Venäläinen miljardööri Zijavudin Magomedov on pidätetty Moskovassa kavalluksesta epäiltynä. Syyttäjän mukaan hän on syyllistynyt yli kahden miljardin ruplan eli noin 28 miljoonan euron kavalluksiin.

Syyttäjä sanoo, että sillä on tietoa seitsemästä tapauksesta, jossa Magomedov olisi kavaltanut valtion, aluehallintojen ja valtionyhtiöiden rahoja. Syyttäjän mukaan kavalletut rahat on siirretty ulkomaisille tileille.

Magomedov kiisti oikeudessa syytteet. Hänen mukaansa tutkinta ei kestä lähempää tarkastelua. Hänen omistamansa Summa-yritysrypäs aikoo valittaa tuomiosta.

Dagestanissa syntynyt Zijavudin Magomedov ja hänen veljensä Magomed omistavat yhdessä Summa-yritysryppään. Forbes-lehti arvioi Zijavudin Magomedovin omaisuudeksi noin 1,01 miljardia euroa. Hän kuuluu sadan rikkaimman venäläisen joukkoon.

Veljesten omistuksiin kuuluu muun muassa satamia, öljyn ja kaasun tuotantoa Sahan tasavallassa Itä-Siperiassa, rakennusyhtiöitä sekä tietoliikenneverkkoja, kertoo taloussivusto Bloomberg.

Heidän yrityksensä on rakentanut muun muassa Kaliningradissa urheilustadionia kesällä pidettäviä maailmanmestaruuskisoja varten.

Molemmat Magomedovin veljekset on määrätty pidätettäviksi oikeuden päätöksellä. Myös Summa-yhtiöitä johtava Artur Maksidov on pidätetty.

On lämmin kevätpäivä. Vaaleansinisellä taivaalla soutaa valkoisia, repaleisia pilvenhattaroita. Tuuli heiluttaa puiden läpikuultavia, juuri puhjenneita lehtiä ja jostain kuuluu kiurun korkealla kieppuva sirinä. Pienen lammen pinta on peilityyni. Sitä täplittävät lumpeiden syvänvihreät lehdet. Auringonsäteiden kultaiset nuolet saavat lammen ja sen ympäristön kimaltelemaan.

Mutta lammessa on jotakin outoa. Ja kun katsoo tarkemmin, sen vesi on tummanpunaista – kuin juuri vuotanutta, paksua verta. Hiljaisuutta leikkaa yksittäinen loiskahdus. Veden pinta rikkoutuu, ja sinne solahtaa naisen ruumis. Nainen – tai se mitä hänestä on jäljellä – kiilataan lammen pohjaan koivupaalujen avulla, jottei hänen myöhemmin lahoava ruumiinsa nousisi pintaan. Sinne nainen jää, yli tuhannen viidensadan vuoden ajaksi.

Lähteestä pulppuaa ihmisen luita

Isossakyrössä sijaitseva Levänluhdan rautakautinen kalmisto on yksi suomalaisen esihistorian suurimpia mysteerejä. Paikallinen kirkkoherra Israel Alftanus kirjoitti jo vuonna 1674 Tukholmaan osoitetussa kirjeessään, että niityllä sijaitsevasta lähteestä nousee ihmisen luita – ja että on aina noussut.

Poikkeuksellisuudestaan huolimatta Levänluhta on jäänyt varsin pienen piirin kiehtovaksi salaisuudeksi, vaikka sieltä löytyneitä pääkalloja, luita ja esineistöä on ollut esillä Kansallismuseossa. Paikan pitäisi oikeastaan olla maailmankuulu, mitä se ei ole.

– Emme olleet aiemmin tienneet koko Levänluhdasta yhtään mitään. Se on hämmentävää, kuvataiteilija Felicia Honkasalo sanoo.

Honkasalo, dramaturgi Sinna Virtanen ja kuvataiteilija-muusikko Akuliina Niemi kiinnostuivat Levänluhdan vesikalmistosta ensin intuitiivisesti. Sitten he ryhtyivät penkomaan hautapaikan salaisuuksia ja rakensivat lopulta sen ympärille kolmiosaisen teoskokonaisuuden: Nature Morte -näyttämöteoksen, Chimera-installaation sekä paikkasidonnaisen ääniteoksen.

– Kutkuttavan ja koukuttavan Levänluhdasta tekee se, ettei se linkity mihinkään perinteiseen narratiiviin, ja että sen mytologinen kaikupohja on kysymysmerkki. Levänluhdasta haluttiin uskoa pitkään, että se on jonkinlainen uhrilehto. Sinne haudatuista vainajista ei kuitenkaan löydy merkkejä väkivallasta, Sinna Virtanen pohtii.

Vielä jokin aika sitten Levänluhdasta kehiteltiin varsin hurjia teorioita. Yhden tulkinnan mukaan se olisi ollut Kalevala-eepoksemme hyinen Pohjola, ja sinne olisi upotettu Pohjolan emännän eli Louhen huono-onnisia orjia. Välillä taas on epäilty, että vainajat olisivat olleet brutaalin ihmissyöjäkultin uhreja. Jossakin vaiheessa pidettiin varmana, että paikka oli 1500-luvun lopulla nuijasodassa tapettujen talonpoikien joukkohauta. Mutta kaikkia näitä spekulointeja mystinen kalmisto on onnistunut taidokkaasti väistämään ja ohittamaan.

Roomalainen kattila ja pronssikoruja

Levänluhta löydettiin virallisesti 1800-luvulla, ja sen ainutlaatuisuus ja arvo ymmärrettiin varsin nopeasti. Outoa lähdettä ryhdyttiin suojelemaan ja ensimmäiset arkeologiset kaivaukset suoritettiin vuonna 1884.

1900-luvun alun kasvitieteellisissä tutkimuksissa selvisi, että alun perin kyseessä oli ollut pieni järvi tai lampi, joka oli vuosisatojen kuluessa kutistunut soiseksi lähteeksi. Levänluhdan muutkin salaisuudet ovat vähitellen alkaneet paljastua. Sinne on haudattu pääasiassa naisia ja lapsia, joten kyseessä ei ole esimerkiksi sotaan liittyvän massamurhan lopputulos. Levänluhtaa myös käytettiin hautapaikkana yhtäjaksoisesti hämmästyttävän pitkään – 300-luvulta 800-luvulle – jolloin Suomessa oli rautakausi. Asutuksen jälkiä kalmiston lähistöltä ei ole ainakaan vielä löydetty.

– On hyvin koskettavaa, että Levänluhtaan on palattu viidensadan vuoden ajan yhä uudestaan ja uudestaan hautaamaan vainajia. Levänluhtalaisille kollektiivisuus on ollut hyvin tärkeä asia, Felicia Honkasalo toteaa.

Tähän mennessä paikasta on löydetty ainakin sadalle ihmiselle kuuluneita luita ja pääkalloja. Vainajien viimeiselle matkalle on laitettu omana aikanaan arvokkaita ja taidokkaasti tehtyjä pronssikoruja ja heille on mahdollisesti uhrattu eläimiä.

Kokonaisuus kielii hyvinvoivista, rikkaistakin ihmisistä, joilla on ollut omassa yhteisössään merkittävä tai erityinen asema. Harva tuon ajan suomalainen on omistanut Roomassa valmistettua kattilaa – sellainenkin Levänluhdan kalmistosta on löytynyt.

– Lähteeseen piilotetun esineistön kompleksisuus ja kauneus on ravistanut omia ennakkoluulojani rautakaudesta. Toisin kuin olin aiemmin kuvitellut, vaikuttaa siltä, että he ovat olleet vivahteikkaita ja sielukkaita ihmisiä, joilla on ollut monimutkainen ja -muotoinen elämä, Sinna Virtanen sanoo.

Veden syleilyyn

Maan kohoamisen takia Levänluhta ja sitä ympäröivä maisema ovat olleet rautakaudella hyvin erinäköisiä paikkoja kuin nykyisin. Merenranta oli lähellä ja lammen kupeessa on ollut kumpare, josta mahdollisesti karnevalistisia hautajaisrituaaleja on seurattu.

Avainasemassa Levänluhdan tarinassa on vesi ja siihen liittyvä symboliikka. Rautakauden Suomessa vainajille suoritettiin lähes poikkeuksetta polttohautaus, joten vedellä on ollut Levänluhdan asukkaille ja heidän maailmankuvalleen aivan erityinen merkitys.

Ehkä Levänluhdassa harjoitetut rituaalit ovat olleet jatkumoa neljän tuhannen vuoden taakse, jolloin Suomessa tehtiin kalliomaalauksia ja harjoitettiin shamanismia. Tuolloin uskottiin, että veden kautta oli mahdollista matkustaa tuonpuoleiseen.

Kalliomaalauksia tehtiin myös paikkoihin, joissa oli erityinen akustiikka. Emme tiedä, millainen äänimaailma Levänluhdassa on joskus ollut.

Maalauksiin liittyy usein maisema, josta löytyy inhimillisiä piirteitä, kuten ihmiskasvoja muistuttavia kallioita. Levänluhdan tekee mielenkiintoiseksi se, että rautaoksidipitoisuuden takia paikan vesi muuttuu aina keväisin punaiseksi. Tämä voisi hyvinkin symboloida ihmisverta ja sinetöidä paikan sopivuuden uskonnollisiin rituaaleihin. Tällainen metafora kiehtoo taiteilijoitakin.

– Siinä on jotakin todella kaunista, että vainaja upotetaan punaiseen veteen ja siitä tulee hänen viimeinen leposijansa. Toisaalta on myös tärkeää oll mystifioimatta Levänluhtaa, Felicia Honkasalo pohtii.

Taiteen ja tieteen välimaastossa

Poikkitaiteellisen Honkasalo–Niemi–Virtanen-kollektiivin teoksissa on aiemminkin yhdistynyt taide ja tiede, mikä pätee myös Levänluhdan kohdalla.

Teoskokonaisuuden synnyttämisessä on hyödynnetty arkeologi Anna Wessmanin ja plastiikkakirurgian erikoislääkärin Patrik Lassuksen tietotaitoa ja heidän kanssaan käytyjä pitkiä keskusteluja. Wessman on tutkinut Levänluhtaa vuosikaudet, kun taas Lassus on ollut tekemässä Suomen ensimmäistä kasvosiirtoleikkausta.

– Me toimimme taiteen kontekstissa ja taiteen metodein, emmekä siis yritä väittää tai todistaa mitään, tai löytää aihemateriaalista yhtä ainoaa totuutta. Koko prosessi on yritys kurottautua ja resonoitua kohti mennyttä aikaa. Sitäpaitsi ei tiedekään ole ikinä absoluuttista, Sinna Virtanen toteaa.

Felicia Honkasalon mukaan tämä pätee etenkin arkeologiaan.

– Arkeologia on tieteenala, joka operoi monilta osin taiteen lähellä. Jossain kohtaa on aina kuviteltava, mitä on tapahtunut, koska aikakonetta ei ole olemassa. Kysymyksenasettelu on kuitenkin varmaan hiukan erilaista, kuten itse kysymyksetkin. Oleellista on, että olemme tuoneet aihemateriaalia taiteen kontekstiin ja esittäneet kysymyksiä, joita tiede ei välttämättä kysyisi.

Teoskokonaisuuteen kuuluu myös animaatio, jossa Levänluhdasta löydetty pääkallo saa kirjaimellisestikin lihaa luidensa ympärille eli sille on luotu kasvot.

– Olemme jättäneet lopullisen version arvoitukseksi, joten kulmakarvat ja hiukset puuttuvat. Myöskään ihonväriä ei ole määritelty. Teos päättyy siihen, mitä kyseisen henkilön ulkonäöstä pystytään päättelemään tieteellisin perustein, Akuliina Niemi kertoo.

