin profeettoihin, joiden sanoma oli, että nyt edetään väärään suuntaan.

Raamatun luomiskertomusta pitäisi arkkipiispan mukaan lukea niin, että se ei ole luonnontieteellinen kertomus tai historiakertomus, vaan kuvaa ihmisen olemassaoloa luonnon osana, ei sen valtiaana.

– Kyltymätön, ahne halu hyväksikäyttää näyttää dominoineen liiaksi. Se viesti, joka tällä hetkellä tulee luonnontieteilijöitten taholta, on vähän niin kuin diagnoosi tästä maapallosta. Se sanoo, että tämä on sairas. Mutta se on diagnoosi, joka ei vielä anna lääkettä, arkkipiispa Kari Mäkinen pohtii.

Sen ymmärryksen, mitä meillä tällä hetkellä on, niin sen välittäminen on minusta koulun tehtävä. Kari Mäkinen, arkkipiispa

Koulun tehtävä on antaa ihmisille eväitä ymmärtää monimutkaista maailmaa parhaan saatavilla olevan tiedon mukaan. Arkkipiispan mukaan koulun pitää antaa samalla ymmärrys tieteellisen tiedon luonteesta.

– Tiede ei anna tällaisia lopullisia uskomuksia, vaan on sellainen, jossa ihminen käyttää järkeään ja pyrkii mahdollisimman hyvin ymmärtämään tätä todellisuutta. Sen ymmärryksen, mitä meillä tällä hetkellä on, niin sen välittäminen on minusta koulun tehtävä, linjaa arkkipiispa.

Tiede ei kuitenkaan voi antaa lopullisia selityksiä sille, miksi me olemme olemassa. Tähän vastaa Kari Mäkisen mukaan uskonto.

Tutkijoiden uusia havaintoja maailman synnystä arkkipiispa kertoo seuraavansa mielenkiinnolla.

– Tämä todellisuus on olemassa Jumalan tahdosta.

– Uteliaana ja kiinnostuneena seuraan, mitä kaikkea sen tapahtumista tiede kertoo. Mutta kenen tahdosta tämä kaikki on olemassa - siinä ihminen on aika pieni ja Jumala on aika merkittävä.

Pyövelin kirves vei hengen yli 2 000 suomalaiselta – katso, miltä teloituspaikoilla näyttää nyt

Suomen valtio mestasi omiaan jopa syrjähypyistä. Aiheesta on tehty nyt laaja tutkimus, joka valottaa kohtaloita kuolemanrangaistusten taustalla. Lue 16 tositarinaa.

Lähiönuori Freddie kuoli väkivaltaisen poliisin otteisiin – USA:n piilorasismi tappaa mustia nuoria miehiä, ja se myös nosti Trumpin valtaan

Nykyisin enemmistö valkoisista amerikkalaisista uskoo, että mustien köyhyys johtuu muusta kuin syrjinnästä. Avoin rasismi on vähentynyt, mutta piilorasismi on juurtunut syvälle.

Australiassa raikaa maapallon eteläisin suomenkielinen rockradio – Tuula ja Kristian Olin vaihtoivat tangon Nightwishiin

Olinin pariskunta lähti lämmön perässä maapallon toiselle puolelle itsenäisyyspäivänä 21 vuotta sitten. He vaalivat sidettään vanhaan kotimaahan soittamalla tuttuja rock-kappaleita Brisbanen Suomiradion kuulijoille.

Olavi Uusivirta pääsi yli häpeästä ottamalla paidan pois lavalla - vasta silloin hän koko olevansa vapaa

Uusivirta on aloittanut kokeilun: miltä tuntuu olla miehenä seksuaalisen halun kohteena. Välillä sopivan käytöksen rajat ovat olleet koetuksella.

38 kuntajohtajaa saa enemmän palkkaa kuin pääministeri – katso täältä, minkä verran kotikuntasi maksaa johtajilleen

Kunnat avasivat Ylelle yhteensä lähes 1 700 kuntajohtajan ja johtoryhmäläisen tiedot. Yhtä suurta tietopakettia ei ole aiemmin julkaistu. Jutun lopussa olevasta laskurista voit katsoa oman kuntasi tiedot.

Kevättalvella 2017 pohjoissavolaisessa paikallislehdessä oli juttu kahden siilinjärveläisen miehen tempauksesta satavuotiaan Suomen kunniaksi. Miehet aikoivat muistaa isänmaata käymällä talviverkoilla satana päivänä.

Tästä syntyi ajatus osallistua Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden ohjelmaan myös Yle Kuopion radiolähetyksessä.

– Minusta talviverkoilla käynti oli mahtava idea ja osoitus siitä, että hankkeiden ei tarvitse olla pelkkää pönöttämistä, Yle Kuopion juontaja Petri Julkunen sanoo.

Radiossa kuultiin sata sanaa ja sananselitystä Pekka Vepsäläisen koostamasta Sisä-Savon murresanakirjasta Aena kun silimä välttää. Tosin kuten ehkä aihepiiriin kuuluu, laskut menivät sekaisin ja itsenäisyyspäivään mennessä sanoja ehtii tulla selvästi yli sata. Toisena juontajana sanoja arvuutti Petri Julkusen kanssa Juhani Forsman.

Kuuntele parhaat palat sarjasta tästä:

Mitkä sanat jäivät juontajien mieleen suosikkeina? Forsman ottaa esille sellaiset murrehelmet kuin jatkoo askelta (kiiruhtaa) ja huushollakka (tilapäinen taloudenhoitaja). Julkusen kuulomuistiin jäi verbi lehmääntyä (laiskistua paikalleen esimerkiksi aterian jälkeen).

Harvasta radio-ohjelmasta on tullut Yle Kuopion toimitukseen yhtä paljon palautetta kuin murresarjasta. Savon murre on seikka, joka herättää yhtä paljon intohimoja kuin vaikkapa keskustelu nasta- ja kitkarenkaiden välillä, Julkunen vertaa.

– Samalla minullekin on valjennut, että miten köyhä sitä kuitenkin on Savon murteen kanssa. Vaikka täältä on kotoisin ja ikänsä täällä on touhunnut, aina oppii jotain uutta, Forsman jatkaa.

Tämän vuoden itsenäisyyspäivän Aleksi Ristimäki tulee muistamaan. Aamupäivällä 24-vuotias Ristimäki menee Lappeenrannassa kaupungintalolle ja ryhtyy kiskomaan ylleen lumipukua. Ympärillä kolmesataa muuta miestä häärää samanlaisen valkoisen haalarin kanssa.

Samaan aikaan toisella puolella kaupunkia Rakuunamäen varuskunta-alueelle kuljetetaan bussilasteittain varusmiehiä. Busseja tulee paljon, niiden kyydissä matkustaa yhteensä 1100 nuorta miestä. Heilläkin on kaikilla asunaan sotakuvastosta tuttu, ikoninen lumipuku.

Suomen satavuotispäivänä Lappeenrannan sankarihautausmaan jokaisella haudalla seisoo kunniavartiossa lumipukuinen nuorukainen. Aleksi Ristimäki seisoo sankarihaudalla numero 767. Se on hänen vaarinsa veljen hauta.

– Kun näin Turun Sanomissa ilmoituksen kunniavartioista, halusin heti selvittää, voinko päästä vaarin veljen haudalle, Ristimäki kertoo.

Mittavat järjestelyt vaatineen kunniavartion ajatus on, että vartiossa seisoo suunnilleen samanikäinen mies kuin sankarivainaja kuollessaan oli.

Täysin vieras mutta jotenkin tärkeä

Aleksi Ristimäki ei pidä itseään kovin tunteellisena ihmisenä. Kyyneleet eivät kuitenkaan ole kaukana, kun hän pitkän junamatkan jälkeen miettii, miksi oli niin tärkeää päästä seisomaan kunniavartioon vaarinsa veljen haudalle. Hän on matkustanut lapsuutensa Lappeenrantaan opiskelukaupungistaan Turusta jo muutamaa päivää ennen itsenäisyyspäivää.

–Lähden siitä, että elämä on ihmiselle kaikkein arvokkain. En osaa keksiä mitään suurempaa uhrausta, kuin menettää elämänsä valtion itsenäisyyttä puolustaessa, Ristimäki muotoilee.

Ennen ilmoittautumistaan kunniavartioon Aleksi Ristimäki ei tiennyt vaarinsa veljestä tai hänen vaiheistaan sodassa oikeastaan mitään. Lapsena asiaa ei osannut ottaa kenenkään kanssa puheeksi vaikka se hieman kiinnostikin.

Arvilla on tytär, häneltä voi kysyä. Aleksi Ristimäki

– Vaarin kanssa ei tullut juteltua mistään sotaan liittyvästä oikeastaan minkään vertaa, Aleksi Ristimäki kertoo.

– Tuntui, ettei vaari halunnut niitä aikoja muistella. Ymmärrän, että sota oli hänelle, niinkuin monelle muulle veteraanille kipeä aihe, Aleksi pohtii.

Vaarin kuollessa hän oli 12-vuotias.

Pian ilmoittautumisen jälkeen Aleksi Ristimäki sai kunniavartiostoa Lappeenrannassa järjestävästä Maasotakoulusta kohteliaan viestin, että olisi tervetullut asettumaan sukulaisensa Arvi Ristimäen haudalle. Se oli sysäys, joka herätti halun tietää lisää tästä tuntemattomasta sukulaisesta.

– Arvilla on tytär, joka oli ihan pieni, kun Arvi kaatui. Häneltä voi kysyä, Aleksi miettii.

Isän kirjeet tallessa

Tytär Marja Koskela vastaa puhelimeen Ylläkseltä. 80-vuotiaalla Koskelalla on jo vuosikymmenien ajan ollut tapana käydä Lapissa alkutalven hiihtolomalla. Häntä ilahduttaa tieto, että isän kohtalosta rintamalla kerrotaan samassa yhteydessä sukulaispoika Aleksin kunniavartioon liittyvien ajatusten kanssa.

– Kaksi vuotta, neljä kuukautta ja yhden päivän. Sen ikäinen olin, kun isäni kuoli sodassa, Marja Koskela kertoo.

– Henkilökohtaista mielikuvaa isästäni minulla ei ole, ikävä kyllä, Koskela sanoo.

Silloin kun sinä kaaduit, olit 27-vuotias. Marja Koskela

Hän kertoo rakentaneensa itselleen kuvaa isästä kuuntelemalla äidin ja muiden sukulaisten kertomuksia. Isän lapsuudesta ja ajasta ennen sotaa on tallessa valokuvia. Yksi Koskelan arvokkaista aarteista on isän kirjeet äidille.

– Äitini säilytti kaikki kirjeet, nauhalla solmitun ison nipun, joita isäni hänelle sodasta lähetti. Vuosien varrella olen lukenut niitä useampaan kertaan. Varmaan jossain vaiheessa kohta taas luen. Äidin isälleni lähettämä kirjeenvaihto ei ole tallessa.

Marja Koskelalle isästä puhuminen ei tunnu vaikealta. Koskelan äiti eli leskenä kuolemaansa asti ja puhui tyttärensä kanssa rintamalla kuolleesta puolisostaan usein ja mielellään. Lisäksi isän äiti oli Koskelalle läheinen, puhelias karjalaismummo. Lapsuuden mummolareissuilla Lappeenrannassa Marja Koskela oppi käymään isänsä sankarihaudalla.

– Mummo aina muisteli Arvia, että kun poika tuli Viipurista kotiin, niin kyllä oli rattoisaa, Marja Koskela sanoo.

Nyt Marja Koskela asuu Lappeenrannassa, ja pääsee siksi aiempaa useammin isänsä haudalle.

– Haudalla käydessäni juttelen hänelle ja sanon aina: "Katso minua, tällainen minä nyt olen. Nyt olen juuri täyttänyt 80 vuotta. Silloin kun sinä kaaduit, olit 27-vuotias. Minä olin vasta kaksi, sinun vaimosi 25 ja sinun äitisi viisikymppinen. Nyt olen enää minä jäljellä ja tässä minä olen."

Suurhyökkäys koko kannaksen leveydeltä

Arvi Ristimäestä löytyy runsaasti merkintöjä virallisestakin historiankirjoituksesta. Sotilasprofessori Janne Mäkitalo Maanpuolustuskorkeakoulusta selvitti Ylen pyynnöstä, miksi ja miten Arvi Ristimäki kuoli.