Kuoleman pitkä prosessi

Levänluhdan kautta Felicia Honkasalo, Sinna Virtanen ja Akuliina Niemi ovat joutuneet miettimään myös sekä omaa että yhteiskuntamme suhdetta kuolemaan. Sekä tietenkin sitä, mitä tuonpuoleinen merkitsi levänluhtalaisille.

– Itse ajattelen, että kuolema on pitkällinen prosessi. Se alkaa jo varhaisessa vaiheessa, se näkyy meidän kasvoillamme ryppyinä ja kehittyy meidän sisällämme koko elämämme ajan. Meidän kulttuurissamme pyritään kuitenkin siihen, että kuolema olisi mahdollisimman näkymätön asia. Levänluhdan ihmisille kuolema on varmaankin ollut jotain ihan muuta – ehkä jotakin erityistä, jonka äärellä on haluttu olla. Toisaalta se on voinut olla arkipäiväinenkin asia, Honkasalo toteaa.

Levänluhdan asukkaat hakivat kuolemattomuutta punaisen veden uumenista, mutta nykyihmiselle ikuinen elämä saattaa merkitä biomekaniikan ihmeitä tai ksenotransplantaatiota, jossa ihmiskehoon siirretään korvaavia elimiä muilta lajeilta.

– On pelottava ajatus, jos eläimiä ryhdytään tuottamaan suuremmassa mittakaavassa ihmisten varaosiksi ja lajit sekoittuvat toisiinsa. Myös ajatus kyborgista on nykyisin koko ajan läsnä ja käsinkosketeltava – yritetään elää mahdollisimman pitkään ja mahdollisimman hyvin, Honkasalo sanoo.

Vaikka tieteessä vallitsevat jo avaruusajan lait, Pohjanmaalla sijaitseva mystinen kalmisto saattaa jäädä ikuiseksi arvoitukseksi. Joidenkin viikkojen kuluttua – kuten tuhansia kertoja aiemmin – sen vesi muuttuu jälleen verenpunaiseksi. Ja joillekin tuo verenpunainen vesi on tarjonnut matkan ikuiseen elämään.

Chimera-installaatio on esillä Helsingissä Sinne-galleriassa 8.4. asti. Sieltä se matkaa Vaasan taidehalliin, jossa se on esillä 25.8.-21.10. Avajaisiin valmistuu myös ääniteos, joka hyödyntää binauraalista äänitekniikkaa. Sen avulla voi luoda kolmiulotteista ääntä ja illuusion kosketuksesta. Teoksen voi ladata myöhemmin netistä.

Tesla-auton automaattiohjaus oli päällä, kun se törmäsi moottoritien betoniesteeseen viime viikon perjantaina Mountain View'ssa Kaliforniassa, kertoo auton valmistanut Tesla-yritys. Auton kuljettaja kuoli onnettomuuden jälkeen sairaalassa.

Yrityksen mukaan Teslan Model X -autoaan kuljettanut 38-vuotias mies oli kytkenyt automaattiohjauksen päälle vain hetkeä ennen törmäystä. Auton sensorien mukaan kuljettaja oli irrottanut kätensä ratista ainakin kuusi sekuntia ennen törmäystä.

Teslan mukaan auto oli antanut useita varoituksia ennen törmäystä, mutta kuljettaja ei ollut huomioinut niitä. Kuljettajalla oli ollut suora näköyhteys betoniesteeseen.

Tesla ei selittänyt tiedotteessaan, miksi autopilotti ei osannut välttää onnettomuutta. Auto tuhoutui törmäyksessä pahasti, koska betoniesteen törmäyssuoja oli vaurioitunut aiemmassa onnettomuudessa.

Toinen robottiauto-onnettomuus samalla viikolla

Onnettomuus on jo toinen kuolemaan johtanut robottiautokolari viikon sisällä. Itsenäisesti ajanut kuljetuspalveluyhtiö Uberin auto ajoi jalankulkijan yli Arizonassa viime viikon maanantaina.

Kesäkuussa 2016 Teslan kuljettaja kuoli, kun hänen autonsa törmäsi itseohjautuvassa tilassa kuorma-autoon Floridassa. Tapaukset ovat herättäneet kysymyksiä itseohjautuvien autojen turvallisuudesta.

Tesla pyrki korostamaan tiedotteessaan, että itseohjautuvat autot olisivat kuljettajien ohjaamia autoja turvallisempia. Sen mukaan Yhdysvaltain viranomaiset ovat todenneet, että sen automaattiohjauksen ensimmäinen versio vähensi törmäysmääriä noin 40 prosenttia.

Inari Porokisakausi huipentui tänä viikonloppuna Inarin porokuninkuusajoihin. 24 härkää laukkoivat sen minkä koivistaan pääsivät saadakseen himoitun Porokuningas-tittelin. Tänä vuonna tittelein itselleen laukkoi Rauni Näkkäläjärven härkä Tulimus ohjastajanaan Seija Matero. Tulimus laukkoi lauantaina 1000m matkalla ajan 1:16,83 ja sunnuntaina 2000m matkalla ajan 2:30,17.

Toiseksi kilpailussa tuli Krupulan ja Petäjäjärven omistama härkä Hymynkare. Hymynkareen lähtö oli jo toisena sunnuntaina. Se piti tiukasti kiinni porokuninkuudesta, kunnes toiseksi viimeisenä laukkout Tulimus päihitti sen.

Kaksi edellistä vuotta Porokuningas titteliä on pitänyt Taneli Pason härkä Pikalaaki, Pintamon paliskunnasta.

Voittoa on odotettu kauan

Kun kisa päättyi ryntäsivät katsojat onnittelemaan Tulimuksen omistajaa Rauni Näkkäläjärveä. Näkkäläjärvi kertoo taamoneensa härkiä vuosikymmeniä ja hän on odottanut tätä päivää että hänen poronsa voittaa kuninkuuden.

– Kyllä minä kauan olen tätä voittoa odottanut, kertoo Näkkäläjärvi.

Päivän nopein ei välttämättä ole koko kisan nopein

Porokisojen suurimmasta tittelistä, porojen kuninkuudesta, kisaa perinteisesti 24 kilpahärkää. Kilpaporot on karsittu viiden PoroCup-osakilpailun kautta pitkin kevättä.

Porokuninkuusajojen tulos perustuu kahden kisapäivän yhteenlaskettuun aikaan. Sunnuntain finaalissa, kahden kilometrin yksittäislähdössä Tulimus juoksi ajan 2:30,17 mutta kuninkuuskisassa päivän nopein oli Hymynkare ajalla 2:27,21. Lauantain ja sunnuntain kisapäivien yhteenlaskettu aika oli kuitenkin pienin Tulimuksella 3:47,00. Hymynkareen yhteisaika oli 3:47:21.

Porokuninkuuskisojen tulokset voi katsoa täältä.

1.4.2018 klo: 17:20 lisätty uutiseen tieto mistä tulokset voi katsoa.

1.4.2018 klo 17.45: Korjattu tieto alaotsikkoon: Tulimuksen lauantain ja sunnuntain kilpailuiden yhteisajaika on 3:47,00. Lisätty myös tulimuksen lauantain ja sunnuntain ajat.

Uutisen toimittanut Inger-Elle Suoninen kuuluu itse myös Sallivaaran paliskuntaan.

Tänään aprillipäivänä astuu voimaan EU:n siirrettävyysasetus. Se tarkoittaa sitä, että verkon suoratoistopalvelut, kuten elokuva-, TV-, musiikki, peli- ja urheilupalvelut, näkyvät EU:n alueella reissatessa.

Tähän asti kaikkia tilaamiaan verkkopalveluita ei ole pystynyt käyttämään toisessa maassa. Palveluilla on ollut niin sanottu geoblokkaus.

Siirrettävyysasetus poistaa geoblokkauksen EU:n alueella ja tästedes esimerkiksi Viaplay, Netflix, HBO Go, Amazon Prime, Spotify ja Deezer näkyvät ja kuuluvat EU-maissa matkailtaessa.

Kotipaikka pitää tunnistaa

Siirrettävyysasetus koskee ensisijaisesti kaupallisia ja siis maksullisia verkkopalveluja, mutta myös Yle aikoo tarjota Yle Areenan sisällöt EU:n alueella.

Hienossa ajatuksessa on vielä pari mutkaa: jotta homma toimisi, nettipalveluiden pitää tarkastaa kuluttajien pysyvä asuinpaikka tekijänoikeuslisenssien vuoksi – ja vähän samasta syystä palveluita voidaan yhä vähemmän tai ei ollenkaan kayttää VPN:n (Virtual Private Network) kautta.

Kaupallisten palvelujen kohdalla mutka ei ole kummoinenkaan, sillä tilauspohjaisina ne pystyvät yleensä helposti määrittelemään asiakkaansa asuinpaikan, jonka tulee olla siis EU:ssa.

Yle Areenan käytössä uusi mahdollisuus vaatii vielä hieman säätöä. Tarvitaan "Yle Tunnus" -kirjautuminen, jota edellytetään kaikilta käyttäjiltä, jotka haluavat käyttää Areenaa EU-alueella Suomen ulkopuolella. Tunnuksen yhteyteen tulee kotipaikkatarkistus, joka tehdään Suomi.fi-tunnistautumispalvelun avulla. Silloin "Yle Tunnus" saa Väestörekisterikeskukselta tiedon, onko käyttäjän kotikunta Suomessa.

Areenan ominaisuuksia rakennetaan

Yle Areenan palvelupäällikön Kari Haakanan mukaan tunnistautumista ja Areenan siirrettävyysominaisuuksia rakennetaan parhaillaan ja palvelu on käytettävissä vielä tämän vuoden aikana.

Toinen mutka on VPN:n käyttö. Tietoturvastaan huolestuneet saattavat käyttää VPN:ää. VPNn piilottaa käyttäjän todellisen maantieteellisen sijainnin.

Se taas ei toimi hyvin asuinpaikkatarkistuksen ja tekijänoikeuksien kanssa. Niinpä esimerkiksi juuri Yle Areenaa ei enää voi katsoa VPN:n kautta. Myös esimerkiksi Netflix on estänyt VPN:n käytön jo parin vuoden ajan.

Omien Facebook-tietojen väärinkäyttö huolestuttaa suomalaisia. Vähiten asia mietityttää alle 25-vuotiaita ja eniten huolissaan ovat heitä vanhemmat Facebookin käyttäjät.

Tämä selviää Ylen Taloustutkimukselta tilaamasta sosiaalisen median käyttöä selvittäneestä tutkimuksesta.

Sen mukaan yli puolet suomalaisista mainosrahoitteisen yhteisöpalvelu Facebookin käyttäjistä on erittäin tai melko huolestunut siitä, että heidän sinne laittamiaan tietoja voidaan käyttää vahingollisesti.

Helsingin Kalliossa sijaitsevassa kahvilassa suurimmalla osalla asiakkaista on edessään pöydällä kannettava tietokone tai kännykkä. Kahvittelun ohessa hoituu työnteko sekä sosiaalisen median seuraaminen.

– Kyllä minä olen jonkun verran omien tietojeni vahingollisesta käytöstä huolissani, Minna Pessa-Makkonen myöntää.

Thomas Kinnaird kertoo, että hänen Facebook-käyttönsä on vähentynyt viime vuosina.

– Sitä miettii kahdesti, mitä sinne laittaa ja millaiseen jakeluun se saattaa mennä.

Facebookilla on Suomessa kuukausittain yli kaksi miljoonaa käyttäjää.

– Facebookissa on paljon muiden laittamaa tavaraa, tai muut ovat tägänneet kuviinsa. Siellä on sellaista, mihin itsellä ei ole vaikutusvaltaa. En yöunia menetä, mutta kyllä sitä ajattelee, Riku Rahikainen toteaa.