– Luutnantti Arvi Ristimäki kuului talvisotaa ennen suojeluskuntaan ja palveli Luumäen suojeluskunnassa alisotilasohjaajana vuodesta 1938 alkaen aina ylimääräisiin harjoituksiin 10. lokakuuta 1939 saakka, Mäkitalo kertoo tekemästään selvitystyöstä.

Ristimäki oli peruskoulutukseltaan viestimies ja käynyt vuonna 1931 Reserviupseerikoulun Haminassa. Varusmiespalveluksensa hän suoritti Savon Jääkäripataljoonan viestiosastossa.

Talvisodassa Arvi Ristimäki sijoittui Erillinen Pataljoona 2:n esikuntakomppaniaan. Sotilasprofessori Janne Mäkitalo selvitti sen vaiheita joitakin päiviä ennen Arvi Ristimäen kuolemaa.

– Puna-armeijan uusi suurhyökkäys käynnistyi Karjalan kannaksella koko voimallaan 3. helmikuuta, koko kannaksen leveydeltä. Suurhyökkäykseen sisältyi kiivaita painostuksen kausia, mutta onnistuneiden torjuntojen ja vetäytymisten seurauksena myös rauhallisempia päiviä, Mäkitalo kuvailee.

– Kun painostus 2. divisioonaan kuulunutta 4. prikaatia kohtaan lisääntyi huolestuttavasti 18. helmikuuta alkaen, vahvisti 2. divisioonan komentaja eversti Sihvo prikaatia ryhmittämällä Ristimäen pataljoonan Muolaanjärven rannalle.

Mäkitalon mukaan se joutui aluksi torjumaan vain tiedustelu- ja tunnusteluhyökkäyksiä, mutta pahempaa oli edessä.

Luutnantti Ristimäki, yksi parhaista

– Erillinen pataljoona 2:n puolustuslohkoa vastaan hyökkäsi 22. helmikuuta Mutarannan suunnasta lähes tuhannen miehen suuruinen joukko, joka onnistui tunkeutumaan asemien lävitsekin, Janne Mäkitalo kertoo.

– Vihollispataljoona lyötiin takaisin, se jätti jälkeensä runsaasti kaatuneita.

Mäkitalon selvityksessä Ristimäen taistelukaverit saivat otettua 25 vankia sekä paljon sotasaalista. Seuraava päivänä 23. helmikuuta Arvi Ristimäki kuolee.

Divisioona joutui heittämään luutnantti Ristimäen kuolinpäivänä viimeisetkin reservinsä taisteluun.

Hiljattain kaikkien saataville digitoiduista sotapäiväkirjoista ei selviä hänen kuolemansa yksityiskohtia. Päiväkirjassa on vain maininta: "Parhaista upseereista res. luutn Ristimäki kaatui".

Janne Mäkitalon arviossa yleistilanne sodassa oli juuri Arvi Ristimäen kuolinpäivänä käynyt hyvin kriittiseksi. Venäläisten painostus jatkui.

– Divisioona joutui heittämään luutnantti Ristimäen kuolinpäivänä viimeisetkin reservinsä taisteluun, jotta rintama pitäisi, sotilasprofessori Mäkitalo kertoo.

Joukoista kerättiin viimeisiä rippeitä aina huolto- ja esikuntaosia myöten vastaiskun tekemistä varten.

– On täysin mahdollista, että erään sellaisen johtajaksi lähti jo suojeluskunnassa sotilaskokemusta ja koulutusta saanut luutnantti Ristimäki, arvelee sotilasprofessori Janne Mäkitalo Maanpuolustuskorkeakoulusta.

"Älkää avatko arkkua"

Ylläksellä Marja Koskela valmistautuu hiihtoretkelle tykkylumen kuorruttamaan maisemaan. Hän tietää, että hiihto oli hänen isälleenkin mieluinen urheilulaji. Koskela toistaa naurua äänessä äidiltään kuulemaansa kertomusta, jossa isä Arvi Ristimäki oli vähän avioliiton solmimisen jälkeen hankkinut vaimolleen hienon hiihtoasunkin, jotta hiihtäminen sujuisi entistä paremmin.

Isänsä kuolemasta talvisodassa helmikuun 23. päivänä Marja Koskelalla on kertoa tarkkoja yksityiskohtia. Koskelan äiti oli saanut sodan jälkeen kutsun kaatuneitten reserviupseereiden tilaisuuteen, jossa hänelle ojennettiin ajan tavan mukaan talvisodasta kertova Kunniamme päivät -teos.

– Kirjan välissä oli komentaja majuri Vieskan kirjoittama tarkka selostus isäni kuolemasta, Koskela sanoo ja ryhtyy kertomaan.

Onhan isällä varmasti viltti ja tyyny? Marja Koskela

– Isäni oli toisten miesten kanssa bunkkerissa, jonne venäläiset ampuivat palavaa naftaa ja koko bunkkeri syttyi palamaan. Kerrotaan, että isäni olisi sanonut toisille, että bunkkerista on lähdettävä pois tai he palavat sinne sisään.

– Miehet lähtivät ulos ja isäni ammuttiin sellaisella suorasuuntaustykillä niin, että ilmeisesti koko pää hävisi.

Kun isän arkku myöhemmin oli tuotu Lappeenrantaan oli sen päälle tyttären kuuleman mukaan kiinnitetty viesti omaisille, jossa pyydettiin "teidän itsenne vuoksi" jättämään arkku avaamatta.

Arvi Ristimäen isä ja ilmeisesti joku toinen mies olivat kuitenkin avanneet arkun, sillä Arvin isä halusi tietää, että siellä tosiaan oli hänen poikansa.

Marja Koskela ei varmasti tiedä, milloin isän hautajaiset pidettiin. Hän epäilee, että hautajaisia ei välttämättä pidetty vielä sodan aikana vaan hieman myöhemmin, kun sota maaliskuussa päättyi.

– Olen kuullut, että olin seisonut haudan reunalla ja kysynyt, että onhan isällä varmasti viltti ja tyyny, Koskela sanoo. Ajatus hänestä itsestään lapsena haudan reunalla, liikuttaa edelleen.