Facebookin käyttäjien yksityisyyden suoja koki kolauksen maaliskuussa, kun ilmeni, että yli 50 miljoonan amerikkalaisen tietoja päätyi poliittiseen vaikuttamiseen erikoistuneelle, Cambridge Analytica -yhtiölle.

Se herätti kysymyksen käyttäjätietojen suojaamisesta ja siitä, voiko yhteisöpalveluun luottaa ja missä määrin.

Vaikka suomalaiset ovat huolissaan, silti kaksi kolmesta ilmoittaa, ettei kohu tietojen leviämisestä ole vaikuttanut heidän Facebookin käyttöönsä.

Joka viides kertoo käyttävänsä palvelua kuten ennenkin, mutta olevansa varovaisempi siinä, mitä tietoja laittaa päivityksiinsä.

Tapauksen takia kukaan ei myönnä kokonaan lopettaneensa Facebook-tilinsä käyttöä.

– Olen ollut aika varovainen jo aikaisemminkin siinä, mitä tietoja itsestäni laitan, Minna Pessa-Makkonen sanoo.

Thomas Kinnaird arvelee, että käyttäjätietojen päätymisellä Cambridge Analyticalle on ollut vaikutusta.

– Varmasti on vaikuttanut moniin. Se, että niin helposti, niin suuri tietomäärä pääsee uuteen jakeluun, totta kai se pistää miettimään näitä asioita.

Samaa tuumii Riku Rahikainen.

– Kohu laittaa ajattelemaan ylipäätään sitä, että kuinka paljon meistä on tietoa Internetissä.

Facebookin toimitusjohtaja Mark Zuckerberg on pyytänyt anteeksi luottamuksen rikkomista. Sosiaalinen viestintäsivusto on myös ilmoittanut parantavansa käyttäjien yksityisyydensuojaa ja helpottavansa omien tietojen poistamista.

– Facebook ei häviä mihinkään, mutta varmasti siellä vähenee henkilökohtaisten asioiden postaus, Minna Pessa-Makkonen pohtii.

Taloustutkimus haastatteli tutkimukseen 1089:ää henkilöä eri puolilta Suomea. Heistä Facebookin käyttäjiä oli 746.

Puolet haastatteluista tehtiin puhelimitse ja puolet Internet-paneelissa. Otos edustaa Suomen aikuisväestöä eli 15 vuotta täyttäneitä. Virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Lue myös:

Huolestuttaako Facebookin tiedonkeruu? Asiantuntija: tee nämä neljä säätöä heti omalle tilillesi

Analyysi: Facebookin 50 miljoonan ihmisen tietoja käytettiin Trumpin presidenttikampanjan hyväksi – Pitääkö Facebookin käyttö nyt viimeistään lopettaa?

Kavioiden kopina, tallin tuoksu ja hevosen lempeä katse luovat tunnelman, jota on vaikea vastustaa. Porin Viasvedellä olevassa tallissa 13-vuotias Roope-ratsu, lempeä jättiläinen, nauttii hoitajansa harjauksesta. Suvi Taitonen harjaa hevosta varmoin ottein, esitellen samalla Roopen takajalassa olevaa Batmanilta näyttävää syntymämerkkiä.

Pian ratsu on valmis maneesille.

Taitonen on yksi monista entisistä heppatytöistä. Harrastus loppui aikoinaan äidin käskystä. Talleilla vietetty aika oli äidin mielestä liikaa. Aika piti käyttää opiskeluun.

Parikymmennen vuoden aikana harrastuksen aloittaminen oli usein mielessä. Kahdeksan vuotta sitten suunnitelmista tuli totta. Entinen heppatyttö rohkaistui, lähti ystävänsä kanssa tallille ja nousi ratsaille.

Taidot pitää opetella uudelleen

Tuttu harrastus vei heti mennessään ja paluuta ei ollut.

– Ensimmäinen kerta oli jännittävä ja pelottava. Odotukset ja luulot omista taidoista olivat suuret. Kuvittelin, että ratsastaminen olisi kuin polkupyörällä ajo, ettei sitä unohda. Ei se näin ollut, moni asia piti opetella alusta lähtien, Suvi Taitonen kertoo.

Eläimissä ja erityisesti isoissa eläimissä on jotain kiehtovaa. Aikuisena hevosiin hurahtaneelle ei enää riittänyt ratsastustunneilla käyminen. Taitonen halusi syventää harrastusta ja hankki vuokrahevosen. Ratsastamisen lisäksi tavoitteena oli oppia myös hevosmiestaitoja.

- Olen oppinut lukemaan hevosta ja tarkkailemaan sen hyvinvointia. Luottamuksen syntyminen hevosen ja ihmisen välille on kiehtovaa. Tunnetta on vaikea pukea sanoiksi, se pitää kokea.

Hevonen auttaa unohtamaan arjen murheet

Ratsastuksen harrastajista suurin osa on aikuisia ja heistä miltei kaikki ovat naisia. Suomen ratsastajainliiton mukaan aikuisten harrastajamäärät ovat kymmenessä vuodessa miltei kolminkertaistuneet.

Hevostaitojen opetteleminen on yksi tärkeimmistä syistä aikuisille harrastajille. Suomen Ratsastajainliiton selvitysten mukaan merkittävää on myös harrastuksen tuoma henkinen hyvinvointi.

- Kun olet hevosen kanssa, on siihen pakko keskittyä. Unohdat arjen murheet. Hevonen hyväksyy sinut sellaisena kuin olet. Jos kohtelet hevosta hyvin, sekin kohtelee sinua hyvin, kertoo liiton pääsihteeri Fred Sundwall.

Suvi Taitosellekin hevonen ja tallin kiireetön tunnelma antavat mahdollisuuden hypätä hetkeksi pois kiireisestä työn täyttämästä arjesta. Hevosen kanssa touhuaminen on opettanut rauhallisuutta ja kärsivällisyyttä.

- Hevosen kanssa touhuaminen on henkireikä ja antaa vastapainoa vastuulliselle, stressaavalle työlle. Kun saa pari kertaa viikossa tulla tallille ja olla hevosen kanssa, ei muista kipuja eikä kolotuksia. Stressi on poissa. Hetken tuntee olevansa vapaa, vailla huolen häivää.

Yhteistä aikaa naisporukassa

Suomen Ratsastajainliiton selvityksen mukaan aikuiset harrastajat pitävät tärkeänä ratsastusyhteisöön kuulumista. Talleille muodostuu tiivis, tasa-arvoinen yhteisö, jossa kaikilla on yhteinen mielenkiinnon aihe: hevoset.

Ratsastuksesta on muodostunut aikuisten naisten suosittu liikuntamuoto. Pääsihteeri Fred Sundwall vertaa naisten ratsastusharrastusta miesten höntsäilyyn eri joukkuelajeissa.

- Tallilla voi kokea ehkä samanlaisen fiiliksen kuin esimerkiksi jalkapalloa harrastavat miehet kokevat pukukopissa.

Suvi Taitonen ei koe yhteisöllisyyttä merkittävänä syynä harrastamiselle. Hänelle riittää yhteinen aika hevosen kanssa.

Arka luonnossa kulkija on hevosen kanssa löytänyt myös uudenlaisen yhteyden luontoon. Retket turvallisen ystävän kanssa antavat mahdollisuuden luontoelämyksiin.

- Olen aika varovainen kulkemaan metsässä yksin. Roopen kanssa on turvallista ja kiva mennä hiljaa hissukseen, nauttia luonnosta ja ehkä törmätä vaikkapa peuroihin tai hirviin.

Tietosuojaongelmat ovat nousseet nyt otsikoihin myös Saksassa.

Bild am Sonntag -lehti julkaisi tänään sunnuntaina artikkelin, jonka mukaan päähallituspuolue CDU ja FDP ostivat Saksan postilta tietoja, joiden avulla puolueet saattoivat tavoittaa paremmin mahdollisia äänestäjiään.

Molemmat puolueet sekä myös Saksan posti ovat myöntäneet tapahtuman, mutta kaikki osapuolet korostavat, että niiden toiminta ei ole loukannut maan tietosuojalakeja.

Alueen kartoitus helpottaa puolueiden toimintaa

Vuosituhannen vaihteessa yksityistetty Saksan posti, Deutsche Post, on tätä nykyä maailman suurin postilaitos ja lähettipalveluyritys.

Miljardiluokan yritys kerää myös datatietoja asiakkaistaan, ja näitä tietoja se myi eteenpäin CDU:lle ja FDP:lle ennen viime syyskuun valtiopäivävaaleja.

Posti vakuuttaa, ettei se ole luovuttanut eteenpäin minkäänlaista salassa pidettävää materiaalia, eikä sen antamista tiedoista voi päästä yksittäisten ihmisten jäljille.

Yhtiön myymistä tiedoista voi sen sijaan päätellä asioita, jotka ovat arvokkaita ääniä toivoville puolueille.

Oman mainosesitteensä mukaan postin tiedot kattavat yli 85 prosenttia Saksan kotitalouksista. Se tarjoaa maksua vastaan tietoja muun muassa alueen ihmisten ostovoimasta, iästä, koulutuksesta, asumismuodosta tai vaikkapa auton omistamisesta.

Posti tekee tulosta

Toiminnan idea on siinä, että vaikka tietojen perusteella ei voi – eikä saa – selvittää ihmisen henkilöllisyyttä, niiden avulla voidaan kartoittaa vaikkapa asuma-alueita.

Tämän jälkeen puolueaktiivien on helpompi lähteä soittamaan asuntojen ovikelloja, kun tietojen avulla pystyy ounastelemaan, minkälaiset asiat ovat alueella arvossaan.

Posti analysoi tiedot kadun tarkkuudella, jolloin niiden arvo nousi viisinumeroisiin summiiin.

Postin tytäryhtiö on myynyt tietoja vaalikampanjointia varten jo vuodesta 2005 asti, mutta ei tässä laajuudessa.

Historiansa synkkien ajanjaksojen takia tietosuojakysymykset ovat Saksassa erityisen herkkä aihe.

Lue myös:

http://www.faz.net/aktuell/wirtschaft/unternehmen/cdu-fdp-und-post-weisen-kritik-an-daten-geschaeften-zurueck-15522187.html

https://diepresse.com/home/ausland/aussenpolitik/5398785/Deutsche-Post-verteidigt-DatenGeschaefte-der-Tochter?from=rss&utm_source=dlvr.it&utm_medium=twitter

https://www.stern.de/politik/deutschland/deutsche-post--daten-deals-mit-fdp-und-cdu---was-steckt-dahinter--7922894.html

Porin Yliopiston Apteekki myi vahingossa asiakkaalle erän käytettyjä insuliinikynäneuloja, Satakunnan Kansa kertoi lauantaina.

Apteekki toimitti tiistaina asiakkaalle 20 käytettyä insuliinikynän neulaa. Apteekinhoitaja Marika Osaran mukaan virhe huomattiin noin puolen tunnin päästä. Hänen mukaansa kyseessä oli inhimillinen virhe eikä vastaavaa ole koskaan ennen sattunut.

– Tarkensimme välittömästi lääkejätteiden käsittelyn ohjeistusta, ja meneillään on sisäinen selvitys, jotta kenellekään ei enää ikinä näin kävisi. Käytetyt neulat oli tiettävästi palautettu apteekkiin alkuperäisessä pahvipakkauksessa. Se sekoitettiin myöhemmin avaamattomaan pakkaukseen.

– Farmaseutti on laskenut reseptipisteessä pakkauksen pöytätasolle ja ajatellut, että vie sen pois kun asiakaspalvelutilanne on ohi. Toinen työntekijä on sitten huomannut käyttämättömän näköisen pakkauksen ja ottanut sen. Silloin ne ovat todennäköisesti sekoittuneet, Osara kertoo lehdessä.

Helsingin Sanomien haastattelussa viestintäjohtaja Jenni Tyrni Yliopiston Apteekista kertoo, että ostaja on tehnyt asiasta rikosilmoituksen poliisille.