Oikeampi sankaruus

Yle Lappeenrannan toimitukseen tuli itsenäisyyspäivän edellä ärtynyt viesti, jossa kirjoittaja kritisoi mediaa siitä, että suurimmiksi sankareiksi nostetaan aina sodassa kuolleet. Hengissä säilyneet eivät kirjoittajan mielestä saa yhtä juhlallisia huomionosoituksia.

Miksi kaatuneitten uhraustaan pidetään arvokkaampana kuin niiden, jotka myös taistelivat sodissa mutta eivät kuolleet silloin, kirjoittaja toteaa. Kysytään mielipidettä sotasankaruudesta tämänpäivän nuorelta.

– En koe, että muita kuin sankarihautaan haudattuja arvostettaisiin merkittävästi vähemmän. Itse arvostan veteraaneja ja lottia ja kaikkia, ketkä ovat vaikuttaneet siihen, että saamme puhua suomen kieltä, asua Suomessa ja olla suomalaisia, Aleksi Ristimäki sanoo.

Tietoa tarjolla

Kun juna on tuonut Aleksi Ristimäen Lappeenrantaan, hän kertoo soittaneensa myös isänsä veljelle kysyäkseen Arvi Ristimäen vaiheista. Sedän kuuleman mukaan viimeinen taistelutilanne oli lähes samanlainen kuin sotilasprofessori Janne Mäkitalo oli asiaa tarkemmin tietämättä arvellutkin.

– Miehet oli komennettu tehtävään jonkinlaiseen bunkkeriin. Ymmärsin, että muut olivat sanoneet lähtevänsä, jos Ristimäki lähtee, Aleksi kertoo.

Aleksi Ristimäki on sukulaisille soitellessaan huomannut, että loppujen lopuksi vaarin veljestä on tallella monenlaisia pienempiä ja isompia tarinoita. Aika montaa niistä värittää samantyyppinen huumori, jonka hän tunnistaa sukunsa miehistä.

Suomen sotien ajoilta kerättyä tietoa yksittäisten sotilaiden vaiheista on yhä enemmän kaikkien saatavilla. Sivustot Sotasampo ja Sotapolku ovat kiinnostuneille todellisia runsaudensarvia.

Jemenin huthikapinalliset väittävät ampuneensa ohjuksen Arabiemiraatteihin kuuluvaan Abu Dhabiin. Väitteestä kertoi huthien televisiokanava.

Huthien television mukaan ohjus oli suunnattu Abu Dhabissa rakenteilla olleeseen al-Barakahin ydinvoimalaan, jonka ensimmäisen reaktorin on määrä käynnistyä ensi vuonna.

Arabiemiraatit on kiistänyt huthien väitteen valtiollisen WAM-uutistoimiston välityksellä. Valtiota lähellä olevan The National -lehden mukaan ydinvoimala on toiminut normaalisti.

Osapuolten väitteille ei ole saatu riippumatonta vahvistusta.

Aiemmin huthit ovat ampuneet ohjuksia Saudi-Arabiaan, jonka johtama liittouma taistelee hutheja vastaan. Saudi-Arabia asetti liittolaisineen Jemenin saartoon marraskuun alussa, kun huthit olivat ampuneet ohjuksen kohti Saudi-Arabian pääkaupunkia Riadia.

Kapinallisten liittouma hajoamassa

Jemenin kapinallisten liittouma on hajoamassa keskinäisiin taisteluihin. Huthit ovat käyneet raskaita taisteluja entisen liittolaisensa, ex-presidentti Ali Abdullah Salehin joukkojen kanssa Jemenin pääkaupungissa Sanaassa jo usean päivän ajan.

Huthit syyttävät Salehia vehkeilystä Saudi-Arabian ja Arabiemiraattien kanssa. Saleh taas sanoo haluavansa neuvotella Saudi-Arabian liittouman kanssa.

Saudi-Arabian johtama liittouma on taistellut huthikapinallisia vastaan Jemenissä jo kolmen vuoden ajan. Liittouman saarto estää lähes kaikki avustuskuljetukset maan miljoonille sotapakolaisille.

Lue lisää:

Jemenin kapinalliset ampuivat ohjuksen Saudi-Arabiaan – väittävät osuneensa sotilaskohteeseen

Kouvolalainen talonemäntä Airi Nieminen on lähes yhtä vanha kuin pian 100 vuotta täyttävä Suomi.

– Suomi oli syntyessäni kuusivuotias, joten olen mieltänyt maan isosiskokseni.

Hän istuu nojatuolissaan kävelykeppi vierellään ja hänen silmänsä kostuvat kyynelistä.

Sinivalkoiset kynttilät on sytytetty palamaan. Talon seinillä näkyy sodanaikaisia muistoja, valokuvia ja kunniakirjoja.

Tulevan itsenäisyyspäivän hän aikoo viettää kotonaan, mutta sunnuntaina hän juhlii Helsingissä, sillä Lotta Svärd Säätiö on valinnut Niemisen Vuoden Lotaksi 2018.

– Se on niin suuri päivä ja ilonaihe, etten vielä ole sitä mieltänyt. En ota nimitystä itselleni, vaan meille vielä jäljellä oleville, jotka olimme kerran siinä työssä mukana.

En ota nimitystä itselleni, vaan meille vielä jäljellä oleville, jotka olimme kerran siinä työssä mukana. Airi Nieminen

Alle parikymppisenä sotasairaaloihin

Airi Nieminen liittyi 18-vuotiaana Lotta Svärd -järjestöön kesällä 1941 Juvalla. Hänen isänsä oli suojeluskuntalalainen ja oli ollut mukana taisteluissa vuoden 1918 sisällisodassa.

– Isäni oli vapaussoturi. Veljeni puolestaan haavoittui talvisodassa Raatteessa. Tuntui itsestään selvältä, että liityn Lotta-järjestöön.

Järjestö perustui suomalaisten naisten vapaaehtoisuuteen. Lotat toimivat sotavuosien 1939–1944 aikana monissa erityyppisissä maanpuolustusta tukevissa tehtävissä.

Nieminen oli Juvan kunnansairaalassa harjoittelijana ja tavoitteli sairaanhoitajan ammattia. Hän lähti ensimmäiselle lottakomennukselle helmikuussa 1942 Varkauteen, jossa hän työskenteli kouluun perustetussa sotasairaalassa.