Ostaja jäljitettiin pankkikorttitietojen perusteella ja pankin avustuksella.

Äiti kertoo poikansa pistäneen käytetyillä neuloilla

Satakunnan Kansassa nainen kertoo hakeneensa porilaisapteekista tiistaina kynäneuloja 14-vuotiaalle diabeetikkopojalleen. Äiti oli lähtenyt Yliopiston Apteekkiin, koska Porin hoitotarvikejakelu ei ollut enää myöhään iltapäivällä avoinna ja poika oli kertonut neulojen olevan vähissä.

Keskiviikkona äiti sai puhelun pankista ja soitettuaan apteekkiin kuuli neulojen olevan käytettyjä. Mentyään poikansa huoneeseen hän huomasi, että neuloista puuttuivat sinetit. Jäljellä pussissa oli 15 neulaa, kun neuloja alkujaan oli ollut 20.

Äiti kertoo lehdessä, että teki rikosilmoituksen torstaina.

– Haluan heidät vastuuseen vaarasta, johon he ovat poikani asettaneet.

Hanna Hietala lähti Suomesta puutetta pakoon, mutta Argentiinassa hänet tapettiin – nyt lapsenlapset etsivät Hannaa ja pyytävät Suomea apuun

Argentiinalainen Laura Hietala oli vastasyntynyt vauva, kun sotilaat sieppasivat hänen vanhempansa. Laura sisarineen etsii yhä isoäitiään Hanna Hietalaa. He pyytävät nyt Suomen valtiota apuun.

Entä jos jokainen tekosi tallentuisi kameralle ja sinut pisteytettäisiin kansalaisena? Kiinassa se on pian totta

Kiina haluaa nähdä kaiken ja pyrkii valvomaan kansalaisiaan ennennäkemättömällä tavalla. Nyt Kiina suunnittelee kansalaisilleen pisteytykseen perustuvaa kansalaisarvoa.

Näin alkeellisilla psykologisilla keinoilla digipelit koukuttavat sinut pelaamaan pidempään ja ostamaan enemmän

Peleihin koukuttamisessa on käytetty hyväksi varhaisten eläinkokeiden oppeja. Pelaajan motivoinnissa tärkeää on huolehtia jatkuvasta palkitsemisesta.

Homon on pakko tulla nopeasti kaapista turvapaikkaprosessissa: "Kaikkea varjostaa suunnaton häpeä ja inho"

Pirkanmaan Setan toiminnanjohtaja Mikko Väisänen on työssään tavannut 90 turvapaikanhakijaa. Nyt hän kertoo miltä suomalainen turvapaikkaprosessi näyttää, jos kuuluu seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön.

Koulukiusattu, hakattu ja hyljeksitty poika käveli pakoon kauhujaan – urheilusta löytyi pakotie, joka on vienyt jo olympialaisiin asti: ”Päätin, että minusta tulee vielä jotain”

Menestynyt kilpakävelijä Aleksi Ojala kuvailee kouluvuosiaan elämänsä hirveimmiksi yhdeksäksi vuodeksi. Urheilu pelasti Suomen parhaan kävelijän, mutta kilpakävely myös pahensi kiusaamista.

"15 min. Talo tyhjäksi" – Mika luotti väärään bisnesenkeliin ja se oli viedä häneltä kaiken

Mika on yksi tuhansista huijatuista. Lue tarina bisnesenkelistä ja uhrista, joka lähes menetti rahansa, firmansa ja terveytensä. Nuori yrittäjä teki virheen, josta kaikkia varoitetaan.

Juha Taskinen on tunnettu ja osin kiisteltykin luontokuvaaja ja kirjailija, joka yhdistetään lähes joka käänteessä saimaannorppaan. Norppa-Taskisena tunnettu Louhelan tilan isäntä riemuitsee täysin rinnoin 400 yksilön haamurajasta, jonka norppakanta ylittää tänä keväänä.

Nykyinen tavoite oli kaukana, kun yksi ohikiitävä hetki muutti nuoren miehen elämän. Savonlinnan Oravissa, Haukiveden tuntumassa asuva Taskinen oli kohdannut norpan ensimmäisen kerran.

– Paikka oli Kolovesi, kalenteri näytti päivää 17.6.1979 ja kellon viisarit 16.05, Taskinen muistaa.

Tuolloin arvioitiin, että norppia elää Saimaalla vajaat 100. Käytännössä kuolinkellot kumisivat viimeisiä lyöntejään. Taskisen kotitila sijaitsee saimaannorpan ydinalueen, Haukiveden läheisyydessä.

Taskinen nimettiin ensimmäisten joukossa maailman luonnonsäätiön WWF:n ensimmäiseen saimaannorppa-työryhmään.

Nyt, 40 vuotta myöhemmin, Savonlinnan yläpuolisella Haukivedellä on saman verran norppia kuin koko Saimaalla. Savonlinnan eteläpuolella Pihlajavedellä norppia on toinen mokoma.

Louhelan tuvan pöydän ääressä viimeisin uutinen vetää Taskisen suun leveään virneeseen. Suojelutyön alkuhämärissä asetettu kaukainen 400 yksilön tavoite on muuttunut ilmeisesti jo todeksi. Vuosi sitten kannaksi arvioitiin 370-380 ja parhaillaan norppaemot imettävät lumen alla suurinta kuuttimäärää vuosikymmeniin.

– Onhan se ihan uskomaton juttu, joka on vaatinut paljon isolta joukolta ihmisiä. Läpimurto on tapahtunut monessa mielessä, mutta tuo raja on vasta välietappi. Tavoite voisi olla tuhat norppaa, Taskinen haaveilee.

Norppa-Taskisen suusta kuultuna sana läpimurto kuulostaa jo varsin rajulta ilmaisuna.

– On tapahtunut se suurin asia, josta olen puhunut.. Saimaannorppa on siirtynyt kansalle. Tehdään apukinos, sinne syntyy kuutti ja siitä tulee meidän kaikkien oma juttu. Siellä ovat yhdessä kolaamassa mökkiläiset, kalastajat, tutkijat ja suojelijat.

– Ihan ehdottomasti läpimurto on tapahtunut. Lähes 40 vuoden aikana olen monet itkut itkenyt ja monet kuutit olen verkosta piästänyt. Ei mustat pilvet ole vieläkään ohi ole, mutta nyt voi tuulettaa ja olla kiitollinen, että kansallisen aarteen pelastaminen on saatu näin pitkälle.

Taskinen on viettänyt Saimaan eri vesillä lukemattoman määrän tunteja, päiviä ja viikkoja. Tuloksena on tuhansia kuvia, kirja ja tv-dokumentteja.

– Saimaa on niin upea järvi, että siellä vietettyjä vuosia ja hetkiä ei lasketa elinpäiviksi ollenkaan. Ne ovat niitä taivasosuuksia.

Yle pyysi Juha Taskista listaamaan kolme tärkeintä käännekohtaa 40-vuotiselta suojelu-uraltaan.

1. Valokuvan voima

Vielä 1980-luvun alussa Saimaan vedenkorkeus vaihteli keväisin, jolloin saimaannorppa imetti kuuttia lumikinokseen tekemässään pesässä.

– Olimme Tero Sipilän kanssa Pihlajavedellä, jossa rantajäät olivat romahtaneet ja rannalla oli kuolleita kuutteja. Otin valokuvia niistä.

– Kun juoksutussääntö tuli taas puheeksi, näytin kuvia Imatran Voiman miehille ja näin miten miesten niskat punoittivat. Silloin huomasin valokuvan voiman, miten kuva voi vaikuttaa.

Saimaan vedenkorkeus pyritään nykyään pitämään maalis-huhtikuussa mahdollisimman tasaisena.

2. LEHMÄT KORKEALAITAISEEN

Kymmenen vuotta saimaannorpan liikkeitä kuvannut Taskinen julkaisi ensimmäisen kirjansa Unelma Saimaasta. Se muutti haukiniemeläisen elämänkulun nopeasti.

– Siihen olin kuvannut ensimmäiset herkät hetkeni norpan kanssa. Huomasin, että tässähän on ammatin siemen.

– Laitoin lehmät korkealaitaiseen ja niistä saadut rahat kameroihin. Pian huomasin, että kun kameran ostaa, se on ensi vuonna jo romurautaa. Mutta elämäntapahan tämä on.

– Minua on kohdannut suurenmoinen onni, että olen saanut olla tässä Haukiniemellä tämän suurenmoisen Saimaan lähellä ja kiertää mualimoo. Kaikki on lähtöisin siitä yhdestä hetkestä kesäkuun 17. päivä 1979 kello kuustoista nollaviisi.

3. APUKINOKSEN SYNTYTARINA

Uuden vuosituhannen alussa norppakannan ylle nousi uudet uhkapilvet. Leudot talvet uhkasivat jättää vähälukuisen eläinkannan vaille suojaa. Paljaalle jäälle syntyvät kuutit olisivat pedoille helppoa ruokaa.

– Helmikuussa 2007 istuttiin tuon pöydän ääressä. Siitä lähdin tyrkkäämään ensimmäisen kinoksen. Norppa otti sen omakseen. Sitten istuttiin yliopistoväen kanssa tuossa pöydän ääressä ja mietittiin että mikäs sille annetaan nimeksi. Vaihtoehtoja olivat keinopesä ja kaikkea mahdollista mutta eihän siinä mitään keinoa ollut. Siitä on apua ja se on kinos, siitä tuli apukinos, uusi sana suomen kieleen.

– 2014 tehtiin ensimmäinen kunnon rysäys, paljon vapaaehtoisia. Joka talvi tehty ja tänä keväänä lähemmäs 300. Mukana on mökkiläistä, kalastajaa, paikallispoliitikkoja ja kirvesmiestä ja minkälaista lankkaria.

Veteraani muistelee

Kun norppakanta on vahvistunut, Taskiselta on liiennyt aikaa uusille avauksille. Mies on ilmoittautunut ammattikalastajarekisteriin. Mies kalastaa ja opastaa muita norppaturvallisen katiskan valmistuksessa.

Hieman särmikkään maineen saanut Taskinen on saanut kuulla kunniansa Saimaan rantojen asukkailta. Vouhottaja ja Norppa-Taskinen ovat nimittelyä lievimmästä päästä. Silti mies voi huoletta astella Oravin kyläkaupan kynnyksen yli.

– Ai, että rehellisesti sanottuna. Nooh, se on sellainen homma, että kun astun sisään, alkaa puhe norpasta. Ei siinä olla aina samaa mieltä, mutta kaikilla on mielipiteenvapaus. Sanotaan, että minä haluaisin rauhoittaa koko Saimaan, mutta eihän minulla ole edes nappeja siihen. Sitten väitetään, että tutkijat valehtelevat lukumääriä saadakseen apurahoja. Ihan potaskaa, mutta se on pieni porukka, joka mömmöttää, mutta iso pyörä pyörii ja norppa pelastetaan, Taskinen pohdiskelee.

Yksinäisyys ja erakoituminen

Saimaannorpan tunnetuin suojelija hörppää kahvia tuvan pöydän ääressä ja virnistää. Yksi tavoite pitkällä taipaleella on täyttymässä, mutta se on vain välitavoite, mies muistuttaa.

– Nythän se saimaannorpan elämä vasta vastaa. Tähän asti on pidetty piippua ohimolla, nyt se otetaan pois ja annetaan norppakannan kasvaa.

Satoja ja tuhansia tunteja saimaannorpan kanssa viettänyt Taskinen on kokenut urallaan riemun hetkiä ja yksinäisyyden tuskaa. Siinä missä Nestori Miikkulainen uhkaa jäädä yksinäiseksi vanhaksi pojaksi Junnu Vainion laulussa, myös Taskinen myöntää tunnistavansa itsessään yksinäisyyden ja erakoitumisen tunteita.

– Kun olo tuntuu yksinäiseltä, vedän tunnin traktorin rengasta ja käyn mahan viereen makkoomaan. Lämmitän tuvan uunia, luen Itä-Savo-lehden ja katson sähköpostit. Unelmana on saada kahden vuoden päästä julki kirja, eräänlainen testamentti Saimaalle. Kun on vielä tolkuissaan, Taskinen haaveilee.

Porin Yliopiston Apteekissa tiistaina sattuneesta virheestä on raportoitu Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimeaan, kertoo viestintäjohtaja Jenni Tyrni Yliopiston Apteekista. Fimea on viranomainen, joka valvoo apteekkeja.

– Olemme olleet sinne yhteydessä ja sopineet, että toimitamme Fimealle vielä tarkemman raportin erikseen, Tyrni sanoo.

Apteekki myi vahingossa asiakkaalle erän käytettyjä insuliinikynäneuloja. Farmaseutti oli todennäköisesti laskenut reseptipisteessä pakkauksen pöytätasolle ja ajatellut, että vie sen pois kun asiakaspalvelutilanne on ohi. Toinen työntekijä oli huomannut käyttämättömän näköisen pakkauksen ja ottanut sen.

Asiakas on tehnyt tapauksesta rikosilmoituksen torstaina.

Tyrnin mukaan Fimean kanssa on sovittu puhelinpalaveri asian läpikäyntiä varten pääsiäisen jälkeen.

– Olemme hyvin pahoillamme. Ei tällaista tietenkään ikinä pitäisi päästä tapahtumaan, mutta tässä on inhimillinen vahinko kyseessä. Kävimme välittömästi Porin toimipisteessä läpi lääkejätteiden käsittelyyn liittyvät ohjeistukset. Kertaamme ohjeet ketjun kaikissa muissakin apteekeissa. Lääkejätteitä ei saa hetkeksikään jättää mihinkään, vaan ne pitää siirtää suoraan niille kuuluviin astioihin, että tällaista sekaannusta ei pääse käymään.

Israelin puolustusministeri Avidgor Lieberman sanoi Israelin radion haastattelussa, ettei Israel suostu yhteistyöhön minkään tutkimusryhmän kanssa Gazan joukkosurman selvittämiseksi.

Pääministeri Benjamin Netanjahu puolestaan ylisti israelilaissotilaita, jotka hänen mukaansa pelkästään suojelivat maan rajoja Gazan rajalla perjantaina sattuneessa yhteenotossa.

Israelilaissotilaat surmasivat 16 palestiinalaista väkivaltaiseksi muuttuneessa mielenosoituksessa. Useita satoja palestiinalaisia loukkaantui.

Israelin mukaan rauhallisesti mieltään osoittaneita palestiinalaisia kohtaan ei ammuttu luoteja.

USA käytti vetoaan YK:ssa

YK:n turvallisuusneuvosto ei päässyt lauantaina yksimielisyyteen Gazan surmien tutkinnasta, sillä Yhdysvallat kaatoi hankkeen veto-oikeudellaan.

Yhdysvallat on perinteisesti tukenut Israelia ja asettunut sen puolelle monissa kansainvälisissä kiistakysymyksissä.

Lue lisää:

YK:n pääsihteeri vaatii tutkintaa Gazan kuolemiin johtaneista väkivaltaisuuksista

Israelin joukot tappaneet ainakin 15 palestiinalaista Gazan rajalla – satoja loukkaantunut tulituksessa

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un antoi sunnuntaina näyttävät suosionosoitukset Pjongjangiin saapuneelle 120-henkiselle eteläkorealaisryhmälle.

Tapaus oli monessa suhteessa harvinainen: eteläkorealaismuusikot ovat esiintyneet viimeksi Pohjois-Koreassa 13 vuotta sitten, eikä Pohjois-Korean johtaja ole koskaan aiemmin osallistunut tällaiseen tilaisuuteen.

Erityisen huomion kohteena oli tyttöbändi Red Velvet, jonka myös Kim mainitsi erikseen nimeltä.

Suurin käytetyistä neuloista seuraava riski on infektiotartunta. Hepatiitti- ja hiv-tartunnat ovat äärimmäisiä riskejä, lääkevalvonnasta vastaava Fimea kertoo.

Fimea kertoo saaneensa ilmoituksen apteekissa tapahtuneesta sekaannuksesta, jossa asiakkaalle oli myyty toisen asiakkaan palauttamia insuliinineuloja.

Satakunnan Kansa uutisoi lauantaina Porin Yliopiston Apteekin myyneen vahingossa asiakkaalle erän käytettyjä insuliinikynäneuloja.

– Kyseessä on virhe, jota ei olisi saanut tapahtua. Valvontaviranomainen tulee käymään luvan haltijan kanssa hyvin tarkkaan läpi prosessit, jotka ovat mahdollistaneet apteekissa käytettyjen insuliinineulojen päätymisen asiakkaalle, sanoo Fimean johtaja Eija Pelkonen.

Käytännössä se tarkoittaa hänen mukaansa sitä, että apteekkiin tullaan tekemään tarkastuskäynti ja etsitään prosessien riskikohdat.

Lääkejätteiden käsittelyä käydään Pelkosen mukaan säännöllisesti läpi tarkastuksissa, ja käytetyt neulat ovat yksi tunnistetuista riskeistä, vastaavaa tapausta ei hänen tiedossaan kuitenkaan ole.

– Nythän asiakkaan palauttama käytettyjen neulojen paketti oli päätynyt syystä tai toisesta myytävien neulojen varastoon.

Neuloista oli Pelkosen tietojen mukaan puuttunut sinetti, joka kertoo, että neulaa on jo kertaalleen käytetty. Henkilö joka ei ollut pitkään neuloja käyttänyt, ei sitä huomannut eikä myöskään se apteekin työntekijä, joka neulat oli apteekissa pussiin laittanut.

– Asiakkaan on voitava sataprosenttisesti luottaa siihen, että hän saa apteekeista turvallisen lääkkeen tai tuotteen, ilman, että asiakkaan pitäisi niitä itse tarkistella, Pelkonen painottaa.

– Tapauksen selvittely on kesken ja omat valvontatoimemme jatkuvat tiistaina, hän kertoo.

Lisää aiheesta:

Apteekki raportoinut Fimeaan käytettyjen neulojen myynnistä – "Inhimillinen vahinko"

Satakunnan Kansa: Apteekki myi asiakkaalle käytettyjä insuliinikynän neuloja

Poliitikkojen puheissa maakunnat ovat merkittävä osa suomalaisuutta, mutta kansalaiset määrittävät itsensä enemmän synnyin- tai asuinpaikkakuntansa kautta. Tuore kyselytytkimus osoittaa, että suomalaisten minäkuvan rakentamisessa maakuntien merkitys on melko vähäinen.

Maakunta-sanalla on monissa yhteyksissä jopa kielteinen kaiku. Stadin ja bönden vastakkainasettelu pitää pintansa niin kauan kuin puhutaan stadista ja böndestä.

Teatteriohjaaja Jussi Sorjanen on törmännyt vähättelevään puheeseen maakunnista. Hänen mielestään se johtuu joko kyynisyydestä, tietämättömyydestä tai silkasta ilkeydestä.

– Toisinaan tuntuu, että Helsinki on suomalaisittain isona kaupunkina kokonaan oma todellisuutensa. Maakuntaa käytetään joskus halventavana terminä: puhutaan jopa maakuntasarjassa toimimisesta. Se on virheellinen ja vahingollinen ajatusmalli.

Heinolalaislähtöisellä Sorjasella on kokemusta teatteri Vanhasta Jukosta Lahdessa – nyt hänellä on loppusuoralla ohjaajakiinnitys Kajaanin kaupunginteatterissa Kainuussa. Hän asuu varsinaisesti Helsingin Kalliossa, joten hän on pohtinut monelta kantilta pääkaupunkiseudun ja maakuntien suhdetta.

– Teatterialalla saatetaan ajatella, että maakunnassakin tekeminen voi olla ihan hyvää, mutta vain maakunnallisella mittapuulla. Tai jos laatu arvioidaan hyväksi, mietitään, että tämähän voisi mennä läpi ihan Helsingissäkin.

Myös Helsingissä saatetaan kokea alemmuutta tai ainakin ihailua esimerkiksi Berliiniä kohtaan, Sorjanen huomauttaa. Helsinkiläistaiteilijat miettivät, että ehkä oma teos menisi läpi ihan Berliinissäkin.

– Kun asuin vielä Heinolassa, ajattelin sen silloin juntimpana paikkana kuin Lahden. Heinola tuntui pieneltä ja tyhjältä, vaikka olihan siellä kaikenlaista toimintaa. Lahti näyttäytyi minulle nuorena kultturellina mekkana.

"Maakunnissa on huonoa itsetuntoa"

Kansainvälisesti kehuja kerännyt oululainen koreografi ja taiteilijaprofessori Pirjo Yli-Maunula tunnistaa pääkaupungin ja maakuntien jännitteen.

– Maakunnissa tehdään yhtä arvokasta työtä kuin muuallakin. Eihän se paikasta ole kiinni. Jorma Uotista lainatakseni: hyvä on hyvää kaikkialla ja paska on paskaa Pariisissakin.

Yli-Maunula törmää välillä hokemaan "Hyvin tehty nousee aina esille, oli se tehty missä vain".

– Rohkenen olla eri mieltä väitteen kanssa. Kyllä maakunnissa on tehtävä isompi ponnistus sen eteen, että taiteellinen työ nousisi valtakunnallisesti esiin, tarkoitetaan sitten mediajulkisuutta tai esiintymismahdollisuuksia. Toki kun Kristian Smeds aikoinaan meni johtamaan Kajaanin kaupunginteatteria, sitä ihmeteltiin. Ajateltiin Smedsin menevän rohkeasti vastavirtaan.

Yli-Maunula on tyytyväinen Pohjois-Pohjanmaahan asuin- ja työskentelypaikkana.

– Apurahoja myönnetään aluepoliittisin perustein ja resurssit tekemiseen ovat kohtuullisen hyvät. Pääkaupunkiseudulla kilpailu on hurjaa.

Koreografi Pirjo Yli-Maunula osaa kuitenkin katsoa peiliin.

– Maakunnissa on huonoa itsetuntoa paikoin. Silloin ajatellaan, että maakunta-etuliite tarkoittaisi jotakin vähempiarvoista, vaikka termin käyttäjä ei sitä tarkoittaisikaan. Asia ymmärretään väärin.

Keskuspaikka alistaa pienempiään

Aluetutkija Timo Aro toteaa pääkaupunkiseudun ylemmyyden muuhun maahan olevan kansainvälinen ilmiö. Keskuspaikan kanssa on yleensä jännitteitä, oli keskuspaikka sitten maan pääkaupunki tai vaikka maakunnan keskus.

– Etelä-Suomessa maakunnat mielletään muuksi Suomeksi. Muu Suomi on Helsingin, pääkaupunkiseudun, Etelä-Suomen ja ruuhka-Suomen ulkopuolista aluetta eli maakuntia. Käsitteet ja retoriikkaa luovat vahvoja mielikuvia ja muokkaavat jopa todellisuutta.

Maakunta-etuliite sisältää Aron mielestä hieman alistavan ja vähättelevän sävyn, vaikka se on myös hallinnollinen ja virallinen termi.

– Maakunta-sanan liittäminen vaikka teatteriin tai yliopistoon helposti latistaa varsinaista asiaa ja osaamiskenttää. Oletuksena on, että muualla olisi tarjolla jotain parempaa. Kuinka siellä oltaisiin edellä asioissa.

Ihmiset harvemmin identifioituvat maakuntaan. Yleensä lahtelainen on mieluummin lahtelainen kuin päijäthämäläinen, muistuttaa tutkija.