– Luokista oli tehty potilassaleja, jotka olivat täynnä sänkyjä. Sairaalatyöstä oli jo vähän kokemusta, mutta se oli kuitenkin erilaista kuin siviilissä. Nuoria miehiä potilaina.

Lääkintälotan työtä riitti aamusta iltaan. Lotat auttoivat sairaanhoitajia, joilla oli lääkäreiden kanssa päävastuu hoidosta.

– Muun muassa vuoteiden petaamista ja potilaiden pesua, muistelee Nieminen tehtäviään.

Samalla hän suoritti Lottajärjestön lääkintäjaoston iltakurssin.

Marraskuussa 1942 lottakomennus vei hänet Kuusamon Kurkijärven saksalaiseen sotasairaalaan.

– Minulle selvisi vasta paikan päällä, että se oli saksalainen yksikkö. Kauhistuin aluksi, kun en osannut saksan kieltä. Ensimmäiseksi ostin sitten pienen sanakirjan. Laitoin sen esiliinan taskuun ja sitten aloitettiin.

Kuoleman läsnäoloon hän oli jo tottunut, vaikka Kurkijärvellä saksalaiset lääkintämiehet hoitivat kaatuneet ja vaikeimmin haavoittuneet siirrettiin Kuusamosta nopeasti muihin yksiköihin.

Sotakokemuksista ei puhuttu

Jatkosota Suomen ja Neuvostoliiton välillä loppui syksyllä 1944. Tilanteen kehittymisestä Niemisen oli vaikea saada tietoa.

– Saksalaisessa yksikössä olimme aika lailla eristyksissä, ei tullut suomalaisia sanomalehtiä eikä ollut radiota. Kesällä 1944 oli lomakielto, jolloin siviilistäkään ei saatu tietoa.

Jatkosodan päätyttyä Nieminen palasi takaisin Juvalle ja tuttuun sairaalaan, jossa oli ollut harjoittelijana.

– Syrjäkylien sairaaloissa oli työvoimapulaa. Nyt potilaat ovat lapsia, vanhuksia ja esimerkiksi metsätöissä sattui tapaturmia.

Lotta Svärd -järjestö lakkautettiin jatkosodan jälkeen syksyllä 1944. Liittoutuneiden valvontakomissio katsoi, että järjestöllä oli liian läheiset suhteet suojeluskuntiin.

Nieminen koki monen muun tavoin, että sotakokemuksistakaan ei ollut tarvetta puhua.

– Sota-aikana oli opittu, että niistä asioista keskustellaan mahdollisimman vähän. Ehkä siinä oli myös itsesensuuriakin mukana. Samalla tuli siviilielämässä paljon uutta opittavaa sekä mietittävää, kun esimerkiksi elintarvikkeita säännösteltiin.

Sota-aikana oli opittu, että niistä asioista keskustellaan mahdollisimman vähän. Airi Nieminen

Nieminen meni naimisiin vuonna 1948 ja sairaalatyöt saivat jäädä.

– Mieheni Aulis oli taistellut Syvärillä. Minusta tuli nyt juvalaisen maalaistalon emäntä. Minulla ei ollut niistä töistä mitään kokemusta, joten taas oli aika opetella uutta.

Kymenlaaksoon suurperheen kanssa

Perhe muutti Valkealaan Kymenlaaksoon vuonna 1966 entistä isomman maatilan pitäjiksi. Tilaa tarvittiin myös siksi, että perheeseen syntyi kaikkiaan kymmenen lasta.

Airi Nieminen jäi leskeksi, kun hänen miehensä kuoli vähän yli 60-vuotiaana sairastelunsa jälkeen. Lypsykarjatila piti lopettaa ja peltoja oli myytävä, koska lapsista ei tilan jatkajaa löytynyt.

– Piti opetella taas uusi elämäntyyli ja tulla vähälläkin toimeen.

Nieminen sai rintamatunnuksen vuonna 1980. Tämä merkitsi muun muassa, että Kela alkoi maksaa veteraaneille kuuluvaa rintamalisää myös hänelle. Myöhemmin mukaan tulivat myös kuntoutukset.

Hän liittyi myös Valkealan sotaveteraaneihin ja oli yksi Kymenlaakson Rintamanaisten perustajista.

– Tuntui, että 1980-luvun puolivälistä alkaen lottien ja suojeluskuntien työstä saattoi taas puhua, kun sitä ennen aihe haluttiin kiertää.

Yhteisen hyvän jakamista, vähemmän sooloilua

Lotta Svärd Säätiön arvion mukaan lottia- ja pikkulottia on elossa yhteensä noin 8 000 ja heidän keski-ikänsä on yli 90-vuotta. Lottamuseo on kerännyt lottien tarinoita, joita on julkaistu internetissä Lottagalleriassa.

Airi Nieminen asuu 94-vuotiaana edelleen kotitalossaan keskellä kouvolalaista maaseutua. Yksi hänen tyttäristään avustaa arkiaskareissa.

Liikkumiseen hän tarvitsee apuvälineitä ja näkökin on heikentynyt paljon.

Täältä kodistani en halua lähteä, täällä on niin paljon muistoja. Airi Nieminen

– Täältä kodistani en halua lähteä, täällä on niin paljon muistoja.

Välillä hän kiertää rollaattorin kanssa lenkkiä tuvasta muiden huoneiden kautta takaisin.

– Yhteen kierrokseen menee viisikymmentä askelta. Nestori-kissa hyppää muutamalle kierrokselle rollaattoriin mukaan. Lapset kutsuvat sitä minun "personal traineriksi".

Nykyisessä Suomessa Niemistä huolestuttaa ihmisten minäkeskeisyys.

– Sota-ajasta jäi muistutus omasta pienuudesta ja rajallisuudesta. Nyt toivoisin entistä enemmän yhteisen hyvän jakamista ja vähemmän sooloilua.

Millä mielin katsotte Lotta-aikaanne nyt?

– Hyvin kiitollisena, että sain olla mukana, vaikka vain pieneltä osin. Tieto siitä, että meillä yhä liehuu sinivalkoinen lippu vapaan taivaan alla, riittää.

Sitten hänen äänensä sortuu ja kyyneleet nousevat jälleen hänen silmiinsä.

Muusikko ja näyttelijä Olavi Uusivirta nojaa selällään turva-aidan yli yleisöön ja kourii haaroväliään. Ylävartalo on lähes paljaana. Kameraan kohdistettu katse on flirttaileva. Nuoret naiset ovat innoissaan ja hämillään.

Kuva löytyy Uusivirran Instagram-tililtä, ja se on otettu vuosi sitten keikalla Tampereella. Fani kommentoi: ”Hän on niin säädyttömän komea.”

Tähän Uusivirta pyrkii. Hän on aloittanut kokeilun: miltä tuntuu olla miehenä seksuaalisen halun kohteena. Välillä rajat ovat olleet koetuksella.

Seksikkään rokkikukon rooliin on kuitenkin ollut matkaa, sillä Olavi Uusivirta häpeili pitkään hintelää vartaloaan.

Viulisti tunteiden vallassa

Olavi Uusivirta on juuri nähnyt Viulisti-elokuvan ensimmäistä kertaa. Tammikuussa ensi-iltaan tulevassa elokuvassa hän esittää viulunsoiton opiskelijaa Anttia, joka on lopettamassa opintojaan Sibelius-Akatemiaa muistuttavassa opinahjossa.

Antilla on luvaton suhde vanhempaan viulunopettajaansa Kariniin, jota esittää Matleena Kuusniemi.

Viulisti-elokuvan traileri

Uusivirta kertoo, ettei hänellä itsellään ole vastaavaa kokemusta opettajan ja oppilaan välisestä suhteesta. Hän kuitenkin ymmärtää, että sellainen on mahdollinen. Opetussuhteesta tulee pakosta intensiivinen, kun tähtäimessä on yhteinen päämäärä.

Paavo Westerbergin ensimmäistä kokopitkää elokuvaa varten Uusivirta opiskeli viulun soittamista puoli vuotta. Viimeiset neljä kuukautta hän harjoitteli päivittäin ammattilaisen opastuksella.

– En ihmettele, että ihmissuhteen olemus voisi tällaisessa tilanteessa hämärtyä. Tunteitahan ei voi loputtomiin kontrolloida. Niitä voi tietenkin hallita ja tehdä tietoisia ratkaisuja, että tässä kulkee raja.

Kallion ilmaisutaidon lukion kasvatti pohtii omaa kouluaikaansa. Marraskuun alussa lukio nousi otsikoihin, kun entiset oppilaat toivat esiin teatterityön opettajan epäasiallisen käytöksen.

Uusivirta sanoo, ettei huomannut kouluaikoina mitään sopimatonta. Tosin usein aika kultaa muistot ja ahdistuneena teini-ikäisenä on niin käpertynyt itseensä, ettei kaikkea välttämättä edes pistä merkille.

– Toki sitä jälkikäteen ajattelee, että mitä kaikkea on unohtanut ja mitä on saattanut tapahtua aivan silmien alla. Onko tapahtunut jotain sellaista, mitä en ole osannut kyseenalaistaa ja katsoa kriittisin silmin?

Reisireitit ovat mennyttä maailmaa

Olavi Uusivirran olemus hämää. Hänet tunnetaan livekeikkojen energisenä esiintyjänä, mutta siviilissä hän on erittäin rauhallinen. Uusivirta näyttää parikymppiseltä vaikka on 34-vuotias. Haastattelussa hän pohtii maailmanmenoa harkituin sanankääntein kuin vanhempikin kulttuuripersoona.

Nyt hän miettii Hollywoodista käynnistynyttä keskustelua seksuaalisesta häirinnästä, joka on jatkunut koko syksyn. Sitä seurannut #metoo-kampanja on Olavi Uusivirran mielestä erittäin tärkeä. Julkisen keskustelun jälkeen vanhaan maailmaan ei ole paluuta.

Ruotsissa seksuaalisesta häirinnästä keskustellaan laaja-alaisesti koko yhteiskunnassa. Suomessa keskustelu on lähtenyt käyntiin verkkaisemmin.

Perjantaina Helsingin Sanomat ja Svenska Yle julkaisivat ensimmäisen laajan kulttuurialan kannanoton, jossa tuhat näyttelijää, ohjaajaa ja muuta esiintyvien alojen ammattilaista vaatii seksuaalisen häirinnän loppumista.

Allekirjoittaneiden joukossa on vain muutamia muusikoita, kuten Paula Vesala ja Terhi Kokkonen. Muutoin musiikkialalla on oltu häirintäkeskustelun aikana suhteellisen hiljaa.

Siellä on kuitenkin samanlaisia valta-asetelmia kuin muillakin kulttuurialoilla. Musiikkibisnekseen pyrkivät nuoret artistit kohtaavat heidän tulevaisuudestaan päättäviä portinvartijoita.

Olavi Uusivirta on kuullut paljon tarinoita 1970- ja 80-luvuilta. Monet niistä käsittelevät reittä pitkin kiipeämistä. Muusikon mukaan ala on tänä päivänä toisenlainen.

– Musabisnes ei ole enää sitä, että levymogulina on hikinen äijä rasvaisine hiuksineen Martini-lasi kädessä. Siellä on nuorta porukkaa, jolle on itsestäänselvyys, miten nuorten musiikintekijöiden kanssa toimitaan. ”Sulla on kauniit silmät” -aika on toivottavasti ohi.

Ulkonäköpaineet populaarimusiikissa eivät ole muuttuneet. Pitää olla samaistuttava ja haluttava.

Paidaton seksiobjekti

Nyt hävettää ja paljon. Näin Olavi Uusivirta ajatteli, kun otti paidan pois ensimmäisen kerran keikallaan. Se tapahtui Helsingin Nosturissa syksyllä 2013.

Muusikko pohti, ettei hänellä ole tähän varaa. Hän ei ollut käynyt salilla ja poikamaisen hoikka ruumiinrakenne oli kaukana Mustan Barbaarin pumpatuista lihaksista.

Hän pääsi viimeisen häpeän kynnyksen yli ja paljasti itsensä. Tunne oli vapauttava. Uusivirralle paidan riisuminen symboloi sitä, että hän oli esiintyjänä täysin vapaa.