Helsinkiläinen saattaa matkustaa Tukholmaan ja kummastella, että kylläpä täällä ollaan edellä Helsinkiä. Timo Aro

Maakunnista on monesti pääkaupunkiseutua vaikeampi päästä positiivisilla asioilla valtakunnalliseen julkisuuteen.

– Pohjoiskarjalainen Kontiolahti on esimerkki vetovoimaisesta ja nuorekkaasta kunnasta, jossa on matala työttömyys ja koulutettua väkeä. Silti kunta saatetaan ajatella syrjäisenä ja takapajuisena. Kontiolahden pitäisi tehdä vuosikymmenten työ, että oikea tieto menisi läpi valtakunnallisesti.

Kanervalan puutarhakaupunginosa Pohjois-Karjalan pääkaupungissa Joensuussa muistuttaa puolestaan äänestyskäyttäymiseltään ja asukasprofiililtaan Helsingin Kalliota, mutta harvemmin siitä julkisuudessa kerrotaan.

Maakunnissa on omat asenteensa keskuspaikkaa kohtaan: pelkoa, ihailua, tietoa ja tietämättömyyttä. Etelä-Suomesta sisämaahan mentäessä pääkaupunkiseutu muuttuu nopeasti negatiiviseksi puheeksi "etelästä siellä jossain", toteaa Aro.

Pienuus ja suuruus on suhteellinen käsite. Aina tuntuu löytyvän jotain, joka on omaa ylempänä.

– Helsinkiläinen saattaa matkustaa Tukholmaan ja kummastella, että kylläpä täällä ollaan edellä Helsinkiä. Ja Tukholmasta katsoen Lontoo voi tuntua Tukholmaa kiinnostavammalta.

Jokainen yliopisto sijaitsee maakunnassa

Yliopistot niputetaan joskus yliopistoiksi ja maakuntayliopistoiksi. Maakuntayliopisto antaa kaiun, että se palvelisi vain oman maakuntansa väkeä eikä tehty tiede olisi yhtä korkeatasoista kuin suuremmissa ympyröissä.

Itä-Suomen yliopiston pohjoissavolainen rehtori Jukka Mönkkönen kuulee termiä maakuntayliopisto silloin tällöin, vaikka Uusimaakin on maakunta. Kuitenkaan Helsingin yliopistoa ei kutsuta maakuntayliopistoksi.

– Olen aina sanonut, että jokainen yliopisto sijaitsee maakunnassa. Yliopistot ovat ennen kaikkea kansainvälisiä toimijoita, mikä kohottaa niiden kansallista ja viime kädessä alueellistakin merkitystä.

Kaverit odottavat! Ala-asteella oleva Tuomas Holopainen kiirehtii koulun jälkeen kodin lähimetsään. Eletään 1980-lukua Kiteellä Pohjois-Karjalassa.

Holopainen ei ole koulun sosiaalisin poika, mutta ei aivan erakkokaan. Parhaat kaverit löytyvät kuitenkin koulun ulkopuolelta.

Metsässä odottavat Tupu, Hupu, Lupu ja Frodo.

Tuomas Holopainen oppi lukemaan Aku Ankka -lehdistä jo alle kouluikäisenä. Ensimmäisellä luokalla hän ahmi Taru sormusten herrasta -fantasiakirjan, joka löytyi Kiteenlahden ala-asteen kirjastosta.

– Se muutti jotain tuolla aivojen kemioissa ja käsityksen siitä, minkälaisia fantastisia maailmoja tästä maailmasta löytyy. Se oli mullistava kokemus.

Lehtien ja kirjojen hahmot siirtyivät Holopaisen leikkeihin. Heistä tuli puolioikeita hahmoja.

– Kyllä ne kaikki lapsuuden fantasiakokemukset ovat heijastuneet musiikkiin. Sieltä on ammennettu hyvin monta biisiä.

Äärikokemuksia luonnosta

“Kautta erämaajärven

Matkaa kulkuri yksinäinen

Näkee lammella joutsenparven

Vapauttaan itkevän

Kaipuu menneisyyteen

Kiirii ilmassa huutoina kotkien

Ikijärveltä turvatulta

Käy matka vuorten taa”

(Nightwish: Lappi Pt I Erämaajärvi)

Lappi on Nightwishin ensimmäisen levyn (Angels Fall First, 1997) viimeinen kappale. Neliosainen biisi pyrkii kuvailemaan Suomen Lapin luonnon kauneutta.

Kappale on yksi ensimmäisistä, jonka Tuomas Holopainen on koskaan säveltänyt.

Läheinen suhde luontoon on Holopaiselle sisäänrakennettu, kuten monelle muullekin suomalaiselle. On tarve mennä ulos, hän sanoo.

Hänen lempipaikkansa on Kiteen kodin lähimetsä. Se on suomalaista kuusimetsää. Hän pakenee sinne, kun biisinkirjoittaminen ei luista.

– Paras tapa laukaista tilanne on käydä kaksi tuntia metsässä kävelemässä tai juoksemassa. Kun tulee takaisin, kaikki on taas selvää.

Holopainen hakee luonnosta myös seikkailuja. Juuri päättyneen puolentoista vuoden sapattivapaan aikana hän teki vaelluksia jalan ja hevosella, meloi ja purjehti.

Toisinaan muusikko haluaa kokeilla luonnossa äärirajojaan. Elokuussa hän kävi ensimmäistä kertaa laskemassa koskia Lieksassa. Se oli jo hieman pelottavaa, Holopainen kertoo.

Vanhemmiten Holopaisestakin, 41, on tullut mukavuudenhaluinen. Vielä parikymppisenä hän lähti vaelluksille huonon teltan kanssa ja toivoi, että sataa. Kurjuus piti maksimoida.

Toisin oli viime vuonna, kun hän kävi Nightwish-rumpalin Jukka Nevalaisen kanssa vaeltamassa 70 kilometriä pitkän reitin Englannissa. He nauttivat Taru sormusten herrasta -tyyppisistä maisemista pienissä pätkissä.

– Vain 25 kilometriä maksimissaan päivässä ja yöksi pubiin. Siinä saa rääkin, hien pintaan ja pääsee rättiväsyneenä lakanoiden väliin. Ei tarvitse kantaa makuupussia ja telttaa ja saa vielä hyvää kaljaa, Holopainen nauraa.

Syvälle tieteen maailmaan

Luonnontieteellinen museo vilisee lapsia. Heidän keskeltään erottuu pitkänhuiskea Tuomas Holopainen. Lapset keskittyvät Elämän historia -näyttelyn dinosauruksiin, mutta mukana olevat vanhemmat tunnistavat rocktähden.

Hänestä otetaan valokuvia tätä juttua varten museossa, koska luonnontieteet ovat aina olleet lähellä hänen sydäntään. Nuorempana Holopainen piti luontopäiväkirjaa, kuului lintukerhoon ja oli Ursan eli tähtitieteellisen yhdistyksen jäsen. Hän jopa opiskeli puoli vuotta biologiaa Kuopion yliopistossa ennen kuin musiikki vei mennessään.

– Luonnontieteet ovat olleet sellainen hyvänpäivän harrastus. Edelleen tulee luettua paljon faktakirjoja ja seurattua tiedemaailmaa.

Tämä konkretisoituu Nightwishin uusimmalla levyllä Endless Forms Most Beautiful (2015). Albumin nimi on lainattu Charles Darwinin Lajien synty -klassikkoteoksen lopputeksteistä. Holopainen halusi kunnioittaa nimellä elämän kauneutta, luontoa, tiedettä ja järkeä.

Holopainen sai houkuteltua levylle mukaan kertojaääneksi kiistellyn evoluutiobiologin Richard Dawkinsin, sillä hän oli yksi levyn suurimpia innoittajia. Bändikaveri Troy Donockley oli suositellut Holopaiselle Dawkinsin teoksia, jotka olivat avanneet muusikolle evoluution saloja aivan uudella tavalla.

Dawkins aiheutti aikanaan myös kohua uskontokriittisellä teoksellaan Jumalharha (2006), jossa hän sanoi, että jumalaan uskominen on hengenvaarallista ja aiheuttaa vahinkoa yhteiskunnalle.

Osalle Nightwish-faneja brittiläisen uusateistin mukana oleminen levyllä oli liikaa. Sanomalehti Karjalainen kertoi ennen albumin ilmestymistä, kuinka fanit olivat tuhonneet yhtyeen levyjä ja palauttaneet keikkalippuja. Suurimman äläkän nostivat fundamentalistit, joille Dawkins on kirosana.

Tuomas Holopainen katselee Luonnontieteellisen museon Elämän historia -näyttelyä ylimalkaisesti. Vaikka muusikko kertoo, että luonnontieteet ovat hänelle vain hyvä harrastus, viimeisin levy kertoo paljon syvemmästä suhteesta.

Esimerkiksi nimikkokappaleen sanoissa sukelletaan evoluution historiaan ja siellä vilisee elioitä, kuten 375 miljoonaa vuotta sitten elänyt kala tiktaalik. Ei aivan koulussa opittua perusbiologiaa.

Fantasia on voimaannuttava kokemus

Kvothe on taitava muusikko ja tarinankertoja. Hän on Patrick Rothfussin suositun Kuninkaansurmaajan kronikka -fantasiakirjasarjan päähenkilö.

Ei ihme, että Tuomas Holopainen on kirjasarjasta innoissaan ja hän samaistuu Kvotheen. Hahmo esimerkiksi vetäytyy perheen traagisen kuoleman jälkeen metsään isän luutun kanssa ja oppii ilmaisemaan sillä tunteita erinomaisesti.

Tarinasta löytyy myös Auri, joka on maan alla elävä nuori nainen. Kukaan ei tiedä, mistä hän on tullut.

Auri tulee latinankielen sanasta aura eli valo, ja se on Holopaisen vaimon, laulaja Johanna Kurkelan toinen nimi. Fantasiasarjan Kvothella ja Aurilla on suhde, jonka he pitävät salassa. Näin tekivät myös Holopainen ja Kurkela pitkään.

Näistä yhteensattumista syntyi Holopaisen, Kurkelan ja Nightwishin Troy Donockleyn muodostaman yhtyeen nimi Auri. Sivuprojekti ideoitiin jo vuonna 2011, mutta se lykkääntyi kiireiden takia.

Ennen kuin musiikkia oli tehty lainkaan, kolmikko kävi ottamassa promokuvat kelttimaisemissa Cornwallissa Etelä-Englannissa.

Viime vuoden aikana syntyi Aurin ensimmäinen albumi, joka julkaistiin viime viikolla. Musiikki on tyyliltään progressiivista folkia ja maailmanmusiikkia, jossa on kelttivaikutelmia.

Tuomas Holopainen päätyy pohtimaan, miksi fantasiaelokuvissa soi aina kelttimusiikki. Samat vivahteet kuuluvat myös Nightwishin tuotannossa.

– Brittein saarten ja Skandinavian välillä on joku sanaton symbioosi. Viikingithän menivät sinne aikoinaan ja perustivat kaupungit. Samanlaisuutta löytyy musiikissa, melodiantajussa, tietynlaisessa harmaudessa ja synkkyydessä ja ennen kaikkea huumorissa.

Tuomas Holopainen on ammentanut fantasiatarinoista vaikutteita musiikkiinsa koko Nightwish-matkan ajan. Vaikka muusikko antautuu fantasiamaailmojen vietäväksi, hän sanoo rakastavansa oikeaa maailmaa ja arkea. Sitä ei tarvitse paeta fantasiaan.

– Silti fantasia voi olla voimaannuttava kokemus. Se on meillä ihmisluonteessa, että nautitaan hyvistä tarinoista. Tykkäämme saada tunteen, kun ihokarvat nousevat pystyyn kauhuelokuvaa katsoessa. Tai se tunne kun Suomi voittaa jääkiekossa. Urheilu on eskapismia parhaimmillaan.