– Se oli hetki, kun esiintyminen pystyi vasta todella alkamaan.

Tuon hetken jälkeen paidan pois ottaminen on säilynyt keikkojen rituaalina. Syy on paitsi seksuaalinen, myös käytännöllinen. Uusivirta on niin vauhdikas esiintyjä, että hiki lentää ja paitoja kastuu keikoilla läpimäriksi. Hän kutsuu tätä pyhää toimitusta hikiuhriksi.

Kun muusikko riisuu lavalla paitansa, häntä katsovat sadat silmäparit. Hänestä tulee seksuaalinen kohde. Tästä tuli kuuluisaksi esimerkiksi Jim Morrison aikanaan. Sen jälkeen rokkarista ilman paitaa on tullut rock’n’roll-klisee.

Olavi Uusivirta on tästä hyvin tietoinen. Hän on suorastaan hakeutunut miehenä objektin asemaan. Naisartisteista tehdään usein katseenvangitsijoita, mutta miehille se on harvinaisempaa.

Uusivirran mielestä asetelmassa oli virhe, joten hän halusi saada esiintyjänä uusia kokemuksia katseenalaisena olemisesta.

– Olen aina halunnut asettaa itseni alttiiksi. Minua ovat kiinnostaneet erilaiset rajapinnat ja niiden tyrkkiminen. Meitä rajoittavat itsemme ja ympäristön asettamat normit ja rajat. Olennainen kysymys on, minkälainen niiden keskinäinen suhde on. Minkälainen koppi tai häkki on se, jonka ympärillä me pyörimme.

Uusivirta haluaa keikkakokemuksen olevan esiintyjän ja yleisön yhteinen hetki. Siksi hän usein sukeltaa lavalta yleisön kannateltavaksi. Kun artistin hikinen vartalo on yleisön käsissä, kyseessä on äärimmäisen läheinen ja intiimi hetki. Fanin käsi voi helposti livahtaa yksityiseen paikkaan.

Uusivirta itse ei noista tilanteista yleensä muista mitään, sillä hän on yleisön päällä liikkuessaan esityksen kliimaksissa, euforisessa tilassa.

– Siinä altistaa itsensä erilaisen kosketuksen tavoille ja muodoille. Varmaan siinä on ylitetty sopivuuden rajatkin silloin tällöin. Mutta en ole vielä mitään haastetta ollut nostamassa, Uusivirta nauraa.

Jekyll ja Hyde

Valokuvaajat pyytävät yleensä Olavi Uusivirtaa poseeraamaan röyhkeänä rokkarina. Keikkatilanteissa se häneltä onnistuu, mutta muuten se ei tunnu luontevalta. Paidan pois ottaminen lavan ulkopuolella olisi epämukavaa. Asiayhteys on väärä.

Tätä haastattelua varten otetaan kuvia Helsingin Kalliossa sijaitsevassa yleisessä saunassa. Lauteille mennessään Uusivirta sentään riisuu vaatteensa pois. Saunassa istuu nyt rokki-Olavin sijaan siviili-Olavi.

– Olen henkilönä jopa täysin vastakkainen kuin se persoona, joka on lavalla. Olen ujompi, sisäänpäin kääntyneempi, pohdiskelevampi ja hitaampi liikkeissäni. Sitten kutsun taas sen toisen puolen esiin. Se on leikittelyä eri rooleilla vähän kuin Jekyll ja Hide.

Uusivirran mukaan valtaosa hänen faneistaan ymmärtää, että keikkalavalta poistuva Olavi on toinen kuin siellä juuri raivokkaasti riehunut rokkari. Joskus hänelle on tehty vihjailevia ehdotuksia.

Muusikko tietää, että myös hänellä on valta-asema faneihinsa nähden. Uusivirta on pitänyt tarkkaan huolen siitä, että raja artistin ja fanin välillä on pysynyt selkeänä.

Sosiaalinen media on tehnyt artisteista aiempaa helpommin tavoitettavia. Fani voi laittaa viestin muusikolle suoraan kuin kaverilleen. Uusivirran mukaan asiallisten viestien lähettäjien joukkoon on mahtunut myös niitä, joilla raja on hämärtynyt. Jotkut esimerkiksi avautuvat yksityiselämästään.

– Hyvin vähän on sellaisia viestejä, jotka häiritsevät. Olen säästynyt rivoilta tai härskeiltä viesteiltä. Ehkä olen kuitenkin enemmän se runopoika, jolle lähetetään runoja, Uusivirta virnistää.

Renessanssimies

Olavi Uusivirta kutsuu itseään nuoreksi ja innokkaaksi lauluniekaksi. Hän kokeilee kaikkea uutta kuin pieni lapsi. Vastikään syntyi puolivahingossa muusikon ensimmäinen joululaulu.

Eikä Uusivirran tekeminen rajoitu pelkästään musiikkiin tai näyttelemiseen. Hiljattain hän opetteli tanssimaan monitaiteellista teosta varten, taiteen renessanssimies kun on.

Haastattelun aikana Olavi Uusivirta kiittelee herrasmiehen tavoin eri projekteissa olleita ihmisiä. Vaimoaan hän kiittää kärsivällisyydestä. Myös hän on näyttelijä. Esiintyvältä puolisolta riittää ymmärrystä miehelleen, joka hyppii keikkalavoilla muiden haluttavana.

Mutta viulu oli liikaa.

Kun Uusivirta oli harjoitellut viulunsoittoa puoli vuotta ja Viulisti-elokuvan kuvaukset olivat ohi, viulu palautettiin oikealle omistajalle.

– Itse kun aattelin, että mähän voisin keikoilla skulaa figeliä, Uusivirta nauraa.

Osa sisäministeriön tilaamaan kyselyyn vastanneista asiantuntijoista näkee, että miljoonan turvapaikanhakijan tulo Suomeen on tulevaisuudessa täysin mahdollista.

Massaliikehdinnän voisi aiheuttaa ydinkatastrofi lähellä Suomea, ilmaston ääri-ilmiöt tai Venäjän sisäinen poliittinen ja sotilaallinen kriisi. Myös laajamittainen alueellinen tai globaali poliittinen ja sotilaallinen kriisi voisivat johtaa turvapaikanhakijoiden laajaan tuloon.