Holopaisen mukaan musiikki tarjoaa kahdenlaista pakoa arjesta. Hänen suosikkejaan ovat Abba ja Bon Jovi, jotka viihdyttävät ja pistävät tanssimaan.

– Sitten on toisenlaista musiikkia, joka vie syvemmälle. Se on muutakin kuin rakkautta, seksiä ja kuolemaa. Se saa ihmisen ajattelemaan ja tarttumaan ehkä johonkin kirjaan ja haastamaan omat ajatusmallinsa.

– Minulle musiikki on ennen kaikkea itsensä etsimistä ja löytämistä kappaleiden tekemisen kautta.

Lutusta Nightwishia

Suolistetaan ja suomustetaan Tuomas. Näin uhkasi tähtitieteilijä Esko Valtaoja Nightwishin keikalla, jos Floor Jansenia ei oteta bändin vakituiseksi solistiksi. Valtaoja kirjoittaa tilanteesta tuoreessa Nightwish-kirjassa We Were Here.

Nightwish-tarinassa käsikirjoitus on muuttunut naispääosan esittäjän kohdalla monta kertaa. Dramatiikkaa on riittänyt, kun bändistä ovat lähteneet solistit Tarja Turunen ja Anette Olzon. Jansen on ollut Nightwishin jäsen vuodesta 2013 lähtien.

Kaikesta huolimatta Nightwish on Suomen kansainvälisesti menestynein rockyhtye, jolle kysyntää riittää edelleen. Monet muut parikymmentä vuotta sitten aloittaneet menestyjät ovat kuihtuneet pois.

Tuomas Holopainenkin on jo himmannut tahtia. Enää ei tarvitse albumin julkaisemisen jälkeen keikkailla kahta vuotta ja paria sataa keikkaa putkeen. Voi panostaa enemmän laatuun kuin määrään.

Nightwish on julkaissut 20 vuoden aikana kahdeksan levyä. Juhlavuoden kunniaksi julkaistiin kokoelmalevy, jota varten Holopainen kuunteli kaikki yhtyeen levyt läpi ensimmäistä kertaa putkeen. Vaikka alkupään levyt kuulostivat muusikosta nyt raakileilta, päällimmäinen tunne oli, että kokonaisuus on onnistunut.

Mukana oli myös hyväntahtoista myötähäpeää.

– Kuuntelin ulkopuolisena, että mikä tuo bändi on, joka soittaa. Kuka teki tuollaiset lyriikat. Siellä lämmitetään saunaa ja seikkaillaan Bilbon, Frodon, kotitonttujen ja kaikkien örkkien kanssa. Voi hyvänen aika kun on lutusta, Holopainen nauraa.

Aarrekartta

Uudenvuodenpäivänä Kiteellä tehdään suunnitelmia tulevalle vuodelle. Tuomas Holopainen ja Johanna Kurkela laativat seinälle aarrekartan. Näin on tehty jo vuosien ajan.

Karttaan tulee saaria, jotka on tarkoitettu valloitettaviksi. Saarilta löytyy Holopaisen ja Kurkelan elämään liittyviä unelmia. Osa on maallisia asioita, osa henkistä kasvua. Jotkut ovat täysin saavuttamattomissa olevia.

Aarrekartta on saanut tavoittelemaan unelmia. Monta saarta on jo valloitettu.

Holopainen on tehnyt Nightwish-elokuvan (Imaginaerum, 2011), Don Rosan innoittaman soololevyn Roope Ankasta (Music Inspired by the Life and Times of Scrooge, 2014) ja oma hevonenkin on tullut hankittua.

– Monta vuotta haaveena oli saada itse laadittu ristikko ristikkolehteen. Tänä vuonna niitä on ollut jokaisessa Punainen Pelikaani -lehdessä sekä Ilta-Sanomissa ja Soundissa.

Aarrekartan valloittamattomia kohteita ovat vielä oman novellikokoelman julkaiseminen sekä vaellusretki Alaskaan.

– Ikivanha klisee on, että elämän tarkoitus on löytää omat unelmat ja yrittää toteuttaa ne. Hyvin monet ihmiset jäävät puoliväliin. He löytävät unelmansa, mutta eivät yritä toteuttaa niitä. Aarrekartta muistuttaa, että pitää yrittää myös tehdä jotain, että saa ne saaret valloitettua.

Aarrekartta on tuonut Tuomas Holopaiselle jo ajat sitten Kiteen kodin, joka on hänelle kuin Kontu. Se tuttu ja turvallinen paikka, jossa hobitit asuvat Sormusten herrassa.

Ehkä Kiteen kuusimetsästä kurkistaa myös lapsuudenystävä Frodo.

Viranomaiset ja meteorologit kannustivat pääsiäisen viettoon autolla lähteneitä palaamaan koteihinsa jo sunnuntaina, maanantaille ennustetun sankan lumisateen ja kovan tuulen vuoksi.

Tampereen tieliikennekeskuksen mukaan paluuliikenne oli sunnuntai-iltana hieman normaalia talvisunnuntaita vilkkaampaa ja ainakin jatkui myöhempään kuin normaalina talvisunnuntaina.

– Osa autoilijoista oli varmasti ennakoinut huomista huonoa ajokeliä, mutta ei ehkä kuitenkaan niin paljon kuin olisi toivottu, sanoo liikennepäivystäjä Risto Nurminen.

Tungosta tai jonoutumia uhkaava lumimyräkkä ei millään väylillä sunnuntaina aiheuttanut.

– Vaikka osa onkin ottanut varoituksista onkeensa, kyllä huomenna on se pääpaluupäivä, tänään kuitenkin oli vielä laajalti hieno päivä, Nurminen arvioi.

Finnair kertoo peruvansa maanantaina 19 lentoaan lumimyräkän vuoksi.

Reetta Piippo oli tyttö, jolla oli kiire elää. Niin ajattelee hänen äitinsä Tiina Piippo.

– Reetta kirjoitti tarinoita jo ennen kun hän osasi lukea, yöunet jäivät vähälle, kun löytyi muutakin tekemistä kuin nukkuminen. Reetta oli myös äärettömän vahvatahtoinen. Hänen kanssaan on käyty monenlaiset taistelut. Mutta ilman sitä luonnetta ei hän olisi niin pitkään jaksanutkaan.

Reetta kuoli 10 kuukautta sitten sairastettuaan kuusi vuotta leukemiaa. Hän oli 13-vuotias. Kuuteen vuoteen sisältyi myös terveitä jaksoja, mutta leukemia uusi neljä kertaa.

Viimeiset seitsemän vuotta ovat olleet raskaat koko Piipon perheelle. Päällimmäisenä perheen äidin mielessä on nyt helpotus. Helpotus siitä, että Reetta on päässyt haudan lepoon eikä joudu kärsimään enää. Eikä perheen tarvitse elää kokoaikaisessa epätietoisuudessa.

– Se on aika huikea olotila, ettei tarvitse pelätä. Enää meillä ei ole epätietoisuutta, että miten tässä käy. Me tiedämme, miten tässä kävi, Tiina toteaa.

Tiina kertoo, että Reetta opetti koko heidän perheelleen paljon. Tärkein opetus oli se, kuinka kohdata vaikeudet lannistumatta.

Vuonna 2011 Reetta oli ensimmäisessä kantasolusiirrossa Helsingissä. Sädehoitojen seurauksena kaikki Reetan limakalvot paloivat sisältä päin. Ja kun uusi kantasolu lähti itämään, aiheutti myös se valtavaa kipua.

– Reetta silloin sanoi minulle, että äiti voinko minä koskaan unohtaa näitä kipuja. Mitä tuohon pystyy vastaamaan?

Lääkärit olivat sitä mieltä, että olen ihan hullu ja sanoivat, ettei se niin vaan onnistu Tiina Piippo

Jälkeenpäin Tiina kertoo kysyneensä Reetalta, mikä oli pahinta reissussa. Tytön vastaus yllätti hänet täysin.

– Hänen mielestään pahinta oli se, että piti olla samassa huoneessa koko ajan ja että kerran viikossa otettiin pumpulitikulla nielunäyte kurkusta. Se oli mielestäni ihailtava tapa suhtautua niin vaikeaan asiaan.

Jouluksi kotiin

Vuonna 2015 Reetta oli jälleen syövätön. Ilo siitä ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun Reetalla todettiin aivovaurio, jonka seurauksena hän menetti puhe- ja liikuntakykynsä.

– Lääkärit olivat jo sitä mieltä, että toivoa ei ole. Että Reetan kaikki älyllinen toiminta on loppunut ja meidän olisi syytä jättää tytölle hyvästit.

Tiina ei kuitenkaan uskonut lääkäreitä.

– Kyllä minä lapseni katseen tunnistin. Ja kun ylilääkäri pyysi Reettaa puristamaan kättään, hän teki niin. Edellisenä päivänä puhuttiin saattohoidosta ja seuraavana päivänä aloitettiinkin kuntoutus.

Tiina asui yötä päivää Reetan kanssa sairaalassa. Käytti tyttöä pihalla kaksi kertaa päivässä, satoi tai paistoi. Marraskuun lopussa Tiina sai idean. Hän halusi viedä Reetan jouluksi kotiin.

– Lääkärit olivat sitä mieltä, että olen ihan hullu, ja sanoivat, ettei se niin vaan onnistu. Minä totesin, että ei niin, mutta meillähän on kuukausi aikaa järjestää asia.

Hoitohenkilökunta alkoi yhdessä Tiinan kanssa miettimään, miten kotiin pääsy onnistuisi. Tiinalle opetettiin lääkelaskut ja muut huoltotoimenpiteet. Reettaa alettiin vieroittamaan morfiinista.

Minulle jouluaatto oli sellainen etappi, että kunhan edes siihen asti Reetta selviäisi. Tiina Piippo

16. päivä joulukuuta Tiina ja Reetta pääsivät sairaalasta kotiin.

– Sairaalassa sanottiin, että ette te tule joulua näkemään, eläkää täysillä.

Perhe vietti sukujoulun Tiinan lapsuudenkodissa. Paikalla olivat Tiinan sisarukset, kaikki läheisimmät ihmiset.

– Minulla oli niin voittajaolo. Minulle jouluaatto oli sellainen etappi, että kunhan edes siihen asti Reetta selviäisi.

Viimeinen vuosi

Reetta näki joulun. Ja seuraavan kevään ja kesän. Tyttö ei palannut enää sairaalaan, ja kotona Tiina alkoi systemaattisesti pienentämään Reetan lääkemääriä.

– Se lääkepaletti oli ihan hirveä, mikä siihen tyttöön meni. Aamulla kun Reetta heräsi, hänet pumpattiin täyteen kolmiolääkkeitä, neljää viittä erilaista. Mietin, että jos minä itse vetäisin sellaisen lääkearsenaalin, niin olisiko minulla älyllistä toimintaa ja kuinka kirkas minun katseeni olisi.

– Aivovauriolle ei ollut olemassa hoitoa tai parantavaa lääkitystä, siksi uskalsin lähteä vähentämään lääkitystä, Tiina kertoo.

Reetan kuolinilmoituskin oli ihan valmiiksi mietitty omassa päässä. Tiina Piippo

Pikkuhiljaa Reetta alkoi elävöitymään lääkemäärien pienentyessä. Hän alkoi taas nauramaan, puhumaan muutamia sanoja ja syömään, vaikka lääkärit olivat aiemmin sanoneet, että Reetta ei tulisi enää koskaan nielemään.

Viimeisen elinvuotensa Reetta oli täysin toisten autettavissa. Tiina kertoo, että se tuntui pahalta etenkin siksi, että Reetta oli ollut aiemmin hyvin toimelias ja itsenäinen.