Kesällä muun muassa Helsingin Sanomat kirjoitti, että maailmassa on liikkeellä ennätysmäärä eli lähes 66 miljoonaa ihmistä.

Sisäministeriön tilaamassa osatutkimuksessa selvitettiin Suomen kykyä vastaanottaa tulevaisuudessa turvapaikanhakijoita.

Tutkimus tehtiin kolmen skenaarion avulla. Niissä Suomeen saapuisi vuodessa alle 10 000, 100 000 tai miljoona turvapaikanhakijaa.

Tutkimus toteutettiin verkkokyselynä, ja siihen vastasi 43 sisäministeriön hallinnonalan virkamiestä ja sidosryhmien asiantuntijoita. Suurin osa vastanneista työskenteli esimies- tai johtotehtävissä.

Valmiuslaki käyttöön muutaman sadantuhannen tulijan kohdalla

Alle 10 000 tai 100 000 turvapaikanhakijan tilanteissa vastaajat näkivät sisäministeriön hallinnonalalla kohtuullisia ja vakavia haasteita.

Tutkimuksen toteuttaneen Inforgloben toimitusjohtajan Mikaeli Langinvainion mukaan monet vastanneista näkivät, että 100 000 tulijasta Suomi vielä selviäisi, mutta miljoonan kohdalla haasteet yltyisivät ylitsepääsemättömiksi.

Langinvainio kertoo, että osa vastanneista näki, että jo muutaman sadantuhannen turvapaikanhakijan tulo vaatisi valmiuslain soveltamista.

Suurimpina ongelmina miljoonan turvapaikanhakijan skenaariossa nähtiin kustannusten nousu, turvallisuusresurssien vähyys, rajaturvallisuuden heikkeneminen, kuntien haluttomuus ottaa vastaa tai kotouttaa tulijoita, sekä kansainvälisten palautussopimusten riittämättömyys ja epämääräisyys.

Se, miten tilanteeseen reagoitaisiin, nähtiin riippuvaiseksi liikehdinnän syystä. Esimerkiksi ydinonnettomuudesta johtuvassa turvapaikanhakijoiden tulossa rajoja ei voitaisi laittaa kiinni moraalisista syistä. Poliittisissa kriiseissä se olisi perustellumpaa.

Vastaajat näkivät rajojen sulkemisen loppupeleissä poliittisena päätöksenä.

Asiantuntijat näkivät, että miljoonan turvapaikanhakijan tulosta selviytyminen vaatisi kansainvälistä ja EU:n tukea.

Kyselyyn vastanneet saivat esittää kehitysehdotuksia, jotta Suomi selviäisi mahdollisesta miljoonan turvapaikanhakijan tulosta.

Suositukset keskittyivät hallinnolliseen ja lakien kehittämiseen, mutta niissä toistui myös esimerkiksi yhteiskunnallisen vuoropuhelun vahvistaminen sekä kouluissa, siviilipalveluksessa ja armeijassa annettava opetus laajamittaiseen maahantuloon liittyen.

Järeämpinä keinoina nähtiin varsinaisen tilanteen ollessa päällä muun muassa mahdollisuus määrätä turvapaikanhakijoille sitovia asumisvelvollisuuksia ja liikkumisrajoituksia, luoda YK:n ohjeistamana laajat leiriolosuhteet tulijoiden majoittamiseen ja keventää vastaanottojärjestelmää.

Sisäministeriön tilaaman tutkimuskokonaisuuden vastikään julkaistussa raportissa arvioitiin Suomen selviytymistä vuoden 2015 Euroopan pakolaiskriisistä. Yhdessä osatutkimuksessa pohdittiin tulevaisuuden tilanteisiin varautumista.

Vuonna 2015 Suomeen saapui Maahanmuuttoviraston mukaan 32 500 turvapaikanhakijaa. Vastaava luku vuonna 2016 oli 6 000.

Syyrian kurdien YPG-joukot sanovat vallanneensa äärijärjestö Isisiltä maaseudun Deir ez-Zorin kaupungin itäpuolelta. Alue oli viimeisiä Isisin hallussa olleita tienoita Syyriassa.

Kurdi- ja arabijoukot ovat taistelleet alueella Isisiä vastaan Eufratjoen itäpuolella, kun taas joen länsipuolella Isisin alueita on vallannut Syyrian hallituksen armeija liittolaisineen. Hallitus valtasi Isisiltä Deir ez-Zorin kaupungin marraskuussa.

Kurdijoukkojen mukaan ne saivat apua sekä Venäjältä että Yhdysvaltojen johtamalta liittoumalta.

– Kiitämme kansainvälistä liittoumaa ja Venäjän joukkoja ilmatuesta, logistisesta tuesta ja neuvoista sekä koordinoinnista taistelukentällä, YPG sanoi.

Yhdysvallat lopettamassa kurdien aseistamisen

Aiemmin YPG ja sen arabiliittolaiset ovat saaneet tukea ja aseita lähinnä Yhdysvaltojen liittoumalta. Venäjä taas on keskittynyt tukemaan Syyrian hallitusta yhdessä Iranin kanssa.

Yhdysvallat on kuitenkin lopettamassa kurdijoukkojen aseistamista, kun taistelu Isisiä vastaan on päättymässä. Puolustusministeri James Mattisin mukaan Yhdysvallat aikoo keskittyä jatkossa poliisi- ja turvallisuusjoukkojen tukemiseen sekä diplomatiaan.

Kurdien aseistaminen on ärsyttänyt etenkin Nato-maa Turkkia, joka pitää kurdien YPG-joukkoja Turkin kurdikapinallisten liittolaisina.

Syyrian sotaa seuraavan Liveuamap-sivuston mukaan Isisillä on hallussaan yhä osa Syyrian ja Irakin rajaseutua, alue Deir ez-Zorin länsipuolella sekä muutama pieni saareke muualla maassa.

Lue myös:

Syyrian hallitus vahvistaa tulevansa rauhanneuvotteluihin – päivän myöhässä

Tuhansia pakolaisia palannut rauhoittuneeseen Etelä-Syyriaan – rauhanneuvottelut vastatuulessa

Järjestö: Venäjän ilmaiskuissa Syyriaan kuoli kymmeniä siviilejä