– Mutta vielä siinäkin vaiheessa pyrimme löytämään ne hyvät asiat. Veimme Reettaa uimahalliin ja paljuun ja saunottiin. Invataksilla kävimme shoppailureissuilla.

Surun eri vaiheet

Piipon perheelle surutyö kesti kuusi vuotta. Akuutti suruvaihe oli etenkin Reetan viimeisimpänä elinvuotena, jolloin hänen vointinsa huononi huomattavasti. Tiinan tapana käsitellä surua on ollut maalaaminen ja tanssiminen. Ylipäätään tehdä asioita jotka tuovat hyvän olon.

– Reetta kuoli syyskuussa ja olin jo lokakuussa tanssikursseilla. Olen saanut hirveästi myönteistä palautetta siitä. Mutta sitten on tullut sellaisiakin kysymyksiä, että joko sinä unohdit, että mitä tapahtui.

Reetan hautajaisissa toivottiin, että vieraat pukeutuisivat värikkäisiin vaatteisiin. Tiina itse pukeutui Reetan kuoleman jälkeen aina kirkkaan punaiseen takkiin.

– Reetta mietti aina, että minkä värisen päivän minä tänään valitsen. Joten minäkin olen pyrkinyt välttelemään mustia päiviä. Jos minä saan väreistä voimaa ja energiaa, niin miksi minä itseltäni sen poistaisin?

Psykoterapeutti Piritta Pitkäsen mukaan surutyö on tavattu jakaa neljään vaiheeseen: shokki-, reaktio-, käsittely-, ja sopeutumisvaiheeseen. Hän sanoo, että on yhtä monta tapaa surra kun on surijaa, ja esimerkiksi perheenjäsenet voivat surra hyvin eri tavoin ja eri tahtiin.

– Kunkin suhde menetettyyn on ollut erilainen, mikä vaikuttaa myös siihen surun käsittelyyn. Suruhan on hyvin henkilökohtainen kokemus. Toisille on luontevaa puhua, toiset purkavat surua musiikin kautta tai vaikka maalaamalla, luonnossa kulkemalla tai muuten olemalla toimeliaita.

Kun olen jutellut syöpään kuolleiden omaisten kanssa, niin kyllä helpotus on näissä piireissä erittäin yleistä ja sallittua. Tiina Piippo

Se miksi joillakin on tarve kritisoida toisen ihmisen tapaa surra, voi johtua Pitkäsen mukaan useista eri asioista. Yksi niistä on se, että meillä on yleisesti vallitsevia käsityksiä siitä, kuinka surutyötä tulisi tehdä tai minkälaiset asiat surevan ihmisen kohdalla olisivat sallittuja.

– Ihmiset asettavat erilaisia määreitä surun toteuttamiselle tai surutyön näkymiselle. Kriittisyyden taustalla voi olla myös se, ettei ole omakohtaista kokemusta surutyön tekemisestä, jolloin sellainen armollisuus toisen surutyön tekemistä kohtaan on vaikeampaa.

Lupaus Reetalle

Se, että Reetta tulee mitä luultavammin kuolemaan leukemian seurauksena, oli tiedossa koko perheelle pitkään. Myös Reetalle. Hän oli nähnyt vuosien saatossa useiden sairaalakavereidensa kuolevan samaan sairauteen.

Vuoden 2014 keväällä Reetta sai lääkäriltään uintiluvan. Viimeiset neljä vuotta uiminen oli ollut pannassa, joten Piipon perhe päätti ostaa paljun, jotta Reetta saisi uida niin paljon kuin sielu sietää.

Eräänä toukokuisena päivänä Reetta ilakoi paljussa. Kesken sukelluksen hän nousi pintaan ja huusi äidilleen: "Äiti sitten kun minä kuolen, niin haluan kuolla sinun käsivarsillesi."

– Ajattelin, että sitten kun se on ajankohtaista, minä lunastan sen lupauksen.

Minulle Reetan hautajaisten järjestäminen oli viimeisten hyvien pirskeiden järjestäminen tytölle. Tiina Piippo

Loppuaikoina kaikki Reetan kuolemaan liittyvät asiat alkoivat olla hyvin selvät. Hahmoteltu päässä.

– Reetan kuolinilmoituskin oli ihan valmiiksi mietitty omassa päässä. Ainoastaan päivämäärä puuttui. Sitä asiaa oli prosessoinut jo niin pitkään.

Reetalla on kaksoissisko. Kaksosena eläminen ärsytti Reettaa aika ajoin. Kun kaikki on yhteistä: ystävät, vaatekaappi ja syntymäpäivät. Reetta toivoikin, että hän saisi ihan ikiomat juhlat. Niitä juhlia hän suunnitteli hartaasti tarjoiluja ja värimaailmaa myöten.

– Ne juhlat olivat hautajaiset. Tiesin että Reetta haluaa sinne juustokakkuja ja lohikeittoa ja oliivileipää hänen omalla reseptillään tehtynä. Tiesin, että hän haluaa oranssikeltaiset kattaukset.

– Minulle Reetan hautajaisten järjestäminen oli viimeisten hyvien pirskeiden järjestäminen tytölle. Ja hän oli itse ne suunnitellut.

"Mutta olisin minä Reetan halunnut pitää"

Jälkeenpäin eräs lääkäri sanoi Tiinalle, että onneksi te päätitte lähteä jouluksi kotiin. Ilman Tiinan vakaata tahtoa kotiin pääsemiseksi Reetta olisi luultavasti viettänyt viimeisen elinvuotensa sairaalassa. Nyt sairaalassa olon ajaksi jäi 26 tuntia, Reetan viimeiset elintunnit.

– Onneksi lähdettiin kotiin. Sairaalassa usein nähdään helposti vain oire ja siihen määrätään lääkkeet. Kotona nähdään persoona ja tuetaan sitä.

Tiina kertoo, että Reetan kuoleman jälkeen hän tunsi syvää huojennusta ja helpotusta Reetan puolesta. Se on aiheuttanut joissakin ihmisissä närkästystä.

– Sellaiset kritisoivat, jotka eivät ole tällaista eläneet. Kun olen jutellut syöpään kuolleiden omaisten kanssa, niin kyllä helpotus on näissä piireissä erittäin yleistä ja sallittua.

Tiina kertoo hyväksyneensä Reetan kuoleman hyvin.

– Lapsellani ei ollut muuta mahdollisuutta kuin kuolla, kaikki apu oli annettu, mitä saatavilla oli. Mutta olisin minä Reetan halunnut pitää.

Helpotuksen lisäksi Tiina tunsi ikävää. Aluksi ikävä kohdistui menneeseen, yhteisiin hetkiin, jotka eivät tule enää takaisin. Nyt Tiina ikävöi enemmänkin asioita, joita he eivät saaneet kokea.

– Olin luvannut Reetalle, että vien hänet pyörätuolilla tanssimaan. Ajattelin, että kun tyttö täyttää kahdeksantoista, niin vedän kaikki festarit hänen kanssaan. Että mahdollistan hänelle kaiken sen. Nykyään suren niitä asioita, joita emme voi tehdä yhdessä.

Se ei kummene sillä, että kieltäisin todellisuuden tai jättäisin asiat kohtaamatta. Tiina Piippo

Moni miettii, mikä on oikea tapa surra. Tiinan mielestä ei ole oikeaa tapaa. Hänellä toimii se, että hän kohtaan kaikki tunteet mitä tulee vastaan.

– Se ei kummene sillä, että kieltäisin todellisuuden tai jättäisin asiat kohtaamatta. Jos itkettää, niin silloin itken, ja jos naurattaa, niin sitten nauran.

Surun käsitteleminen on tärkeää

Psykoterapeutti Piritta Pitkänen sanoo, että surun kohtaaminen on äärettömän tärkeää, jotta elämä voi jatkua menetyksen jälkeen. Hänen mukaansa suru on henkinen ja fyysinen prosessi, joka vaikuttaa ihmiseen kokonaisvaltaisesti.

– Jos surutyötä siirtää tai jos se jää käsittelemättömäksi, niin ihmiselle saattaa tulla fyysisiä oireita, joiden vuoksi usein hakeudutaan lääkärille tai haetaan muuta ammattiapua.

Sitten ollaan surutyön kanssa jo pitkällä, kun osataan olla kiitollisia niistä eletyistä hetkistä, joita on saatu menetetyn kanssa. Piritta Pitkänen

Pitkänen muistuttaa, että kukaan ei surulta elämänsä varrella välty, mutta kun surutyö etenee ja tasapaino uuteen elämään alkaa hiljalleen löytyä, niin menetyskin muuttuu kauniiksi muistoiksi.

– Katkeruus on aika tyypillinen surun alkuvaiheessa. Saattaa kestää pitkäänkin, että katkeruus saa kiitollisuuden sävyjä eletyistä hetkistä. Sitten ollaan surutyön kanssa jo pitkällä, kun osataan olla kiitollisia niistä eletyistä hetkistä, joita on saatu menetetyn kanssa.

Reetta Piippo oli perheensä ilona 13 vuotta. Siihen aikaan mahtui paljon onnellisia hetkiä ja rakkautta.

Syyskuussa 2016 Tiina sai toteuttaa Reetalle tekemänsä lupauksen. Reetta sai kuolla hänen syliinsä.

Porin asuntomessuihin on aikaa kolme kuukautta. Karjarannan asuntomessualueella käy kova kuhina.

Suuri osa taloista on jo pystyssä, mutta rakentamista, hiomista ja viilaamista riittää silti – etenkin seinien sisäpuolella. Taloihin asennetaan nyt keittiö- ja kylpyhuonekalustoja, viimeistellään pintoja ja parhaissa tapauksissa jo sisustetaan.

Kaikkea tätä tehdään myös Niinimäkien talossa.

– Olemme pysyneet melko hyvin aikataulussa, ei ole tullut suuria takapakkeja eteen, kertoo Ida Niinimäki.

Täysin etäohjattava talo

Niinimäet ovat rakentaneet taloa nyt vuoden päivät. Puinen, yhden kerroksen omakotitalo on pariskunnan unelmien koti, jonka suunnittelussa on haluttu huomioida toimiva arki.

– Kaikesta tulee täysin etäohjattavaa. Jos olemme lomamatkalla ja jotain sattuu, kuten ovi avataan tai valot syttyvät, tulee siitä meille tieto. Käytännössä olisi mahdollista asentaa vaikka taputtamalla ohjautuvat valot, Jussi Niinimäki kertoo.

Käytännössä olisi mahdollista asentaa vaikka taputtamalla ohjautuvat valot. Jussi Niinimäki

Talo on pariskunnan ensimmäinen yhteinen rakennusprojekti.

– Rakentamisesta on ollut puhetta jo aiemmin ja tonttikin on ollut valmiina muualta. Messualueessa houkutteli eniten se, että kaikki tehdään kerralla valmiiksi, selittää Jussi Niinimäki.

Porin asuntomessut alkavat 6. heinäkuuta. Talojen on oltava valmiina toukokuussa ja piha-alueiden kesäkuun lopussa. Sitten rakentaminen loppuu ja oman kodin ovet avataan tuhansille vieraille kuukaudeksi.

Naapurit tutuiksi

Karjarannan tonteilla aherretaan vieri vieressä, joten tuleviin naapureihin tutustuminen tapahtuu väistämättä. Ida Niinimäki uskoo, että jo rakennusvaiheessa luodaan tiivis naapuriverkosto.

– Useamman kanssa olemme päivittäinkin tekemisissä. Helpostihan täällä tutustuu, kun ollaan niin lähekkäin.

Koska kyseessä on asuntomessut, osa kodeista tietenkin myydään tulevan kesän aikana. Niinimäet ovat alusta saakka pitäneet itsestään selvänä, että Hitsaajankadulle rakennetaan nimenomaan perheen oma koti.

– Pitkään aiotaan asua ja kasvattaa perhettä, Jussi Niinimäki sanoo.